Selaat arkistoa kohteelle lisäravinteet.

Ovatko lisäravinteet välttämättömiä urheilijoille?

2.9.2016 Yleinen

Yleistä

Moni ajattelee, että mikäli vain syö terveellisesti, niin lisäravinteille ei ole tarvetta. Se on tietenkin järkevä lähtökohta, että pyrkii syömään terveellisesti ja monipuolisesti, mutta aina se ei riitä. Sen vuoksi on hyvä täydentää ruokavaliota tietyillä ravintolisillä ja hivenaineilla, joista saattaisi muuten tulla pulaa. Toki se vitamiinipilleri yksinään ei riitä eli ei voi tuudittautua siihen, että syö huonosti ja luottaa siihen, että purkista saa kaiken tarvittavan.

Mikä lisäravinne?

Termiä käytetään joskus hieman harhaanjohtavasti, mutta yleisesti kaikki ravintolisät, vitamiinit, kivennäisaineet,levävalmisteet,probioottivalmisteet, kuituvalmisteet, yrtti- ja kasvisvalmisteet, ja hivenaineet ja muut ravintolisät kuuluvat lisäravinteiden piiriin. Lisäravinteet saattavat olla todella tehokkaita moneen vaivaan, koska joskus tietämättään saattaa ruokavaliosta puuttua joitakin tiettyjä vitamiineja tai muita tärkeitä aineita.

Urheiluravinteet

Urheiluravinteet ansaitsevat oman kategoriansa, koska ne ovat kaikista suosituimpia lisäravinteita. Tarjolla todella paljon erilaisia tuotteita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Aivan aluksi onkin syytä pohtia sitä omaa käyttötarkoitusta ja tutustu hieman ihmisen fysiologiaan. Tokihan sen jo maalaisjärkikin sanoo, että mikäli juoksee pitkien matkojen juoksuja, niin silloin ei tietenkään kannatta syödä massanlisääjiä, kun taas monelle kehonrakentajalle ne ovat tuote numero uno.

Eli ensin oma tarve tulee miettiä ja tarkkaan harkita, että mistä voisi olla eniten hyötyä. Nykyään tarjolla on paljon tietoa ja monelle urheilulajille ominaiset lisäravinteet on listattuna erinäisiin tietokantoihin ja niistä on helposti tietoa saatavilla. Mikäli kokee, että ei oikein tiedä mistä aloittaa ja kuitenkin harrastaa urheilua enemmän tai vähemmän tosissaan, niin silloin voi myös kääntyä ammattilaisen puoleen. Mikäli käy kuntosalilla, niin voi vaikka varata ajan personal trainerille, jonka kanssa voi yhdessä miettiä sopivaa ruokavaliota, saliohjelmaa ja sopivia lisäravinteita. Toki on myös mahdollista varata aika ravintoterapeutille, jolla on takuulla enemmän tietoa ravitsemuksesta. On kuitenkin myös aina hyvä muistaa, että ihmiset ovat yksilöitä ja se mikä sopii jollekin ei sovi jollekin muulle.

Mistä niitä saa?

Tarjolla on monia paikkoja, joista voi hankkia lisäravinteita. Kannattaa kuitenkin nähdä hieman vaivaa asian suhteen, koska vaikka tuotteissa ei välttämättä ole valtavan suuria hintaeroja, niin silti parhaimillaan saattaa onnistua nappaamaan hyvän tarjouksen jä säästää rahaa. Esimerkiksi lisäravinne.fi on hyvä paikka aloittaa, koska siellä on monia liikkeitä listattuna ja samalla näkee helposti useiden kauppojen uusimmat tarjoukset. Varsinkin, kun ostaa useampia tuotteita, niin etuja kannattaa ehdottomasti hyödyntää, koska silloin saavuttaa suurimmat säästöt.

 

 

 

What a feeling!

8.2.2016 Yleinen

Screenshot_2016-02-06-16-47-51Minulla on ollut tänään niin ihana olo, että on tehnyt mieli vain laulaa What a feeling-biisiä ääneen jatkuvalla toistolla.

Aamulla kärsin todella hammaslääkärissä, kun puudute ei toiminutkaan ja suussa oleva alaleukaimuri painoi niin paljon, etten voinut sanoa mitään. Tajun lähteminen ei ollut kaukana, mutta selvisin. Ja kaiken tämän pystyin unohtamaan, sillä palkinnoksi pääsin salille!

Pelkäsin etukäteen, että puolentoista viikon tauko näkyisi huonompana kuntona, mutta mitä turhaa! Menin crossille ja ah mikä tunne, kuin en olisi taukoa pitänytkään. Kunto tuntui jopa kasvaneen ja tein jopa uuden oman ennätyksen – enemmän kierroksia ja pidempi matka pysymällä oikealla sykealueella!

Tulin kotiin ja piristin itseäni lisää tekemällä kaverin edellisenä päivänä tuomista aineksista tortilloja, söin ja otin päiväunet koira kainalossa.

Screenshot_2016-01-23-17-30-12_resized

Tuntuu niin hyvältä pitää itsestä huolta! Se ei tarkoita laittautumista ja pukeutumista tällä hetkellä, vaan mielen, kehon ja sielun hoitamista.

Mielen hoitaminen tarkoittaa negatiivisen puheen katkaisua: sen sijaan, että antaisin itseni arvostella itseäni, kehun itseäni. Esimerkiksi salilla mieleeni saattaa tulla ajatus ”en ole yhtä hyvässä kunnossa kuin nuo muut”, mutta heti kun huomaan ajattelevani näin sanon mielessäni itselleni ”anteeksi, että vähättelen itseäni ja vertaan itseäni muihin, sillä ei ole mitään väliä, olen täällä itseäni varten ja voin verrata itseäni vain itseeni”. Sen lisäksi kehun itseäni ”tämä menee hyvin, jaksan hienosti ja olen kehittynyt, ihanaa pitää itsestäni huolta”.

Kuulostaa tyhmältä aluksi ja pitkään meni, ennen kuin pystyin uskomaan itseäni, mutta ajan kanssa se auttaa. Minua auttoi myös ymmärrys, että sisäinen puhe vahvistaa sitä, miksi todellisuuteni muovautuu. Jos haukun itseäni, olen tyytymätön. Jos olen myötätuntoinen itseäni kohtaan, viihdyn paremmin itseni kanssa ja olen tyytyväisempi. Kaikki on yhteydessä kaikkeen, me olemme osa universumia ja ajatuksillamme, sisäisellä puheellamme, olemme yhteydessä universumiin. Ei kannata vahvistaa negatiivisia asioita elämässään, jos ei halua negatiivisuutta elämäänsä.

Screenshot_2016-01-23-20-45-43_resized

Kehoa hoidan monella tapaa. Liikunta tulee tärkeänä osana, sen liikuttaminen ja parantaminen liikkumalla. Venyttely pitää sen paremmassa toimintakunnossa. Lyhyet ateriavälit ja järkevät ruuat auttavat kehoa jaksamaan, niin kipua kuin muutenkin. Lisäravinteet auttavat palautumisessa ja vitamiinit tukevat kehon toimintaa. Myös lepo on tärkeää ja yritänkin mennä ajoissa nukkumaan, pitämään rytmin mahdollisimman hyvänä. Uni itsessään ei anna tarpeeksi lepoa fibron takia, joten mitä pidempään pystyn nukkumaan, sitä suurempi mahdollisuus on saada enemmän lepoa levottomasti nukutun yön aikana. Päiväunet ovat ihan arjen luksusta, mutta nekin auttavat jaksamaan.

Sielun hoitaminen taas on ajan ottamista itselle: meditaatiota, rentoutumista, omaan sisäiseen valoonpäin kääntymistä.

Kaikki nämä kolme osa-aluetta yhdessä on nykyään jo vankka osa arkea ja muodostuneet tärkeiksi osiksi elämääni. Välillä toki pitää ihan nollata – hölmöillä kavereiden kanssa, syödä laskiaispulla, valvoa pitkään ja juhlia, nukkua myöhään ja sekoittaa rytmi – mutta rytmiin takaisin paluu ei tunnu ahdistavalta, vaan hyvältä. Se on tärkeintä.

Screenshot_2016-01-27-14-40-10_resizedVoin tosissaan nykyään allekirjoittaa ylläolevan tekstin.

”Rakas keho,

Rakastan sinua,

Hyväksyn sinut,

Näen sinut.

Minä lupaan vaalia sinua kaikkina päivinä elämässäni.”

Kehoni on kotini ja teen kaikkeni huolehtiakseni siitä, kuten muistakin osista itsestäni.

Pienin askelin kohti parempaa, tyytyväisenä tähän hetkeen.

Screenshot_2016-01-31-19-31-04

Lääke- ja lisäravinnepäivitys

20.1.2016 Yleinen

c96b3a7c510e25a2fa227ab6cb828dd1Huomasin, etten ole tehnyt mitään kokoavaa päivitystä siitä, mitä lääkkeitä ja lisäravinteita tällä hetkellä käytän fibromyalgiaan. Vaikka kipu on lievempää ja sitä on vähemmän, sitä kuitenkin on varsinkin treenaamisen jälkeen ja se vaatii yhä hoitoa.

Siispä asiaan.

Lääkkeet:

  • Escitalopram actavis 10mg – kipukynnystä nostava, piristävä lääke, mikä auttaa jaksamaan ja pärjäämään uupumuksen kanssa
  • Parasetamol 1g – 1-3krt päivässä tarvittaessa, yksistään ei riitä mihinkään
  • Arcoxia 60mg – kipulääke, mikä vie pahimman terän kivulta pois, vaikuttaa vatsaan eli kovin paljon tätä ei kannattaisi käyttää
  • Melatoniini 3mg – auttaa nukahtamaan iltaisin nopeammin

Cymbaltaa ja Triptyliä kokeilin, kumpikaan ei sopinut minulle.

Toinen tärkeä huomio, mitä en ole päivittänyt välttämättä suoraan tänne. Alkoholi ja lääkkeet. Jos syö jatkuvasti jotain lääkettä, lääkeainetta on veressä joka tapauksessa, jättäisi sinä päivänä lääkkeen ottamatta tai ei. Eli kannattaa varovasti kokeilla, miten alkoholi ja oma lääkitys sopii yhteen, vai sopiiko, koska mitään vippaskeinoa siihen ei ole. Aiemmin jätin jotain lääkettä ottamatta sinä päivänä, jos menin ulos ja aioin juoda, mutta ei siinä ollut mitään eroa. Päin vastoin saattoi tulla pääkipua, kun ei ottanut säännöllistä lääkettä. Joillain vaikutukset on vahvempia kuin toisilla, ne on tosi yksilöllisiä. Itse pystyn nykyisellä lääkityksellä ihan hyvin juomaan useampia drinkkejä ilman sen kummempia vaikutuksia, mutta tiedän ihmisiä joille tulee heti  huono olo.

Lisäravinteet:

  • D-vitamiini – 50mg päivässä, pitäisi tehdä hyvää fibroille
  • Magnesium – Rentouttaa iltaisin otettuna, auttaa hermostoa ja lihaksia toimimaan normaalimmin
  • MSM-rikki – sitruunamehun kanssa vesipullossa treenatessa, parantaa hapen liikkumista kehossa ja lihasten toimintaa
  • Valmarin – parantaa energiavaihduntaa, toimii palautusjuomana liikunnan jälkeen, poistaa turhaa happamuutta kehosta

Muita lisäravinteita olen aiemmin kokeillut, enkä kokenut niistä olevan hyötyä minulle. MSM-rikistäkään en kokenut silloin olevan hyötyä, sillä en voinut harrastaa liikuntaa ja sen positiiviset vaikutukset tulevat parhaiten esiin, jos fibron lisäksi yrittää harrastaa liikuntaa ja keho hapettuu liikaa fibron takia.

Muuta:

  • Pidän ateriavälit säännöllisinä, jotta keholla on energiaa käsitellä kipua, ja yritän syödä terveellisesti (=kaikessa kohtuu)
  • Juon nykyään kupin kahvia aamuisin, mikä auttaa vatsantoiminnassa ja tuo energiaa
  • Juon säännöllisesti inkivääriteetä – raastan tuoretta inkivääriä (mitä säilytän aina pakkasessa valmiina kuorittuna) mukiin, laitan hunajaa ja kuumaa vettä, jos on flunssaa niin lisään myös sitruunamehua
  • Yritän venytellä ja liikkua säännöllisesti, että voisin mahdollisimman hyvin
  • Meditoin – tärkeintä löytää oma tapa pysähtyä ja rentoutua, hengittää tietoisesti

hengitysTämä video (klikkaa saadaksesi auki!) on paras pika-apu, jos ei meinaa muuten löytää tapaa rentoutua edes hetken ajan.

Rakkaudesta

15.11.2015 Yleinen

Jotain kummallista, jotain hyvää on tapahtunut.

Kävin ostamassa itselleni salikortin. Ja ei, tämä ei ole se kummallinen asia. Kummallista on syy, miksi hankin kortin. Se ei johtunut siitä, etten pidä kropastani. Se ei johtunut pyöreästä pyöreämmäksi muuttuneista muodoista tai sen muodosta. Se ei johtunut edes siitä, että kroppa ei toimi kunnolla.

Se johtui rakkaudesta. Rakkaudesta omaa kroppaani kohtaan. En koe vihaa sitä kohtaan, vaan myötätuntoa. Se on suojannut minua maailmalta ja taistellut sairauksiani vastaan. Se on joutunut venymään ja muuttumaan, mutta se on kestänyt. Se ansaitsee rakkautta ja huolenpitoa, ei arvostelua ja läksytystä.

Elämänkatsomukseni muuttuessa, näen ihmisen koostuvan kolmesta osasta: kehomielestä, egosta ja jostain, mitä voi sanoa perusolemukseksi, sieluksi, valoksi tai rakkaudesta. Kaikki meditointi, kehoharjoitteet, retriitit ja työskentely itseni kanssa on saanut minut tajuamaan tämän kolmijaon. En enää samaistu samalla tapaa kroppaani. Se on koti perusolemukselleni/sielulleni/valolle/rakkaudelle. En ole vain kehoni, kuten en myöskään ole vain egoni, joka toimii usein pelosta ja lapsuuden kokemuksista oppimasta käsin. Olen jotain muuttumatonta, jolle keho tarjoaa kodin tämän elämän ajaksi.

Kun en enää samaistu kehooni, en ajattele arvoni määräytyvän kehoni mukaan. Kehoni, kotini on kokenut kovia ja sen kanssa on välillä vaikeaa, mutta nyt yritän tarjota sille rakkautta. Vaikka ruoka ei maistu, yritän pakolla saada itseni syömään edes jotain. Vaikka kehoni on jäykkä, yritän säännöllisesti venytellä ja se on tuottanut jo tulosta. Vaikka kehoni on kipuja täynnä, yritän sitkeästi löytää keinoja saada siihen liikkuvuutta ja kestävyyttä.

crossiOlen yrittänyt jo montaa eri tapaa saada kehooni liikkuvuutta ja kestävyyttä, mutta asenne ei ole ollut näin kohdallaan. Nyt minulla on uuden asenteen lisäksi uusia keinoja.

Kuntoutuksessa kesällä tehtiin paljon eri testejä ja nyt tiedän millainen syke minulla pitäisi olla harjoitellessa. Oikeaa sykettä seuraamalla en tee kerralla liikaa, jolloin kroppa rasittuu liikaa ja aiheuttaa liikaa kipuja. Nyt minulla on siis sykevyö ja -kello mukana.

Kuntoutuksessa huomattiin, että mikä vaan laite, jossa joudun jotenkin keholla vastustamaan laitetta, on huonoksi minulle. Itse pelkkä laitteeseen vastustaminen aiheuttaa kipua eli moni laite on poissuljettu sen vuoksi. Käytän siis aluksi vain crosstraineria.

Fibromyalgikon keho ei palaudu kunnolla, koska sen hapetusreaktiot eivät toimi kunnolla. Jo tavallisina päivinä kroppa menee helposti maitohapoille normaalista toiminnasta, joten pienikin treeni voi aiheuttaa tavallista enemmän rasitusta kroppaan. Kokeilen siis treenijuomana MSM-rikkijauhetta ja sitruunamehua veteen sekoitettuna, minkä pitäisi edistää palautumista. Kotona juon vielä Valmarin juomaa, joka tehostaa kudoshengitystä, poistaa happamia kuona-aineita ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Eräs toinen fibromyalgiaa sairastava suositteli tätä minulle.

Koska palautuminen on hidasta, aloitan hitaasti. Puoli tuntia alussa, päivänä, jolloin ei ole muuta. En siis yritä edes mennä rankan työharjoittelu-/koulupäivän jälkeen salille, vaan väsyneenä lepään. Liikun levänneenä, esimerkiksi viikonloppuna tai vapaapäivänä. Annan myös tarpeeksi aikaa ennen seuraava treeniä.

Valmistaudun myös seuraavina päivinä varaamaan kipulääkettä tarpeeksi mukaan, jos kivut tuntuvat pahoilta. Toivottavasti teen asiat oikein ja tunnen treeniin kuuluvaa kipua, mikä kertoo kehittymisestä, enkä fibrokipuja pahempina kuin normaalisti.

Nyt on siis uusi asenne ja uudet neuvot käytössä. Ehkä tämä kantaa pidemmälle kuin aiemmin. Ainakin yritystä on. Joka tapauksessa koen olevani jo voiton puolella, koska olen löytänyt jotain hienoa – rakkauden kehoani kohtaan, oli se sitten millainen vaan.

10393655_408545109328163_8280741111281104680_n

Kuntoutus

5.8.2015 Yleinen

kuntoutusNyt olen palannut kuntoutumasta.

Meillä oli jos jonkinmoista ohjelmaa ja olen tyytyväinen, että lähdin yksin reissuun. Suosittelisin muillekin, ellei Kela olisi lopettamassa koko kuntoutusta. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä onko päätös lopullinen. Millainen tälläinen kuntoutus (tai anteeksi, sopeutumisvalmennuskurssi on oikea sana) sitten oli? Laitan alle kootusti ohjelmasta ja mitä tietoja tuli esiin. Tiedossa siis aikamoinen tietopaketti,tekstiä tulee paljon, mutta suosittelen vaikka osissa lukemaan tämän. Tässä on kuitenkin tiivistetysti kuntoutuksen anti ja voit itsekkin hyötyä siitä, jos et itse pääse kuntoutukseen.

Ryhmä: Meitä oli 7 naista ja 1 mies. Kaiken ikäisiä ja tyyppisiä ihmisiä, niin luonteeltaan kuin taustoiltaan. Yhdistävänä tekijänä oli fibromyalgia ja sinnikäs toive kuntoutumisesta. Ryhmäydyimme nopeasti, sillä olimme pettyneitä ensimmäisen päivän ympäripyöreään tietoon ja rupesimme yhdessä vaatimaan meille kohdennettua, tarkempaa tietoa ja apua. Viihdyin ryhmässä ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Miinuksena tosin, että osalla ihmisistä oli oma akuutimpi kriisi päällä, minkä takia heidän puheet ja ajatukset pyörivät aika paljon omissa asioissa. Viikon jälkeen tuntui, että tiesin kyllä muista vaikka mitä, mutta jäin pohtimaan kuinka hyvin he oppivat minua tuntemaan. Tärkeintä kuitenkin, että itse viihdyin ja hyödyin kurssista.

Sairaanhoitaja: Meillä kaikilla oli yksilötapaamiset sairaanhoitajan kanssa, joka oli koulutukseltaan myös psykoterapeutti. Itse en kokenut hyötyväni hänen tapaamisestaan oikeastaan ollenkaan, sillä hän lähinnä haastatteli meitä ja antoi jotain perustietoa fibrosta. Osa ryhmäläisistä oli saanut diagnoosin niin vähän aikaa sitten, että heille tapaaminen taas antoi paljon enemmän: he saivat luotettavaa perustietoa sairaudesta. Sairaanhoitaja piti meille myös viimeisen loppuluennon, missä oli mukava päästä puhumaan ryhmän kanssa ja kertoa heille heidän vahvuuksistaan annetun tehtävän kautta. Sairaanhoitajasta jäi kuitenkin tunnekylmä vaikutelma, sillä hän ei suoraan ottanut kantaa mihinkään ja keskeytti usein ryhmäläisten puheenvuoroja todella tökeröllä tavalla.

lääkäriii

Lääkäri: Kahden ensimmäisen päivän aikana meillä kaikilla oli myös yksittäinen lääkärikäynti. Kun ensimmäiset tulivat käynniltä, kysyin mitä siellä oli tehty ja he kertoivat vain jutelleensa yleisesti. Niinpä osasin valmistautua ennen omaa tapaamistani: tein listan kysymyksistä, joita halusin lääkäriltä kysyä ja soitin vielä kaverille kysyäkseni jos hän muistaa jotain paremmin kuin minä. Kaveri heti muisti miten olin yksittäisiä kertoja valittanut oireesta, jota en enää olisi muistanut. Tämän sain koostetusti tietää lääkärillä:

  • Vaikka useilla fibroilla on gynekologisia ongelmia, ei vielä todistetusti ole osoitettu niiden johtuvan fibrosta. Sen sijaan virtsaamiseen liittyvät ongelmat, kuten paineen tuntu ja tihentynyt virtsaamistarve (ns. ärtynyt rakko) ovat todistetusti liitoksissa fibroon.
  • Lihaskalvot ovat niin kireällä, että ne voivat aiheuttaa minullakin olleita marssimurtumia. Tähän voi vaikuttaa aloittamalla liikunnan varovasti vähitellen ja fysioterapeutin ohjeilla (alhaalla myöhemmin.)
  • Lihasrelaksantteja voi käyttää fibron hoidossa, jos on kireät lihaskalvot ja tiukat lihakset. Lääke kuitenkin väsyttää, eli jo entuudestaan väsyneen fibromyalgikon pitää ottaa se iltaisin ja jos ongelma vaivaa päivisin, siitä ei ole apua.
  • Käteni menevät välillä spastisiksi (eli vääntyvät tiukkaan asentoon, eivätkä meinaa aueta normaaliin asentoon) ja kysyin tästä lääkäriltä. Kuulemma fibron ei pitäisi aiheuttaa suoraan tälläistä, mutta epäili sen johtuvan kivusta, joka taas voi johtua fibrosta. Fibron ei pitäisi aiheuttaa apuvälinetarvetta, mutta käsien oireillessa näin, hän suositteli rannetukien kokeilua. Myös opiskelun ja työn järjestelyä pitää miettiä tulevaisuudessa kuulemma, että saisi mahdollisimman paljon välttää käsin kirjoittamista.
  • Kosketusarkuus. Lääkäri kokeili fibropisteet ja ai että se sattui! Kysyin, että miten se voi sattua niin ja hän kertoi, että hän kokeilee painaa pistettä niin, että sormen kynsi menee valkoiseksi, ei yhtään sen kovempaa. Minun kohdalla hän ei ollut ehtinyt edes alkamaan painaa, kun oikean pisteen koskettaminenkin riitti tuottamaan kipuaistimuksen. Juttelimme ja hän testasi vielä nivelet, tutki minua. Totesi nivelten toimivan, mutta olevan kipeitä ja aiheuttavan kipuaistimuksia. Lääkäri totesikin, että mikään liikunta, missä joudun koskettamaan jotain laitetta (kuntosalilaitteet) tai puristamaan käsillä jotain (sauvakävelysauvat) ei käy minulle. Käynti loppui siihen, että hän voivotteli, kuinka näin nuorella voi olla näin hankalaoireinen ja vaikeasti oireileva sairaus.

Käynti oli sinänsä mielenkiintoinen ja oli hyvä, että nivelet tarkistettiin. Toisaalta vähän masensi, kun hän vaan voivotteli tilannetta, osaamatta antaa mitään keinoa tilanteen parantamiseen. Lääkäri piti meille myös luennon, jossa tuli todella paljon mielenkiintoisia asioita esiin, tässä muistiinpanojani:

  • Geeniperimästä on löydetty ”fibromyalgia-geeni”, joka altistaa sairaudella. Toisinsanoen pelkkä henkinen kuormitus ja stressi tuskin laukaisevat fibromyalgiaa, vaan taustalla on geeni, joka altistaa fibrolle.
  • Sairaudessa on merkkejä siitä, että se ei olisi tuki-ja liikuntaelinsairaus, vaan autoimmuunisairaus, mutta vielä ei ole löytynyt tarpeeksi todisteita
  • Tulevana hoitomuotona on mietitty kasvuhormoonia, sillä kasvuhormooni ylläpitää ja tukee kudoksia, ja sitä tulee öisin. Fibroilla taas on uniongelmia eli he voivat kärsiä (ja usein kärsivätkin) kasvuhormoonin puutteesta.
  • Fibromyalgiaa voidaan kuvata kipua vaimentavien hermoratojen vajaatoiminnaksi
  • Muutenkin fibromyalgiaa ei saa suomentaa pehmytkudosreumaksi, vaan oikea suomennos on kipu-uupumusoireyhtymä
  • Lääkäri puhui myös, että pitkä stressi voi aiheuttaa hormoonihäiriöitä ja kipua lievittävä hormoni kortisoli voi silloin vähentyä, mikä voi myös aiheuttaa kipuja. Tämä on yksi selitys stressin vaikutuksesta fibromyalgiaan.
  • Fibromyalgian diagnostiikka on muuttunut, eli enää ei tarvitse olla tiettyä määrää 18:sta kipupisteestä tutkimuksessa, vaan diagnoosiin riittää, että on laaja-alaista kipua ja arkuutta kaikilla neljällä raajalla.
  • Ärtynyt rakko ja ärtyneen suolen oireyhtymä ovat fibromyalgian liitännäisoireita
  • Fibrofog eli fibrosumu on todellinen oire!
  • Säätilat vaikuttavat todistetusti kipuihin
  • Fibromyalgian hoito jakautuu näihin alueisiin: psykoedukaatio (tiedonsaanti), terveysliikunta, unen korjaaminen, psykoterapeuttinen käsittely (lähinnä stressin ja kuormittavien tekijöiden vähentämisen takia) ja yksilöllinen lääkehoito
  • Fibromyalgiaan on kolme suositeltua lääkettä: Triptyl, Cymbalta ja Lyrica (joka on päihdyttävän kaltainen, riippuvuutta aiheuttava, ikävä lääke, josta harva saa apua). Nämä lääkkeet parantavat unen laatua ja mielialaa, ja sen kautta kipua.
  • Osalle kuntoutujista oli kuitenkin kipupoliklinikalla määrätty Gababentiini-nimistä lääkettä, joka oli heillä auttanut todella paljon kipuihin ja muihin oireisiin. Tätä ei ole aiemmin tuotu esiin missään minun kuullessa, eikä muutkaan olleet kuulleet siitä. Kysyimme lääkäriltä ja hän kertoi sen olevan tarkoitettu hermosärkyyn, mutta voi kuulemma toimia fibroonkin, ei aiheuta Lyrican kaltaisia sivuoireita (tokkuraisuus, väsymys tai päihdyttävä olo).
  • Liikunta on hyväksi fibroille, koska se tasapainottaa autonomista hermostoa
  • Tärkeää fibron hoidossa on myös mielihyvän lisääminen esimerkiksi lämpimillä kylvyillä, rentoutumisella jne.
  • Fibro ei aiheuta pysyviä elinvaurioita tai invaliditeettia
  • Fibro voi lievittyä vuosien kuluessa (jos on sairastanut esim. parikymppisenä, se voi helpottaa 45-50v.)
  • Jos kärsii levottomista jaloista, on olemassa hyvä lääke nimeltä premipreksol (en ole ihan varma kirjoitinko oikein), mutta se on tullut vasta 7 vuotta sitten markkinoille eli esim. 90-luvulla valmistuneet lääkärit eivät tiedä lääkkeestä, jos he eivät ole itse seuranneet uusia lääkkeitä. Tämä lääke kuulemma on tosi hyvä hoitomuoto ja auttaa todella monia levottomista jaloista käsiviä ihmisiä.

Fysioterapia: Meillä oli myös henkilökohtaiset fysioterapeuttikäynnit, missä katsottiin yhdessä esitäytetystä lomakkeesta kipupiirros ja kartoitettiin toimintakykyä. Tämäkin meinasi jäädä vähän pintapuoleiseksi haastatteluksi, mutta haastoin fyssaria antamaan käytännön neuvoja ja onneksi niitä sainkin, esimerkiksi että kireisiin lihaskalvoihin yleensä suositellaan foamrolleria, mutta se on jo terveillekin ihmisille kivuliasta eli ei fibroille suosittele. Sen sijaan venyttely on tärkeää ja näytinkin hänelle samat venyttelyohjeet, jotka olen täälläkin julkaissut. Hänen mielestään ne olivat hyvät ohjeet, joilla pärjään, katsoimme vaan vaihtoehtoisia suoritustapoja, jos kivun takia en pääse kaikkiin asentoihin. Fysioterapeutti sanoi myös ryhtini olevan yllättävän hyvä, skolioosista ja huonosta lihaskunnosta huolimatta.  Olin eräällä luennolla istunut tasapainotyynyllä ja kysyin siitä, milloin fysioterapeutti suositteli ehdottomasti hankkimaan itselleni samanlaisen. Tasapainotyynyllä on pehmeä istua, mikä voi vähentää kipuja istuessa ja sitä käytetään myös keskittymisvaikeuksista kärsivien koululaisten kanssa, joten ihan hyvä se voi itsellekin olla. Tärkeintä kuitenkin, että sen päällä istuessa ryhti korjaantuu ja oikeat lihakset aktivoituvat. Tyynyllä istuessa siis hakee automaattisesti oikeaa ryhtiä ja keho alkaa tottua siihen, mikä helpottaa sen ylläpitoa muutenkin. Kävinkin heti hakemassa sen kotia päästyäni Anttilasta, maksoi noin 13 euroa ja nytkin istun sen päällä tätä kirjoittaessa. Fyssari sanoi oikean jalkani/lantioni oikean puolen olevan korkeammalla kuin vasempani, epäili oikean jalan olevan toista pidempi, siihen ei voi vaikuttaa. Hän piti koko ryhmälle yhteisen tunnin, jossa harjoittelimme vielä oikeaa ryhtiä.

Psykologi: Meillä oli myös kolme tuntia psykologin kanssa, jossa käsittelimme elämänhallintaa. Tärkeintä olisi hänen mielestään opetella tervettä itsekkyyttä, mikä oli monelle meidän ryhmäläisille haaste. Pitää huolta itsestään, tehdä asioita oman jaksamisen mukaan ja olla vertaamatta itseään muihin tai vanhaan, terveeseen itseen. Psykologi painotti meille, kuinka tärkeää on vaikeita asioita kohdatessa kysyä itseltään ”Voinko itse vaikuttaa asiaan?”. Jos esimerkiksi työ aiheuttaa stressiä, voi miettiä voiko siihen itse vaikuttaa. Jos itse voi vaikuttaa joihinkin tekijöihin, on hyvä pohtia erilaisia vaihtoehtoja, pompotella niitä aktiivisesti ja miettiä niiden seurauksia. Esimerkiksi päätös vaihtaa työpaikkaa voi auttaa, mutta on hyväksyttävä, että sen seurauksena voi olla vaikea löytää uutta työpaikkaa tai että uudessakin työpaikassa on huonoja puolia eli seurauksia ei voi paeta. Jos asiaan voi osittain vaikuttaa, voi miettiä mitkä tekijät ovat niitä ja toimia sen mukaan. Esimerkiksi ylitöistä kieltäytyminen voi vähentää stressiä, vaikka muihin tekijöihin ei voisi vaikuttaa. Jos taas työtilanne on sellainen, ettei siihen tällä hetkellä voi vaikuttaa, on opeteltava päästämään irti eli hyväksyä tilanteen olevan tälläinen, eikä siihen voi nyt vaikuttaa, ja harjoitella stressinhallintaa, rentoutua.

voinko itse vaikuttaa asiaanTeimme yhdellä tunnilla tietoisen läsnäolon harjoituksen, jossa rentoudutaan ja otetaan kaikki ajatukset sekä tunteet vastaan niitä tuomitsematta. Sitten ne vapautetaan. Jos esimerkiksi alkoi tylsistyttämään, voi mielessään todeta ”ahaa, nyt minusta tuntuu tältä” ja päästää irti siitä tunteesta siirtämällä oman huomion takaisin harjoitteeseen. Tälläisiä tietoisen läsnäolon harjoituksia voi löytää netistä ja esimerkiksi meille suositeltiin seuraavaa kirjaa aiheeseen liittyen: Jon Kabat-Linn ”Täyttä elämää”.

Liikunta: Meillä oli polkupyöräkuntotesti tiistaina, missä testattiin meidän kuntoa sykettä seuraamalla ja sen perusteella pystyttiin määrittelemään meidän kuntoluokat. Pärjäsin ihan hyvin, vaikka tulokset olivat huonot, mutta jouduin toteamaan, etten pysty kuntopyörällä ajamaan pitkää aikaa (meidän aika oli 12min, joista jo 5min jälkeen oli vaikeaa), sillä käsillä tangosta pitäminen aiheutti minulle kipua. Tämän jälkeen liikunnanohjaajat pitivät luennon, missä käytiin läpi kuntoluokkien parantamiseen tarvittavia asioita ja omia harjoitussykkeitä. Saimme hienot laput, joissa kerrottiin kuinka paljon, minkälaista liikuntaa millä sykkeellä, pitäisi harjoittaa, jotta oma kuntoluokka nousisi. Aluksi neuvot meinasivat jäädä turhan pintapuolisiksi ja ryhmämme haastoi ohjaajaa, joka myöhemmin antoikin juuri fibroille tarkoitettua tietoa. Kävimme myös yhdessä läpi, mikä kellekin voisi sopia, mutta se oli oman kysymisen varassa eli yksilöaikoja meillä ei ollut. Itse uskalsin onneksi kysellä ja sainkin tietoa. Liikunnanohjaajat pitivät meille myös vesijumppaa ja kuntosaliharjoittelua. Vesijumppa oli muuten hyvää, mutta pidimme käsillä kiinni vastusta lisäävistä kellukkeista ja tämä kipeytti ranteet ja sorminivelet minulla pahasti. Yritänkin etsiä jotain muita tapoja harrastaa vesijuoksun lisäksi välillä vesijumppaa. Kuntosaliharjoittelussa jouduin olemaan samaa mieltä lääkärin kanssa: kaikki salilaitteet aiheuttivat kipua jo sen takia, että jouduin vastustamaan laitteen jotakin osaa ja se kosketus aiheutti kipua. Mutta reippailla, oikealla sykkeillä maastossa tehdyt kävelylenkit ja vesijumpat voivat hitaasti aloitettuna sopia minulle ja auttaa nostamaan kuntoluokkaani.

ruokaaRavintoterapeutti: Yksi mielenkiintoisimmista luennoista oli ravintoterapeutin luento, jota olimme koko ryhmän kanssa odottaneet kovasti. Luento venyikin aika paljon, kun ahkerasti kyselimme ja kyseenalaistimme ja panimme ravintoterapeutin kunnolla töihin. Tässä siis tietoa, mitä saimme:

  • Elimistössä tapahtuu koko ajan hapettumista, mutta fibromyalgiassa sitä tapahtuu enemmän ja liikaa. Hapettumista voi vähentää syömällä enemmän antioksidantteja ja sen takia fibroille suositellaan marjojen ja kasvisten syömistä enemmissä määrin kuin muille. Mitä enemmän eri värisiä marjoja syöt, sen parempi. Tuoreita maroja ei aina ole saatavilla eikä pakastuskaan aina onnistu, joten täällä mainitsemianikin marjajauheita suositeltiin käyttämään. Yksi lusikallinen vastaa desiä tuoreita marjoja, joten helposti pystyy syömään erilaisia marjoja enemmän kuin mitä tuoreena esim. tyrniä pystyisi syömään.
  • Kofeiini kohtuullisissa määrissä on hyvä, sillä se kiihdyttää aivotoimintaa ja virkistää, mikä voi olla hyväksi uupumuksesta kärsiville fibroille. Kofeiini pienentää myös dementia ja alzhaimer-riskiä. Tässä on toki huomattava keskushermoston yksilölliset erot, joillakin on niin herkkä hermosto, että keho reagoi tosi voimakkaasti kofeiiniin ja silloin se voi vaikuttaa myös kivun kokemiseen voimakkaammin (vaikka ei lisääkkään kipuja). Itse kuitenkin lopetin melkein kaksi vuotta sitten säännöllisen kahvin juomisen kokonaan kokeillakseni vaikuttaako se mitenkään, eikä itsellä vaikuttanut. Nyt siirryin kuntoutuksessa taas juomaan aamulla yhden kupin.
  • Fibromyalgiaan liittyy myös ärtyneensuolenoireyhtymä eli erilaiset vatsaoireet. Kofeiinia voidaan suositella fibroille kohtuu käytössä myös siksi, että se kiihdyttää suolen toimintaa ja voi näin helpottaa vatsaoireita.
  • Jos suoliston toiminnassa on ongelmia, sen voi olla vaikea pilkkoa laktoosia, vaikka varsinaista laktoosi-intoleranssia ei olisikaan. Laktoosittomien tuotteiden suosiminen voi siis olla hyvä idea, jos suolen toiminnassa on ongelmia, silloin ei aiheuta lisäkuormitusta suolistolle.
  • Ravintolisien käyttökelpoisuudesta fibron hoidossa on hyvin vähän luotettavaa tutkimusnäyttöä. Eli toisinsanoen purkista otettavat lisäravinteet, vitamiinit jne. eivät välttämättä ole meille hyödyksi. Keho on fibron takia muutenkin rasittunut, joten se ei välttämättä osaa käyttää teollisesti luotuja aineita, vaan paras olisi saada ne luonnolista kautta. Kasvikset ja marjat ovat siis tästäkin syystä tärkeitä meille.
  • Kuitenkaan netissä paljon hehkutettu raakaruokaravinto ei välttämättä ole fibroille hyvä ruokavalio. Kypsennys ei hävitä kaikkia hyviä aineita ja vitamiineja kasviksista. Raakaruoka on myös erittäin rankka ruokavalio suolistolle, sillä lämmin ruoka auttaa suolistoa sulattamaan ja pilkkomaan ruokaa nopeammin. Parempi on noudattaa yleisiä ruokaohjeita terveellisestä, tasapainoisesta ruokavaliosta, jossa on tasapuolisesti kaikkea ja erityisesti marjoja&kasviksia paljon.
  • Jotkut tutkijat ovat puhuneet, että fibrojen olisi tärkeää saada hyviä rasvahappoja ja omegaaa, se voi auttaa oireiden helpotukseen. Ravitsemusterapeutti suosittelikin meitä kaikkia käyttämään rypsiöljyä, joka on tutkimusten mukaan terveellisempää kuin oliiviöljy, sillä siinä on jopa 20 kertaa enemmän omegaa kuin oliiviöljyssä.
  • Kookosöljyä suositeltiin välttämään, sillä se kovettuu vatsassa ja aiheuttaa vatsaoireita. Siinä ei myöskään ole ollenkaan hyviä ravintoaineita ja se on pelkkää kovaa rasvaa. Terapeutti suositteli vaikka itse kokeilemaan, ottamaan kookosrasvaa ja sulattamaan sen, sen jälkeen jättää sen huoneenlämpöön ja katsomaan mitä tapahtuu. Se kovettuu uudestaan ja niin se kovettuu myös ihmisen kropassa. Ei hyvä.
  • Puhuimme muutenkin siitä, että kuinka ruokateollisuus (ja muutkin ”hyvinvointiteollisuudet”) keksivät uuden trendin, joka markkinointiin he käyttävät paljon rahaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sen takana olisi todennettua tutkimustietoa tai että esimerkiksi jokin ulkomainen marja olisi vaikka mustikkaa parempi. Maalaisjärkeä suositellaan käytettäväksi.
  • Mediassa nuosevat esille yksittäiset tutkimukset, jotka yksinään eivät vielä kerro mitään. Vasta kun useampi tutkimus toteaa saman asian, sitä voidaan alkaa pitää luotettavana tuloksena ja näin suosituksetkin muuttuvat. Yksittäisissä tutkimuksissa voi olla virheitä tai pieni otanta, eikä mediassa kerrota näistä tai julkaista enää, jos myöhemmin tulee ilmi jotakin virheitä tutkimuksessa. Ei tietenkään, uutinen on jo myynyt ja se on se, millä on väliä. Sen takia tulee seurata luotettavia ravitsemussuosituksia ja kuunnella niitä, eikä yksittäisiä tutkimuksia. Helposti sairaana haluaa kokeilla kaikkea ja kuullessaan uudesta tutkimuksesta, joka voisi auttaa, kokeileekin kaikkea. Silloin voi kuitenkin ottaa hölmöjä riskejä tiedostamatta, ettei yksi tutkimus vielä kerro mitään ja aiheuttaa lisää  shokkitiloja kroppaansa.
  • Puhuimme myös paljon ihan perus asioista, kuten ateriaväleistä. Ajattelin, että tämähän on ihan selvää kauraa, mutta kas kummaa: suurin anti itselleni tuli juuri tästä asiasta. Itselläni on varsinkin nyt kesällä ollut paljon kausia, milloin minulla ei kivun takia ole ollenkaan ollut ruokahalua ja olen saattanut syödä vaikka vain kerran päivässä. Olen iloinnut tästä, sillä painoa on tullut lisää, vaikka en ole syönyt herkkuja tai muutenkaan epäterveellisesti. Vaikka en ole syönyt lähes mitään, painoa on vaan tullut lisää ja kipuja ollut enemmän. No tähän löytyi selitys ateriaväleistä ja verensokerista. Jos syö liian harvoin, verensokerin laskut ja nousut ovat jyrkempiä. Se aiheuttaa kropalle pienen shokin, joka taas vaikuttaa kipuihin. Fibron takia kroppa on muutenkin koko ajan pienessä shokissa, joten se tarvitsee tasaisesti energiaa pysyäkseen käynnissä. Jos syö harvoin, keho on säästöliekillä ja varastoi sen kaiken energian (=paino nousee), eikä käytä sitä, vaikka tarvitsisi energiaa kivun kestämiseen ja että olisi vireämpi. Kun syö vähän ja liian harvoin, aiheuttaa siis itselleen enemmän kipuja ja väsymystä, eikä silloin voi liikkua, vaan sekin aiheuttaa enemmän kipuja! Olen siis ollut ihan hullussa kierteessä ymmärtämättä näin perusasioita!! Nyt minulla on todella tarkat ohjeet, kuinka pitäisi syödä aamupala (puuroa ja aamukahvi), lounas (salaattia ja pieni lämmin ruoka), välipala (voileipä ja teetä), päivällinen (pieni lämmin ruoka) ja vielä iltapala (voileipä ja vaikka teetä). Ruokavälit ei saisi olla kuin 3-4 tuntia. Tuntuu, ettei muuta ehdikkään tehdä kuin pitää huolta, että muistaa syödä, mutta se kertoo siitä, kuinka vääränlainen ateriarytmi minulla on ollut! Tämä voi olla teille muille itsestäänselvyys, mutta näköjään minulle tämä on vaikeaa ja uutta. Yritän nyt pitää kiinni näistä ohjeista, kun kerrankin sain kunnon ohjeet ja neuvot, missä olen mennyt väärin ja miten korjata tilannetta.
  • Marttaliiton sivuilla on hyviä ja edullisia ohjeita terveelliseen ruokiin, samoin kuin Diabesliiton keittokirjoissa, joita voi tilata netistä. Ne perustuvat luotettaville ravitsemussuosituksille ja niitä voi hyödyntää. Itse ainakin tilasin heti muutaman kirjan, jotta löydän hyviä ja luotettavia ohjeita.
  • Jotkut ovat herkempiä viljoille ja voi kokeilla olla viljattomalla ruokavaliolla, jos se vaikuttaa kipuihin. Useimmilla ei kuitenkaan ole yliherkkyyttä viljoihin ja ravitsemusterapeutti sanoi, ettei suosittele kellekään viljatonta ruokavaliota. Sen sijaan pitäisi käyttää täysjyvää (kuten olen jo vuosia tehnyt), joka on hyvä vitamiinien, kalsiumin ja kuidun lähde.

tavoitteetTavoitteet: Puhuimme paljon meidän tavoitteista. Kuntoutuksen toinen osuus on tammikuussa ja sitä silmällä pitäen asetimme itsellemme tavoitteita, jotka saimme toki itse päättää. Toki niiden tuli yleisesti liittyä oman elämäntilanteen paranemiseen ja sairauden kanssa paremmin pärjäämiseen, mikä tietenkin oli ihan loogista, kun kuntoutuksessa oltiin. Teimme lomakkeet, mihin laitoimme tavoitteen ja siitä odotettua huonommat ja paremmat tasot. Ensi jaksolla sitten arvioimme, kuinka olemme onnistuneet. Omat tavoitteeni olivat kuntoa kohottavan liikunnan harrastaminen, jonka toivon auttavan kivuttomuuden ja toimintakyvyn ylläpitämisessä, sekä rentoutumisen syvenemiseen. Haluaisin oppia rentoutumaan paremmin myös kiputilojen aikana, mikä auttaisi kipujen kanssa selviämisessä. Minulla on jääkaapin ovessa liikuntapäiväkirja, jossa on kaikkien päivien kohdalla pieni sarake, mihin voi merkata tunnuksin, mitä on tehnyt sinä päivänä. Merkitsen siihen liikkumiset, mutta myös venyttelyt ja rentoutumiset, jotta voin seurata tavoitteiden täyttymistä ja motivoida itseäni. Omana epävirallisena tavoitteena on pitää kiinni myös ateriaväleistä, mutta sitä en mittaa muulla kuin omalla tekemisellä ja olotilalla.

Tässä se siis oli! Viikon kuntoutuksen anti blogissa. Toivottavasti pystyin tuomaan muillekin sieltä saamaani tietoa.

Kurkumaa

27.2.2015 Yleinen

sitruunat2Heheh…

Etsin kuvia lauseella ”When life gives you lemons” tarkoituksena löytää tähän kirjoitukseen kuvan ”When life gives you lemons put them on your tea”, mutta tämä kuva oli mielestäni paljon hauskempi. Vaikka aiheesta poikkeaakin.

Kaikki tämä sitruunatutkiskelu alkoi muutama viikko sitten, kun luin artikkelin kurkumamaidosta. Kurkumamaito on ulkomailla todellinen terveyshitti, sillä tämä ”kultainen maito” on erittäin terveellistä ja hyödyllistä ihmisen keholle. Kurkumaa on käytetty lääketieteellisiin tarkoituksiin Intiassa tuhansia vuosia, eikä ihmekkään: se vähentää ja poistaa tulehdusta kehossasi, siinä on paljon antioksidantteja ja se parantaa kehon kykyä käyttää niitä, se parantaa aivojen toimintaa ja vähentää aivoihin liittyvien sairauksien riskejä, vähentää syöpäriskiä, vähentää sydänsairauksien riskiä, se auttaa niveltulehduksiin ja reumasairauksiin, vähentää nivelkipuja, vähentää masennusriskiä ja masennusoireita sekä vähentää ikääntymiseen liittyviä sairauksia. Näistä on tieteellistä näyttöä, myös muista positiivisista vaikutuksista oli mainintoja, mutta nämä ovat ainakin luotettavia.

Meidän fibrojen ja muita kroonisia kipuja sairastavien kannalta tärkeimpiä hyötyvaikutuksia ovat tulehduksen vähentäminen ja poistaminen, niveltulehdusten väheneminen ja poistaminen, masennusriskin ja -oireiden väheneminen, sekä tietenkin kipujen väheneminen. Ei mikään turha mauste.

Itseäni ajatus kurkumamaidosta ei kuitenkaan houkuttele, joten olen tutkinut asiaa, lukenut tutkimuksia ja artikkeleita. Löysin sitten vihdoin hyvältä kuulostavan tutkimuksen: sitruuna-aamujuoma, jossa on kurkumaa. Juoma juodaan lämpimänä tyhjään vatsaan aamuisin, jolloin sen kaikki vaikutukset pääsevät vaikuttamaan parhaiten. Sitruunan ja hunajan yhdistelmä parantaa vastustuskykyä sekä ruuansulatusta sekä vatsan toimintaa. Kurkuma tuo omat edelläkin mainitut hyötynsä ja mustapippuri parantaa kehon kykyä hyödyntää niitä. Lisäsin ohjeeseen myös cayanne-pippurin, joka parantaa verenkiertoa ja on muutenkin hyödyllinen meille kipukroonikoille. Tässä siis ohje:

Aamujuoma

½ sitruunan mehu puristettuna

½ tl kurkumaa

1/4 tl mustapippuria

1/4 tl cayanne-pippuria

½ tl hunajaa

+ 1-2dl lämmintä vettä, ei ihan kiehuvaa, mutta sen verran kuumaa, että se sulattaa hunajan

Laita ainekset mukiin, kaada lämmin vesi päälle ja sekoita kunnolla. Voit lisätä hieman kylmää vettä joukkoon, jos se tuntuu liian lämpimältä juoda heti. Juo juoma kokonaan tyhjään vatsaan.

sitruunat3Nyt olen kahtena aamuna tehnyt sitruunoista ja kurkumasta tämän aamujuoman.

Maultaan se ei ole mitään herkkua, mutta ei myöskään pahaa. Oikeastaan sanoisin, että maualtaan se on hyvää, mutta sitruunan kirpakkuus tekee siitä vähän hankalampaa nauttia. Mutta tehokkaat lääkkeet eivät aina maistu hyvältä, eikös vaan? Itse juon sen huikka kerrallaan ja hienosti menee alas.

Tutkimukset ovat antaneet todella positiivisen kuvan kurkuman vaikutuksista ja jään seurailemaan miten se vaikuttaa vai vaikuttaako se minuun. Ei ainakaan tee huonoa!

Voihan ruisleipä!

30.1.2015 Yleinen

kävele ulos kehostaOlen kärsinyt sellaisesta kivusta ja tuskasta viikon, että kehosta pakeneminen on ollut harras toive.

Kivut ovat olleet todella kovat, joka paikkaan on sattunut. Kipu on ollut jatkuvasti läsnä ja uuvuttanut täysin. Lanneranka on ollut todella arka, samoin kaikki isommat nivelet ja näin ollen liikkuminen ollut melkein mahdotonta ilman kunnon lääkitystä. Tälläistä kipujaksoa en edes jaksa muistaa, tämä on todella pelottanut ja järkyttänyt.

Näiden kovien kipujen lisäksi pienempiin niveliin palasi jäytävä kipu, jota ei ole ollut pitkään aikaan. Rupesin miettimään mikä voisi olla yhdistävä tekijä ja keksinkin – ruisleipä! Lopetin ruisleivän syönnin melkein vuosi sitten, viime keväänä ja tämä pieni jäytävä nivelsärky jäi. Nyt kuitenkin tein kaalikeittoa ja sain mieliteon ruisleipään, joten päätin ostaa sitä. Ja ai että se maistui hyvälle! Paahdettuna ihan rapeaksi se maistui niin hyvältä keiton kanssa. Mutta siitäpä seurasi taas tämä nivelsärky, joten heti asian yhdistettyäni lahjoitin loput ruisleivät eteenpäin. Siihen loppui rukiin syönti.

Rukiin lopettaminen ei vie kaikkia kipuja pois, vain sen pienen jäytävän kivun. Muuten tämä kipuhelvetti on pysynyt aika samanlaisena. Ja helvetti tämä todella on ollut.

Eikä edes vain kipuhelvetti, vaan sairaushelvetti. En tunne kehoani omaksi, se reagoi tähän sairauteen ja lääkkeisiin niin hurjalla tavalla. Keho on ihan turvoksissa ja tosiaan triptylin tuoma paino on ja pysyy vielä. Se ei tunnu tai näytä omalta. Vatsa on jatkuvasti herkillä lääkkeistä, kipeä ja turvoksissa. Kuukautiset jatkuu päivittäin, vatsa kramppaa myös sen takia ja on lisäkipuja. Väsyttää ja nukuttaa koko ajan, varmaan taas turvaunta. Ja nyt uusinpana, hiuspohja reagoi. Hiuksia lähtee järjettömiä määriä, päänahka on taas verillä ja täynnä arpia. Päänahassa on kaljuja kohtia, varmaan stressin ja lääkkeiden vaikutuksesta. Näin pahana se ei ole ollut koskaan. Onneksi ystäväni pelasti minut tältä kriisiltä leikkaamalla hiukset malliin, joka on helppo hoitaa ja peittää hankalat alueet, ja näyttää vielä hyvältä! Nyt en ihan joka kerta peiliin katsoessa murehdi siis tätäkin ongelmaa. Hän laittoi minut myös piimaa-kuurille, jonka pitäisi vahvistaa hiuksia. Kun vielä näihin oireisiin lisää liikuntakyvyn hetkelliset alenemiset ja kokonaisen puuttumisen. Kun liikkuminen, ihan jo sängystä nousu tai kotona kävely sattuu, tuntuu, että sairaus hallitsee koko elämää.

Huoh, kaikkien näiden oireiden kanssa… Olen helvetissä.

huonot tunteetEn yritä peitellä tätä kipua.

Olen todella kironnut, huutanut, itkenyt, raivonnut ja surrut.

Ja se on okei. Kaikkien, myös vaikeiden, tunteiden näyttäminen on tärkeää. Olen lukenut paljon kirjallisuutta kivunhallinnasta ja kivusta, kuten täällä aiemmin mainitsemaani Mielekkäästi irti kivusta ja sairaudesta, enkä ihan tiedä mitä ajattelisin. Monissa kirjoissa lähtökohtaisena ajatuksena on tyyneys, tyyneys hyväksyä kipu ja sairaus. Kun hyväksyy sen mitä tulee, oli se sitten hankalaa tai ei, sen kestäminen ei olekaan kärsimystä – tämä on perusajatus. Ymmärrän sen, mutta toisaalta olen eri mieltä.

Kipu ja krooninen sairaus on perseestä. Suoraan sanottuna. Se muuttaa elämää, ihmistä. Se on iso muutos. Jos tämän hyväksyisi vain olkia kohauttamalla, minusta se olisi outoa tai asian kieltämistä. Totta kai asia saa suututtaa, kiukustuttaa, surettaa, vihastuttaa, mitä vain! Ja sen saa ilmaista. En tarkoita, että sitä pitäisi purkaa muille. Mutta kunhan uskallat purkaa vaikeatkin tunteet jotenkin. Yksin kotona, hakkaamalla tyynyä, huutamalla, potkimalla, heittelemällä tavaroita, itkemällä… Mikä sopiikin sinulle itsellesi. Kunhan vain et lado tuneynteitasi sisääsi, koska sekin pahentaa kipua. Olemalla pehmeämpi itseään kohtaan, suostuu hyväksymään vaikeatkin tunteet ja ilmaisee niitä. Tätä opettelen itse jatkuvasti ja se on yllättävän haastavaa.

Mutta ehkä kun tunteita ilmaisee tarpeeksi, se tyyneyskin onnistuu. Ehkä luin kirjoja liian aikaisin. Vähän sama meditoinnin ja rentoutumisen kanssa – jos jokin tunne on liian pinnalla, sen ilmaiseminen helpottaa ja sen jälkeen voin rentoutua paljon paremmin.

 Kun on ensin raivonnut ja purkanut kaikkia vaikeita tunteita rohkeasti ulos itsestään, näkee taas myös ne hyvät pienet asiat. Ja kun näkee ensin muutaman, vaikka kuinka pienen asian, alkaa yhtäkkiä huomata niitä enemmän. Pian niitä on sen verran, että ne alkavat muodostaa hyviä hetkiä ja alkavat tasapainottaa pahaakin päivää.

”Sinä se etsit hopea reunuksia myrskypilvistäkin” – ystäväni lausahti minulle alkukesästä ja se on jäänyt kyllä mieleen. Yllättäen sitä on alkanut kuulua muiltakin.

Mutta pakkohan se on etsiä, mitä muutakaan tässä tilanteessa voi? En halua jäädä paikalleni, vaan luottaa, että elämässä on rakkautta, joka näyttäytyy pienissäkin asioissa. Niitä asioita etsimällä saa myös hetken pois kivun ajattelemisesta.

6cc46d68fc5b1aa6f18e0270f0e1ec75

Aamupalakokeiluja

1.11.2014 Yleinen

smoothieOlen pari viime viikkoa kokeillut uudenlaista aamupalaa: smoothieta.

Vatsa on ollut todella kipeä viime aikoina ja olen yrittänyt helpottaa sen toimintaa kaikin mahdollisin tavoin. Olen jopa sortunut kokeilemaan yhtä superfoodia: chia-siemeniä. Yleensä olen aika varovainen superfoodien suhteen, sillä ne voivat olla suomalaiselle kropalle turhan vahvoja tai jopa sopimattomia. Monet niistä on kasvatettu Kiinassa tai Etelä-Amerikan maissa, joiden maaperässä on paljon haitallisia jäämiä, jotka joidenkin tutkimusten mukaan voivat imeytyä näihin superfoodeihin. Muutenkaan näissä maissa valvonta ei aina ole niin tarkkaa, kuin toivoisi…

No kuitenkin, nyt kaapissa on pussi chia-siemeniä ja jääkaapissa makeuttamatonta mantelimaitoa. Laitan niitä iltaisin noin 3 ruokalusikallista likoamaan 250g mantelimaitoon ja aamulla siellä odottaa valmis ”chia-geeli”. Se kestää jääkaapissa noin kaksi viikkoa ja siitä otan muutaman ruokalusikallisen päivittäin smoothieen. Tämän geelin pitäisi tasapainottaa vatsaa, sillä siinä on todella paljon kuitua, antioksidantteja ja vitamiineja. Laittamalla googleen chia, löytyy kymmenittäin sivuja, joilla on tarkempaa tietoa.

HUOM! Chia-siemet tulee liottaa kuten yllä olevassa ohjeessa, muuten siemenet turpoavat vatsassasi ja aiheuttavat aikamoiset vatsakivut.

Tälläisellä reseptillä aamupalani valmistuu:

Aamupala-smoothie

Laitan kulhoon yhden banaanin palasina. Lisään joukkoon pari ruokalusikallista chia-geeliä.

Kaadan kulhoon joko tuoreita hedelmiä (esimerkiksi luumuja palasina, ilman kiveä), pakastemarjoja (esimerkiksi mustaherukkaa) tai muutaman ruokalusikallisen marjajauhetta. Olen ihan hulluna näihin kotimaisiin, kuivattuihin marjajauheisiin. Yksi teelusikallinen jauhetta vastaa yhtä desiä tuoreita marjoja. Kotona minulla on karpalo-, puolukka-, mustikka- ja tyrnijauhetta, joita vuorottelen fiiliksen mukaan.

Muiden ainesten sekaan laitan vielä 125g maitorahkaa ja surautan sauvasekoittimella ainekset smoothieksi.

Ennen minulla oli ihana monitoimikone, jolla olisin tehnyt smoothien, mutta nykyään minulla on kunnon sauvasekoitin-setti, joka ei vie kaapistakaan paljon tilaa. Siinä on sauvasekoitin, mutta myös sähköinen silppuri ja vatkain-lisäosat. Kannattava ja edullinen hankinta, varsinkin jos asuu yksin.
Ainakin tällä hetkellä vatsa on voinut paljon paremmin, kun aamulla otan leivän sijaan smoothien. Seurailen vielä tilannetta ja skeptisesti tutkailen chia-siemeniä, mutta hyvältä näyttää.

Kokemukseni lisäravinteista ja luonnontuotteista

12.5.2014 Yleinen

pillerit7Haluan kirjoittaa omasta kokemuksestani lisäravinteista.

Kun itse sain diagnoosini fibromyalgiasta, menin heti ensimmäiseksi googleen. Laitoin hakusanaksi fibromyalgia ja luin. Heti kolmantena on erään lisäravinnefirman sivu, missä kerrotaan sairaudesta ja luetellaan pitkä liuta tärkeitä lisäravinteita, jotka voivat auttaa. Perustelut kuulostavat tieteellisiltä, (enkä mene väittämään vastaan) joten itselleni tuli heti ajatus ”Nämä voivat auttaa kipuuni, minun täytyy saada näitä heti!” Uskon, että moni ajattelee samoin, mikä on täysin ymmärrettävää. Hinnat ovat kuitenkin järkyttäviä ja niihin saa uppoamaan vaikka minkälaisen omaisuuden, jos aina sortuu ostamaan ja kokeilemaan lisäravinteita ja luonnontuotteita.

Itse olen niin onnekas, että sain tuttujeni kautta ilmaiseksi melkeinpä kaikkia mainittuja lisäravinteita ja olen niitä yli puoli vuotta nyt syönyt. Enkä suurimmasta osasta ole kokenut mitään hyötyä.

Tietenkin taudin ollessa näin yksilökohtainen, toisella auttaa toinen ja toiselle sama tekee hallaa tai ei vaikuta ollenkaan. Mutta haluan tuoda oman kokemukseni esiin, jotta vastapainoksi yritysten ostamalla tilalle hakukoneissa ja joillekin bloggaajille maksamista suotuisista postauksista löytyisi myös oma, täysin riippumaton kokemukseni.

pillerit5D-vitamiinia syön 100µg päivässä ja tästä pidän yhä kiinni, sillä uskon sen voivan vaikuttaa yleisesti ihmisen vastustuskykyyn. Imeytyäkseen d-vitamiini tarvitsee kalsiumia (ja toisinpäin), joten juon päivittäin homogenoimatonta maitoa. Homogenoimattomassa maidossa säilyy ihmisen suolistolle tärkeitä, hyviä bakteereja, joita tavallista maitoa juodessa ei saa, ellei osta erikseen maitohappobakteereja. Ja jotta homogenoimattoman maidon bakteerit imeytyvät, suolisto tarvitsee täysjyväviljaa, jolloin suoliston bakteerikanta pääsee kiinnittymään suoleen. Tämä turvaa siis perus vastustuskyvyn ylläpitämisen.

Magnesium on puolen vuoden jälkeisen lisäravinne-rumban jälkeen ravinne, jonka otin säännölliseen käyttöön. Magnesium on tärkeä hermostolle, lihaksille ja verisuonten toiminnalle, näin aluksi. Se vaikuttaa myös stressihormonien toimintaan, sekä parantaa univalmiutta ja rauhoittaa levottomia jalkoja. Syön sitä 350mg joka ilta, noin tuntia – 1½h ennen nukkumaan menoa, sillä sen imeytyminen vaatii sen verran aikaa. Huomasin levottomien jalkojen rauhoittuvan ja helpottavan nukahtamista.

Ubikinonin piti tuoda apua fibromyalgiakipuihin ja otin sitä 300mg päivässä. Huomaamatta eroa.

Karnosiinia söin päivittäin 150mg ja kaikista sen monipuolisista ihmevaikutuksista huolimatta, en niitä itse huomannut ollenkaan.

B-vitamiinia söin sekä B6- ja B12:sta. Kokeilin myös C-vitamiinia. En huomannut muutosta.

E-EPAa yhdistettynä Omega3-happoihin söin 1000mg päivässä, enkä huomannut eroa.

MSM+C-jauhetta olen käyttänyt yli puoli vuotta, mutta en ole huomannut siinäkään muutosta.

Tällä hetkellä siis lääkedosetissa on aamuisin Escitalopram actavista 10mg, d-vitamiini 100µg ja tarvittaessa Arcoxiaa 2 x 60mg. Iltaisin menee se magnesium 350mg. Ennen lääkkeiden ottoa otan 1tl vesilasiin sekoitettuna Green Clay juotava savi-jauhetta. Se on yksi harvoja luonnontuotteita, jotka ovat päässeet suosiooni. Yleensä otan savea, kun vatsa on huonossa kunnossa, ehkä viikon kuurin kerran kuussa. Savi rauhoittaa heti vatsaa, vähentää sen murinaa, kuplintaa, turvotusta ja muita oireita.

öljyMuita luonnontuotteita, mitä olen sortunut ostamaan ovat erilaiset öljyt. Monesti jossain mainoksessa puhutaan esimerkiksi argan-öljystä, joka ”on loistava tuote kipeiden nivelten hierontaan” tai ”mahtava apu kipeille nivelille”. Ja piankos olen taas ollut lompakko auki ostamassa öljyjä.

En sano suoraan, etteikö esimerkiksi argan-öljy olisi hyvä tuote kipeiden nivelten hierontaan. Lähinnä se ei vain vaikuta mitenkään muulla tavalla kuin mikä tahansa muu öljy hieronnassa yleisesti auttaa: se siis vain helpottaa hieromis-prosessia. Siitä taas voi seurata se, että niitä niveliä hieroo huomaamatta kovempaa ja pian se kostautuu entistä kipeimpinä nivelinä.

Erilaiset kylmägeelit eivät myöskään ole tuoneet apua kipuun. Välillä viilentävä tunne toki helpottaa, jos esimerkiksi jalat ovat väsyneet, mutta itse kipuun en ole huomannut vaikutusta.

Kipua lievittäviä balsameja ja liminenttejä ja muita voiteita olen myös sortunut kokeilemaan, nekin ovat olleet tuloksettomia.

laastari2Apteekista saatavista lämpölaastareista saa joskus apua kipeisiin paikkoihin. Itselläni on alaselässä ongelmana skolioosi, mikä pahentaa muitakin kipuja oireillessaan. Koska tiedän, ettei siellä ole tulehdusta (mihin ei kannata laittaa lämpöä), isken kipeän kohdan päälle toisinaan lämpölaastarin. Se lämmittää siinä noin 10 tuntia ja helpottaa oloa, vaikkei suoraan kipua poistakkaan. Tuo lähinnä helpomman olon.

 197-420x400Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: magneettilaastarit! Näistä olen löytänyt apua kipuuni, ihme ja kyllä. Kävin ennen 5 pisteen korva-akupunktiossa kroonistuneen stressin ja uniongelmien vuoksi, jossa korvan akupisteisiin laitettiin samanlaisia magneettilaastareita. Huomasin siellä niiden auttavan oireisiini ja kun huomasin luontaistuotekaupan myyvän samanlaisia, halusin heti kokeilla. Erityinen apu niistä on ollut ranteiden kivun kanssa, olen iskenyt kaksi 800 Gaussin vahvuista laastaria kumpaankin ranteeseen. Ne pysyvät siinä, vaikka ranteita liikuttelee ja hieman lieventävät niissä olevaa nivelsärkyä.

pilleritEli siis… Suosittelen suhtautumaan varauksella kaikkiin hehkutuksiin lisäravinteista. Tietenkin kannattaa kokeilla ja katsoa, mikä itsellä vaikuttaa. Mutta kipeänä helposti tulee huijatuksi erilaisilla mainoslauseilla ja -väitteillä, ja menettää vain rahaansa.

Itse menen tällä kukkaroa vain vähän keventävällä linjalla: lääkitys, magnesium, d-vitamiini, savi, lämpö- ja magneettilaastarit. Näihin luotan yli puolen vuoden kokeilujen jälkeen. Saattaa olla, että otan kokeiluuni taas jotain lisäravinteita tai luonnontuotteita, jos kuulen muilta vertaisilta (useimmilta) kehuja, mutta yritän olla suinpän juoksematta enää niiden perässä lompakko auki.