Selaat arkistoa kohteelle luottamus.

Gynekologikammo

21.8.2017 Yleinen

Tilanne, jonka jokainen nainen (ainakin meidän kulttuurissamme) joutuu kohtaamaan, ja joka harvalle on kovinkaan luonteva muutenkaan voi olla seksuaalisen hyväksikäytön uhrille todella pelottava. Itse muistan ensimmäisen kertani gynekologilla. Tuolloin en vielä muistanut hyväksikäytöstä oikeastaan mitään, tai ainakaan en edes osannut ajatella että sellaista olisi tapahtunut. Paikalla oli lääkärin lisäksi opiskelija ja minulla oli ollut kummallista verenvuotoa jo pidemmän aikaa. Kuukautiseni vain eivät jostain syystä tuntuneet loppuvan ollenkaan. Jokin aika ennen tätä olin nähnyt painajaisen (?) raiskauksesta ja myöhemmin siitä kuinka paholainen vei syntymättömät lapseni mukanaan, joten olin asian kanssa jotenkin todella kummallisissa tunnelmissa. Teini-ikään kuuluu yliluonnollisten asioiden käsittely ja elin paljon niissä maailmoissa, joskin osasin sulkea mystiset asiat ulkopuolelle arjessani. Iltaisin ja öisin kuitenkin luin ja ajattelin paljon myyttistä hyvää ja pahaa, sielunvaellusta, enkeleitä, henkiä, symboliikkaa jne ja tämä kuvasto väritti käsitystäni maailmasta ja etenkin seksistä. Tai värittää oikeasti vieläkin, mutta olen itse kasvanut ja alan ymmärtää myyttien yleisinhimillisen ja yleismaailmallisen merkityksen. Nykyisin pidän monia ns.yliluonnollisia asioita aivan normaaleina ja luonnollisina asioina, joista osa toki on edelleen tieteen selittämättömissä tai muuten pelottavia. Olen myös löytänyt positiivisen henkisen lähestymisen seksuaalisuuteen, josta olen todella kiitollinen.

No, joka tapauksessa olin vasta teini-ikäinen, ehkä noin seitsemäntoista vuotias, enkä ollut koskaan oikeasti harrastanut seksiä (raiskaus ei ole seksiä!) yhdenkään pojan kanssa, joten itseni paljaaksi riisuminen ja siihen gynekologin tutkimuspöydälle asettautuminen oli jo itsessään vähintäänkin kummallista. Muistan vastanneeni kysymykseen neitsyydestä kuitenkin että ”Ei, en ole enää neitsyt” ja itse tutkimuksen sujuneen helposti ja kivuttomasti. Olin kuitenkin henkisesti aivan paniikissa enkä muistanut mitään mitä lääkäri minulle sanoi. Sain jonkun reseptin ja se kyllä auttoi sikäli että vuoto loppui muutamassa päivässä. Se vuoto tosin alkoi parin kuukauden kuluttua uudestaan ja silloin minulla oli vastassani vanhempi, huonosti suomea puhuva mieslääkäri. Ensin minulle iski todellakin paniikki, mutta hän onneksi huomasi sen ja sanoi että koska minut oli vasta tutkittu ja koska kyseessä ei ole elimellinen vika hän ei tekisi sisäisiä tutkimuksia, vaan sain ehkäisypillerireseptin tasapainottamaan kuukautisiani ja estämään liiallista vuotoa. (No tästäkin voisin joskus kirjoittaa ihan erillisen tekstin, koska tämä resepti on sittemmin muokannut seksuaalisuuttani todella paljon, mutta koetan nyt keskittyä tähän gynekologi aiheeseen…)

Seuraavat gynekäynnit ovatkin olleet sitten helpompia, koska olin sittemmin jo löytänyt ensimmäisen oikean poikaystäväni ja pimppiiini kajoaminen ei enää ollut niin kummallisen tuntuista eikä pelottavaa. Kuitenkin minun on pakko sanoa, että edelleen jännitän gynekäyntejä, erityisesti jos lääkärinä on mies. Uskon että he ovat aivan yhtä päteviä asiassaan kuin naisetkin, mutta minulla on edelleen epämiellyttävä olo asettautua mieslääkärin tutkittavaksi. Olin edelleen melko nuori kun minulle ensimmäisen kerran sattui papa-kokeeseen miespuolinen yleislääkäri ja minulle alkoi tulla pieni paniikki. Onneksi hän huomasi tämän ja pyysi paikalle naispuolisen hoitajan, joka jutusteli kanssani tutkimuksen ajan ja lopuksi tämä lääkäri vielä totesi minulle aivan suoraan, että se on hänellekin hieman epämukava tilanne pyytää nuorta naista riisuutumaan ja alkaa tutkimaan tämän alapäätä. Erityisesti, koska hän ei ole gynekologi, vaan yleislääkäri. Tämä lääkärin kommentti onkin myöhemmin auttanut minua rentoutumaan vastaavanlaisissa tilanteissa, joten kiitos että hän sanoi sen ääneen. Nimittäin miespuolisia gynekologeja olen elämäni varrella tavannut useitakin ja vieläpä muutenkin vaikeissa tilanteissa. Minulla on ollut pari keskenmenoa ja aborttejakin, ja vielä ihan eläviä lapsiakin pari, joten kyllä siellä on tullut useita kertoja jalkansa levitettyä eri lääkäreiden edessä. On ollut kierukkaa, papa-kokeita ja oli myös kerran solumuutoksia emättimessä, joten monta monta kertaa niihin tutkimuksiin olen joutunut enkä minä vielä ole edes neljääkymmentä. Onneksi luottamukseni lääkäreihin on voimakkaampi kuin turha pelko tai häpeä.

Ihastus ja rakkaus

30.5.2017 Yleinen

Seurustelusuhteet ovat yksi ongelmallisimpia ihmissuhteita kaikille, mutta seksuaalisen hyväksikäytön uhreille vieläkin vaikeampia, koska niissä joutuu tekemisiin omien haavojensa kanssa heti alusta alkaen. Itse koin häpeää jo ihastuessani johonkin poikaan. Vaikka tunteet eivät olisi olleet seksuaalisia, vaan enemmänkin nuoren tytön fantasioita kaiken voittavasta rakkaudesta, olivat nekin mielestäni jotenkin noloja. Minusta tuntui kuin olisin ansainnut tulla raiskatuksi. Kuin ajatukseni olisivat tehneet minusta huoran ja minulle olisi jo kostettu menneisyydessä. Luulen että koin jonkinlaista ihastumista raiskaajaani kohtaan lapsena ja tuota ihastumista käytettiin minua vastaan todella julmalla tavalla.

Ihastuminen on kuitenkin vain ensi askel seurustelusuhteessa, ja usein orastavat suhteeni katkesivat jo siinä vaiheessa. En uskaltanut tunnustaa tunteitani edes itselleni, saati sitten muille. EN voinut näyttää tunteitani tai toimia niiden mukaan, joten lukuisat kerrat sain sivusta seurata kuinka ihastukseni kohde lipui ulottumattomiini ja päätyi jonkun toisen syliin. Joskus tunteeni saivat toki vastakaikua, mutta hyväksikäyttö oli jättänyt minun ympärilleni kuin näkymättömän kuoren, jonka läpi emme voineet toisiamme koskettaa. Eräs nuori mies kulki rinnallani monta kuukautta, mutta en koskaan antanut hänelle mahdollisuutta suudella minua tai kertoa tunteistaan. Me jopa nukuimme monta yötä vierekkäin, mutta vailla mitään seksuaalisia eleitä. Myöhemmin olen keskustellut asiasta hänen kanssaan ja hän kertoi arvanneensa että minä olen joutunut kokemaan jotain sellaista. Hän myös kertoi olleensa todella rakastunut minuun, minkä olin oikeastaan tiennytkin.
Paitsi että voisin tunnustaa omat tunteeni, minun on vaikeaa myös hyväksyä minua kohtaan osoitettuja tunteita. Itseasiassa seksuaaliset halut ja himot ovat helpompia hyväksyä kuin ihastus ja rakkaus. Kyynisesti voisi ajatella että seksuaalisia himoja olen aina pitänyt itsestään selvänä ja kykyä olla niiden yläpuolella merkkinä itsehillinnästä ja vahvasta tahdosta. Mutta rakkaus on paljon vaikeampi asia. Rakkautta pidin aina vain hupsutteluna. Sellaisena hienona keinona sanoa että haluaa harrastaa seksiä toisen kanssa. Kauniina sanana himolle. Nauroin kun minulle tunnustettiin rakkautta! Nyt toivon että voisin palata muutamaan sellaiseen hetkeen ja pyytää anteeksi. Minua kohtaan on tunnettu rakkautta, mutta minä en uskonut sitä. Luulin että minut halutaan vain huijata sänkyyn, vaikka toinen ihminen on varmasti ollut tunteineen aivan yhtä särkyvä ja herkkä kuin minäkin. Hänellä vain on ollut rohkeutta tunnustaa rakkautta.
Seurustelusuhteeni ovat olleen kuitenkin pitkiä ja syvällisiä. Voin sanoa edelleen tuntevani rakkautta jokaista miestä kohtaan jonka kanssa olen todella seurustellut, vaikka se rakkaus ei enää olisikaan romanttista rakkautta.  Pitkissäkin suhteissa olen kuitenkin taisellut pelkojeni ja rakkautta kohtaan tuntemaani ennakkoluuloa vastaan. Koen häpeää omista haluistani, vaikka en enää niin paljon kuin aiemmin. Välillä saatan kokea puolisoni hellyyden osoitukset todella ahdistaviksi ja läpsiä häntä sormille kuin osoittaakseni ettei hänellä ole oikeutta minun kehooni. Sitten taas toisena hetkenä olen kuin villikissa ja hyökkään mieheni kimppuun ja harrastamme aivan mahtavaa seksiä. Ja tämä kuvio on toistunut jokaisessa suhteessani. Tosin nyt se on helpompi käsitellä kun puolisoni tietää taakastani. Ensimmäiset suhteeni olivat vaikeita ja jopa keksin miehelleni tarinan bileraiskauksesta, koska todellisuus oli liian raju kerrottavaksi hänelle. Tai edes minun itseni tunnustaa itselleni.
Aiemmin minulle tuli omituisia mielikuvia joissa raiskaajani hahmo yhdistyi silloiseen puolisooni ja koin hänen läheisyytensä pelottavaksi ja ahdistavaksi. Nämä mielikuvat saattoivat iskeä päälle jopa kesken seksin ja kerran muistan nähneeni mieheni kasvojen tilalla raiskaajani kasvot. Säikähdin ja sain paniikkikohtauksen kesken seksin. En ollut tuolloin vielä käsitellyt asiaa ja järkytyin todella pahasti. Se taisi olla ensimmäinen flashback eli takauma raiskauksesta ja se tapahtui ensimmäisen mieheni kanssa. En koskaan kertonut hänelle mitä silloin tapahtui.
Nykyinen puolisoni on ollut mukanani terapiassa ja olemme sielläkin keskustelleen asiasta. Emme kyllä keskustele siitä normaalisti kotona koskaan, mutta mielestäni on pääasia että hän tietää mitä on tapahtunut ja miksi käyttäydyn välillä niin oudosti. Myös minulla on turvallisempi olo kun hän tietää koska silloin minunkin on pakko tunnustaa että sängyssäni oleva mies on puolisoni, rakkaani, joka suojelee minua, eikä mikään peto. Minun on helpompi pitää ne asiat erillään ja järjestyksessä mielessäni, kun voin kuitenkin sanoa hänelle rehellisesti oudoista oloistani tai tunteistani. Kuitenkin välillä edelleen koen hänen käyttävän minua hyväkseen ja saatan suostua seksiin vain hänen mielikseen. Tajuan kuitenkin tekeväni sen itse ja tiedän että voin milloin tahansa sanoa ”EI” ilman että hän suuttuu tai pahoittaa mieltään. Tiedän että olen turvassa ja tiedän että hän haluaa aina minun nauttivan seksistä. Tiedän hänen rakastavan minua minun itseni vuoksi, ei seksin. Rakkaus ei ole minulle enää kaunis tapa ilmaista himojaan, vaan päinvastoin. Seksi on parhaimmillaan kaunis tapa ilmaista rakkautta toista kohtaan.

Sielun vammat: maskuliininen maailma

1.5.2017 Yleinen

Hyäksikäyttö lapsena jättää sellaiset arvet, jotka eivät parane koskaan. En tiedä mitä elämäni olisin, kuka minä olisin ja mitä kaikkea olisin voinut saavuttaa ellen olis joutunut pedofiilin uhriksi. Hän vei minulta sen vaihtoehdon ja jätti minulle vain mahdollisuuden elää traumojeni kanssa. Vaikka äsken kirjoitinkin anteeksiantamisesta, on minun kirjoitettava myös siitä katkeruudesta, ja niistä sielun vammoista, joita teko on minuun jättänyt. Asioista, joiden kanssa kamppailen arjessani jatkuvasti. Aloitan suurimmasta ongelmasta, johon törmään jatkuvasti. Elämästä maskuliinisessa maailmassa. Tämä on se tapa, jolla minä, ja monet muut uhrit, maailman hahmotamme.

En ole osannut luottaa miehiin, enkö oikein ihmisin muutenkaan. Aina vaan ihmettelen miten hyväuskoisia naiset oikein ovatkaan. Miten he pettyvät kun prinssit toisensa jälkeen ovat paljastuneet sammakoiksi, vaikka eivätkö kaikki prinssit olekin vain sammakoita valeasuissa? Kuvittelin kaikkien miesten haluavan vain seksiä. Kuvittelin pitkään, että miehillä ei ole kykyä tuntea rakkautta, vain himoja jotka ohjaavat heidän toimintaansa. Varmaan tämä on totta joidenkin kohdalla, mutta kyllä suurin osa miehistäkin kaipaa rakkautta, rakastaa ja tulla rakastetuksi, ihan yhtälailla kuin suurin osa naisistakin. Joka tapauksessa pidin miehiä hirviöinä, opin historiasta, kuinka naiset ovat olleet miehen omaisuutta. Ensin isän, joka sitten luovuttaa tyttärensä puolisoksi jonkun toisen hallittavaksi. Vasta 1990-luvulla Suomessa raiskaus avioliitossa alettiin tulkita rikokseksi. Siihen saakka siis aviomies on saanut raiskata vaimonsa lain suojissa. Myös perheenjäseniin kohdistuva väkivalta tuli yleisen syytteen alaiseksi vasta 2011, johon asti uhrilla itsellään piti olla riittävästi rohkeutta ja voimaa paeta tilanteesta ja tehdä ilmoitus tapahtuneesta. Sellaiset asiat olivat yksityisasioita, joita kuului hävetä. Mitäs oli sellaisen miehen vaimoksi suostunut ja millä olikin miehensä suututtanut. Uhri tuntee häpeää ja häpeällä hänet saadaan hiljaisena ja nöyränä pysymään.

Näin kaikki miehet yhtenä, naisia riistävänä massana ja yhteiskunnan systeemin koin jatkeena tälle naisia ja yksilöitä alistavalle maskuliiniselle vallankäytölle. Sitähän se on yhä edelleen suuressa osassa maailmaa. Maailma on miesten hallinnassa ja valtarakenteet ovat edelleen maskuliinisia siitäkin huolimatta että naiset ovat nousseet suureksi osaksi niitä. Tiedän tapauksen, jossa nainen on mennyt tekemään rikosilmoitusta raiskauksesta ja saanut poliisilta osakseen äärimmäisen nöyryyttävää kohtelua ja syyllistämistä tapahtuneesta. Ei ihme että suurin osa seksuaalirikoksista jää ilmoittamatta, kun kyseessä on mutenkin vaikea asia, josta voi olla mahdotonta jopa edes puhua ääneen. Koin kaiken pahan elämässäni miesten tai miehisen kulttuurin aikaansaamana ja syytin systeemiä omasta kyvyttömyydestäni kohdata itseäni ja menneisyyttäni. Koin olevani ”pilattu” nainen, en sellainen joka olisi sopinut tähän yhteiskuntaan tai jota joku olisi voinut ylpeänä kutsua rakkaakseen. Häpeä siitä mitä minulle oli tehty oli minun häpeäni enkä voinut kuvitella että olisin ollut rakkauden arvoinen. Tai kunnioituksen. En vaan kokenut kuuluvani systeemiin, vaan roikuin ulkopuolella, syrjäytyneenä, kuten nykyisin sanottaisiin.

Kavahdan kosketusta, jopa sitä että joku mies tulee lähelle. Vaikka hän ei edes tarkoittaisi mitään, vaikka hissi olisi vain ahdas tai olismme kassajonossa, koen silti miesten läheisyyden pelottavana. Tuntuu kuin joku tunkeutumalla henkilökohtaisen rajojeni sisälle tekisi minulle väkivaltaa. Välillä pelkäsin mennä edes kauppaan tai mihinkään julkiseen tilaan jossa joku voisi tulla ihan lähelle, tai puhua minulle, katsoa minua tai nähdä minut. Pelkkä katsekin oli välillä liikaa, tunsin että se, mitä minulle oli tapahtunut lukisi otsassani ja joku muukin voisi käyttää minua hyväkseen, koska olin jo valmiiksi käytetty. Koska en ollut osannut pitää puoliani, en osaisi nytkään. Voimattomuus olisi oikea sana kuvaamaan sitä tunnetta. Pelko siitä että olisin edelleen voimaton jos minuun koskettaisiin. Pelko että vain jähmettyisin ja antaisin tapahtua sen mitä joku haluaisi minulle tehdä.

Onneksi opin luottamaan. Onneksi tielleni osui mahtavia miehiä, jotka opettivat minulle että minä olen hyvä, vaikka torjuin heidän lähentelynsä. Vaikka sanoin ei. He opettivat minulle että olen arvokas. Ja vaikka he sitten löysivätkin rakkaansa jostain muualta, he eivät hylänneet minua, minä olin hyvä juuri sellaisena kuin olin. Opin myös heidän ystävyytensä ansiosta uskomaan että miehetkin osaavat rakastaa koko sielullaan. Kuuntelin heidän murheitaan ja naishuoliaan. Näin kuinka he ihastuivat, ujostelivat ja särkivät sydämensä ihan yhtälailla kuin minäkin tahollani. Opin myös että koskettaa voi monella tavalla, eikä sen tarvitse johtaa seksiin. Jonkun kanssa voi nukkua sylikkäin ihan vaan koska ihminen luonnostaan kaipaa läheisyyttä, hellyyttä ja kosketusta.

Opin samalla luottamaan itseeni, siihen, että minulla oli oikeus tuntea niinkuin tunsin ja että se kaikki on luonnollista. Niin epäluottamus kuin luottamuskin, himo on yhtälailla arvokas ja hyvä tunne kuin haluttomuuskin. Opin arvostamaan tunteitani ja ilmaisemaan niitä. En tarkoita pelkästään että olisin osannut sanoa ”EI”, sen minä olin osannut (vaikka välillä pelkäsin etten osaisi), vaan opin sanomaan ”Kyllä”, opin sanomaan ”Minä HALUAN”. Opin luottamaan siihen että yhteiskunta koostuu meistä ihmisistä, eikä ole täydellinen, vaan kehittyy koko ajan ja minä olen osa tuota yhteiskuntaa.

Päivä 126, valmentajalla ja synttärikahveilla

10.1.2016 Yleinen

FB_IMG_1452447266652Mulla oli tänään valmentajan luona käyminen, josta voi lukea tarkemmin täältä. Seurantakäynti oli jo seitsemäs, nopeasti se aika kuluu. Tulos ei ollut yllätys. Aloitan paaston nyt uudelleen, eli huomenna taso 1+ viikon verran.

Suuntasimme valmentajan jälkeen appeni 65-vuotiskahveille. Sinne tuli myös mieheni sisko avokkinsa kanssa. Tarjolla oli kakkua, keksejä, valmis pasteijoita… ja kuohuvaa, mutta onneksi alkoholitontakin. Söin pienen palan kakkua ja join kahvia.

Kotimatkalla haimme Lidlistä kivennäisvettä. Taas on pariksi päiväksi siis juotavaa.

Ilta on ollut kummallinen. Olen ollut tosi masentunut ja mikään ei huvita. Osa syynä varmaan pettymys ihmisiin. Luotin ja uskoin ihmiseen ja oletin hänen olevan ystävä. Mitä enemmän asiaa mietin sen pettyneempi olen. Voisi siis luulla, että olen pettynyt punnitustulokseen, mutta ei. Tiedän tehneeni mitä voin ja yrittäneeni sen suhteen parhaani. Huomenna on ihan pakko päästä lenkille tuonne umpihankeen. Siellä nimittäin sataa kokoajan lunta. Ihan kiva.

Ateriat

  • klo 10.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kermakakkua ja kahvia, 200 kcal
  • klo 16.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 18.00 Possunlihaa ja vihannessekoitusta, 300 kcal
  • klo 21.45 Chocolate Velvet, 153 kcal

Olosuhteemme vai Jumala?

10.1.2016 Raamatusta

Heprealaiskirje 11:1 (Raamattu Kansalle)

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.

Heprealaiskirje 11:1 (Elävä Uutinen)

Usko – luottamus Jumalaan ja hänen lupauksiinsa – antaa toivollemme varmuuden ja vakuuttaa meidät näkymättömien todellisuudesta.

Uskovan elämä on jännittävää. Siis todella jännittävää. Me emme kiinnitä huomiotamme ensisijaisesti näkyvään maailmaan, vaan Jumalaan, joka on uskomme antaja. Se tekee meidän niin järkeemme luottaville ihmisille joskus kipeää ja on hankalaa. Olisi paljon helpompaa luottaa siihen minkä näkee, mutta jos mietimme koko uskomme ydintä, siinähän ei oo todellakaan pienintäkään järkeä. Kukaan järkeensä luottava ihminenhän ei usko, että neitsyt voi tulla raskaaksi Pyhästä Hengestä ja siksi tuota lasta voidaan oikeutetusti kutsua Jumalan Pojaksi, joka tuli ihmiseksi. Monen järkeensä luottavan ja turvaavan ihmisen on todella hankala uskoa todistustani, että tiedostin oman syntisyyteni ja kaduin niitä kymmenen vuotiaana. Tiedostin, että tarvitsen syntien anteeksiantoa omaan elämääni. Siksi minä vastaanotin Jumalan armon, uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Siitä ei ole näkyviä todisteita: En tehnyt paperilla luovuttamissopimusta elämäni hallinnasta Jeesukselle. Mutta tuon päätöksen jälkeen elämäni on alkanut muuttumaan siihen suuntaan, johon Jumala sitä tahtoo viedä. Elämämme on siis meidän todistusaineistomme, jota ihmiset tutkivat. He katsovat, että elämmekö aidosti Jumalaan luottaen, vai onko elämämme teatteria.

Kun kasvamme uskovina, luottamus Jumalaan ja hänen lupauksiinsa kasvaa luonnollisesti. Alamme ymmärtämään, että tarvitsemme häntä kipeästi päivittäin, koska olemme täysin riippuvaisia hänestä. Kun opettelemme päivittäin arkemme keskellä luottamaan Jumalaan eri tilanteissa joissa teemme päätöksiä, voimme valita joko luottaa häneen tai luottaa omaan lihaamme. Uskoa testataan säännöllisesti ja kun alamme huomaamaan, että Jumala todella on luotettava, uskollinen ja kärsivällinen meidän suhteemme, alamme luovuttaa elämämme hallintavaltaa pala palalta hänelle. Sehän on tämän luottamus- ja rakkaussuhteen tarkoituskin, että emme riipu kiinni omassa viisaudessamme vaan tottelemme Herraa, joka on uskollinen ja viisauden lähde.

Roomalaiskirje 10:17 (Raamattu Kansalle)

Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Miten voimme kasvaa uskossa? Rakastumalla Raamattuun. Jeesus on Jumalan sana. Kun rakastumme Jeesukseen, Raamattukin alkaa maistumaan, se on suora seuraus siitä. Kyseinen jae on valtavan toivoa antava, koska se lupaa niille, jotka kääntyvät Jumalan sanan puoleen ja antautuvat sen positiiviselle vaikutukselle elämässään, että uskomme kasvaa! Toisaalta, tää on surullinenkin: Jos uskova ei ymmärrä, tunnusta ja antaudu Jumalan sanan vaikutukselle säännöllisesti, usko ei pääse kasvamaan. Muistetaan, että Raamattu on kuin kaksiteräinen miekka, se paljastaa kaikki syvimmätkin motiivimme (Hepr. 4:12). Jos todella alamme ymmärtämään ja janoamaan Jumalan sanaa elämäämme, se ei voi olla näkymättä arjessamme. Se saa meidät riippumaan kiinni ja vetoamaan Jumalan lupauksiin! Koska Jumala on luotettava, hän iloitsee lapsistaan, jotka vetovat hänen inspiroimaansa sanaan!

Filippiläiskirje 4:13 (Elävä Uutinen)

Kestän mitä tahansa, mihin Jumala minut johdattaa – Kristuksen avulla, joka antaa minulle voimaa.

Filippiläiskirje 4:13 (Raamattu Kansalle)

Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.

Eikö ole mielenkiintoista verrata näitä kahta versiota samasta jakeesta? Ensimmäinen näyttää, että uskomme ja luottamuksemme Jumalaan, saa meidät kestämään vaikeissakin olosuhteissa, koska hän itse on kanssamme! Toinen näyttää, että kaikki on mahdollista niille, jotka ovat laittaneet kaiken luottamuksensa Herraan. Uskomme siis fokuksena ei ole oma itsemme, kuten aiemmin, vaan Hän, joka rakastaa meitä! Tässähän on uskon paradoksi: Mitä enemmän uskon ja luotan Jumalaan, sitä voimallisemmin hän käyttää minua. Meidän on siis syytä alkaa pyytämään, että Herra opeta minulle päivä päivältä enemmän, että minulla on kaikki hyvin, kun minulla on sinut. Se on todellakin tarpeeksi.

Mitä siis ajatella tästä kaikesta? Olosuhteemme eivät määrittele sitä, keitä me olemme. Sen tekee rakastava Jumalamme. Anna Jumalan sanan määrittää kuka sinä olet. Aivan liian kauan Suomenkin uskovat ovat hyväksyneet paholaisen valheet elämäänsä, jotka ovat määrittäneet keitä olemme. Nyt tarvitaan täyskäännös. Minä en ainakaan tahdo kulla kerran Jumalalta sanoja, että ”poikani, miksi et uskonut sanaani, että Pyhän Hengen voimassa voit tehdä uskomattomia asioita Minun kunniakseni?” Ole siunattu Jeesuksen nimessä! t. Jukka

Luottamus voimavarana

12.11.2015 Yleinen

Luottamus käsitteenä

Viime viikkoina sanaan luottamus ei ole voinut olla törmäämättä, jos on sattunut seuraamaan poliittista keskustelua hallituspuolueiden välillä. Useasta suusta on kuultu, että pääasiallinen ongelma on ollut luottamuksen rakentaminen osapuolten välille. Puolueiden neuvotellessa, keskiöön on siis nousut se voidaanko toisen osapuolen sanaan luottaa ja olettaa heidän toimivan lupaamallaan tavalla. Poliittinen keskustelu osoittaa, että ilman luottamusta päätösten tekeminen ja asioiden kehittäminen on liki mahdotonta. Tämän blogikirjoituksen tarkoitus ei ole kuitenkaan analysoida poliittista keskustelua sen enempää, mutta se toiminee kelvollisena esimerkkinä kuinka isossa roolissa luottamus on yhteiskunnassa.

Luottamuksen määritteleminen yksiselitteisesti on vaikeaa. Luottamus liittyy yksilöiden hyvinvointiin, yksilöiden välisiin suhteisiin sekä sitä kautta myös ryhmiin ja organisaatioihin. Luottamus korkeimmilla tasoilla, kuten organisaatiossa, edellyttää yksilöiden välistä luottamusta, yksilöiden luottamusta yhteisöön sekä kollektiivista luottamusta. Kollektiivinen luottamus ilmenee mahdollisesti sitoutumisessa, sillä vahvasti sitoutuneiden henkilöiden luottamus on korkea, mikä taas synnyttää kollektiivisesti koettua luottamusta. Tästä syystä organisaation yhteisten tavoitteiden, arvojen ja pelisääntöjen määritteleminen edistää sitoutumista ja kollektiivisen luottamuksen rakentumista.

Luottamus nähdään yleisesti hyvin positiivisesti latautuneena käsitteenä. Tämä on varsin ymmärrettävää. Onhan yhteistoiminta, töiden jakaminen ja sosiaalinen toiminta yleensäkin perin haasteellista ymmärtää ilman luottamusta. Tässä mielessä on helppo käsittää, että monet ovat pitäneet luottamusta modernin yhteiskunnan perussiteenä. Toisaalta yksilön ei pidä sulkea silmiään siltä, että luottamuksella voi olla myös kielteisiä vaikutuksia. Sokea luottamus ei ole vain voimavara, vaan se voi sisältää suuriakin riskejä, joiden laukeaminen saattaa kääntää niin yksityisen ihmisen kuin kokonaisen yhteisönkin elämän huonompaan suuntaan.

Kuinka luottamus sitten syntyy ja kuinka sitä tulisi ylläpitää?

Luottamus on hyvin vuorovaikutteinen käsite ja se syntyykin usein luottavan osapuolen ja luottamuksen kohteen välillä. Luottamuksen syntyminen edellyttääkin tietynlaisia olosuhteita eri ihmisten välillä. Luottavan osapuolen taipumus eli kyky ja tahto luottaa kasvavat kun luottamuksen kohde osoittaa johdonmukaisella ja määrätietoisella käyttäytymisellään oman luotettavuutensa. Luottavan yksilön kykyyn luottaa vaikuttavat omat elämänarvot, asenteet ja subjektiiviset kokemukset. Vastaavasti organisaation tasolla luottamusta rakentavia tekijöitä ovat organisaation arvot ja organisaatiokulttuuri, avoimuus, esimerkit ja johtajien käyttämät menetelmät ja yleisesti johtamisfilosofia. Mikäli yksilö haluaa omalla toiminnallaan ylläpitää luotettavaa kuvaa itsestään organisaation johdon silmissä, hänen tulisi osoittaa osaamisellaan, tahdollaan ja käyttäytymisellään samankaltaisia arvoja kuin organisaation johdossa.

Onko työntekijä työyhteisön tärkein voimavara?

Luottamus nousee keskeiseksi voimavaraksi organisaatioissa, yrityksessä ja erilaisissa verkostoissa. Niissä toimiessa on osattava hoitaa ihmissuhteita ja hyödynnettävä sekä yhdistettävä erilaista osaamista, jotta yhteiset tavoitteet saavutettaisiin. Yhteiset tavoitteet ovatkin yksi tärkeimmistä luottamusta rakentavista tekijöistä organisaatiossa. Tavoitteiden saavuttamiseksi on organisaatioissa pystyttävä jakamaan myös osaamista. Keskeinen tekijä osaamisen jakamisessa ja tiedonkulussa on luottamus. Kun työntekijät luottavat toisiinsa, he jakavat tietonsa myös muille ja näin parantavat mahdollisuuksia saavuttaa asetetut tavoitteet.

 

Jumala etsii sinua läheiseen yhteyteensä

19.4.2015 Raamatusta

Morjensta :) Kiireitä on ollut, joten pienen tauon jälkeen täällä taas. Pyydän, lue ajatuksen kanssa nämä jakeet ja ajatukset, jospa niistä olisi matkaevästä matkallesi kohti taivasta :)

Efesolaiskirje 3:16-20

Rukoilen, että hänen Henkensä kautta, suuren kirkkautensa mukaisesti, antaisi teidän sisäisen ihmisenne vahvistua voimassa, niin että Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämissänne. Rukoilen, että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittää, mitä on leveys, pituus, korkeus ja syvyys, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikea tietoa ylempänä. Näin te tulette täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. Hänelle, joka voi tehdä monin verroin enemmän kuin kaikki mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa. 

Paavali rukoilee tässä todella tärkeitä rukouksia seurakuntalaisten puolesta. Ja voimme uskoa, että se on Jumalan tahto myös meidän kohdallamme jotka elämme tämän päivän maailmassa, koska se on tallennettu Raamattuun. Lähtökohta kaikelle on, että olemme yhteydessä Pyhään Henkeen, joka asuu jokaisessa Jumalan lapsessa, jossa pääsemme Jumalan kirkkauden läsnäoloon. Se on valtava totuus, että olemme Pyhän Hengen temppeleitä Kristuksen tähden. Apostoli rukoilee, että sisäinen uudestisyntynyt henkemme, sisäinen ihmisemme, voisi kasvaa vahvaksi. Se on todella tärkeä pointti, koska ilman kasvua näivetymme uskonnollisiin muotomenoihin, joissa ei ole mitään voimaa. 

Paavali rukoilee myös, että uskomme perustuisi rakkauteen, jonka Jumala vaikuttaa, jotta sen kautta ymmärtäisimme asemamme, avautuisimme Jumalan valtakunnalle ja alkaisimme ymmärtämään Jeesuksen rakkauden suuruuden, joka sai hänet menemään ristille meidän edestämme. Kun täytymme Jumalan rakkaudella ja asemamme vahvistuu hänessä, tulemme hänen kanssaan läheisiksi, usko alkaa näkymään elämästämme ja alamme heijastamaan Jumalaa. Kun alamme olemaan avoimempia Jumalan vaikutukselle elämässämme, Jumala tulee yllättämään meidät totaalisesti, kuinka rajaton hän on! Hän ei asetu mihinkään ihmisen asettamiin rajoihin, vaan osoittaa jatkuvasti elämässämme tilanteita, johdatusta ja ihmeitä, joita emme pysty kertakaikkiaan selittämään :). 

Varmasti itse kunkin elämässä on tilanteita joissa Herra on osoittanut hyvyyttään ja uskollisuuttaan. Meidän on hyvä muistella sellaisia hetkiä ja kiittää Herraa niistä, silloin usko virvoittaa henkeämme ja alamme näkemään elämäntilanteemme Jumalan näkökulmasta käsin. Kun alamme kiittäämään, avaamme kanavan Herran ylistykselle, ja keskitymme häneen, emmekä itseemme ja ongelmiimme. Kun viivymme Jumalaa lähellä, hän pääsee muuttamaan meitä Sanansa, uskovien yhteyden, palvelemisen ja rukouksen kautta. Herra tahtoisi meidän ymmärtävän sen, että jokainen ihminen on äärettömän arvokas, sen tähden mitä Jeesus teki. Itsetunto alkaa paranemaan kun mietiskelemme Jumalan sanaa ja sovellamme sitä elämässämme. 

Tiedätkö millaisia ihmisiä Jumala etsii?

Hän etsii omiaan, jotka ovat kokonaan antautuneet. Jotka eivät välitä siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja puhuvat heistä, vaan tahtovat aina tehdä sen, mihin Herra on kutsunut. He eivät etsi ihmiskunniaa vaan tahtovat tuottaa ylistystä, kiitosta ja kunniaa ainoalle jolle kaikki tämä kuuluu! Vaikka heidän uskoaan koetellaan monissa ahdistuksissa, he eivät koskaan luovuta, sillä he tuntevat valtuuttajansa. Entistä enemmän he koetuksissa etsivät Jumalaa, turvaavat hänen sanaansa ja kulkevat niiden läpi voittoihin. 

He pelkäävät enemmän Jumalaa, kuin ihmisiä. He vahvistuvat jatkuvasti kutsumuksessaan (2. Piet 1:10) ja rohkaisevat vaikutusalallaan olevia sisaria ja veljiä olemaan tottelevaisia Herralle, koska palkkamme on suuri taivaassa, katse kiinnitettynä uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään, Jeesukseen, joka on esikuvamme (Hepr. 12:2).

Nämä Jumalan miehet ja naiset ovat liian hyviä tälle maailmalle: Heidät ymmärretään monesti väärin, heitä pilkataan ja kirotaan, mutta he eivät koskaan luovuta, sillä he tietävät kuka on heidän tukenaan joka hetki: Kolmiyhteinen Jumala. He saavat kuulla Jumalan salaisuuksia ja Pyhä Henki lohduttaa, rohkaisee, kehottaa heitä. He ovat niin läheisiä hänen kanssaan, että he ovat sydänystäviä sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Kukaan ei voi riistää Jumalan omia hänen yhteydestään (Room. 8:39): He tuntevat identiteettinsä Kristuksessa, se pitää heidät perustuneina häneen, kalliolle, siksi talo ei sorru koskaan. Tunteet ja olosuhteet voivat vaihdella, mutta sana kestää. Tee päätös satsata elämässäsi asioihin jotka kestävät. Jumalan Sana kestää ikuisesti, mikset avautuisi tuolle Jumalan aarreaitalle, josta virtaa elämä välillä voimattomaankin ruumiiseesi? Ole siunauttu :)

yhteiskunnan hylkiö

3.2.2015 Yleinen

 

työtön ja sairas sossupummi.

Siinä se. Niin miusta ajatellaan. Kukaan ei vaan oo viittiny avata silmiään tai korviaan tai välittää miksi, miten ja minkä takia.

jokainen on oman onnensa seppä.

Ei aina. Kaikki on kiinni kaikesta. Jokainen asia on riippuvainen toisesta. Kaikkiin asioihin ei vaan voi vaikuttaa.

toiset vaan on syntyny kultalusikka suussa.

Itelläni tää lusikka oli suussa. Jossain vaiheessa vaan joko lusikan kulta himmeni tai sit se vaan katosi. Toivon, että vaan himmeni ja joku päivä huomaan et se onkin aina ollu kultaa.

 

no kuitenkin… voin väittää et oon onnistunu elämässäni jollain tasolla. Oon kirjoittanu ylioppilaaks, kukaan ei uskonu et pystyn siihen enkä usko et kovinkaa moni ”hyvän päivän-tuttu” uskoo sitä edelleenkää.

Oon kasvattunu koiran. Se ei ehkä oo maailman paras tottelemaan, mutta se tietää rajat ja se osaa perus käskyt eikä se vahingoita ketään, ainakaa tahallaan.

Oon ollut vakituisessa työpaikassa. Näin oli 7kk, kunnes aloin kärsimään sydämen tykytyksistä, kohonneesta sykkeestä ja pelosta. Miule ei juurikaan vaihtoehtoja annettu, irtisanouduin ja kadun, etten vienyt asiaa pitemmälle.

Rauhotuin ja kokeilin työelämää uudelleen ja hyvä niin. Kesätyö jatkui talven yli ja pääsin opiskelemaankin. Kukaan ei vaan varoittanut, että nuorikin voi palaa loppuun. Koulua ja töitä, aina. Toinen kärsi, ja se oli koulu. Vapaata aikaa oli saatava ja se vapaa-aika meni aivan muuhun kuin lepäämiseen. Yritin kuitenkin kovasti ja siinä ei hyvin käynyt. Kävin ylikierroksilla ja en osannut enää rauhoittua. En tuntenut väsymystä mutta olin kuin humalassa koko ajan. Lääkäriin ja sairaslomaa.

Unilääkkeet. Koulusta eroaminen. Töistä irtisanoutuminen.

koko kesä meni…se vaan meni. Muistaakseni suurimman osan ajasta olin ”radalla”. Syksyllä menin kouluun..ja erosin koulusta. Talvella hain kouluun, pääsin sisälle. Ajattelin että nyt on sopiva ala ja tätä oon aina halunnu tehä. Eikä koulutuskaan kestä kuin 2v. Juuri ennen koulun alkua tarjottiin töitä. Lottovoitto on saada töitä hakematta sitä. 2kk koulua ja töitä. Tiesin mihin rupesin ja tiesin että riski loppuun palamiseen on suuri, mutta ajattelin että se on vain 2kk. Ne pari kk oli raskaita. Ne vei ajan, rahat, parisuhteen.

huhtikuu 2013. Uus asunto, uus alku, päätös että takapeiliin vilkasusta tikku silmään. Tikku ei osunu silmään, se räjäytti sydämen. Uhkaus koulusta erottamisesta poissaolojen takia. Kiinnosti ja halusin mennä, mutta en jaksanut ja en toisaalta taas halunnu. Koulussa oli onneks luotettava henkilökunta, joka oli todella huolestunut miusta. Lupasin, että kesälomalla kerään itseni kasaan ja syksyllä tulen ja oon reipas.

kaikkee voi aina luvata,mut kuka sano et lupaukset ois pakko pitää.

skippaan vuoden välistä. Se vuos..se oli niin rankka henkisesti käsitellä et käsittelen sen ensin. Lyhyesti; asioita arvostaa vasta sitten, kun ne menettää. Touko-elokuu, kosteeta aikaa. Olin opiskelija ilman kesätyötä, mutten ollut työtön, sillä olin koulun kirjoilla. Silloin kuulin sen, sossupummi. se sattu. Niin läheinen sanoi sen ja valmiiksi maahan tampattu ihminen, se ei voi enää murtua, mutta se voi lohduttaa itseään. Niin mie teinkin, mitään en vaa siitä irti saanu.

syksy 2014. valmistuin koulusta. Jälleen aika aloittaa alusta. Tällä kertaa varmistan uuen alun ja muutan toiseen kaupunkiin sillä tekosyyllä et on töitä tarjolla. Niin piti ollakin, mutta oli pari muuttujaa tilanteessa. Näin olin siis palannut takaisin siihen, mistä yritin nousta. On työttömyyspäivärahaa, asumistukee, sosiaalitukee, on vuokraa, auton ylläpitoa, koiran lääkärimaksuja, nettimaksuja ja ruokaakin olis saatava. Koulun kirjoilta ulos 3.11, tutkintotodistus oli kirjattu vasta 16.12. Tällä välillä minusta tuli yhteiskunnan hylkiö. en ollut oikeutettu edes asumistukeen. Joulukuussa sain asumistuen ja veronpalautukset. Maksoin vuokran.

Ennenku kukaan miettii päässään et ylimääräsiä menoja ni haista p…

1. Auto. Miule on sama vaikka sitä ei ois. Se tarkoittas vaa sitä et tukiverkko kotikunnalla menis kauemmaks. Minähän se olen joka kotikunnille palaa, muilla kun on työt ja menot. Isäni maksaa auton isoimmat kulut.

2. Koira ja el.maksut. se koira on syy miun hymyyn. Se on miun lapsi. Kaikki kaikessa. Pihistän omista menoista, jotta sillä on kaikki tässä heti nyt. Suuren kiitoksen( ja määrän rahaa) olen velkaa vanhemmilleni, mutta he tietävät että koira on viimeinen asia, josta luovun.

3. Netti. Se on hyvä et vaaditaan kaikki sähkösenä. Sähköseen asiointii tarvitaan netti. Ja onhan asiat helppo netissä hoitaa ja tarkistaa ja miusta netti kuuluu joka talouteen. Tavalla tai toisella.

4. Ruoka. En sano muuta kuin että on syöty puuroo ja juotu kahvin sijaan teetä ja oltu syömättäkin ja ruoka korvattu ihan vaan veden juomisella. Onhan tässä painokin paikkakunnan vaihtamisen jälkeen tippunut 4kg. Ihan vaan itsestään. Olen myös sairastellut ja kärsinyt järkyttävistä hammaskivuista, mutta ei ole varaa nyt itseään hoidattaa. Joululahjatkin ostin pullonpalautusrahoilla, jotka eivät olisi kuuluneet minulle.

nykytilanne. Töitä saatu uudelta paikkakunnalta. Vielä on vaan epäselvää milloin ne alkavat. Tai..soitettiin että nyt sait töitä ja varmistettiin tiedot jne..työsopimusta tässä vaan ollaan ooteltu ja tarkempaa tietoa. Tammikuussa en saanut kuin asumistuen. Maksa sillä sit laskut ja vuokra. Maksoin vuokrasta osan. Olin väsynyt ja kuumeillut joulusta asti, muita oireita ollut läpi syksyn.. ajattelin vaa et stressi näyttää voimiaan. Kun kuulin että saan töitä, halusin tulla vielä kotikunnalle moikkaamaan miule tärkeitä ihmisiä ja olla kaikkien kanssa. Sairasteluni vähän arvelutti, mutta uudella paikkakunnalla minua ei otettu lääkäriin vastaan, sillä kotikuntani oli muualla. Siispä pakkasin koiran ja laukut autoon.

ei. Päivä kotimaisemissa ja kaikki leviää käsiin. Koiraa taas eläinlääkäriin, autoo katsastamaan ja omakin terveys alkaa pettämään. Olin jo sitä mieltä et auto seisontaa ja lisää luottotilejä kehiin, koira kuntoon. Äitini maksoi auton katsastuksen…ja koiran eläinlääkärin. Ja passitti minut menemään päivystykseen. Sain antibioottikuurin ns.yleiseen naisten vaivaa. Sanottiin että soittele parin päivän päästä tarkempia tuloksia. Soitin, yleinen vaiva oli vähä pahempi ku aluksi luultiin, mutta soita jos ei lääkkeet auta. 2 päivää tuskaa ja kipua ja kuumeilua. Soitto lääkäriin ja heti sairaalaan. Tää yleinen vaiva olikin vähä karannu vaarallisemmille vesille, todettiin munuaisaltaan tulehdus. Uutta lääkekuuria ja käskettiin lisätutkimuksiin ja jos olo ei ala paranemaan niin soittoa takaisin. Täysin viimeiset rahani menivät lääkkeisiin, niihin, jotka olivat väärät ja niihin, joiden nyt pitäisi auttaa. Koitin varata aikaa lisätutkimuksiin, soitin kuuteen eri numeroon, kukaan ei tiennyt mitään. epätoivo.

samalla huomaan että tammikuun ajalta on maksettu ttpvraha ja helmikuun asumistuki. Kaivoin kalenterini esiin ja selasin laskujen eräpäiviä. kirosin.  Kotivakuutuksesi irtisanoutuu, eräpäivän jälkeen ulosmitataan, maksumuistutus, koron lisäys… romahdin. Hetki meni, että kokosin itseni. Aloin laskemaan ja laskin monta kertaa. Ei auttanut muu kuin maksaa laskut, etten ole luottokelvoton sillä tarvitsen vielä luottoa, maksoin helmikuun vuokran ja osan tammikuun loppuvuokrasta ja laitoin viestiä vuokranantajalle että tammikuun vuokrasta puuttuu edelleen vähän.. hän oli onneksi ymmärtäväinen.

tällä hetkellä kuumetta 38, olo on aika sekava ja vähän sattuu kylkeen. Auton vakuutukset erääntyy ylihuomenna, muut maksut hoidettu tai soviteltu ja se riittää miule. Tätä kirjoittaessa on mennyt aikaa ja kello on paljon. Ei ollu työsopimus tullu postissa vieläkään ja aamulla alkaa taas selvittely jatkotutkimuksista että missä ja milloin. Terveeksi haluan ja tiedän etten voi suinpäin jonojen ohi kiilata, mutta haluan omaan kotiin toiselle paikkakunnalle ja en välttämättä kivuiltani kestä matkaa kokonaan, enkä nyt välttämättä haluaisi nalkuttaa, mutta kaksi väärää diagnoosia saaneena ilman kunnon tutkimuksia..miun sisällä on nyt jotain vikaa ja kukaa ei tiiä mistä sitä käytäs selvittää. Eka lääkärihän sanoi miule päivystyksessä ”kokeillaan nyt kepillä jäätä”.

ja näin olen töiden alkua odottava, terveytensä ja toivonsa menettänyt ”sossupummi” vaikka sossun luukulle en vaan enää taivu.

En usko parempaan huomiseen, uskon opettavaiseen eiliseen.

Hyvää yötä :*