Selaat arkistoa kohteelle Lewis.

F1-kausiennakko 2015

13.3.2015 Formula

Kirjoitushetkellä on jo ajettu kaksi harjoitussessiota Australian Melbournessa, mutta niiden perusteella ei kannata tehdä mitään johtopäätöksiä alkaneesta formulakaudesta.

Muilla talleilla on selkeä tehtävä: Ottaa Mercedes kiinni ja heitä auttaa sänntö, jonka mukaan kauden aikanakin saa kehitellä moottoreita. Toivottavasti tämä näkyy radalla, eikä tarvitse katsoa viime kauden kaltaisia lähes tylsiä kilpailuja.
Testien perusteella Mercedes-talli haluaa jatkaa sarjan valtiaana, joten Lewis Hamiltonin ja Nico Rosbergin välisen mestaruustaiston toistumista en pitäisi yllätyksenä. Ferrarin uudistukset ovat tehonneet, Vettel ja Räikkönen ovat kehuneet autoa vuolaasti, Tallin johto on luottavainen voittojen saavuttamiseen. Tosin se saattaa vaatia pientä onnenkantamoista.

Red Bull-tallissa koittaa uusi aikakausi Vettelin lähdön myötä, kaikki työ tehdään Daniel Ricciardon eteen ja Daniil Kvyatin täytyy näyttää lahjakkuutensa, muuten hänet voidaan tuomita venäläisen rahan tuotteeksi. Tallilla oli testeissä ongelmia moottorin kanssa. Miten Renault pystyy ne ratkaisemaan?
Williams harjoitteli testeissä viime kauden heikkouttaan eli varikkopysähdyksiä ja ne voivat olla ratkaisevassa asemassa Valtteri Bottaksen voittojen kannalta. Yhteistyö Felipe Massan kanssa toimii, talli arvostaa häntä, mutta silti pidän turhan optimistisena media asettamia haaveita uran avausvoitosta. Toki se on mahdollista ennemmin tai myöhemmin.

Hondan paluu McLarenin moottoritoimittajana on alkanut murheellisesti. Ongelmat ovat vähentäneet kierrosmäärää ja sitten vielä mystinen Fernando Alonson testionnettomuus, jonka virallista selitystä kovaa tuulenpuuskaa ei haluta hyväksytä. Radikaaleimmat huhut väittävät Alonson saaneen epilepsiakohtauksen ratissa. Onko hänellä samankaltainen epilepsia, kun kirjoittajalla? Toivottavasti hän palaa radalle Malesian kilpailuun.

Lotus-talli jatkaa tutulla, viisastuneella kaksikolla Maldonado-Grosjean. Mercedeksen moottori antaa ylimääräistä potkua, joten kaiken osuessa kohdalleen palkintopallilla voi seistä mustiin pukeutunut kuljettaja.
Force Indialla ja Sauberilla on ollut talousvaikeuksia. Ensin mainittu sai vastaa viimeisiin testeihin uuden autonsa, joten viimeiset pistesijat ovat tärkeitä Vijay Mallyan johtamalle porukalle. Sauber on keskellä oikeustaistelua, kun Giedo Van der Garde haastoi sen oikeuteen sopimusrikkomuksesta. On jopa puhuttu hänen rikkaasta appiukosta, joka voisi ajaa sveitsiläistallin konkurssiin mikä olisi sääli koko formulayhteisölle. Marcus Ericssonin ja rahaa tuoneen Felipe Nasrin ajot jäivät ensimmäisissä harjoituksissa väliin osittain tämän takia.

Toro Rosso jatkaa perinteistä roolia kehitystallina Red Bullille ja ovat tälle kaudella ottaneet pienoisen riskin palkatessaan kaksi tulokasta kuljettajiksi. Jos Verstappenin poika Max tekee sunnuntaina debyytin vasta 17 vuoden iässä. Katsoin hänen isänsä ajoja, enne Maxin syntymää. Carlos Saniz junior, Rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin poika ajaa toista autoa. Red Bull odottaa molemmilta tasaisia suorituksia, jotta mahdollisuudet päästä emotalliin ovat konkreettisesti olemassa. Muuten muut kilpaluokat kutsuvat.

Marussian konkurssipesäkkeen ostanut brittiliikemies toi viime hetkellä Manor-tallin takaisin kilpailuihin. Talli tulee todennäköisesti ajamaan joukon perällä, mutta tärkeintä on tässä tilanteessä nähdä 20 autoa lähtöruudukossa odottamassa viiden punaisen valon sammumista, jolloin turbomoottorit murisevat.