Selaat arkistoa kohteelle lukijan kommentti.

(en tiedä mitä tähän pitäis kirjoittaa..)

24.11.2014 Raiskaus ja väkivalta muistot

Emppu niminen lukijani lähetti edelliseen postaukseeni ihanan kommentin. Kommentti mm. sisälsi linkit Juha Tapion biiseihin Haaveilija ja Kelpaat kelle vaan. Olen molemmat kappaleet kuullut aiemminkin. Haaveilijan sanoja kuunnellessa muutama kyynel vieri väkisin poskelleni, mutta nähdessäni Kelpaat kelle vaan biisin nimen tiesin, etten voisi kuunnella sitä loppuun. Tunteet vyöryivät hyökyaallonlailla mun ylitseni. Rakkaus. Välittäminen. Luottamus. Pettäminen. Hyväksikäyttö. Exä. Ja sen teot. Kokemani väkivalta. Kaikki mahdollinen. Tunsin kaulaani kuristettavan, en tiedä hyvässäkö vai pahassa mielessä, tiedän vain se sattui. Tiedän, ettet sinä emppu tai kukaan muukaan voi aavistaa mitä tunnen tai muistan kuullessani tahi nähdessäni jotain. En syytä teitä niistä. Ette te niitä aiheuta. Menneisyyteni on syypää, hyvässä ja pahassa.

Pahinta Kelpaat kelle vaan biisin herättämissä muistoissa olivat (yllätys!) ne pahat, exääni liittyvät muistot. Muistan kuinka varsinkin seurustelumme alussa (myös myöhemminkin) kuuntelimme youtubesta varsinkin suomalaista musiikkia ja lauloimme, tosin useimmiten vain minä lauloin xD  Kyseistä biisiä kuuntelin seurustelumme alkuaikoina aika paljon. Soitin ko. biisiä ja muitakin Juha Tapion (♥♥♥♥) biisejä hänelle. Exäni syytteli ja väheksyi paljon itseää, väitti ettei ansainnut mua, ettei hänenlaisensa paska ansainnut ketään. Soitin kyllästymiseen asti kyseistä biisiä hänelle. Sen takia menasin saada kohtauksen kuullessani viisi sekuntia Kelpaat kelle vaan biisiä. Tuntui niin pahalta muistaa jälleen asioita, jotka vaivoin on juuri pystynyt unohtamaan. Tuntuu niin pahalta tajuta kuinka väärässä olinkaan yrittäessäni uskoa hyvään. Sattuu.

Anteeksi etten kestänyt kuunnella loppuun asti. Olen niin pahoillani. Olen kauhea selittelijä miksen pystynyt parempaan, miksi tein/jätin tekemättä niin jne.jne. Jälleen olen selittämässä miksi olen niin heikko.

 

Kiitos vielä kerran ihanasta viestistäsi ja rohkaisen jälleen teitä lähettämään uusia kommentteja! Rohkeasti vaan. En mä ketään teistä syö. Tapan vain itseni..

 

-Elina