Selaat arkistoa kohteelle läski.

Ihminen ilman itsehillintää

9.11.2015 Yleinen

Minäpä kerron salaisuuden: laihduttaminen on perseestä (kyllä, ihan suoraan sanoen).  Missähän minä mahdoin olla siinä vaiheessa, kun itsekuria jaettiin? Varmaan siellä ruokapöydässä mättämässä napa rutisten herkkuja naamariin. Tuolikin on todennäköisesti hajonnut alta ja housut ratkenneet takamuksesta siinä vaiheessa. No, eipähän siihen syömiseen tuolia ole ennenkään tarvittu. Eikä housuja.

Niin, tämä ajatushan siis lähti tällä kertaa siitä, että kävin tänään ratsastustunnilla. Ei varsinaisesti ollut laihdutus siellä mielessä, mutta erittäin hyvin tuli havaittua tuo korvien välin vaikutus asioihin. Minähän siis kuvittelen heti, jos hevoselta puuttuu yksikin karva, että sehän on vähintäänkin läpikotaisin rikki, poikki ja pinossa. Jalka puuttuu, suolet on solmussa, kapikin on iskenyt ja selkäänkin sillä rassukalla koskee. Joten satulan kanssa, kun hevosen viereen kävelin, niin samantien on korvat luimussa ja alkaa irvistely (siltä siis puuttui oikeasti iso lämpäre karvaa sään kohdalta, tämä ei tosin ratsastaessa tuntunut haittaavan hevosta yhtään) ja tadaa, hevonen sai kusettaa minua ihan kympillä (normaalisti en olisi sitä antanut tahdä). Ja kun näiden ihanien säiden vuoksi kenttä oli löllöä, niin eihän siinä minun korvienvälin mielestä voi tehdä mitään, koska se on liukas. No paskan marjat se mitään oikeasti niin liukas ole, mutta kerropa se siinä vaiheessa itselle. Että siihen meni sekin tunti vähän niinkun harakoille, kun en vaan saanut itsestäni sitä kaikkea irti, mitä olisi pitänyt. Lopulta olo oli ihan kakka, olin niiiiiin pettynyt itseeni.. (+sukat oli ihan märät, koska astuin kuralammikkoon /#&)&¤”¤&)

Vaadin tälläisissä tilanteissa itseltäni paljon. Haluan onnistua ja olla paras (tai ainakin tehdä vähän enemmänkin kun parhaani). Ymmärrän toki, ettei se ole aina mahdollista ja itselle pitäisi välillä antaa hieman armoa, mutta ei tälläisissa asioissa. Ja sitten päästäänkin siihen kysymykseen, että missä se täydellisyyden tavoittelu on tässä laihdutus asiassa? Kaikki armo on kyllä kasaantunut siinä vaiheessa päälleni, kun on kyse sohvasta, mässystä ja laiskottelusta. En osaa oikein edes potea huonoa omaatuntoa siitä. Pieni pussi irtsariakin palautukseksi, tietenkin. Meinasin tilata erään ihanuusmekon ensi kesäksi minulle tavoitemekoksi, mutta taitaapa olla ihan turha. Onhan mulla nuita tavotemekkoja tuolla vaatehuone jo pullollaan, olen niihin joskus jopa mahtunutkin (mahdun toki vieläkin, mutta ei ne kyllä kovin paljon makkarankuorelle kalpene), että olisiko vaikka aiheellista alottaa tavotteet niistä? No, kun ei ole sitä miestä minkä viereen mennä pötkölleen, ni onneksi on rakas vatsani. Niin. Ettäs tiedätte.

Tein tosin itselleni tavoitteen. 45 penkkipunnerrusta minuuttiin, 45kilon painoilla. Eipä se 45 kiloa loppuunsa paha edes ollutkaan, kun sitä vaan uskaltautu kokeilemaan, tosin nuiden toistojen kanssa saattaa tulla ongelmaa, mutta sisäinen itäsaksalainen painonnostajani on päättänyt onnistua.

Ps. Jos joku tietää supertäydellisen ja pomminvarman kikan, jolla saan itsehillinnän kohdilleen, ni infotkaa toki minuakin..

Viimeisessä pisteessä

20.4.2015 Yleinen

En halua kirjoittaa. En halua tehdä enää mitään. Olen kuopan pohjalla josta ei ole pääsyä pois. Kävin viime viikolla vielä salilla ja satuin katsomaan itseäni peilistä. En enää kehtaa, halua ja uskalla mennä sinne. En kestä enää painetta. Tiedän että ihmiset eivät sielä katsele mua tai häiriinny mun läskeistä, mutta en vain enää pysty. Tunnen itseni ällöttäväksi.

Ja kurkkukipu sen kuin jatkuu. Nyt jo toista viikkoa… tää oli kai sitten tässä.

Vaatii liikaa uskallusta mennä salille

15.4.2015 Yleinen

No niin. Kurkku on vieläkin kipeä, mutta pakko oli päästä salille tai kaikki hyvä valuu hukkaan. Kävin maanantaina tekemässä selkää ja rintaa salilla ja tuntui ihan hyvältä. Vinopenkissä tangolla pyysin yhtä jätkää varmistamaan, koska en todellakaan uskaltanut nostaa sitä painoa yksin. Siltä jätkältä oli ihan helppo pyytää apua kun olen nähnyt sen melkein joka kerta siellä salilla ja se vaikuttaa ihan mukavalta. Joskus joku sananen vaihdettukin. Mutta eilen… menin salille. En uskaltanut mennä sekasalin puolelle ja naisten puolella kaikki on niin tylsää… huonommat laitteet ja tilat. Tai ei ne kai ole, mutta ne on erilaiset kuin siellä sekasalin puolella missä olen tottunut treenaamaan. Yksi toinen ärsyttävä piirre siellä naisten puolella on, että naiset jää istumaan niihin laitteisiin kun ovat sarjan tehneet… eipä siinä kauheasti tee mieli istua toisen syliin jos haluaisi itse tehdä sarjaa.

Olo oli äärimmäisen tuskainen. Mä tarviin treenikaverin. Mä ehdottomasti tarviin sen tai tämä loppuu…

No tässä tuo eilinen treeni joka eroaa huimasti ”normaalista” treenistä

Jalkapäivä:

  • loitonnus 15×45, 15×55, 15×65
  • lähennys 15×45, 15×50, 15×55
  • koukistus istuen 10×30, 10×35, 10×40
  • pakarakone 10×40, 10×45 (tässä en tehnyt kolmatta sarjaa kun joku nainen meni hengaan sinne laitteeseen… argh)
  • jalkaprässi 10×80, 10×100, 10×120
  • taljassa jalka taaksepäin 15×15, 15×20, 15×25

Kyykkyjä olisin halunnut tehdä, mutta tuolla naistenpuolella ei ole siihen oikein mahdollisuutta ja sekasalin puolelle en uskaltanut mennä. Mä olen kuitenkin niin lihava, että kun kyykkään mun läski maha tulee kauheana reppuna tohon mun jalkojen väliin ja se on ihan hirveän näköinen. Ja tiedän ettei muut salilla olijat kattele, mutta kun kyllä ne nyt vaan katsoo. Niin minäkin katson. Yksin en kestä sitä painetta, mutta kun olen treenarin tai kaverin kanssa niin pystyn keskittymään liikkeeseen ja treenariin. Pystyn luottamaan siihen, että treenari katsoo että asento on oikea ja liike menee oikein. En vieläkään pysty salilla katsomaan itseäni peilistä ja silloin on vaikea kontrolloida liikettä.

Miten mä uskaltaisin katsoa itseäni peiliin?

 

Miten tästä voi enää palautua? -En jaksa.

9.4.2015 Yleinen

Jo tämän tekstin kirjoittaminen tuottaa ylitsepääsemätöntä tuskaa, enkä haluaisi sitä tehdä. Teen sen kuitenkin koska psykologi on kehoittanut joskus vain tekemään asioita vaikka ei haluaisikaan ja vaikka ei siltä tuntuisikaan. En vain jaksa enää pohtia tätä tilannetta, en jaksa kirjoittaa siitä, enkä jaksa mitettiä miten siitä pääse yli. Haluan mennä vain sänkyyn peiton alle ja sulkea silmäni.

Siitä on varmasti yli viikko kun olen ollut salilla. En edes muista mitä sielä olen viimeksi tehnyt. Ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä salille alkaa hengästyttämään ja ahdistamaan. Se kaikki mitä olen tehnyt: käynyt salilla 5kertaa viikossa ja saanut aktiivisuusmittarin päivän tavoitteet täyteen tuntuu kauhean raskaalta. MÄ EN VAAN PYSTY ENÄÄ SAMAAN! Tuntuu että tein kauhean raskaan työn kun raahasin itseni salille, en pysty siihen enää.

Korvatulehdus on ilmeisesti nyt parantunut. Lääkekuuri on loppunut. Mutta silti tuntuu olo flunssaiselta ja murukin on vielä kipeä. Valitti kurkkukipua juuri ennen kuin lähti töihin. Tässä menee kai kolmas vai neljäs viikko siis sairastaess.

Paino ei ole nyt kolmeen viikkoon laskenut tai noussut. Tämä kai on oikeastaan hyvä, mutta pelkään koko ajan, että lauantaina puntari näyttää +2kg. Ja mitä sen on enää väliä? Miksi en eläisi läskinä koko loppu ikäni? Miksi en vain makaisi sohvalla ja söisi? Miksi näen niin paljon vaivaa salaatin tekemiseen ja uusien ruokien kokeiluun? Ihan turhaan! Mä en onnistu tässä kuitenkaa. Mä olen vain niin huono ja paska. Mä kannan loppuelämäni näitä läskejä tässä vyötäröllä ja katson rumaa naamaani peilistä. Miksi mä teksisin yhtään mitään?

2015-04-09 04.46.23

Kyykkää läski, kyykkää

2.2.2015 Yleinen

Menkat, nuo ihmiskunnan elämän pyörittäjät. Aiheuttavat kiukkua, suuttumista, nalkuttamista, itkua ja tämän lisäksi vielä pitkän listan fyysisiä oireita. Naisen kehon ominaisuus jolle nainen ei oikein voi mitään. Neljä päivää on mennyt itkiessä. Kysyttäessä syytä, syitä on tuhansia ja sitten taas mitään syytä ei ole. Perjantaina olin aivan paniikissa koska en vain pystynyt lopettamaan itkua. Vesi vain valui silmistä ja oli aika lähteä salille… Olin ottanut yhteen treenikaverin kanssa ja pyytänyt jo anteeksi reilusti, mutta silti sydäntä poltti. Toinen kaveri sanoi, että eihän sinne salille ole pakko lähteä. En olisi halunnukaan lähteä, mutta halusin tehdä sen helkkarin käsitreenin. Se on kuitenkin yksi mun suosikki treeneistä. Nopeasti on muodostunut nämä suosikki treenit ja ne mitä vihaa… No onneksi lähdin. Seuraavana päivänä oli kädet kipeet ja varsinkin ojentajat ja se on aina huippu tunne.

Tänään mennään kyykkään. Joka läskin unelma homma. Tällainen pullero raahataan peilin eteen ja siihen peiliin pitäisi vielä katsoa ja mennä kyykkyyn ja sitten nostaa tämä yli sadan kilon ruho pystyyn. Helvetillinen liike vaikka normaalille ihmiselle ihan normaalia elämää. Kokeilepa olla lihava ja mennä kyykkyyn. Tänään mukaan lähtee taas kaveri ja tietty tää treenari joka ei päästä mua helpolla, ei hetkeekään anna löysää. Kyykky on kyllä mun yksi suosikki treeneistä joten hyvällä mielellä lähden tietysti salille ja varsinkin koska nyt on ollut kaksi päivää taukoa salista niin onhan sinne mukavaa mennä.