Selaat arkistoa kohteelle mercedes. ferrari.

Leclercin paaluputki sai jatkoa Sotshissa

29.9.2019 F1-ennakot

Ferrarin Charles Leclerc ajoi paalulle Venäjän GP:n aika-ajoissa lauantaina. Leclercille paalu oli jo neljäs peräkkäinen tällä kaudella. Michael Schumacher oli edellinen Ferrari-kuljettaja, joka pystyi ottamaan neljä paalua peräkkäin.

Harjoituksista lähtien näytti siltä, että paalutaistelu käydään Ferrari-kuljettajien kesken. Sebastian Vettelistä ei ollut jälleen kerran kuitenkaan haastamaan nuorta tallikaveriaan, joten Leclerc otti jo yhdeksännen peräkkäisen voiton moninkertaisesta maailmanmestarista aika-ajoissa. Vaikka näihin peräkkäisiin tappioihin lukeutuukin mekaanisia ongelmia kuten Itävallassa sekä Monzan kaaos, niin Vettel on myös hävinnyt selvästi ajamalla toistuvasti tallikaverilleen.

Mercedeksen Lewis Hamilton kiilasi Ferrarien väliin, sillä Vettel jäi paalusta yli 0,4 sekunnin päähän. Hamilton otti eturivin lähtöruudun vain 23 tuhannesosan erolla Vetteliin. Red Bullin Max Verstappen vuorostaan kiilasi Mercedesten väliin, mutta tuoreen V6-moottorin käyttöönotto pudottaa hänet alustavasti yhdeksänteen ruutuun. Red Bull otti rangaistuksen jo Sotshissa, jotta he voivat käyttää tuoretta moottoria japanilaisen moottorivalmistajan Hondan kotikisassa Suzukassa.

Mercedeksen Valtteri Bottas sortui virheisiin aikakierroksillaan ja jäi viidenneksi. Bottas on ollut aiempina vuosina vahva Sotshissa, sillä hän oli ennen tätä viikonloppua ajanut aika-ajoissa joka kerta kolmen nopeimman joukkoon. Kaudella 2017 Bottas juhli avausvoittoaan kuninkuusluokassa juuri täällä Sotshissa ja olisi viime kaudella uusinut voittonsa ilman tallimääräystä. Molemmat Mercedes-kuljettajat lähtevät kisaan myös Ferrareista poiketen keskikovilla renkailla, joten startista tulee erittäin mielenkiintoinen johtuen pitkästä kiihdytyksestä tiukkaan avausmutkaan.

Red Bullin Alex Albon ajoi seinään aika-ajon avausosiossa, joten hän lähtee aiempien lähtöruuturangaistusten myötä viimeisestä rivistä. Albon on toistaiseksi ajanut suhteellisen hyvin Verstappenin rinnalla, joten on mielenkiintoista nähdä, että pystyykö hän toistamaan Span suorituksensa.

McLarenit kovassa nosteessa

McLaren oli suurin hyötyjä Red Bullien ongelmista, sillä Carlos Sainz nousee jopa viidenteen lähtöruutuun ja Lando Norriskin starttaa seitsemäntenä. McLaren on muutenkin kovassa nosteessa, sillä he vaihtavat takaisin Mercedeksen voimanlähteisiin kaudella 2021. Tämä uutinen tietää todennäköisesti isoa kiinnostusta McLarenin suuntaan kuskimarkkinoilla kaudeksi 2021.

Haasin Romain Grosjean onnistui pitkästä aikaa aika-ajoissa ollen kahdeksannessa ruudussa. Pystyisikö Grosjean palaamaan pisteille sunnuntaina Sotshissa? Renault-tallille Sotshin aika-ajo oli myös menestys, sillä Nico Hülkenberg starttaa seitsemäntenä ja Daniel Ricciardo kymmenentenä.

Alfa Romeon Kimi Räikkönen sortui ajovirheisiin viimeisellä aikakierroksellaan, mikä tarkoitti suomalaisen putoamista jo aika-ajojen avausosiossa. Räikkönen starttaa kisaan kuitenkin 15:ntenä. Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi jatkoi pirteitä esityksiään, kun hän selviytyi toiseen osioon. Giovinazzi lähtee kisaan 12:ntena tavoitteenaan jatkaa pisteputkeaan Sotshissa.

Niko Kari palkintokorokkeelle Sotshissa

Suomalaisittain mollivoittoiseen F3-kauteen saatiin pieni valonpilkahdus päätösviikonloppuna Sotshissa, kun Niko Kari nousi lauantain lähdössä palkintokorokkeen kolmannelle sijalle toistamiseen tällä kaudella. Sunnuntain lähdössä Kari saapui ruutulipulle viidentenä. Toinen suomalainen Simo Laaksonen oli 17:s lauantaina ja keskeytti tekniseen vikaan sunnuntaina.

Venäläislupaus Robert Shwartzman pääsi juhlimaan kotiyleisönsä edessä F3-sarjan mestaruutta lauantaisella toisella sijallaan. F2-sarjan mestariksi kruunattiin ensi kaudella Mercedeksellä Formula E-sarjaa ajava Nyck de Vries.

Venäjän GP:n lähtövalot sammuvat poikkeuksellisesti jo 14.10 Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys