Selaat arkistoa kohteelle matto.

Lentävä matto

20.12.2016 Yleinen

Toistuvat ylä- ja alamäet ovat ehkä vaikeimpia, mutta kuitenkin taudinkuvaa parhaiten vastaavia ilmiöitä. On vaikeaa käsitellä sitä, miten parempien kausien jälkeen tulee taas huonoja jaksoja. Mitä pienimmätkin vastoinkäymiset voivat laukaista jyrkkiä alamäkiä, ja niiden seurauksena on poikkeuksetta vielä itse alamäkeäkin pahempi romahdus. Se romahdus tulee tunteesta joka syttyy kun huomaan, että suunta on jälleen kääntynyt. Jokaisen paremman jakson aikana uskon sinisilmäisesti siihen, että pahuus on ohi ja suunta on vain ylöspäin. Siksi sen pahuuden paluu on jotakin sellaista, johon en koskaan näytä tottuvan. Tuntuu kuin Anoreksia leikittelisi tunteillani. Se kutoo minulle kauniin maton ja houkuttelee minut astumaan siihen. Sitten se nauraa ilkeästi ja vetää sen maton altani.

Huonot jaksot saavat minut joka kerta ajattelemaan kulunutta aikaa. Sitä, miten vuosien jälkeenkin tuntuu kuin mikään ei olisi muuttunut. Totuus kuitenkin on, että asiat ovat kuin ovatkin muuttuneet: Olen näiden vuosien varrella oppinut paljon elämästä. Opitut asiat ehkä antavat kaikelle tapahtuneelle merkitystä, mutta sitä on vaikeaa ajatella alamäkien aikana. Edes suurempi merkitys ei tuo minulle uskoa siihen, että jonain päivänä tämä kaikki on ohi.

2.9.2012, Sunnuntai klo 20:16
”Kun lähdin kävelemään poispäin työpaikalta, kyyneleet alkoivat valumaan poskiltani ja minusta tuntui taas että olin rikki. Hajosin käsiin… Omiin käsiini. Taas.”

6.10.2013, Sunnuntai klo 10:03
”En osaa päättää onko turhauttavaa, kamalaa, surullista vai typerää, että olen pyörittänyt samoja pirun ajatuksia mielessäni jo monta vuotta, eikä loppua silti näy? Onkohan sitä koskaan tulossa…”

3.2.2014, Maanantai klo 19:50
”Turhauduin taas siihen samaan lauseeseen. ’Sä olet sairas’. Eniten turhauduin sairauteen. Pian se turhautumisen itku kääntyi pääni sisälle ja kaikki ajatukset jotka ovat jo ainakin vuoden pysyneet taka-alalla huusivat päässäni eri asioita ja se sattui. Ne käskivät satuttaa, olla ottamatta lääkkeitä, huutaa täysillä apua ja samalla pysyäkin hiljaa lukkojen takana. Pieni valkoinen yläkerran vessa oli kuin suoraan painajaisistani. Tällä kertaa olin kuitenkin hereillä. En tiennyt että näin voisi enää tapahtua. Näin monen vuoden jälkeen… Voiko olla että mitä kauemmas pääsen sairaudesta, sitä harvemmin, mutta tiukemmin se kiristää otettaan päässäni? Sisälläni on edelleen jotain hullua, täysin hullua, mikä ei kuulu sinne. Pelkään itseäni taas.”

 18.4.2014, Perjantai klo 10:59
”En voinut tietää vuosi sitten että tilanne ei ole vieläkään parantunut. En ikinä ajatellut että tämä kestäisi näin kauan. Halusin uskoa että se menee pian ohi ja sitten taas jaksan. Sana ’sairas’ sattuu niin paljon… ’Sä olet sairas.’ Sairas. Kaiken tämän jälkeenkin… Olen yhä sairas.”

 14.12.2014, Sunnuntai klo 23:13
”Tuntuu kuin kaikki olisi palaamassa ennalleen. Sillä väärällä tavalla: Ei siihen mitä oli ennen kuin kaikki alkoi, vaan juuri siihen mistä kaikki alkoi. Aivan kuin saisin toisen mahdollisuuden valita nyt sen toisen tien mitä en valinnut viimeksi… Sen ’oikean tien’. Mutta miksi se on yhä niin hankalaa? Tiedän täsmälleen, liiankin tarkasti, mihin se väärä johtaa… Tiedän sen ja tiedostan sen kaikella mahdollisella tavalla, ja silti se kuulostaa ihanteellisen houkuttelevalta päässäni. Se ei ole sitä, tiedän sen! Silti en suostu tietämään sitä 100% ja kun ajattelen tätä tietämisen ja tiedostamattoman tietämättömyyden välistä sekavaa massaa, en saa selvää enää mistään.
Tuntuu kuin olisin kirjoittanut sen kaiken jo kertaalleen. Kaiken sen miltä nyt tuntuu… Hallinnan tunteesta, syömättömyydestä, ja siitä miten pystyn kyllä syömään mutta en vaan halua. Siitä että on paha olla ja missään ei ole hyvä, ja että näkee mielikuvia juustoraastimesta repimässä ihoa koska sen aiheuttama jälki voisi uskottavasti olla peräisin kompastumisesta asfaltilla.
Ainoa ero on haamu tämän kaiken yllä. Se haamu on menneisyys, joka häilyvästi muistuttaa että olen kokenut tämän jo. Mutta en tiedä kenen puolella se haamu on. En halua ottaa lääkettä, se ei johda mihinkään. Haluan olla normaali… Enkä halua että äiti ja muut alkaa taas vahtia että syön ja pysyn ehjänä. Sekään ei johda mihinkään. Tämä on minun taisteluni nyt enemmän kuin koskaan. Vanhenen päivä päivältä, ja joka päivä minulla on enemmän vastuuta päätöksistäni.
Taina sanoo että minulla on tahdonvoimaa enemmän kuin monella muulla, ja että nyt se täytyy vaan kääntää oikeaan asiaan. ’Sä tiedät mitä sun pitää tehdä.’ Ja minä tiedän. Mutta en tajua miksi se on niin vaikeaa… Minulla ei ole enää hyvä olla kotona. haluan vaan pois, ja kun lähden, en tiedä minne menisin. Olen yksin mielessäni ja nyt kun se yksinäisyys taas konkretisoituu, se tunkee myös elämään pääni ulkopuolella. Joskus oikeasti mietin että ottaisin viinapullon, ostaisin röökiä ja unohtuisin niihin huoneeni ikkunalaudalla. Heittäisin kaikki ajatukset ikkunasta. Mutta sekään ei johda mihinkään. En tiedä mikä johtaa. Reitti ulos tästä kaikesta… Ennen kuin putoan taas syvemmälle, sinne missä olen jo ollut ja minne olen taas matkalla. Suunnittelen teräviä juttuja kunnes havahdun ja tiedän että se katkeaa lääkkeellä, jonka jälkeen unikin tulee vaikka se onkin painajainen, mutta en halua ottaa sitä lääkettä. Koska kuten sanottu; se ei johda mihinkään.”

 25.12.2014, Torstai klo 22:05
”Joulu, ja se että syö vaan pysyäkseen pystyssä, on huono yhdistelmä. Olen pettynyt itseeni. En vain mennyt omaan kuplaani, vaan myös itkin vessassa. ’Kasvaisit jo yli tästä’ –ajattelin.”

 23.1.2015, Perjantai klo 11:23
”Tänään olin lääkärissä vaikka näiden käyntien piti jo loppua… Ajattelin että tämä on vain tsekkaus ja kaikki on hyvin, vaikka jokaisen sellaisen ajatuksen takana oli selkeä kuva siitä mitä tulisi tapahtumaan, ja mitä tapahtui. Paino oli laskenut monta kiloa ja seuranta on aloitettava heti, vaikka vielä varmistin useaan kertaan onko se tarpeellista… En halua takaisin sinne! Sinne mistä lähdettiin. Vaikka siellähän minä jo olen. Nyt näyttää siltä että ainoa ero entiseen ja tähän päivään on totuuden ja valheen ero. Jos en pysty syömään, en enää valehtele vaan vastaan jos kysytään. Se on oikeasti ainoa oikea suunta, ja vaikka en nyt pystykään olemaan iloinen siitä askeleesta jonka otin eteenpäin mennessäni lääkäriin, niin tiedän että sen myötä tulleet 10 askelta taaskepäin eivät jää sinne. Taistelen ne takaisin kaksinkertaisesti koska haluan elää. Oikeasti haluan, vaikka olen kuoleman väsynyt tähän kaikkeen.”

 14.6.2016, Tiistai klo 16:40
”Viimeinen nuorten puolen psykiatrikäynti. Hän kyseli enemmän kuin koskaan vaikka olisin vaan halunnut saada ne paperit ja päästä ulos sieltä. Eikö hän nähnyt kuinka vaikeaa se minulle oli? Vai kyselikö hän juuri sen takia että hän huomasi sen? Itkuani hän ei ainakaan huomannut; kyyneleet valuivat vasta kun käänsin selkäni. Tuntui että kaikki sanat sattuivat. Omani ja sen lääkärin. Sen kertominen että lääkevähennyssuunnitelmat ei tule onnistumaan ja kaikki on huonosti taas. Kysymyksiin vastaaminen… Ja ne kommentit: ’Sähän olet kohta jo 21’ ja ’Kyllä mä huomaan että sä olet vielä ihan eksyksissä’. Siinä tilanteessa ne sattuivat ja tuntuivat kuin joku kertoisi ne ensimmäistä kertaa vaikka niin ei todellakaan ole. Jälkeenpäin haluaisin vain huutaa että ’Mä tiedän, okei? Sun ei tarvitse sanoa sitä, mä tiedän sen.’ Se tuntui niin pahalta koska se on niin totta. Täytän 21 ja tilanne pääni sisällä on edelleen se, että en tiedä mitä tekisin tämän kaiken kanssa. Olen eksyksissä. Sekin on totta. Minun ei vaan tarvitse kuulla sitä koko ajan. Kuulen sen kun koitan selvittää ajatuksiani, näen sen kun katson kuntosalin jälkeen peiliin ja muutos on epätodellinen, kiroan sitä joka kerta kun arvon vaihtoehtojen välillä ja kaikki tuntuvat huonoilta.”

 30.11.2016, Keskiviikko klo 14:07
”En halua sairaalaan. Mitä tämä on? Olen jo elänyt tämän ajan yli. Odotan vain että herään painajaisesta, niin kuin joka aamu ja monia kertoja yössä. Pahoin pelkään, että tämä kaikki on kuitenkin totta.”

Kuten päiväkirjani kertoo, se Anoreksian kutoma matto on lähtenyt altani joka vuosi. Vuodet vaihtuvat, mutta alamäkien aikana kirjoittamani tekstit pysyvät yhtä yllättyneinä, väsyneinä ja epäuskoisina. Nyt kun luen niitä, minun ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla lainkaan yllättynyt siitä, miten matto on lähtenyt altani tänäkin vuonna. Järki on kuitenkin se yksi asia, mitä tässä kaikessa ei ole. Olen jälleen yllättynyt. Mietin, miten kaikki elämääni palannut hyvä on voinut taas haihtua hitaasti pois? Suurin järkytys on se, miten syvälle olen pudonnut tällä kertaa. Luulin että näin syvälle ei voisi enää mennä. Luulin että sellaista ei voisi enää tapahtua.

Kaikki romahtaa kun pahuus iskee pitkän hyvän jakson jälkeen. Se tuntuu joka kerta lopulliselta. Siltä, kuin mitään ei saisi enää korjattua. Romahduksiin kai kuuluu se, että unohdan miten kaikki tulee ajan myötä taas olemaan paremmin. Jos muistaisin sen, ei alamäki olisi koskaan niin vaarallinen mitä se pahimmillaan on. Minun on hankalaa hyväksyä sitä, että vuosi vuodelta huomaan edelleen olevani sairas. Se on kuitenkin fakta, että alamäkiä tulee aina olemaan. Ne kuuluvat paitsi tähän sairauteen, myös elämään yleisesti ottaen. Ehkä taas seuraavien kuuden vuoden päästä olen oppinut olemaan yllättymättä mistään negatiivisesta. Ehkä silloin olen liimannut jalkani siihen mattoon ja kun joku koettaa vetää sen altani, minä lähden mukana. Siinäpä saa Anoreksia heitellä minua ja mattoa, koska minua ei enää haittaa. Se tekee minulle vain lentävän maton jonka kyyti on töyssyistä huolimatta elämää parhaimmillaan.

 

Rut Bryk

11.12.2016 Yleinen

Kävimme luokan kanssa Rut Bryk näyttelyssä. Joka oli ihan mahtava!Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja siellä teimme erinlaisia tehtäviä. Nyt kerronkin niistä! Ensiksi me saimme tehdä itse perhosen rasiassa. Kerroin perhonen rasiassa viimeksi. Käy katsomassa sitä jos et ole vielä! Tokana menimme sellaiseen paikkaan jossa oli pieniä mattoja. Meillä oli parit. Valitsimme parittain maton ja katsoimme edessä olevan taideteoksen. Meillä oli hevonen ja poika sen selässä. Meidän piti tehdä se ihmis patsaaksi. Meillä se oli todella helppoa! Kolmanneksi saimme palikoita ja laattoja joista meidän piti rakentaa ryhmissä jotakin. Se oli kivaa! Me rakensimme kaksi eri maata ja ne olivat hullunkurinen  ja siisti maa.

”Pieni” vessaremontti

9.10.2016 DIY, Remontit, Yleinen

Viime viikolla sain inspiraation, että nytpä alan poistamaan vessasta ne kauniit 80-luvun laatat seinästä, kun nehän ovat niin huonosti kiinnikin. No niin vissin… Kaksi tuntia nakuttelin laattoja vasaran ja taltan avulla ja lopputuloksena on muutama irronnut laatta sekä orastava mustelma vasemmassa etusormessa :/ Inspiraatio vaihtui aika pian tuskaksi, että tämä nyt aloitettiin, niin pakkohan se on saada tehtyäkin… ainakin joskus… Jos ensi keväänä olisi laatat irti…

Tarkoituksena on siis vain poistaa vanhat laatat, tasoittaa seinäpinnat ja laittaa maalia seiniin. Nyt tuo kaikki vaan tuntuu melko työläältä, kun siihen lisää työt, miehen opiskelut, harrastukset jne. No onneksi ne ei sieltä katoa mihinkään, vaan korkeintaan häiritsee. :D

Myöhemmin myös uusitaan kalusteet ja siinä yhteydessä välitila laatoitetaan ja wc-istuimen tausta laatoitetaan. Sitä ennen laitetaan kenties väliaikainen välitilan laatoitus. Istuimen tausta ei akuutisti tarvitse laattoja.

Tässä kuvat meidän ”ruususta”.

060

061

062

Lähikuvat seinäpinnasta

064

065

Purkupäivä 1

076

Tänä viikonloppuna tarttui kauppareissulta matkaan myös villamatto. Ei vielä päässyt lattiaan kun oli sen verran liukas, että tarvitsee alle mattoalustan tai millä nimellä sitä nyt kutsutaan :D

005

Maalasin myös sängyn ruskeat jalat mustalla kalustemaalilla. Nyt saa vierassänkykin jalat.

001

004

Kaikkea kivaa!

20.4.2015 Yleinen

Heippa täältä vilinän ja vilskeen keskeltä! Aika on mennyt siivillä ja muutaman päivän ajan on tuntunut siltä, että päivistä on kadonnut tunteja. Lapsenvahtina olemista, synttärijuhlaa, Helsingin seudulla pyörähtämistä, perusarjen hyörinää… Onneksi nyt pitäisi olla hiukan rauhallisempaa seuraavan parin päivän ajan ja voi huilata, makoilla sohvalla ja syljeskellä kattoon.

Tässä hiukan palasia viime viikolta!

Anoppi oli pakannut kasan vanhoja kangaspaloja kirppislahjoitusta varten, mutta onneksi muisti kysyä ensin löydänkö niille käyttöä. Olen jo viritellyt suunnitelmiakin niiden varalle ja aion toteuttaa ne kunhan tässä kerkeän. Itselle tarpeeton saattaa olla aarre jollekin toiselle!

kangas

Retroilua ♥

Muistin, että on pari keskeneräistä työtä ja ajattelin tehdä ne loppuun ennen uuden käsityön aloittamista: siskon villasukat, jotka jo ehdinkin viimeistellä ja trikookuteesta virkattu matto. Viime vuoden lopulla iski hirmuinen kutomisvimma. Sukkaa pukkasi niin, että perheen jäsenet ja muutama ystäväkin sai joululahjaksi villasukat. Välillä iski voimakas rannekipu, kun en malttanut pitää lainkaan taukoa sukkien tekemisessä. No, ranne kipeänä oli sitten pakko pitää se tauko. Viimeiset sukat valmistuivat ihan ajoissa, jouluaattona. Yksi siskoistani oli joulun aikaan ulkomailla opiskeluvaihdossa ja ajattelin, että hän saa sukkansa sitten myöhemmin. Joulun jälkeen olin niin täynnä villasukkaa, ja sukkapuikkojen kilinää, että jäi kutominen hetkeksi aikaa. Sisko saa siis joululahjansa nyt kesän kynnyksellä. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, vai mitä? :) Ja ovat ne ainakin ihan kesän väriset ♥

sukat

Lanka on Novita 7 Veljestä Raita, vaahtokarkki

sukat (2) sukat (3)

Ja sitten vielä se vähän enemmän keskeneräinen projekti, trikookuteesta virkattu matto.

matto (2) matto (3)

Ja tämähän epeli ei malta pitää kynsiään ja naskalihampaitaan irti kudekerästä, kun se pyörii niin kivasti. Pakko hyökkäillä kerän kimppuun…

sulo

…loikoilla maton päällä ja nakertaa kudetta poikki! Onneksi en ihan joka päivä virkkaa tämän otuksen luuratessa vieressä, se kun on tuollainen jyrsijä – Sulo ♥

sulo (3)

Viime viikkoon mahtui myös ukkoseni isotädin 80-vuotisjuhlat Pöytyällä. Kukkia voi antaa aina lahjaksi ja niinpä sidoin kimpun ruusuista ja neilikoista. Lisäsin joukkoon lepästä sahattuja kiekkoja, jotka näyttävät oikeastaan aika hauskoilta kukkien seassa.

kimppu

kukkapaketti

Kivasti paketoidut kukat on ilo antaa ja saada!

kimppu (4)

Neilikkaa ja ruusua!

kimppu (3)

Rentoa alkuviikkoa! Muistakaa myös levätä kiireen keskellä! ♥

~Saara~

Tavarapuutteita

10.7.2014 Vakavasti otettava, Vapaa-aika, Yleinen

Enää ei puutu kuin viidestä ikkusta verhot, sellaiset sivuun ja eteen vedettävät päivä/yö-verhot. Siskon luona on muutama mun matto pestynä, mut niitäkin tarvitaan lisää. Tän hetken mattotrendi on vihree räsymatto, mut toki jostain yksittäisestä huoneesta voi tehdä vaikkapa ruskean tai sinisen mattojen osalta.
Asunto sijaitsee aivan tien laidassa ja ikkunat on miltei maan tasalla. Tässä on melko kova liikenne, eli kuka tahansa voi nähdä mun kämppään sisään. Mul on kahdessa ikkunassa muodollinen valoverho ja kahessa bambuverho, mut niist säkee kaikist helposti läpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Esimerkiksi kuvan makkarista näkee kyllä ulos mutta myös sisään.
Ko. huonessa ei ole vielä yhtään mattoa, pitää hankkia.

Mistähän noit kangasverhoja voisi ostaa? Määrämittaisia, siis ettei ommella tarvi?

Mulla ei oo täällä kirjahyllyä, enkä sellaista oikeastaan huolikaan.

Baaritiski valmistuu aikanaan, kunhan Poti nousee ruokaperäsiltään.

Kulmasohva ois ja pop.

Ai niin, ja päältä täytettävä pyykinpesukone, semmonen suht kapea.

MITTOJA:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olkkarin ikkunaverhon korkeus voi olla 190 – 230 cm. Suositeltava on tuo 190 cm.
OH ikkunaverhon leveys pitää olla 260 – 300 cm.

Makkareissa + keittiössä on kolme ikkunaa: niihin verhojen koot ovat (leveys * korkeus) 120 * 140 cm (2 kpl) ja mun makkarissa yksi vähän isompi 180 * 140 cm.

Kaikki korkeudet on mitattu verhokiskosta!