Selaat arkistoa kohteelle makuuhuone sisustus.

Nainen remppaa

11.3.2016 kierrätys, Kierrätys, Koti ja Sisustus, remontointi, remontti, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse, Yleinen

Tänä aamuna aloitettiin koko perheen voimin saumaushommat kylppärissä (jatkettiin siitä mihin minä olin edellisiltana jäänyt). Pienin remonttimies oli aika pian mustana kuin nuohooja, joten Jarkko siirtyi Sulon kanssa tekemään ruokaa ja minä jatkoin saumaushommat loppuun. Eilen tein pitkästä aikaa remppahommia, mikä oli aika mukavaa. Olen päässyt muutaman viikon aika helpolla näissä remonttijutuissa, koska olen päivät istunut koulussa tai työharjoittelussa.

Vuoronvaihto tehtiin sitten silikonivaiheessa, minut tuntevat tietävät ettei kroppani kaipaa silikonia, joten Jarkko sai suosiolla astua puikkoihin.

Hetken mietin, että mitäs sitä sitten tekisi, kun energiaa olisi vaikka mihinkä. Noh, ajattelinpa laittaa vihdoin ja viimein makkarin sisustuksen kuosiin ja kittailin siellä myös hieman seiniä.

Tärkeimmät ensin. Kengät ja muut hilavitkuttimet järjestykseen. Huomatkaa että tommoisesta torvesta voi tehdä vaikka kaulakoruille kätevän telineen.

Tärkeimmät ensin. Kengät ja muut hilavitkuttimet järjestykseen. Huomatkaa että tuommoisesta torvesta voi tehdä vaikka kaulakoruille kätevän telineen :D

 

"Vaatekaappii pitäisi saada se valo...mitenkäs minä sinne yllän kun ei ole muita kuin näitä pieniä jakkaroita..."

”Vaatekaappiin pitäisi saada se valo…mitenkäs minä sinne yllän kun ei ole muita kuin näitä pieniä jakkaroita…”

Tuo kenkien alla oleva Juicen kirja on muuten ihan hyvä. Olen sivulla 33 ja olen lukenut kirjaa vasta neljä kuukautta. Arvatkaa jouduinko hakemaan kuraisen pukin avukseni (nyt en puhu siitä miehestä vaan sellaisesta pukista minkä päälle voi kiivetä…tai noh, antaa olla….)

Nyt näkee vaikka yöllä penkoa rättejä yllensä.

Nyt näkee vaikka yöllä penkoa rättejä yllensä.

Kirppislöytö o/

Kirppislöytö o/

Toissapäivänä bongasin nettikirpparilta kaksi kappaletta nahkaisia pyöriviä tuoleja. 25 euroa kappale (Jarkko oli vielä hinnasta tinkinyt hakiessaan). Ei lainkaan paha :)

Nyt alkaa olemaan taas aika mukava tunne, kun sauna alkaa valmistua ja päästään omaan suihkuun. Aikamoista hommaa luikkia muiden luona pesuilla…alkaa jo hävettämään :D Taidetaan olla perheenjäsenille ”muutamat” löylyt velkaa.

/Salla

 

Machine room edelleen vaiheessa

16.10.2015 Huumori, kierrätys, Kierrätys, kilpailuttaminen, Koti ja Sisustus, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse, Yleinen

Maalasin makuuhuoneen seinät mustiksi lukuunottamatta takaseinää minkä maalasin pikaisesti jämämaaleilla (pohjamaalaus tapetointia varten). Tässä vaiheessa ei vielä kirveltänyt silmiä eikä selkään koskenut.

Oishan tuon koivumetsän voinut vaikka maalatakin. Näytti jo melkein taiteelta tämä pohjamaalaus ;)

Näytti jo melkein taiteelta tämä pohjamaalaus ;)

Mutsi käväisi ahtaan paikan remonttimiehen makkaranpaistoretkelle, joten sain rauhassa rempata itseni kanssa. Otinkin tähtäimeksi, että saisin tänään tapetoitua seinän ja maalattua lattian.

En ole koskaan omistanut tapetointipöytää vaikka olen himotapetoija. Pitäisiköhän joskus investoida?!

En ole koskaan omistanut tapetointipöytää. Pitäisiköhän joskus investoida?!

Tapetoinnista sen verran, että jokainen joka on joskus tapetoinut tietää sen tuntee kun ensimmäistä liuskaa asettelee seinälle?… Niinpä, aina tulee se kiusallinen tuskahiki kun pelkää, että munaa koko homman jo alkumetreillä. Sama tunne tulee kun päällystää kontaktimuovilla kirjoja. Kun huomaat, että ensimmäisestä kohdasta selvisit, tulee itsevarma olo.

Otin itsestäni selfien

Otin itsestäni selfien

Ei se tuskahiki muuten pääty siihen ensimmäiseen liuskaan. Ikävä kyllä se kestää koko tapetoinnin ajan. Inhottavaa on myös huomata toista liuskaa laitteessa, että tapetti olikin kohdistettavaa.

Hän on seinällä

Hän on seinällä

Miltäs näyttää?

Lattiankin maalasin vielä illan hämyssä valkoiseksi. Tarkistan vauriot huomenna. Nyt kirveltää silmiä ja selkä on karrella kuin nuo koivut tuossa tapetissa.

Kerettiin muuten käyttää kissakin leikkauksessa. Kyselivät minun tietoja kun mentiin lääkäriin. Luulin, että leikkaavat minut. Hiton vaikeeta ois ollu tehdä hommia tuommoinen kinkkurulla-asu päällä.

Kerettiin muuten käyttää kissakin leikkauksessa. Kyselivät minun tietoja kun mentiin lääkäriin, kysyin että meinasivatko minut leikata. Hiton vaikeeta ois ollu tehdä hommia tuommoinen kinkkurulla-asu päällä.

Öitä!

/S