Selaat arkistoa kohteelle lounas.

Huomenta

26.7.2017 Yleinen

Heräsin juuri. Kello on 6:06. Sokeri/herkkulakkoni on ohi. Tänään on tarkoitus mennä lounasta hakemaan Kotipizzasta ja katsoa jokin hyvä elokuva americanaa syödessä. Iskän kanssa on sopimus, että lähden huomenna hänen luokseen. Huomenna myös pitäisi mennä liikkeeseen äidin kanssa päivittämään oman puhelimeni nettiyhteys nopeampaan.

Näin juuri äsken unta, että olin pelaamassa vanhan joukkueeni kanssa jalkapalloa. Oli sen verran todentuntuista, että sanoin muille, että tuntuu ihmeelliseltä olla tässä, koska olen nähnyt tilanteesta niin monta kertaa unta. Olin sitten muutaman sekunnin kentällä ennen kuin heräsin. Unissani minun on jotenkin vaikea kontrolloida liikkeitäni, joten ei siitä pelaamisesta mitään tullut taaskaan. Oikeassa maailmassa en ole koskenutkaan jalkapalloon varmaan useampaan vuoteen. Mutta olisihan sitä futista kiva taas joku päivä kokeilla!

Olen katsellut useita naisten jalkapallo-otteluja viime aikoina. Niitä on tullut paljon ja tänäänkin tulee yksi. Eli Sveitsi – Ranska tänään kakkoselta kello 21:35 – 23:45.

Pelasin eilen pitkästä aikaa netissä shakkia, tosin vain tietokonetta vastaan. Vastus oli helppo, mutta silti teki tiukkaa. Ehkä jos miettisin siirtoja vähän pitempään, tulisi parempaa tulosta. Jos olet shakissa aloittelija (tai vaikka kokenutkin), niin suosittelen sellaista sivustoa kuin chess.com. Siellä saa tietokoneen tason niinkin alhaiseksi, että suurinpiirtein jokaisen on helppo voittaa.

Latasin tuossa pari päivää sitten uuden pelin, Quake Championsin. Vaikuttaa mukavalta ja vauhdikkaalta peliltä. Ajattelin, että siihen keskittyisin nyt ja jättäisin vielä joksikin aikaa ainakin Counter-Striken. Pelin voi imuroida ilmaiseksi täältä:

https://quake.bethesda.net/

Taidan nyt palata vielä takaisin pehkuihin. Hyvää uuden päivän alkamista lukijoilleni! :)

Päivä 131, äidin kanssa ajan viettäminen

15.1.2016 Yleinen

20160115_115804Tänään aamusta suuntasin lääkäriin. Kävin puhumassa hormooneistani, jotka ovat sekaisin. Gyne sanoi sen olevan normaalia, niin paljon olen pudottanut painoani. Kehui sitä ja kertoi muutenkin hyviä uutisia.

Kävin lounaalla Itäkeskiksessa Ravintola Momentossa. Aivan ihana lämmin lohisalaatti. Eikä turhia kastikkeita ja rasvoja. Nam!

Tuon jälkeen törmäsin äitiini ja kierreltiin kauppoja. Koska ei oikein ollut mitään shopattavaa, suuntasimme hautausmaalle. Ihanan aurinkoista ja talvista ulkona! Äidin kanssa on aina kiva viettää aikaa, kuten nytkin <3

Ateriat

  • klo 12.15 Lämmin lohisalaatti 300 kcal
  • klo 13.30 Rasvaton latte, 94 kcal
  • klo 15.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 19.10 Porkkanaa 190g, 77 kcal

Päivä 114, ex tempore kampaajalla käynti

29.12.2015 Yleinen

lohisalaatti_spagetteria29122015Mieheni piti tänään vapaapäivän. Se tarkoitti aamupalan ja koiralenkin lisäksi sitä, että lueskelin ja nautiskelin oleskelusta. Jos mies olisi mennyt töihin, olisin käyttänyt päivän siivoamiseen :D

Suuntasimme lounaalle Kaareen. Sain päähäni käydä kampaajalla, jos pääsen sinne samantien. Pääsinpäs ja hiuksia lyhennettiin :) Päässä pyörii tuhat ideaa, minkä värin valitsisin seuraavaksi, jne.

Lounaan söimme Kaaren Spagetteriassa. Itse valitin lohisalaatin. Hyvää oli :)

Ateriat

  • klo 7.00 Omenaa 110g, 57 kcal
  • klo 10.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 13.20 Lohisalaatti, 308 kcal
  • klo 15.20 Omenaa 200g, 104 kcal
  • klo 16.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.50 Ruispala ja kalkkunanakkia 80g, 153 kcal
  • klo 20.45 Cashewpähkinöitä 10g, 58 kcal

Päivä 101, palaveria ja leipomuksia

16.12.2015 Yleinen

joulutortut_lihapasteijat16122015Aamulla palaveerasin ja kävin lounaalla ystäväni kanssa. Olen ollut jotenkin todella väsynyt, mutta tämä ystävä on sellainen, jolta saan ammennettua aina positiivisia energioita. Vaikka keskustelemme niin iloista kuin suruista <3

Lounaan jälkeen aloitin perinteiset leipomukset. Olin eilen tehnyt valmiiksi rahkavoitaikinan ja jauhelihatäytteen. Leipomuksista suurinosa menee isoveljelleni sekä vanhemmilleni, sillä itse en aio nyt herkutella ;) Olipas rentouttavaa leipoa. Pyöräytin siis joulutorttuja, jauhelihapasteijoita sekä mallaslimppua.

Ateriat

  • klo 7.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 12.50 Lohisalaatti paikallisessa, 215 kcal
  • klo 16.15 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 18.30 Omenaa 100g, 52 kcal
  • klo 19.50 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Päivä 87, ripsihuolto ja hengailua kauppakeskuksessa

2.12.2015 Yleinen

vuohenjuustokanaa_vihanneksilla

Kanaa vuohenjuustolla, frittiperunat vaihdettu vihanneksiin

Mulla oli ripsihuolto tänään aamusta. Se on aihe, josta kirjoitan jossain vaiheessa enemmän. On meinaan ”ripsihuoltoja” ja ripsihuoltoja. Ja ensin mainittujen takia omat ripset ovat huonossa kunnossa. Nyt käyn huollattamassa ne samassa paikassa, jossa käyn huollattamassa kyntenikin. Ihan paras paikka.

Ripsihuollon jälkeen en jaksanut lähteä kotiin. Pelkäsin, että vaipuisin taas epätoivoon ja masentuisin. Niinpä kiertelin kauppoja, kävin kiireettömällä lounaalla ja kiertelin lisää kauppoja ja kävin kahvilla. Mieheni tuli noukkimaan minut kahden maissa.

Lounaaksi söin La Famigliassa Kanaa vuohenjuustolla, vaihdoin friteeratut perunat vihanneksiin. Hyvää oli!

latte_rasvattomaan_maitoon_ch

Cafe latte rasvattomaan maitoon, kiireettömästi

Cubukselle menin sovittamaan yksin leggareita. Otin tottuneesti sovituskoppiin XL ja L -kokoa. Varmuudeksi myös M-koon. Housut toistensa jälkeen olivat LIIAN ISOJA! Niinpä päädyin kassalle M-koon kanssa. Mahtavaa!

Rasvattoman latten nautiskelin kerrankin ihan kahvilassa, katsellen ihmisten menoa. Hiljaistahan tuolla Kauppakeskus Kaaressa yleensä päivisin on. Niin nytkin. Äitiä vauvoineen ja lapsineen sekä eläkeläisiä.

Eilen sovimme jo, että käymme Tuomaksen haudalla. Niinpä suuntasimme viemään kynttilän sinne. Voi miten kauniisti hauta näkyy jo portilta! Ja miten monta kynttilää! Ja kaikki kukatkin olivat vielä kauniita. Sytytin pari muutakin, sammunutta kynttilää.
Tämän biisin kanttori lauloi siunaustilaisuudessa: https://youtu.be/908IZPBag30

Ateriat

  • klo 8.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 11.30 Kanaa vuohenjuustolla ja vihanneksilla, 299 kcal
  • klo 13.20 Latte rasvattomaan maitoon, 94 kcal
  • klo 17.00 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal
  • klo 19.40 Omenaa 118g, 61 kcal
  • klo 21.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Ai niin, ilmoittauduin tänään Naisten Kympille!!!

Päivä 79, palaveria ja väsymystä

24.11.2015 Yleinen

enkelinalleAamusella tapasin hyvän ystäväni yhden projektipalaverin tiimoilta. Hänen kanssaan on niin hyvä jutella, osaa olla tarpeeksi empaattinen, mutta myös positiivinen. Kävimme myös lounaalla.

Muuten päivä meni hieman väsyneenä ja mieli maassa. Johtunee ehkä siitä, että askartelin tänään kukkavihkoon kortin :'( Värssyt saavat aina kyyneleet silmiin…

Ateriat

  • klo 9.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 14.00 Lounasannos Kaskessa (Lohta, vihersalaatti ja kasviksia), noin 300 kcal
  • klo 18.30 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 21.15 Cappuccinopirtelö, ruispala, kalkkunaleikkelettä, tomaattia, 235 kcal

Mistä lounas koostuu

3.11.2015 Yleinen

ruokavaakaSyön lounaan yleensä klo 11-13 välillä. Se koostuu useimpina päivinä perussalaatista, tomaatista, kurkusta… Tärkein väline näissä omissa aterioissa on kuitenkin ruokavaaka! Itse punnitsen ja tutkin kaloreita ihan mielenkiinnolla, en koe sitä yhtään ahdistavaksi tai kamalaksi.

Punnitsen niin salaatit kuin lihat ja siemenet/pähkinät. Vaakani minimi on 5g ja maksimia en ole kokeillutkaan :) Omat punnittavani liikkuvat 10g ja 200g välillä :D

Kokoajan tähän kuvilla muutamat ateriani ja niiden kalorit.

katkarapusalaatti03112015

 

Katkarapusalaatti
– jääsalaattia 60g, 6 kcal
– kirsikkatomaattia 20g, 5kcal
– keskikokoisia katkarapuja 100g, 66 kcal
– Eila salaattijuusto 2% 20g, 20 kcal
– pinjansiemeniä 10g, 60 kcal

Yhteensä 157 kcal

 

 

 

annos26102015

 

Kana-fetasalatti
– jääsalaattia 20g, 2 kcal
– fetajuusto 8% 40g, 64 kcal
– kanavartaan jämät 70g, 77 cal
– pinjansiemeniä 10g, 60 kcal

Yhteensä 203 kcal

 

 

 

 

paahtopaistisalaatti02112015

 

Paahtopaistisalaatti
– jääsalaattia 60g, 6 kcal
– kirsikkatomattia 40g, 10 kcal
– paahtopaistin jämät 100g, 155 kcal
– pinjansiemeniä 10g, 60 kcal

Yhteensä 231 kcal

 

 

 

 

amarillo_vantaa30102015

Viime perjantaina olin juhlimassa pikkujouluja ja tilasin ravintolassa (Amarillo, Vantaa) noin 300 kalorin salaatin. Minua palveltiin ystävällisesti ja tuotiin tilaamani salaatti. Olin niin onnellinen ja kiitollinen. Eli ei kannata jättää juhlia tai ulkona syöntiä välistä vaan tilata rohkeasti haluamansa salaatin :)

Päivä 39, ekan kerran ulkona syömässä

15.10.2015 Yleinen

vuohenjuustosalaatti_kaski15102015Minulla oli tänään palaveri, jonka päätteeksi tarjottiin lounas. Menimme paikalliseen ravintolaan ja valitsin listalta vuohenjuustosalaatin. Vuohenjuusto ei varmasti ollut kevytversiota, mutta otan sen tänään huomioon muuten. En syönyt annoksesta pähkinöitä, enkä hedelmiä. Laskeskelin, että kaloreita tuli noin 300-350 kcal. Olisihan toki ollut mahdollista ottaa jotain erittäin raskasta, kuten lihapullia kermakastikkeella, mutta järki voitti ;)

Ateriat

  • Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • Vuohenjuustosalaatti, 344 kcal
  • Banaanipirtelö, 144 kcal
  • Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Tavallinen päivä toimistolla

21.4.2015 Aikakausi kaksi lasta

Olittehan te kolleganne sitä hetken jo pyöritellyt mielessänne, kunnes lopulta olitte ilmoittaneet yhteistuumin esimiehellenne, että voisitte ottaa nyt sen harjoittelijan. Itse asiassa hän olisi enemmän kuin tervetullut.

Vaikka teoriassa tiesitte, miten harjoittelijan tutorointi sujuu ja millaisia harjoittelijat noin yleisesti ottaen ovat, teillä ei ollut kuitenkaan ennakkoon tietoa juuri tästä kyseisestä harjoittelijasta, joka teille saapuisi. Muutamia suttuisia kuvia hänestä kylläkin näitte etukäteen. Hänen tarkka saapumisajankohtakin varmistui vasta aivan viime hetkellä, vaikka olitte toki saaneet tietyn aikaikkunan, jonka puitteissa hän viimeistään tulisi. Ja jos ei kahden viikonkaan jälkeen häntä kuuluisi, esimiehenne pitäisi huolen siitä, että asia korjattaisiin.

Ennen harjoittelijan ottamista oli toki hyvä tehdä tiettyjä järjestelyjä. Hankkia ylimääräisiä klemmareita, post-it lappuja ja muuta oleellista rekvisiittaa. Jos lähtee tilailemaan työsuhdepuhelinta ja verkkotunnuksia harjoittelijan jo saavuttua, huomaa toimineensa huolimattomasti.

Sovitte kollegasi kanssa, että otatte yhdessä vastuun uudesta tulokkaasta kolmen viikon ajan. Tämän jälkeen hän siirtyy pääsääntöisesti sinun vastuullesi, vaikka hän saattaa tosin kaivata teidän kummankin apujanne vielä kahdenkymmenenkin vuoden jälkeen. Esimiehenne kanssa sovitte myös palkanlaskustasi sekä kesä- ja talvilomattomuudesta sekä viikonloputtomuudesta. Sovitte myös, ettet enää sairastu. Et kuitenkaan tästä masentunut, olithan niin innokas näkemään vihdoin harjoittelijan!

Vaikka olittekin mielestänne hyvin suunnitelleet harjoittelijan aloituksen, tulivat jotkut asiat kuitenkin yllätyksenä. Nitojia oli aivan liikaa, mutta ette olleet tajunneet hommata yhtään yliviivaustussia. Lisäksi naapuriosaston sihteeri katsoi teitä murhaavasti huomattuaan, että olitte valinneet kiiltävää teippiä himmeän sijaan. Eihän kukaan kunnon tutor valitse omalle harjoittelijalleen muuta kuin täyshimmeää ja tietysti School-merkkistä teippiä!

Kun sitten olitte harjoittelijan kanssa päässeet sinuiksi ja arki toimistolla oli alkanut rullaamaan, päätitte siirtyä varsinaisiin tehtäviinne. Sinun kohdalla tämä tarkoitti sitä, että oman työsi lisäksi hoidat melko pitkään myös harjoittelijan tehtävät. Ne tehtävät, mitkä aiemmin olivat kuuluneet yhteisesti sinulle ja kollegallesi siirtyivät nyt myös käytännössä katsoen sinun harteillesi. Eihän olisi ollut reilua, että kollegasi olisi joutunut omien tehtäviensä lisäksi raatamaan myös yhteisten töiden kimpussa pitkän päivän jälkeen.

Aamulla lähditte harjoittelijan kanssa kotoa toimistolle. Kokemuksesta tiesit jo, että matkaan kannatti varata runsaasti aikaa. Jos bussissa olisi jo kaksi muuta harjoittelijaa, ette mahtuisi kyytiin. Jos sen sijaan harjoittelijoita olisi vain yksi, taittuisi matka seisten. Paras tapaus olisi tietysti silloin, jos kyydissä ei olisi vielä yhtään toista harjoittelijaa. Tosin silloinkaan et aina pystynyt välttymään kanssamatkustajien ikäviltä katseilta. Viehän harjoittelija melkoisesti tilaa ja saa kaiken kukkuraksi matkustaa ilmaiseksi.

Pääsitte toimistolle ja sait tehtyä Power Point – esityksen asiakastapaamiseen. Tänä aikana harjoittelija harjoitteli kenguruhyppyjä ultraohuen läppärinsä päällä, testasi matkapuhelimensa vedenpitävyyttä toimiston kukkamaljakossa sekä väritti huoneenne seinää fläppitaulutussilla. Hän kertoi tarvitsevansa apuasi. Oli tullut hätä. Kakkonen.

Selvisitte naistenhuoneessa käynnistä, mutta omat vaatteesi olivat kastuneet toimituksen yhteydessä. Olit tajunnut ottaa harjoittelijalle vaihtovaatteet kotoa, mutta omasi saisivat nyt vain kelvata. Lounaalla harjoittelija vaati saada erityistuolin. Tiesit sen tarpeelliseksi, muuten hänen olisi vaikea keskittyä paikallaan istumiseen. Harjoittelijalla ei tietenkään ollut rahaa tai lounareita mukana, joten jouduit kustantamaan hänen ateriansa. Syömisen sijaan hän kuitenkin oli huomattavan kiinnostunut testaamaan lihapullan vauhdin kiihtyvyyttä sen pudotessa pöydältä lattialle. Naapuripöydässä istuva pariskunta sai vastalauseistaan huolimatta myöskin maistaa harjoittelijan lautasella ollutta spagettia sekä lehtikaalia. Jouduit pyytelemään tarjoilijalta anteeksi, sillä harjoittelija kasteli pöytäliinan, niisti nenänsä kovaäänisesti kangasservettiin sekä pyyhki ruoantähteet poskestaan kokin housuihin. Jotta sait itse syödyksi jäähtyneen annoksesi, laitoit harjoittelijalle pyörimään tilinpäätösesityksen kännykästäsi. Kun pääsitte takaisin toimistolle, totesi harjoittelija olevansa yhä nälkäinen. Käytit oman kahvitaukosi lämmittääksesi hänelle einespizzan mikrossa. Tunsit toki huonoa omaa tuntoa siitä, ettet ollut tajunnut varata toimistolle luomua ja reilua kauppaa pienelle rakkaalle harjoittelijallesi.

Asiakastapaamisessa harjoittelija teki kaikkensa viihdyttääkseen asiakkaita, ja kääntääkseen huomion pois tylsästä markkinointisuunnitelmasta. Hän halasi viestintäpäällikön takamusta, mutta totesi it-johtajan pyllyn olevan niin iso, ettei se varmasti mahtuisi neukkarin tuoliin. Hän esitteli päristely taitojaan ja lauloi Aa ramsam saan yhdeksänkymmentäseitsemän kertaa tunnin aikana. Sitten hän totesi ylpeänä, että minullapa on pippeli ja siitä tuli juuri pissaa. Todistaakseen sanansa, hän oli valmis avaamaan housunsa ja näyttämään.

Olitte tästä kollegasi kanssa niin kovin ihastuneita, että vilkaisitte toisianne hymyillen. Kollegasi nyökkäsi ja tiesit mitä se tarkoitti. Oli aika ryhtyä suunnittelemaan toisen harjoittelijan ottamista.