Selaat arkistoa kohteelle lapsen mustasukkaisuus.

Se tunne ku sanot et kaikki on hyvin mut tiiät ite et meinaat romahtaa

26.7.2015 Yleinen

Tää kesä on ollut mulle tosi jännää aikaa, mulle ei oo koskaan sopinut se että on liian paljon aikaa, aikaa johon ei oo kalenterissa mitään määrättyä tekemistä…. Alku kesä meni siivotessa ja laitellessa piti lapsen huone laittaa kuntoon ku ei siel mahtunut enää ku kolan kanssa kulkemaan ja muutenkin koitti sisustaa kotia niin et on hyvä olla…. Mun lapsi on käynyt aina isällään mut jotenkin se on ollut tosi epäsäännöllistä ja nyt mä tiiän jo valehtelevani mut ei se mitään niin joka tapauksessa kesällä mä sitten heräsin siihen et hemmetti eksä menee jussina naimisiin…. Alkuun ei tuntunut miltään olinhan mä sen tiennyt et niin he aikovat mut jossain siin kesäkuun alussa alkoi tajuamaan ettei mua oo kutsuttu ja sit niistä puhuttiin mut jotenkin vaivaantuneesti AINA kun mä olin paikalla niin jotenkin sitä alkoi ajattelemaan niitä aikoja kun me oltiin minä ja hän ja meidän lapsi perhe. Toisaalta sitä osasi kuitenkin olla iloinen että oli löytänyt puolison mistä meiän mukelo pitää mutta kyllä sitä ajatteli että me ei koskaan kunnolla edes suunniteltu naimisiin menoa ja jotenkin tajusin että nyt se ei koskaan enää sitten tule enää meidän luokse.

No niinhän se meni sitten että jussina mä sitten join, perseet ja  mun frendi kysyi mitä ihmettä?  Koitin sanoa ku ahistaa mut ei se tajunnut ei se alkoholikaan auttanut eikä siihen auttanut sekään että meiän lapsi ilmoitti että mä en sitten koskaan tuu menee naimisiin tai jos meen niin hän ei osallistu. Liekö ollut sitten hieman pelkoa että isin aika ei riittäisi enää kun hän naimisiin menee mutta kaikista hulluinta tässä tekee sen että mä olin tuohon jussiin saakka kuin nunna (no joskus baarissa lähdin jatkoille jonkun kaa) niin sitten jussina mä löysin kivan kaverin ei me nyt edelleenkään puhuta et seurusteltaisiin mutta on se kiva mut on yksi ongelma se on nuorempi kuin mä ja niinkuin jo esittelin itseni aiemmin siihen laitoin mä olen elämää ehtinyt nähdä jo enempi eli meillä on 8vuoden ikäero ja oon koittanut siihen nyt sopeutua koska mä oon oikeasti onnellinen. Mut nyt ku sain tän kirjoitettua niin aloin miettii et onko tääkin seurausta siitä et tunsin niin suurta kateutta jaahistusta mut en usko…. Tosiaan ennen tätä oon ollut 2vuotta sinkkuna ja se teki mulle hyvää mutta kyllä sitä on alkanut kaipaamaan rinnalleen ihmistä joka jakaisi elämän ilot ja surut sekä olisi osa perhettämme ja saisi rakastaa ja tulla rakastetuksi se on musta yksi elämän hienoimpia asioita rakastaa ja saada rakkautta. Mä oon pitkään rakastanut vaan mun lastani ja nytkun mun huomiota on ollut jakamassa joku muu niin voin sanoa oon saanut purra hammasta yhteen että oon kestänyt meinaa lapsen mielestä mä oon tyhmä ja mä enää rakasta häntä kun halaan miespuolista ystävääni on tää kyllä ollut niin ihanaa ton jussin jälkeen et en tiiä mitä seuraavaksi keksin että meidänkin kotona on taas rauha maassa. Mutta ainakin olen itse sitä mieltä että minullakin on oikeus olla onnellinen ja saada rakkautta ja antaa sitä. En tiiä miten vaan toimin kun lapsi vahtii vaikka laitan nukkumaan koko illan että halataanko tai pussataanko ja jos jotain minkä hän kokee mustasukkaisena/uhkana juoksee huutaen paikalle väittäen että en välitä ja rakasta enää…. Itselläni ei ole keinoja enää tilanteessa joten jos sinulla on neuvoja otan mielelläni vastaan….

Heitän myös ilmoille kysymyksen onko sinuta äidillä oikeus parisuhteeseen ja onneen vai keskitytkö itse mielummin vain lapsee?

Tulen jatkossa kirjoittamaan taas arjestamme koen tämän jo nyt hyvänä purkkaus keinona ja saan ne asiat jotka mielessä painavat pois…

 

———————JÄTÄTHÄN VIESTIÄ JOS PIDIT LUKEMASTASI———————–