Selaat arkistoa kohteelle matkustaminen.

Dubai 26.12.16-3.1.17

21.1.2017 Yleinen

Olimme Dubaissa Dubai marina alueella, Mövenpick hotellissa.

Lento Dubaihin Helsingistä kesti n.7tuntia, otimme lennot, mitkä oli yöllä perillä. Sillon ei ollut niin paljon ruuhkaa Dubain lentokentällä, ja eikä tietenkään niin kuuma. Dubain lentokentällä ensin mennään passintarkastukseen, siihen oli aika pitkät jonot. Jonka jälkeen päästiin hakemaan matkalaukut.

Taksimatka kesti Dubai Marinaan n. 30-40 minuuttia ja maksoi n.150AED (n.35€).

Mövenpick Hotelli oli hieno, siellä oli aivan loistava kuntosali. Kävimme vain kerran aamiaisella hotellin ravintolassa se maksoi n.100AED (25€). Aamiainen oli monipuolinen ja hyvä. Muina päivinä me kävimme ostamassa hotellin ihan vieressä olevasta kaupasta aina jugurtit ja jotain hedelmiä aamiaiseksi. Hotellin uima-altaassa oli tosi lämmin vesi, ja sieltä sai pyyhkeet tuoliin ja erikseen vielä kuivaamiseen. Mutta tuoleja oli aika vähän ja kaikki kävi varailemassa aurinkotuolit jo aamulla aikaisin. Ja tietenkin tärkeä tieto, että hotellin uima-altaalle paistaa aurinko klo 11-12, jonka jälkeen korkea talo tekee varjon altaalle, joka kestää 40 minuuttia. (tämä tieto ihonsa grillaajille :) )

 

Ensimmäisenä päivänä lähdettiin kävelemään isolle uimarannalle purjetalon lähettyville, sinne ajattelin nokkelana säästää rahaa ja menimme metrolla Emirates mallin asemalle, josta lähdimme kävelemään rantaa kohti. Olin katsonut, että tämä on n.kahden kilometrin matka, ja varmasti olisi ollutkin, jos tie sinne olisi mennyt suoraan, no ei mennyt. Vaan matkaa oli kertynyt jo ennen rannalle pääsyä n.6-7 km. Rannalla oli 10 uimarantaa (n.8km), kävelimme kaikkien rantojen ohi. Koko matkan ajan rannalla kulki juoksumaton oloinen pehmeä matto, jossa oli hyvä kävellä. Moni siellä tuli lenkkeillen vastaan. Rannan toisessa päässä (aurinko oli jo laskenut) aloimme etsimään poispääsyä, ja löysimmekin päätielle, mistä menikin bussi suoraan Emirates mallin metroasemalle. Eli jos tälle rannalle haluaa, kannattaa mennä ensin Emirates mallin metroasemalle, ja sieltä hyppää bussiin 81.

Metroon ja bussiin molempiin käy samat metrokortit. Niihin pitää ensin ladata arvoa tai aikaa metroasemilla. Kortin voi tietääkseni ostaa metroasemalta. Kortti toimii metrossa siten, että metroalueelle tultaessa kortti näytetään kulkuporttien näytölle, jossa kortti kertoo, paljon siinä on arvoa tai aikaa jäljellä, tämän jälkeen mennään metroon ja matkustetaan vyöhykkeitä (yksi vyöhyke maksaa vain 3AED (n.0,75€). Esim. Dubai marinasta Emirates malliin on yksi vyöhyke, tai Dubai Marinasta Burj Khalifalle kaksi vyöhykettä. Kun metrosta lähdetään pois ja tullaan kulkuporteille, näytetään korttia taas näytölle, jolloin kortilta veloitetaan vyöhykemaksu. Huomioikaa metrossa, että ensimmäinen vaunu on ykkösluokka, toinen ja kolmas on vain naisilla ja lapsille, ja loput vaunut on kaikille. Busseissa kortti toimii samalla tavalla kuin metrossa. Busseissa ei voi maksaa rahalla ollenkaan. Ja myös busseista ensimmäinen puoli on vain naisille ja lapsille.

Uuden vuoden aattoa olimme juhlimassa Burj Khalifalla, tai niin ajattelimme. Kävimme klo 19 BurjKhalifa- kierroksella, jonka jälkeen olisimme halunneet mennä suihkulähteille, mutta sinne ei päässyt. Jonot oli aivan järkyttävät. Jos tänne haluaa, pitää lähteä sinne jo klo 15 aikaan, ja siellä sitten joutuu odotella siihen puoleen yöhön asti. BurjKhalifan metroasema menee kokonaan kiinni uudenvuoden yönä klo 22. Muut metroasemat on auki läpi yön. Yritimme päästä metrolla pois, mutta jonot olivat niin kauheat, että emme jääneet odottelemaan sille asemalle, vaan päätimme kävellä seuraavalle asemalle. Meidän onneksemme saimmekin napattua lennosta taksin. Ajoimme hotellille, ja ajattelimme, että meidän hotellihuoneesta näkee hyvin raketit, mutta eipä juurikaan hotellin ympäristössä ammuttu raketteja. Olisi kuulemma pitänyt mennä rantaan.

Aavikkosafaria todellakin suosittelen, se oli hurja. En kylläkään tätä suosittele, jos on pahoja niska tai selkäkipuja. Tämä oli aika pomppuista kyytiä. Enkä todellakaan suosittele, jos on helposti pahoinvoiva. Ajelun jälkeen, menimme perinteiseen Beduiinikylään, mikä oli aika pitkäveteistä. Odottelimme esityksiä pari tuntia. Ruoka oli kyllä hyvää, ihme kyllä, että tästä ei tullut mitään salmonellaa tms. Ei vaikuttanut kaikista puhtaimmalta setiltä.

 

Vesipuisto palmusaarilla oli aivan huikea. Jätimme pyyhkeet virtaavan joen viereen, josta pääsimme suoraan hyppäämään tuplauimarenkaaseen ja jokeen, joka oli yli kilometrin pitkä. Virta vei halutessaan myös vesiliukumäkiin ns.liukuhihnaa pitkin. Myös vesiliukumäet oli aivan huikeita. Tänne kannattaa mennä metrolla, menimme itse taksilla ja pois lähtiessämme jouduimme odottamaan taksia n.tunnin, vaikka lähdimmekin tuntia ennen sulkemisaikaa sieltä pois. Hirveet taksijonot.

Yleisesti ottaen tämä matka oli aivan loistava, vaikka huolettikin alussa pukeutumissäännöt. Itse pyrin kunnioittamaan paikallisia pukeutumalla aina suunnilleen polviin asti ylettyviin hamosiin tai shortseihin, ja olkapäät peitin aina bolerolla, siis julkisilla paikoilla, esim.kauppakeskukset ja metrot.

Viiniä sai kaikista hotelleista ja paremmista ravintoloista, viini maksoi Dubaissa aika paljon. Tätä kannattaisi ostaa Suomen päästä lentokentältä, itse en tätä tajunnut.

 

Kirjoittelen tänne lisää, jos tulee jotain muuta mieleen.

Lähetäänkö jo??

10.11.2016 Yleinen

Mulla tekis hirveenä mieli lähtä matkustamaan jonnekin jonkun kanssa. Ihan vain Suomessa. Ois tosi jees.

Se ois uutta ja mielenkiinnosta. Eniten haluaisin lähtä tyttöystävän kans johonkin.

Mentäis yhessä junalla jonnekki. Se olis  jo tosi mahtavaa.

Haluaisin käydä kävelyllä sen kans jossain nätissä paikassa.

Se ois kivaa.

Ehkä jossain vaiheessa.

Kunhan ensin ilmat lämpenee nii sit mukavampi ehkä lähtä.

Mentäis molemmille ihan uuteen paikkaan.

img-20160821-wa0072

Kuva on Raahesta. Kävin siellä perheen kanssa viime kesänä rannalla. Isot kivet ja meri. Tunsin oloni vapaaksi ja kevyeksi.

Hiljaisuuden retriitti

1.11.2015 Yleinen

retriitti2Nyt on retriitti koettu.

Kokemusta on vaikea pukea sanoiksi, koska jokainen kokee hiljaisuuden omallaan tapaa.

Aluksi olin todella pettynyt paikkaan, sillä minun huoneeni oli navetasta majoitustilaksi kunnostetussa rakennuksessa ja sen ulkonäkö petti minut. Ulkoa kaunis navetta olikin huonoilla materiaaleilla ja ysäri-sisustuksella kyhätty sisältä päin, ilmeisesti myös rakenteet huonosti kyhätty, sillä äänieristys oli olematon. Nukuin yön huonosti, sillä viereisen huoneen nainen kävi yöllä suihkussa ja kolisteli aikansa muutenkin.

Sen sijaan, että olisin antanut rumuuden ja huonojen yöunien vaikuttaa, sain paremman ajatuksen. Esteettisyys on minulle tärkeä arvo, silmä ja sielu lepää kauniissa ympäristössä. Totta, että huoneeni oli ruma ja samoin koko se rakennus, mutta alueella oli myös kaunis kartano, jossa osa ohjelmaa oli. Meillä oli vapaa pääsy kaikkialle, joten tajusin voivani mennä sinne lukemaan ja oleilemaan. Nukuin päiväunet päivällä ja ymmärsin, että ei sillä väliä, jos en nuku kunnolla yöllä. Voin levätä päivälläkin.

Kun nämä ongelmat aukesivat minulle, alkoi nautinto. Ei kelloja, kännyköitä tai muita laitteita. Aamulla meidät herätettiin livemusalla ja muut menot ilmoitettiin isoa, vanhaa vellikelloa soittamalla. Ei hätää aikatauluista. Paljon yhteisiä meditaatioita ja musiikkia.

Kaikista ihaninta oli, että hiljaisuus antoi tilan oikeaan lepoon ja itsensä kuunteluun. Vasta yhteisessä hiljaisuudessa ymmärsin, kuinka paljon energiaa sosialisoiminen normaalisti vie: itsensä esittely, nimien opettelu, taustojen kertominen, persoonien yhteensopiminen, juttuaiheiden keksiminen. Pidän siitäkin, mutta on ihanaa myös omistautua vain itselleen ja omille ajatuksilleen. Mietin vain ja ainoastaan, mikä itsestä tuntuisi hyvältä juuri nyt.

Palasin retriitiltä todella levänneenä, näin rento ja levännyt en tiedä milloin olisin ollut viimeksi. Koin, että sain syvemmän yhteyden itseeni.

Sen enempää en itse kokemuksesta osaa kertoa. Luin paljon erilaista uushengellistä kirjallisuutta ja meditoidessa syntyi ajatuksia, joita ehkä myöhemmin avaan tännekin…

Muuten en sano enempää retriitistä, paitsi että haluan uudestaan. Ja oi, viikon retriitti olisi vielä upeampaa!

Mökkeilyä

16.7.2015 Yleinen

mökiltäOn taas ollut taukoa täällä kirjoittamisesta, tällä kertaa se johtui mökkeilystä.

Suvullani on iso mökki tai oikeastaan talo, vanha maatalo Keski-Suomessa. Sain yhtäkkiä idean, että sen ollessa yli viikon tyhjillään, voisin mennä ystäväni kanssa sinne oleilemaan ja kaikki tapahtui nopeasti, vain muutamassa päivässä idean saamisesta matkalle lähtemiseen. Hain vanhempieni koiran oman koirani seuraksi reissulle, pakkasin kamat ja hain ystäväni, ja äkkiä olimmekin maaseudun rauhassa.

Meillä oli iso talo, isolla tontilla aivan kaksin. Koirat nukkuivat sängyssä, kumpikin toisen vieressä ja leikkivät päivisin keskenään, meidän touhuja seuraten. Me ihmiset vähän siivosimme ja sisustimme, tylsää ei ehtinyt tulla. Talo on ollut pitkään jämähtäneenä vanhoille vuosikymmenille, eikä se ole vastannut uusien sukupolvien makua. Ruokakaapitkin olivat niin siivottomia, että kun kaksi tälläistä touhukasta naista näki tilanteen ja pääsi käsiksi taloon, johan alkoi tapahtumaan. Puhdistimme energiaa ja teimme valtavan työn saadaksemme sen mieluisampaan kuntoon. Muutamana päivänä innostuimme liikaa ja se tuntui kropassa, mutta muuten pyrimme kuuntelemaan kroppaamme ja tekemään sen tahtiin. Välissä saunoimme, ystäväni osasi laittaa saunaan kosteat 50-asteen löylyt ja jopa minä pystyin kivuitta saunomaan melkein päivittäin. Tuntui voittajalta, kun pystyin nauttimaan saunan löylyistä tällä tavoin!

mökiltä2Puunaamisen lisäksi toki nautimme oloistamme muuallakin kuin saunan lauteilla. Ystäväni keitti meille hyvät pannukahvit aina siltä tuntuessa ja istuimme juttelemassa kaikesta tuntikausia. Pelasimme myös sanapeliä ja luimme kirjoja. Yhtenä päivänä kävimme paikallisessa kaupungissa turisteina, kiersimme kirpputoreja ja kannoimme lisää kirjoja maalle luettavaksi. Tutkimme myös villiintynyttä puutarhaa ja löysimme ihania kukkia ihasteltavaksi, kuvattavaksi ja sisään maljakkoihin kerättäväksi. Käytin aikaa myös poimulehti-kasvien ja vadelmapensaan lehtien keräämiseen ja kuivaamiseen, sillä niillä on ennen hoidettu gynekologisia vaivoja. Nyt on sitten luonnonapteekista kerätty kunnon teeainekset!

Oireettomana toki en tänäkään viikkona onnistunut olemaan. Ranteet olivat välillä kivusta aivan vääntyneet ja reagoivat helposti liikaan tekemiseen. Alavatsa oli toisina päivinä niin kipeä, etten voinut maata selälläni ollenkaan. Toisina päivinä taas alaselkään poltteli kipeästi. Uusina vaivoina tulivat hermokipu ja lämmönsäätelyn ongelmat. Menin uimaan kylmään järveen ilman mitään ongelmaa, kun en tuntenut kuinka kylmää se oli. Saatoin myös olla talon ollessa kylmänä toppi ja shortsit päällä ilman ongelmaa, huomaamatta kylmyyttä. Välillä taas pesuvesi saunalla saattoi polttaa aivan kamalasti, vaikka se oli viileää.

Onneksi ystäväni on itsekin kipukroonikko ja sen lisäksi, että hän huomaa ja tunnistaa oireeni, hän välittää minusta. Kun en tuntenut kylmää, mutta kehoni vapisi kylmästä ja olin aivan kalpea, hän peitteli minut sänkyyn peittojen alle ja laittoi sähkölämmittimen päälle. Siitä lähtien hän myös seurasi, kuinka hyvin huomasin lämpötilanvaihtelut ja osasinko reagoida siihen oikein, esimerkiksi pukeutumalla tarpeeksi. Myös uuden oireen, hermokivun, ilmaantuessa hän oli tukenani. Kun minua pelotti uudet kivut kasvojen ja kaulan, sekä vasemman koko säären matkalta oleva kipu, hän tuli lähelleni. Hän valvoi kanssani ja lohdutti minua, katsoi, että sain lääkkeet otettua (vaikka eihän ne vieneet kuin terän kivulta) ja pärjäsin. Sain taas kokea sellaista rakkautta ja huolenpitoa, että en siitä onnellisempi voisi olla. Rakastan tätä ystävääni ja toivon hänen kokevan sen, hänen saavan samanlaisia välittämisen kokemuksia minulta. En voi kuin toimia rakkaudesta käsin ja toivoa sen välittyvän ystävälleni.

ystävätOlen niin kiitollinen tälläisestä ystävästä. Olen myös erittäin kiitollinen siitä reilusta viikosta, minkä saimme luonnon keskellä viettää. Sää ei ollut paras mahdollinen, vain yhtenä päivänä paistoi kunnolla aurinko, eikä järvivesikään ollut uimakelpoista, mutta mitä siitä. Loppujen lopuksi aika vähällä maalla pärjää: hyvällä seuralla, kahvilla ja katolla pään päällä.

On se kummaa, mitä reilu viikko täysin eri maisemissa voi saada aikaan. Olo on ihan irtaantunut, kevyt ja tuntuu, kuin olisin ollut pidempäänkin matkalla jossakin eri kulttuurissa. Sen on oltava merkki onnistuneesta lomasta, eikö?

Aurinkoa

4.7.2015 Yleinen

aurinkoIhanaa, aurinkoa vihdoin ja viimein!

Melatoniini on ilmeisesti auttanut, sillä olen kahtena viime yönä saanut nukuttua jopa 6-7h eli olen jaksanut myös ihan eri tavalla nauttia auringostakin. Kotini vieressä on iso leikkipuisto, jossa on myös betonista rakennetut isot kahluualtaat. Pikkusisarukseni on ollut minulla siis hoidossa ja olemme viettäneet aurinkopäivät puistossa. Se on ollut niin ihanaa! Pieni käsi, joka ottaa kädestäni kiinni ja koko ajan kutsuu minua antamallaan lempinimellä ja haluaa näyttää kaikkea minulle. Ja se lämpö ja vedessä kahlaaminen!

Onnistuin polttamaan itseni kyllä aika pahasti, vaikka olin rasvannut itseni kunnolla. Ilmeisesti en kuitenkaan tarpeeksi, heijastaahan se vesikin aurinkoa ja siellä suurimman osan ajasta vietinkin. Oli kyllä ihan sellainen olo, että tälläinen kesä saisi olla suurimman osan aikaa, aurinko saa kivutkin hetkeksi unohtumaan, vaikka välillä iho vähän kärähtää. Ja vaikka olimme vain tien toisella puolella kotoani, en kaivannut minnekään muualle. Ei minnekään etelänmatkalle tai hiekkarannalle, kauas ravaamaan uusien paikkojen ja nähtävyyksien perässä. Paras olotila ei synny paikasta, vaan siitä miten suhtautuu asioihin. Tässä läheisessä puistossa, auringon paistaessa ja pienen ihmisen kanssa leikkiessä vedenrajassa, siinä oli kaikki mikä teki minusta onnellisen.

PhotoGrid_1434985265387_resizedMitä olen rakastanut kesässä ja aurinkopäivissä todella paljon, on se että kaikki ihanat tatuointini voivat olla samaan aikaan esillä!

Olen niin onnellinen, kun on niin lämmin, että voi pukeutua omaan tyyliin ja näyttää kuvat iholla. Kauniit, kellomaiset polveen yltävät hameet, hihattomat topit ja helmikorvakorut korvissa, sellainen naisellinen tyyli on ominta minulle ja kesällä on ihana olla vähän kevyemmin pukeutunut. Ilman mitään sukkahousuja ja neuletakkeja. Olen tullut niin hyvälle tuulelle, kun niin vieraat kuin tutut ihmiset ovat kehuneet tyyliäni. ”Rakastan sun tyyliä, kun se on yhtä aikaa tollainen naisellinen ja vähän fiftariakin sisältävä, mutta kuitenkin ihan omanlainen ja se sopii sulle niin hyvin. Sitten et kuitenkaan oo pelkästään naisellinen, vaan sulla on myös noi tatutoinnit, jotka tekee siitä hauskan yhdistelmän” Näin kuvaili eräs ystäväni. Monet tuntemattomat ovat kommentoineet jostain yksittäisestä vaatekappaleesta ja varsinkin tatuoinneistani olen saanut paljon palautetta, sekä kyselyitä missä ne on hankittu.

Tämä sairaus on muuttanut kehoani ja suhtautumistani siihen, sillä kokoajan tulee tarkkailtua erilaisia oireita: milloin särkee minne, milloin turvottaa, milloin lähtee hiukset, milloin paino heittelehtii, milloin puutuu paikat, milloin kiristää jonnekin ja milloin on ihan voimattomat paikat. Olen aika kriittinen kehoani kohtaan, mitä olen tietenkin opetellut pehmentämään. Tulemme jo paremmin toimeen kehoni kanssa, kun olen tehnyt töitä eteen ja oivaltanut mitä kaikkea olemme yhdessä kestäneet. Olen oppinut myös näkemään itseni kauniina: juuri nyt, juuri tälläisenä.

kauneusMinun ei tarvitse odottaa, että tervehdyn, laihdun, muutun jollakin tapaa. Olen kaunis juuri tälläisenä. Minussa, kehossani näkyy, ettei elämä ole aina helppoa, mutta se saa vain arvostamaan itseäni enemmän. Ja jos joku ei sitä ymmärrä tai näe, ei hän ole arvoiseni, eikä hänen mielipiteensä huomion arvoisia.

Näin ajattelen, vaikka välillä tulee vielä heikkoja päiviä, milloin jokin asia ulkonäössä painaa tai olen epävarma. Onneksi ne ovat nykyään harvinaisempia ja olen omaksunut jo uuden, pehmeämmän asenteen kehoani kohtaan. Oma tyyli ja tatuoinnit ovat myös auttaneet asiassa – hallitsen kehoani, koristelen sitä oman tyylini mukaan ja rohkeasti luotan tyyliini.

Ihana olo, auringon lämmittämä iho ja kohta voin pukea sen päälle jotkut kivat vaatteet ja lähteä näkemään ihanaa ystävää. Ihana kesäpäivä!

Joulukuu osa 5. Suomineito kauneimmillaan

24.1.2015 Yleinen

Hoi!

matkustin Suomeen loman aikana 10:si päiväksi. Matka ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa..

Lähdin iltalennolla Sveitsistä kohti suomea olin innoissani ja onnellinen, pian näkisin kaikki rakkaat ihmiset. Tuli tarjoilu kärry ajattelin että ostan pienen salaatin jota he mainostavat heidän hienossa lentomenussa ja olin nälkäinen, sitä ei ollut. No otan sitten vaikka muffinsin kun ei sattunut tarpeeksi rahaa jotta voisin ottaa mitävain, muffinsiakaan ei ollut. Entäs olisiko teillä colaa, juu sitäkään ei satu olemaan. Mitä oikeasti?!? No antakaa vaikka lasi vettä, jos vettä edes on? No onneksi niillä oli edes sitä. Nälkäisenä ja väsyneenä jatkoin matkustusta. Juuri ennen laskeutumista mulle tultiin sanomaan että olemme aikataulusta myöhässä 25min, joten sinun on juostava vaihtoportille. Lisäs vielä että lupasivat pitää puoleen asti portteja auki, mutta jos et kerkiä niin voi voi. Melkein itku pääsi kun olin niin kovin odottanut näkeväni äitin yöllä ja pelkäsin että en ehdi.

Eikä, minulla on korkkarit jalassa eikä minun käsimatkatavarat ole mitenkään kevyet. Panikoiduin. Minunhan piti ehtiä vielä sanomaan heipat samassa koneessa istuvalle veljelle, hänen naisystävälle ja heidän lapselle… En mitenkään ehdi ajattelin ja olin todella surullinen. Silloin tiesin että tämä reissu ei tule onnistumaan mutkitta. Nousi  äkkiä ylös ja kiiruhdin käytävää pitkin veljeni luokse ja kävin sanomassa nopeasti heipat, koska turvavyön merkkivalo syttyi juuri.

kone laskeutui ja ampaisin ylös penkiltä. Onneksi vieressä oleva mies tiesi tilanteen ja ripeästi väistyi tieltäni. Lähdin puikkelehtimaan ihmisten välistä. kirosin Sitä ihmispaljouden määrää pienellä käytävällä! Huusin varmaan joka kielellä millä osasin että; tietä kiitos nyt on kiire, jotkut ihmiset väisteli sen kummemmin kyselemättä kun jotkut taas tollotti hämmentyneenä. Jouduin runnomaan itseni melkein kyynärpäätaktiikalla ihmisten ohi. joukossa oli muitakin joiden täytyi kiirehtiä ja raivasin tien heillekin. Siinä sitten joku vanhempi ”herrasmies” tokaisi äkäisesti; no Onpas siinä nyt taas niin kiire. Siinä paniikin omaisessa mielentilassa teki mieli lyödä tätä miestä koska en kaivannut yhtään alentavaa tai törkeää kommenttia! Huikkasin vaan takaisin; joillakin sattuu olemaan itsestä riippumaton kiire vaihtolennolle. Mies hiljeni ja jäi mumisemaan itsekseen. Miksi ei Finnairin lentoemännät voineet kuuluttaa ennen laskeutumista että; kone on myöhässä aikataulusta ja koneessa on matkustajia joilla on kiire vaihtolennolle, päästetään kyseiset matkustajat ensin ja muut istuvat paikallaan kunnes lupa on annettu. Tai jotain tämän tyylistä? Ei ois luullu olevan liian suuri asia tehdä! Näin oltaisiin säästetty aikaa ja vältytty epäkohteliiaalta käytökseltä.

Kentälle päästyä aloin etsimään porttia, juoksin minkä jaloistani pääsin. Matka oli pitkä, 9 portin väli! Tuntui että henki ei kulje ja selvisin 3-5 minuutissa tuon matkan. En meinannut saada happea, tärisin ja jalat meinaa pettää alta kun pääsin portille ja tämä portilla oleva ”asiakaspalvelija” tokaisee siinä ensimmäisenä että; kannattas pitää vähän kiirettä. Ei edes tervehtinyt ensin! Vaikka portti oli saapumiseni jälkeen vielä 8min auki, niin kehtaakin vittuilla. Olisiko minun pitänyt hypätä ohjaamoon ja tehdä syöksylasku jotta olisin päässyt nopeammin ja kiirehtinyt? Oliko se minun vika että kone oli myöhässä? Raivo valtasi minut, mutta jouduin jatkamaan juosten taas matkaa että ehdin bussiin joka vie koneen luokse. Kuulin vain takana olevan naisen sanovan työntekijälle että mieheni on vessassa, kone oli myöhässä mutta tulimme niin nopeasti kuin pääsimme. Mutta työntekijän urputus jatkuu; kannattais kiirehtiä mumsmumsmums… Eikö edes vessassa saa käydä!!

Bussi kuljetti matkustaja onnistuneesti koneen luokse. Ulkona lämpötila -6 jossa odotimme 10min että pääsimme koneeseen, haukoin edelleen happea ja minuun sattui melkein oksensin. Olin siis flunssainen muutenkin niin piti vielä juosta. Pääsimme koneeseen, ikivanhaan ja epämukaviin tuoleihin jossa perse puutu 5minuutin istumisen jälkeen. Haukoin henkeä ja nieleskelin oksennusta. Olisin tarvinnut lasillisen vettä mutta sitäkin piti odottaa puolituntia. Odotimme koneessa 20minuuttia ennenkö lähdimme edes miettimään lentoon nousua. Miksi helvetissä mä jouduin juoksemaan tänne!? Siksikö että pääsen istumaan epämukaville penkeille ja odottamaan? Sisälläni kiehui raivo, nälkä, jano ja teen kuolemaa! Noh täälläkin on menu jos saisin jotain suuhun pantavaa. Sain kyllä, kuivan näkkärin.. Wuuhuuu ihanaa olla Suomessa. No mutta henkilökunta oli koneessa mukava että ei siellä kaikki ollut huonosti ja lento kesti vain 45min. Tutustuin koneessa mukavaan naiseen ja matka meni nopeasti.

Miksi Finnair mainostaa hyvää lentomenua jos tarjottavia ei ole? Lensin kuitenkin viimeisellä lennolla Hki-kpo välin ketä olisi haitannut pieni myöhästyminen, varsinkin kun kone oli muutenkin myöhässä? Törkeää asiakaspalvelua joiltakin, miksi sinä törkeä ihminen olet siellä töissä jos et edes pidä asiakas palvelusta? Ei se minun vika ole jos olet huonossa työssä, itse olet valintasi tehnyt! Ja vaikka kuinka olisi huonopäivä et voi asiakaspalvelu työssä purkaa sitä asiakkaisiin!

Pääsin Kuopion kentälle huh. Otin puhelimen pois lentotilasta. Voi perse, eihän tämä toimi suomen verkossa! Hakijaani ei näkynyt missään. Onneksi sain uuden tuttavuuden kaverilta puhelimen lainaan ja näin löysin kyytini. Kyllä tuliaisiksi tuomani viinipullo avautui heti kun pääsin autoon! Vaikka kuinka reissu oli mennyt mönkää oli ihana taas olla Suomessa. 4 aikaan pääsimme äitini luokse ja siinä äiti oli sohvalla minua odottamassa <3 olin kotona! Äidin kanssa lasit viiniä vielä ja sitten nukkumaan.

 

Haalarit päälle klo 7:30(Sveitsissä klo 6;30) ja

Haalarit päälle klo 7:30(Sveitsissä klo 6;30) ja

Ja navettaan oli mentävä! Paras tapa palata Suomeen. AI että mie nautin.

navettaan! Paras tapa palata Suomeen. AI että mie nautin.

Kun työt oli tehty ja ennenkö aurinko oli edes kunnolla noussut

Kun työt oli tehty ja ennenkö aurinko oli edes kunnolla noussut

Minun rakkaitten koirien kanssa (joita ikävöin suuresti <3)

Lähdin Minun rakkaitten koirien kanssa (joita ikävöin suuresti <3)

Joiden kanssa aamulenkkeilyä

aamulenkille ihanaan pakkas säähän.

pääsin Kuopioon ja

Parhaat emännät koossa taas! <3

Parhaat emännät koossa taas! <3

Pöytä katettu vähän sveitsiläisillä juustoilla, lihoilla ja suklaalla. Tytöt ei oikein tykänny :D

Pöytä katettu vähän sveitsiläisillä juustoilla, lihoilla ja suklaalla. Tytöt ei oikein tykänny :D

Laura tuli myöhässä ja päätti hyvittää tämän tuomalla donitseja

Laura tuli myöhässä ja päätti hyvittää tämän tuomalla donitseja

Vähän piti jokaista maistaa ;)

Vähän piti jokaista maistaa ;)

laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa joka vei mut syömään <3

laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa joka vei mut syömään <3

Ja vähän toisenlaistakin jälkiruokaa

Nam nam jälkiruokaa, juustokakku

Nam nam jälkiruokaa

Ja vähän toisenlaistakin jälkiruokaa

Ystäväni otson parhaat puolet <3 :D

Ystäväni otson parhaat puolet

Paikka kun paikka niin hauskaa on :D (auto  jolla ei voi liikkua koska käsijarrujäässä ja pakkasta -15?)

Paikka kun paikka niin hauskaa on :D (auto jolla ei voi liikkua koska käsijarrujäässä ja pakkasta -15?)

Illalla iloinen aamulla itkettää

Illalla iloinen aamulla itkettää

Rakas koirani joka piristi krapula päivääni

Rakas koirani joka piristi krapula päivääni

Jään kaipaamaan ystäviäni

Jään kaipaamaan ystäviäni

Jään kaipaamaan ystäviäni

Jotka tekivät lomastani täydellisen

Viimeisiä hetkiä viedään Suomessa, äkkiä ruisleivän ostoon!

Viimeisiä hetkiä viedään Suomessa, äkkiä ruisleivän ostoon!

Heippa Kuopio ja ihana talvisää. Pakkanen paukkui ja aurinko paistoi. Täydellisen kaunista!

Heippa Kuopio ja ihana talvisää. Pakkanen paukkui ja aurinko paistoi. Täydellisen kaunista!

Heippa suomi :'/

Heippa suomi :’/

Tervetuloa Geneve <3

Tervetuloa Geneve <3

juu ei menny tämäkään matka iha suunnitellusti. Olin ostanut matkalaukkuun jälkiuuni ruisleipää jotta saisin Sveitsin kotona edes jotain syömistä. Kaapit oli tyhjinä koska kaikki oli Suomessa ja Sveitsissä kun ei kaupat ole auki kun seitsemään. Noh anyway olin suunnitellut illan; laitan saunan lämpiimään, syön jälkiuuni ruisleipää, nautin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. Kentällä odottelin laukkuani joka ei saapunutkaan. Voi perse! Tiesin kyllä tämän riskin olemassaolon mutta silti voi perse! Oli kiireaikataulu jotta ehtisi viimeiseen kotiin menevään bussiin, ennen sitä on vielä junamatka edessä. Tunti hengailua ja laukku asiaan selvittelyä ja taas juosten junaan! -.- ehdin kuitenkin. Surullista oli että en voinut toteuttaa suunnitelmaani mutta onneksi olin kotona, onneksi pakastimessa on pitsa ja onneksi sauna on vielä tallella. Laukku saapuikin seuraavana päivänä kotiovelle ja kaikki on taas hyvin.

nyt tuntuu siltä että yritän jatkossa välttää Finnairia. Tiedän että joka lentoyhtiöllä on ongelmansa ja näitä sattuu, mutta se helsingin portilla olevan työntekijän tokaisu soi niin pahasti korvassa että en halua tuollaista kohtelua.

-ryytynyt reissaaja

p.s. Jos elämässä menee muuten huonosti, hoida edes työsi eläkä pilaa muidenkin päivää. Kiitos!

Toipumista

11.1.2015 Yleinen

1972535_858984024118526_8514957680383313014_n

Risteilyn ihanat muistot ja tunnelmat ovat yhä mielessä, mutta toipuminen vie näköjään pidempään.

Ensinnäkin olin aika kovilla kemikaalikoktaileilla koko reissun: pahoinvointilääkettä, 3g parasetamolia ja 2 x 60mg arcoxiaa. Plus siihen päälle vielä normaalilääkkeet eli escitalopram actavis ja keltarauhashormoonit. Ja jotta kropalla ei olisi liian helppoa, molempina iltoina joimme pulloittain kuohuviiniä.

Tiedän, ettei tuo yhdistelmä ole paras mahdollinen, mutta joskus täytyy vain ajatella niitä voimauttavia kokemuksia, joita voi saada ilman kipua. Ja tosiaan laivalla selvisin todella hyvin, vain vähän kipua ja kolotusta, eli oli sen arvoista.

Vatsa tietenkin on reagoinut tähän koktailiin. Sattuu ja polttelee. Olen hoitanut sitä syömällä mahdollisimman vatsaystävällistä ruokaa, keittänyt kaurapuuroa ja syönyt chia-hyytelöä. Vettäkin olen juonut reippaasti, litran kannu koko ajan vieressä täytettynä, että muistan juoda. Muuten ei auta kuin kärsiä ja odottaa sen rauhoittumista.

Myös kivut ovat olleet taas kovat. En ole vatsan takia uskaltanut ottaa kipuun lääkkeitä, vaan olen päättänyt kärsiä ne läpi. Pieni hinta hyvästä reissusta. Tärkeintä, että kivut pysyivät laivalla kurissa, kotona ne vielä kestää kärsiä.

Väsymys on kyllä ihan omaa syytä. Olen nukkunut kotiuduttuani todella paljon. Yli kymmenen tunnin yöunia ja päälle vielä useita tunteja kestäneitä päiväunia. Tämä ei tullut millään tavalla yllätyksenä, sillä nukuin laivalla tuskin ollenkaan. Valvoimme myöhään ja sänkyyn päästyäni sain nukuttua ehkä tunnin per yö. Parempi oli sitten vain nousta aamiaiselle tai laittaa valot päälle ja alkaa jutella muiden kanssa.

Nyt sitten nukutaan takaisin niitä tunteja laivalta! Kaiken tämän otan kuitenkin kiitollisena vastaan, sillä tälläiset vaihtokaupat käyvät: sain pari ihanaa, kivutonta päivää ja vastineeksi kärsin sitten tuplasti sen jälkeen.

Loveboat

9.1.2015 Yleinen

sydän2Takaisin maan kamaralla, ehkä hieman huteran olon kera, mutta onnellisena.

Riskin ottaminen kannatti tällä kertaa, onneksi lähdin. Olen risteillyt monen monta kertaa ja monenlaisilla eri kokoonpanoilla, mutta tämä oli ehdottomasti kaikista paras.

Mikä sitten teki juuri tästä risteilystä niin ihanan? Rakkaus.

Olin ja sain olla täysin oma itseni. Mitään ei tarvinnut yrittää tai todistella, eikä olla huippusosiaalinen kaikkien kanssa. Ei ollut paineita mistään. Oli vain neljä ystävää, yksi hytti ja yhteinen tavoite: pitää hauskaa yhdessä. Me hulluteltiin, supistiin ja jaettiin kertomuksia, käytiin laulamassa karaokea ja mikä tärkeintä – tanssimassa. Olin kertonut ennen lähtöä kuinka paljon haluaisin vain tanssia laivan klubilla, koska käyn niin harvoin enää ulkona. Ja tämän toteuttamisesta ystävät kyllä pitivät huolta! Tarpeeksi hyvä kemikaalikoktaili eli tarpeeksi eri kipulääkkeitä, niin jalat kyllä kantoivat ja ystävät pitivät seuraa tuntikausia tanssilattialla.

En muista milloin olisi minua otettu näin vahvasti huomioon ryhmässä ja olisin saanut kokea olevani näin rakastettu ystävä. Paitsi että hulluttelimme ja kiusoittelimme toisiamme hyvässä hengessä, me pidimme toisistamme huolta. Tarpeeni otettiin huomioon, minua kuunneltiin ja esimerkiksi huolehdittiin jaksamisestani. Yleensä minä olen se, joka pidän muista huolta ja kuitenkin olen saattanut kokea itseni hieman ulkopuoliseksi, mutta tämä oli tasavertaista huolenpitoa ja rakkautta.

Tunsin itseni rakastetuksi. Minulle kerrottiin, että olen tärkeä ja arvokas, minusta pidettiin huolta, minun kanssa pidettiin hauskaa ja minulle myös jaettiin salaisuuksia. Aamuyöstä kun en halunnut vielä mennä nukkumaan, minulle laulettiin lauluja ja maattiin yhdessä sohvilla. Sain taas sellaisen muistutuksen, että olemalla oma itseni, voin saada rakkautta osakseni. Se ei välttämättä tule aina odotetussa muodossa tai silloin kuin sitä haluaisit, mutta kun olet avoin, rakkaus voi yllättää sinut.

Onneksi uskalsin lähteä, sillä tämä tunne kantaa pitkälle. Tunne siitä, että on tullut rakastetuksi, antaa voimaa jaksaa vaikeina päivinä. Vaikka kyseessä ei ole romanttinen rakkaus, on kyse voimakkaasta kokemuksesta. Vaikeina päivinä ja hetkinä, kivun ja epävarmuuden kourissa voin muistella tätä matkaa, miltä minusta tuntui ja muistaa, että rakkautta kyllä riittää kaikissa muodoissaan, kun ei pelkää. Ja ihanaa tässä on, että risteily vahvisti ystävyyttämme ja keskinäistä rakkautta, eikä se ole vain minun näkemykseni, vaan ystäväni sanoivat myös kokeneensa näin.

riskit

Jännitystä

6.1.2015 Yleinen

boatHuomenna lähden koulun järjestämälle risteilylle.

Päätös lähteä ei syntynyt mitenkään helposti, päin vastoin. Kun risteilystä tuli ensimmäinen tieto, ajattelin jättää kokonaan välistä, olen jo aiemmin ollut niin monilla opiskelijaristeilyillä, ettei enää tarvitse mennä. Sitten kaverit alkoivat puhumaan. Yhtäkkiä meitä olikin täydellinen neljän hengen kaveriporukka lähdössä samaan hyttiin ja aloin innostua ideasta, näin kivalla porukalla kai sitä voisi lähteäkin. Ilmoittautuminen hoidettiin ja alettiin yhdessä suunnittelemaan teemaan sopivia asuja ja mitä tehtäisiin Tukholmassa.

Mutta sitten minuun iski jännitys. Mitä jos. Mitä jos on kamalasti kipuja. Mitä jos väsyn kipujen takia. Mitä jos jään kipujen takia ulkopuoliseksi. Mitä jos en pärjää. Mitä jos siellä ei olekaan kivaa.

Nämä ”mitä jos” mietinnät saivat sellaisen jännityksen aikaan, etten enää tiennyt mitä tehdä. Lähteäkö vai jäädäkö kotiin. Vaikka olisi kipuja, niin pärjäisin ja jaksaisin kyllä yhden yön, mutta kaksi… Jännitys melkein lamautti minut asiaa ajatellessa. En enää osannut nähdä muuta kuin kivun, mutta en silti osannut tehdä päätöstä suuntaan enkä toiseen.

Sain aika pitkään neuvotella eri ystävieni kanssa ennen kuin sain päätökseni tehtyä. En tiedä milloin olisin näin paljon todella vatvonut jonnekin lähtemistä. Nyt en tosissaan tiennyt mikä ratkaisu olisi oikea, en ennen neuvotteluja. Päätin kuitenkin nyt pitää päätöksestäni kiinni ja lähteä. Enemmän kadun sitä, että jään kotiin, kuin sitä että lähtisin reissuun, vaikka ei sitten menisikään niin hyvin. Pelon ei saisi antaa hallita elämää, mutta välillä kipujen ollessa pahimmillaan, tietää, ettei sitä haluaisi kokea kodin ulkopuolella. Onneksi kaikki ystäväni tietävät sairaudestani ja kivuistani, eli mitään ei tarvitse heille esittää. Ihanasti hyttikaverini sanoi, että jos tarvitsen lepoa, niin hän voi kyllä tulla seurakseni eli yksinoloakaan ei tarvitse pelätä. Olen niin kiitollinen saatuani uusia ystäviä, jotka ymmärtävät ja itse  ehdottavat tälläisiä asioita, joita ei tulisi mieleen pyytää toisilta, sillä ei halua hidastaa ketään.

Laitoin jännityksen nyt sivuun ja päätän kokeilla. Eikä se ole kuin kaksi yötä, vaikka tulisi pettymys. Kunnon lääkkeet mukaan ja ystäviin voi luottaa, kaikesta siis selvitään! Ei auta muu kuin suunnata kohti seikkailuja!

boat2

New York

23.4.2014 Yleinen

nykki3

Huh, taas kotona! Matka on ohi ja aikaeroväsymyksestäkin alkaa jo pääsemään eroon. Kuten otsikosta voi päätellä, matkustin siis perheeni kanssa New Yorkiin. Hullua lähteä noin vain toiselle puolelle maailmaa, kiitos tästä kyllä isälleni, sekä hänen hyvin ajoittuneelle työmatkalleen. Oma budjettini ei riitä muutenkaan mihinkään, joten tälläinen matkustaminen ei olisi ollut omasta takaa mitenkään mahdollista.

Muutaman päivän varoitusajalla siis järjestin töistä vapaata ja löysin itseni keskeltä suurkaupungin nopeatahtista elämää. Kaikkialla oli kaikkea; ihmisiä, mainoksia, valoja, ääniä, kauppoja, ravintoloita, leipomoita, deli-kauppoja, kiskoja, autoja, takseja, taloja, pilvenpiirtäjiä… Ja kävellessäni keskellä kaikkea sitä, mistä kaupunki on tunnettu, huomasin muuttuneeni. Ennen kaipasin kaikkea suurta ympärilleni, elämää, tapahtumista, paikkoja, ihmisiä, suuria asioita, halusin hukkua ihmismassaan ja olla osa sitä. Nyt huomasin kaipaavani rauhaa. Stressaannuin siitä, että hotellihuoneeseenkin kuuluu jatkuvasti sireenien äänet, hälytyskellot, liikennemelu, huutelu. Kaikkialla oli jatkuva häly ja melu.

Varmasti tähän vaikutti myös se, että kaikki se jatkuva häly ja stressitason nouseminen, sekä huonosti nukkuminen vaikuttaa myös fibrokipuihin. Fibron osalta matkustaminen olikin aika raskasta, jouduin tsemppaamaan itseäni paljon, etten olisi antanut kipujen vaikuttaa liikaa tai alkaa näkymään. Lentokoneessa piti jatkuvasti venytellä ja kävellä, ettei pääsisi jäykistymään ja kaupungissa pitää energiajuomaa ja -patukkaa laukussa kipulääkkeiden lisäksi. Aikaeron takia väsymys oli päällä jatkuvasti ja häly tuntui vain pahentavan sitä, joten ei matkustaminen pelkkää herkkua ollut.

nykki2Onneksi myös New Yorkista löytyy rauhaisia paikkoja. Kun ensimmäisen kokonaisen päivän jälkeen huomasin hälyn vaikutuksen itseeni, tiesin minne halusin; Keskuspuistoon. Paikka, jossa on tilaa vain olla, ei tarvitse kuluttaa tai suorittaa mitään, voi vaan olla. Ostimme siskoni kanssa eväät ja etsimme auringosta paikan, istuimme nurmikolle ja vain nautimme puistosta. Aurinko paistoi, lämmintä oli +20c ja puisto kuhisi elämää. Koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä, lapsia hoitajineen, kaveriporukoita, pukumiehiä lounaalla, ihmisiä lepäämässä… Ilman hälyä. Kun sain hetken levätä ja nauttia rauhasta, asennoituminen loppumatkaan muuttui. Kaaoksen kaatuessa päälle, etsin rauhaa itsestäni. Hengitin palleahengitystä, mietin Keskuspuistoa ja kuinka keväistä siellä oli. Ja yhtäkkiä jaksoin taas paremmin, olin sitten Times Squarella tai Jersey Garden-ostoskeskuskompleksissa tai vaikka hotellihuoneessa.

kaaos

Parasta suurkaupunkiin ja erityisesti New Yorkiin matkustamisessa olivat kyllä silti naiset.

large4Enkä tarkoita naisilla nyt mitään ”kuumia kissoja”, vaan ylipäätään naisten ulkonäön ja kauneusihanteiden monipuolisuutta! Yhtäkkiä joka puolella on kaiken kokoisia, värisiä, tyylisiä, näköisiä naisia. Eikä kukaan kiinnitä huomiota, että onpas joku kurvikas tai onpas jollakin hullunkurinen tyyli. Ihmisiä on niin paljon, että joukkoon mahtuu kyllä. Amerikkalainen small talk-kulttuuri myös näkyy kaduilla, kun ihmiset uskaltavat kehua toisiaan: liikennevalojen vaihtumista odotellessa sain kuulla kehuja mekostani, sovituskoppiin mennessäni myyjä ihasteli sormustani, joku heitti kadulla ohimennessään kehun jos toisenkin. Ilmapiiri on aivan toisenlainen kuin täällä, avoin ja salliva, eikä kehumista pelätä edes vieraita kohtaan.

Uskon, että kun näkee  päivittäin kaikenlaisia ihmisiä, kehoja ja tyylejä, ja ne muuttuvat osaksi normaalia katukuvaa, myös yleinen ilmapiiri muuttuu. Kauneusihanteet eivät ole niin yksitoikkoisia, vaan niitä on monia. Kehoaan uskaltaa kantaa ylpeämmin ja ehkä oma kehonkuva voi olla sallivampi.

Esimerkiksi itse en ole mitään xs-kokoa, vaan ennemmin pehmeä, naisellinen ja hieman pyöreä. En enää häpeä sitä Suomessakaan, mutta olen varovainen. Vähän epäileväinen, ajattelen yleisimmän kauneusihanteen olevan toisenlainen kuin miltä oma kehoni näyttää. Olen ottanut vauvan askelia siihen suuntaan, että olen tyytyväinen siihen miltä näytän, miltä tunnun ja miten pukeudun. Olen opettelemassa kantamaan itseäni ylpeämmin. Kehonkuvani on vasta muuttumassa, sen oltua niin pitkään niin tiukka. Mutta New Yorkissa pystyin vapautumaan. Yllätyin jatkuvasti positiivisesti siitä, miten eri kokoiset naiset pukeutuivat näyttävästi ja kantoivat itseään ylpeästi. Kukaan ei piilotellut itseään, pukeutunut huomaamattomasti tai häpeillyt kehoaan. Se sai minut olemaan uskalias, pukeutumaan reilusti vain oman tyylini mukaan naisellisesti ja kantamaan sitä ylpeästi. Toivon, että kannoin sitä asennetta myös vähän mukanani Suomeen ja voisin ottaa sitä käyttöön arjessakin. Koska loppujen lopuksi, ihmisen tekee kauniiksi se, miten itsensä kantaa, eikä se koko.

large 2