Selaat arkistoa kohteelle metsä.

Tarina tytöstä, joka katosi

13.8.2017 Yleinen

Olipa kerran pieni tyttö. Ehkä hän oli aivan tavallinen tyttö, mutta jo hyvin nuorena hän tunsi silti olevansa jotenkin erilainen. Niin kuin kuka tahansa, tuo tyttö halusi vain rakastaa ja tulla rakastetuksi. Mutta hyvin usein tytöstä tuntui, ettei kukaan rakastanut häntä.

Niinpä hänestä tuli melko yksinäinen tyttö. Hän yritti kyllä ystävystyä toisten kanssa, mutta hänestä tuntui, ettei kukaan todella välittänyt hänestä, vaikka hän itse välitti heistä. Tytöstä tuntui, että kaikki muut olivat parempia kuin hän; ettei hän kelvannut kenellekään. Kukaan ei myöskään tuntunut ymmärtävän häntä.

Monet hylkäsivät tytön, monet pilkkasivat häntä, eikä kukaan vaikuttanut olevan hänen puolellaan. Tytöstä tuntui, että hän teki aina jotain väärin – ja tapahtuipa mitä tahansa, häntä aina syytettiin, eikä hän voinut ymmärtää, miksi. Tyttö pakeni usein metsään, hengitti puiden tuoksua, kuunteli tuulen hyräilyä ja ystävystyi eläinten kanssa. Hän pakeni tarinoihin ja seikkaili kirjojen sivuilla. Hän pakeni musiikkiin, kuivatti kyyneleet poskiltaan tanssien ja laulaen.

Rakkaus ei kuitenkaan koskaan jättänyt tytön sydäntä. Hän välitti jokaisesta ystävästään syvästi, vaikka jotkut viipyivätkin hänen elämässään vain hetkisen. Monet jäähyväiset tuntuivat repivän tytön koko sisimmän hajalle. Mutta mitä vähemmän tyttö tunsi tulevansa rakastetuksi, sitä enemmän hän sitä kaipasi. Mutta tyttö ei osannut kertoa siitä kenellekään – ehkei hän edes vielä silloin ymmärtänyt, mitä oikein koki ja tunsi.

Vähitellen tyttö alkoi kadota. Ensin katosi ilo hänen silmistään. Sitten katosivat hänen naurunsa ja laulunsa. Hänen jalkansa lakkasivat tanssimasta. Hiljaisuus sinetöi hänen huulensa.

Kun tyttö kasvoi, hän löysi sydämestään uudenlaisen kaipauksen. Hän huomasi myös, että moni poika tuntui olevan kiinnostunut hänestä. Kaipaus vei tytön mukanaan ja kuljetti hänet poluille, joilla hän kompasteli ja satutti itsensä teräviin kiviin kipeästi monta kertaa.

Oli poika, joka oli aina jonkun toisen tytön kanssa. Oli poika, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja katosi taas – vain ilmestyäkseen uudestaan ja sitten kadotakseen lopullisesti. Oli poika, joka sanoi, ettei hänellä ja tytöllä ollut enää mitään yhteistä. Oli poika, joka pyöritti tyttöä ilmassa, sitten päästi irti ja tyttö kaatui; poika katosi horisonttiin toisen tytön hiuksia silitellen. Oli poika, joka rakastui tytön ystävään. Oli poika, jota tyttö yritti lohduttaa. Oli monta muutakin.

Sitten tuli poika, joka luuli olevansa mies. Se poika sai tytön tuntemaan, että hän oli vain likainen huora, ja sai monet ystävänsäkin kohtelemaan tyttöä sellaisena. Ja tyttö nieli kiltisti sen kaiken, uskoi olevansa juuri sellainen kuin hänen sanottiin olevan – ja että kaikki oli hänen omaa syytään.

Ehkä luulet, että viimeksi mainittu poika olisi saanut tytön luovuttamaan. Ehkä hän vähäksi aikaa luovuttikin. Tyttö nuoli haavojaan syvällä pimeässä häpeäpiilossaan. Sen pojan ja hänen ystäviensä teot ja sanat jättivät häneen jälkiä, jotka eivät ehkä koskaan katoa.

Mutta rakkaudenkaipuu tytön sydämessä ei kuitenkaan ollut kuollut. Se vain odotti sopivaa hetkeä.

Muutaman kärsimyksentäyteisen vuoden jälkeen tyttö tapasi miehen, joka vannoi haluavansa juuri hänet ja vain hänet, vaikka tyttö oli jo vakuuttunut siitä, ettei voisi enää koskaan kelvata kenellekään. Tyttö rakasti sitä, että mies sai hänet nauramaan, koska oli itkenyt niin kauan. Tyttö rakasti kaikkia niitä sanoja, joita mies kuiskaili hänelle, kaikkia niitä lupauksia, joita tämä antoi – ja mies osasi sanoa kaiken sen, mitä tyttö oli aina halunnut kuulla. Tyttö ajatteli, että sen täytyi olla rakkautta.

Mutta sen rakkauden alussa oli valhe. Valhe, jonka päälle kaikki tytön tietämättä hiljalleen rakentui. Valhe halusi päästä esiin, mutta mies piilotteli sitä. Se pysyi piilossa juuri niin pitkään, että kun se lopulta tuli ilmi, tyttö ei enää nähnyt sitä valheena. Se oli muuttanut muotoaan: siitä oli tullut surullinen tarina, joka sai tytön vain rakastamaan miestä entistä enemmän.

Jonkin aikaa tytön onnistui pitää heidät pinnalla. Lääkiten rakkaansa naarmuja ja hoitaen hänen mustelmiaan, ruokkien hänen nälkäistä sydäntään. Ehkä mies oli vähän jopa kiitollinen. Mutta mikään ei tuntunut riittävän, ja vähitellen he vajosivat.

Tehdyt lupaukset karisivat hiljalleen tuhkana maahan. Suloiset sanat kuihtuivat. Kosketukset alkoivat tuntua kylmiltä ja raskailta. Heidän välilleen laskeutui hiljaisuus kuin paksu, hämähäkinseitintahmea verho, johon he takertuivat, eivätkä päässeet siitä läpi tai irti, vaikka kuinka pyristelivät.

Mies oli mennyt niin rikki. Tyttö olin mennyt niin rikki. Heissä molemmissa oli paljon teräviä kulmia, eivätkä he ehtineet tai osanneet hioa niitä, vaan repivät itsensä ja toisensa niihin vain entistä enemmän rikki. Mutta mies oli sokea omille säröilleen. Ja hän syytti kaikesta tyttöä – sellaisestakin, mitä oli tapahtunut jo ennen häntä.

Kipu, joka heissä koko ajan kasvoi, oli kuin musta aukko, pohjaton haava: se vaati, huusi, otti väkisin aina vain enemmän. Ja tyttö antoi kaikkensa. Hän luopui kaikesta miehen vuoksi. Hän antoi niin paljon, ettei hänelle itselleen jäänyt mitään. Hän unohti pitää huolta itsestään. Kun tyttö katsoi itseään peilistä, hän ei nähnyt enää mitään – hän oli kadonnut. Lopulta hän putosi kasvavan kivun mustaan aukkoon ja se nieli hänet kokonaisena.

Siellä pimeydessä tyttö istui yksin ja odotti. Odotti, että mies tulisi pelastamaan hänet. Mutta hän ei koskaan tullut. Tyttö itki ja huusi, mutta mies ei kuullut – tai ei halunnut kuunnella. Aivan kuin tytöstä todella olisi tullut näkymätön, olematon. Mies lähti hänen luotaan, muttei silti päästänyt irti. Hän sitoi tytön loputtoman pitkään köyteen, ja köyden olemassaolo, sen jokainen värähdys, sai tytön pysymään paikallaan, toivomaan, odottamaan.

Se pimeys ja yksinäisyys oli kuin kylmien käärmeiden pesä. Vaikka käärmeet nukkuivat, ne hohkasivat kylmyyttä. Tyttö pelkäsi niitä. Pelkäsi, että ne heräävät ja purevat häntä, jos hän liikahtaisikaan. Välillä tyttö halusi nukahtaa niiden kanssa, jotta unohtaisi, eikä kipu enää sykkisi hänen suonissaan. Mutta vähitellen tyttö ymmärsi, että hänen sydämensä ja sisimpänsä olivat täynnä myrkkyä joka tapauksessa. Hän muisti yhä sen viattoman tytön, joka oli joskus ollut. Ja hän halusi sen aitouden takaisin.

Vähitellen tyttö kiipesi ylös kuopasta. Monta kertaa hän lipesi takaisin pohjalle. Mutta kun hän lopulta istui kuopan reunalla ympärilleen katsellen, hän näki, miten tyhjää ja autiota kaikki oli. Kipu oli niellyt kaiken hyvän. Hän näki valheen – ja kaikki muutkin valheet, jotka sen ympärille olivat kietoutuneet – juuri niin rumina kuin ne todella olivat. Silloin hän vihdoin uskalsi tunnustaa, ettei se, mitä he olivat miehen kanssa vuoroin rakentaneet ja tuhonneet, ollut enää rakkautta – jos se oli sitä koskaan ollutkaan. Se oli silkkaa pitkitettyä kidutusta.

Niinpä tyttö tarttui köyteen, joka oli hiertänyt hänet verille, ja avasi yksi kerrallaan siihen sidotut solmut. Kun hän oli saanut viimeisenkin solmun auki, hän nousi seisomaan ja käveli pois – horjuen, mutta omilla jaloillaan. Siihen hetkeen saakka hän oli ollut vain nuori tyttö. Mutta sinä päivänä, kun hän irrottautui rakkaudesta, joka ei ollut rakkautta, hänestä alkoi vihdoin kasvaa nainen.

Silloin minusta alkoi hiljalleen tulla taas minä.

Onko kaikki sitten ollut siitä asti hyvin ja helppoa? Ei tietenkään. Ei ollenkaan. Ei sitten vähääkään. Olen yhä ihminen: erehtyväinen, tunteideni vietävissä, pelkojeni ja toiveideni vanki. Olen yhä enemmän tyttö kuin nainen. Olen yhä rikkinäinen, epävarma ja joskus toivotonkin. Välillä väsyn kaikkeen. Olen tehnyt lisää hulluja virheitä ja varmasti teen niitä vastakin. Opettelen antamaan ne itselleni anteeksi. Näen itseni taas peilistä, vaikken aina haluaisi edes katsoa. Silloin tällöin ääriviivani hämärtyvät uudestaan – ja joskus ajattelen, että olisi parempikin kadota.

Matka on ollut pitkä, vuosien mittainen. Toisinaan tuntuu, että kalteva maa on salakavalasti liu’ uttanut askeleeni taaksepäin tai jalkojeni alle on ilmestynyt kuoppia, joihin aina uudestaan putoan; toisinaan taas tuntuu kuin olisin kiivennyt kivistä vuorenseinämää ikuisuuden maiseman yhtään muuttumatta tai etäisyyden perille yhtään lyhentymättä, enkä jaksaisi enää liikahtaakaan. Ajoittain kuitenkin ylitseni pyyhkii virkistävä tuuli, aurinko vilkuttelee iloisesti pilvien raosta, myrskyävä mieli rauhoittuu ja sisimmässä kuplii hiljainen riemu.

Yritän muistaa, että jokainen päivä on uusi alku, uusi mahdollisuus; etten jäisi liiaksi kiinni menneeseen, etten odottaisi liikaa tulevaa, vaan eläisin juuri nyt tätä hetkeä ja näkisin sen arvon. Yritän kerätä rohkeutta, jotta uskaltaisin ehkä vielä joskus uskoa rakkauteen, vaikka minusta yhä tuntuu, ettei sitä voi olla minua varten olemassa. Välitän silti yhä ihmisistä syvästi. Ehkä vieläkin syvemmin kuin ennen. Vaikken osaa sitä osoittaa niin hyvin kuin tahtoisin.

Tärkeintä on olla minä. Juuri minä. Keskeneräisenä, mutta elossa ja näkyvänä.

RIP rakas metsä, RIP osa minua

13.1.2017 Fiilikset matalalla

Surullinen fiilis. Todella surullinen fiilis. Muutama päivä sitten koin ystäväni kanssa järkytyksen, oikeastaan melkein shokin. Tästä en tule toipumaan pitkään aikaan, tiedän sen.

 

 

 

 

Kuten monet tietävät, rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Olen luonnonlapsi. Ihan pienestä nappulasta asti olen liikkunut paljon luonnossa. Vuosien aikana olen leikkinyt, lenkkeillyt, tehnyt mettätöitä jne. Tuntuu kuin olisin osa luontoa tai ainakin luonto on hyvin suuri osa minua. En ole mitään ilman luontoa. Maaseutu ja luonnon rauha voittavat leikitellen kädenväännön kaupunkia vastaan. Olen aina asunut taajaman ulkopuolella, muutenkin kylä jossa asun on rauhallinen, ei mitään city-tyyliä. Lappiinkin mua vetää luonto, maisemat, hiljaisuus ja puhdas ilma.

 

Melkein talomme takaa alkaa metsä, jossa olen kulkenut erittäin paljon pikkuveljeni ja naapurissa asuvan ystävämme kanssa. Vaikka metsä ei mitenkään ole meidän omistuksessamme, siltä se on tuntunut. Isäni omistaa suht paljon metsää (kotiseudullaan), joten olen niillä mailla samoillut paljonkin ja sitä kautta olen oppinut metsän olevan kotini. Kaikesta huolimatta talomme takainen metsä merkitsee mulle enemmän. Juuri tässä metsässä olen liikkunut erityisen paljon viime vuosina, vuosina joina olen sairastanut masennusta. Näinä vuosina olen useita kertoja viikossa käynyt naapurini kanssa lenkittämässä koiria. Koska haluamme usein vältellä asfalttia, päädymme talssimaan metsään. Tämä metsä on ollut mulle eräänlainen pakopaikka, koira naapurista lainaan ja metsään rauhoittumaan. Syksyllä olen saanut myös ”karata” suppisapajilleni, jos lenkki ei ole maistunut. Oikeastaan en ole aiemmin huomannutkaan kuinka rakas ja tärkeä juuri tästä metsästä on minulle tullut. Arvon ja merkityksen kun liian usein huomaa vasta kun sen menettää. Ei sitä osaa ajatella, että kaikki voi kadota silmän räpäyksessä. Kaikki joka tuntui ikuiselta, voi tuhoutua täysin yllättäen.

 

 

Kuten helposti voi arvata metsän omistaja päätti vetää kaiken matalaksi. Kyllä, tyystin matalaksi joka ikistä risua myöden. Jäljelle ei jätetty edes siemenpuita, joten vaikuttaa hieman siltä, ettei siihen enää tulisi metsää. Emme tiedä metsän tulevaisuutta, sitä miten tästä eteenpäin. Kuitenkaan mikään ei tuo metsää takaisin. Uuden kasvamiseen menee useita kymmeniä vuosia ja siitäkään huolimatta se ei olisi sama metsä. Metsästä puuttuisivat kaikki vuosien aikana tutuiksi tulleet puut, polut, kaikki. Jopa suurin suppisapajani on poissa, eivätkä ne enää palaa.

 

 

 

 

Musta tuntuu siltä kuin kaikki mun sisuskalut olis revitty pois, jäljelle olis jääny vain hauras kuori. Mut on revitty kappaleiksi. Multa on riistetty rakkauteni kohde tai kuten eräs ystäväni muotoili: joku läheinen henkilö. Tiedän, ettei suurin osa ihmisistä voi ymmärtää miten pari kuusta, sammalikot, risut ja kävyt voivat merkitä mulle näin paljon, joten en odotakaan ymmärrystä kaikilta. En osaa selittää miten ja miksi musta tuntuu näin pahalta. Miten kyseinen metsä voi olla mulle niin tärkeä, ei sitä voi sanoin kertoa, sen vain tietää.

 

 

Olimme jälleen tänään lenkillä metsässä tai siis siellä mitä siitä enää on jäljellä. Totesimme, että koko se alue jossa liikuimme eniten on poissa. Jos koko metsä alueesta ei lähtenyt ihan puolia niin ainakin 1/3 osa. Kuusenoksakaton ja puupilareiden paikalla on vain karu puuton avohakkuuaukea. Aurinko paistaa suoraan maahan eikä valo siilaudu kauniisti vihreän katon läpi. Tästä lähin joudumme kävelemään tuon puuttoman aukean läpi, jotta pääsemme metsään mm. tuulen suojaan. Monelle ihmiselle olisin halunnut näyttää metsäni, muttei se enää koskaan ole mahdollista. Toisinaan kun olen ollut yksin metsässä lenkillä, olen mielikuvissani ollut siellä jonkun ystäväni kanssa, hälle olen näyttänyt kaikki minulle tärkeät paikat. Hänen seurassaan olen kävellyt joko polkuja pitkin tai ilman. Osasin ja tunsin (jäljelle jääneen osaan ja tunnen edelleen) kuin omat taskuni. En tarvitse metsässäni polkuja, tiedän kyllä minne pääsen mitäkin reittiä, jopa yksi koira on oppinut joitakin reittejä. Osaisinpa näyttää ajatukseni, jotta voisin jakaa ne ystävieni kanssa.

 

Kuvaa parhaiten metsääni

 

 

 

 

Haikein tunnelmin:

-Elina

 

Ps. Jostain syystä tekninen taitotasoni osoittaa jälleen vajavuutensa, enkä saa tänne lisättyä mitään omia kuviani :( Joten koitin netistä löytää edes jonkinlaisia kuvia, mutta koska ne eivät ole metsästäni, ne ovat jotain hiukan sinne päin. Avohakkuusta en löytänyt kummoisiakaan kuvia, mut saa noista nyt hiukan viitteitä..

Kesälomaa odotellessa…

29.5.2016 Yleinen

Eskarin kesäloma on jo aivan oven takana, joten olemme viettäneet viimeiset viikot kesä-teeman parissa. Olemme myös harjoitelleet tulevaa koulun alkua varten opiskelua koulun rytmissä oppi- ja välitunteineen. Yhteinen teema on usein ollut juuri kesä, jota olemme käsitelleet eri oppiaineiden ”tunneilla”…

1.Äidinkieli

Kesälomani

Viimeisen äidinkielen kokoontumisen teemana oli kesäloma. Ensin kuitenkin leikimme alkuverryttelyksi väriä, jossa leikkijät ovat tuoleilla piirissä yhtä lukuunottamatta. Keskellä oleva huutaa joko jonkun värin, jolloin kyseistä väriä vaatteistaan löytävän pitää vaihtaa paikkaa tai ”väriympyrä”, jolloin kaikkien on vaihdettava paikkaa. Huutaja yrittää löytää itselleen paikan piiristä ja ilman tuolia jäänyt on uusi huutaja.

image

Tästä jatkoimme pareittain keskustellen siitä, mitä aikoisimme tehdä kesälomalla. Jokainen sai kertoa parilleen suunnitelmansa tai haaveensa kesäloman suhteen. Pienen hetken rupattelun jälkeen parit esittelivät muille toistensa suunnitelmat ja toiveet.

image

Kesäloma-bingo tehtävässä toimimme edelleen pareittain. Meille jo tutussa tehtävässä oli tällä kertaa luvassa kesään liittyviä kahden sanan lauseita, joihin bingo-ruudukosta löytyi aina sopiva kuva. Lauseet oli kirjoitettu lapuille, jotka oli piilotettu luokkaan ja käytävään. Meidän piti etsiä laput ja kirjoittaa oikea lause oikean kuvan kohdalle. Esim. mansikan kuvan alapuolelle oli etsittävä lause ”Maistan mansikkaa.” Tehtävä oli suoritettu onnistuneesti, kun 3×3 ruudukossa olivat kaikki lauseet kohdallaan.

image image

Viimeisenä tehtävänä oli piirtää kesäinen oma kuva. Tästä taideteoksesta teimme samalla eskarikirjamme kansikuvan, joten kirjoitimme paperin yläreunaan esim. Matin eskarikirja. Ope kokosi meille kirjan muistoksi eskarivuodestamme – tässä muutaman kirjan kansi.

image

Lopuksi teimme vielä rentoutuksen pareittain siten, että toinen makasi mahallaan lattialla ja toinen kirjoitti tämän selkään hellästi kaikki muistamansa kirjaimet.

2. Liikunta

Kesäleikkejä ulkona

Säät ovat näin toukokuussa suosineet pihaliikuntaa, jota olemmekin harrastaneet pari kertaa viikossa. Kivoja pihaleikkejä ja pelejä on paljon, mutta tässä muutama meidän kokeilema versio…

Kesälomasalaatti-leikki pelasimme ensin niin, että ope toimi huutaja. Muut leikkijät olivat piirissä merkkikartion kohdalla. Ope huusi aina erilaisia kesälomaan liittyviä tekemisiä ja mikäli aikoi tehdä ko. kesäloman aikana piti vaihtaa paikkaa. Esim. jos huudettiin ”Aion syödä jäätelöä kesälomalla!”, niin niiden jotka aikoivat syödä jäätelö kesäloman aikana, piti vaihtaa paikkaa. Pelasimme tätä leikkiä myös siten, että yksi lapsista jäi keskelle huutajaksi.

image

Kuka pelkää kesämiestä -leikki oli muunnos monelle tutusta pelistä, jossa yksi on keskellä ”kesämiehenä” ja muiden tehtävä on päästä leikkialueen toisesta päästä toiseen ilman, että ”kesämies” saa kosketettua. Mikäli ”kesämies” sai jonkun kiinni, niin muuttui tämän apulaiseksi ”ottamaan aurinkoa” maahan. Samalla apulaiset yrittivät kurkottelemalla ottaa muita kiinni.

image

Leikimme myös Jaffapalloa, jossa tarvitsimme 4-6 häntäpalloa. Pelin tavoitteena oli polttaa toisia heittämällä häntäpalloa hartioiden alapuolelle. Osumasta polttaja vaihtui. Polttaja ei saanut liikkua pallo kädessä.

image

Jäätelökone-leikki olikin monelle meistä tuttu. Ensin valitaan esim. kolme jäätelömakua, joiden mukaan leikkijät jaetaan ryhmiin. Yksi toimii alueen keskellä huutajana. Hänen tehtävänsä on huutaa joku näistä mauista, jolloin heidän on lähdettävä liikkeelle kohti alueen toista päätyä. Keskellä oleva yrittää taas ottaa heitä kiinni. Mikäli tämä onnistuu, joutuu jäätelökoneen osaksi kurkottelemalla ottamaan muita kiinni. Mikäli hippa huutaa: ”Jäätelökone!”, on kaikkien lähdettävä liikkeelle. Kokeilimme eri liikkumistapoja.

Mustikat ja mansikat -leikki oli teemaan sopiva muunnos Revot ja rastaat -leikistä. Siinä kaksi joukkuetta oli vastakkain ja open huutojen mukaan yrittivät ottaa toisiaan kiinni ennen turva-aluetta. Jos ope huusi: ”Mustikat”, niin mustikoiden oli juostava karkuun. Mansikoiden kiinniottamat mustikat muuttuivat mansikoiksi jne.

Ihanaa kesäherkkua mansikkaa odotellessa leikimme myös Mansikkamaito-leikkiä, jossa ope piilotti pihalle punaisen merkkikartion (=mansikka) ja valkoisen merkkikartion (=maito). Tällä aikaa muut leikkijät olivat esim. seinää vasten silmät kiinni. Kun ope huusi ”mansikkamaitoa”, sai lähteä etsimään merkkikartoita. Leikissä voidaan myös kilpailla, niin että mansikan löytäjä saa kaksi pistettä ja maidon löytäjä yhden.

Pihaseikkailua

Pihaseikkailun teemana oli tänä vuonna ”Unelmien liikuntapäivä”. Koko perheen voimin kiersimmekin liikunnallisia toimintarasteja koulun pihalla. Monipuolisen liikunnan lomassa saimme käydä tankkaamassa kioskilla herkkuja ja mehua. Aurinkoinen sää, kivat liikuntatehtävät, hyvä tunnelma ja hieman musiikkia saivat aikaan ihan mukavan tapahtuman. Leikimme mm. Sateenkaarta leikkivarjolla…

image

miekkailua…

image

Tarkkuusheitto reikälakanalla…

image

Hyttysen pistoa…

image

Superpotkuja…

image

Pihaseikkailun materiaalit löytyvät Valon sivuilta, täältä: http://www.sport.fi/varhaiskasvatus/varhaiskasvattaja/pihaseikkailu

3. Käsityöt

Kuulapeli sadepäivien iloksi

Suomen kesään mahtuu usein myös sateisia päiviä, jolloin meidän on joskus vaikea keksiä tekemistä. Silloin voimme kaivaa esiin vaikka kuulapelin, jonka nikkaroimme ihan itse. Monelle teknisen työn luokka oli aika jännä paikka, mutta pienen totuttelun jälkeen sahat, vasarat ja viilat pysyivät mukavasti kädessä. Lähes koko peli syntyi ns. jätemateriaalista, sillä laudat olivat jämäpätkiä ja pelin ”esteet” etsimme kässän luokan roskiksesta. Uusia materiaaleja olivat vain naulat ja villalanka.

Ensimmäinen työvaihe kuulapelissä oli mittaaminen. Mitan, suorakulman ja lyijykynän avulla merkitsimme 15 cm. kohdalle viivan sahaamista varten. Sahaamiseen käytimme selkäsahaa, jota opimme pienien alkuvaikeuksien jälkeen käyttämään aika hyvin.

Sen jälkeen kun peli oli sahattu, aloimme pyöristää sen kulmia viilalla ja lopuksi hiekkapaperilla hiomalla.

image

Seuraavassa työvaiheessa naulasimme vasaralla 4 pikkunaulaa pelilaudan kulmiin. Tämän jälkeen lisäsimme vielä toiset 4 naulaa, yhden jokaiselle pelin sivulle. Tämän jälkeen tehtävänä oli kierittää villalankaa naulojen ympärille useampi kierros, ettei kuula karkaa pelistä.

image

Lopuksi saimme suunnitella pelilaudan keskelle esteitä pikkunauloista tai pienistä puupalikoista. Sitten vaan pelaamaan!

image

4. Matematiikka

Kesäpäivän metsämatikkaa

Koulun lähellä, metsän reunassa, on otollinen paikka käydä miniretkellä. Muutamana kesäisenä toukokuun päivänä suuntasimme siis metsikköön, jossa teimme lähinnä matematiikkaan liittyviä harjoituksia ja leikkejä.

Ensin metsään päästyämme leikimme Kamera-leikkiä pareittain. Toinen pareista laittoi silmät kiinni ja toinen ohjasi häntä olkapäistä johonkin kohtaan metsässä. Sopivan kohdan löydettyään hän painaa ”kameraa” olkapäästä, jolloin tämä saa avata silmänsä muutaman sekunnin ajan. ”Kamera” ottaa kuvan ja painaa mieleensä maiseman. Tämän jälkeen hänet talutetaan takaisin lähtöpisteeseen, jossa ”kamera” kertoo ottamastaan kuvasta. Lopuksi palataan sen maiseman kohdalle, jossa kuva otettiin.

image

Toisessa paritehtävässä kuljetaan samalla tavalla kuin Kamera-leikissä, mutta tällä kertaa ”sokean” taluttaja kertoo valitsemastaan paikasta ja siitä, mitä kohteessa näkyy ylhäällä, alhaalla, vasemmalla ja oikealla. Tämän jälkeen sokea saa avata silmänsä ja todeta pitikö taluttajan kuvaus paikkansa.

image

Kertasimme metsässä myös lukumääriä 1-10. Aloitimme etsimällä puihin kiinnitettyjä lukukortteja. Aina kun löysi jonkun kortin, piti kyseinen luku painaa mieleensä ja tulla asettamaan alustansa päälle yhtä monta kiveä tai keppiä.

image image

Leikimme myös pareittain Muki-peliä, jossa ensin keräsimme 5 pientä kiveä tai käpyä. Kivet pantiin kertakäyttömukiin. Parit asettuivat vastakkain ja laittoivat mukinsa selän taakse. Ope laski aina kolmeen, jolloin parit ottivat mukista x määrän kiviä (1, 2, 3, 4 tai 5) ja vertailivat lukumääriä keskenään. Mikäli kiviä oli parin kanssa yhtä monta sai pisteen.

image

Lopuksi teimme pienenä kisana Matikkaa ulkona luonnossa -materiaaleista löytyviä ”Salainen pussi” tehtäväkortteja. Teimme tehtäviä pareittain ja nopeimmin tehtävän oikein suorittanut pari sai aina pisteen.

image image

Tehtävät löytyvät Hyvinkään kaupungin sivuilta täältä: http://www.hyvinkaa.fi/kasvatus-ja-koulutus/muu-koulutus/matematiikkaaluonnossa/materiaalit/

Näin vain eskarivuosi alkaa lähentyä loppuaan. Viimeinen viikko on enää edessä ja oikeastaan homma on kevätjuhlia ja todistusten jakoa vaille valmis. On siis aika kiittää kaikkia tätä blogia seuranneita – ehkä nähdään taas ensi syksynä.

On aika ottaa iisisti, chillaillaan siis koko kesä!! ☀️☀️

Eikä unohdeta kavereitakaan! Tämän myötä toivotamme Hyvää Kesää!

Talven taikaa

20.3.2016 Yleinen

Eskarit ovat tutustuneet hieman luontoon ja luonnon ilmiöihin tämän pohjolan kylmimmän vuodenajan, talven, aikana. Tavoitteena oli leikkien, toiminnallisten tehtävien ja tutkimisen kautta saada tietoa kasvien ja eläinten talven vietosta sekä veden olomuodoista. Vinkkejä tehtäviin ja erilaisiin leikkeihin saimme erityisesti Helsingin ympäristökeskuksen Talven taikaa -materiaalista. 

Toisena lähteenä käytimme Lumen ja jään valtakunnassa -opetuspakettia.

Alkusysäyksenä talven luontoon tutustumiselle toimi kuitenkin Järven tarina -elokuva, jonka kävimme elokuvateatterissa katsomassa. Vaikka Järven tarinassa vuodenajat vaihtuivatkin, niin siinä esiintyi paljon talven eläimiä sekä lumen tai jään alla että päällä.

1. Kasvit talvella

Ensimmäisen kokoontumiskerran aloitimme marssimalla läheiseen metsään lapioiden kera. Jakauduimme pieniin tutkimusryhmiin ja kaivoimme kuoppia lumeen. Tarkoituksena oli löytää talveaan viettäviä kasveja. Lumen alta paljastuikin mm. mustikan varpuja, jotka talvehtivat lumen alla. Vastaan tuli myös aina vihreänä säilyviä sammaleita sekä muita enemmän tai vähemmän kuihtuneita kasveja.

image image

Seuraavaksi peitimme tekemämme kuopat ja leikimme sokkoa, jossa pareittain talutettiin toinen jonkun puun luo. Pari tutki puun silmät kiinni tunnustelemalla. Tämän jälkeen hänet tuotiin takaisin lähtöpaikkaan ja sen jälkeen tehtävänä oli löytää oikea puu. Samalla opiskelimme opettajan johdolla lumen päällä talvehtivia kasveja, kuten puita ja talventörröttäjiä.

Kasvien talvehtimiseen tutustumista jatkoimme sisällä palattuamme retkeltä. Aluksi lämmittelimme Pakkanen ja aurinko -leikillä, jossa valittiin pakkanen jäädyttämään leikkijöitä kosketuksellaan. Auringoksi valittu lapsi sai taas halauksellaan lämmittää ja päästää jäätyneet takaisin mukaan leikkiin. Kokeilimme erilaisia liikkumistapoja.

image

Seuraavaksi meitä talveen johdattelivat aiheeseen liittyvät lorut ja runot. Niitä harjoiteltiin tutusti jättinopalla arpoen ja kaikutekniikkaa käyttäen.

”Liisa nukkui, näki unta: yöllä satoi paljon lunta! Kinos kasvoi, kasvoi pilviin asti, Liisa juoksi nopeasti. Palloin pyörein pehmein, rakensi hän lumimuurin. Liisa heräs unestaan, muisti lumilinnojaan, ulos juoksi nopeasti – lunta olikin vain polviin asti!”

”Talven ukko, lumiukko, lunta säkistä heittää. Jäätä suihin, kylmää luihin, tienoot lumella peittää.”

”On maassa lunta ja siilipariskunta jo nukkuu talviunta. Näkee unta kuusta ja hiiren sääriluusta ja omenapuusta ja lämpimästä kesästä sekä somasta käenpesästä.”

”Talitintti hakkaa, jäistä talipakkaa. Kylmä on, ei takkaa, pakkanen ei lakkaa. Veistää talven patsaan, lastut lentää vatsaan.”

”Nauroi vitivalkein hampain. Ratsateli lumilampain, puitten ali, puitten yli. Lunta kukkoroillaan syli.”

”Nirskuen ja narskuen, puhuu herra pakkanen. Luonto nukkuu uneksuu, metsässä on tammikuu.”

Lorujen jälkeen keskustelimme retken tutkimuksista ja ope johdatteli juttelua kasvien talven viettoon. Kertasimme vielä kasvien tapoja talvehtia:’

  • lumen alla suojassa (mustikka)
  • ilmassa (puut)
  • piilossa maan alla (sipulit, mukulat, juuret)
  • lumen päällä (talvetörröttöjät)
  • aina vihreaät (sammalet ja jäkälät)

Mietimme miten kasvit selviävät talvesta ja miksi kasvit ovat tärkeitä eläimille myös tähän vuodenaikaan. Pohdimme yhdessä vielä mitä kasveja eri eläimet käyttävät ravinnokseen talvella. Keskustelujen ja esimerkkien pohjalta pääsimme piirtämään kuvaa kasvien talven vietosta. Apuna käytimme erilaisia luonto-oppaita ja -kirjoja.

image

image image image image

2. Eläinten talvi

Toinen oppitunti talvisesta luonnosta sisälsi tutustumista eläinten talven viettoon. Ope oli valinnut eri eläimiä, joiden kuvan avulla ensin keskustelimme siitä, miten ne viettävät talvea. Leikimme myös eläinten talveen liittyviä leikkejä.

Karhu

Karhu valmistautuu talveen syömällä paljon. Sydäntalven karhu yleensä tunnetusti nukkuu esim. vahvassa muurahaispesässä sijaitsevassa pesässä. Keskustelun ja karhun kuvan tarkastelun jälkeen leikimme yhdessä tutun Karhu nukkuu-leikin.

”Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä. Ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään. Karhu nukkuu, karhu nukkuu, eipäs nukukaan…”

Jänis ja ilves

Jänis varautuu talveen vaihtamalla talviturkin, mutta on muuten ns. aktiivinen. Ilves taas on jäniksen luonnollinen saalistaja, joka etsii myös talvella jänispaistia. Leikimme saalistuksen selventämiseksi Ilves ja jänis -leikkiä, jossa valitaan yksi ilves ja yksi jänis. Muut leikkijät ovat pareittain käsikädessä pensaita, joihin jänis voi mennä piiloon. Mikäli jänis pääsee turvaan pensaan keskelle, vaihtuu jäniksen selän puoleinen pari jänikseksi. Jos taas ilves saa jäniksen kiinni, osat leikkijöiden osat vaihtuvat – eli jäniksestä tulee ilves ja ilveksestä jänis.

image

Siili ja käärme

Siili viettää talvea talvihorroksessa yleensä lehtikasaan tehdyssä pesäsässä. Käärme etsii talven ajaksi itselleen kiven tai kallion kolon, johon se usein yhdessä lajitovereidensa kanssa vaipuu kylmänhorrokseen. Eläydyimme seuraavaksi käärmeiksi, jotka etsivät luokasta itselleen sopivan sopen tai nurkan (useampi lapsi saattoi olla samassa). Sillä aikaa yksi meistä meni luokan ulkopuolelle ja tuli luvan saatuaan etsimään piilossa olleita käärmeitä.

image

Orava ja kettu

Orava valmistautuu talveen keräämällä talvivarastoja ja vaihtamalla talviturkin. Oravakin talvella ns. aktiivinen ja näin ollen saalistajien ulottuvilla. Oravan luonnollinen vihollinen on kettu. Tätä asemaa havainnollistimme orava ja kettu-leikillä, johon tarvisimme kaksi palloa. Pikkupallo on orava, joka saattoi hypellä heittäen piirissä olevien leikkijöiden kesken miten vain. Kettua merkkasi iso pallo, joka kiersi piirissä järjestyksessä lapselta toiselle. Kannattaa ensin kokeilla vain yhdellä pallolla – ensin vaikka oravan liikkumista, sitten ketun, niin leikki sujuu varmasti paremmin.

image

Lopuksi saimme tehtäväksemme piirtää kuvan eläinten talven vietosta. Käytimme apuna mm. Jäljillä -kirjan kuvia ja tekstejä sekä muitakin luontokirjoja.

image

image image image image image

3. Lumen tutkiminen ja lintujen talvi

Kolmannen kerran teeman tiimoilta kokoontuessamme teimme jälleen pienen retken lähimetsään. Mukaan otimme open johdolla lapioita, keppejä, mittoja, ämpäreitä ja digitaalisia lämpömittareita. Päästyämme metsään päätimme ensin hieman herkistää kuuloaistiamme ja jokainen sai etsiä itselleen hyvän paikan lähimaastosta. Kävimme makaamaan hangelle, laitoimme silmät kiinni ja kuuntelimme metsässä kuuluneita ääniä. Hetken päästä jokainen sai kertoa kuulemistaan äänistä, joista osa oli luonnon ääniä ja osa ei.

Ope jakoi meidät lapset pieniin tutkimusryhmiin ja ensimmäiseksi tehtäväksemme saimme mitata lumen syvyyden muutamasta eri kohdasta mitan ja kepin avulla. Ope kyseli ja näytti ensin, miten tämä tapahtuu ja sitten saimme itse kokeilla.

image image

Toisena tehtävänä oli tutkia lumen eristävää vaikutusta lämpömittareiden avulla. Ensin mittasimme lämpötilan lumen pinnalta ja tämän jälkeen kaivoimme kuopan, jonne upotimme mittarin anturin. Huomasimme, että lumen peittämässä kuopassa oli huomattavasti lämpöisempää kuin lumen pinnalla.

image image

Retken lopuksi otimme vielä luminäytteen ämpäriin sisätiloissa tutkittavaksi.

Luokkatyöskentelyn aloitimme kertauksella. Eläinbingo-pelissä etsimme pareittain tuttujen eläinten nimiä ympäri luokkaa ja kirjoitimme bingo-ruudukkoon oikean eläimen kuvan kohdalle oikean nimen. Kun saimme bingo-ruudukon täyteen, niin ope kyseli kuvissa esiintyneiden eläinten talvesta.

image

Seuraavaksi keskityimme lintujen talven viettoon. Keskustelimme siitä, mikä Suomessa talvella viihtyviä lintujen uhkaa. Kylmyys, ravinnon puute ja petolinnut muodostavat suuria uhkia, joita voimme helpottaa esim. talviruokinnalla ja lintulaudoilla.

Leikimme pikkulintujen talvisiin uhkiin liittyen muutaman leikin. Ensin oli vuorossa tuttu pakkanen ja pikkulinnut -leikki, jossa valitaan pakkanen jäädyttämään lentäviä lintuja. Aurinko taas saattoi halauksella sulattaa jäätyneen linnun. Ensin lensimme kädet siipinä, sitten kokeilimme eri liikkumistapoja, kuten kinkkaaminen ja kyykkykävely.

Toisena leikkinä leikimme Petolintu ja pikkulinnut -peliä, jossa petolintu huuhkaja yritti pyydystää kosketuksellaan pikkulintuja, jotka olivat turvassa kolmen pikkulinnun parvissa eli piirissä aina viiteen laskien. Tässäkin leikissä liikuttiin eri tavoilla, esim. Kyykkykävelyllä…

image

Lintulaudan vakiovieraisiin, punatulkkuun ja talitiaisen tutustuimme lintukirjojen ja Googlen kuvahaun kautta. Jokainen sai mallin mukaan värittää mahdollisimman oikean värityksen kummallekin linnulle.

image

Tunnin lopuksi palasimme vielä veden olomuotoihin sulatetun lumen kautta. Siivilöimme sulatetun lumen ja näimme samalla mitä kaikkea lumessa oikein onkaan… Samalla pohdimme, mitä olomuotoja vedellä on. Sulanut lumi on nestettä, kun nestettä heittää saunan kiukaalle siitä tulee höyryä ja pakkasella vesi on kiinteää eli lunta tai jäätä. Kokeilimme myös tätä vesimolekyyli-leikkiä: http://www.topata.fi/videot-1-2lk/muut/veden-olomuodot

Talven selkä alkaa jo taittua ja kuljemme kohti kevättä. Tässä oli meidän eskareiden seikkailu talvisen luonnon parissa. Nyt on syytä pikkuhiljaa jättää kylmä talvi taakse ja odottaa kevätauringon lämpöä. Niin tekevät varmasti myös metsän eläimet ja kasvit.

Lasten oikeudet – Unelmien eskariviikko

23.11.2015 Yleinen

YK:n Lasten oikeuksien päivää vietettiin 20.11. Tätä juhlistimme lasten itsensä ideoimalla viikolla, unelmien eskariviikolla. Valmistautuminen tulevaan viikkoon aloitettiin puhumalla lasten oikeuksista ja suunnittelulla. Ideoinnin ensimmäisessä vaiheessa muodostimme 3-4 lapsen pienryhmiä, joissa aloimme työskennellä. Ensin oli vuorossa muutaman minuutin porinapiiri, jossa ryhmät saivat keskustella vapaasti viikon toteuttamisajatuksistaan. Keskustelun jälkeen jokainen ryhmä valmisti haavekartat, johon piirtämällä, kirjoittamalla ja valmiiden kuvien avulla ideoitiin mahdollisia viikon aikana toteutettavia haaveita.

image image image image

Kaikista haavekartoista ja ideoista koostettiin yhteenveto, jonka pohjalta rakensimme unelmien eskariviikon. Ehdotuksia ja hyviä ajatuksia syntyi lapsilta niin paljon, etteivät kaikki sopineet toteutettaviksi yhden viikon aikana, joten päätimme laittaa loput ideat hautumaan ja toteuttaa ne kevään aikana. Alla valmistuneita haavekarttoja…

image image image

Tunnelmia kuvin ja sanoin Unelmien eskariviikolta.

Maanantai: temppuilua ja papukaijamerkkejä

Liikuntasalissa temppuilimme temppuradalla, jossa harjoiteltiin samalla monenlaisia liikunnallisia taitoja…

Naruhyppyjä

image

Askeltikkaat

image

Vatsalautailua

image

Käsilläseisontaa

image

Tasapainoilua

20151116_094822_001

Kuperkeikkoja

20151116_094951

Nojapuut

20151116_100053

Kuvispajassa syntyivät upeat papukaijamerkit. Leikkaa, väritä ja koristele… Siitä se papukaija syntyy :)

20151116_10285020151116_10294420151116_103134

Tiistai: leikin talo

Yhdessä ykkösten kanssa luimme tarinan leikin talosta. Lasten oikeus leikkiin tehtiin näkyväksi keskustelemalla tarinan pohjalta ja muistelemalla omia leikkejä. Tämän jälkeen jokainen sai valmistaa yhden ikkunan yhteiseen leikin taloomme. Idea leikin talosta löytyi Lastensuojelun keskusliiton sivuilta…

image

Keskiviikko: eväsretki metsään

Metsäretkelle lähdimme kaakaota ja keksejä repussa. Ohjelmassa oli siis patikointia, evästauko, leikkiä sekä mm. majanrakennusta.

image image image image image

Torstai: luistelua

Seuraaksi jatkoimme retkeilyä, tällä kertaa suuntana oli Kisapuiston harjoitushalli, jossa luvassa oli luistelua. Kisapuistoon voit tutustua tästä: http://www.lappeenranta.fi/fi/Palvelut/Kulttuuri-ja-liikunta/Sisaliikuntatilat/Kisapuiston-jaahallit

20151119_09452520151119_094640

Perjantai: rooleikkejä

Leikkipäivä huipensi kivan eskariviikon. Roolileikkipisteiden lisäksi aikaa jäi vielä omille leikeille.

Kahvila

image20151120_084653

Lääkäri

image

Kampaamo

image

Kun hätä yllättää

17.11.2015 Yleinen

Ihan voin heti tähän alkuun varoittaa, että ei kannata syödä samaan aikaan mitään kun lukee tätä. Tai jos oot muuten yhtään kakkajuttu herkkä ni omalla vastuulla :D

Tässä yhtenä iltana  kaveri oli kylässä meillä ja kuten naisilla yleensä(?!), meillä käänty jutut paskomiseen.  Ja tarkemmin siihen, miten noloihin tilanteisiin sitä ihminen on joutunut yllättävän paskahädän takia. Kaveri kertoi omasta hauskasta/nolosta tilanteestaan ja minäpä ajattelin jakaa oman tarinani teidän kanssa. Ja tämä tarina on muuten tosi.

Tästä on aikaa muutama vuosi, oli kesä. Tapailin silloin erästä miestä, joka asui toisella paikkakunnalla. Minulla oli samalta paikkakunnalta myös jonkinverran kavereita ja olin kyseisenä iltana alkuun näiden kavereiden luona kyläilemässä. Aamuyön hiljalleen valjetessa, päätin lähteä miesystäväni luokse nukkumaan. Minulle kyllä tarjouduttiin soittamaan taksia, mutta oli siinä illan aikana tullut juotua ehkä pari siideriä niin halusin kävellä. Ajattelin, että ei ole kiva mennä ihan kännissä kolkuttelemaan toisen ovea niin kerrankin oon fiksu ja kävelen pääni selväksi. Alkumatka sujui korkokengistä ja juoduista siidereistä huolimatta ihan ok.

Noin puolessa välissä matkaa alkoi maha pitää pientä elämää ja pari kertaa mourahti silleen aika äänekkäästi. Mietin kyllä siinä kävellessä, että kun on koko illan istunut, syönyt ja juonut niin nyt kun yllätti oman kroppansa äkillisellä liikuntasuorituksella, tietenkin vatsa reagoi siihen. Oli siinä matkalla yksi huoltoasemakin, jonka vessaan kipaisemista kyllä harkitsin. Mutta jostain kumman syystä olin sitämieltä, että jatkan matkaa miesystäväni luo poikkeamatta huoltoasemalle. Taisin ajatella, että kyllä tää menee tästä ohi. (Note to you self: eihän se nyt mene itsestään ohi, jos on hätä mene vessaan!)

Matkaa oli jäljellä ehkä 500m ja olin kävelemässä yhden parkkipaikan poikki kun se tapahtui. Pysähdyin keskelle parkkipaikkaa ja puristin pakarat niin tiukasti yhteen kuin ikinä mahdollista ja mahassa vaan möyri ja möyri. Kylmä hiki nousi otsalle ja tunsin kun väri alkoi hävitä poskilta. Siis naamasta, ei pers poskilta. Huusin itselleni mielessäni ”et sit voinu mennä sinne saatanan huoltoasemalle!!” Siinä sitten seisoin keskellä parkkipaikkaa, lämmitystolpasta tukea ottaen ja näytin varmasti just siltä miltä siinä hetkessä tuntui.

Suomen kesähän on suhteellisen valoisa. Siinä alkoi olemaan jo kello sen verran, että aurinko alkoi nousta enkä voinut enää toljottaa keskellä parkkista siinä toivossa että on niin hämärää ettei kukaan minua nää. Just kun ehdin ajatella, että nyt pliis toivottavasti siihen ei tule kukaan näkemään mitä touhuan, ni eikös sieltä samassa kaarra joku helvetin bensalenkkari teinicorollalla pihaan bassot täysillä jumpsuttaen. Lökäpöksy jätkä nousi autosta ja jäi tuijottamaan minua. Yritin hymyillä  ja lähteä kävelemään, mutta totesin mielessäni että näyttää kuitenkin kaikesta huolimatta fiksummalta seisoa siinä pakarat tiukasti yhdessä, naama hiestä märkänä, kuin yrittää lähteä kävelemään, edelleen ne pakarat tiukasti yhdessä, rystyset valkoisena lämmitystolppaa puristaen. Hetken aikaa se poitsu sieltä mulkoili ja auton ovet kiinni saatuaan keräsi rohkeutensa ja hihkas miule ” onks siula hei kaikki ok?” Samaan aikaan mahassa murahti uudelleen ja en pystyny edes tuottamaan puhetta ettei paska livahda housuun. Purin huulet tiukasti yhteen ja yritin hymyillä uudelleen, nyökytin ja mumisin jotain yymmmmyy… poika lähti kengänpohjat maata hiertäen hiihtämään kotiinsa ja kauheesti se pyöritteli päätään ja mumis jotain ihme akasta.

Vihdoin jäätävä vatsakramppi antoi senverran periksi että uskalsin laskea kehoni rennoksi ja hengittää ekaa kertaa vissiin viiteen minuuttiin kunnolla. Huokasin syvään ja tein itelleni selväksi, että miula on siihen jäljellä olevaan 500m matkaan aikaa noin 1min jos aion ehtiä perille ennen seuraavaa kramppia. Tiesin että siitä en ehkä selviä. Pinkaisin lähtemään parkkipaikalta suht vauhdikkaasti korkkarit kopisten kohti miesystäväni taloa. Päätin oikaista viereisen päiväkodin pihan ja ”metsän” kautta. Siinä oli siis istutettu muutama hassu puu rivitalojen ja päiväkodin välille näkösuojaksi. Päiväkodin pihan kohdalla ymmärsin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia ehtiä vessaan ja ainoaksi vaihtoehdokseni jää kyykkypaska edessäni olevaan ”metsään”. Voitte muuten uskoa, että siinä vähän harmitti kun ei tullu koukattua sinne huoltoasemalle.

Nooh, hätä ei lue lakia vai miten se meni. Siellä sitä sitten mirkku kyhjötti juhlatamineissa, korkkarit jalassa pienen polun varressa paskalla. Tunteet oli suhteellisen sekavat. Toisealta, se helpotuksen tunne kun se järkyttävä kipu ns.lensi pois vatsasta metsän uumeniin. Mutta samaan aikaan se kaikki epämiellyttävyys siitä koko tilanteesta. Eikä se nyt varmasti mikään kaunis näky ole ollut jos joku siitä sattui ohi menemään. En jostain syystä halunnut ihmeemmin katsella tien suuntaan siinä kyhjöttäessä. Seuraava jännitys alkoi kun tajusin alkaa kaivata paperia. Olin siinä kiireessä heittänyt käsilaukkuni kädestä ja tietenkin se oli jäänyt niin kauas, etten yltänyt siihen. Ja taas yllätin itseni ja kroppani. En tiennyt ollenkaan että omaan sellaiset jalkalihakset, että ensinnäkään jaksan olla niin kauan kyykyssä, saati kävellä kyykyssä muutaman askeleen. Ehkä tilanne oli verrattavissa sellaiseen kun ihminen pystyy adrenaliini päissään uskomattomiin suorituksiin, nyt oli vaan miun pakko suorittaa. Käsilaukusta löyty kosteuspyyhkeitä, joita oli jäljellä kolme. Kolme. Se ei ole montaa jos on metsässä vatsa sekaisin kyykkypaskalla.

Lopulta selvisin takaisin seisoville jaloilleni ja reidet uskomattomasta kyykky suorituksesta täristen lähdin suuntaamaan miesystäväni kotia kohden. Harkitsin kyllä myös kotiin kävelemistä, hävetti niin helvetisti mitä oli juuri tapahtunut. Kotiin oli kuitenkin matkaa reilusti yli 100km niin päädyin hipsimään siihen miehen luo. ONNEKSI ukko oli jättäny miule oven auki ja oli ite nukkumassa todella sikeässä unessa. Painuin samantein vessaan pesemään käsiä ja tarkastelemaan vahinkojen suuruutta. Yritin ihan hiljaa heittää vaatteita pois ja hipsiä suihkuun, mutta tietenkin onnistuin kolistelemalla herättämään miehen. Sieltä sängyn pohjalta se murisi, että mitä ihmettä touhuat ja miks et nuku. Sanoin, että kaaduin matkalla siinä yhellä polulla ja oon ihan multanen niin haluan mennä suihkuun.  Multanen? Onneks se ukko nukku eikä tainu tajuta mitä sanoin.

Päivällä siinä kun heräilin jossain vaiheessa, sain toisen korkokenkäni melkein nenän eteeni ja ukko nauraa vedet silmissä ”missä sie oot rypeny, kato tätä siun kenkää, ootko astunu koiran paskaan?” ”Juu, siinä varmaan kun kaaduin siihen polulle ni oon astunut, laitatko sen kengän kylppäriin ni pesen sen. ”

Yks tavoite sillä matkalla toteutui. Oli pää aika selvänä kun pääsin perille.

Ja valitettavasti, tää ei ole edes nolointa mitä miule on sattunut. Mutta ei kaikkea voi paljastaa kerralla. Uskallatko itse paljastaa oman nolon kokemuksen? Kommentoi tähän alle :)

 

M

 

 

 

 

Päivä 22, lenkkeillen ja leväten

28.9.2015 Yleinen

Päivä 22Tänä aamuna koiralenkin jälkeen lähdin kiertämään pitkästä aikaa vanhan ulkoilureittini.  Kävelin siis pitkin metsää ja poikkesin tieltä välillä juurrakkojen ja puiden sekaan. Oli kirpakka, viileä ilma. Reipas tunti meni tuohon kävelyyn. Oikea polvi ei ole näemmä vieläkään toipunut kaatumisesta, sitä vähän jomotteli.

Tänään on ollut ihan ok päivä, ei sen kummempia tapahtunut. Lepuutan polvea pari päivää ja toivon, että paranisi pian.

Ateriat

  • Chocolate Velvet, 153 kcal
  • Sienirisotto, 201 kcal
  • Banaanipirtelö, 144 kcal

Perennapenkin uusi ilme

13.5.2015 Yleinen

Edellispäivä vierähti tuttavan kukkapenkkiä uudistaessa. Penkissä olevat perennat kaipasivat jakamista ja sieltä täältä pilkistävä juolavehnä ja muut rikkakasvit sekä lupiini haluttiin kitkeä pois. Multaakin lisättiin koska vuosien saatossa se oli huvennut lähes olemattomiin ja siksi kasvien juuret olivatkin lähteneet seikkailemaan syvemmälle kivien alle. Muutama vuohenjuurikin hävitettiin, toivottavasti ikiajoiksi. Perennapenkistä pelastettiin siinä kasvaneita kasveja niin paljon kuin mahdollista; iiris, arovuokko, kurjenmiekat ja reunuspoimulehti. Reunoilla kasvava vuorenkilpi ja muutama keijuangervo saivat jäädä paikalleen. Kiviä oli yllin kyllin tällä metsän reunustamalla pihalla ja niistä rakennettiinkin pieni porrastus kukkapenkkiin. Näin saatiin lisää multatilaa perennoille.

ennen

Ennen…

20150511_192630

…ja jälkeen

20150511_193228

Osa penkistä jäi vielä rakentamatta koska multa loppui kesken. Suunnittelin valmiiksi talon emännän kanssa kesken jääneen osan ja hän lupasi rakentaa sen myöhemmin itse. Tuohon osaan tuleekin sitten pääosassa pieniä havuja kuten pallotuijaa ja kukkivana kasvina jalopähkämö, ehkä joku jo pihasta löytyvä maksaruohokin.

20150511_192656

Takarivissä kurjenmiekkaa, keskellä kahta eri lajiketta jalokuunliljaa, edessä oikealla nyppykurjenpolvea ja vasemmalla suloista esikkoa.

20150511_193119

Esikko ♥

Uutena tulokkaina kukkapenkkiin pääsivät mm. jalokuunlilja…

20150511_193212

…ja nyppykurjenpolvi.

20150511_193153

 Täytyy sanoa, että oli ihan parasta rakentaa kukkapenkki pitkästä aikaa ♥

Kukkaisin terveisin,

Saara

Hilkan synttäripäivä ♥

5.5.2015 Yleinen

Meillä vietettiin eilen synttäreitä. Kettuterrierimme, Hilkka, täytti pyöreät 10 vuotta. Iästään huolimatta tuo karvakamu jaksaa yllättää aina uudestaan ja uudestaan energisyydellään ja tuo jokaiseen päivään iloa veikeydellään ja iloisella olemuksellaan. Jos välillä vähän väsyttää niin ei haittaa, hetken huilitauko ja taas mennään sata lasissa. Hilkka elää hetkessä ja täysillä. Sen ja monta muuta ihanaa asiaa olen häneltä oppinut. Koirasta todellakin voi saada parhaan ystävän, jos niin haluaa ♥

hilkka

Hilkka, Texforrier She’s All That

Eilen aamulla sain tuntea nahoissani tuon vipeltäjän tuiman katseen, kun epäilin hänen jaksamistaan viime viikkoisen sairastelun jäljiltä. Ajattelin, että ei ihan vielä mentäisi täyspitkälle aamulenkille, mutta neiti oli selvästi eri mieltä ja löi jarrut päälle, kun meinasin kääntyä takaisin kotiin päin. Jep, viesti meni perille, energiaa riittämisiin ja matka jatkui! Ei siis ole ihme se, että moni vastaantuleva lenkkeilijä luulee minun ulkoilevan pennun kanssa. Tämä aamu puolestaan aloitettiin piehtaroimalla linnun pökäleessä. Se tuoksui niin hyvältä, että ihan piti saada se haju omaankin turkkiin.

Eilisellä metsälenkillä paineltiin sen verran kovaa, että valkovuokot jäivät keräämättä. Täytyi mennä yksin myöhemmin ihastelemaan noita kauneuksia ja muutama tarttui mukaankin. Tällä hetkellä koristavat kuitenkin äidin jääkaappia. Laitoin ne viileään elpymään ja sinne unohtuivat.

valkovuokot

Metsässä on Hilkan mielestä niin ihanaa ♥

hilkka1

Nannatauko metsässä

Hilkan synttärikakku oli kermalla kuorrutettu. Välissä vadelmahilloa, banaania ja sielläkin kermavaahtoa. Leivoin kakun gluteenittomasta jauhoseoksesta ja sokerin tilalla käytin steviaa. Hilkka sai maistella kermavaahtoa ja oli apurina leipomisessa.

kakku

kakku1

Synttärisankari nautti päivästään täysin siemauksin. Söi lempparinappuloitaan ihan hurjan paljon, leikki ja kohelsi, haisteli metsän hajuja, sai rapsutuksia ja illalla väsyneenä mutta onnellisena käpertyi iskän ja mamman väliin sohvalle. Sellainen oli Hilkan synttäripäivä ♥

Keväretki

4.5.2015 Yleinen

Kevättä Nokialla ihmettelemässä:

IMG_3358 IMG_3360  IMG_3367  IMG_3382  IMG_3390 IMG_3394 IMG_3396 IMG_3405  IMG_3411 IMG_3412 IMG_3414 IMG_3417   IMG_3425 IMG_3429 IMG_3431 IMG_3434 IMG_3438 IMG_3440 IMG_3450 IMG_3456 IMG_3459 IMG_3460 IMG_3463 IMG_3468 IMG_3476 IMG_3353

Hyvää tätä viikkoa sinulle