Selaat arkistoa kohteelle lapsuus.

Masennuspäiväkirja, osa 6: Lukossa

26.12.2017 Yleinen

Jälleen kerran olen hakenut – ja tällä kerralla yllättävän nopeasti saanutkin – keskusteluapua masennusoireiluun. Erona aiempiin kertoihin lienee ainakin se, että tilanne ei ole vielä ehtinyt päästä niin pahaksi kuin aiemmin, joten on ehkä helpompaa pyytää ja ottaa apua vastaan. Helppous tietysti on suhteellista, sillä välillä tuntuu, että mitä enemmän taistelen, sitä suuremmalla voimalla masennus hyökyy ylitseni ja painaa minut maahan. Lisämausteina on muun muassa ahdistusta ja lieviä paniikkikohtauksia.

Olen tehnyt jos jonkinlaisia testejä ja vastaillut monenlaisiin kyselylomakkeisiin. Osa testeistä ja kyselyistä on mitannut masennustuntemuksieni voimakkuutta. Osalla niistä taas on kartoitettu mahdollisia tunnelukkoja, jotka voisivat osaltaan olla ongelmien taustalla. Niitä onkin sitten löytynyt pitkä lista, mikä on kuulemma epätavallista, sillä yleisemmin ihmisillä on yksi tai muutama voimakkaampi lukko. Minulla kuitenkin vaikuttaisi olevan lukkoja vähän joka kohdassa, osa vahvempia ja osa hieman heikompia.

Mikä sitten oikein on tunnelukko? Käsite on peräisin Jeffrey E. Youngin masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivien hoitoon kehittämästä skeematerapiasta. Kognitiiviseen psykoterapiaan pohjautuvan skeematerapian perusajatus on se, että on olemassa erilaisia haitallisia ajattelu- ja toimintamalleja, joista voidaan pyrkiä vapautumaan. Young kartoitti asiakastyönsä pohjalta näitä ihmisillä olevia erilaisia malleja eli skeemoja. Kansanomaisemmin skeemoja nimitetään tunnelukoiksi (engl. life trap).

Young määritteli 18 erilaista tunnelukkoa:

alistuminen

emotionaalinen estyneisyys

epäonnistuminen

hylkääminen

hyväksynnän haku

kaltoin kohtelu

kietoutuneisuus

oikeutus

pessimistisyys

rankaisevuus

riippuvuus

riittämätön itsekontrolli

suojattomuus

tunnevaje

uhrautuminen

ulkopuolisuus

vaativuus

vajavuus

Suomessa tunnelukkoihin on perehtynyt muun muassa kouluttaja-skeematerapeutti Kimmo Takanen, jonka kirjaan Tunne lukkosi liittyvällä sivustolla asiaa selitetään näin:

”Tunnelukko on lapsuudessa ja nuoruudessa opittu tapa reagoida, kokea, tuntea, ajatella ja käyttäytyä. Kun tunnelukko nykypäivänä aktivoituu, meissä virittyy lapsuutemme tunteita, ja lukitumme tiedostamattamme toimimaan lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti. Tunteemme eivät ole varsinainen ongelma, vaan se, miten ne pakottavat meidät toimimaan lapsuuden keinoin. Tunnelukot saavat meidät lapsenkaltaisesti välttelemään, antautumaan ja hyökkäämään kohtaamissamme tilanteissa. Nämä keinot ovat aikuisiällä haitallisia ja toimivat itseämme vastaan.”

Eniten vaikutusta tunnelukkojen syntymiseen on vanhemmilla, sillä heidän kanssaan olemme aikuisuuteen saakka yleensä eniten ja hyvin tiiviisti tekemisissä. Myös sisaruksilla, koululla, opettajilla sekä muilla aikuisilla voi olla oma vaikutuksensa. Myöhemmät huonot kokemukset erityisesti parisuhteessa ja muissa läheisissä ihmissuhteissa vahvistavat lukkoja entisestään.

Tunnelukkoja on kaikilla, mutta niiden voimakkuuksissa eli siinä, miten paljon ne vaikuttavat meihin ja haittaavat elämäämme, on huomattavia eroja. Tunnelukot aktivoituvat yleensä silloin, kun yritämme selviytyä vaikeista tunteista – ja erityisesti silloin, jos emme tunnista näitä tunteita tai osaa käsitellä niitä: ”Emme vapaudu tunnelukoistamme taistelemalla tunteita vastaan tai niitä pakenemalla, vaan tietoisesti tunteemme kohtaamalla. – – Voimme vapautua tunnelukoistamme vain kun opimme tiedostamaan niitä ja niihin liittyviä tunteita.”

Toinen tunnelukkoihin liittyvä skeematerapian keskeinen käsite on moodi eli niin sanottu minä-tila. Moodeilla tarkoitetaan erilaisia puolia itsessämme, jotka ilmenevät ajan eri hetkillä. – – Moodi on kullakin hetkellä vallitseva mielentila. Moodit ovat muodostuneet lapsuudessa ensin yksittäisissä tilanteissa toimintakeinoiksi, toiston myötä toimintakeinot ovat muuttuneet toimintatavoiksi ja vahvistuessaan tavat ovat muuttuneet persoonallisuuden osaksi, moodiksi. Moodi on hyvin keskeinen osa sitä, mitä koemme itsemme olevan. Niiden voidaan ajatella olevan tunnetiloja, ajattelutiloja, toimintatiloja tai selviytymistiloja, jotka vaihtelevat meissä samalla kun elämämme tilanteet ja olosuhteet vaihtelevat.”

Moodeja voisi selventää vaikkapa niin, että jokaisessa meissä on sisäinen lapsi ja sisäinen aikuinen. Positiivisia moodeja ovat tyytyväinen lapsi ja vastuullinen aikuinen. Haitallisia lapsi-moodeja – lapsen tunnetiloja – taas ovat esimerkiksi haavoittunut/haavoittuva, impulsiivinen ja vihainen (sisäinen) lapsi. Näihin vaikuttavat vanhemmilta sisäistetyt, haitalliset vanhempi-moodit eli rankaiseva/kriittinen ja vaativa (sisäinen) vanhempi. Haitallisiin lapsi-moodeihin liittyy selviytymiskeinoja, joita ovat eristäytyminen/välttely, mukautuminen/antautuminen sekä yli-kompensointi – eli nämä ovat niitä toimintatapoja ja ajattelumalleja, jotka vaikuttavat meihin, ihmissuhteisiimme ja elämäämme haitallisesti.

Tunnelukkojen ja moodien kartoittaminen on tuntunut toisaalta selventävältä ja helpottavalta, mutta toisaalta on tullut myös ajatuksia siitä, miten toivoton sekamelska olenkaan. Mutta ehkäpä tämä vyyhti tästä vähitellen alkaa purkautua – päivä ja hetki kerrallaan. Vapauttavinta on ollut se, kun minulle on sanottu, etten ainakaan nykyisessä tilassani ja tilanteessani vain yksinkertaisesti mahda mitään sille, millainen olen. Syyllistän silti yhä helposti itseäni kaikesta. Paljon on siis opettelemista.

Jos kiinnostuit aiheesta ja haluat lisätietoa tunnelukoista, sitä löytyy muun muassa näiltä lähteinä käyttämiltäni sivustoilta:

http://www.tunnelukkosi.fi

http://www.skeematerapia.fi

Kannattaa tutustua myös Kimmo Takasen kirjoihin, joita on ilmestynyt useampia – viimeisimpänä esimerkiksi Murra tunnelukkosi.

01.09.2017

1.9.2017 Yleinen

Lapsena yksi suosikkileluistani oli parikymmensenttinen toimintafiguuri, jonka ihan oikea nimi oli Stinger. Se oli sellainen lihaksikas hahmo, jolla oli kasvojen paikalla sellainen pieni ”näyttö”, jossa näkyi pieni ”kasvonilmeanimaatio” aina, kun hahmo puhui. Sillä oli kolme nappulaa, joista kahdesta tuli puhetta ja yhdestä ampumisen ääntä. Toinen puheista oli ”Get out of my way!” ja toinen ”I’ll get you!”. Ukkelin mukana tuli sellainen pieni lappu, jossa luki kai jonkinlainen tarina siitä. Se oli englanninkielinen, ja itse olin jotain 5-vuotias, joten en vielä tietenkään osannut lukea sitä. Iskä sitten kerran ”luki” minulle sen, mutta hän sävelsi ihan omiaan ja kertoi, että tyyppi pystyy hyppäämään 30 m. eteenpäin ja kuulokin oli ihan yliluonnollinen ja mitä kaikkea. Olin vain iloinen, että leluni oli niin mahtava tyyppi! Minulla oli samaa sarjaa myös toinen lelu, jonka nimeä en muista. Ehkä sen nimi oli Raider? Sopisi ainakin sen toisen kaveriksi sillä nimellä. Sekin osasi puhua, mutta en muista mitä. Muistaakseni ainakin sanoi jotain tyyliin ”I’m out of ammo”. En ole varma. En tiedä, missä lelut nykyään ovat. Luultavasti vielä tallella iskän tai äidin luona.

Esikoulussa laitoin sitten vahingon kiertämään. Kaksi kaveria halusivat pelata Monopolia ja tarvitsivat minua lukemaan niitä pelin kortteja, koska eivät vielä itse osanneet lukea. No, minä taisin toisesta kaverista pitää enemmän kuin toisesta, koska tahallani sanoin koko ajan, että korteissa lukee, että hän saa paljon rahaa. Esikoulun työntekijä katseli vierestä ja varmaan kuvitteli, etten minäkään osaa lukea.

Muistan vielä, kun esikouluaikana käytin sellaista reppua, missä oli Turtleseiden kuvat. Turtlesit olivat silloin hieno juttu. Joku esikoulukavereistani sanoi, että ne ovat vääriä Turtleseita. Ilmeisesti kaupoissa myytiin hienomman ja huonomman näköisiä Turtles-figuureja, ja ne minun reppuni Turtlesit näyttivät niiltä jälkimmäisiltä.

Lapsena tykkäsin kovasti NES-pelistä Turtles II. Kun olin 5-vuotias, se taisi olla ainoa peli, jonka osasin läpäistä. Oli meillä muitakin pelejä, mutta ne tuntuivat vaikeammilta. Ja minä tosiaan olin aika hyvä siinä pelissä! Veli sanoi, että tottakai olen hyvä siinä, koska minun ei tarvinut käydä esikoulussa (niin kuin hän) ja sain pelata peliä rauhassa. Olisi kiva, jos jostain saisin käsiini sen pelin. Haluaisin nähdä, osaanko vielä pelata sitä. Mutta myimme koko NES-konsolimme ja kaikki sen pelit serkuille jo joskus 90-luvulla.

Eilen katsottiin isonveljen kanssa TV:stä illalla, kun Suomi pelasi Ranskaa vastaan koripallossa. Oli tosi jännittävä ottelu! Suomihan sen sitten lopulta voitti ja olimme molemmat tosi innoissamme. Mutta huomenna saattaa telkusta tulla jotain vielä viihdyttävämpää. 18:30 alkaa jalkapallon MM 2018 -karsinta, jossa pelaavat Suomi ja Islanti. Itse ainakin aion katsoa sen. Ja veikkaan, että Islanti voittaa 3-1! :)

Mutta mitähän sitä tänään tekisi? Illalla tulee Radio Novalta ainakin Retroperjantai, joka on tapani mukaan pakko kuunnella. Ostan ehkä vähän jotain karkkia, jos tekee myöhemmin päivällä mieli. Minulla on myös mielenkiintoinen kirja kesken, joten sitä haluan lukea. Ja ehkä pelata Quakea. Ja käydä äitillä, on kuulemma jotain ruokaa siellä tarjolla minullekin.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

Kaksilatvainen kuusi

15.4.2017 Yleinen

Se, mitä lapsuudestani muistan on positiivisia asioita. Minulla oli aivan normaali lapsuus pikkukaupungin lähiössä. Minulla on veli ja asuimme rivitalossa jonka pihapiiristä löytyi yleensä aina leikkikavereita. Olin vanhempieni työpäivien ajan päiväkodissa ja sielläkin viihdyin melko hyvin ja minulla oli aina kavereita. Kesät vietin monen 80-luvun lapsen tavoin maalla sukulaisten luona. Muistikuvat, jotka mahdollisesti liittyvät hyväksikäyttöön sijoittuvat maaseudulle setäni luo. Olimme siellä usein hoidossa, ja mummoni oli auttamassa poikamies-setääni meidän hoidossamme.

Kuitenkin sieltä ovat myös monet rakkaimmat muistoni. Muistot mummista, ja sedästänikin muistan vain hyviä asioita. Ainoa negatiivinen muistikuva hänestä on se kun hän menetti hermonsa ja korotti ääntään kun emme totelleet mummia. Makasimme veljeni kanssa lattialla värittämässä värityskirjoja ja mummi oli pyytänyt meitä syömään jo ties kuinka monta kertaa. Silloin setäni ärähti meille, ja me säikähdimme niin kovasti että puhkesimme itkemään. En muista koskaan ennen tai jälkeen setäni korottaneen meille ääntään.

Muistan maaseudun verkkaisen kesälomatahdin. Navetan tuoksut ja äänet, päivästä toiseen kellontarkasti samanlaisena toistuvan ateriarytmin, jonka ympärille koko elämä kietoutui. Minusta tuntuu että ateriarytmistä poikettiin vain jouluna ja ehkä juhannuksena. Muistan pitkät aurinkoiset kesäpäivät kun vaeltelin pitkin peltoja ja lähimetsiä. Muistan metsän polut vieläkin. Kun aikuisena päätin kerran mennä siihen samaan metsään kohdatakseni muistojani tuolta ajalta, huomasin ettei se polku enää kuljekaan samassa uomassa. Tai ainakin metsä sen ympärillä oli muuttunut täysin. Tunnistin vain erään kuusen, johon salama oli aikoinaan iskenyt ja joka oli kasvattanut itselleen kaksi latvaa. Siellä se yhä oli.

Symbolisella tasolla tuo kuusi on aina tuonut minulle voimaa. Jo lapsena ihailin sitä elämänvoimaa, jolla se oli selvinnyt. Salamanisku ei ollukaan onnistunut nujertamaan sitä vaan päinvastoin se oli siitä vain vahvistunut. Sillä oli yhden tavanomaisen yhden latvan sijaan kaksi latvaa ja se oli kuin joku muinaisen mytologian kaksipäinen otus. Kun siltä leikkaa yhden pään pois kasvaa tilalle kaksi uutta. Kun minulle alkoi myöhemmin nousta muistikuvia lapsuuden hyväksikäytöstä se tuntui kuin salama olisi iskenyt minuun ja kai minullekin jollain tavalla kasvoi kaksi päätä. Se toinen pää oli se joka eli minun elämääni arjessa ja toinen pää oli se jota oli käytetty hyväksi.

 

Millä todennäköisyydellä?

29.3.2015 Yleinen

Lapsena olin veljen ja isän kanssa viettämässä iltaa pelaten jotakin peliä, jossa heitettiin noppia. Jossain vaiheessa isä sanoi, että tietää millä keinolla saa heitettyä kahdella nopalla samaan aikaan kaksi kuutosta. Se meni jotenkin niin, että otettiin nopat kahden käden sisään, niitä ravisteltiin vähän, kopautettiin polveen ja niihin puhallettiin. Lopulta ne sitten pudotettiin lattialle.

No, isä heitti sillä tavalla ensin ja tulihan sieltä ne kaksi kuutosta. Sitten vielä veli kokeili samaa temppua, ja heitti hänkin kaksi kuutosta. Tietysti minäkin heti perään sain vuorostani heitettyä vielä ne samat kuutoset. Joten mikä todennäköisyys tuohon voi olla, kun nopat olivat varmasti ihan normaalit, eivätkä mitenkään painotetut?

Olin pikkuisen ihmeissäni silloin. Mutta emme ole koskaan kokeilleet samaa temppua uudestaan.

Joten on se maailma ihmeitä täynnä! :)

Mitä YTM todella on?

17.3.2015 Raamatusta, Yleinen

Yhdessä Tekemisen Meininki. Se kumpuaa toimintatavasta. Opetellaan tekemään asiat yhdessä. Vartuin lapsuuteni Kärsämäellä, Miilurannan kylässä (pohjois-pohjanmaalla), ja mieleeni muistui monta juttua. Lähdimme keräämään mansikoita ja lakkaa. Meillä oli vanha rintamamiestalo,  ja ulkorakennus, jossa oli melko iso liiteri. Lapsuudessa muistan, että ennen kuin tuttu kirvesmies rakensi taloomme saunan, kävimme saunassa siellä ulkorakennuksessa. Kova pakkanen (tyyliin -30) ja ei kun saunaan, tähtitaivas, ei parempaa! (Juha Tapio: ”minä muistan pakkastalvet” :) ) Mieleeni muistui siihen liiteriin liittyen, kuinka joskus oli niin, että oli paljon puuta, joka piti pieniä sirkkelissä, ja heitellä sisään. Tässä on ihan oikeasti kuva YTM:stä! Ensimmäinen nosti pitkän puun sirkkeliin, kokenut mies sirkkelöi, jonka jälkeen puut tippuivat maahan, sen jälkeen annettiin seuraavalle, joka heitti puut liiteriin. Tätä toistettiin useampi tunti. Käytiin syömässä ja kahvilla välissä ja taas jatkettiin. Eihän se pikkupojalle mitään älyttömän hauskaa todellakaan sillon ollut, kun oli komia 20-30 asteen aurinkoinen päivä, olis halunnut futista pelata ennemmin, mutta nyt ymmärrän, mistä yhteisöllisyys kumpusi aiemmin!

Menetelmät muuttuvat, tästä sirkkelöinnistä ei mennyt montakaan vuotta, kun sen korvasi valmiiksi  pienitty puukuorma, joka toimitettiin monen kuution eränä. Oli siinäkin oma yhteisöllisyytensä, kun nakkelimme niitä liiteriin… Mutta silti, vanha tapa oli enemmän, kun teimme asiat yhdessä monta tuntia: teimme töitä, söimme yhdessä, kävimme välillä pienellä tauolla ja taas mentiin! Ei ihme, että ihmiset olivat melkoisen terveitä, kun tehtiin oikeasti ruumiillista työtä. Kun mietin itseäni nyt, ja vertaan sitä lapsuuteeni, sillon tehtiin ite, nyt istun kerrostalossa ja oletan kaiken tulevan mulle niin kuin manulle illallinen. 

Missä sitä yhteisöllisyyttä tänään voi kokea? Esimerkiksi seurakunnassa. Niin minä sen aattelen. Carl-Gustaf Severin vieraili valloita maa konferenssissa tammikuussa Seinäjoella ja kertoi myös yhteisöllisyydestä, jota koki pienessä seurakunnassa, jossa alkoi nuorena käydä. Hän kertoi vanhemmasta Jumalan naisesta, joka rukoili monien kansojen puolesta ja myöhemmin ymmärsi, että oli julistanut juuri noiden kansojen keskellä ilosanomaa Jeesuksesta!

1. Joh. 5:1-4

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.

Uskomme siis näkyy, tulee eläväksi, kun rakastamme Jumalan lapsia. Apostoli Johannes, Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoittaa, että ”siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään.” Se on selkeä asia. Kun alamme soveltaa tätä Jumalan asettamaa periaatetta elämässämme, siitä tulee valittu toimintatapa. Rakkaudesta kumpuaa rohkaiseminen, rinnallakulkeminen, ystävyys, uskollisuus, hyvyys, kärsivällisyys, itsehillintä ja kaikki muut Hengen hedelmät. Ja ajattele, että rakkaudesta kumpuava uskomme, se voittaa maailman! Kun ihmiset jotka ovat rikki sisäisesti, näkevät ja kokevat Jumalan rakkauden (agapee) meissä, herää kiinnostus, koska aidon tunnistaa. Meidän tulisi siis välittää Jumalan rakkautta siinä vaikutusalassa jonka Herra on antanut meille. 

Katsotaanpa pari aiheeseen liittyvää kohtaa: 

Jaakob 2:1, 8, 26

Veljeni, te jotka uskotte meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen, kirkkauden Herraan, älkää erotelko ihmisiä. Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi», te teette oikein. Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja. 

1. Joh. 4:19-21

Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään. 

Voimme varmaan todeta Jaakobin ja Johanneksen kanssa, että ei ole mitään epäselvää tässä asiassa. Jumala on rakkaus, ja hänen käsittämätön rakkaus tuli julki hänen Pojassaan, kun hän tahtoi ja tahtoo edelleen, pelastaa vihollisensa, jumalattomat. Jos todella ymmärrämme, että Jumala on pyhä, ettei hänessä ole mitään syntiä itsessään, vaan erottuu siitä, ymmärämme sen valtavan eron hänen ja meidän välillämme, jotka olemme syntisiä. Ainoa, joka pystyi tuon kuilun poistamaan, oli Jeesus Kristus. Miten se onnistui? Jeesus nöyrtyi ja tuli ihmiseksi. Hän eli niin kuin me. Silti hän oli myös Jumala ja koska eli synnittömän elämän, uhrasi itsensä jokaisen ihmisen tähden, ja sovitti kaikki syntimme ja teki sen, minkä synti oli tuhonnut: Toi meidät takaisin yhteyteen Jumalan kanssa. Tähän voisi sanoa halleluja :D

Tähän perustuu todellinen yhteys ja rakkaus. Jos todella tahdot kokea aitoa yhteyttä ja rakkautta, tule Jumalan luo. Jos koet, ettet osaa rakastaa, opettele viettämään aikaa Jumalan läsnäolossa. Jos tahdot kokea yhteyttä, ala käymään säännöllisesti seurakunnassa, tutustu uskon veljiin ja sisariin. Ja ihan oikeasti: Ala palvella seurakunnassa, siitä tulee hyvä mieli, kun rakkaudesta Herraa kohtaan voit palvella toisten kanssa. Jos sitoudut seurakunnan yhteyteen ja kasvat Jumalan rakkaudessa luonnollinen seuraus on se, että alat antamaan omastasi Jumalan valtakunnan eteenpäin viemiseksi paikkakunnallasi ja aina maailman ääriin saakka. Meistä kasvaa antajia :) 

Meidän kolmiyhteinen Jumalamme on täydellinen kuva keskinäisestä harmoniasta, yhteydestä :) ole siunattu ystäväni :)

Rikkinäinen lapsuus, rikkinäinen aikuisuus?

8.10.2014 Yleinen


Aina ei mene putkeen vanhemmillakaan, ja suomi onkin täynnä mitä ikävämpiä tarinoita lapsuudesta. Ikävät kokemukset siirtyvät sukupolvelta toiselle, kunnes joku sukupolvi ymmärtää pysäyttää kierteen.

Onneksi ikävä lapsuus ei tarkoita sitä että aikuisuutesi olisi pilalla millään tavalla. Helpointa on alkaa marttyyriksi ja uhriksi.

Sinä et ole millään tavalla rikki, vaikka sinulla olisi vaikeita kokemuksia. Älä usko niin, äläkä anna muiden uskotella niin. Uskolla siirtää vaikka vuoria, siksi sinun onkin tärkeää uskoa omaan eheyteesi. Jos uskot omaan rikkinäisyyteesi, olet sitä. Jos uskot että olet ehjä, olet ehjä.

Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti jollain tavalla uhrina oleminen. Kun sairastumme, olemme sairauden uhreja. Itämainen lääketiede kysyy mikä  on yhteys fyysisen ja henkisen olotilan välillä, kun länsimainen lääkäri mittaa verenpaineen ja antaa kouraan pillereitä. Jos olisimme avoimempia yhdistämään lännen ja idän ajatusmaailmoja, olisimme terveempiä niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Rikkinäisen lapsuuden ”korjaaminen” vaatii toki omien ajatusten uudelleenjärjestämistä ja tukahdettujen tunteiden pintaan tulemista vielä kerran, mutta siinäpä ne olivatkin.

Miten se meni… sinä päätät.