Selaat arkistoa kohteelle mclaughlin.

Turva-auto kuumensi tunteet Aucklandissa

16.9.2019 V8 Supercars

Uuden-Seelannin omat tähdet Shane van Gisbergen ja Scott McLaughlin ajoivat voittoihin, kun Australian Supercars-sarja matkasi Aucklandin Pukekohe Park Racewaylle. Suurimman huomion kuitenkin varasti sunnuntaina koettu turva-autotilanne, joka kuumensi tunteet pitkin varikkosuoraa.

Van Gisbergen otti lauantaina kauden toisen paalupaikkansa, minkä Red Bull Holdenin uusiseelantilaiskuski käänsi kauden kolmanneksi voitokseen. Red Bull-tallikaveri Jamie Whincup hyötyi turva-autosta, joka kutsuttiin radalle, kun Mark Winterbottomin Fordista loppui polttoaine ennen varikkosuoraa. Whincup oli yksi kuljettajista, joka pysähtyi turva-auton aikana, joten tiimi tankkasi hänen autoonsa suhteellisen verran enemmän polttoainetta kuin muihin jo pysähtyneisiin.

Whincup nousi kärkikymmenikön ulkopuolelta toiseksi, jolloin Red Bull-talli jäädytti tallimääräyksellä tilanteen. Kyseessä olisi ollut kauden ensimmäinen kaksoisvoitto Red Bullille, mutta Whincup pyöräytti kisan alussa Nick Percatin ympäri, mistä kilpailun tuomaristo lätkäisi 15 sekunnin aikasakon kilpailun jälkeen. Whincup putosi aikasakon myötä kuudenneksi, mikä nosti Cam Watersin toiseksi ja David Reynoldsin kolmanneksi.

Sunnuntaina oli Whincupin vuoro jatkaa Red Bullien vahvaa virettä, kun hän otti kauden ensimmäisen paalunsa. Tällä kertaa kisan alkupuolella Reynoldsin auto hyytyi radan varteen, mikä toi turva-auton radalle. Whincup oli yksi kuljettajista, jotka olivat jo pysähtyneet polttoaineen vuoksi, joten tuomaristo syyllistyi virheeseen, kun he laskivat turva-auton hänen eteensä. Whincup ohitti turva-auton, jolloin tuomaristo yritti paikata virhettänsä päästämällä muita autoja ohi saadakseen kärkiauton kiinni.

Pukekohen radassa on se ongelma, että ratakierros kestää vain 65 sekuntia, mutta varikkopysähdykseen voi kulua jopa 45 sekuntia johtuen pitkästä varikkosuorasta. Täten useat kuljettajat menettivät ilman omaa syytään kierroksen kärkikuskeille. Tickford Racingin Tim Edwards oli varsinkin raivoissaan, sillä kärsijöiden roolissa oli useita Ford-kuskeja.

Kovimman kritiikin antoi sarjan moninkertainen mestari Whincup kisan jälkeisessä haastattelussa, kun hän väitti tuomariston jäsenien nauttivan viinistä kisaviikonlopun aikana, minkä vuoksi tuomaristo ei pysty ajattelemaan asioita samalla tehokkuudella kuin tallit. Australian moottoriurheilun kattojärjestö vaatii Whincupilta selvitystä sanoihinsa, joten sanktioita voi olla luvassa.

Toivottavasti tapauksesta selvitään ilman kilpailukieltoa, sillä olisi erittäin harmillista, mikäli tämänkaltainen tapaus vaikuttaisi Whincupin viikonloppuun Bathurstissa. Tuomaristo lätkäisi kisan aikana Whincupille varikon läpiajorangaistuksen, sillä hän ohitti turva-auton keltaisten valojen aikana. Ruutulipulla Whincup oli 16:s.

Voittoennätys McLaughlinin nimiin

Sunnuntain lähdön voittoon ajoi lopulta McLaughlin, joka näin ollen on voittanut eniten kisoja yhden kauden aikana Supercars-sarjan historiassa. DJR Team Penske-kuskin kauden 17. voitto siirsi legendaarisen Craig Lowndesin ennätyksen historiankirjoihin. Toinen sunnuntain lähdössä oli van Gisbergen ennen Chaz Mostertia.

McLaughlin vankisti pistejohtoaan entisestään sunnuntain voitolla, sillä ero van Gisbergeniin on nyt jo 598 pistettä.

Kausi jatkuu lokakuun 13. päivänä, kun vuorossa on legendaarinen Bathurstin 1000 kilometrin kestävyyskisa, joka avaa kolmen kisaviikonlopun mittaisen Enduro-sarjan.

Ennätysjahti Aucklandissa

13.9.2019 V8 Supercars

Australian Supercars -sarja jatkuu tulevana viikonloppuna, kun vuorossa on kauden 11:s viikonloppu Uuden-Seelannin Aucklandissa sijaitsevalla Pukekohe Park Racewayllä.

Tailem Bendin tuplavoittaja Scott McLaughlin jahtaa historiallista kauden 17. osakilpailuvoittoa tänä viikonloppuna. McLaughlin jakaa ennätyksen tällä hetkellä legendaarisen Craig Lowndesin kanssa.

McLaughlinin haastajiin kuuluu ehdottomasti David Reynolds, joka juuri tällä viikolla allekirjoitti ennennäkemättömän 10-vuotisen jatkosopimuksen Erebuksen kanssa. 34-vuotias Reynolds oli paalulla lauantaina Tailem Bendissä, vaikka itse lähdöt eivät sujuneet nappiin. Haastajiin kuuluu myös Chaz Mostert, joka oli lauantaina toinen ja sunnuntaina kolmas Tailem Bendissä. Mostert on tulevien kuskimarkkinoiden suurin nimi, sillä hän on kärkikuskeista ainoa, jolla ei ole vielä sopimusta ensi kaudeksi.

Walkinshaw Andretti United-talli, jonne Mostert on vahvasti huhuissa yhdistetty, on joutunut irtisanomaan pääyhteistyösopimuksen Mega Limitedin kanssa, sillä Mega Limited on ajautumassa konkurssiin. Walkinshaw Andretti Unitedin autoissa on näkyvästi tänä viikonloppuna esillä Mobil 1:sen logot. Öljy-yhtiö Mobil 1 on toiminut tällä kaudella tallin toisena pääyhteistyökumppanina. Tallin tähtikuski James Courtney ilmoitti viime viikolla, että hän ei tee jatkosopimusta tallin kanssa, sillä hänen mielestään tallin johdosta puuttuu voittamiseen vaadittavaa kunnianhimoa. Kauden 2010 Supercars-mestari Courtney liittyi silloiseen Holdenin tehdastalliin kaudella 2011.

Pukekohen kisalähdöt ajetaan lauantaina ja sunnuntaina aamuseitsemältä Suomen aikaa. Molemmat lähdöt ovat katsottavissa Viaplay-suoratoistopalvelusta.

Scott McLaughlin jatkoi voittokulkuaan Tailem Bendissä

29.8.2019 V8 Supercars

Australian Supercars-sarja jatkui viime viikonloppuna Etelä-Australiassa sijaitsevalla Tailem Bendin radalla, jota Red Bull Holdenit dominoivat ratadebyytissä vuosi sitten.

Tickford Racingin Chaz Mostert hallitsi aika-ajon haastavat olosuhteet, kun hän otti paalun lauantain lähtöön. Toiseksi sateisessa kelissä ajoi ylivoimainen pistejohtaja Scott McLaughlin, jolta jäi viimeinen veto tekemättä polttoaineen takia.

McLaughlin sai eturivistä Mosterttia paremman lähdön ja nousi jo lähdössä kärkeen eikä luopunut johtopaikastaan kuin varikkopysähdysten ajaksi. Mostert yritti läpi kisan pistää painetta pistejohtajalle, mutta joutui tyytymään toiseen sijaan. Erebuksen Anton de Pasquale ajoi toistamiseen tällä kaudella kolmanneksi.

Sunnuntai oli myös McLaughlinin päivä, vaikka lähtökiihdytyksessä hän putosikin kolmanneksi. Kauden 14:s paalupaikka ja historiallinen 16. voitto entisestään vankistavat hallitsevan mestarin pistejohtoa. Craig Lowndesin yhden kauden voittoennätys todennäköisesti tullaan rikkomaan uusiseelantilaisen kotimaisemissa kolmen viikon kuluttua.

Toiseksi sunnuntain lähdössä ylsi upeasti Will Davison ennen Mosterttia, joka varmisti Mustangille kolme ensimmäistä sijaa. McLaughlinin tallikaveri Fabian Coulthard jäi lauantaina 12:nneksi ja sunnuntaina kymmenenneksi, joten Mostert nousi pisteissä toiseksi, mutta pistekärkeen eroa on jo lähes 600 pistettä.

Kalenterimuutoksia ensi kaudelle

Viikonloppuna ilmoitettiin, että endurokausi käynnistyy ensi kaudella Tailem Bendistä, joka muuttuu samalla 500 kilometrin mittaiseksi kilpailuksi. Tämä tarkoittaa sitä, että aina viime kauteen asti endurokauden avannut Sandownin 500 kilometrin kisa menettää ensi kaudeksi paikkansa endurokalenterista, mutta palaa normaaliksi kahden lähdön kisaviikonlopuksi. Tällä kaudella Sandownin 500 kilometrin kisa päättää endurokauden marraskuun alussa ennen Newcastlessa ajettavaa kauden päätösviikonloppua.

Supercars-sarja jatkuu vajaan kolmen viikon kuluttua Uuden-Seelannin Pohjoissaarella sijaitsevalla Pukekohen moottoriradalla.

Onko Red Bullista Mustangin haastajaksi?

23.8.2019 V8 Supercars

Australian Supercars-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Etelä-Australian Tailem Bendin kaupungissa, kun viime kaudella debytoinut The Bend Motorsport Park toimii toistamiseen kilpailupaikkana.

Viime kaudella Red Bull Holdenit hallitsivat viikonloppua, kun Jamie Whincup ja Shane van Gisbergen veivät molemmat paalut ja voitot nimiinsä. Whincup palasi edellisenä viikonloppuna Ipswichissä voittojen tielle lähes vuoden tauon jälkeen. Sarjan moninkertainen mestari on viimeksi joutunut odottamaan kauemmin kauden avausvoittoaan vuonna 2005.

Hallitseva mestari ja ylivoimainen pistejohtaja Scott McLaughlin janoaa varmasti ensimmäistä voittoaan Tailem Bendin radalla. On mielenkiintoista nähdä, että miten autojen suorituskyvyt tänä viikonloppuna vaihtuvat suhteessa viime vuoteen. McLaughlinin tallikaverin Fabian Coulthardin on pakko ryhtyä kuromaan tallikaverinsa lähes 400 pisteen johtoa, vaikka loppukauden endurokisoissa onkin yksittäisestä voitosta luvassa 300 pistettä. Harvoin suorituskyvyissä on kuitenkaan nähty kovinkaan isoja heilahduksia varsinkin tallikaverusten välillä.

Red Bull-kaksikon sekä McLaughlinin haastajaksi nostaisin Tickfordin Chaz Mostertin, joka on voittanut jo osakilpailun tällä kaudella ja ollut palkintokorokkeella kolmesti viimeisissä neljässä lähdössä. Mostert on tällä hetkellä isoin nimi kuljettajamarkkinoilla, sillä hänen huhutaan olevan lähellä shokkisiirto Fordilta Holdenin Walkinshaw Andretti Unitedin riveihin ensi kaudeksi.

Tällä kaudella poikkeuksellisesti endurokauden aloittava Bathurstin 1000 kilometrin osakilpailu sai lisäväriä, kun Indycar-tähdet Alexander Rossi ja James Hinchcliffe osallistuvat villillä kortilla tämänvuotiseen kisaan. Rossi on sarjan ensikertalainen, kun taas Hinchcliffeltä löytyy vyöltään Gold Coastin kisaviikonloppu vuodelta 2012. Avauslähdössä hän joutui keskeyttämään lähtökolarissa eikä Mika Salon voittamasta toisesta lähdöstä jäänyt myöskään kanadalaiselle hirveästi vyölleen ajokilometrejä.

Ensimmäinen lähtö käynnistyy lauantaina Tailem Bendissä klo 8.55 ja toinen lähtö sunnuntaina jo klo 7.10 Suomen aikaa. Molemmat lähdöt ovat katsottavissa Viasatin kanavilta ja Viaplay-palvelusta.

Viimeisestä ruudusta Bathurstin voittoon

12.10.2014 Uutiset, V8 Supercars

Australian V8 Supercars-sarjan kruununjalokivi, Bathurstin 1000 kilometrin kilpailu, oli tänäkin vuonna aivan uskomaton tapahtuma, jossa riitti jännitettävää aina viimeiselle kierrokselle asti.

Fordilla ajava kuskipari Chaz Mostert ja Paul Morris nousivat voittoon 161 kierrosta kestäneen kilpailun viimeisellä kierroksella. Kaksikko starttasi kilpailuun koko joukon viimeisenä.

Tapahtumarikkaassa kilpailussa nähtiin mm. kymmenen turva-autotilannetta, kenguru radalla, punainen lippu vasta kolmatta kertaa tapahtuman historiassa sekä voittotaistelu kahden takariveistä lähteneiden autokuntien kesken.

Mostert teki loistavaa työtä avaustintillään, mutta se meni hukkaan, kun Morris ajoi kylmillä renkailla ulos ulosmenokierroksellaan Griffins Bendissä. Samaisessa mutkassa nähtiin läpi kilpailun lukuisia ulosajoja sekä kisa jouduttiin kertaalleen keskeyttämään, sillä radan pintaa jouduttiin siitä paikasta korjaamaan kesken kilpailun.

Dramaattiset viimeiset kierrokset

Kun kisa jatkui kunnostustöiden jälkeen, niin kaksikko oli pudotettu joukon hännille, mutta kuin ihmeen kaupalla, he nousivat lukuisten kolarien ansiosta vielä mukaan voittotaisteluun, kun turva-auto kaarsi varikolle 10 kierrosta ennen ruutulippua.

Kärjessä ajoi tässä vaiheessa Ford-tallikaveri Mark Winterbottom ennen Red Bull-kaksikkoa Jaime Whincup ja Craig Lowndes. Molemmat joutuivat säästelemään bensaa viimeisillä kierroksilla, jolloin Lowndes sai varikon läpiajorangaistuksen yhteentörmäyksestään Winterbottomin kanssa.

Whincup ei huomioinut tallin käskyjä säästää bensaa, mutta hän ei lopulta enää voinut säästellä, kun kisaa oli alle kierros ajamatta, sillä Mostert oli aivan johtajan kannassa kiinni. Nuori uusiseelantilainen nousi kärkeen Forrest’s Elbowssa ja ajoi epätodennäköiseen voittoon. Toiseksi ajoi kolhitulla Nissanillaan James Moffat, jonka parina ajanut Taz Douglas ajautui myös seinään Griffins Bendissä.

Kolmanneksi ajoi Holdenin Nick Percat yhdessä britti Oliver Gavinin kanssa. Mercedeksen veljeskaksikko Will ja Alex Davison olivat maalissa neljäntenä ennen ruutulipulle nilkuttanutta Whincupia. Winterbottom oli maalissa kuudes huolimatta törmäyksestä Lowndesin kanssa. Lowndes oli lopulta kymmenes.

Kovan pettymyksen koki Holdenilla ajanut Shane van Gisbergen, jonka auto ei suostunut käynnistymään viimeiseltä varikkostopilta. Van Gisbergen oli johtanut suurimman osan kilpailun jälkimmäisestä puoliskosta.

Van Gisbergenin pahimpana haastajana oli ollut Volvon Scott McLaughlin. Ruotsalaisen autonvalmistajan paluu Mount Panoramalle päättyi pettymykseen, kun McLaughlin osui seinään 119. kierroksella The Cutting-mutkassa.

Supercars-sarja jatkuu Surfers Paradisen katuradalla lokakuun lopulla.

Bathurst 1000 lopputulokset

Video