Selaat arkistoa kohteelle matka.

Katkelmia maarajojen ylittämisestä

2.1.2018 Yleinen

15.5.2017, Maanantai klo 21:40
”Olen istunut sängyssä ja hakenut koko päivän tietoa kaupungeista joihin tahdon mennä. Kyllä minua edelleen pelottaa ja huolettaa fyysinen kuntoni yhdistettynä Interrailiin. En ole edes kertonut suunnitelmistani lääkäreille, koska pelkään että minulta kielletään kaikki… Mutta bucket listini nosti tämän idean päähäni. Tämä on jotakin mitä haluan tehdä ennen kuin kuolen, joten jos sydämeni pysähtyisikin tulevalla matkalla, niin pysähtyisihän ainakin onnellisena. Ihan samalla tavalla se voi pysähtyä kotimaassani, tyhjänä kaikesta mitä olisin voinut kokea, mutta mitä en kokenut koska pelkäsin.”

 26.5.2017, Torstai klo 18:25
”Pakkasin rinkan. Se on aivan valtava. Mahdun itse sen sisään täysin ongelmitta. Olen miettinyt kaiken mahdollisen painon kautta; mitä vähemmän rinkkani painaa, sitä todennäköisemmin jaksan. Mutta kyllä siitä painava tuli. Se vaappuu selässäni ja saa askeleeni tuntumaan vieläkin huterammilta. Taidan olla mielipuoli kun lähden sille reissulle… Mutta sitten katson tekemääni matkasuunnitelmaa ja muistan, että juuri sellaisten asioiden takia haluan ottaa riskejä. Haluan elää.”

 2.6.2017, Perjantai klo 8:04
”Kirjoitan Milanosta, maailman kämäisimmästä hostellista. Minulla oli melkein likaisempi olo suihkun jälkeen kuin ennen sitä, mutta silti tämä on parasta. Kun bussi lähti lentokentältä keskustaan, tunsin oloni vapaaksi. Saan tehdä mitä haluan ja mennä mihin haluan. Olen myös tietoisesti vapauttanut itseäni Anoreksian kahleista. Se yritti tänään pakottaa minua laskemaan eilisiä ruokia, mutta minä kieltäydyin. Uskotko? Tunnen oloni vahvemmaksi. Tuntuu kuin olisin saanut voimani takaisin moninkertaisesti.”

 4.6.2017, Sunnuntai klo 9:35
”Eilen tuntui ensimmäistä kertaa siltä että lysähdän rinkkani alle. Energiat olivat vähän väliä nollassa ja väsymys painoi koko kroppaa. Torkahdin junan lattialle. Se oli niin täynnä etten mahtunut istumaan, eikä minusta ollut kannattelemaan itseäni. Nyt olen paikallisten ympäröimänä pienessä Italialaisessa kaupungissa, San Martino Buon Albergossa. Taustalla siintää vuoristo. Aamuinen tuuli on lämmin ja lempeä.”

 6.6.2017, Tiistai klo 4:59
”Tunnit vierähtelivät yllättävän kepein ja lennokkain askelein juna-aseman lattialla Villachissa, jossa vietin yöni. Jätin ahdistuslääkkeen tänään ottamatta koska tiesin että se väsyttää minua. Normaalisti jos unohdan ottaa sen, en saa unta ennen kuin muistan… Siksikö siis olen vielä hereillä? Otan sen lääkkeen kun tiedän ettei tarvitse vähään aikaan kyetä kantamaan rinkkaa ja selvittämään missä pitää seuraavaksi olla. Aurinko alkaa nousta ja taivas on violetti. Sen eteen piirtyy suuren vuoriston siluetti ja tunnelma on kieltämättä väsähtänyt, mutta taianomainen. Maisemat vilistää ohi junan ikkunasta mutta kaikki näyttäytyy liilassa hehkussa. Ollaan jossain päin Itävaltaa.”

 8.6.2017, Torstai klo 14:05
”Kun saavuin perille Sloveniaan, olin niin väsynyt että se ilmeni huonovointisuutena joka vei minut muutamassa tunnissa tosi huonoon kuntoon. Ehdin jo hetken ajatella etten enää pääse jaloilleni. Mutta tässä vielä istun ja kirjoitan. Bledin järvellä. Olen rakastunut tähän paikkaan, se on kaunein tähän mennessä ja haluan nauttia tästä ainakin viimeiseen bussiin asti… En haluaisi lähteä täältä ikinä. Haluaisin muuttaa vuoristoon ja olla joku muu. Ainakin tänään.”

”Eilen tapasin Aberton. Hän on 24 vuotias Italialainen lääkäriopiskelija, ja hän kertoi minulle matkoistaan ympäri Eurooppaa. Aberto ymmärsi ja jakoi täydellisesti tunteen siitä, miten joskus haluaa vaan lähteä kauas ja unohtaa oman elämänsä ja arkensa hetkeksi. Hänellä on kaunis hymy.”

 9.6.2017, Perjantai klo 14:45
”Aberto ehdotti brunssia. Minä pakkasin tavarani ja lähdin karkuun.”

”Täällä junassa on runsaasti istumapaikkoja, mutta rakastan hengailla käytävässä koska junan ikkunat saa siellä auki. Niistä pystyy työntämään pään ja kädet ulos ja tuntemaan ihanan, raikkaan, lämpimän tuulen joka tuivertaa hiukset sekaisin. Ympärillä näkyy vuoria, metsää ja turkoosi joki jonka mutkia juna myötäilee. Tästä paremmaksi ihminen ei voi itseään tuntea. Kunpa matka kestäisi ikuisesti.”

 11.6.2017, Sunnuntai klo 15:28
”Zagrebin juna-asemalla tutustuin Amerikkalaisiin reppureissaajiin, ja viimeyönä karattiin Ivanin kanssa keskuspuistoon. Minulla oli ylläni yöpaidan housut, eikä lainkaan kenkiä. Hän odotti minua talon nurkalla kun kello oli yksi. Kellahdettiin märälle nurmikolle ja sovittiin, että olisimme toisillemme rehellisiä. Mitä menetettävää meillä olisi? Emme tulisi enää koskaan näkemään toisiamme, ja sinä tiedät että rakastan sen faktan luomaa tunnelmaa. Kerroin hänelle sairaudestani, minusta, kaikesta. Hän kyseli ja kuunteli ja vaikutti jopa lumoutuneelta joistain niistä asioista, joita minä normaalisi häpeäisin. Kerroin olevani vielä edelleenkin sekaisin silloin tällöin, ja hän puhui asioista joista ei ollut kertonut kenellekään. En ole koskaan käynyt sellaista keskustelua englanniksi. Totesimme olevamme idiootteja kun emme osaa arvostaa itseämme tarpeeksi. Hän haukkui minua tyhmäksi leikkisä virne kasvoillaan, ja minä heitin häntä viileällä ruoholla. Ivan kantoi minut reppuselässään kämpälle. Kynnyksellä hän sanoi karhealla äänellään että olen kaunein olento jonka hän on koskaan tavannut. ’Inside and out’. En ikinä unohda niitä sanoja, ja haluan tehdä selväksi Anoreksialle, että vaikka Ivan tiesi sen asuvan sisälläni, hän ei puhunut siitä sanoessaan minua kauniiksi.”

 12.6.2017, Maanantai klo 15:47
”Istutaan samalla rannalla jolla istuttiin joskus äidin, iskän ja Fiian kanssa. Tuntui ihanalta palata tänne. Split. Tämä on yksi lempikaupungeistani ja aina kun joudun jättämään sen, aattelen että tämä voi olla viimeinen hetkeni täällä. Täällä minä kuitenkin taas olen. Vesi on kirkkaan turkoosia, ja niin suolaista että se kelluttaa koko vartaloa ja maistuu huulilla. Kun uimisen jälkeen kuivuu aurinkokylvyssä niin suolakiteet alkavat kutitella iholla, joka kerrankin myötäilee vartaloa, jonka sisällä on hyvä olla.”

 13.6.2017, Tiistai klo 19:03
”Vesiputousten ääni on massiivisen rauhoittava. Käsittämätöntä miten luonnossa voi olla tuollaisia paikkoja, ja miten ne ovat samalla niin kauniita ja tappavan vaarallisia. Virtauksen voima on valtava. Melko lähelle sitä olisi päässyt uimaan, mutta sydämeni on väsynyt. En voinut ottaa riskiä ja ajautua virtauksen vietäväksi rikkinäisellä sydämellä. Se teki oloni haikeaksi, mutta silmieni edessä loistava näkymä ei jättänyt tilaa pettymyksen tunteille. Ylhäällä putousten alkupäässä oli kasvillisuuden muodostamia kirkkaita altaita. Niiden keskellä kulki pieniä polkuja joiden yli puut taipuivat vihreiksi porteiksi. Se kaikki herätti hämmästyttävällä tavalla kunnioittamaan luontoa. Se on vahva ja arvaamaton, mutta niin kaunis ja herkkä. Se paikka sai minut sanattomaksi. On eri asia tietää jonkin uskomattoman asian olemassaolo, kuin nähdä se omin silmin. Eikä edes vain nähdä, vaan myös tuntea ja kokea. Tämä matka on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut vuosiin.”

 14.6.2017, Keskiviikko klo 13:33
”Kävelimme kohti rantaa, ja mitä pidemmälle kävelimme, sitä enemmän ihmisiä seuraamme liittyi. Kello kääntyi pikkutunneille ja meitä oli jo 7. Tie rannalle oli pilkkopimeä. Kävelimme käsi kädessä pientä kivistä rantapolkua ja kuun valo oli ainoa asia joka meitä valaisi. Se oli kyllä uskomattoman kirkas kuutamo. En tiedä kuka sen keksi, mutta tietysti me menimme veteen. Ei meillä ollut uimapukuja tai pyyhkeitä, saatika vesikenkiä. Vesi oli öisen vilpoista ja mustaa. Roiskittiin sitä toistemme päälle ja vaikka terävät kivet meren pohjassa raapivat jalkojani, en osannut varoa niitä koska minulla oli niin hauskaa. Vedestä noustessa jalkani vuosi verta ja yön viileys puhalsi märän ihon kananlihalle kun puimme vaatteita märkien alusvaatteiden päälle. Kävelin kämppään asti avojaloin, hymy huulillani.”

”Huomenna lähden kotiin enkä ole lainkaan valmis palaamaan. Tuntuu kuin olisin ollut ikuisuuden poissa, mutta samalla tiedän että haluaisin ja tarvitsisin ainakin toisen ikuisuuden jättääkseni tämän kaiken. Kotona minua ei odota mikään. Siellä ei juuri nyt ole mitään mitä kaipaisin. Täältä jään ikävöimään lämmintä tuulta, meren suolaa ja sen tuoksua ilmassa, kadulla vapaana saapastelevia riikinkukkoja ja kahviloista saatavaa paksua kaakaota jota en edes pystyisi juomaan kotona. Eniten tulen kaipaamaan vapautta. Sitä, ettei tiedä mitä huomenna tapahtuu tai mihin seuraavaksi päätyy, ja sitä ettei se epätietoisuus haittaa. Kukaan ei kysy mitä teen elemälläni, ja jos kysyy, saan tehdä mitä haluan. Saan olla kuka haluan. Saan olla minä. En ole koskaan ollut näin oma itseni. Suomessa minua kahlitsee Anoreksia ja pelko. Pelko siitä etten riitä, osaa tai pysty. Täällä mikään ei ole pidätellyt minua. Siksi en halua kotiin. Haluan olla minä yhtä täysillä kuin nämä viimeiset viikot, mutta mitä lähemmäs ajatukseni liukuvat Suomea, sitä enemmän alan pelätä etten pysty siihen siellä. Ja sitten huomaan jo olevani pois itsestäni. Pelkääväni. En tiedä mitä teen kun palaan Suomeen. En tiedä jatkuuko sairasloma, pääsenkö musikaaliin vai menenkö töihin… En tiedä miten Anoreksia toivottaa minut tervetulleeksi. En tiedä mitään, enkä olisi koskaan uskonut että tarvitsen rohkeutta kyetäkseni palaamaan kotiin.”

”Otan vastaan mitä tulee, ja jos kaikki menee pieleen niin tiedän nyt mistä lopulta löydän itseni jos kadotan minut jälleen. Löydän itseni maailmalta. Sieltä, missä vapaus asuu. En ole saanut matkallani vastauksia tulevaisuuttani koskeviin kysymyksiin, mutta olen saanut jotain parempaa: Olen tutustunut itseeni uudelleen. Tiedän kuka olen, ja pidän siitä. Tiedän mitä haluan, ja uskon nyt että se on mahdollista tasan niin kauan kun muistan kuka olen.”

 15.6.2017, Torstai klo 13:37
”Seikkailu on päättynyt. On mentävä kotiin ja vietävä matkamuistona kaikki kokemani. Saan kantaa sitä sisälläni koko loppuelämäni ja se on hienoa. Ei se oikeasti edes ole kantamista: Nämä muistot ovat höyhenen kevyitä ja ne kutittelevat minua mukavasti antaen voimaa ja uskoa kaikkeen tulevaan. Minulla on takana elämäni ehkä hienoimmat viikot. Ei pitäisi olla surullinen kotiinpaluusta, vaan onnellinen kaikesta tapahtuneesta.”

 15.6.2017, Edelleen torstai klo 23:02
”Konservatoriolta tuli info: ’Pääsy- ja valintakokeet hylätty’. Mamma Miaan minua ei valittu. Huomenna alkaa hormonitutkimukset. Postiluukusta oli tullut uusi sairaslomatodistus, vakuutuskorvauslaskelmia, kelakorvauslaskelma ja 2 kutsua sisätautipolille. Tämäkö on taas sitä arkea johon tänään matkustin takaisin? Tämäkö on minun kotini? Minun maailmani? Pysähdyin hetkeksi ja laitoin silmät kiinni. Yritin tunnustella ja irtautua siitä kaikesta mikä hiipi minua kohti: paniikki, ahdistus, epätoivo, epätietoisuus, pettymys ja pelko. Kaikki se minkä jätin tänne ennen kuin lähdin. Avasin silmäni ja aloin pyörittää vaihtoehtoja: Jos menisin töihin… Saisin nopeasti rahat ja pääsisin lähtemään pian taas pois. Vielä pidemmäksi ajaksi. Ja kauemmas. Voisinko lähteä karkuun tutkimuksia, lopettaa psykoterapian, unohtaa lääkärit, kaikki ongelmat ja kaiken mitä on ollut?”

 16.6.2017, Perjantai klo 23:54
”Ajatukseni ovat koko illan kiertäneet syvissä vesissä ympyrää. Olen vuorotellen miettinyt asioita ja ollut liian väsynyt miettimään mitään. Olen ajatellut ahdistuslääkkeen ottamista mutta ollut liian väsynyt tekemään mitään. Onko matkustuksen jälkeinen masennus ihan oikea käsite vai onko sen matkailun tuoma adrenaliini lopultakin kadonnut ja jättänyt jäljelle vain entistäkin suuremman väsymyksen? Väsymys ja masennus ovat parhaita kavereita, sen olen oppinut jo kauan sitten. Tai sitten sopassa on mukana vielä kaikki hylkäyskirjeet ja pettymykset joita koetan väistellä.”

 17.6.2017, Lauantai klo 22:45
”Käytiin äidin ja iskän kanssa pitkä keskustelu. Puhuttiin Konsan tuloksesta ja kaikki se vaan ryöpsähti ulos suustani, vaikka olin päättänyt etten halua puhua siitä tai edes ajatella sitä… Välttääkseni viimeviikot pilaavan pahan mielen. Mutta ei viimeviikkoja voi pilata. Se on eri asia että todellisuus on kohdattava. Keskusteltiin pitkään. Iskä puhui omaan painokkaaseen ja saarnaavaan sävyynsä siitä, miten minussa on se kaikki mitä tarvitaan mihin ikinä. Miten minun pitää vain tulla terveeksi. Hän sanoi ettei maailma paranna minua. Hän sanoi ettei oikeasti mikään muutu kun ylittää Suomen rajan. Rajan ylittäminen ei ole ratkaisu, koska sen tuoma helpotus ei ole totta kestävässä näkökulmassa. Ja se on ihan totta että se ei ole totta… Mutta siitä ei pidä vaipua epätoivoon vaan ajatella se näin: Jos pystyn ulkomailla olemaan oma itseni ja luottamaan itseeni ja unelmiini ja siihen kuka olen, niin miksi en pystyisi siihen täällä? Mitä se rajan ylittäminen siihen vaikuttaa? Okei, se vaikuttaa paljonkin, mutta perusajatus on iskällä ihan oikein. Ei mielisairaus tiedä maan välisiä rajoja vai tietääkö?
Minun on lakattava pelkäämästä. Mitä minä oikeasti haluan? Taina kysyisi sitä nyt, ja minä miettisin pitkään ja ajattelisin ihan ensimmäisenä uutta, pidempää reissua ja poissa pysymistä, mutta vastaisin lopulta ’terveyttä’. Haluan olla terve ja käyttää kaiken sen sairauteen suunnatun energian siihen, että jonakin päivänä minä vielä onnistun. Jos se ei ole Konservatorio tai Mamma Mia, niin se on joku muu. Tarvitaan terveyttä, uskoa, luottamusta ja rohkeutta. Matkustamisesta saa oikein käytettynä aineksia kaiken sen ammentamiseen. Kotiinpaluu ei ole epätoivoiseen arkeen palaamista, vaan sen tajuamista mikä on pielessä, ja avartuneemmalla mielellä sen kimppuun käymistä. Ongelmia ei paeta. Minun ongelmani ovat Anoreksia ja pelko. Niiden sisään mahtuu kaikenlaista, mutta totuus on, että matkalle ei saa lähteä ongelmia karkuun. Matkalle lähdetään hakemaan näkökulmaa, uskoa, sekä halua elää. Ja sen kaiken minä sain.
On vaikeaa selittää tätä kokemattomalle ihmiselle miltä tuntuu päästä pois minun arjestani. Siitä, kun mikään ei tunnu miltään ja epäonnistuminen ja sen pelko varjostavat kaikkea. Siitä pois pääseminen edes pieneksi hetkeksi tuntuu käsittämättömän hyvältä. Niin ihanalta, että se hämärtää totuutta: Alkaa helposti uskomaan että pakeneminen on se oikea tie. Iskä ja äiti ovat ehkä kokemattomia tietämään miltä minun elämäni näyttää, tuntuu ja maistuu minun pääni sisällä, mutta siinä he ovat oikeassa, että maan rajojen ylitys ei ole lopullinen ratkaisu… Eikä sen kai pitäisi olla edes väliaikainen.”

 

Ruotsin mökkireissu

28.2.2017 Yleinen

Noniin mennäänpä suoraan asiaan.

Perjantaina 24.2.2017 lähdimme kaverini mökille Ruotsiin. Ajomatkan pituudesta en ole ihan varma, mutta täältä Oulusta mökille matka kesti suunnilleen päälle kolme tuntia. Matkalla, kun tulimme torniosta Ruotsin puolelle päätimme jäädä kauppaan ostoksille ja syömään välipalaksi pienet hodarit. Kaupasta tultuamme menimme tottakai takaisin autoon ja matka jatkuu. Perillä me normaalisti laitoimme kamat kasaan. Samana päivänä me ei ehditty tehdä paljonkaan. Ammuimme vain muutaman laukauksen katapultilla. Niin KATAPULTILLA, nimittäin kaverini oli mökillä rakentanut katapultin.

Mut tottahan toi on… !!!!!

10.8.2015 Yleinen

The Lie We Live näinhän se menee!!!!

Katso ympärillesi ja herää nyky heteen mit on tapahtumassa tai on jo tapahtunut.

Mutta minkäs mie sille teen, jos sie et halua tehä mitään.

Myö ihmiset ollaan välillä kyllä … sanonko minkälaisia …

Lääkärillä taas

7.4.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Tänään minulla oli lääkärin kontrolliaika. Rasvaa oli säilynyt paremmin kuin ensimmäisessä leikkauksessa, mutta alan huomata taas kokoeroa. Lääkäri kysyi minulta, miten haluaisin tästä edetä. Kerroin, että toivoisin vielä oikeaan rintaan kohotusta. Lääkärille tämä kävi, ja hän myös otti puheeksi sen, että voisimme pienentää nännipihoja taas, koska ne ovat venyneet hiukan takaisin entistä kokoa päin. Olin tästä hyvin iloinen, koska olen itsekseni haaveillut pienemmistä nännipihoista. Jos oikeaa rintaa lähdetään kohottamaan, sitä varten minulle täytyisi tehdä taas uusi haava rinnan alle, mistä ihoa kiristettäisiin. Tämä jäi minua mietityttämään. En ole varma kummat haluan: symmetriset ja ryhdikkäät, mutta enemmän arvelliset, vai hiukan epäsymmetriset ja roikkuvammat rinnat. Tätä täytyy miettiä. Rasvaa ei kuitenkaan seuraavassa leikkauksessa siirretä enää.

Tissit tällä hetkellä.

Tissit tällä hetkellä.

Kysyin myös reisistäni, jotka omasta mielestäni ovat jääneet hiukan epätasaisiksi viime rasvansiirrosta. Lääkäri vakuutteli, että ajan myötä ero tulisi tasaantumaan. Se oli mukavaa ja helpottavaa kuulla. Vaikka eihän sitä eroa ulkopuolinen oikeastaan näe kunnolla.

Kuvaa reisistä.

Kuvaa reisistä.

Minut on siis nyt laitettu taas leikkausjonoon, ja todennäköisesti ajan saan loppukesästä tai alkusyksystä. Minulle tuo sopii oikein hyvin, sillä olisi kurjaa olla kesällä toipilaana. Isompi leikkaus totta kai jännittää, mutta olen mielessäni päättänyt, että oli lopputulos mikä hyvänsä, se tulee olemaan se, mihin aion olla tyytyväinen. Ellei toki jotain todella merkittävää virhettä jää tisseihin, mitä kyllä epäilen. Olen omasta mielestäni käynyt tarpeeksi monta leikkausta siinä vaiheessa. Eipä tässä siis muuta, kuin kesän loppua odottelemaan.

P.S. Ajattelin kirjoittaa kysymyksiä ja vastauksia tyylisen jutun seuraavaksi. Kommentteihin voi siis laittaa asioita, joihin kiinnostaisi saada vastaus minulta :)

Hiukan päälle 2 viikkoa toisesta leikkauksesta

28.2.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Tässä nopea päivitys tissien tilanteesta. Toistaiseksi siirretty rasva vaikuttaisi pysyvän ihan hyvin paikallaan, ainakin paremmin kuin viimeksi, mutta en vielä pidätä hengitystäni. Kipuja ei tällä hetkellä ole, aiemmin tissiä jomotti jatkuvasti. Mustelmat ovat yhä tallella, mutta eivätköhän ne siitä pikkuhiljaa parane. Myös reidet ovat mielestäni parantuneet paljon nopeammin kuin viimeksi, eivätkä ole herkät kuin ehkä painaessa.

Haavateipit olen saanut ottaa pois ja enää puolisen viikkoa täytyy tukihousujen kanssa sinnitellä. Jes!

Mojovat mustelmat.

Mojovat mustelmat.

Vaikka yritin ottaa kuinka monta kuvaa, niin huono valotus luo illuusion, että vasen tissi näyttää pienemmältä kuin se oikeasti on (ainakin omasta mielestäni). Livenä katsottuna ne ovat samankokoiset. Siihen onkin ollut totuttelemista, kun on tottunut kokoeroon!

Eipä tässä oikeastaan muuta, toipuminen sujuu hyvin ja innolla odottelen seuraavaa lääkäriaikaa.

Toinen leikkaus

15.2.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Viime viikolla oli toinen leikkaus, ja olen päässyt siitä nyt hyvin toipumaan. Tällä kertaa pelkästään reisistäni otettiin rasvaa; yhteensä noin kaksi desiä siirrettiin vasempaan rintaan. Rinnat ovat nyt kooltaan symmetriset. Tai no, vasen on hiukan isompi, mutta se on ehkä ihan hyvä vaan, koska rasvaa jonkin verran lähtee aina siirtojen jälkeen. Toivon, että tällä kertaa siirretty rasva oikeasti pysyy paikallaan! Rinnat eivät muodoltaan ole symmetriset, sillä vasen rinta on nyt ”pinkeä” ja hiukan kohommalla, kun taas oikea on veltomman oloinen. Mutta nyt on liian aikaista sanoa, millaiseksi tuo vasen tuosta kehkeytyy. Ensimmäisenkin leikkauksen rintani olivat sellaiset pinkeämmät, mutta ajan myötä löysentyivät (paremman sanan puutteessa), joten mielenkiinnolla seuraan, miten tilanne tästä etenee.

Lääkäri oli tyytyväinen tulokseen, ja minulla on hänen kanssaan seuraava tapaaminen jo huhtikuun alussa! Sitten katsotaan tilanteen mukaan taas, miten edetään. Itse tosiaan ehkä toivoisin vielä rintojen kohotusta, varsikin, jos sattuisi käymään niin, että vasen rinta jää ryhdikkäämmäksi. Toisaalta sain myös lääkärin puheiden perusteella käsityksen, että hän haluaisi poistaa vasemmasta rinnastani yhden isomman luomen varuiksi. No, näitä asioita voimme pohtia sitten seuraavassa tapaamisessa.

Olen katsellut reisiäni siirron jälkeen ja onhan vielä aikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta tällä hetkellä ne näyttävät omaan silmään epätasaisilta rasvanottokohtien suhteen. ”Aaltoisilta”. Toivon tilanteen tasautuvat ajan kanssa, mutta saa nähdä. Ainakaan jalkoihin ei tullut uusia arpia, vaan niitä vanhoja käytettiin uudelleen rasvanottokohtina.

Oloni on huomattavasti parempi kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen, mutta olihan operaatiokin tällä kertaa pienempi. Sairaalassa yö meni kivuitta, en joutunut edes pyytämään lääkettä heräämön jälkeen kertaakaan. Pystyin lähes heti liikkumaan varovaisesti. Jotenkin myös tällä kertaa henkilökunnasta jäi paljon miellyttävämpi olo, kaikki tuntuivat paljon mukavammilta ja huolehtivaisemmilta kuin ensimmäisellä leikkauskerralla.

Nyt sitten on taas edessä tukihousujen käyttö 3 viikkoa, mutta ainakin tällä kertaa sain uudet, jotka eivät ole haaroista avonaiset :D Rinta täytyy myös pitää lämpimänä ja painavien tavaroiden nostelua tai yleisesti itsensä rasittamista on vältettävä. Sama rumba kuin viimeksikin. Laitan kuvia sitten, kun hiukan aikaa on kulunut ja näen, miten keho on toipunut leikkauksesta.

Itselleni tulee vielä tässä miettiessä mieleen, että tähän korjausprojektiin lähtiessä täytyy olla kyllä hyvä kärsivällisyys ja rautaiset hermot. Asiat tapahtuvat pikkuhiljaa, ja on osattava hyväksyä se, että jokin asia itsessään on ”kesken”. Se on ehkä itselleni ollut haastavaa välillä, kun jään pähkäilemään ”jääkö tämä nyt tälläiseksi” tai ”tämä on nyt tämän näköinen, hui kamalaa”. Olen aika kärsimätön ihminen. Mutta pienin askelin menen eteenpäin, eikä saa unohtaa, sitä mitä on jo saavuttanut. Jokainen muutos on askel poispäin tubulaarisista rinnoista.

Oviaukosta kulku

11.2.2015 Yleinen

Ledi jää vilkkumaan, aina kun ovesta on kuljettu.
Ajattelimme että oven leveys on 100cm eli jos etäisyys on alle 100cm niin silloin ovesta on kuljettu.

Tällä kertaa ei kuvia, koska unohdimme ottaa.

 

//Authors Kaisa-Maria Hänninen & Maria Elo
// trig= keltainen johto > digital pin 12 ja echo = vihreä johto > digital pin 11
const int trigPin = 12;
const int echoPin = 11;
int led =13;
boolean ihminenMeni = false;

void setup() {

Serial.begin(9600);
pinMode(led, OUTPUT);

}

void loop()
{
long duration, cm;            //Matka mitataan senteissä

pinMode(trigPin, OUTPUT);
digitalWrite(trigPin, LOW);
delayMicroseconds(2);
digitalWrite(trigPin, HIGH);
delayMicroseconds(10);
digitalWrite(trigPin, LOW);
//Kuinka usein lähettää pulssin
pinMode(echoPin, INPUT);
duration = pulseIn(echoPin, HIGH);    //Kun vastaanottaa kaiun

cm = microsecondsToCentimeters(duration);   //Aika muutetaan senteiksi
Serial.println(cm);

if(cm < 100){
ihminenMeni =true;

Serial.print(cm);
Serial.println();

}
if(ihminenMeni) {
digitalWrite(led, HIGH);   // turn the LED on (HIGH is the voltage level)
delay(200);               // wait for a second
digitalWrite(led, LOW);    // turn the LED off by making the voltage LOW
delay(200);               // wait for a second
}

delay(500);
}

long microsecondsToCentimeters(long microseconds)
{
return microseconds / 29 / 2;              //Aika jaetaan kahdella, koska pulssi kulkee edestakaisen matkan
}

Lääkärikäynti ja seuraava leikkaus

15.1.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Vierailu poliklinikalla alkaa tuntua jo tutulta kuviolta. Tosin enää ei jännitä, mikä on kiva kehitys.

Vastaanotolle saapuessani menimme heti lääkärin kanssa asiaan, eli tutkimme rintani. Lääkäri oli hyvin tyytyväinen paranemiseen ja etenkin arpien siistiyteen. Oikeaan rintaan ilmestyneistä haavoistakaan ei kuulemma tarvitse huolestua, sillä se on vain normaali ärtyneen, tikkiä hylkivän ihon reaktio. Se oli helpottavaa kuulla.

Minulle on kuulemma varattu seuraava leikkausaika helmikuulle. Tuntuu hyvältä tietää tarkka päivämäärä. On taas jotain konkreettista, mitä odottaa!

Suunnittelimme seuraavaksi yhdessä lääkärin kanssa, mitä seuraavaksi tehtäisiin. Tuntui kivalta huomata, miten paljon lääkäri kyseli myös minun mielipidettäni, eikä yksin ladellut kiveen hakattuna, kuinka tästä edettäisiin. Päädyimme keskittymään seuraavaksi vasempaan rintaan, joka on nyt pienempi kuin oikea. Eli minulle tehdään uusi rasvansiirto vasempaan rintaan kokoeron tasaamiseksi. Oikeaan puolestaan ei tällä kertaa tehdä mitään. Lääkäri tosin kysyi minulta, haluaisinko rasvansiirron myös siihen, mutta oikeastaan isommat tissit eivät kiinnosta minua niin paljon kuin symmetriset.

Kysyin lääkärin mielipidettä rintojeni ryhdikkyydestä, ja hän sanoi, että on mahdollista tehdä uusi kohottava leikkaus, jos niin toivon. Sovimme kuitenkin, että miettisimme sitä vasta sitten, kun rintojen kokoero on ensin saatu korjattua.

Katsoimme sitten mahdollisia rasvanottokohtia. Olin jouluna ja uutena vuotena ainakin omasta mielestä mässäillyt niin reilusti, että nyt olisi mistä siirtää. Mutta ei kyllä ollut. Naureskelin, että en näköjään kuitenkaan syönyt jouluna tarpeeksi, kun ei näyttänyt kiloja tarttuneen. Huoneessa ollut hoitaja huokaisi siihen perään ”että tasan ei käy onnenlahjat”, mihin me kaikki lääkäri mukaan lukien naureskelimme.

Tosiaan, muutama mahdollinen ottokohta löytyi onneksi. Ensisijaisesti rasvaa otetaan polvien sisäpuolelta, ja jos niistä ei irtoa tarpeeksi, niin siirrytään jenkkakahvoihin (tavallaan toivon, ettei polvista siksi riittäisi!) Takapuolta harkittiin myös, mutta sitten istumisesta ei tulisi kuulemma kovin mukavaa moneen viikkoon, joten ihan hyvä ettei siihen päädytty. Lääkäri naureskeli, että minua saatetaan joutua kieputtelemaan ympäri siinä leikkauspöydällä, mihin tokaisin, että eipä tuo minua haittaa, kun on taju kankaalla muutenkin.

Lopuksi sain vielä pikakertauksen ohjeista, mitä ennen leikkausta tehdään ja mihin kellonaikaan se suunnilleen tulisi olemaan. Sairaalan jonohoitaja soittaa vielä minulle 100% varman ajankohdan, samoin saan kirjeen kuten viimeksikin. Saatan joutua soittelemaan jonohoitajan perään, jos tällä viikolla soittoa ei kuulu. Koko lääkärintapaaminen vei yhteensä ehkä 15 minuuttia.

Olen innoissani taas. Tällä kertaa ei jännitä tuleva leikkaus, kun se tulee olemaan paljon pienempi ja helpompi operaatio kuin se ensimmäinen. Sairaslomaakaan en tarvitsisi kuin korkeintaan puolitoista viikkoa. Toivon, että tällä kertaa rasvaa jäisi kunnolla paikalleen.

Olisipa jo helmikuu!

Tissit sanoi poks

12.1.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu ja uusivuosi. Minullakin on uusia kuulumisia tissien suhteen, ja nämä uutiset saivat kyllä oloni todella hupsuksi :D

Ensimmäinen asia tapahtui jouluaaton yönä. Olin nukkumassa, mutta heräsin jossakin välissä janoon. Kurotin oikean käteni viereisellä yöpöydällä olevalle vesilasille, kun tunsin oikeassa rinnassani jonkin napsahtavan. Tunne muistutti hiukan katkeavaa kuminauhaa, mutta ilman kipua. Säpsähdin täysin hereille, säikähtäneenä tietenkin. Hamuilin puhelimeni taskulampun päälle ja yritin tutkia mitä oli tapahtunut. En nähnyt mitään poikkeavaa, joten päätin mennä takaisin nukkumaan (olin yhä ihan unenpöpperössä). Seuraavana aamuna näin kunnolla mitä oli oikeastaan tapahtunut.

Oikean tissini nännipiha oli selkeästi ”laajentunut”. Luulen ymmärtäväni viimein miksi tissien ympärillä oli kiristyneen ja poimuttuneen näköistä ihoa. Nännipiha ja iho oli ommeltu tikeillä yhteen niin, että itse arpi olikin koko ajan niiden välissä sisällä suojassa, parantumassa. Jos nyt yhtään sain järkevästi selitettyä. Napsahdus johtui ilmeisesti siitä, että tikit antoivat viimein kunnolla periksi ja nännipiha pääsi ”avautumaan”. Iho on tasainen ja sileä, hyvin luonnollisen näköinen siinä kohtaa missä iho muuttuu nännipihaksi. Siinä on näkyvissä osittain haalistunut arpi, joka varmasti täysin parannuttuaan ei pahemmin tavallisesta ihosta erotu.

Noin viikkoa myöhemmin myös vasen tissini napsahti, eli en onneksi joutunut kulkemaan Oo tisseillä pitkään (tai enemmän Oo kuin yleensä)!

Neljä kuukautta leikkauksesta.

Neljä kuukautta leikkauksesta.

Eli huvittavaahan tässä on siis se, että olen kaikki nämä viikot silloin aikaisemmin laittanut arpikudosta parantavaa teippiä iholle, jossa ei edes ollut arpikudosta! :D Että hyvää päivää vaan minulle sitten.

Tissien avautumisen myötä ne ovat olleen hiukan ärhäkämpinä. Ensin vasempaan tissiin ilmestyi kohta, joka punoitti ja josta lähti sellaista sykkivää kipua. Mietin aluksi, että ei kai se nyt tulehtunut, mutta nyt kohta on jo rauhoittunut, eikä ole yhtään kipeä tai punainen. Oikea tissi puolestaan on alkanut kenkkuilla. Eilen huomasin rintaliiveihini jääneen kellertävää töhnää ja siitä huomasin oikeaan tissiin ilmestyneen yhteen kohtaan vaalean, noin nuppineulan värillisen pään kokoisen patin. Se ei ollut kylläkään yhtään kipeä. En tiedä oliko fiksua, mutta en voinut vastustaa sen rutistamista, toki puhdistin sen desinfiointiaineella. Nyt sekin kohta vaikuttasi rauhoittuneen, mutta seuraan tilannetta.

En oikein pidä niin paljon tissieni uudesta muodosta nännipihojen avautumisen jälkeen. Omasta mielestäni niiden ryhdikkyys kärsi hiukan siitä (etenkin sivuprofiilista tämän huomaa). Myös kokoero on aika selkeä. Yritän kuitenkin olla ajattelematta liikaa ja keskittyä siihen, mikä on parempaa kuin ennen. Prosessi on kuitenkin yhä edelleen kesken. Ja minulla on oikeastaan ihan jo tällä viikolla seuraava lääkärin tapaaminen! Olen innoissani ja haluan kuulla, miten hänestä parantuminen on mennyt ja mitä seuraavaksi tehdään. Viisi kuukautta on mennyt kuin hujauksessa.

Päivittelen siis tänne lääkärin kuulumiset ihan muutaman päivän kuluessa.

29.12.2014-03.01.2015 Helsinki-Amsterdam

4.1.2015 Yleinen

Hyvää Uutta Vuotta kaikille, Uusi vuosi ja uudet kuviot ? ;)

Ensimmäinen kerta, kun kokeilimme lähteä ystävän kanssa Amsterdamiin uudeksi vuodeksi. Olihan se pakko kokea, että on uuden vuoden poissa Suomesta. No, me sitten lähdimme Amsterdamiin. KLM lento lähti 29.12.2014 myöhässä, huonon sään takia. Amsterdamiin saavuetta huomasimme, että seuraavalla kerralla kannattaa ottaa kolikoita mukaan, metrolippua varten. Tiskillä todella tylyä palvelua, tuntui, että kukaan ei vissiin kaivannu meitä sinne. No mutta kuitenki, Amsterdam Centraaliin saavuettassa löysimme melkein heti hotellimme. Hotel Manofa oli ”Hotellin” nimi. Varasimme netistä, ja viiden yön piti maksaa 670€, mutta ei ”taksa 100€ ” yllätti meidät. Meidän pankkikortit ei käynyt maksuvälineenä sielä, mutta ihme kas kummaa, saimme kuitenkin huoneen, mutta meidän piti maksaa hotelli, ennen kun poistuisimme sieltä. Kun nostimme rahat ja menimme maksamaan, jouduimme maksamaan vielä 10€ avaimen ”panttirahaa” lisää.. No maksoimme, kun emme jaksaneet kiistellä asiasta. Huoneet oli hyviä, paitsi, että saimme huoneen rappusten vierestä. Tyynyt olisi voineet kyllä olleet huomattavasti parempia….

 

Toinen, mikä häiritsi oli kieltopaperit, Elikkä siis huoneeseen ei saanut missään nimessä viedä ruokaa tai syötävää. No satuinpa näkemään miehen, joka salakultti pizzalaatikon sinne. Joten ajattelin, että miksipäs ei, ja itsekkin kriminaalinen, ryhdyin salakuljettamaan ruokani huoneeseen.