Selaat arkistoa kohteelle lapsettomuusklinikka.

Anteeksi :)

10.6.2016 Yleinen

Siis oho… nyt on kyllä edellisestä kerrasta vierähtäny melkoisesti aikaa. No, mutta toisaalta tässä on eletty ihan perus vauva-arkea. On ulkoiltu, syöty, vaihdettu kakkavaippoja, puklailtu, pesty pyykkiä jne. :) Ja edelleen joka päivä tirautettu muutama kyynel siitä onnesta ja kiitollisuudesta, että poika on täällä. <3

Poika kasvaa ihan kamalaa vauhtia. Eilen pituutta oli jo huimat 54,5cm ja painoa 4550g. :) Mihin se äidin pieni vauva hävisi??? ;) Eilisestä voisin tosiaan kirjoitella vähän enemmän sillä sehän oli nyt sitten taas itselleni aivan kamalan rankka päivä. Eilen koitti se päivä, kun pojan piti mennä sinne akillesjänteen tenotomiaan, eli kampuran takia akillesjänne katkaistiin. No, alkuviikolla selvittelimme anestesiaa. Käytännöt vaihtelee niin paljon sairaaloittain. Toisissa tuo katkaisu tehdään ihan paikallispuudutuksessa ja toisissa kevyessä humautuksessa jne. No, meille jäi auki se, mikä on pojan anestesia. Sen tiesimme että sitä ei tehdä puudutuksessa. Itse toivoin kovasti että kun kyseessä on niin pieni operaatio, että se tehtäisiin ihan humauttamalla. Maanantaina saimme sitten puhelimeen anestesialääkärin joka kertoi että toimenpide tehdään ihan kunnon unessa. Ja mikä kamala ahdistus itselleni tuli siitä, että tuolle pienelle laitetaan hengitysputket jne. :( Olin ihan paniikissa. Leikkausta edeltävänä iltana nukahdin pojan viereen itkien ahdistusta ja pelkoa. Eilen aamulla sitten meidän piti olla osastolla jo kukon pierun aikaan. Eka oli kipsin poisto ja sen jälkeen minä sain itse kylvettää pojan. Ensimmäisen kerran. <3 Poitsu oli itse rauhallisuus vaikka oli syönyt edellisen kerran ennen klo 3. Olin varautunut siihen, että huutoa riittää kun ruokaa ei tule. Mutta siinäpä hän nukkui sitten minun sylissä siihen asti kun tuli aika lähteä leikkuriin. Kirurgi kävi moikkaamassa meitä ja kertoi vielä toimenpiteen kulun. Totaalinen romahtaminen tuli itselleni kun laitoin pojan sairaalan sänkyyn ja hänet vietiin pois huoneesta.Pelko siitä, että jotain menee vikaan sai mut ihan hysteeriseksi. Kokoilin itseäni siellä huoneessa varmaan puolisen tuntia ja sitten lähdettiin puolisoni kans käymään kaupassa, että saadaan jotain syötävää osastolle.

No melko pikaisesti sitten käytiin kaupassa ja kun tultiin takasin osastolle niin kirurgi tuli tosi sit meitä moikkaan ja kertomaan leikkauksesta joka oli menyt hyvin, juuri niin kuin oli suunniteltu. Poika oli vielä heräämössä. Sitten tuli taas itku. Helpotus. Juteltiin sit vähän meidän taustoista ja siitä kohtelusta ja palvelusta mitä on tuolla sairaalalla tässä vuosien varrella saatu. Tuntu, että kirurgi ymmärsi vihdoin meidän tuskan ja ahdistuksen. Pahoitteli omasta puolestaankin sitä, että meitä on kohdeltu millon mitenkin. Tuosta jutustelutuokiosta ei mennyt varmaan kuin 15minuuttia niin hoitaja tuli huikkaamaan että menee hakemaan pojan heräämöstä. Oli kuulemma jo kiukkuisena siellä alkanu mekastamaan. Ja kun poika vihdoin kärrättiin huoneeseen, tippui iso kivi sydämeltä ja jälleen tuli itku. Nyt se oli ohi. Nyt ei tarvitse pelätä. En menettänyt pientä. Loppupäivän poika oli kovin väsynyt. Söi kyllä hyvällä ruokahalulla, mutta nukahti samantien. Illalla sitten jaksoi olla jo hetken aikaa hereillä ja voitte vaan kuvitella mitä tapahtui sitten yöllä, kun itse olisin kaivannut unta. :D Niin, poikaa ei väsyttänyt. Hän halusi valvoa. Millon nousin laittamaan tuttia, millon kitistiin niin että poika piti ottaa syliin jne. Nukuin maksimissaan 5tuntia. (edellisenä yönä 4tuntia). Mutta ihan sama. Kirurgi tulikin heti aamulla ennen kahdeksaa käymään ja tsekkasi pojan varpaat ja sanoi että saadaan lähteä kotiin. JEEEE!!! Nyt sitten elellään tämän viimeisen kipsin kanssa kolmisen viikkoa ja sitten päästään kipsistä eroon. :) Itselle tuli kovin turvallinen olo, kun kirurgi antoi meille hänen oman kännykkänumeronsa, että jos jotain kysyttävää tulee ilta- tai viikonloppuaikaan niin voi aina soittaa. Kun ei tuolla sairaalalla muut tuosta hoidosta tiedä (paitsi toinen lasten kirurgi, jonka numero siinä lapussa oli kans).  Nyt sitten ollaan jo vihdoin kotona ja kaikki on hyvin. <3

Niin, mutta jos jotain ihanaa ja iloistakin asiaa tähän vielä kirjoittelisin (olihan tuokin ihan iloinen asia, että kaikki meni hyvin). Alkuviikosta suuntasimme pojan ja puolisoni kanssa klinikalle. Minä olin varannut sinne ajan jälkitarkastukseen. Ja voi että… meinaspa sielläkin itku tulla, kun päästiin näyttämään poikaa ihmeiden tekijöille. :) Kyllä siellä riitti lirkuttelijoita. :D käytävällä odotellessamme ja jutellessamme kätilöiden kanssa yksi klinikan lääkäreistä meni ohi ja tokaisi: ” miten niistä tuleekin noin nättejä, tehdään lisää vauvoja.” :D Ja meidän oma hoitava lääkäri sitten alkoi puhumaan jo pakastetun alkion siirrosta. :) Ja kyllä hän kertoi myös että ihan on hyvät edellytykset tehdä vaikka uusi IVF-hoitokin. Ne heittäytyi vallan mahdottomiksi siellä. Vaikka enpä pistäisi vastaan vaikka jonkun ajan kuluttua jotain tämän suuntaista lähdettäisiin kokeilemaankin. ;) Pitkään juteltiin oman lääkärin kanssa ja kiitokseksi veimme hänelle pienen lahjan ja pojan kuvalla varustetun kortin. Saimme myös pojan valokuva-albumiin kuvan missä hän on lääkärin sylissä. Niin ja klinikalta poika sai lahjaksi pehmopupun. Oli kyllä aivan loistava käynti ja nyt sit varmaan jonkun aikaa pysymme pois tuolta (vaikka ainahan me voidaan ohi ajaessa käydä poikaa siellä näyttämässä).

Nyt on tosiaan kaikki ns. viralliset jutut takana ja on aika alkaa keskittymään ristiäisten valmisteluihin. Juhlat on viikon päästä ja paljon on vielä tehtävää. Niinpä tämä mamma hörppää nyt aamukahvinsa kitusiin ja alkaa keskittymään ristiäisjuttuihin.

Kaunista tulevaisuutta

6.5.2015 Yleinen

Eilen soitti hoitavalääkäri lapsettomuusklinikalta. Oli jotenkin helpottava puhelu. Tai ainahan se on. Tuosta lääkäristä on tullut tässä vuosien saatossa niin läheinen, että on helppo puhua asioista hänen kanssaan. Keskustelu on rentoa ja hän jaksaa tsempata ja uskoa onnistumiseen. Nyt sitten odottelen reseptejä, että pääsen aloittamaan foolihapon sekä metformiinin. Metformiinin aloitus jännittää, kun aiemmin siitä on tullut huono olo, mutta onneksi se helpottaa muutaman päivän kuluessa. Kesäkuulle sovittiin uusi soittoaika jolloin sitten lyödään tarkemmin lukkoon aikataulua hoidon suhteen. Siis lähinnä mietitään kiertoa ja sitä missä vaiheessa menen käymään 0-ultrassa jne. Tuo 0-ultra menee varmaan heinäkuun lopulle, mikä kuulostaa ihan hyvältä. Lääkäri oli tosiaan kovin optimistinen hoidon onnistumisen suhteen. Edelleen puhuttiin lääkeannoksen nostosta, jotta saataisiin enemmän munasoluja, pakkaseen saakka. Tietty riski siinä aina on tämän PCO:n takia, ettei tulisi hyperstimulaatiota ja päästäisiin tuoresiirtoon. Täytyy siis toivoa, että kaikki menisi hyvin ja kuten on suunniteltu. Ja hoidon aikana pitää sitten huoli riittävästä juomisesta ja levosta. Minun jalkapallokauteni siis loppuu elokuun alussa kun hoidot alkavat. En ota mitään riskejä sen suhteen. Eikä se turvonnut alavatsa oikein innosta ottamaan juoksuaskelia, joten parempi näin. Painon pudotuksestakin keskusteltiin lääkärin kanssa. Nyt on tavoitteena sama paino kuin viime syksynä, joten voin huokaista helpotuksesta ja ottaa vähän rennommin. Ei tarvitse enää vetää niin hampaat irvessä. :)

Huomenna olisi sitten käynti psykiatrian polilla. Ei sitten jaksaisi yhtään. Kun homma ei toimi niin se ei vaan toimi. Mietin tuossa pitkään, että kuinka saisin asioita puhuttua vielä auki. No tilanne ratkesi vähän jännällä tavalla. Olin yhteydessä oman seurakunnan lapsi- ja perhetyön pappiin ehdottaessani, että täällä meidänkin seurakunnassa järjestettäisiin Tyhjän sylin-messu tai joku vastaavanlainen tapahtuma. Pappi sitten itse ehdotti, että on käytettävissä jos haluan puhua menneistä tapahtumista, joten ensi viikolla sitten katsotaan josko papin kanssa puhuminen auttaisi.

Kuun lopussa meidän olisi sitten vihdoin tarkoitus lähteä Pohjois-Suomea kohti, kun on minun serkkujeni ylioppilas- ja valmistujaisjuhlat. Nyt en voi enää välttää kohtaamasta kaikkia sukulaisia. Ja nyt kohtaan ne kaikki samaan aikaan, samassa tilassa. Luulen, että tilanne menee ihan hyvin. Silloin juhlitaan ja toivottavasti kukaan ei siellä ala mitään kyselemään. Pakenen sitten tilannetta veljeni lasten kanssa vaikka hiekkalaatikolle. ;) Minun vanhemmat olivat täällä meillä vappuna, mutta eipä me asiasta oikein puhuttu. Hyvä niin.

Ai niin, loppuun vielä pakko kertoa teille kun näin toissayönä  niin ihanan unen. Siinä kannoin sylissäni pientä tyttövauvaa, ei ollut kuin korkeintaan kahden viikon ikäinen. Tytöllä oli aivan tummatukka ja sitä oli paljon. <3 Unessa kutsuimme vauvaa meidän vauvan ”tekonimellä”. Vauvan kasvoja en nähnyt, koska pää oli painuneena rintaani vasten. Tuo tunne oli jotain niin ihanaa ja se uni oli täynnä rakkautta. <3 Se, oliko tämä vinkki tulevaan jäänee nähtäväksi…

 

 

Toinen koti

19.3.2015 Yleinen

Pohdittiin tuossa yksipäivä sellaista asiaa, kuinka meidän hoitavasta lapsettomuusklinikasta ja sen henkilökunnasta on tullut jollain tavalla läheisiä tässä vuosien saatossa. Välillä klinikka on ollut meille kuin toinen koti, onhan siellä käyty parhaimmillaan joka viikko, joskus kaksikin kertaa viikossa. Mutta nyt olen jotenkin huomannu kaipaavani niitä ihmisiä, hoitajia ja omaa lääkäriä. Raskauden aikana mietin usein, että kuinka pärjään kun ei ole käyntejä enää klinikalla, että mikä olisi hyvä syy soittaa ja kertoa kuulumisia.

Positiivisen raskaustestin tehtyäni kerroin siitä ensimmäiseksi veljeni avopuolisolle, jonka jälkeen soitin hoitavalle klinikalle. Sama kaava taisi jatkua jokaisessa käänteessä mitä meidän kohdalle tuon neljän kuukauden aikana tuli. Välillä soitettiin ilosta itkien jolloin lapsettomuusklinikallakin iloittiin. Sitten välillä taas itkettiin. Tuo suhde on jotain erilaista. Tiedän, että oli mitä tahansa voin aina soittaa klinikalle ja kysyä tyhmiäkin kysymyksiä. Joku nyt varmaan sanoisi, että tottakai niiden kuuluu toimia ja käyttäytyä niin, kun me siitä palvelusta heille maksamme. No, ei kukkokaan käskien laula joten en usko moiseen. Tiedän ainakin sen, että jokainen työntekijä tuolla lapsettomuusklinikalla on oikeassa paikassa. Ilman tällaista tunnetta, mikä meillä on ja ilman noita aitoja ja välittäviä ihmisiä siellä klinikalla olisimme varmaan lyöneet hanskat tiskiin jo aikoja sitten. Tällä hetkellä koitan vain miettiä jotain hyvää syytä soittaa klinikalle saadakseni taas vähän tsemppiä ja positiivisia ajatuksia elokuuta ajatellen. Ja kun jonain päivänä meidän hoidot tulee päätökseen, emme varmasti unohda sitä millaista hoitoa ja huolenpitoa klinikallamme saimme. Voin niin lämpimästi suositella sitä kaikille. <3