Selaat arkistoa kohteelle leggarit.

Päivä 87, ripsihuolto ja hengailua kauppakeskuksessa

2.12.2015 Yleinen

vuohenjuustokanaa_vihanneksilla

Kanaa vuohenjuustolla, frittiperunat vaihdettu vihanneksiin

Mulla oli ripsihuolto tänään aamusta. Se on aihe, josta kirjoitan jossain vaiheessa enemmän. On meinaan ”ripsihuoltoja” ja ripsihuoltoja. Ja ensin mainittujen takia omat ripset ovat huonossa kunnossa. Nyt käyn huollattamassa ne samassa paikassa, jossa käyn huollattamassa kyntenikin. Ihan paras paikka.

Ripsihuollon jälkeen en jaksanut lähteä kotiin. Pelkäsin, että vaipuisin taas epätoivoon ja masentuisin. Niinpä kiertelin kauppoja, kävin kiireettömällä lounaalla ja kiertelin lisää kauppoja ja kävin kahvilla. Mieheni tuli noukkimaan minut kahden maissa.

Lounaaksi söin La Famigliassa Kanaa vuohenjuustolla, vaihdoin friteeratut perunat vihanneksiin. Hyvää oli!

latte_rasvattomaan_maitoon_ch

Cafe latte rasvattomaan maitoon, kiireettömästi

Cubukselle menin sovittamaan yksin leggareita. Otin tottuneesti sovituskoppiin XL ja L -kokoa. Varmuudeksi myös M-koon. Housut toistensa jälkeen olivat LIIAN ISOJA! Niinpä päädyin kassalle M-koon kanssa. Mahtavaa!

Rasvattoman latten nautiskelin kerrankin ihan kahvilassa, katsellen ihmisten menoa. Hiljaistahan tuolla Kauppakeskus Kaaressa yleensä päivisin on. Niin nytkin. Äitiä vauvoineen ja lapsineen sekä eläkeläisiä.

Eilen sovimme jo, että käymme Tuomaksen haudalla. Niinpä suuntasimme viemään kynttilän sinne. Voi miten kauniisti hauta näkyy jo portilta! Ja miten monta kynttilää! Ja kaikki kukatkin olivat vielä kauniita. Sytytin pari muutakin, sammunutta kynttilää.
Tämän biisin kanttori lauloi siunaustilaisuudessa: https://youtu.be/908IZPBag30

Ateriat

  • klo 8.15 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 11.30 Kanaa vuohenjuustolla ja vihanneksilla, 299 kcal
  • klo 13.20 Latte rasvattomaan maitoon, 94 kcal
  • klo 17.00 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal
  • klo 19.40 Omenaa 118g, 61 kcal
  • klo 21.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Ai niin, ilmoittauduin tänään Naisten Kympille!!!

Kotitehtävä valmentajalta

30.11.2015 Yleinen

uudet_farkut30112015Kerroin valmentajalleni tänään liian isoista housuistani. Ja ettei päälle ole oikeastaan muuta kuin leggarit, jotka nekin ovat kooltaan pienentyneet XL-koosta M-kokoon. Tämä siksi, että leggarit on halvempi ostaa kuin farkut. Valmentaja antoi kotitehtäväksi ostaa piukat farkut tähän väliin. Jotta Münchenissä olisi lämpimämpää vaatetta.

Emmin vähän, jaksanko lähteä, mutta… No, äitini tuli käymään ja suuntasimme Itikseen. Tavoite oli, ettei farkut saisi maksaa yli 30 euroa, josko ne jää heti pieniksi. Vanhat farkkuni ovat Kerry Webereitä ja maksaneet 119e/kpl. Harmittaa, että niin kalliit farkut jäävät pieneksi :D

Joustin vähän hinnasta ja maksoin Seppälän farkuista 34,95. Kävin monessa kaupassa, mutta nuo farkut oli vaan parhaat päällä. Kuten näkee, uudet farkut ovat reippaasti pienemmät leveydeltään ;)