Selaat arkistoa kohteelle McLaren.

F1-Kausiennakko 2018

18.3.2018 F1-ennakot

Formula ykkösten talvitestit ajettiin päätökseen viime viikon perjantaina Espanjan Barcelonan radalla. Testien avausviikkoa värittivät koleat olosuhteet sekä lumisade. Jälkimmäisellä viikolla sitten aurinko paistoi ja kuljettajat sekä tiimit saivat kerättyä arvokasta dataa ennen kauden alkua.

Seuraavassa käydään läpi, että kuinka talvitestit sujuivat jokaisen tiimin näkökulmasta katsottuna ja mistä lähtökohdista lähdetään Australian avausviikonloppuun.

MERCEDES

Mercedes oli jälleen vakuuttava talvitesteissä. Hallitseva maailmanmestaritalli ei oikeastaan keskittynyt nopeisiin kierroksiin, joten heidän nopeutensa yhdellä kierroksella jäi vielä mysteeriksi. Mercedes oli todella vakuuttava pitkissä vedoissa jo avausviikosta lähtien. Varsinkin hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton kehui W09-autoaan huomattavasti edeltäjään paremmaksi. Valtteri Bottas vuorostaan joutui toppuuttelemaan puheita siitä, että Mercedes olisi lähes sekunnin muita kärkitiimejä edellä. Mercedes oli myös ainoa tiimi, joka rikkoi 1000 kierroksen rajan talvitestien aikana.

Avauskisa: Mercedes näyttää vahvasti olevan jälleen se tiimi, jota tulee olemaan tosi vaikea lyödä tällä kaudella. Mitä suurella todennäköisyydellä, niin joko Hamilton tai Bottas juhlii voittoa Australiassa.

 

FERRARI

Ferrari on luultavasti pudonnut hieman Mercedeksen kyydistä, vaikka talvitestien tulosluettelo kertookin toista. Sebastian Vettel ajoi talvitestien nopeimman kierrosajan, mutta muuten SF71-H -nimeä kantava auto ei vakuuttanut talvitestien aikana. Näyttää jopa vahvasti siltä, että Ferrari ei enää edes ole Mercedeksen lähin haastaja. Talvitestien aikana hieman sairastellut Kimi Räikkönen pääsi kuitenkin viimeisenä testipäivänä ajamaan erittäin tärkeitä kierroksia uudella autollaan.

Avauskisa: Jos Ferrari ei tuo uusia osia Australiaan, niin näyttää vahvasti siltä, että he eivät pysty uusimaan viimevuotista Australian GP:n voittoansa. Pelkäänpä pahoin, että mikäli Ferrari ei yllä alkukaudesta Mercedeksen vauhtiin, niin italialaistiimissä alkaa kevätsiivous henkilökunnan osalta hyvinkin piakkoin.

 

RED BULL

Red Bullilla on takanaan huomattavasti paremmat talvitestit kuin 12 kuukautta sitten. Jopa Daniel Ricciardo sanoi, että he ovat nyt paremmissa asetelmissa kauden alla kuin vuosiin. Red Bull keskittyi talvitestien aikana enemmän luotettavuuden parantamiseen ja suoravauhdin optimointiin kuin nopeisiin kierrosaikoihin.

Avauskisa: Ricciardolla ja Max Verstappenilla pitäisi olla käsissään MM-haastajaksi yltävä RB14-auto. Kun muistetaan vielä, että kuinka huikea kehityskaari RB13-autolla oli viime kaudella, niin se lupaa hyvää Red Bullille tulevaisuutta ajatellen.

 

MCLAREN

McLarenilla on takanaan selvästi paremmat talvitestit kuin 12 kuukautta aiemmin. Viime syksynä tehty eropäätös Hondasta ja moottorisopimuksen solmiminen Renault’n kanssa ei ole kuitenkaan tapahtunut ilman kasvukipuja. McLarenin MCL33-auto hyytyi toistuvasti radan varteen talvitestien aikana. Fernando Alonso on varsinkin toistellut lehdistölle, että heidän kohtaamat ongelmat eivät ole perustavanlaatuisia vaan vain pieniä takaiskuja. Totuus kuitenkin selviää vasta Melbournessa

Avauskisa: McLarenin tavoitteena olisi olla parhaita kolmen kärkitallin ulkopuolelta. Jos McLaren saa selätettyä talvitesteissä koetut ongelmat, niin Alonso sekä Stoffel Vandoorne saatetaan molemmat nähdä kärkikuusikossa jo heti alkukaudesta.

 

RENAULT

Renault’n tehdastalli on yksi suurimmista onnistujista näissä talvitesteissä. Renault on ottanut selvän askeleen kohti keskikastin kärkipäätä. Tästä osoituksena viidenneksi nopein aika talvitesteissä, joissa keskityttiin enemmän aerodynaamisten osien testailuun sekä kilometrien keräämiseen.

Avauskisa: Nico Hülkenbergillä ja Carlos Sainzilla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet taistella MM-pisteistä jo avauskisasta lähtien. Renault’n ainoana huolenaiheena on se, että kuinka isoksi ero kasvaa kolmeen kärkitalliin, sillä sitä voi olla mahdotonta kuroa kiinni alkukauden aikana.

 

HAAS

Amerikkalaistiimistä povataan yhdessä McLarenin ja Renault’n kanssa tämän kauden mustia hevosia. Haas-talli ei käyttänyt Mercedeksen ohella hyperpehmeitä renkaita, joten heidänkin todellinen vauhtinsa jäi vielä kysymysmerkiksi. Tallipäällikkö Guenther Steiner pisti huonon kierrosajan alhaisten lämpötilojen piikkiin. Haas sai kasaan kuitenkin vain toiseksi vähiten kierroksia.

Avauskisa: Romain Grosjean lähti kuudennesta lähtöruudusta viimevuotiseen avauskisaan, joten Grosjeanilla ja Kevin Magnussenilla pitäisi olla hyvät mahdollisuudet kärkikymmenikköön myös tälläkin kaudella.

 

FORCE INDIA

Sergio Perez totesi jo avausviikolla, että toivottavasti tällä autolla ei tarvitse ajaa Melbournessa, mikä summaa hyvin näitä talvitestejä Force Indian kannalta. Sekä Perez että Esteban Ocon valittelivat VJM12-auton raskautta, eivätkä he pystyneet nousemaan kahdeksatta sijaa korkeammalle tulosluettelossa.

Avauskisa: Force Indialla voi olla tällä kaudella vaikeata sijoittua neljän parhaan joukkoon valmistajien sarjassa, mihin he pystyivät kolmena edellisenä kautena. Australian rata ei vielä sovellu heidän autollensa kovinkaan hyvin, joten ilman uusien päivitysosien tuomaa parannusta suorituskykyyn, on vaikeata nähdä heidän yltävän Melbournen lähtöruudukossa kärkikymmenikköön.

 

TORO ROSSO

Hondan voimayksikön kestävyys oli yksi talvitestien positiivisemmista yllätyksistä, kun japanilaisvalmistaja aloitti uuden yhteistyön Toro Rosson kanssa. Toro Rosso pystyi ajamaan talvitestit suunnitellusti läpi lukuun ottamatta yhtä pientä ongelmaa voimanlähteen kanssa. Ajettavuus ja luotettavuus ovat asioita, joita Toro Rosso etsi talvitesteistä, sillä he ovat viime vuosina kamppailleet erityisesti luotettavuuden kanssa.

Avauskisa: Toro Rossolta ei vielä Australiassa kannata odottaa huipputuloksia, mutta niitä voi olla luvassa kauden 2018 jälkimmäisellä puoliskolla, jos Honda pystyy ottamaan luotettavuudessa samanlaisia askeleita kuin viime kaudella suorituskykynsä kanssa.

 

WILLIAMS

Williamsin talvitestit menivät suoraan sanoen surkeasti. Suurimpana huolenaiheena oli se, että Williams-kuski oli talvitestien hitain jokaisena ajopäivänä. Sekä Lance Stroll että tulokas Sergei Sirotkin näyttivät kärsivän tasaisuuden puutteesta kierrosajoissaan, kun taas tallin testikuski Robert Kubica poisti epäilyt ajotaidoistaan viimeistään näiden talvitestien aikana.

Avauskisa: Toivottavasti Stroll sekä Sirotkin malttavat mielensä kauden avauspuoliskolla, sillä he tarvitsevat jokaisen ajokilometrin alleen, jotta he pystyisivät viemään tiimiä eteenpäin. Jos Sirotkin aiheuttaa alkukauden aikana paljon romua, niin en olisi yllättynyt, vaikka Kubica saisi ajopaikan kauden jälkimmäisellä puoliskolla.

 

SAUBER

Sauber näyttäisi edelleen pitävän peräpäätä kuten myös viime kaudella. Marcus Ericsson sai uudeksi tallikaverikseen Charles Leclercin, jota pidetään tulevaisuuden superlahjakkuutena. Tallipäällikkö Frederic Vasseur paljasti, että sveitsiläistiimi on ottanut riskejä autonsa suunnittelussa kuroakseen takamatkaansa muihin.

Avauskisa: Sauberin mahdollisuudet pisteille lepäävät vahvasti superlahjakkaan Leclercin hartioilla, vaikka häneltä ei ihmetekoja kannatakaan vielä avauskisoissa odotella. Vaikka Sauberin tilanne ei näytä hyvältä, niin he ovat ehdottomasti paremmassa tilanteessa kuin viime kauden alussa, sillä nyt heillä on käytössään Ferrarin viimeisin kehitysversio voimanlähteestään.

F1-kausi 2018 käynnistyy ensi viikonloppuna Australian Melbournessa.

F1 2017 alkukausi osa 1

15.8.2017 Näkökulma

F1-sarja viettää tällä hetkellä ansaittua kesälomaa, joten on hyvä aika tarkastella kauden avauspuoliskoa. Avausosassa käydään läpi kärkikymmenikön jälkimmäisellä puoliskolla majailevat tallit.

10. Sauber F1 Team

25-vuotisjuhliaan viettävälle Sauber-tallille alkukausi on ollut jälleen kerran haastava. Sveitsiläistallin uudeksi kuljettajaksi pestattu Pascal Wehrlein joutui jättämään kauden kaksi ensimmäistä kilpailua väliin Race of Champions -kisassa saadun niskavamman vuoksi. Saksalaisen tilalle nostettu Antonio Giovinazzi ajoi hienosti Australian avauksessa 12:nneksi. Italialaiselle koitti kuitenkin karu arki seuraavana kisaviikonloppuna, kun Giovinazzi ajoi sekä aika-ajoissa että kisassa ulos – ja vieläpä lähes täsmälleen samassa paikassa!

Wehrlein palasi radoille Bahrainissa, jossa hän löi heti aika-ajoissa tallikaverinsa Marcus Ericssonin. 22-vuotias saksalainen löi ruotsalaisen tallikaverinsa myös kisassa, sillä Wehrlein oli ruutulipulla 11:s. Avauspisteet hän saavutti Espanjan GP:n kahdeksannella sijallaan, kun Wehrlein ajoi muista poiketen yhden pysähdyksen taktiikalla. Kyseessä oli saksalaisen ensimmäiset pisteet sitten Manorilla saavutetun 10. sijan edellisenä vuonna Itävallassa. Pistetili karttui vielä Azerbaidjanin GP:ssä, kun Wehrlein löi Ericssonin taistelussa viimeisestä pistesijasta.

Sauberin kannalta hyvä juttu on se, että heillä on jo enemmän pisteitä kuin viime kaudella (5 vs. 2). Huono juttu on se, että heillä on hitain auto tällä hetkellä, eikä autoon ole odotettavissa isoja päivityksiä enää tämän kauden aikana. Sauberin täytyy loppukauden aikana käyttää kaikki mahdolliset pistesaumansa hyödykseen, mikäli he aikovat parantaa viimevuotista sijoitustaan.

Lähitulevaisuus

Tällä hetkellä Sauberin lähitulevaisuus näyttäisi olevan turvattuna. Kun moottorisopimus Hondan kanssa raukesi, niin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn jätti tiimin. Kaltenbornin tilalle palkattu Frederic Vasseur on pätevä korvaaja, sillä hän omistaa useita pienemmissä formulaluokissa kilpailevia talleja.

Sauber teki juuri ennen kesätaukoa jatkosopimuksen Ferrarin kanssa. Poikkeuksena on vaan se, että Ferrari toimittaa ensi kaudesta lähtien sen hetkiset voimanlähteensä myös Sauberille. Aiemmin Sauber on joutunut ajamaan Ferraria vuotta vanhemmilla moottoreilla.

Ferrari-diili aiheuttaa kuitenkin ongelman, sillä Sauberilla ei ole riittävästi tilaa mahdollisille kuljettajille. Ericsson ei ole näillä näkymin lähdössä ainakaan mihinkään, sillä osa Sauberin taloudellisista tukijoista kuuluvat myös ruotsalaiskuskin taustajoukkoihin. Toiselle kuskipaikalle ovat ehdolla Wehrlein, Giovinazzi ja Charles Leclerc. Wehrlein voisi löytää Mercedes-kytköksen avulla tallipaikan Williamsilta, jos Lance Stroll lähtisi Force Indialle.

Jos Ferrari painostaa ottamaan akatemiakuskeistaan joko Giovinazzin tai Leclercin, niin valitsisin ehdottomasti monacolaisen Leclercin. Vaikka Giovinazzi on kuskeista vanhempi, niin Leclerc on mielestäni kuljettajana varmempi. Giovinazzi oli viime vuonna GP2-sarjan toinen, mutta tuolloin sarjan kärkikuskit ajoivat huomattavasti epätasaisemmin kuin Leclerc tällä kaudella. LecLercin dominanssi tämänvuotisessa F2-sarjassa on muistuttanut Stoffel Vandoornea GP2-sarjassa kaudella 2015.

Luulen, että Wehrlein saa siis etsiä itselleen uuden ajopaikan ensi kaudeksi. Wehrleinin ajopaikan ottaa mielestäni Ferrari-lupaus Leclerc, sillä hän on nopeampi sekä kypsempi kuljettajana kuin Giovinazzi.

9. McLaren-Honda

Talvitesteistä asti oli jo nähtävissä, että McLaren-Honda ei vielä tälläkään kaudella taistele palkintosijoista. Kaudesta on vielä toinen puolisko ajamatta, mutta kausi on varmasti tuntunut jo pitkältä Fernando Alonsolle ja Stoffel Vandoornelle.

Vielä ei ole edes varmuutta, että toimittaako Honda McLarenille voimanlähteet myös ensi kaudella, mutta aika on jo vähissä, mikäli McLaren suunnittelisi moottorikumppanin vaihtamista. McLaren on kuitenkin osoittanut viimeistään tällä kaudella, että auton rungossa ei ole isoja heikkouksia. Jos he saisivat kilpailukykyisen moottorin, niin palkintosijat eivät olisi hirveän kaukana.

Alonsolle kauden kohokohta oli varmasti tuo Indianapolisin 500 mailin kisaan osallistuminen, mikä harmittavasti päättyi moottoririkkoon. Huhut ovat viemässä kaksinkertaista maailmanmestaria takaisin Indycar-sarjaan jo tämän kauden puolella. Alonson huippusuoritukset kuninkuusluokasta löytyvät Unkarin kuudennesta ja Azerbaidjanin yhdeksännestä sijasta.

GP2-mestari ja F1-tulokas Vandoornella on takanaan vaikea alkukausi. Kuten useat sisäpiiriläiset ovat kertoneet, niin tämä on yksi vaikeimmista kausista aloittaa F1-sarjassa. 25-vuotias belgialainen on parantanut varsinkin viimeisissä neljässä kisassa, sillä hän on niissä kaikissa ajanut 12 parhaimman joukossa ruutulipulle. Parhaimpana saavutuksenaan Unkarin 10. sija ja pistetilin avaus.

Lähitulevaisuus

Vandoornella on monivuotinen sopimus brittitallin kanssa, joten hän ajaa varmasti McLarenilla myös ensi kaudella. Kysymys kuuluukin, että mitä tekee Alonso? Mercedes olisi mielestäni hullu, jos se vaihtaisi loistavasti ajaneen Valtteri Bottaksen kuljettajaan, joka on viimeksi voittanut maailmanmestaruuden yli 10 vuotta sitten.

En usko kaksinkertaisen maailmanmestarin siirtyvän myöskään Indycar-sarjaan puhtaasti rahallisista syistä. Honda tarjoaa varmasti yli 30 miljoonaa euroa, mitä hän ei todellakaan saa Yhdysvaltain suurimmasta formulasarjasta. Uskon, että joko Alonso jatkaa McLarenilla tai sitten hän lopettaa uransa.

8. Renault Sport F1 Team

Ranskalaisjätti Renault osti kauden 2015 päätteeksi Lotus-tallin itselleen. Varsinkin viime vuosi oli siirtymävaihe ranskalaistallille. Tällä kaudella Nico Hülkenberg on väläytellyt viidellä pistesijallaan, joista parhaimpina Espanjan ja Britannian kuudennet sijat. Hülkenberg harmittelee varmasti Bakun katuradalla ajettua osakilpailua, sillä hän olisi voinut ottaa siellä uransa ensimmäisen voiton tai palkintosijan ilman omaa ajovirheestä seurannut ulosajoaan.

Jolyon Palmer jäi varsinkin alkukaudesta pahasti saksalaisen tallikaverinsa varjoon, mutta viimeisten kisojen aikana hän on hieman kuronut eroa kiinni. Silti Hülkenberg on edelleen ainoa Renault-kuljettajista, joka on saavuttanut MM-pisteitä.

Lähitulevaisuus

Renault voi ehkä haastaa Haasin taistelussa seitsemännestä sijasta, mutta se vaatii pisteitä molemmilta ranskalaistallin kuljettajilta. Hülkenberg ajaa varmasti myös ensi kaudella ranskalaistiimissä. Palmerin tulevaisuus on vuorostaan erittäin epävarma, sillä Renault on tuomassa rallionnettomuudessa vakavasti loukkaantunutta Robert Kubicaa takaisin kuninkuusluokkaan.

Kubica ajoi vakuuttavat testit Unkarissa tämänvuotisella autolla kaksi viikkoa sitten. Luulen, että puolalainen tarvitsee vielä muutaman testin lisää, jotta voidaan olla täysin varmoja puolalaisen suorituskyvystä. Uskon, että Palmer saa pitää paikkansa ainakin nämä kaksi viimeistä Euroopassa ajettavaa kisaa, joiden jälkeen tilannetta katsotaan uudemman kerran riippuen brittikuskin suorituskyvystä.

7. Haas F1 Team

Toista kauttaan kuninkuusluokassa ajava yhdysvaltalaistiimi Haas on onnistunut ällistyttävän hyvin haastamaan muita vakiintuneita talleja. Haas on jo nyt kerännyt viimevuotisen pistemääränsä, vaikka tällä kaudella he eivät ole vielä yltäneet viiden joukkoon. Yhdysvaltalaistiimi on kerännyt pisteitä seitsemästä kisasta, kun viime vuonna pisteitä tuli neljästä kisasta alkukaudella.

Romain Grosjean ja Kevin Magnussen ovat myös paljon tasaisempia pari kuin Grosjean-Esteban Gutierrez, sillä Grosjean on 13:s ja Magnussen 14:s pisteissä. Viime kaudella Gutierrez ei kerännyt pistettäkään. Haas on tietysti myös hyötynyt siitä työstä, mitä Ferrari on viimeisen vuoden aikana tehnyt moottoripuolella.

Lähitulevaisuus

Haas jatkaa samalla kuljettajakaksikolla myös ensi kaudella, mikä on loistava asia yhdysvaltalaistiimille. Loppukausi näyttää, että riittävätkö Haasin resurssit kehittämään autoansa kauden loppuun asti, sillä viime kaudella he saavuttivat vain yhden pistesijan kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Luulen, että pisteitä voi tulla vielä useammasta kisasta loppukauden aikana. Veikkaisin jopa Grosjeanin yltävän kärkiviisikkoon jossain loppukauden kisassa.

Yhteistyö Ferrarin kanssa jatkuu myös ensi kaudella, joten he saavat nauttia siitä kovasta työstä, mitä Ferrari on onnistunut tekemään moottoripuolella myös tulevaisuudessa. Vaikka uusin moottoripäivitys on edelleen vain Ferrarilla, niin yhdysvaltalaistiimi on rakentanut hyvän rungon moottorin ympärille.

6. Scuderia Toro Rosso

Toro Rosso aloitti kauden samalla kuljettajakaksikolla, jolla he päättivät viime kauden. Carlos Sainz on kerännyt pisteitä jokaisesta kisasta, jossa hän on ruutulipun nähnyt. Vuorostaan Daniil Kvjat aloitti kauden Australian yhdeksännellä sijalla, mutta pisteitä on kertynyt sen jälkeen vain Espanjasta. Kvjat lähti kesätauolle kuuden kilpailun pisteettömässä putkessa, mikä ei ole hyvä asia hänen tulevaisuutensa kannalta.

Kvjatin ja Sainzin välit tulehtuivat, kun Sainz ei suostunut antamaan vetoapua tallikaverilleen aika-ajoissa, sillä molemmat olivat sopineet auttavansa toisia vuorotellen kauden aikana. Kaiken huippuna oli Britannian GP, jossa Kvjat ajautui kaksinkamppailun seurauksena suoraan tallikaverinsa kylkeen, mikä päätti molempien kisat.

Lähitulevaisuus

En usko, että se on Toro Rosson etujen mukaista jatkaa kyseisellä kuljettajakaksikolla myös ensi kaudella. Luulenpa, että Sainz voi hyvinkin olla Alonson korvaaja McLarenilla, mikäli Honda ei saa kaksinkertaista maailmanmestaria vakuuttuneeksi brittitallin suorituskyvystä.

Myös huhut Hondan mahdollisesta siirtymisestä Toro Rosson moottorikumppaniksi saattaisivat myös avata ovia uusille kuljettajille, jos tallin omistajatahoissa tapahtuisi samalla myös muutoksia. Tulevaisuus näyttää, että mitä tapahtuu moottoririntamalla.

Ensiksi Toro Rosson täytyy saada kuljettajat keinolla millä hyvänsä ajamaan järkevästi radalla, sillä kolareita tallikaverien välillä ei saisi tapahtua, mutta niitä on varsinkin tällä kaudella nähty yllättävän runsaasti viikonlopusta toiseen.

Jälkimmäinen osa tämän kauden alkupuoliskosta julkaistaan ensi viikon alussa.

Bahrainin GP:n ennakko 2017

14.4.2017 F1-ennakot

Formula ykkösissä ajetaan pääsiäisestä huolimatta, kun jälkimmäinen ”back-to-back” -viikonlopuista ajetaan Bahrainissa. Sakhirin rata toimii Bahrainin GP:n isäntänä jo 13. kerran.

Lewis Hamilton avasi tämän kauden voittotilinsä viikko sitten Shanghaissa. Kiinan GP ei tarjonnut suomalaisille riemunhetkiä, joten tämä Bahrainin viikonloppu ei olisi voinut saapua nopeammin.

Seuraavassa viisi asiaa, joita kannattaa seurata tulevana viikonloppuna.

  1. Pystyykö Ferrari jälleen haastamaan Mercedeksen?

Ferrari on pystynyt haastamaan vauhdillisesti Mercedeksen sekä Australiassa että Kiinassa. Bahrainin kuumien olosuhteiden pitäisi entisestään parantaa Ferrarin osakkeita tänä viikonloppuna. Hamilton sekä Sebastian Vettel ovat viikonloppuun lähdettäessä vahvimmat nimet taistelemaan paalupaikasta.

  1. Suomalaisten on onnistuttava

Avausviikonloppu Australiassa oli ihan hyvä molemmilta suomalaisilta, mutta molemmille jäi Kiinasta paljon hampaankoloon. Kimi Räikkönen ei päässyt peruttujen harjoitusten takia tekemään säätötyötä haluamallaan tavalla. Bahrainissa toivottavasti hän pääsee ajamaan kaikki harjoitukset läpi suunnitellusti. Valtteri Bottas oli kisassa olosuhteidensa sekä oman ajovirheensä uhri. Bottas on hyvissä asetelmissa haastaa sekä Hamiltonin että Vettelin eturivin lähtöruuduista.

  1. Pystyykö Red Bull jatkamaan vahvaa virettänsä?

Red Bull-talli oli ehdottomasti yksi Kiinan GP:n suurimmista onnistujista, kun Max Verstappen oli kolmas ja Daniel Ricciardo neljäs. Shanghain onnistuminen menee osittain Bottaksen pyörähdyksen ja Ferrarin taktiikkavirheen piikkiin. Sakhirin radalla täytyy olla hyvä suoranopeus, missä Red Bull antaa kahdelle kärkitallille tasoitusta, joten kärkinelikkoon voi olla heille täällä vaikeata päästä. Molemmat RB-kuskit ovat myös kärsineet teknisistä ongelmista, mihin Bahrainin kuumat sääolosuhteet tuskin tuovat myöskään helpotusta.

  1. Onko Williamsista haastamaan kärkitalleja?

Williams on ollut positiivinen yllätys tällä kaudella, vaikka brittitalli jäikin ilman pisteitä Shanghaissa. Felipe Massa oli kuitenkin Australiassa hienosti kuudes. Massan odottaisin taistelevan samoista sijoista myös Bahrainissa, minkä rataprofiili sopii loistavasti Williamsille. Lance Stroll oli pääsemässä jo vauhtiin Shanghaissa, joten on mielenkiintoista nähdä, että pystyykö hän haastamaan tallikaveriaan myös Bahrainissa.

  1. Toistaako Vandoorne viimevuotisen suorituksensa?

Stoffel Vandoorne ajoi vuoden 2016 Bahrainin GP:ssä uransa ensimmäisen F1-kisansa, kun hän tuurasi avauskisassa loukkaantunutta Fernando Alonsoa. Vandoorne avasi McLarenin viime kauden pistetilin debyyttikisassaan. Vandoorne lähtee varmasti toistamaan temppuansa myös tällä kaudella, vaikka McLaren-Hondan pitäisi päästä edes ruutulipulle asti ensiksi. Alonso on taistellut pistesijoista aiemmissa kisoissa, mutta tekniset ongelmat ovat vaivanneet myös espanjalaista. Bahrainin kuumat olosuhteet eivät varmasti päästä myöskään McLarenin väkeä helpolla tänä viikonloppuna.

Vapaat harjoitukset käynnistyvät pitkänäperjantaina klo 14 Suomen aikaa. Bahrainin GP vuorostaan on luvassa sunnuntaina klo 18 Suomen aikaa.

Kommentti: Fernando Alonso jahtaa unelmaansa

12.4.2017 Näkökulma

Keskiviikkona kuului jymypaukku F1-maailmasta, kun Fernando Alonso ilmoitti osallistuvansa toukokuun lopussa ajettavaan Indy 500 -kilpailuun, mikä tarkoittaa sitä että kaksinkertaiselta F1-mestarilta jää Monacon GP tänä vuonna ajamatta.

McLaren osallistuu legendaarisen Indy 500 -kisaan yhdellä autolla, jota ajattaa Andretti Autosport-tiimi. Yhdysvaltalaistiimin omistajana toimii vuoden 1991 Indycar-mestari ja F1-sarjassakin McLarenilla kaudella 1993 ajanut Michael Andretti. McLaren palaa samalla takaisin ”Brickyardille” 38 vuoden tauon jälkeen.

Alonso kertoi samalla tiedotteessa, että hänen unelmanaan on saavuttaa ns. triplakruunu eli Monacon GP:n, Indy 500:n ja Le Mansin 24 tunnin ajojen voitto, minkä on moottoriurheilussa saavuttanut ainoastaan Graham Hill. Alonso on voittanut Monacon ruhtinaskunnan kaduilla kahdesti, eikä tämänvuotisella McLarenilla ole muuta kuin teoriassa mahdollisuuksia ajaa voitosta.

Alonsolle suurin haaste on totuttautua kilpailemiseen ovaalilla, sillä sitä hän ei ole aiemmin mittavalla urallaan tehnyt. F1:ssäkin piipahtanut Alexander Rossi voitti viime vuonna sarjan tulokkaana Indy 500 -kilpailun, mikä todistaa sen, että tämän kilpailun voittaminen on mahdollista ”tulokkaana”.

McLarenin omistajaportaassahan tapahtui viime vuoden päätteeksi muutoksia, kun pitkäaikainen toimitusjohtaja Ron Dennis siirrettiin syrjään. Dennis tuli tunnetuksi erittäin konservatiivisesta johtamistyylistään, joten epäilen, että Alonso ei olisi saanut tilaisuutta tavoitella unelmaansa, jos Dennis olisi vielä toimitusjohtajana.

Toivottavasti tulevaisuudessa F1-kuljettajia päästetään muihin moottoriurheilusarjoihin, sillä se auttaa koko lajia. Valitettavasti nykyään F1-kalenteri on niin tiivis, että maailmanmestaruudesta ajavia kuljettajia ei voida ottaa muihin sarjoihin.

Tuon kalenterin tiiviyden lisäksi myös byrokratia on pitänyt F1-kuskit poissa muista sarjoista, sillä tiimit pelkäävät mahdollisia oikeusjuttuja, jos heidän kuljettajalleen kävisi jotain näissä muissa sarjoissa. Entisaikoina F1-kalenteri oli huomattavasti lyhyempi, eivätkä kuljettajat tienanneet miljoonia, joten heidän piti tienata elantonsa ajamalla urheilu – ja koppiautoja jne.

F1-kalenteri tuskin tulee ainakaan typistymään, sillä omistajataho tienaa muhkeat summat rahaa järjestäviltä tahoilta. Toivottavasti vielä jonakin päivänä saisimme samanaikaisesti näitä isoja F1-staroja vaikkapa Le Mansin 24 tunnin ajoihin mukaan, sillä se toisi lisää näkyvyyttä molemmille sarjoille.

Indy 500 ajetaan Indianapolisin moottoriradalla toukokuun 28. päivä.

F1 Australian GP:n ennakko 2017

23.3.2017 F1-ennakot

F1-fanien pitkä odotus päättyy tulevana viikonloppuna, kun kausi käynnistyy tuttuun tyyliin Australian Melbournesta.

Seuraavassa viisi asiaa, joita kannattaa seurata kauden avausviikonloppuna.

  1. Mercedes vai Ferrari?

Mercedes ja Ferrari olivat selvästi muita edellä talvitesteissä, joten heidän oletetaan olevan kärjessä myös kauden avauksessa. Ferrari näytti talvitesteissä jopa kuroneen Mercedekseen etumatkan kiinni, mutta totuus selviää kuitenkin vasta Melbournen aika-ajoissa. Odotan avauskisan voittajan löytyvän näiden kahden tallin väreistä.

  1. Mikä on Red Bullin iskukyky?

Red Bull oli jopa yllättävänkin vaisu talvitesteissä, sillä he olivat viime kauden päätteeksi Mercedeksen kovin haastaja. Kuitenkin Red Bullia ei kannata aliarvioida, sillä ensimmäisellä turbokaudella (2014) itävaltalaistiimin paletti oli kauden alussa täysin sekaisin, mutta silti he olivat Mercedeksen lisäksi ainoita, jotka ottivat voittoja kyseisellä kaudella.

Jos Mercedes tai Ferrari törmäävät ongelmiin, niin Red Bull on varmasti valmiina hyödyntämään tilaisuutensa.

  1. Jatkuvatko McLarenin suuret ongelmat?

McLaren oli talvitesteissä suurissa ongelmissa voimanlähteensä kanssa. Honda pisti voimanlähteensä täksi kaudeksi täysin uusiksi, mikä on tuottanut paljon luotettavuusongelmia. Eiköhän McLarenille tärkeintä olisi selvitä avausviikonlopusta ilman suurempia ongelmia, jotta tiimi saisi kasaan talvitesteissä hukattuja kilometrejä. Kausi näyttää, että onko McLarenilla aihetta moottorivalmistajan vaihtamiseen lähitulevaisuudessa.

  1. Tasainen keskikasti

Uusien sääntöjen uskotaan tekevän erityisesti keskikastista tasaista. On mielenkiintoista nähdä, että saavatko viime kaudella keskikastissa roikkuneet Williams, Force India ja Toro Rosso myös muita tiimejä kirittäjikseen. Mahdollisia keskikastiin nousijoita olisivat ainakin Renault ja McLaren. Pystyykö yhdysvaltalaistiimi Haas ottamaan samanlaisen alkukauden kuin viimeksi? Onko Sauberin resursseilla mahdollista nousta enää takaisin keskikastiin?

  1. Ohituksia vai ei?

Aerodynamiikka on lisääntynyt rutkasti viime kaudesta, mikä tarkoittaa kovempia nopeuksia mutkissa. Myös jarrutusmatkat ovat lyhentyneet entisestään. Ennen kautta on oltu jo huolissaan ohitusten määristä, mutta Melbournen katurata ei välttämättä kerro vielä koko totuutta kauden tilanteesta, sillä avauskisan näyttämö ei ole tavallinen moottorirata. Kuljettajien mukaan autoja on nyt vaikeampi ajaa äärirajoilla, mikä toivottavasti lisäisi ohitusmahdollisuuksia.

Ferrari yllätti positiivisesti testiavauksessa

6.3.2017 Näkökulma

Formula ykkösten talvitestit alkoivat viime viikolla Espanjan Barcelonan radalla. Talvitesteissä tapahtui niin positiivisia kuin negatiivisia asioita. Käydään läpi nyt omasta mielestäni ensimmäisen viikon kolme plussaa ja miinusta.

+

  • Ferrari: Maranellossa ei olla talvitauon aikana vain levätty laakereillaan, vaan edistystä on tapahtunut erityisesti moottoripuolella. Ferrari oli erittäin luotettava ja myös nopea avausviikolla, mikä luo hyvän pohjan testien jälkimmäiselle viikolle.
  • Valtteri Bottas: Talven aikana Williamsilta Mercedekselle siirtynyt Bottas on integroitunut hyvin hallitsevan maailmanmestarin riveihin. Bottas on joutunut talven aikana opettelemaan paljon uusia asioita, joita hän myös pääsi rutkasti sisäistämään radalla jo avausviikolla. Suomalainen tulee varmasti antamaan kovan vastuksen kolminkertaiselle maailmanmestarille Lewis Hamiltonille.
  • Renkaat: Näyttäisi siltä, että kyseessä on selvästi rengasvalmistaja Pirellin aikakauden kestävimmät renkaat. Toivottavasti se tarkoittaa sitä, että kuljettajat voisivat ajaa mahdollisimman kovaa lähdöstä maaliin saakka. Myös sadekelirenkaita on paranneltu täksi kaudeksi huomattavasti.

 


  • Honda: Japanilaisvalmistaja Honda aloitti kolmannen kautensa McLarenin kanssa savuisissa merkeissä. Avausviikolla paukkui järjestäen Hondan moottoreita. Jos mitään mullistavaa ei tapahdu, niin voidaan odottaa erityisesti erittäin hankalaa kauden alkupuoliskoa McLarenin kuljettajille.
  • Lance Stroll: 18-vuotias kohutulokas Stroll ajoi pariinkin otteeseen ulos talvitesteissä. Viimeisin ulosajo oli niin paha, että Williamsilta jäi viimeinen testipäivä kokonaan väliin. Kanadalainen on vielä läpi käynyt laajan testiohjelman isänsä rahallisella tuella, joten hänellä on huomattavasti paremmat lähtökohdat kuin edellisillä tulokkailla. Annetaan nuorelle kuskille vielä kuitenkin aikaa ennen lopullista arviota.
  • Red Bull: Vaikka Renault on tehnyt edistystä moottorin kanssa, niin Red Bull-tallilla on ollut jonkin verran teknisiä ongelmia avausviikolla. Heidän kannaltaan on onneksi vielä muutama viikko ennen Australiaa, mutta pahasti ilmassa on vastaavanlaisia ennusmerkkejä kuin kauden 2014 alussa.

Talvitestit ajetaan päätökseen tällä viikolla, kun autot kiertävät Barcelonan rataa tiistaista perjantaihin.

Hamilton jälleen voittoisa Austinissa

24.10.2016 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi neljännen kerran voittoon Yhdysvaltain GP:ssä, joka ajettiin nyt viidennen kerran Teksasin Austinissa sijaitsevalla Circuit of the Americasin -radalla. Hamiltonille voitto oli jo uran viides Yhdysvaltain osakilpailuissa.

Paalumies Hamilton sai vihdoinkin hyvän lähdön kilpailuun, eikä menettänyt kärkipaikkaansa kuin vain varikkopysähdysten ajaksi. Voitto tuli hallitsevalle maailmanmestarille makoisaan paikkaan, sillä viimeksi Hamilton juhli osakilpailuvoittoa heinäkuussa Saksan Hockenheimissa.

Hamilton nousi voittonsa myötä vasta kolmanneksi F1-kuljettajaksi, joka on saavuttanut urallaan vähintään 50 GP-voittoa. Kolminkertaisen maailmanmestarin edellä ovat vain Alain Prost (51) ja Michael Schumacher (91).

Rosbergille suuri torjuntavoitto

Mercedeksen Nico Rosbergilla ei ollut yhtä helppo kisa kuin tallikaverillaan. Pehmeillä renkailla startannut Rosberg ei saanut yhtä hyvää lähtöä kuin tallikaveri Hamilton, sillä saksalaiskuski joutui taipumaan superpehmeillä startanneelle Daniel Ricciardolle.

Rosberg ajoi pitkään kolmantena, sillä häntä kovasti hiillostanut Red Bullin Max Verstappen kurvasi ilmoittamatta varikolle, kun itävaltalaistallin mekaanikot eivät olleet valmiina pysähdykseen. Hitaan stopin jälkeen Verstappenin auto pysähtyikin hetkeä myöhemmin radan varteen, mikä tarkoitti virtuaalista turva-autoa.

Verstappenin keskeytys oli Rosbergin pelastus, sillä hän ei ollut vielä pysähtynyt, kun taas Verstappenin tallikaveri Ricciardo oli jo pysähtynyt, joten Mercedes-kuski sai käytännössä viimeisen pysähdyksensä ilmaisiksi. Näin ollen Rosberg oli ruutulipulla toinen ja Ricciardo kolmas.

Rosbergin toinen sija tarkoitti sitä, että hänen MM-johtonsa kaventui 26 pisteeseen, kun vielä kolme osakilpailua on ajamatta. Saksalaiselle riittää edelleen toiset sijat maailmanmestaruuden varmistamiseen, vaikka tallikaveri Hamilton voittaisi kaikki loput osakilpailut.

Ferrari pilasi Räikkösen kisan varikolla

Viidennestä lähtöruudusta startannut Ferrarin Kimi Räikkönen nousi hienosti neljänneksi avausmutkaan tultaessa. Räikkönen pystyi superpehmeillä renkaillaan haastamaan koko avausstintin ajan pykälää kovemmilla renkailla ajaneen Rosbergin.

Räikkönen oli ensimmäisiä autoja, joka siirtyi superpehmeistä pehmeisiin renkaisiin. Valitettavasti suomalaisen Ferrari ei sopinut laisinkaan pehmeille renkaille, sillä hän joutui Verstappenin ohittamaksi hetkeä myöhemmin. Ferrarin suomalaiskuskin vauhti palasi hurjaksi, kun hän siirtyi hieman ennen kisan puoltaväliä takaisin superpehmeisiin.

Kun Räikkönen tuli tekemään kolmatta ja samalla viimeistä pysähdystään, niin Ferrarille sattui anteeksiantamaton virhe, sillä suomalainen päästettiin liikkeelle ennen kuin oikea takapyörä oli kunnolla kiinnitetty. Räikkönen ei voinut asialle mitään, sillä hänelle näytettiin vihreää valoa, vaikka takapyörä ei ollut vielä kunnolla kiinni. Tästä seurauksena harmillinen keskeytys, kun Ferrarilla oli loistava mahdollisuus ottaa Red Bullia kiinni tallipisteissä.

Näin neljännen sijan peri Ferrarin Sebastian Vettel, joka oli läpi viikonlopun hitaampi Ferrari-kuljettajista. Vettel on muutenkin ollut jollain tavalla vaisu kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Saapa nähdä, että jatkuuko sama meno myös kauden loppuun saakka.

Bottaksen kisa piloille avausmutkassa

Williamsin Valtteri Bottaksen kisa meni pieleen jo ennen kuin se ehti edes alkamaan. Bottas osui yhteen Force Indian Nico Hülkenbergin kanssa avausmutkassa, kun Force India-kuski joutui väistämään yllättäen oven sulkenutta Vetteliä.

Bottas kärsi rengasrikon, joka aiheutti myös mittavia vahinkoja pohjalevyyn, kun Williams-kuski mateli takaisin varikolle kolmella pyörällä. Tallin laskelmien mukaan Bottas menetti 0,3 – 0,5 sekuntia vauhtia per kierros. Bottas oli ruutulipulla 16:s.

McLaren-Hondan Fernando Alonso vastasi kisan näyttävimmistä ohituksista, kun hän väänsi itsensä väkisin sekä Williamsin Felipe Massan että Toro Rosson Carlos Sainzin ohitse. Alonso oli ruutulipulla peräti viides. Jenson Button vielä lisäsi McLaren-tallin pistetiliä yhdeksännellä sijallaan.

Force Indian Sergio Perez nousi kahdeksanneksi, kun hän joutui avauskierroksella juuri Sainzin pyöräyttämäksi. Massa otti siis seitsemännellä sijallaan vain kaksi pistettä enemmän kuin Force India, joka johtaa yhä kahdeksalla pisteellä taistelua autonvalmistajien neljännestä sijasta.

Romain Grosjean otti Haas-tallille sen kotikisassaan kymmenennen sijan eli yhden MM-pisteen.

F1-kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna Meksikon Autodromo Hermanos Rodriguezin radalla.

Yhdysvaltain GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 18/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Mercedes varmisti autonvalmistajien maailmanmestaruuden Suzukassa

9.10.2016 F1-kisat

Mercedes varmisti Japanin GP:ssä jo kolmannen peräkkäisen autonvalmistajien maailmanmestaruutensa. Mestaruus ratkesi neljä osakilpailua ennen kauden päättymistä.

Paalumies Nico Rosbergille ei löytynyt haastajaa, kun eturivistä startannut Mercedes-tallikaveri Lewis Hamilton putosi lähtökiihdytyksessä peräti kahdeksanneksi. Rosberg ajeli paalulta kontrolloituun voittoon, liittäen samalla nimensä Japanin GP:n legendaaristen voittajien joukkoon.

Hamilton nousi varikkotaktiikan avulla suhteellisen helposti kolmanneksi, mutta juuttui kisan lopuksi Red Bullin Max Verstappenin perään. Hamilton yritti päätöskierrokselle lähdettäessä rohkeata ohitusta Verstappenista, joka muutti jälleen kerran vaarallisesti ajolinjaansa jarrutusalueella. Hamilton joutui väistämään Verstappenia ulosajoalueelle, sillä Mercedes-kuski tuli kyllä niin kovaa viimeiseen shikaaniin, että hän olisi todennäköisesti ajautunut sinne ilman väistöliikettäkin.

Mercedes-talli ilmoitti kisan jälkeen tekevänsä asiasta protestin, mutta eri lähteistä saatujen tietojen mukaan tallipäällikkö Toto Wolff perui protestin, kun hän oli jo poistunut rata-alueelta. Näin ollen Rosberg lähtee peräti 33 pisteen johdossa Suzukasta, joten Hamilton tarvitsee ulkopuolisilta apuja voittaakseen mestaruuden, vaikka hallitseva maailmanmestari voittaisi neljä viimeistä kilpailua. Tämä näyttää epätodennäköiseltä, sillä Hamilton on viimeksi juhlinut ykköstilaa Saksassa heinäkuun lopulla.

Räikkönen maksimisuoritukseen lähtökohdat huomioiden

Ferrarin Kimi Räikkönen ajoi lauantain aika-ajoissa hienosti kolmanteen lähtöruutuun, mutta sunnuntaiaamu toi tullessaan huonoja uutisia, sillä Ferrari oli joutunut vaihtamaan uuden vaihdelaatikon suomalaiskuskinsa autoon, mikä tarkoitti putoamista kahdeksanteen lähtöruutuun.

Samalla Räikkönen putosi lähtöruudukossa kosteammalle puolelle, mikä vaikutti hieman suomalaisen lähtökiihdytykseen. Räikkönen teki kisassa muutamia hienoja ohituksia, joista upeimpana Force Indian Sergio Perezin sekä Renault-tallissa ajavan Jolyon Palmerin tuplaohitus pääsuoralla.

Räikkönen kertoi auton olleen erittäin hankala ajettava edessä olevaa seuratessa, joten viidettä sijaa voidaan pitää maksimisuorituksena. Uskoisin Räikkösen olleen toinen ilman lähtöruuturangaistusta, sillä Ferrari näytti toimivan suhteellisen hyvin puhtaassa ilmassa. Ferrari-tallikaveri Sebastian Vettelin taktiikka onnistui piirun verran paremmin, mistä palkintona neljäs sija.

Toivottavasti Räikkönen saa myös loppukauden aikana aika-ajot osumaan kohdilleen, jolloin toivottavasti ei ole luvassa lähtöruuturangaistuksia.

Williams nousi jäännöspisteille

Williams-kuskit jäivät aika-ajoissa kärkikymmenikön ulkopuolelle, joten he saivat vapaasti valita starttirenkaansa. Sekä Valtteri Bottas että Felipe Massa lähtivät kisaan kärkikymmeniköstä poiketen keskikovilla renkailla. Molemmat kuskit menettivät muutamia sijoituksia lähdössä, mutta yhden pysähdyksen taktiikka nosti lopputuloksissa Massan yhdeksänneksi ja Bottaksen kymmenenneksi.

Huono uutinen oli se, että neljännestä sijasta Williamsin kanssa taisteleva Force India sai Perezin ruutulipulle seitsemäntenä ja Nico Hülkenbergin kahdeksantena. Näin ollen intialaistiimi johtaa nyt jo 10 pisteellä Williamsiin. En usko, että Williams pystyy tuota eroa enää loppukauden aikana kuromaan umpeen.

Bottas oli myös harmistunut siitä, että hänen tallikaverinsa otettiin aiemmin sisälle, vaikka suomalaiskuski oli Massan edellä ennen varikkopysähdyksiä. Olen ollut jo jonkin aikaa sitä mieltä, että Williams-kortti on jo nähty ja Bottaksen on aika siirtyä toiseen talliin (Renault). Toivottavasti näin tapahtuu jo ensi kaudeksi.

McLaren-talli saapui luottavaisena moottorivalmistaja Hondan kotikisaan, mutta viikonloppu oli täysi pannukakku. Uusi voimanlähde ei tuonut toivottua parannusta, sillä Fernando Alonso oli 16:s ja Jenson Button 18:s.

MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua ajettavalla Yhdysvaltain GP:llä.

Japanin GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 17/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Rosberg niukasti paalulle Suzukassa

8.10.2016 F1-ennakot

Mercedeksen Nico Rosberg löi 13 tuhannesosalla tallikaveri Lewis Hamiltonin taistelussa Japanin GP:n paalupaikasta Suzukassa lauantaina.

Rosberg lähtee sunnuntaiseen kisaan kasvattamaan 23 pisteen MM-johtoaan. Hamilton tulee kisassa varmasti tekemään kaikkensa voittaakseen, sillä Rosberg voisi voittonsa myötä pistää hallitsevan maailmanmestarin erittäin tukalaan tilanteeseen MM-taistossa.

Mercedes-kuskit eivät ole kohdanneet toisiaan radalla hetken aikaan, joten olisiko sunnuntain kisassa luvassa romua Mercedes-kaksikon välillä. Erittäin tiukka ja nopea avausmutka antaa tälle mahdollisuuden, sillä kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun MM-taiston ratkaisunhetkiä nähtäisiin Suzukan avausmutkassa.

Räikköseltä kauden paras aika-ajo

Ferrarin Kimi Räikkönen ajoi selkeästi tämän kauden parhaimman aika-ajonsa, kun hän sijoittui kolmanneksi. Räikkönen jäi Mercedes-kaksikosta vain kolmen kymmenyksen päähän. Ferrarin suomalaiskuski jätti taakseen sekä tallikaveri Sebastian Vettelin että Red Bull-kaksikon, mitä voidaan pitää tähän mennessä kauden parhaimpana aika-ajosuorituksena.

Vettel oli aika-ajon neljäs, mutta hän lähtee vasta seitsemäntenä, sillä hän sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen Malesian GP:n avausmutkan kolarin aiheuttamisesta. Vettelin edelle nousivat näin ollen Red Bullin Max Verstappen sekä Daniel Ricciardo että Force Indian Sergio Perez.

Räikkösen odotan taistelevan huomisessa kisassa palkintosijasta. Jos Mercedekselle sattuu Malesian kaltaisia ongelmia, niin toivottavasti Räikkönen on hyödyntämässä niitä, jotta sunnuntaina saataisiin kauden viides GP-voittaja.

Force India on Williamsin niskan päällä

Williamsin Valtteri Bottas jäi toisena viikonloppuna peräkkäin kärkikymmenikön ulkopuolelle aika-ajoissa. Bottas starttaa kisaan tutusta 11. lähtöruudusta. Williams-tallikaveri Felipe Massa jäi tällä kertaa 12:nneksi.

Williamsin kannalta huolestuttavaa on se, että Force Indian Perez starttaa kuudentena ja meksikolaisen tallikaveri Nico Hülkenberg yhdeksäntenä. Suzukassa tuskin on mahdollista samanlaiseen taktiiseen lottovoittoon kuin edellisenä viikonloppuna, mikä ei lupaa hyvää Williamsille. Sunnuntaille luvattu sade ei myöskään nosta brittitallin mahdollisuuksia.

Force India on kolmen pisteen johdossa Williamsiin lähdettäessä sunnuntaiseen kilpailuun, joten olen yllättynyt, mikäli Williams saa piste-eroa kavennettua. Uskoisin, että Bottas taistelee sunnuntaina jäännöspisteistä.

Haas-talli on ollut suurissa ongelmissa viimeisinä kolmen viikonloppuna jarrujensa kanssa. Lauantain aika-ajo toi pientä valoa tunnelin päähän, kun yhdysvaltalaistalli sai molemmat autonsa kärkikymmenikköön ensimmäistä kertaa lyhyen F1-taipaleensa aikana.

McLaren-Hondalta odotettiin parempaa suoritusta moottorivalmistajansa kotikisassa, mitä aika-ajoissa nähtiin, kun Fernando Alonso oli 15:s ja Jenson Button 17:s. Jos Alonso ottaa samanlaisen lähdön kuin muutamassa edellisissä kilpailuissa, niin heillä on mahdollisuuksia taistella jäännöspisteistä. McLaren-kuskeilla ei ole asiaa kärkikuusikkoon vielä tänäkään viikonloppuna.

Japanin GP käynnistyy varhain sunnuntaiaamuna klo. 8 Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys

Daniel Ricciardon ilo, oli Lewis Hamiltonin keskeytys

2.10.2016 F1-kisat

Red Bullin Daniel Ricciardo nousi lopultakin palkintokorokkeen korkeimmalle korokkeelle Malesian GP:ssä sunnuntaina, kun ylivoimaisessa johdossa kiitäneen Mercedes-kuski Lewis Hamiltonin liito päättyi konerikkoon.

Paalulta startannut Hamilton oli ajamassa täydellistä kilpailua sekä nousemassa MM-sarjan kärkeen, sillä Mercedes-tallikaveri Nico Rosberg törmäsi ongelmiin jo avausmutkassa. Hamilton sai kuitenkin unohtaa voittohaaveensa, kun brittikuskin Mercedes-auto hyytyi radan varteen 41. kierroksella.

Vain muutamaa kierrosta aiemmin Ricciardo otti rajusti yhteen Red Bull-tallikaveri Max Verstappenin kanssa, mikä oli senteistä kiinni päättyä katastrofiin. Red Bull-kaksikko oli ensimmäisiä kuljettajia, jotka pysähtyivät Hamiltonin keskeytyksen tuoman virtuaalisen turva-auton aikana. Tämän jälkeen molemmille Red Bull-kuskeille kerrottiin ”ota juomaa” -koodikieltä, mikä saattoi tarkoittaa vallitsevan tilanteen jäädyttämistä, sillä näillä sijoilla ajeltiin ruutulipulle asti.

Ricciardo teki hienon eleen kilpailun jälkeen, sillä hän omisti Malesian GP:n voittonsa reilu vuosi sitten menehtyneen, läheisen ystävän, Jules Bianchin muistolle. Red Bullille kyseessä oli ensimmäinen kaksoisvoitto sitten vuoden 2013 Brasilian GP:n, joka oli viimeinen kisa V8-aikakaudella.

Rosberg ottamassa tiukan otteen mestaruuteen

Rosberg ei pystynyt eturivistä haastamaan tallikaveriaan lähtökiihdytyksessä, kunnes hän joutui Ferrarin Sebastian Vettelin yliajamaksi. Vettel taisteli raivoisasti avausmutkassa Verstappenin kanssa, minkä seurauksena hän ajautui päin Mercedes-kuskia.

Tuomaristo tuomitsi Vettelin syylliseksi kolariin, mistä Ferrari-kuski sai kolmen lähtöruudun rangaistuksen seuraavaan kisaan sekä kaksi rangaistuspistettä. Itse näin avausmutkan kolarin kilpailutilanteena, sillä Verstappen lukitsi jarrutuksessa takarenkaansa, mistä hän ajautui päin Vetteliä, joka ei voinut enää ohjata autoansa.

Rosberg ajoi kisan loppupuolella vielä Ferrarin Kimi Räikkösen kylkeen, mistä saksalaiselle tuomittiin 10 sekunnin aikasakko, mutta Mercedes-kuski oli siitä huolimatta kolmas. Mielestäni tuosta tilanteesta olisi pitänyt antaa vähintään varikon läpiajorangaistus, sillä tuo aikasakko ei merkitse mitään Mercedekselle, sillä saksalaisvalmistajan auto on ylivoimainen muihin verrattuna. Ennemmin näkisin, että ongelma on tuomariston rangaistuslinjan johdonmukaisuuden puutteessa. Nykyään liian usein joku saa rangaistuksen jostain rikkeestä, mistä ei jollekin toiselle anneta rangaistusta ollenkaan.

Hamilton on nyt jo 23 pistettä tallikaveriaan perässä, kun on enää viisi osakilpailua jäljellä. Tämä tarkoittaa sitä, että Hamiltonilla ei ole varaa keskeytyksiin enää loppukauden aikana, mikäli hän mielii uusia maailmanmestaruutensa. Kuka olisi ennen kesätaukoa uskonut, että Rosberg kääntää homman päälaelleen kesätauon jälkeen? Näin nopeasti asiat muuttuvat Formula ykkösissä.

Suomalaiset ylsivät maksimisuorituksiin

Molemmat suomalaiskuskit ajoivat Malesian helteessä maksimit, kun Räikkönen oli jälleen neljäs ja Williamsin Valtteri Bottas viides. Räikkösen Ferrari-auton pohjalevy kärsi mittavia vaurioita törmäyksessä Rosbergin kanssa, joten neljäs sija oli ehdottomasti maksimisuoritus tänään suomalaiselta.

Ferrarin kannalta vaan harmillinen homma oli Red Bullin kaksoisvoitto, jonka lisäksi vielä Vettelin keskeytys. Nyt viimeistään on varmaa, että Ferrari jää Red Bullin taakse kolmanneksi autonvalmistajien MM-sarjassa, mikä on todella iso pettymys.

Bottas ajoi erinomaisen kilpailun kaikenlaisten sopimushuhujen keskellä. Suomalaiskuski siis hienosti viides, kun Williams-tallikaveri Felipe Massa jäi pisteiden ulkopuolelle teknisten ongelmien vuoksi.

Force India piti kuitenkin vielä pisteissä Williamsin takanaan, kun Sergio Perez oli kuudes ja Nico Hülkenberg kahdeksas. Piste-ero intialaistiimin eduksi on nyt kolme pistettä. Pidän silti edelleen Force Indiaa ennakkosuosikkina ottamaan neljännen sijan sarjassa.

Täytyy vielä mainita, että McLaren-Hondan Fernando Alonso teki huiman nousun viimeisestä ruudusta seitsemänneksi. Tämä kisa ajettiin vielä vanhan speksin koneella, mikä lupaa hyvää uuden koneen debyytille Japanissa. Toinen McLaren-kuski Jenson Button ajoi 300. F1-kisassaan yhdeksänneksi. Mainitaan vielä Renaultin Jolyon Palmerin pistetilin avaus kymmenennellä sijallaan.

F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Japanin Suzukassa.

Malesian GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 16/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne