Selaat arkistoa kohteelle mainonta.

Joulukalenteri 13 – .. and of course, commercials

13.12.2016 Joulukalenteri

Mitäpä olisi alusaika ilman puhetta hieman myös mainoksista. Noista audio(visuaalisista) pätkistä, jotka vähenevät kuin taivaalla hohtavan ihmeen kaupalla 24.12. Ainakin vielä toistaiseksi, kun elinkeinoelämän keskusliitto ei ole saanut märkiä päiväuniaan läpi toisesta lahjakierroksesta Joulupäivänä, ja kauppojen aukioloaikojen liberaalisesta vapauttamisesta ammolleen.

Okei. Suhtautumiseni mainoksiin on ollut kautta aikani hyvin kaksijakoinen. Pääosin mainokset ärsyttävät, mutta hyvin kohdennetut mainokset eivät niinkään. Kaikkein vähiten minua ärsyttävät nerokkaat mainokset, jossa rikotaan rajoja. Mainonta voi olla myös taidetta.

Valitettavasti elämmä valittajien maailmassa, ja tämä ei ole vain suomalainen juttu. Hyviä mainoksia kielletään oudoin perustein maailman halki. Milloin niissä nähdään syrjintää, milloin liian rankkaa toimintaa, mitä ikinä. Mitä näiden valittajien mielessä mahtaa liikkua. Haluavatko ihmiset oikeasti tylsiä mainoksia?

Ilmeisesti kyllä, sillä suurin osa mainoksista on armotonta kuraa. Ajan ja resurssien haaskausta mielestäni, mutta kenties ei, jos mainos saa aikaan toivotun reaktion. Itse vältän tuotteita joita alan inhota mainosten vuoksi. Ehkä kuulun vähemmostöön, enkä olekaan sen tason masokisti, kun väliin voisi ajatlella. Ehkä. ehkä,..

Noh, tuskin mainoksia tehtäisiin, ellei ne tuottaisi lisäarvoa. Onneksi osassa tapauksia ymmärrän pointin. Jos byrokraattisadisteilta ja kukkahatuilta kysyttäisiin, kaikki mainokset olisivat hammas-, ja terveystuotemainoksia.. unohtamatta lemppareitani: kokoperheen keskieurooppalaisia dubattuja pesuainemainoksia.

Muutama päivä sitten vietin aikaa Youtuben ihmeellisessä maailmassa, ja löysin hillittömän nerokkaista mainoksista koostuvia kokoelmia otsikolla banned commercials.. Osassa ymmärrän nipin napin bannauksen pointin, mutta osassa tapauksia en.. Mainonnassa hankalinta täytyy olla tasapainottelu oman luovan mielen ja kieltojen rajamailla.

Kun nyt kuulemma poistetaan byrokratiaa.. miksei vapauteta mainossuunnittelijoiden luovaa mieltä. Haluaisin mukaan siihen kelkkaan!

DaMaestro

saatananpalvonta trendiksi- Mainstream media ja kaupalliset tuotteet

19.11.2014 Yleinen

Pahan trendi on tullut viimeisen parin vuoden aikana mainstream merkkien koruihin, vaatteisin, muotilehtiin ja lasten leluihin. Tänään löysin citymarketista monster-tyttö leluja, jonkunlaisia barbien korvikkeita. Nämä nuket ovat barbieta puolet laihempia, suuripäisiä ja suurisilmäisiä. ja kulkevat nimellä inner monster. Nukeilla on naamioita ym. joilla voi vaihtaa persoonaa. Osalla on silmien paikalla vain valkoiset silmämunat kuten oheisessa kuvassa.En ostaisi lapselleni barbejakaan, mutta nämä nyt vielä enemmän saavat kauneuskäsityksen ja minäkuvan vääristymään eteenkin jos sitä tuetaan vielä lisäksi julkkisten ihannoimisella jne.image.ill2 copy

imagetumblr_mb3xz6NIPZ1rtr3kno1_1280

Myös nuotilehdissä on näkynyt luciferaiheisia editorialeja. Kate Moss esiintyi taannoin muotieditoriaalissa, joka ylisti luciferia. koko sarjan voi katsoa linkistä alla.

.kate-moss-baphamet-hornshttp://yoy50.wordpress.com/2012/02/16/the-satanic-fashion-industry-kate-moss-sold-her-soul-a-long-time-ago/
tumblr_lh06arLIrz1qeihu4o1_500
http://lightoftruth.tumblr.com/post/3439325166/blatant-witchcraft-illuminati-symbolism-from-the

Lisää muoti/ illuminati editorialeja voi tsekkaa esim. Tuolla http://www.pseudoccultmedia.net/2009/07/androgynous-illuminati-fashion.html

AntonellaArismendiSalemsWitches5
Voisin kuvitella että ihmiselle joka ei ole hengellinen eikä kallistu sen enempää mihinkään satanismiin tai uskontoon, voi aika pian käydä tylsäksi tollanen saman symbolisen sonnan tunkeminen jokapaikkaan. Mielestäni tuo osoittaakin vain mielen köyhyyttä jos ideat pyörii vaan tollasen ympärillä, paitsi tietysti jos ja kun ihminen kokee että tämä vastaa hänen arvojaan niin niitä sitten haluaa tuoda esille. Kristillisyyttä halutaan kokoajan viedä pois silmistä sensijaan tällaiset saavat lisääntyä kaupallisuuden ja lukuisten tv-sarjojen lomassa.

Samalla kasvaa seksuaalinen epäpuhtaus, joita mm. Gucci, givenchy, D&G mainostavat.

Julianne-Moore-Nude-in-Bulgari-Winter-Ad-Campaign2-560x395

Tässä on jotenkin ällöttävä ylimielinen valkoisen naisen ja colonianismin yhdistelmä. Afrikasta riistetty uhanalainen eläin. tämä ei sinänsä ole illuminatia ehkä, mutta kuvaa kyllä elitismiä.”olen muita ylempänä ja voin siten riistää afrikkaa” illuminati käyttää leijonaa usein kuvaamaan joko alistettua ja halveksittavaa kuningasta, Jeesusta (jos leijonaa alistetaan videolla kuten Die antwoord teki) tai valtaa ja omaa kuninkuutta.

b852074a194c4977a88102bcb4e6b6b5

Rohkeiden ja estottomien miesten hajuste?

image-6

D&G

D&G

image-5

Lady Gaga perverssin ja malleja hyväksikäyttävän kuvaajan, terry Richardsonin linssinläpi nähtynä.

Arvomaailma on nykyään niin sekaisin. En olisi uskonut että joku päivä Finlayson tekee tom of finland lakanat, jippii.

http://www.marmai.fi/uutiset/finlayson+suuntaa+ulkomaille+tom+of+finland+mallistolla/a2277934toff9322_xlToki varmasti jokin hieman siveämpi kuva valitaan kankaalle, mUtta iso osa tuotannosta on tätä luokkaa, joten pari siveämpää kuvaa ei tee tästä ” taiteesta” tavalliselle ja normaalille kansalle sopivaa aihetta kun se edustaa  perverssiä erotiikkaa. Eikä siksi että on miehet miehen kanssa, vaikka kyseessä olisi heteropari niin tällaisen ei kuuluisi olla kaupallista tavaraa jossain citymarketissa.
Kun ostat tuotteen, ostat samalla sen arvomaailman, imagon. Jos elämääsi kuuluu nyrkkipanoja monen miehen kanssa ja olet siitä ylpeä niin osta pois. Jos taas se ei kuulu ja olet vain sitä mieltä että homojen oikeuksia pitää puolustaa niin tarvitseeko se tehdä tuollaisella kuvituksella joka vain kertoo homopiirien likaisesta puolesta?

Ja nyt joku voisi kommentoida että onhan heteroillakin sitä ja tätä. H&M alusvaate tai bikinimainokset ovat seksistisiä mutta eivät pornoja, hetero pornoa tai siitä juontuvaa siveämpää ”taidetta” ei ole printattu tekstiileihin eikä varmaan printatakaan. Homosegmentti maailmanlaakuisesti voi olla rahanhimoisille kiinnostava, homoilla on keskimäärin enemmän rahaa koska ovat yleensä perheettömiä ja käyttävät muutenkin enemmän rahaa ulkonäköön jne. En kuitenkaan usko että Finlayson tekee mittavaa tulosta lakanoillaan.

Tom Of Finland näyttelyn aikoihin hänen tuotannosta kertovaa kirjaa pidettiin esillä kirjaston aulassa. Siellä lapset pläräsivät sitä ja ihmettelivät. miesten ryhmäpanot, nyrkkipanot ja sadistiset seksijutut eivät kyllä kuulu lasten katsottavaksi eikä edes aikuisten mutta ilmeisesti kaupunginkirjasto oli eri mieltä.

mportrait

Tom of finland touko laaksonen

 

Lopuksi, blogin tarkoitus ei ole aiheuttaa kenellekään painajaisia vaan avata ihmisten silmät asioille, joita media yrittää huomaamatta tehdä meille normaaliksi. Artistit eivät voi taiteen nimissä tehdä esimerkiksi lavalla mitä sattuu. Nuorten on opittava medialukutaitoa ja kysyttävä useammin ”miksi ?”. Miksi on valittu jokin tietty asia, missä sen juuret ovat ? mitä haluavani asiat edustavat ja ovatko ne minulle hyväksi?millaista henkilökohtaista elämää ihailemani artisti viettää tai millainen on hänen arvomaailmansa. Eikä toki saatananpalvojat tai muuten kierot ihmiset välttämättä vaikuta lainkaan pahoilta, he voivat haastatteluissa sanoa hyviä asioita, mutta itseäni ei ole koskaan liikuttanut sanat niin paljon kuin aidot teot. Kriittisyyteni on kohdistunut yhtälailla kristittyihin, joihin olen joskus voinut  pettyä, silti olen pysynyt uskossa. Jumala ei ole sama kuin vajavainen ihminen. Oma toiveeni on että ihmiset osaisivat huutaa Jeesusta avukseen, ainakin sitä voisi kokeilla sillä et sillä mitään menetä. Tämä maailma jokatapauksessa kulkee kohti tuhoa ja vain Jumalaa lähellä jaksaa ja vain hänessä on ikuinen elämä.

Jeesus Kristus