Selaat arkistoa kohteelle macgyver.

Petetyille

4.5.2014 Raamatusta

Katsoin juuri MacGyveria. Ehkä jollekin tuttu sarja. Koin, että tuon katsomani osan kautta Jumala puhui minulle siitä, kuinka hän rakastaa valtavalla Isän rakkaudellaan heitä, jotka ovat pettyneet häneen ja uskoviin. He ovat niitä, jotka ovat joskus seuranneet Jeesusta ja joidenkin tapahtumien tähden pettyneet ja lähteneet pois hänen luotaan. Tai niitä, jotka eivät koskaan ole vastaanottaneet hyviä uutisia Jeesuksesta. Koin, että juuri heille tahdon erityisesti omistaa tämän kirjoituksen. 

 
Tuossa kyseisessä MacGyverin jakson lopussa ihmemies ystävineen kohtaa entisen naisystävänsä, joka epäonnistui murhayrityksessään viime kerralla, sen tähden, ettei osannut jättää tunteitaan pois, eikä löytänyt Macista mitään vihattavaa piirrettä. Tilitettyään sydämensä tunnot, tämä nainen, tahtoi nimenomaan kohdata kasvotusten ja painaa liipasinta ja lopettaa tämän ihmissuhteen. Macin ystävien avulla tilanne muuttui radikaalisti ja nainen oli kohta jyrkänteellä ja Mac auttamassa hänet ylös, ettei hän tipu monta kymmentä metriä ja kuole. Jostain syystä, nainen päätti kaivaa veitsen ja haavoittaa Macia ja kohtaus päättyy, kun naisen jalkojen alla oleva kivi hajoaa ja hän tippuu alas. 
 
Dramaattista, eikö totta? Olemmeko ihmiset tällaisia? Kun joku päättää osoittaa rakkautta, me emme kykene tai tahdo vastaanottaa sitä. Tunnistan itseni tästä kohtauksesta muutamien vuosien takaa. Olen tullut kahdeksan vuotiaana lastenleirillä uskoon kun sanoin Jumalalle, että tahdon tuota samaa, kuin kavereilla oli ja löytää suhteen häneen. Hän näki sydämeni kaipauksen ja pelasti minut. Aika kului. Opiskellessani Kokkolassa kävin seurakunnassa, vietin aikaa frendien kanssa, mutta en silti tahtonut panostaa Jumala-suhteeseeni. Oli mielekkäämpiä asioita, jotka täyttivät elämäni. 
 
Aikaa kului, seurakunnan merkitys väheni ja huomasin, kuinka aloin viettää aikaa myös ihmisten kanssa, jotka kävivät viihteellä. Tuli aika, kun tiedostin, etten voi jatkaa kahdella tiellä elämistä. Jumala armossaan oli antanut minulle aina halun rukoilla kun olin vaikeuksissa. Muistan monta kertaa rukoilleeni, etten tahdo koskaan lähteä sinun luotasi. Kiitän Jumalaa ystävistä, jotka eivät koskaan jättäneet minua, vaan kulkivat rinnalla ja välittivät hänen rakkauttaan. Kaiken keskellä aloin rukoilemaan, että saisin halun lukea Raamattua, koska tiesin, että se tulee muuttamaan elämäni. Tähän rukoukseen vastattiin ja aloin parantumaan Jumalan rakkaudessa. 
 
Ehkä huomasit, ettei minun kohdallani asiat tapahtuneet nopeasti vaan pikku hiljaa. Sen tähden onkin niin vaarallista, että alamme antaa periksi houkutuksille, jotka tiedämme omassatunossamme olevan väärin. Kun ihminen kohtaa syyttävän omantunnon, tehdään valintoja joilla voi olla kauaskantoisia seurauksia, jopa ikusuuteen asti. Jos ihminen omastatunnostaan huolimatta, päättää jatkaa näissä teoissa, hän paatuu, eikä enää välitä kun omatunto varoittaa seurauksista ja näin sen vaientaa. Näin ihmiselle kehittyy luonne, joka haavoittaa sekä itseä, Jumalaa ja muita ihmisiä. 
 
Jokaisella on siis kyky sekä hyvään, että pahaan. Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, jolla voimme päättää tahdommeko elää rakastavan Isän yhteydessä vai emme. 
 
Roomalaiskirje 3:23
Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
 
Synti saa aikaan tuskaa, kärsimystä, kaikkea pahaa. Sen tähden kenelläkään ei ole varaa suhtautua siihen kevyesti. Jos emme välitä siitä, se tuhoaa lopulta elämämme. Sen kavaluus onkin siinä, että tekohetkellä se tuntuu hyvältä, mutta se tuottaa kuoleman, joka kerran kun teemme sitä. Sen tähden me tarvitsemme Jumalan armoa, jotta voisimme löytää pääsyn vapaaksi synnin kierteestä. 
 
Heprealaiskirje 4:14-16
Koska meillä siis on suuri ylipappi, läpi taivaiden kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. 
 
Tunnistatko tarvitsevasi nyt Jeesusta elämääsi, tahdotko vastaanottaa armon elämääsi? Vain ja ainoastaan tulemalla hänen eteensä, rukoilemalla häntä, voimme vastaanottaa pelastuksen. Jeesus on voittanut synnin vallan, joka olisi tuhonnut koko ihmiskunnan kuolemalla kaikkien syntien tähden meidän edestämme, jotka ansaitsimme teoillamme iankaikkisen eron Jumalasta. Jeesus on armo. Ainoastaan turvautumalla hänen täydelliseen työhönsä, saamme takaisin yhteyden Jumalaan, joka rakastaa meitä. 
 
Mikä on sinun valintasi? Tahdotko tarttua rakastavan Jumalan käteen, joka tahtoo pelastaa sinut jyrkänteeltä, jonne olet joutunut tekojesi seurauksena? Tahdotko jatkaa elämääsi ilman rakastavan Isän  läsnäoloa ja apua vai hänen kanssaan? Hän vain odottaa, että annat hänelle luvan tarttua sinuun ja vetää syleilyynsä:
 
Luukas 15:20
Niin hän nousi ja lähti isänsä luo. Kun hän vielä oli kaukana, hänen isänsä näki hänet ja tunsi sääliä. Isä juoksi häntä vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä hellästi. 
 
Jos tahdot vastaanottaa Jumalan armon, siirtyä hänen yhteyteensä, rukoile ääneen (jos mahdollista) seuraava:
 
Jeesus, sinä tunnet minut täysin. Tänään tahdon tulla luoksesi. Tunnustan, että olen syntinen. Anna anteeksi kaikki syntini. Tahdon seurata sinua koko loppuelämäni. Kiitos että olen nyt omasi ja rakastat minua.
Jos rukoilit sydämestäsi tuon rukouksen, olet nyt Jumalan lapsi ja olet hänen täydellisen rakkauden kohde. Suosittelen, että tunnustat läheisellesi, että olet nyt Jeesuksen oma, saat siitä hurjasti voimaa :) Toiseksi, suosittelen Raamatun lukua päivittäin (voit aloittaa lukemaan esimerkiksi Johanneksen evankeliumista) ja kristillisen seurakunnan tilaisuuksiin osallistumista, jotta voit kasvaa uskovien yhteydessä. Ole siunattu!
Muista myös seuraava:
 
Tiitus 2:11-12
Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa
 
Vain keskittymällä Jeesukseen, voimme kasvaa uskossa. Keskity siis siihen, miten Jeesus toimi ja tutustu häneen Raamatun kautta, rukoile ja pyydä Pyhää Henkeä opettamaan, kuka hän todella on. Silloin huomaat, että synnit, jotka ennen varastivat aikasi ja huomiosi, jäävät pikku hiljaa pois ja rakastut Herraasi :)