Selaat arkistoa kohteelle Matkailu.

Iltasatuja

4.7.2016 Yleinen

Bogota

Siinä se seisoi silmät kiiluen ja tuijotti, jotain espanjaksi sanottuaan. Ymmärsinkö? En. Pidin pokkani ja jatkoin marihuanasätkän käärimistä. Se oli ulkona kasvatettua. Sen tunsi hajusta. Sisällä kasvatettu tuoksui vahvemmalta ja sen katunimi oli cripi, yskä.
”I kill people for money.” se sanoi ja jatkoi tuijottamistani kämmenen mitan naamastani. Vitun vitun vittu, ajattelin ja nyökytin päätäni samalla nuolaisten paperin päältä kun jointti oli jo loppuun asti käännetty.
Tyyppi alkoi käydä hiilenä. Sen huomasi ilmeestä. Pysyin välinpitämättömän oloisena, heitin pötkön huuleeni ja sytytin liekin.
”I kill people for money!”
”Tranquilo.” sanoin. Rauhoitu.
Tarjosin palavan sätkän tälle uhoajalle. Hän nappasi sen ja imi posket lommolla.
”De donde eres?” hän kysyi.
”Finlandia.”
”Englandia?”
”FINlandia!”
Mietin, mitä vitua teen ja kuinka pääsen livahtamaan paikalta. Vielä tarkemmin asiaa pohdin kun tämä orankia muistuttava latino veti paitansa helmaa ja siihen piirtyi pistoolin ääriviivat. Se hymyili. Vitun kusipää. Tiesi että gringo oli pulassa.
Siinä vaiheessa koko illan tanssittamani neito saapui paikalle. Pidän naisista, joilla on jotain josta saa kiinni. Muttei liikaa. Muodot ovat tärkeämmät. Tällä ruskeasilmäisellä ja kanelin värisellä naisella ei moisia ollut, ellei muotoja väärään suuntaan lasketa. Hän oli silti kaunis omalla pyöreällä tavallaan. Tyttö alkoi pauhata jotain espanjaksi. En saanut selvää mitä he sanoivat toisilleen, mutten älynnyt lähteä paikalta kun siihen tarjoutui tilaisuus. Latinot ovat mahtavia kun he riitelevät. Hetken ölistyään tämä oranki heilauttaa käsiään kuin antautuen ja käski minua painumaan vittuun. Olen hieman macho, mutta en hullu. Alkoi armoton vitutus. En saisi maistaa tuota kanelia, joka katsoi uhoajaa silmät täynnä jotain, jota en silloin vielä osannut tulkita. Lähdin vetämään. En katsonut taakseni, mutta kuuntelin tarkasti mitä takanani tapahtui.

Bógotan yö oli viileä, kuten vuorilla usein on. Ei ristin sielua La Candelarian, eli vanhan kaupungin paskaisilla kaduilla. Vitutti armottomasti. Pää täynnä pilveä, viinaa ja kokaa. Nainen kainalossa. Nainen, joka osasi tanssia. Voi Luoja! Tämä tipunen oli liimautunut entistäkin tiukemmin kylkeeni kun lauloin baarin edesssä suomeksi. Aloin taputtaa rytmiä ja heittämään jotain vanhaa Jukka Poikaa. Hän tuli taakseni ja kietoi kätensä ympärilleni kuin näyttääkseen kaikille, että olin hänen. Naiset ovat tuolla tavalla omituisia. Heidän on omistettava ja suojeltava mustasukkaiesti kaikkea omaisuuttaan. Varsinkin miehiä. Miesten lukumäärällä ei ole väliä, kunhan niitä on. Monta. Minä sen sijaan olin taas kerran yksin.
Kävelin pitkin La Candelarian katuja kun kuulin juoksuaskelia takaani. Eikö yö voisi jo päättyä, mietin. Se oli tuo kanelin värinen somistus.

Kun ympärilä on vain roskaa, kulkukoiria, paskaa, pummeja ja poliiseja tulee epätoivoinen olo. Aivan kuin koko maailma olisi menossa kohti tuhoa. Päivä kerrallaan. Hetki kerrallaan. Ihminen kerrallaan. Tällainen ympäristö saa villiksi. Millään ei ole mitään väliä. Kaikki on auki. Kaikki käy. Mikään ei ole kiellettyä. Pääsimme Kanelin huoneeseen. Se oli pieni komeron tapainen isommassa talossa, jossa oli monia huoneita.
”Quieres coca?” kysyin.
”Sí!”
Istahdin lattialla olevan patjan reunalle. Huoneessa oli matalat lipastot yhdellä seinällä ja patja toisella. Ainoa puhdas asia huoneessa oli katossa olevasta putkesta roikkuvat vaatteet. Keino päästä pois kurjuudeesta. Kenties lopullisesti.
Kaivoin pitkulan peilin taskustani ja otin pussin kokaiinia sukanvarrestani. Sekään ei ollu priimaa, kuten ei marihuanakaan. Vedimme viivat. Kun ällöttävä maku kurkkuni perällä alkoi olla ohi Kaneli kävi päälleni kuin villikoira. Suu auki, kieli kurkkuun ja toinen käsi haaroihini. Vastasin samalla mitalla takaisin. Revin housut hänen jalastaan ja avasin sepalukseni. Nousin seisomaan ja kaivoin kaluni esiin, joka oli helppoa sillä minulla ei ollut alushousuja, kuten ei hänelläkään. Se roikkui puolikovana ja sykähteli nousten pikku hiljaa. Aloin hieroa itseäni ja lähestyin patjalla istuvaa housutonta saalistani. Hän otti sen suuhunsa ja imi kuin hullu. Otin varmuuden vuoksi häntä niskasta kiinni, jottei hän pääsisi karkuun ennen kuin olisin saanut tarpeekseni. Kun sain mielestäni tarpeeksi kiskaisin kullin hänen suustaan ja suutelin rajusti. Työnsin huohottavan naisen selälleen. En ollut kovinkaan hellä, sillä se ei ole maan tapa. Myöhemmin tosin sain kuulla, että olin ”hellä macho”. Hän valui jo muutenkin likaiselle lakanalle. Työnnyin hänen sisäänsä ja hän voihkaisi ”Oh, papito!” Panimme kuin emme olisi ikinä saaneet. Monta tuntia. Kaikkialle. Kun väsyimme otimme nenämme täyteen ja huikat rommia. Kalu oli kuin terästä, mutta tuleminen vaikeaa. Hän jatkoi voihkimista ja vaikerrusta.
”Muy rico! Muy rico!”
Kun vihdoin sain omani oli jo aamu. Kaneli meni aivan villiksi kun roiskin mällini raivolla hänen pakaroilleen ja huusin orgasmista sekaisin ”Ota mälliä huora! Tästä saat! Ota!”
Makasimme ja huohotimme. Tajusin kuinka vaikeaa kommunikointi oli, silä hän puhui huonommin englantia kuin minä espanjaa. Hetken änkytettyämme hyvästelin hänet kuumalla suudelmalla, puin päälleni ja lähdin. Kompuroin ulos tuosta haisevasta lahosta läävästä, joka oli sikäläinen kerrostalo.

Kaikki on kauniimpaa aamulla. Tai sitten olin vain vielä sekaisin seksistä, rommista ja päihteistä, jotka jotkut idiootit luokittelevat huumeiksi.
Eräs mulatti kääntyi kujalta samalle tielle, jota kävelin. Pitkä ja vahva nainen. Sellainen joka tiedostaa olemuksensa tekemän vaikutuksen ympäristössään. Koko katu pysähtyi kun hän käveli ohi. Tiukat collage-shortsit ja hihaton toppi. Nännit piirtyivät kankaalle, perse oli kuin mustalla naisella. Kapeat hartiat ja leveä, mutta pyöreä lantio. Yksikään hänet nähnyt mies ei voinut jättää sitä vain vilkaisuksi. Tuijotimme, kuolasimme, kiihotuimme. Tuollaiset naiset tietävät sen ja käyttävät sitä saadakseen mitä vain typerykset ovat valmiita ostamaan. Naisilla on sillä tavalla helppoa. Ei minulla. On otettava se mitä saa. Lypsettävä elämää, ennen kuin se lypsää tyhjäksi niin taskut, kassit kuin sielunkin. Mitä muuta täällä voisi tehdä? Lapsia? Meitä on jo liikaa. Uraa? Vain kusipäät ylenee nopeasti. Häikäilemättömät, ahneet, sielunsa myyneet. Ei. Hetki kerrallaan. Pullo, jointti, viiva, nainen. Ei aina siinä järjestyksessä, eikä välttämättä yhdessä. Jotain on kuitenkin tehtävä.

Karibia

Heräsin siihen kuin jäätyisin kuoliaaksi. Olin varma että heräisin lumihangesta. Aloin ottamaan askelta alas sängystä, kunnes tajusin että nukuin kerrossängyn yläpunkassa ja olin juuri tippumassa perseelleni, kuten niin monesti tässä elämässä. Sain kuin ihmeen kaupalla vasemman jalan alleni, jolloin koukistuva jalka otti tiputuksen vastaan ja siirsi sen suoraan leukaani. Pimeni.
”What was that?”
”Did someone fall?”
Naurua.
Avasin silmäni. Tai ainakin luulin avanneeni. Pilkkopimeää. Suussa maistui veri ja päässä pyöri. Perse oli kipeä.
”Perkele…”
”Aahaha! It’s the Finn!”
”Go fuck yourself! Who the hell turn the AC at such temperatures? Im right next to it. Shit. Where’s your brains you fucking retards!?”
Annoin palaa. Täyslaidallinen. Napsautin samalla valot päälle. Olin pärskinyt verta huutaessani allani nukkuneen kusipään vuodevaatteisiin, yövaatteisiin, käsivarrelle, repulle. Kaikkialle. Kun tämä britti huomasi ettei se kostea hänen kädellään ollut vain sylkeä, hänen ilmeensä muuttui murhanhimoiseksi.
”You fucking bra…”
Britti oli nousemassa alapunkalta, mutta latasin oikean koukun suoraan hänen leukaperiinsä koko raivoni voimalla. Vitun norsu! Muut huoneessa olijat jäykistyivät. On aina paras lopettaa kaikki helposti. Lyödä ensin. Äkillinen väkivalta lamauttaa ihmisen. Tungin kamani reppuun ja lähdin vessaan siivoamaan naamani ennen häipymistä tästä gringo helvetistä.
Karibialla ja varsinkin Cartagenassa vessat tunnistaa hajusta jo kaukaa. Viemäriverkosto oli vahassa kaupungissa niin ahdas, ettei vessapaperia saanut heittää pönttöön. Huusseissa oli korit paskapaperia varten. Löyhkä. Lämmin paska. Aina tuore. Pääsin ulos nopeasti ja kuulin takaani hälyä kun paiskasin hostellin oven kiinni.
Oli vasta aikainen aamu kun astuin ulos kamoineni. Lähdin satamaan päin.
Halusin päästä pois kaikesta. Pois näistä likaisista kaupungeista ja idioottituristien jaloista. Jonnekkin missä ei ole kulkukoiria estämässä tien ylitystä, pummeja repimässä hihasta tai poliiseja kyyläämässä. Epäilemässä kaikkia ja kaikkea. ”Mutta Joonas. Se on laitonta!” Niin ne aina sanovat. Se on heidän ainoa argumenttinsa kaikkea sitä vastaan, joka heitä pelottaa. Laitonta. Minusta ihmiset, jotka antavat muiden päättää mikä on oikein ja väärin ovat eksyneet. He eivät elä itseään varten, vaan miellyttääkseen muita. Kukin tavallaan. Minä sen sijaan kävelin rinkka selässä, ilman paitaa, vaaleat hiukset auki ja leukaani, sekä persettäni jomotti niin helvetisti.
Kesken sumeiden mietteideni vastaan kävelevä mulattinainen alkoi paasta minulle maailman epäoikeudenmukaisuudesta tuohtuneena. Tai ainakin niin luulin. Köyhistä ja rikkaista. Minusta, jolla on varaa matkata heidän maahansa ja heistä, joilla ei ole varaa edes bussilippuun. Toivotin ämmän kohteliaasti helvettiin.
”Painu sinä imemään äitiäs vitun vajukki!” Ei hän mitään tajunnut suomestani, mutta äänenpainoni varmisti pointin. Jotkut ovat tuollaisia. Valittajia. Luulevat ihonvärini tuovan mukanaan pari miljoonaa, Rolls Roycen ja huvijahdin. Olin persaukinen gringo vieraassa maassa. Turha minulle tulla jauhamaan.
En ollut ikinä käynyt satamassa, eikä tie ollut minulle tuttu. Ei puhelinta, karttaa tai minkäänlaista tietoa suunnasta. Ei edes kielitaitoa kysyä, tai ainakaan ymmärtää vastausta. Tällaiset retket ovat minulle tuttuja. Hah. ”Tuttuja.” Päämäärättä haahuiluun olin perehtynyt jo pikkupoikana. 5-vuotiaana ajelin vanhalla pyöränrämälläni pitkin Kellarpellon katuja. Ilman päämäärää ja kelloa. Ilman kännykkää, sillä ne olivat matkalaukun kokoisia. Keräsin pulloja, kiusasin spurguja ja tutkin uusia paikkoja. Pyörä oli haalean sininen. Kaksi tankoa, jotka molemmat tekivät notkon alakautta päättyen tukevaan tarakkaan. Pieni ja matala, kuten ajajansakin. Kunnes eräänä päivänä olin ajamassa parkkipaikan läpi kotiini. Asuimme silloin isäni kanssa Siwan talonmiehen asunnossa, joka oli kaupan kanssa samaa rakennusta. Henkilöauto, vanha Saab peruutti päälleni. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin pelastautumaan kuralätäkön kautta. Ilman sitä olisin takuulla murskautunut, kuten pyöräni, kuin kaljatölkki. Päämäärien ottaminen on vaarallista tai sitten vain liian tylsää. Nyt minulla kerrankin oli sellainen. Satama.
”Buenas amigo!”
Musta iso kalju mies, sekä hieman lyhyempi hyvin pukeutunut latino olivat edessäni virnuilemassa.
” Haluutsä ostaa laivalippuja?”
”Minne?”
”Playa Blancalle. Sopis sulle. Haha!”
”Paljon pyydät?”
”Viiskyt.”
”Viiskyt tuhatta Kolumbian pesoa?”
”Jep.”
”Älä viiti. Kakskyt.”
”Kolkyt ja säästyt kymppitonnin verolta.”
”Báru vero?”
”Just se. Se on kymppitonnin.”
”Selvä. Maksan kun nousen laivaan. En ennen sitä.”
”Joo joo. Mennään.”
Latino vinkkasi taksin luoksemme ja neekeri vahti minua kuin vankia. Seisoi kädet ristissä edessäni ja tuijotti alas. Aina ne tuijottavat alas. Latino sai taksin ja sanoi neekerille jotain. Nousimme tämän valkoisessa puvun takissa, suorissa vaaleissa housuissa ja hiukset geelistä märkinä olevan latinoloverin kanssa ahtaaseen taksiin. Hän eteen kuskin viereen ja minä taakse. Ajo-ohjeet kuulostivat kaikkea muuta kuin ”Satamaan kiitos ja vauhdilla.” Tungin kokat ja pilvet taksin istuinten väliin. En käytä. Olen puhdas. Matka jatkui ja kohta käännyimme päällystämättömälle tielle. Lahoista laudoista kyhättyjä hökkeleitä paratiisissa. Aaltopeltiä kattona, tai muovia. Selitys etupenkillä jatkui. Aloin huutamaan ”Mitä vittua jätkät!? Satamaan!” Juuri silloin taksi kaarsi slummien ympäröimään satamaan.

Epätoivo

Ajelehdin vailla päämäärää. Etsin unelmia aavalta elämän ulapalta hukkumisen uhalla. Kaikkihan me vellomme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa omine toivenemme, haluinemme ja mietteinemme. Niin minäkin. Tällä kertaa epätoivon vimmalla. Unelmat ovat kuin paatteja. Niitä haluaa ja toivoo sydämensä pohjasta. Haluaa päästä hyisestä merestä ja hukkumiskuoleman uhasta johonkin utopiaan. Ei unelmat ole pysyviä. Vain matka niitä kohti on pysyvää, sillä niissä purkeissa ei ole ankkuria. Kun kaikki saavuttamasi ajautuu alas maailman reunalta, voit pelastautua ja etsiä uutta, tai sitoa itsesi paatin kanteen ja vajota sen kanssa. Se siitä. Oli joulukuu ja makasin vitivalkoisella hiekalla polttavan auringon alla palmupuiden huojuessa tuulessa. Minulla oli kaikki mitä halusin. Hah! Minulla ei ole ikinä kaikkea, mitä haluaisin, mutta kaikki tarpeellinen, jota ihmiset yleensä kokevat tarvitsevansa. Aurinkoa, seksiä, rommia ja vähän hierontaa. Rannalla kierteli toisinaan mustia ja mulatteja tarjoamassa hierontaa pikkurahalla. Laadukasta se ei ollut, mutta toisinaan joku näistä kaunottarista suostui vetämään käteen tai antautumaan lemmenleikkeihin lehvästöiden suojissa. Lisämaksusta tietty. Se oli kapitalismin kulta-aikaa. Kaikki oli kaupan jos vain rahaa löytyi. Silti turhauduin Isla de Bárulla.
Mietin ja makasin. En osannut ottaa suuntaa. Elin päivä kerrallaan, kuten kaikki aina sanovat. Se on helvetin huono juttu. Ihminen kuolee sisältä eläessään vain päivän kerrallaan. Taantuu eläimeksi, jolla ei ole suunnitelmia, unelmia tai motivaatiota. Ei sillä, että niillä olisi lopulta mitään väliä, sillä millään ei ole. Koko olemassaolon dilemma alkoi ahdistaa. Otin puolikkaan rommipulloni ja lähdin. ”Jamaica” siinä luki valkoisella mustassa pullossa. Ei mitään muuta. Mutta se oli priimaa.

Etsin suuntaa elämääni ja nautin trooppisesta paratiisista, kunnes tulin sairaaksi. En tiedä oliko se paikallisten vesi, hietakärpäset vai kenties kalan kanssa syömäni salaatti. Tein kaikki virheet ja maksoin niistä kovan hinnan, kuten aina. Kantapään kautta. Noh, siinä olin rinkka selässä, kuumetta +40c ja pää niin lukossa, ettei sanaakaan tullut huuliltani vaikka kuinka koetin. Pääsin silti kuin ihmeen kaupalla takaisin mantereelle Cartagenaan. Menomatka Isla de Bárulle hoitui hoikailla pikaveneellä slummisatamasta, mutta paluumatkan istuin muiden turistien kanssa kiltisti isossa paatissa, jolla meni aivan liian monta tuntia päästä perille. Kun vihdoin sain maata jalkojeni alle oli jo myöhäinen yö ja satoi kaatamalla. Siis oikeasti kaatamalla. Suomen sateet olivat pelkkä ejakulaatio tähän vedenpaisumukseen verrattuna. Kävin kysymässä monesta paikasta huonetta, mutta kaikki olivat täynnä tai aivan liian kalliita. Halusin vain kuukahtaa sänkyyn ja kuolla pois. Jalkani eivät meinanneet enää kantaa ja pääni olisin mielummin syöttänyt rotille kuin kantanut harteillani. Juuri silloin eräs paikallinen hieman veijarin oloinen latino liimautui kylkeeni. Kyseli mistä olin ja mitä tarvitsin. Sanoin vain tarvitsevani majapaikan ja hän tietenkin, tietenkin tiesi jonkun kaiman kummin serkun, jolla oli halpa hostelli aivan lähellä. Lähdin hänen matkaansa, koska kävelimme valaistulla kadulla. Mutta kun tämä hölösuu kääntyi kapealle kujalle, jossa näkyi hämäriä hahmoja varjojen seassa annoin hänen mennä. Jatkoin vain matkaani edes sanomatta mitään. Hän huuteli perääni, mutten edes vilkaissut taakseni. Kusettajan tuntee aina. Pääsin silti tämän vanhan merirosvo kaupungin muurien sisäpuolelle, jossa eräästä ovesta astui aivan taivaallisen kaunis valkoihoinen nainen. Hän huusi perääni.
”Hey! Excuse me mister! What are you looking for?”
”Place to sleep.”
”Well, I just started a new hostell here, and I would love you to be my first…customer.”
Ihmettelin tätä taukoa hetken, kunnes tajusin hänen ilmeensä. Kävikö tämä jylhä skandinaavikissa kuumana?
”How much you want?”
”How much are you willing to pay…?”
”All I have…in here” Ja nappasin kiinni haaroistani. En tajua mikä minua vaivaa kun olen kuumeessa. Jos olen yksin runkkaan itseni puhki. Käyn kuumana monella tavalla.
Olimme kapealla pimeällä kujalla ja tämä minua päätä pidempi naaras seisoi puoliksi avonaisen oven kynnyksellä ja selvästi puntaroi minua katseellaan. Hän pyysi minut sisään ja myöhemmin sisäänsä maksuksi parin päivän levosta. Hänen nimensä jäi minulle epäselväksi, koska hän sanoi nimekseen vain ”Betty”. Meillä oli hauskaa muutaman päivän ajan, kunnes hän alkoi tykästymään liiaksi siihen mitä hänelle annoin. Pyysi minua jäämään ja hoitamaan hostellia hänen kanssaan. Siinä vaiheessa sain tarpeekseni. Halusin olla vapaa. En tiennyt mitä halusin, missä halusin, saati ketä halusin, joten hiivin tavaroineni ulos kun hän oli nukahtanut. Se oli kieltämättä halpamaista, enkä nauti töykeydestä naisia kohtaan, mutten myöskään jaksa draamaa. Helvettiin hienotunteisuus ja sovinnaisuus. Helvettiin kaikki. Olemme lopulta kaikki yksin. Onneksi rommia oli vielä jäljellä.

Päivä 90-94, Münchenissa

10.12.2015 Yleinen

20151205_100921Matka oli aivan ihana. Sää suosi meitä ja aurinko paisto joka päivä. Todella hyvää valohoitoa <3 Lisäksi tuli käveltyä paljon, sillä kaikki on kävelymatkan päässä. Kaksi kertaa, kun käytimme yleisiä kulkuvälineitä oli lentoasema-hotelli, (ja hotelli-lentoasema) sekä matka outletiin.

Kuten arvata saattaa, ei ruokailut olleet ihan sellaisia kuin kotona. Vaihdoin aina aluksi ranskalaiset tai vastaavat salaattiin. Niissä tuli kuitenkin aina hirveä määrä salaattikastiketta. Sitten luovuin pyynnöstä ja jätin vain syömättä ranskaiset, muusin, tmv. Hapankaalia oli usein lisukkeena ja siitä tykkään kovasti.

Kiloja taisi tulla about +2kg, mutta sekin on tässä jo karissut, kun on palannut ruotuun. Saksasssahan olut on halvempaa kuin pieni pullo vettä tai limua :D Ja limu on halvempaa kuin vesi… :)

Tässä näytille vähän erilaisia salaattiviritelmiä

20151206_192320

Maksan kanssa tuli salaatti, mutta peruna sellainen. Jäi syömättä :D

20151206_140702

Perusvihersalaatti, tästä tiesin, mitä saan. Tosin jotain öljyä mukana oli tässäkin.

20151205_171710

Lisäkesalaatti, kevyttä?

20151208_121734

Puolikas kana ja oikea salaatti. Annoksen hinta alle 9e!

20151208_182317

Lisäkesalaatti tämäkin :D

Mitä vuoden aikana on tapahtunut?

1.11.2015 Yleinen

KreikkaruokiaTänään tuli tasan vuosi täyteen virallista työttömyyttä. Eli siirryn kastiin ”pitkäaikaistyöttömät”. Ei ole herkkua, mutta tilanteelle vaan ei voi mitään. Laitan viikossa 5-10 työhakemusta. Vastauksen saan joistain paikoista. Yleensä vain, että ovat valinneet jo kiinnostavat haastatteluihin tai ovat jo tehneet valinnan ja se ei kohdistunut minuun. Olen hakenut laajasti töitä ja esim. myyjän tehtäviin haettaessa on sanottu minun olevan ylikoulutettu. Sitä en ymmärrä. Töitä haluaisin tehdä, mutta mihinkään ei huolita.

Alkuun olo oli todella ahdistunut ja tulevaisuus huoletti. En tiennyt paljonko tulen saamaan ansiosidonnaista ja miten pärjään sillä. Kun kuulin, että 20 vuoden työhistoriasta sen saan korotettuna, olin helpottunut. Kuitenkin kävi ilmi, että työkokemus pitää olla ansaittu täysi-ikäisenä. Multa jäi puuttumaan 10 viikkoa!

Pikkuhiljaa asiat sutviintuivat ja yritin sopeutua. Meni varmaan 3 kk, kun aloin terveellä tavalla tottua siihen, että olen kotona. Keksin tekemistä ja menemistä vastapainoksi kotona makaamiselle. Kesän nautin niistä vähäisistä aurinkoisista päivistä, joita suotiin.

Monet kaverit sanoivat ”helppohan sinun on, kun on puoliso”. Kyllä joo, mutten halua elää toisen rahoilla. Ja myös kulut on kahdella, eli enemmän rahaa menee kuin sinkkuna. Kun käteen saa päälle tonnin kuussa ja omalta osaltani asumiseen menee yli puolet siitä, ei naurata!

Asioita, joista en ole tinkinyt on mm. matkailu. Työttömyyden aikana olen käynyt Wienissä pitkän viikonlopun vietossa sekä Kreikassa viikon matkalla. Parin kuukauden kuluttua lähdemme jälleen pitkäksi viikonlopuksi kaupunkilomalle. Yksin kertaisesti masentuisin, jos joutuisin jättämään tämän takia matkoja väliin.

Toinen asia on oma ja eläinten hyvinvointi. Lääkäriin ja muuten hoitoa saamaan on päästävä, jos tarve tulee. Yksi näistä ”hoidoista” on rakennekynnet. Ne minulla ovat olleet vuodesta 1999 enkä ilman osaisi olla.

Jotta pysyttäisiin aiheessa vielä, eli painonpudotuksessa. Tämän vuoden aikana painoni on tippunut huikeat 29 kg!!! Vuosi sitten vaaka ilmoitti 112 kg ja tänään se näytti 83 kg. Onnellinenko, kyllä! Terveyden kannalta siis olen elämäni kunnossa.

Näihin mietteisiin ja tunnelmiin. Jossain vaiheessa se oma paikka työelämässä löytyy toivottavasti minullekin.

Reissussa

8.2.2015 Treeniblogi, Yleinen

Heippa!

Heippa!

Jäi eilen vähän tämä treenistä kertominen ku piti ehtiä bussiin. No mut se on äkkiä korjattu. Tekasin jumpan tossa ja kyl käsistä huomaa että jaksaa punnerruksia tehä paremmin. Muutamia uusia liikkeitä tuli kokeiltua mutta niissä on vielä harjoittelemista. Haasteen 5 pv suoritettu eli 40sekuntia lankussa. En ymmärrä mitä on tapahtunut mutta oli tuskaa! Voimat oli loppua jo 20sekunnin kohdalla. Tahdonvoimalla sitä sinniteltiin vielä se toiset 20sekuntia. Ihan nolottaa myöntää tämmönen mutta kai sitä on vaa lihakset väsyny.  Tänään onkin lepopäivä haasteesta ja  jumpasta.

Ajattelin et tänään lähtee

Ajattelin et tänään lähtee

Kuten kerroin tuossa alussa että mulla oli eilen kiire bussiin. Ajattelin lähteä tyttöjen kanssa käymään drinksuilla Genevessä. Tapasin taas muutaman uuden ihanan ihmisen lisää ja vanhojakin tuttuja siellä näkyi. Vietimme iltaa viihtyisässä irkkubupissa jossa maisteltiin hiukka erilaisia oluita. Maistoin passionolutta, vadelmaolutta ja joku muu mikä maistu ihan vaniljalle mut ei ollu vanilja. Mahtava makuelämys ei noi oikeestaan maistunut oluelle ollenkaan vain jälkimaussa tulee oluen vivahteita. Kai nämä makuoluet on täällä niitä siidereitä. On suoranainen ihme jos löydät Sveitsissä bupista siideriä siis oikeaa joka maistuukin siideriltä eikä vedellä laimennetulta limpparilta. Päätimme kuitenkin kokeilla omenasiideriä. Kyllä kannatti se oli oikein hyvää, aika kirpeä mutta selvästi pystyit maistamaan omenan. Bonuksena oli että siideri tuli söpössä mummon mehupullossa. Suosittelen irkkubupia Genevessä aivan rautatieaseman vastapäätä ,Les Brasseus nimeltään.

Cheers, santè ja kippis

Cheers, santè ja kippis

image

Passionolut, jos sitä yhden. Olikin vähän isompi tuoppi

Passionolut, jos sitä yhden. Olikin vähän isompi tuoppi

Sidukkaa ja mummon mehupullo

Sidukkaa ja mummon mehupullo

Meininki oli niin mahtava että unohin katsoa kelloa ja myöhästyin viimeisestä juna-bussi yhteydestä jolla oisin kotiin päässyt. Hienoa ja taas mennään! Pistin samantien elämän ihan ranttaliksi ja kävin mäkkärissä syömässä. Ei tosin kannattanut ku tuli pahaolo, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Mäkkäristä siirryimme Intia henkiseen pieneen bupiin jossa kokeiltiin vesipiippua. Hetkeksi pääsi siis vierailemaan intiaan ja tuli kokeiltua jotain uutta.

image

Maistuu mansikalle

Maistuu mansikalle

paikka meni kiinni ja seuraava juna-bussi yhteys kotiin menee 4 tunnin päästä. Hetken mietin että lähdenkö junalla Glandiin ja kävelen sieltä. 45min ylämäkeen, pimeässä, kylmässä ja korkokengät jalassa. Kiitos, mutta ei kiitos. Onneksi olin kavereiden kanssa ja yöpaikka löytyikin Genevestä.

Kippaskappas me myöhästyimme vikasta ratikasta joten kävely reissuhan siitä tuli, onneksi vain puolituntia. Pimeä ei haitannut kun kaverin kanssa käveli, mutta ilma oli kylmä kuin Siperiassa. Kolmen jälkeen sitä sit pääsi köllähtää sänkyyn ja 8 aikaan aamulla pirteänä ylös. Thank god mulla ei ollut krapulaa! Vihdoin ja viimein sitä pääsi kotiin ehjin nahoin.

Ennen nukkumaan menoa täytyi toiselle puhaltaa tyyny kun minä valtasin sängyn ja kaikki. Kiitos kun majoitit minut

kiitos kaikille ihanille mukanaolosta oli mahtava ilta! Minkäänlainen minun seuraava reissu on..

Romain and

Romain and

Girls

Girls

Tänään aijon löhöillä, saunoa kynttilän valossa ja herkutella!

image

Ei mulla muuta kuin…

image

It will be alright!

 

 

Joulukuu osa 5. Suomineito kauneimmillaan

24.1.2015 Yleinen

Hoi!

matkustin Suomeen loman aikana 10:si päiväksi. Matka ei mennyt ihan niinkuin elokuvissa..

Lähdin iltalennolla Sveitsistä kohti suomea olin innoissani ja onnellinen, pian näkisin kaikki rakkaat ihmiset. Tuli tarjoilu kärry ajattelin että ostan pienen salaatin jota he mainostavat heidän hienossa lentomenussa ja olin nälkäinen, sitä ei ollut. No otan sitten vaikka muffinsin kun ei sattunut tarpeeksi rahaa jotta voisin ottaa mitävain, muffinsiakaan ei ollut. Entäs olisiko teillä colaa, juu sitäkään ei satu olemaan. Mitä oikeasti?!? No antakaa vaikka lasi vettä, jos vettä edes on? No onneksi niillä oli edes sitä. Nälkäisenä ja väsyneenä jatkoin matkustusta. Juuri ennen laskeutumista mulle tultiin sanomaan että olemme aikataulusta myöhässä 25min, joten sinun on juostava vaihtoportille. Lisäs vielä että lupasivat pitää puoleen asti portteja auki, mutta jos et kerkiä niin voi voi. Melkein itku pääsi kun olin niin kovin odottanut näkeväni äitin yöllä ja pelkäsin että en ehdi.

Eikä, minulla on korkkarit jalassa eikä minun käsimatkatavarat ole mitenkään kevyet. Panikoiduin. Minunhan piti ehtiä vielä sanomaan heipat samassa koneessa istuvalle veljelle, hänen naisystävälle ja heidän lapselle… En mitenkään ehdi ajattelin ja olin todella surullinen. Silloin tiesin että tämä reissu ei tule onnistumaan mutkitta. Nousi  äkkiä ylös ja kiiruhdin käytävää pitkin veljeni luokse ja kävin sanomassa nopeasti heipat, koska turvavyön merkkivalo syttyi juuri.

kone laskeutui ja ampaisin ylös penkiltä. Onneksi vieressä oleva mies tiesi tilanteen ja ripeästi väistyi tieltäni. Lähdin puikkelehtimaan ihmisten välistä. kirosin Sitä ihmispaljouden määrää pienellä käytävällä! Huusin varmaan joka kielellä millä osasin että; tietä kiitos nyt on kiire, jotkut ihmiset väisteli sen kummemmin kyselemättä kun jotkut taas tollotti hämmentyneenä. Jouduin runnomaan itseni melkein kyynärpäätaktiikalla ihmisten ohi. joukossa oli muitakin joiden täytyi kiirehtiä ja raivasin tien heillekin. Siinä sitten joku vanhempi ”herrasmies” tokaisi äkäisesti; no Onpas siinä nyt taas niin kiire. Siinä paniikin omaisessa mielentilassa teki mieli lyödä tätä miestä koska en kaivannut yhtään alentavaa tai törkeää kommenttia! Huikkasin vaan takaisin; joillakin sattuu olemaan itsestä riippumaton kiire vaihtolennolle. Mies hiljeni ja jäi mumisemaan itsekseen. Miksi ei Finnairin lentoemännät voineet kuuluttaa ennen laskeutumista että; kone on myöhässä aikataulusta ja koneessa on matkustajia joilla on kiire vaihtolennolle, päästetään kyseiset matkustajat ensin ja muut istuvat paikallaan kunnes lupa on annettu. Tai jotain tämän tyylistä? Ei ois luullu olevan liian suuri asia tehdä! Näin oltaisiin säästetty aikaa ja vältytty epäkohteliiaalta käytökseltä.

Kentälle päästyä aloin etsimään porttia, juoksin minkä jaloistani pääsin. Matka oli pitkä, 9 portin väli! Tuntui että henki ei kulje ja selvisin 3-5 minuutissa tuon matkan. En meinannut saada happea, tärisin ja jalat meinaa pettää alta kun pääsin portille ja tämä portilla oleva ”asiakaspalvelija” tokaisee siinä ensimmäisenä että; kannattas pitää vähän kiirettä. Ei edes tervehtinyt ensin! Vaikka portti oli saapumiseni jälkeen vielä 8min auki, niin kehtaakin vittuilla. Olisiko minun pitänyt hypätä ohjaamoon ja tehdä syöksylasku jotta olisin päässyt nopeammin ja kiirehtinyt? Oliko se minun vika että kone oli myöhässä? Raivo valtasi minut, mutta jouduin jatkamaan juosten taas matkaa että ehdin bussiin joka vie koneen luokse. Kuulin vain takana olevan naisen sanovan työntekijälle että mieheni on vessassa, kone oli myöhässä mutta tulimme niin nopeasti kuin pääsimme. Mutta työntekijän urputus jatkuu; kannattais kiirehtiä mumsmumsmums… Eikö edes vessassa saa käydä!!

Bussi kuljetti matkustaja onnistuneesti koneen luokse. Ulkona lämpötila -6 jossa odotimme 10min että pääsimme koneeseen, haukoin edelleen happea ja minuun sattui melkein oksensin. Olin siis flunssainen muutenkin niin piti vielä juosta. Pääsimme koneeseen, ikivanhaan ja epämukaviin tuoleihin jossa perse puutu 5minuutin istumisen jälkeen. Haukoin henkeä ja nieleskelin oksennusta. Olisin tarvinnut lasillisen vettä mutta sitäkin piti odottaa puolituntia. Odotimme koneessa 20minuuttia ennenkö lähdimme edes miettimään lentoon nousua. Miksi helvetissä mä jouduin juoksemaan tänne!? Siksikö että pääsen istumaan epämukaville penkeille ja odottamaan? Sisälläni kiehui raivo, nälkä, jano ja teen kuolemaa! Noh täälläkin on menu jos saisin jotain suuhun pantavaa. Sain kyllä, kuivan näkkärin.. Wuuhuuu ihanaa olla Suomessa. No mutta henkilökunta oli koneessa mukava että ei siellä kaikki ollut huonosti ja lento kesti vain 45min. Tutustuin koneessa mukavaan naiseen ja matka meni nopeasti.

Miksi Finnair mainostaa hyvää lentomenua jos tarjottavia ei ole? Lensin kuitenkin viimeisellä lennolla Hki-kpo välin ketä olisi haitannut pieni myöhästyminen, varsinkin kun kone oli muutenkin myöhässä? Törkeää asiakaspalvelua joiltakin, miksi sinä törkeä ihminen olet siellä töissä jos et edes pidä asiakas palvelusta? Ei se minun vika ole jos olet huonossa työssä, itse olet valintasi tehnyt! Ja vaikka kuinka olisi huonopäivä et voi asiakaspalvelu työssä purkaa sitä asiakkaisiin!

Pääsin Kuopion kentälle huh. Otin puhelimen pois lentotilasta. Voi perse, eihän tämä toimi suomen verkossa! Hakijaani ei näkynyt missään. Onneksi sain uuden tuttavuuden kaverilta puhelimen lainaan ja näin löysin kyytini. Kyllä tuliaisiksi tuomani viinipullo avautui heti kun pääsin autoon! Vaikka kuinka reissu oli mennyt mönkää oli ihana taas olla Suomessa. 4 aikaan pääsimme äitini luokse ja siinä äiti oli sohvalla minua odottamassa <3 olin kotona! Äidin kanssa lasit viiniä vielä ja sitten nukkumaan.

 

Haalarit päälle klo 7:30(Sveitsissä klo 6;30) ja

Haalarit päälle klo 7:30(Sveitsissä klo 6;30) ja

Ja navettaan oli mentävä! Paras tapa palata Suomeen. AI että mie nautin.

navettaan! Paras tapa palata Suomeen. AI että mie nautin.

Kun työt oli tehty ja ennenkö aurinko oli edes kunnolla noussut

Kun työt oli tehty ja ennenkö aurinko oli edes kunnolla noussut

Minun rakkaitten koirien kanssa (joita ikävöin suuresti <3)

Lähdin Minun rakkaitten koirien kanssa (joita ikävöin suuresti <3)

Joiden kanssa aamulenkkeilyä

aamulenkille ihanaan pakkas säähän.

pääsin Kuopioon ja

Parhaat emännät koossa taas! <3

Parhaat emännät koossa taas! <3

Pöytä katettu vähän sveitsiläisillä juustoilla, lihoilla ja suklaalla. Tytöt ei oikein tykänny :D

Pöytä katettu vähän sveitsiläisillä juustoilla, lihoilla ja suklaalla. Tytöt ei oikein tykänny :D

Laura tuli myöhässä ja päätti hyvittää tämän tuomalla donitseja

Laura tuli myöhässä ja päätti hyvittää tämän tuomalla donitseja

Vähän piti jokaista maistaa ;)

Vähän piti jokaista maistaa ;)

laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa joka vei mut syömään <3

laatuaikaa rakkaan ystävän kanssa joka vei mut syömään <3

Ja vähän toisenlaistakin jälkiruokaa

Nam nam jälkiruokaa, juustokakku

Nam nam jälkiruokaa

Ja vähän toisenlaistakin jälkiruokaa

Ystäväni otson parhaat puolet <3 :D

Ystäväni otson parhaat puolet

Paikka kun paikka niin hauskaa on :D (auto  jolla ei voi liikkua koska käsijarrujäässä ja pakkasta -15?)

Paikka kun paikka niin hauskaa on :D (auto jolla ei voi liikkua koska käsijarrujäässä ja pakkasta -15?)

Illalla iloinen aamulla itkettää

Illalla iloinen aamulla itkettää

Rakas koirani joka piristi krapula päivääni

Rakas koirani joka piristi krapula päivääni

Jään kaipaamaan ystäviäni

Jään kaipaamaan ystäviäni

Jään kaipaamaan ystäviäni

Jotka tekivät lomastani täydellisen

Viimeisiä hetkiä viedään Suomessa, äkkiä ruisleivän ostoon!

Viimeisiä hetkiä viedään Suomessa, äkkiä ruisleivän ostoon!

Heippa Kuopio ja ihana talvisää. Pakkanen paukkui ja aurinko paistoi. Täydellisen kaunista!

Heippa Kuopio ja ihana talvisää. Pakkanen paukkui ja aurinko paistoi. Täydellisen kaunista!

Heippa suomi :'/

Heippa suomi :’/

Tervetuloa Geneve <3

Tervetuloa Geneve <3

juu ei menny tämäkään matka iha suunnitellusti. Olin ostanut matkalaukkuun jälkiuuni ruisleipää jotta saisin Sveitsin kotona edes jotain syömistä. Kaapit oli tyhjinä koska kaikki oli Suomessa ja Sveitsissä kun ei kaupat ole auki kun seitsemään. Noh anyway olin suunnitellut illan; laitan saunan lämpiimään, syön jälkiuuni ruisleipää, nautin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. Kentällä odottelin laukkuani joka ei saapunutkaan. Voi perse! Tiesin kyllä tämän riskin olemassaolon mutta silti voi perse! Oli kiireaikataulu jotta ehtisi viimeiseen kotiin menevään bussiin, ennen sitä on vielä junamatka edessä. Tunti hengailua ja laukku asiaan selvittelyä ja taas juosten junaan! -.- ehdin kuitenkin. Surullista oli että en voinut toteuttaa suunnitelmaani mutta onneksi olin kotona, onneksi pakastimessa on pitsa ja onneksi sauna on vielä tallella. Laukku saapuikin seuraavana päivänä kotiovelle ja kaikki on taas hyvin.

nyt tuntuu siltä että yritän jatkossa välttää Finnairia. Tiedän että joka lentoyhtiöllä on ongelmansa ja näitä sattuu, mutta se helsingin portilla olevan työntekijän tokaisu soi niin pahasti korvassa että en halua tuollaista kohtelua.

-ryytynyt reissaaja

p.s. Jos elämässä menee muuten huonosti, hoida edes työsi eläkä pilaa muidenkin päivää. Kiitos!

Voihan Rooma ja muut pääkaupungit

23.1.2015 Yleinen

Moi!
No yli 2 viikkoa jo mennyt ja eilisen pudotussaldo oli 2.4 kg. Täytyy myöntää että vähä tuli ai noin vähän fiilis vaikka toihan on ihan sikana. Mut sitä tulee ahneeksi :D
No mutta kuitenkin hyvin menee edelleen! 3 viikko lähti samalla suunnitelmalla.

Varattiin kaverin kanssa reissu Roomaan maaliskuulle ja se nyt ei ehkä ollut kaikista paras idea kun miettii italialaista ruokaa, mutta täytyykin sitten valmentajan kanssa keskustella asiasta :) Toisaalta siinä vaiheessa olen ollut jo 11 viikkoa ja taso ykköstä jos olen jaksanut sinne asti niin olisi muutenkin aika siirtyä syömään muutakin.
Ainoa vaan että en tiedä miten budjettini kestää sillä olen myös menossa huhtikuussa viikonlopuksi Tukholmaan ja siskon kanssa just varattiin toukokuulle lennot Pariisiin.
Tuo Rooman reissu on melkein viikon mutta muut reissut ovat vain viikonloppuja.

No mutta nyt armoton budjetointi päälle ja sinänsä rahaa kokoajan tässä säästyy kun ei ostele turhia herkkuja :)

Eve

Viimesiä viiän

19.12.2014 Yleinen

Tällä hetkellä istun liian ahtaassa bussissa ilman ilmastointia, aasialaisten ja yhden serbin kanssa. Edessä on kuusi tuntia torkkumista. Suuntana siis Budapest!

Eilen oli epävirallisen virallinen läksiäisnäytös eli meidän tuotosten katselmus. Renkaan vaihto -lyhärin kuvausta kehuttiin ja olihan se ny aika huippu ku aattelee ettei me vaihettu yhtäkään rengasta! Meijän Písek dokumenttikin sai ensi-iltansa. Kommentti rehtorilta: ootte löytäny säväyksen Suomea Písekistä… Sitä voikin sitten arvailla mitä sillä tarkotettiin! ;)

Illalla sitten juhlittiin, syötiin ja juotiin! Hieman haikeilla fiiliksillä kyl jättää nää kaikki ihmiset tänne ko tietää ettei ehkä koskaa enää palaa tai nää näitä :( mut onneks on keksitty whatsupit ja muut härdellit!

George Ezra – Budapest (Official Video):http://youtu.be/VHrLPs3_1Fs

Tätä kuunnellessa matka jatkuu…

~Eve

Eve

Hallo Dresden

4.12.2014 Yleinen

Viime viikolla käytiin tunnelmoimassa joulua Saksassa, Dresdenissä. Ennakolta odotin upeaa kaupunkia rakennuksineen ja upeine joulutoreineen, koska niin mulle oli infottu. Lopputulos ei aivan ollut niin kultainen…

Saavuttiin kaupunkiin aamupäivästä, jolloin kaduilla liikkui vain muutamia ihmisiä ja joulutoreja vasta pistettiin pystyyn. Kierreltiin kaupunkia ja nähtiin muutamia ihan suht upeita rakennuksia, mutta ei oikeastaan mitään spesiaalia. Käyttin kysymässä turisti-infostakin, mitä kannattais käydä ihastelemassa. Vastaus: Emmä tiijä. Mä oon vaa töissä täällä… Eihän siinä.

(c) Eveliina Liias

Zwingerin palatsi

 

(c) Eveliina Liias

Ilmeellä… :’D

 

(c) Eveliina Liias

Hohoo! Törmättiin muutamaan suomalaiseen herraankin!

 

(c) Eveliina Liias

Ilta kuitenkin laskeutui myös Dresdeniin ja sen mukana myös värivaloin koristellut joulutorit ! Aukiot täynnä ihmisiä, kuumaa viiniä, joulujuttuja ja iloisia ihmisiä! Kyllä jos joulumieli ei joulutoreilta löydy ni sitten mistään!

(c) Eveliina Liias

Joulutunnelmaa torilta

 

(c) Eveliina Liias

Joulusilla drinksuilla

~Eve

Eve

Monte Karlo… vy vary

23.11.2014 Yleinen

Ei tässä vielä ihan Välimerelle asti olla ehditty käymään, mutta aika lähellä kuitenkin. Viime maanantaina siis käytiin poikkeamassa sellasessa kivassa pikku kaupungissa kun Karlovy vary, joka on kuulemma yksi tunnetuimmista kylpyläkaupungeista Euroopassa. Tiedä siitä sitten… kun ei ole ite noita kylpylämatkoja niin tullut kateltua.

(c) Eveliina Liias

(c) Eveliina Liias

Oli kyllä paras reissu tähän asti! Ihan mielettömän kaunis kaupunki – ja kesällä varmaan vielä kauniimpi! Paljon vanhaa arkkitehtuuria, vähän vuoristoista ja kaupungin läpi virtaa pieni joki. Karlovy varyssa on myös kuvattu mm. James Bond -leffoja!

(c) Eveliina Liias

(c) Eveliina Liias

Oikeastaan mitään ihmeempää ei tehty, kun vaan kierreltiin noin kuus tuntia pitkin katuja. Mein piti käyä yhdessä likööritehtaassa, mutta esittelykierrokset ei osunu ihan kohilleen meidän aikataulun kanssa, joten ehkä seuraavalla kerralla. Koska kyllähän Varyssa pitää uudelleenkin piipahtaa! Ensi kesänä vois olla hyvää aikaa, koska sillon järjestetään jokavuotiset elokuvafestivaalit. Ja jos sitä tässä innostuu taas juoksusta niin kaupungissa järjestetään keväällä myös puolimaraton!

(c) Eveliina Liias

~Eve

Ps. Monte Carlo -otsikko, koska Varyssa on ainakin yksi kaupungin osa täynnä kolme ja nelikerroksisia omakotitaloja tai pikemminkin kartanoita! Päätettiin sitten nimetä kaverin kanssa paikka Keski-Euroopan Monte Carloksi – ja onhan toi nimi nyt vähän sinne päin!

Eve

Sinne ja takaisin

18.11.2014 Yleinen

Perus viikonloppuloma: keskiviikkona lento Suomeen ja sunnuntaina takaisin Tsekkeihin. Oli ihan syytäkin, koska iskä täytti 50vee (paljon onnea!) ja mut pestattiin sitten kuvaamaan illan esitykset.

Ensimmäinen ”ah ihanaa” -kokemus tuli matkalla lentokentälle, kun kaksi naista pohti SUOMEKSI, että ollaanko oikella linja-auto asemalla. Fiksuna muksuna ja melkein tsekkiläisenä otin sitten tilanteen haltuun.

Ja sitten, kun pääsin viimein Suomeen ja ymmärsin kaikki mitä ihmiset puhuu ympärillä niin aivan mielettömän hienoa! Miinuksena vaan, että kaikki muutkin ymmärtää, mitä itse puhuu… Suomenkielen plussia, kun ulkomailla harva ymmärtää suomea, niin voi aivan rauhassa puhua ummet ja lammet eikä kukaan ymmärrä.

Oli kanssa aivan huikeeta, koska Tsekeissä ei tosiaan ole vielä lunta, niin kun oltiin tulossa kentältä niin maahan satoi ohut, valkoinen lumikerros. Siihen, kun lisäsi vielä pimeän yön ja tähtitaivaan niin vóilaa!

Pari päivää Suomessa hurahti niin äkkiä, että ei kerennyt edes miettii, mitä Tsekeissä jää kaipaamaan, sitten kun reilun kuukauden päästä palaa lopullisesti pohjoiseen. Luultavasti ihmisiä ja vanhoja rakennuksia ja kujia tulee suurin ikävä! Sen näkee sitten.

~Eve

Ps. Laukkuun hyppäsi mukaan muumitikkareita ja -lakuja plus muutama ruisleipäpussi, joten kyllä näillä eväillä jouluun asti jaksaa taas opiskella ja ”opiskella”.