Selaat arkistoa kohteelle meksiko.

Verstappen voittoon, Hamilton varmisti mestaruuden Meksikossa

29.10.2018 F1-kisat

Red Bullin Max Verstappen nousi eturivistä toistamaan viimevuotisen Meksikon GP:n voittonsa myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Neljäntenä ruutulipun ylittänyt Mercedeksen Lewis Hamilton varmisti peräti viidennen maailmanmestaruutensa jo Meksikossa.

Verstappen nousi lähdössä paalulta lähteneen Red Bull-tallitoveri Daniel Ricciardon ohi, mutta kävi ensimmäisessä mutkassa kovan väännön toisesta rivistä lähteneen Hamiltonin kanssa. Verstappen otti johtopaikan eikä Hamilton pysynyt rengasongelmien takia haastamaan Red Bull-kuskia enää lähdön jälkeen.

Ricciardo oli tuomassa Red Bullille pitkästä aikaa kaksoisvoittoa, mutta australialaisen kisa päättyi 62. kierroksella jo kahdeksatta kertaa kesken tällä kaudella. Vaikka Verstappen jatkoikin kisan jälkeen Renault’n voimanlähteen haukkumista, niin tallipäällikkö Christian Horner kiitti voitosta myös moottoritoimittajaansa huolimatta siitä tosiasiasta, että tiimin kaksoisvoitto kaatui Ricciardon kokemaan hydrauliikkavikaan.

Mercedes-tallin kokemat rengasongelmat pudottivat Hamiltonin ja Valtteri Bottaksen Ferrarien taakse neljänneksi ja viidenneksi. Kun Hamilton ajoi ruutulipulle neljäntenä, niin britti varmisti jo viidennen maailmanmestaruutensa. Vastaavaan tekoon ovat kuninkuusluokan historiassa yltäneet vain Juan Manuel Fangio sekä Michael Schumacher, joten Hamilton on viimeistään nyt lisännyt nimensä lajin suurimpien legendojen joukkoon. Voi olla, että 33-vuotiaan britin saavutuksia arvostetaan enemmän vasta vuosikymmenien päästä.

Ferrarilta torjuntavoitto liian myöhään

Ferrari-talli sai vasta ensimmäistä kertaa kesätauon jälkeen molemmat autonsa yhtäaikaisesti palkintokorokkeelle. Kimi Räikkönen otti hienon kolmannen sijan onnistuneen yhden pysähdyksen taktiikan ansiosta, vaikka kisan avauspuoliskolla näytti todella synkältä. Tuo mahdollisimman pitkälle venytetty avausstoppi mahdollisti superpehmeillä renkailla ajamisen aina ruutulipulle asti.

Sebastian Vettelin toinen sija oli laiha lohtu, sillä saksalainen on heittänyt roppakaupalla pois pisteitä tämän kauden aikana, mitkä käänsivät tiukalta näyttäneen MM-taiston lopulta selvästi Hamiltonille. Mercedes lähtee myös kuskin paikalta merkkimestaruustaiston ratkaiseviin kisoihin, sillä hopeanuolilla on peräti 55 pisteen ero ennen kahta viimeistä osakilpailua.

Merkittävää kisassa oli kärkiautojen vauhti, sillä kuudenneksi ajanut Renault’n Nico Hülkenberg hävisi kärjelle peräti kaksi kierrosta. Sauber-talli sai molemmat autonsa pisteille, kun Charles Leclerc oli seitsemäs ja viimeisiä kisojaan ajava Marcus Ericsson yhdeksäs. Sauberien väliin kiilasi yllättäen McLarenin Stoffel Vandoorne, joka saavutti ensimmäiset pisteensä sitten huhtikuun lopulla Bakussa ajetun osakilpailun. Viimeisen pistesijan otti Toro Rosson Pierre Gasly.

F1-sarja jatkuu kahden viikon päästä Brasilian Interlagosin radalla.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne

Merkkimestaruustilanne

Ricciardo vei paalun Verstappenin nenän edestä Meksikossa

28.10.2018 F1-ennakot

Kaikki odottivat harjoituksia dominoineen Max Verstappenin ottavan paalun sunnuntaiseen Meksikon osakilpailuun, mutta se olikin hänen Red Bull-tallitoverinsa Daniel Ricciardo, joka ryösti paalun tallikaverinsa nenän edestä viimeisellä aikakierroksella.

Red Bull-tallille kyseessä oli ensimmäinen eturivin valloitus V6-hybridiaikakaudella ja ensimmäinen sitten vuoden 2013 Yhdysvaltain GP:n. Ricciardolle kyseessä oli uran kolmas paalupaikka ja ensimmäinen Monacon ruhtinaskunnan ulkopuolella saavutettu ykkösruutu.

Ratkeavatko maailmanmestaruudet Meksikossa?

Red Bullien takaa lähtevät maailmanmestaruuskandidaatit Lewis Hamilton sekä Sebastian Vettel. Meksikon GP:n on päätyttävä Vettelin voittoon, jolloin Hamilton ei saa sijoittua seitsemän parhaan joukkoon, jotta maailmanmestaruusratkaisu siirtyisi Brasilian osakilpailuun. Mercedes tarvitsee 20 pistettä enemmän tämänpäiväisestä kisasta kuin Ferrari, jotta he varmistaisivat jo viidennen peräkkäisen autonvalmistajien maailmanmestaruuden.

Suomalaiset starttaavat sitten kolmosrivistä, kun Valtteri Bottas oli viides ja Kimi Räikkönen kuudes. Suomalaisten on vaikeata nousta voittokamppailuun ellei eturivissä tapahdu kolareita tai Meksikon tummeneva taivas repeä.

Nähdäänkö sadekelin arpapeliä?

Näyttää vahvasti siltä, että kisan lähestyessä sadekelin todennäköisyys kasvaa Meksikossa, joten kisasta voi hyvinkin tulla lukuisten turva-autojen ja jopa punaisten lippujen värittämä, mikäli sade-ennusteet pitävät paikkansa.

Red Bull-talli ei ole tällä kaudella pystynyt sadekelillä samanlaisiin suorituksiin kuin edellisinä vuosina, joten kisasta voi tulla hyvinkin mielenkiintoinen. Räikkönen on kehunut Ferrarin ajettavuutta sadekelissä aiemmin tällä kaudella, joten voisiko sadekeli olla se tekijä, jonka avulla Ferrari siirtää mestaruuskamppailun vielä Interlagosin radalle kahden viikon päähän.

Meksikon GP:n lähtövalot sammuvat iltayhdeksän jälkeen Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys

Verstappen voittoon, Hamilton mestariksi Meksikossa

30.10.2017 F1-kisat

Red Bullin Max Verstappen ajoi eturivistä ylivoimaiseen voittoon Meksikon GP:ssä sunnuntaina. Kun Ferrarin Sebastian Vettel jäi vasta neljänneksi, niin Mercedeksen Lewis Hamilton varmisti maailmanmestaruuden jo Meksikossa.

Verstappen haastoi röyhkeästi ulkokautta paalulta lähteneen Vettelin avausmutkassa, jossa Ferrari-kuski rikkoi hieman etusiipeään Red Bullin perään. Kun Hamilton nousi Vettelin rinnalle, niin saksalainen osui britin takarenkaaseen. Tämä aiheutti MM-johtajalle rengasrikon, joka pudotti hänet viimeiseksi. Rikkoutunut siipi häiritsi Vettelin ajoa sen verran paljon, että hän joutui myös pysähtymään renkaanvaihtoon.

Toisesta rivistä lähtenyt Mercedeksen Valtteri Bottas nousi mestaruuskaksikon törmäilyjen ansiosta toiseksi. Bottas ei kuitenkaan pystynyt haastamaan Verstappenia, joka ajoi helppoon voittoon. Mercedeksen suomalaiskuski nousi toisen sijansa myötä palkintokorokkeelle ensimmäistä kertaa sitten syyskuisen Singaporen GP:n.

Verstappen voitti jo kolmatta kertaa seuraavan kilpailun sen jälkeen, kun Red Bull-kuskiohjelmaan kuulunut Daniil Kvjat oli siirretty sivuun tehtävistään.

Vettelin upea nousu ei aivan riittänyt

Vettel teki paremman nousun kuin Hamilton takajoukoista. Hamilton keskittyi enemmän Vettelin syyttelyyn kuin ajamiseen. Ferrari-kuski teki upean nousun aina neljänneksi asti, kunnes edessä ollut tallikaveri Kimi Räikkönen oli jo karannut liian kauas saksalaiselta. Näin ollen Räikkönen ajoi toisena viikonloppuna peräkkäin kolmanneksi. Samalla se oli suomalaiselle jo peräti 90. palkintosija F1-uralla.

Hamilton tuli ruutulipulle yhdeksäntenä ja varmisti samalla jo uransa neljännen maailmanmestaruuden. Viimeksi Hamilton on jäänyt kierroksella kärjestä vuoden 2013 Espanjan GP:ssä. Vuorostaan edellisen kerran, kun maailmanmestari on jäänyt mestaruuden ratkaisseessa kisassa yli kierroksen kärjestä tapahtui James Huntin toimesta Japanin Fujissa 24.10.1976 eli lähes päivälleen 41 vuotta sitten.

Loppukaudesta jännitetään, että kuinka käy taistelussa MM-hopeasta, sillä Vettelin etumatka Bottakseen kaventui 15 pisteeseen. Kun Daniel Ricciardo joutui teknisten ongelmien takia keskeyttämään jo kisan alussa, niin Red Bull-kuski johtaa enää 14 pisteellä Räikköstä taistelussa neljännestä sijasta.

Ocon ja Stroll vahvoja tallikavereihinsa verrattuna

Force Indian Esteban Ocon jatkoi vahvoja otteitaan, kun hän ajoi viidenneksi. Ocon on vahvasti saavuttanut tallikaveriaan Sergio Pereziä MM-pisteissä, sillä ero on kaventunut enää yhdeksään pisteeseen tallikaverusten välillä. Perez ajoi kotikisassaan seitsemänneksi.

Williamsin Lance Stroll ajoi muutaman kisan hiljaiselon jälkeen loistavasti kuudenneksi. Samaa ei voi sanoa tallikaveri Felipe Massasta, joka on ollut aika vaisu kauden jälkimmäisellä puolella. Massa jäi Meksikossa vasta 11:nneksi.

Haasin Romain Grosjean sekä Kevin Magnussen jäivät aika-ajojen avausosioon lauantaina, mutta Magnussen ajoi erittäin hyvän kisan sunnuntaina. Magnussen näki ruutulipun kahdeksantena, kun tallikaveri Grosjean jäi vasta 15:nneksi.

Myös Fernando Alonso teki upean nousun 18. lähtöruudusta MM-pisteille. Alonso toi McLaren-Hondansa ruutulipulle kymmenentenä. Tallikaveri Stoffel Vandoorne nousi takarivistä 12:nneksi. Ollaanko McLaren-tallissa huolestuneita siitä, että heidän ensikautinen moottorivalmistaja Renault koki peräti neljä moottoririkkoa sunnuntaina.

MM-sarja jatkuu kahden viikon päästä Brasilian Interlagosin radalla.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-pisteet 18/20 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Vettel nappasi paalun Verstappenin nenän edestä Meksikossa

29.10.2017 F1-ennakot

Red Bullin Max Verstappen oli matkalla Meksikon GP:n aika-ajoissa F1-historian nuorimmaksi paalukuskiksi, kunnes Ferrarin Sebastian Vettel nappasi paalun nuorukaisen nenän edestä vain 86 tuhannesosan erolla. Vettel pitää ainakin vielä toistaiseksi hallussaan tätä kyseistä ennätystä.

Vettelille paalu oli jo uran 50. ja samalla kauden neljäs. Viimeksi Vettel lähti paalulta Singaporen iltakisaan, mikä päättyi törmäykseen Verstappenin kanssa. Toivottavasti tällä kertaa eturivissä ei rytise, sillä se ratkaisisi samalla maailmanmestaruuden Lewis Hamiltonille.

Kolmannesta ruudusta lähtevälle Hamiltonille riittää siis viiden joukkoon sijoittuminen mestaruuden varmistamiseksi. Hamiltonilla oli pito-ongelmia aika-ajoissa, joten hänelle ei ole välttämättä luvassa myöskään helppoa kisaa. Huonollakin kisalla britin pitäisi olla viiden joukossa, joten näen vain teknisten ongelmien siirtävän mestaruusratkaisun Brasiliaan.

Suomalaisilla vaikeuksia aika-ajoissa

Mercedeksen Valtteri Bottaksen aika-ajot sujuivat suunnitelmien mukaan siihen asti, kunnes Verstappen esteli suomalaista kolmannen osion ensimmäisellä aikakierroksella. Täten Bottas ei saanut kuin yhden yrityksen session lopussa, mikä kuitenkin riitti neljänneksi. Jos suomalainen olisi saanut kaksi aikakierrosta viimeisessä osiossa, niin hän olisi todennäköisesti lyönyt tallikaverinsa.

Ferrarin Kimi Räikkösellä oli ongelmia sensoreiden kanssa, joten Ferrarilla ei tiedetty rengaslämpötiloja ennen viimeisiä aikakierroksia. Räikkönen pystyi kuitenkin ajamaan viidenneksi, joten siitä on ihan kohtuulliset lähtöasetelmat iltapäivän kilpailuun.

Molemmat suomalaiset taistelevat Meksikossa palkintokorokkeelle pääsystä, joten kisassa nähdään hyvin todennäköisesti myös heidän keskinäistä taisteluaan. Toivottavasti tällä kertaa selvitään paremmin kuin vuoden 2015 kisassa, jolloin Bottas kilkkasi Räikkösen ulos kilpailusta.

Ricciardo hukassa säätöjensä kanssa

Red Bullin Daniel Ricciardo oli erittäin nopea perjantain harjoituksissa, mutta lauantaipäivä Autodromo Hermanos Rodriguezin radalla oli erittäin vaikea. Aamun harjoituksien muutamasta kymmenestä ero kasvoi aika-ajoissa tallikaveriin peräti sekuntiin. Täten Ricciardo jäi vasta seitsemänneksi, kun Force Indian Esteban Ocon kiilasi Räikkösen ja australialaisen väliin.

Red Bullin sisartalli Toro Rossolla oli suuria ongelmia Meksikossa moottorien kestävyyden kanssa. Red Bull-talli käyttää samanlaisia Renault-moottoreita, joten Red Bullilla pelätään samanlaisten ongelmien toistuvan myös heidän myllyissään. Meksikon radalla on haastavat olosuhteet, sillä se sijaitsee yli 2000 metriä meren pinnasta, joten korkea ilmanala aiheuttaa kovan rasituksen sekä kuskeille että kalustolle.

Ricciardo kertoi, että he pohtivat jopa moottorinvaihtoa ja viimeisten joukossa lähtemistä, mutta ei osannut vielä lauantaina sanoa tätä varmaksi. Tällöin Ricciardolla olisi hieman enemmän osia käytettävissään kahdelle viimeiselle viikonlopulle.

Alonso yllätti avausosiossa

McLaren-Hondalla ajava Fernando Alonso oli peräti viidenneksi nopein avausosiossa. Alonso paukutti jopa nopeimman ajan keskisektorille. Tämä osoittaa sen, että McLarenin kori on edelleen yksi lähtöruudukon parhaimmista.

Alonso ja tallikaveri Stoffel Vandoorne lähtevät kuitenkin viimeisten joukosta, sillä molemmille on vaihdettu autoihinsa uusia osia. Alonso totesikin, että vaikka auto on nopea keskisektorilla, niin suorilla ohittaminen on mahdotonta, joten espanjalainen ei uskonut pisteisiin kisassa.

Renaul-tallissa käytiin nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella kova kamppailu aika-ajoissa, joissa Nico Hülkenberg löi uuden tallikaverinsa Carlos Sainzin kolmella kymmenyksellä. Mielenkiintoista on nähdä, että kumpi on vahvempi kisassa, sillä Sainz on ollut sekä Toro Rossolla että avauskisassaan Renault-tallissa erittäin vahva.

Muista siirtää kellosi talviaikaan, sillä Meksikon GP käynnistyy iltayhdeksältä Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys