Selaat arkistoa kohteelle metformiini.

”Mitä vauvanne teille opetti”

25.5.2015 Yleinen

Viime viikolla kävin tapaamassa taas seurakuntamme pappia. Tapaaminen oli jälleen kerran aivan loistava. Siitä olisi paljon kerrottavaa, mutta yksi kysymys, jonka pappi minulle esitti, jäi erityisesti mieleeni. ”Mitä vauvanne teille opetti?” Itku silmässä aloin miettimään vastausta tuohon. Mitä me oikeasti opimme tuon 17viikon aikana. Me opimme paljon. Opimme elämään ja nauttimaan siitä hetkestä. Elimme koko raskauden päivä kerrallaan, nautimme jokaisesta päivästä jonka saimme viettää yhdessä vauvamme kanssa, minä enemmän aktiivisesti. Olemme kiitollisia siitä, että saimme kokea tämän kaiken. Kiitollisia siitä, että saimme elää 17viikkoa meidän vauvamme kanssa, kiitollisia siitä mitä kaikkea tämä vuosi on meille opettanut. Myös vauvamme kuoleman jälkeen olemme nauttineet jokaisesta päivästä, sillä tässä elämässä ei koskaan voi tietää milloin elää sen viimeisen päivän. Ehkä tämä on suurin syy siihen, että en halua enää palata takaisin vanhaan, josta en voi nauttia. Haluan mennä eteenpäin elämässäni ja tehdä jotain sellaista mikä tuntuu itsestä hyvältä ja josta nautin. En halua enää jossitella tai eläkkeelle päästyäni miettiä sitä, että miksi tuhlasin parhaat vuoteni tekemällä työtä josta en nauti. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, ja vaikka välillä sitä miettiikin kuinka tulemme toimeen jos minä olen päätoiminen opiskelija seuraavat neljä vuotta, mutta sehän on vain rahaa. Se on pieni aika siitä, että tuhlaisin seuraavat 25vuotta työssä josta en nauti.

Opimme rakastamaan. Opimme rakastamaan jotain niin pientä ihmistä jonka olimme nähneet muutaman kerran vain ruudun välityksellä. Se rakkauden tunne on hyvin vaikeasti selitettävää. Se on suurta. Kuinka suurta se olisikaan ollut, jos olisimme saaneet pienen elävänä syliimme heinäkuussa? Kuten moni tietää, jostain todella rakkaasta luopuminen on hyvin vaikeaa, ja sitähän tämä on ollut. Luopuminen on ollut raskasta, mutta koska rakastamme vauvaamme niin paljon on helpottavaa ajatella, että nyt hänellä on kaikki hyvin. <3 Paljon muutakin vauvamme meille ehti opettaa, mutta nuo kaksi asiaa olivat ne suurimmat.

Taas olemme yhden suuren etapin kohdalla… äitiysloma. Sen olisi pitänyt alkaa ihan näinä päivinä. Ehkä jotenkin helpottavaa on se, että sitä ihan virallista päivää en tiedä, joten se ei kulminoidu yhteen päivään. Viime aikoina on tuntunut taas yllättävän pahalta nähdä raskausvatsoja, kun tietää että itsellä pitäisi tässä vaiheessa olla jo melko komea kumpu. Nelisen kuukautta sitten mietin vielä, että mitä ihmettä puen päälleni toukokuun viimeisenä viikonloppuna kummityttöni valmistujaisjuhliin, kun maha on varmasti tiellä. Nyt ei enää tarvitse miettiä. Helppo valinta. Nyt on alkanut hieman jännittämään nuo tulevat valmistujaisjuhlat, sillä näen sukulaisiani ensimmäistä kertaa tapahtuneen jälkeen. Helpottaa kyllä valtavasti, kun kohtaamme juhlissa enkä usko, että kukaan alkaa mitään kyselemään.

Elokuuta kohti mennään nyt vauhdilla (hirvittää ihan). Reilut kaksi viikkoa olen nyt syönyt metformiinia, annosta nostaen. Nyt aletaan olla siinä maksimiannoksessa ja olen selvinnyt ihmeen helpolla. Jonkin verran on vatsa oireillut, mutta ei läheskään niin paljon mitä aiemmin. Nyt täytyisi vielä tsempata sen verran, että lääkitys pysyisi joka päivä tasaisena. Välillä on hankalaa jos ruokailut venyy tai joku ruoka jä välistä pois niin silloin tuppaa lääkekin unohtumaan. Mutta luotan siihen, että tämä onnistuu. Sen täytyy onnistua. :)

Kaunista tulevaisuutta

6.5.2015 Yleinen

Eilen soitti hoitavalääkäri lapsettomuusklinikalta. Oli jotenkin helpottava puhelu. Tai ainahan se on. Tuosta lääkäristä on tullut tässä vuosien saatossa niin läheinen, että on helppo puhua asioista hänen kanssaan. Keskustelu on rentoa ja hän jaksaa tsempata ja uskoa onnistumiseen. Nyt sitten odottelen reseptejä, että pääsen aloittamaan foolihapon sekä metformiinin. Metformiinin aloitus jännittää, kun aiemmin siitä on tullut huono olo, mutta onneksi se helpottaa muutaman päivän kuluessa. Kesäkuulle sovittiin uusi soittoaika jolloin sitten lyödään tarkemmin lukkoon aikataulua hoidon suhteen. Siis lähinnä mietitään kiertoa ja sitä missä vaiheessa menen käymään 0-ultrassa jne. Tuo 0-ultra menee varmaan heinäkuun lopulle, mikä kuulostaa ihan hyvältä. Lääkäri oli tosiaan kovin optimistinen hoidon onnistumisen suhteen. Edelleen puhuttiin lääkeannoksen nostosta, jotta saataisiin enemmän munasoluja, pakkaseen saakka. Tietty riski siinä aina on tämän PCO:n takia, ettei tulisi hyperstimulaatiota ja päästäisiin tuoresiirtoon. Täytyy siis toivoa, että kaikki menisi hyvin ja kuten on suunniteltu. Ja hoidon aikana pitää sitten huoli riittävästä juomisesta ja levosta. Minun jalkapallokauteni siis loppuu elokuun alussa kun hoidot alkavat. En ota mitään riskejä sen suhteen. Eikä se turvonnut alavatsa oikein innosta ottamaan juoksuaskelia, joten parempi näin. Painon pudotuksestakin keskusteltiin lääkärin kanssa. Nyt on tavoitteena sama paino kuin viime syksynä, joten voin huokaista helpotuksesta ja ottaa vähän rennommin. Ei tarvitse enää vetää niin hampaat irvessä. :)

Huomenna olisi sitten käynti psykiatrian polilla. Ei sitten jaksaisi yhtään. Kun homma ei toimi niin se ei vaan toimi. Mietin tuossa pitkään, että kuinka saisin asioita puhuttua vielä auki. No tilanne ratkesi vähän jännällä tavalla. Olin yhteydessä oman seurakunnan lapsi- ja perhetyön pappiin ehdottaessani, että täällä meidänkin seurakunnassa järjestettäisiin Tyhjän sylin-messu tai joku vastaavanlainen tapahtuma. Pappi sitten itse ehdotti, että on käytettävissä jos haluan puhua menneistä tapahtumista, joten ensi viikolla sitten katsotaan josko papin kanssa puhuminen auttaisi.

Kuun lopussa meidän olisi sitten vihdoin tarkoitus lähteä Pohjois-Suomea kohti, kun on minun serkkujeni ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat. Nyt en voi enää välttää kohtaamasta kaikkia sukulaisia. Ja nyt kohtaan ne kaikki samaan aikaan, samassa tilassa. Luulen, että tilanne menee ihan hyvin. Silloin juhlitaan ja toivottavasti kukaan ei siellä ala mitään kyselemään. Pakenen sitten tilannetta veljeni lasten kanssa vaikka hiekkalaatikolle. ;) Minun vanhemmat olivat täällä meillä vappuna, mutta eipä me asiasta oikein puhuttu. Hyvä niin.

Ai niin, loppuun vielä pakko kertoa teille kun näin toissayönä  niin ihanan unen. Siinä kannoin sylissäni pientä tyttövauvaa, ei ollut kuin korkeintaan kahden viikon ikäinen. Tytöllä oli aivan tummatukka ja sitä oli paljon. <3 Unessa kutsuimme vauvaa meidän vauvan ”tekonimellä”. Vauvan kasvoja en nähnyt, koska pää oli painuneena rintaani vasten. Tuo tunne oli jotain niin ihanaa ja se uni oli täynnä rakkautta. <3 Se, oliko tämä vinkki tulevaan jäänee nähtäväksi…