Selaat arkistoa kohteelle labradorinnoutaja.

Metsälenkin riemut

6.2.2015 Yleinen

pieni5

 

Esittelen teille kaksi lempipuuhaani, joita metsässä voi tehdä.

Tietysti kaikista hauskinta on juosta täysillä, mutta silloin

viipotan niin lujaa, ettei kamerakaan pysy vauhdissa.

Olen kohtuullisen hyvä raivaamaan metsää, vaikka itse niin sanonkin.

Valitsen sopivan riu´un ja pistän sen poikki. Yksinkertaista!

 

 

pieni1 pieni3 pieni4 pieni2 

 

Tähän toiseen hauskaan juttuun tarvitsen mammaa. Se piilottaa minulle nameja kivien koloihin ja muihin hankaliin paikkoihin. Etsin niitä erinomaisen nenäni avulla, mutta joskus joudun ottamaan jopa tassut käyttöön.

pieni8 pieni6 pieni7

 

Toivottavasti teillä on yhtä hauskoja metsäretkiä kuin meillä!

-Aino

 

Viikonloppu

6.2.2015 Yleinen

Aino Nipsun muistokivellä

 

Olen onnellinen, sillä on viikonloppu.

Se tarkoittaa sitä, että me nukumme koko

perheen kanssa pitkään ja sitten olemme kotona koko perhe.

 

Ajattelin kertoa teille seuraavassa

viestissäni kaikista lempijutuistani.

 

 

– Aino

Hauska tavata!

4.2.2015 Yleinen

Nimeni on Aino. Osa teistä onkin jo lukenut minusta toisessa blogissa. Alkuun nopea perehdytys uusille ystäville.

Minulla oli ikää 4 kuukautta, kun muutin maailman parhaaseen paikkaan. Siellä oli kaksi koirarakasta ihmistä, sekä oranssi koira nimeltä Nipsu. Mammani huomasi, että minä en olekaan mikään tavallinen koira. Onneksi olin päätynyt ymmärtäväiseen kotiin, jotka nopeasti ottivat yhteyttä suurista suurimpaan koirien ystävään – ongelmakoirakouluttaja Jenny Frantsiin. Hän taikoi esiin minusta parhaat puoleni. Minulla on kuitenkin niin heikot hermot, että koulutus on jatkunut ja jatkunut. Se ei minua haittaa, sillä saan monta namia joka kerta treenatessa. Mammalle on taitanut tulla jo pari harmaata hiusta minun hassutusteni vuoksi. Onneksi osaan kotona sisällä olla suloinen kuin pieni enkeli, jolloin arkemme tasapainottuu.

Vähän yli kuukausi sitten pientä perhettämme kohtasi kamalin asia maailmassa: Nipsu oli niin kipeä, että se piti viedä eläinlääkäriin lopetettavaksi. Nipsu-isosiskollani oli ikää vain 2 vuotta ja 10 kuukautta. Loppuaikana Nipsu oli niin kipeä, että puraisi minua, jos kävin vähänkään liian lähelle sitä. Nipsu oli hieno koira, yritän joka päivä olla yhtä hieno kuin se. Vaikka vanhemmillani on Nipsua kova ikävä, ne ymmärtävät, että minä olen oma koirapersoonani ja minulla on omat hassut tapani.

Tässä oli nopea kertaus elämästäni tähän asti. Ikää minulla on nyt 1 vuotta ja 4 kuukautta.

Osaan esittää vakavastiotettavaa koiraa,

Aino vakavastiotettavana koirana

mutta oikeasti olen tällainen naurunaama.

Aino naurunaamana

Nyt siirryn katsomaan mamman kanssa televisiota, se on yksi lempipuuhistani. Tapaamisiin!

/Aino