Selaat arkistoa kohteelle lapsuusvuodet.

Anoreksia ja kasvaminen

30.12.2016 Yleinen

Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä Anoreksiassa on ajankohta, jolloin iskee uhriinsa. Se on lähes poikkeuksetta teini-ikä. Elämänvaihe, jossa etsitään itseään ja rakennetaan pohjaa tasapainoiselle aikuisuudelle. Nuoruus on kriittinen jakso joka vaikuttaa koko loppuelämäämme, ja siksi Anoreksiankaan vaikutukset eivät välttämättä lopu vaikka ihminen pääsisi siitä irti. Anoreksia vaikuttaa aikuisuuden kasvuualustaan. Nuoruusiässä ihminen kerää elämän eri aloilta vaikutteita joista muodustuu alusta ihmisen identiteetille. Siihen vaikuttaa etenkin ympärillämme olevat ihmiset; perhe, sukulaiset ja ystävät. Anoreksiaa en haluaisi ikinä liittää edellä mainittujen sanojen joukkoon, mutta sen vaikutus on vähintään yhtä vahva.

Miten Anorektikko saa rakennettua terveen aikuisen kuvan itsestään ja kaikesta ympärillään olevasta? Identiteetti ja ihmisen olemus voivat toki muokkaantua elämän varrella. Kun alustan päälle alkaa rakentumaan elettyä elämää, on sen rakennetta kuitenkin vaikeaa enää muuttaa. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä hankalammaksi käy siihen pohjaan pinttyneiden käsitysten muuttaminen. Jos Anoreksiaa ei siis saa nujerrettua ennen varsinaista aikuisikää, onko sen rakentamista vääristymistä mahdollista päästä irti enää koskaan? Voisi sanoa että olen nyt aikuinen. Tappelen silti näiden asioiden kanssa ja se on pelottavaa. Kuten kaikki muutkin, olen koettanut luoda omaa pohjaani, mutta se tuntuu sortuilevan vähän väliä. Anoreksia estää minua tekemästä valintoja jotka kuuluvat kasvamiseen. Pelkään että identiteettini kasvaa kieroon tai jää rikkinäiseksi.

Kun pääsin kamppailuni kanssa tasolle, jossa kykenin ajattelemaan mennyttä aikaa, tulin hyvin surulliseksi. Suru kohdistui mentettyihin vuosiin. Ennen sairastumistani kaikki oli hyvin. Tunsin sukulaiseni ja rakastin olla osa sitä kaikkea. Tiesin mitä halusin sukumme kulttuurista omaksua itseeni ja jonain päivänä ehkä omaan perheeseeni. Kaikki oli niin hyvin. Kun sitten sairastuin, leikkasin itseni irti siitä kaikesta. Olin muutaman vuoden omassa, tiiviissä, Anorektikon kuplassani.

Kun kuplani viimein puhkesi, olin edelleen hyvin sairas. Kuplan kadottua huomasin kuitenkin kaiken muun mikä oli kadonnut. Sukulaiseni tappelivat rahasta. En tuntenut enää serkkujani. Kaikki olivat kasvaneet ja vuodet olivat muuttaneet meitä. En voinut olla syyttämättä itseäni siitä, miten olin kääntänyt selkäni viimeisille onnellisille lapsuusvuosille. Jos olisin ollut terve, olisin ehkä kasvanut sen kaiken mukana ja kaikki olisi ollut hyvin. Nyt minulla on vain muistoja kaukaisuudesta.

10.4.2012, Tiistai klo 15:07
”Sain postikortin Hillalta. Kun katson tätä kuvaa, se saa minut kaipaamaan matkustelua ja huoletonta lapsuutta. Onneksi tämä paska ei voi viedä muistojani, vaikka se paljon muuta viekin.”

 12.5.2012, Lauantai klo 20:51
”Niin… Minä istun kotona kirjoittelemassa kuinka todella kaipaan elämää, mutta olen pudonnut kyydistä ja olen liian voimaton juoksemaan sitä kiinni. Haluan lenkille ja haluan itkeä… Haluan takaisin ne hetket kun kaikki oli hyvin. Hetket jolloin peilikuva hymyili minulle takaisin, ja hetket kun tein kaikkea hullua niiden ihmisten kanssa keitä nytkin ikävöin, mutten silti halua tavata… Miten tässä kävi näin?”

 28.7.2012, Lauantai klo 17:09
”Olen mökillä… Kerrankin Fiiakin on mukana niin kuin ennenvanhaan. Se on aika hassua. Kun olemme kaikki mökillä näin, ja tiedämme, että vain rajallisen ajan. Fiia haluaa tehdä kaiken heti. Kaiken sen, mihin vuosia sitten meni koko kesä… Meloa, saunoa, uida, marjastaa. Kaikkeen siihen liittyy niin paljon muistoja ja tarinoita riittäisi loputtomiin. Upeinta oli, että olimme aina kaikki yhdessä. Outoa on, että nyt kun Fiia olisi kokoajan tekemässä jotain, kun kaikki pitää ehtiä tehdä ja aikaa on vähän, niin minä haluaisin vaan olla yksin ja mietiskellä… Eniten kaipaan pyöräilylenkkejä mumman ja vaarin vanhoilla pyörillä ilman kypärää. Postilaatikoille ja takaisin, ja taas postilaatikoille ja takaisin… Ne lenkit muuttuivat viimevuosina juoksulenkeiksi.”

 21.12.2016, Keskiviikko klo 23:07
”Tuntuu että nyt ’aikuisena’ pääsen ehkä taas tutustumaan heihin uudestaan… Serkkuihini. Se tuntuu siltä kuin tutustuisin täysin uusiin ihmisiin. Mutta tunnen oloni etuoikeutetuksi. Kaikki eivät saa toista mahdollisuutta. Silti päässäni on paljon kaikkea mikä tekee siitä hankalaa. Yrittää saada minua erakoitumaan niistä tilanteista.”

16.1.2017, Maanantai klo 23:02
”Äiti teki korttia sen kaverille ja selaili vanhoja valokuvia. Minä aloin myös katselemaan niitä (tiedät miten paljon rakastan vanhoja valokuvia) ja lopulta me ei enää edes etsitty kuvia siitä äidin kaverista, vaan muisteltiin kaikkea ja naurettiin sille miltä kaikki ovat näyttäneet. Tai äiti muisteli ja minä kyselin. Olen nähnyt satoja kertoja ne albumikuvat (en kyllä kyllästy niihinkään), mutta tänään katseltii kuvia joita en ole ennen nähnyt. En edes tiennyt että se äidin ja iskän makkarin puinen liinavaatekaappi pitää sisällään niin paljon historiaa valokuvien muodossa. Valokuvat olivat sen alalaatikossa ja niitä oli paljon. Opin niin paljon uutta. Todella välillä tuntuu että olen ollut omassa kuplassani luvattoman kauan. Nyt haluan tietää kaikesta- ja kaikista kaiken. Aijon palata sille valokuvalaatikolle vielä. Se on mielestäni ehkä arvokkain asia mitä tämä talo pitää sisällään.”

Kuten olen kirjoittanut: Kukaan ei voi viedä muistojani. Ei edes Anoreksia. Olen ollut sairauden maailmassa kun ihmiset ympärilläni ovat kasvaneet ja edenneet elämässään. Joskus tuntuu että he ovat edenneet niin paljon, että minut on unohdettu sinne jonnekin menneisyyteen. Olen jäänyt kauas taakse, ja pahinta on että olen itse jättäytynyt sinne. On hetkiä, joina en tunne olevani osa sukuani, jossa ennen oli minulle oma paikka. Minä lähdin tuolileikkiin Anoreksian kanssa ja se ei ollut viisasta. Se otti minun tuolini pois ja vaikka tiedän että minua rakastetaan, tarvitsen sen tuolin takaisin jotta löydän taas uudelleen paikkani ja opin uudestaan tuntemaan kaikki. Minun on jollain keinolla onnistuttava myös kasvamaan. Kasvamaan irti Anoreksiasta. Kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi joka tekee terveitä valintoja.