Selaat arkistoa kohteelle Lahjakkaan lapsen tragedia.

Pau

Lapsi täydentämässä naisen itsetuntoa

12.4.2015 elämyksiä ja pohdintaa

Eräs tuttavani kolmenkympin nurkilla tuumasi, kuinka oli viimeaikoina havahtunut huomaamaan sen kuuluisan naisen ensimmäisen kuoleman kolkuttaneen oveaan jo muutamia kertoja – kaksikymppiset neitoset käänsivät ravintoloissa miesten katseet pois hänestä. Opiskelun ja mieskeskeisen elämänrytminsä sijasta hän ryhtyikin pikkuhiljaa haaveilemaan omasta lapsesta mainiten, että toisin kuin miehet, oma lapsi olisi ainakin pysyvästi häntä varten. Lause kalskahti jo tuolloin mielestäni oudolta, mutta toisaalta olin aina ollut sitä mieltä, ettei lapsien saaminen voinut olla muuta kuin omien tarpeiden tyydyttämistä, joten pistin lauseen samaan koppaan kyseisen ajatuksen kanssa.

Ostin eurolla psykoanalyytikko Alice Millerin kirjan ”Lahjakkaan lapsen tragedia” (1979), jossa esittelyn mukaan kuvataan selkokielellä narsismin taustoja ja ilmenemismuotoja. Kirjassa narsismia kuvataan alla olevien katkelmien mukaisesti, mikä oli minulle herättävää tajutessani narsismia löytyvän itseäni hyvin läheltäkin, muualtakin kuin naistenlehtien kohtalopalstoilta.

”Näillä ihmisillä on itsellään runsaasti kykyjä, joita he ovat myös kehittäneet, ja usein he ovat myös saaneet kiitosta lahjakkuutensa ja saavutustensa vuoksi. Tälläisilla ihmisillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla voimakas ja horjumaton itseluottamus. Siinä samassa he ovat ahdistuksen tai syyllisyyden ja häpeäntunteen kourissa. Mistä johtuu, että nämä ihmiset kärsivät tuollaisesta syvästä narsistisesta häiriöstä?”

Miller käy kirjassa läpi kasvatuksen merkitystä narsismin kehittymisessä. TERVE NARSISMI kehittyy, jos vanhemmat ovat niin lahjakkaita ja rohkeita, että tulevat toimeen ilman lapsensa saavutuksia. Lapsi voi rauhassa käydä läpi kapinansa äitiä haavoittamatta, ”äidin varmuutta järkyttämättä, hänen valtaansa kaventamatta, hänen tasapainoaan vaarantamatta”.

Miksi olisi niin tärkeää, että lapsi saisi rauhassa käydä läpi tunnetilansa? Millerin mukaan narsismin yksi kovimmista hinnoista on depressio. ”Se depressiosta eli masennukseksi kutsumamme tila, jonka koemme tyhjyytenä, olemassaolon tarkoituksettomuutena, köyhtymispelkona ja yksinäisyytenä, on mielestäni riipaiseva osoitus nykypolven vaivaavasta kyvyttömyydestä saada kosketus itseensä eli itsestään vieraantumisesta”. Äkkiseltään ajateltuna ihmisiä tuntuu koettelevan edelleen sama vaiva.

Mistä puolestaan narsismi sikiää? Millerin mukaan äidin narsismista, johon lapsi sopeutuu itseään tukahduttamalla: ”Lapsen voi kasvattaa mieleisekseen. Häneltä voi saada kunnioitusta, hänet voi mukauttaa omiin tunteisiinsa, hänen rakkaudessaan ja ihailussaan voi peilailla, hänen rinnallaan voi tuntea itsensä voimakkaaksi… Lapsi vaistoaa tämän, ja luopuu jo hyvin varhain ilmaisemasta omia tarpeitaan.” Narsistinen äiti saattaa helposti kokea, että häneltä vaaditaan liikaa, lapsi sitoo ja riistää häntä. Lapset siis oppivat miellyttämään muita, ja aikuisuuteen mennessä ovatkin mahdollisesti oppineet tunneherkiksi muille ihmisille ja saattavat olla kyvykkäitä tulkitsemaan muita. Miller tuumaakin monen psykoanalyytikon olleen narsistisen äidin kasvattama.

Lapsen tarina noudattelee Millerin mukaan seuraavanlaista polkua: ”Lapsi ei ole perillä omista tarpeistaan, ja on siis pahasti ’vieraantunut’ itsestään. Jos tilanne on tällainen, lapsi ei pysty eroamaan vanhemmistaan ja tukeutuu aikuisenakin alinomaan kumppaneihin, ryhmiin ja varsinkin omiin lapsiin.”

”Hänen täytyessään olla jotain erityistä hän ei voi olla mitä on, ja ymmärrettävästi menettää itsetuntonsa. Mitä enemmän hän sitten yrittää pönkittää horjuvaa omanarvontuntoaan, sitä pahemmin hän kärsii narsistisesta heikkoudestaan. Tällainen ihminen ei ole koskaan vapaa, sillä hän on suunnattoman riippuvainen muiden osoittamasta ihailusta ja koska hänen itsekunnioituksensa on sellaisten ominaisuuksien varassa, jotka saattavat koska tahansa pettää”.

Narsistin kasvattama lapsi on siis yleensä lahjakas ja tietyillä mittareilla menestyvä, mutta kääntöpuolena Miller mainitsee aikuisena helposti yllättävän tyhjyyden ja masennuksen, sillä itsekunnioitus pohjautuu korkean minäihanteen toteutumiseen, jolloin narsisti on altis loukkaantuvuudelle ja rauhattomuudelle. ”Monesti masennus saa vallan vakavan sairauden, vamman tai vanhenemisen jälkeen. Esim. erään ikääntyneen naimattomana naisen ulkonainen narsistisen tyydytyksen lähde ehtyi vähän kerrassaan hänen kadottaessaan miesmaailmassa kauan nauttimansa suosion”.

—–

Huomautan, että tätä pätkää kirjoittaessani olen sortunut valitsemaan kirjasta katkelmat, jotka minun oli helppo ymmärtää ja sitoa omiin havaintoihini, en siis välttämättä tulkitse oikein alkuperäistä ajatusta. Lisäksi minulla ei ole alan koulutusta, joten tiede mahdollisesti hionut käsitteitä ja oppeja Millerin ajoista.

Toivottavasti en koskaan aseta lapselleni odotuksia, joiden varassa oma onneni olisi. Onnistuisinpa antamaan turvallisen ympäristön, jossa lapsi voisi kehittyä omanlaisekseen ilman riippuvuussuhteiden (päihteisiin tai ihmisiin) kehittymistä. Luulen, että koulumenestys ei ole tae onneen, mutta muiden ihailusta ja odotuksista riippumaton itsetunto ja ihmissuhteet ovat.