Selaat arkistoa kohteelle kylmä.

Virtasen Elmeri palaa kotiin

17.12.2017 Alkoholiko hallitsee, Yleinen

 

 

Oli syksyinen ilta. Vettä oli satanut koko päivän. Ja lapsetkin olivat tulleet koulusta kotiin. Kerttu äiti oli vaan tuskainen. Tuskainen siksi kun Elmeri oli lähtenyt aamusta keräämään vanhalle tutulleen rankoja, eli polttopuita metsästä. Kello kävi jo kahdeksaa illalla ja oli pimeää. Kerttu kuitenkin tiesi, että ei siellä ole puita kerätty, vaan on taitanut tämä päivä mennä taas viinan kanssa leikkimiseksi. Enemmän häntä säälitti heidän hevonen. Hevonen oli jo vanha ja nytkin se joutuu seisomaan sateessa ulkona. Äijät kuitenkin istuvat sisällä viinaa juoden.

Kerttu ajatteli, että hän vielä odottelee yhdeksään asti, ja lähtee sitten hakemaan hevosen kotiin. Aikaa kului ja Kerttu kävi ikkunoista katselemassa ulos, jos hevonen tulisi pihaan. Ja sitten kuuluikin yskintää pihalla. Vaimo vetäisi takin niskaan ja lähti ulos katsomaan, onko se Elmeri jo kotiin tulossa. Hän raotti ulko-ovea ja kurkisti ulos. Vesipisarat hakkasivat seinään, ja siitä riitti pisaroita myöskin Kertun kasvoille. Elmeri torkkui kärryllä, aivan tiedottomassa tilassa. Hän ei tiennyt maailman menosta mitään. Ensin oli saatava isäntä sisälle ja sitten seuraavaksi vietävä hevonen talliin. Kerttu laittoi Elmerin käden kaulansa taakse ja alkoi viemään Elmeriä sisälle. Elmeri oli melkein jalaton mutta pystyi kuitenkin jonkin verran itseään kannattamaan. Vaikka sivuaskeleita he joutuivatkin ottamaan, päästin kuitenkin ovelle ja siitä sisälle. Kerttu jätti isännän keittiön lattialle makaamaan ja lähti ottamaan hevoselta valjaita pois.

Hevonen oli riisuttu valjaista ja laitettu ruokaa eteen. Samalla Kerttu kuivasi hevosta vanhalla pyyheliinalla, ettei se saa mitään tautia. Kerttu purskahti itkuun, kun hän jutteli vanhalle eläin ystävälle asioita, joita ei koskaan pystynyt miehensä kanssa puhumaan. Hevonen tuntui ymmärtävän paremmin asioita, kun talon isäntä. Ei isäntä koskaan vaivautunut kuuntelemaan, jos vaimolla sattui asioita olemaan. Hän joko istui tuvan tuolissa ja söi, tai luki lehteä tai meni ulos jotain tekemään, jos ilmat sen sallivat. Ja jos jossain piti käydä, tuli hän aina kännissä kotiin. Siksi monesti Kerttu jutteli asiansa hevoselle tai lapsille.

Hevonen oli kuivattu ja saanut ruokaa, Nyt piti lähteä isäntää riisumaan. Lapsetkin olivat jo isänsä tavanneet ja istuivat keittiön pöydän ympärillä katsellen hiljaa kännistä isäänsä. Vaimo napitti takin napit auki. Sai vedettyä kädet pois hihoista, ja seuraavaksi saappaat ja housut pois. Tyyny pään alle ja peitto päälle, nukkukoon siinä nyt niin kauan, kun herää. Kuitenkin hän jätti pienen lampun palamaan keittiöön, ettei isäntä vaan pelästy, kun herää.

Niin oli taas yksi päivä kulunut. Kerttu ohjasi lapset nukkumaan samalla kuin itsekin meni levolle. Kuitenkin hän päätti lukea vielä kirjaa pienen hetken, koska virkistyi hevosta talliin viedessä. Hän kuulosti välillä, kuuluuko keittiöstä mitään ääntä. Mutta hiljaista tuntui olevan ja hän sulki kirjan ja silmänsä ja alkoi myös nukkumaan.

Kerttu heräsi kuuluisan kukon kiekaisun aikaan. Vaatteet päälle saatuaan, hän lähti katsomaan, onko isäntä jo herännyt. Hän katsoi, että Elmeri oli ihan samassa asennossa, kun hän oli sen siihen illalla jättänyt. Arkaillen hän kokeili kaulalta valtimosta, sykkiikö sydän enää. Ei sykkinyt ja Elmeri oli jo aivan kylmä. Itku purskahti silmään Kertulla. Hänen itkustaan ei tahtonut tulla loppua kuin vasta sitten kun lapset tulivat yläkerrasta alas. Lapsilla silmät pyöristyivät, kun he näkivät isän makaamassa edelleen lattialla ja äitinsä itkevän. Lapset menivät äitinsä ympärille, ja halasivat häntä. Sitten alkoivat lapsetkin itkemään. Tiina ja Miia itkivät mutta Ilpo oli totinen, hän ei itkenyt, vaikka halasikin äitiään lujasti.

Viimein Ilpo kysyi, että meidän on lähdettävä kouluun. Kului hetki, kun äiti ilmoitti, että tänään ei tarvitse mennä kouluun, hän soittaa opettajalle. Samoin on soitettava myöskin lääkärille.

Opettajalle oli soitettu ja lääkäri kävi toteamassa, että Elmeri on kuollut. Seuraavaksi tuli hautajaisten järjestämiset. Onneksi Kertun sisko asui pienen matkan päässä, jonne hän myöskin soitti. Sisko tulikin Kertun luo juuri silloin kuin ruumisauto tuli hakemaan Elmeriä pois. Ja kun auto lähti, alkoi Kerttu taas itkemään. Sisko koitti lohdutella ja lupasi laittaa aamupalaa heille ja lapsille. Mutta vaikeaa oli mitään syödä, mutta yritettävä oli kuitenkin.

Päivät kuluivat ja Elmerikin pääsi haudan lepoon. Ei hautajaisissa väkeä paljon ollut, kun tämä pariskunta ei oikein missään liikkunut. Ja ei Kerttu oikein uskaltanut isäntää mihinkään naapuriin pyytää, kun tiesi, että kännin hän taas ottaa. Kerttua hävetti aina isännän juominen. Jos olisi ottanut, vaikka yhden tai kaksi lasia, mutta aina piti vetää koko pullo tyhjäksi.

 

Päivät kuluivat hiljalleen. Lapset kävivät koulua ja Kerttu syötteli hevosta ja muutenkin piti huolta tästä arvokkaasta eläin ystävästä. Mutta ei ollut mitään tekemistä. Asunto oli syrjässä, josta kirkonkylään oli kolmisen kilometriä. Maa pläntti oli pieni vajaan kahden hehtaarin suuruinen, sillä paikalla ei elä. Jotain oli keksittävä tai sitten lähdettävä hakemaan kunnalta avustusta. Kerttu istui pihalla olevan ison kiven päällä ja mietti asioita. Kun samalla sattui sisko pyöräilemään pihaan. ”Mitäs se sisko täällä kivellä istuu mietiskelemässä”. ” Kun ei tiedä mitä alkaisi tekemään, että saatais rahaa jostain”. ”Niin töitähän täällä ei ole mutta kuulin, että tuonne vanhalle nuorisoseurantalolle haetaan siivoojaa. Sinne tulee jonkun viikon kestävät myyntitapahtuma. Kunta koittaa saada ihmisiä asukkaiksi ja jos täällä on sellaisia ihmisiä jotka käsillään askartelevat jotain, niin voivat tulla myymään omia tuotteitaan. Kunta koittaa auttaa sellaisia ihmisiä eteenpäin, että jos vaikka jotain tuotteita löytyisi joita voisi laittaa, vaikka sarjatuotantoon. Mitäs sanot, soita sinne äkkiä, tai menee sekin ainut paikka sivu suun”. Lehdestä katsottiin ilmoitus ja Kerttu soitti numeroon viipymättä ja sisko jäi juomaan kahvia ulos. Kerttu tuli hetken päästä hymyilevänä ulos. Mä sain sen paikan. Oli kuulemma joku toinenkin soittanut. Mä kerroin hänelle, että isäntä kuoli juuri ja, että on kolme alaikäistä lasta. Niinpä se paikka on sitten minun. Kiva kun tulit ja kerroit tästä hommasta. Huomenna pitäis sinne aamusta mennä. Siellä on joku mieskin, joka hoitelee paikan päällä käytännön asioista.

Aamulla Kerttu lähti pyöräilemään nuorisoseurantalolle. Hänellä oli iloinen mutta kuitenkin jännittynyt olo. Hän ei ollut koskaan ollut töissä, jos ei lasketa sitä aikaa, kun lapsena oli ollut sokerijuurikkaita harventamassa. Mutta sitten tulikin Elmeri kuvioihin. Hänellä oli hevonen, ja valmis talo jonne melkeinpä heti muutin. Sitten tuli lapsia, että ei siitä oikein mihinkään päässyt töitä kyselemään. Elmeri teki pieniä auttamis- hommia josta sai pikkuisen rahaa. Mutta nyt minä poljen omaan työpaikkaan.

Kerttu saapui talon pihaan, jossa erän mies jo häntä odotteli. Mies tuli esittäytymään ja kertoi nimekseen Mattin. Ja sitten lähdettiin katsomaan taloa sisältä. Keittiö pitäisi luututa, kun täällä keitetään kahvia ja tehdään vähän leipiä, jos sattuu ihmisille tulemaan nälkä. Samoin tämä juhlasali, kun tänne tulee myyntipöytiä. Wc:t, ja eteiset sun muuta, että kyllä hommia löytyy. Sitten myyntityötä tehdään täällä näillä näkymin kuukauden ajan ja siivota täällä pitäisi joka päivä ja keitellä kahvia. ”Miltäs tää tuntuu” kyseli Matti. Kerttu oli onnellinen tästä työstä, kumpa saisi jotain muutakin työtä, kun tämä loppuu. ”Mennään nyt tää työ ensin loppuun. Kyllä kunnalla on muitakin suunnitelmia kuulemma tulossa”. Miltäs tuntuu, otatko tämän työn, niin tiedän kertoa pomolle asian”. ”Otan tietenkin, tää oli erittäin hyvä asia, että sain tämän työn”.” Huomen aamulla sitten tuut tänne ja tässä on sulle avain. Mä tulen tänne jossain vaiheessa ja tuon sulle kahvia, että voidaan sitä nautiskella työn välissä”.

Kerttu lähti polkemaan pyörällään kotiin, mutta päätti käydä siskonsa kautta kertomassa työstä. Ja sitten kotiin, koska lapset tulevat kohta koulusta.

Niin päivät kuluivat ja taloa siivottiin oikein juuriharjan kanssa. Mattikin huomasi, että talo oli saanut jo juhlavan olon. Kahvia keitettiin välillä ja syötiin eväitä. Talosta ei kukaan ollut pitänyt huolta aikoihin. Molemmat kertoivat omista kotioloistaan. Tuli selväksi, että Matin vaimo oli ottanut eron, Kerttu ihmettelikin asiaa, mutta ei kehdannut kysyä syytä. Tehtiin töitä ja joskus Mattikin jäi auttamaan, kun Kerttu pesi ikkunat. Ikkunat olivat tarttuneet kiinni, kun niitä ei oltu aukaistu pitkään aikaan.

 

Pikkuhiljaa Kerttu ja Matti ystävystyivät ja enemmän, puhuttiin jo henkilökohtaisimmista asioista. Ja jo ensimmäisen tilin saatuaan, Matti pyysi Kerttua heille juomaan kahvit. Mutta ei Kerttu vielä tohtinut lähteä Matin kotiin. Vaan hän lähti kotiin, kun lapset olivat tulossa koulusta. Taas kului muutama päivä, kun sattui Kertun pyörän kumi puhkeamaan. Matti auliisti lupasi viedä Kertun kotiin ja paikkaa kumin samalla. Näin sovittiin ja Matti kyyditsi Kertun kotiin. Kerttu laittoi kahvit valumaan ja laittoi oikein pullaa pöytään. Matti korjasi pyörän kumin ja sitten odoteltiin lapsia koulusta. Näin pääsi Matti jo hiukan lähemmäksi Kertun maailmaa.

Aamulla jo töissä yritti Matti saada Kertun huomiota osakseen. Hän jo kyseli, että olisiko mitenkään mahdollista, että voisin muuttaa Kertun luo. Kerttu hiukan hämmästeli moista asiaa, kun ei Elmerikään ole ollut haudassa, kun vajaa kolme kuukautta. ”Ehkä ei nyt kuitenkaan vielä”, kertoi Kerttu. ”Mutta kun omistaja vaatii taloa omaan käyttöön, niin mun pitäisi muuttaa sieltä pois”. Nyt tuntuivat asiat menevän solmuun. Matti koitti saada Kertun suostumista kaikenlaisilla verukkeilla. ”Ajatteleppa, että mulla olisi auto, niin pääsisit sinäkin liikkumaan lasten kanssa paremmin. Ja mä osaisin tehdä remonttiakin, kun Teillä näkyy olevat aika paljon laittamista sisällä ja ulkopuolella. Kyllä talo kaipaa aina miestäkin tekemään ne rouvimmat työt. Kerttu tuntui olevan vaikean päätöksen edessä.

Seuraava yö meni miettiessä, kuinka hän saisi uskottavasti Matille sanottua asian, että hän uskoisi kerralla. Sitten kun Kerttu oli jo luovuttamassa ajattelut, syntyi jonkinlainen salaman isku hänen päässään. Meillähän on saunan yhteydessä aika suuri saunakammari. Sitä pitäisi tietenkin laittaa, kun sille ei ole mitään koskaan tehty. Se on ollut sellainen varasto, jossa on varmasti aivan turhaa tavaraa. Nyt oli Kerttu saanut jonkinlaisen päätöksen asiaan. Aamulla hän kertoo Matille ehdotuksensa.

Aamulla nuorisoseurantalolla jälleen tavattiin. Aamupäivällä keitettiin kahvit ja Matti tietenkin otti  taas asian esille. Kerttu kuitenkin toppuutteli Mattia, että saako hän kertoa tämän asian ensin. Kerttu kertoi saunakammarista, että jos se laitetaan yhdessä kuntoon, niin pääsisit sinne asumaan ns. vuokralle. Jos näin tehtäisiin, niin eivätpä pääse ainakaan kyläläiset tämän asian kimppuun, jos asuisit täällä talossa. Kai mä kuitenkin saisin nukkua siellä sun vieressä. Et tosiaan, sen takiahan se saunakammarikin kuntoon laitetaan. Vielä se Matti koitti jurnutella vastaan, mutta Kerttu nosti sormensa pystyyn, ja sanoi, ”Tämä asia on nyt sitten näin päätetty”. Niin oli asia päätetty ja Matti lupas ottaa peräkärryn mukaan ja työkalut sinne.

Niin alkoi saunakammarin rakentaminen kuntoon. Jopa Kerttukin oli iloisella mielellä, kun nyt hänelläkin oli jotain tekemistä. Oli mies, joka käsillään sai aikaan kaunista jälkeä. Kammari valmistui ja Kerttu oli saanut itseensä naurun takaisin. Jopa lapset olivat auttamassa rakennustöissä. Nyt oli saunakammari kunnossa, ja sitä piti juhlia. Sauna laitettiin lämpiämään ja Matti haki autostaan korillisen kaljaa. Kerttu hiukan ihmeissään katsoi sitä kaljakoria. Hän oli saanut kaiken näköisistä kaljoista ja viinoista tarpeekseen edellisen miehensä aikana. Oli hän katsellut aina iltaisin, kun Matti oli lähtenyt kotiinsa, useampia kaljapulloja saunan parven vieressä. Mutta ei silloin siihen vielä osannut puuttua.  Nyt kun Matti kantoi korillisen hänen silmiensä edestä saunaan, se tuntui hänestä niin vasten mieliseltä. Hänen oli pakko siitä sanoa Matille. ”Minä en sitten tykkään tuosta juomisesta. Niin paljon harmia viinakset on meidän talouteen tehneet, että en tykkään siitä yhtään. Hänen aikana et ainakaan sitä juo, ja pidä se mielessä”. Matti koitti vielä sanoa, että ”ei nyt yksi kalja mitään tee, ja voisithan sinäkin ottaa hänen seurakseen, vaikka yhden pullon”. ”Tästä nyt ei sitten enää puhuta”.

Saunaan mentiin, Kerttu meni tyttöjen kanssa ja Ilpo meni yksin. Koitti Matti tulla Ilpon kanssa, mutta Ilpo ei aukaissut ovea. Matti odotteli ulkona niin kauan kuin Ilpo tuli saunasta. Sen jälkeen oli Matin vuoro mennä yksin saunaan. Ei Matti oikein tajunnut Kertun kiukkua. Oletteli vain, että mitä tuommoisesta kaljasta pitää alkaa ärhentelemään.

Seuraavana päivänä mentiin töihin. Se oli hiljainen automatka. Kerttu oli hiljaa, vaikka Matti koittikin jotain puhua, ei Kerttu vastannut.

Nuorisoseurantalolla alkoivat tänään myyjäiset. Kerttu huolehti keittiön antimista apulaisensa kanssa. Matin tehtävänä oli auttaa näytteille panijoiden tarpeista, mitä kaikkea sähköjohtoja kukakin tarvitsi. Väkeä tuntui tulevan, ei ainoastaan omasta kylästä, vaan myöskin naapurikylistä. Kunnan merkkihenkilöt katselivat myyjäistein tuotteita ja kävivät jokaista haastattelemassa. Kunnan puolesta se oli tärkeää, sillä jos jostain löytyisi sellainen itse tehty tuote jota pystyttäisiin hiukan koneellisesti auttamaan, olisi kunnalla tarjolla sellaisen tuotteen tekemiseen tiloja. Ja jos vielä saisimme työntekijöitä lisättyä näitä tuotteita tekemään.

Kerttua lähestyi eräs mies, joka oli kunnalla töissä. Hän siinä alkoi kyselemään, että ”Onkos Matti saanut Teiltä vuokra-asunnon. Se on hyvä, kun joutuu lähtemään siitä entisestä asunnosta pois”. Kerttu hiukan höristeli korviaan, ja kyseli, että miksi joutuu lähtemään.” No mikä mä nyt sitä olen sen paremmin kertomaan, mutta ei kai pystynyt vuokria maksamaan. Kai se kaljoittelu kulutti rahat niin tarkkaan”. Vai kaljoittelu, tuumi Kerttu ja jatkoi keittiössä kiireellistä työntekoaan.

Päivä kääntyi iltaa ja myyjäiset päättyivät. Huomenna jatketaan ja periaatteessa koko viikon vielä. Kerttu ja Matti ajelivat autolla kotiin. Päivä oli ollut Kertulle raskas. Koko päivä jalkojensa päällä väsyttivät koko kehoa. Ja vielä erään miehen kertomuksen Matin juomisesta, eivät tehneet mieleenkään mitään kivaa oloa. Hiljainen oli auto, ei siellä kuulunut puheen sorinaa. Matti tietenkin yritti, koska eihän hän ollut tehnyt mitään. Kaljan juontihan on ihan normaalia miesten juontia. Mutta ei Kerttu vastaillut muuta, kuin aja vain kotiin, että pääsen huilailemaan. Ja niin päästiin perille omaan kotiin. Kerttu säntäsi nopeasti sisälle, sulkien ovet perässään. Matti aikaili pihassa, mutta rohkaisi mielensä ja meni myös perässä sisälle. ”Miksi olet noin vihainen”. ”En tiedä viitsinkö edes kertoa. Minä olisin toivonut, että kun tänne tulet asumaan, kertoisit edes totta. Valehtelusta en tykkää, sen tulet huomaamaan”. ”Mitä minä olen sulle valehdellut, nyt en tajuu”. ”Minkäs takia sinä jouduit siitä asunnosta luopumaan. Oliko se kalja tai jokin muu, kun et pystynyt vuokraa maksamaan”. ” No niin, sitä tuntuu ihmisillä olevan aikaa juoruta toisten asioita ympäri kylää”. Ja niin Matti vihapäissään lähti ulos. Häntä loukkasi asia, joka koski kaljan juontia. Vai en pystynyt vuokraa maksamaan, tuumaili mies, astellessaan pihalla.Viikko mentiin mykkäkoulua. Kumpikaan ei puhunut kuin aivan tarpeellisen asian, mikä välttämättä oli pakko sanoa. Mutta kun viikko oli kulunut, katseli Matti, ettivät lapset olleet aivan lähellä. Otti hän Kertun kädestä kiinni ja pyysi anteeksi. Kertun silmät puhkesivat kyyneliin. Kerttu ei voinut peitellä muulla kuin esiliinan helmalla silmiään. Antoihan hän Matille anteeksi. Matti jatkoi vielä, ”en ole kaljaa ostanut enää viikkoon ja koitan pitää siitä kiinni. Se vaan oli mulle niin vaikea paikka, kun emäntä otti eron ja muutti pois”. Niin muuttui elämä täysin. Myyjäisissä käytiin tekemässä työtä ja sekin tuntui olevan menestys. Jopa jälkeenpäin löytyi myyntilistoilta pari tuotetta, joita pienellä kehitystyöllä saatiin menestys tuote. Kunta luovutti kahdelle eri tuotteelle omat hallit, jossa tuotetta kehiteltiin ja uusia tuotteita keksittiin. Muutama henkilö sai vielä vakinaisen paikan, josta kunta oli mielissään. Ja jatkoakin seurasi. Kunta laittoi lehteen uusien tuotteiden kehittelyn ja valmistuksen. Ja asukkaat alkoivat oikein miettimään, mitä voisi alkaa tekemään.

Aika kului ja tuli vuosi täyteen siitä, kun Elmeri oli haudattu. Matti pääsi tulemaan saunakammarista jo tuvan puolelle asumaan ja nukkumaan. Moni asia tuli muuttumaan. Kerttu pääsi siivoojaksi kunnantalolle ja Matti jatkoi ””yleismies Jantusena” myöskin kunnan palkkalistoilla. Kertun pienen tontin valtasivat nyt vihannekset ja juurikkaat. Niitä koko perheen voimilla hoideltiin. Kaikilla oli töitä ja sadosta nautittiin syksyllä, ja mikä tärkeää, koko talven.

 

Mitä pidit, anna kommenttia

 

piki

Aika herätä

31.12.2016 Yleinen

Kuten sanottu, lukiosta pääsemistäni seurasi elämäni paras kesä. Siitä tasan vuoden päästä oltiin luisumassa takaisin alkuun. Nyt on Joulukuun viimeinen päivä ja täällä ollaan. Lähtöruutuun palaaminen ei kuitenkaan muuttanut mitään ennen kuin huomasin jääneeni siitäkin kauemmas. Olin astunut ulos pelilaudalta.

9.12.2016, Perjantai klo 18:20
”Se päivystyksen lääkäri istui viereeni ja katsoi minua vakavana. Hän lausui sanansa harkitusti, painavasti ja hitaasti. Ymmärsin kyllä. Jos en ala syömään, edessä on sairaala. Sydämeni ei kestä. Elimistöni on saatava pois kuivumistilasta. Kidutan sydäntäni. Kidutan itseäni. Istuin hiljaa ja nyökkäilin. En tiedä uskonko enää edes parantumiseen… Välillä se vaan tuntuu niin kaukaiselta, vähän niin kuin joltain tarulta tai legendalta. Jännitin vain sitä pääsisinkö kotiin vai en. Yleensä minun päivystysreissuni päätyvät osastolle.”

Kaikki rakentamani on viety minulta silmän räpäyksessä. En ole kykeneväinen asumaan yksin, ja sairaalan ovi aukenee minulle päivä päivältä enemmän. Sydämeni on alkanut sanoa itseään irti. Rytmihäiriötyyppiset kohtaukset eivät säikäyttäneet minua ennen kuin pulssini nousi hälyttävän korkealle punnituksessa. Nyt istun paikoillani koettamatta rasittaa kroppaani, koska tiedän että ohjakset eivät enää ole minulla. Ne eivät enää ole edes Anoreksialla. Kaikki riippuu sydämestäni. Minä voisin ehkä vaikuttaa sen hyvinvointiin, mutta kukaan ei enää pysty sanomaan onko se liian myöhäistä.

Kun puhutaan Anoreksiasta, puhutaan aina siitä heräämisen hetkestä. Hetkestä, jona sairastunut ymmärsi jotakin niin ratkaisevaa, että tie terveyteen lähti raketin lailla etenemään. Kun olen kirjoittanut tästä kaikesta, olen miettinyt ja kaivellut historiasta sitä hetkeä, mikä herätti minut. Nyt, takaisin alkuun palatessani en ainoastaan kokenut sitä hetkeä, vaan myös tajusin, että en ollut kokenut sitä ennen. En löytänyt heräämishetkeäni historiastani, koska sitä ei ollut koskaan tapahtunut.

Anoreksia vaivutti minut kaameaan painajaiseen todellisuudesta kuudeksi vuodeksi. Kirjoitin siitä, miten masennuksen ilmaantuessa uudelleen kadotin hetkellisesti tahtoni parantua, mutta nyt minusta tuntuu, että se onkin ollut piilossa koko ajan. Se on nukkunut kaiken aikaa kuin Prinsessa Ruusunen, eikä ole tämän kuuden vuoden aikana kertaakaan ollut kunnolla hereillä. Vuoteenaan sillä on ollut Anoreksian vankila ja unikuvinaan kauhukuvat kaikesta minulle näiden vuosien aikana tapahtuneesta. Se on ehkä kävellyt unissaan niinä hetkinä, kun asiat ovat olleet vähän paremmin. Kuuden vuoden aikana tapahtuneet kauhut ovat kuitenkin olleet totisinta totta, ja sydämeni koettaa nyt kertoa sitä minulle. Kaikkien vuosien jälkeen heräämiseen tarvittiin lopulta tapahtumaketju, joka vain sattui käynnistymään juuri oikeaan aikaan.

Sydämeni toimintahäiriöt ravistelivat minua ja tahtoani kevyesti Anoreksian luomasta unesta. Varsinainen herätys alkoi tapahtua kuitenkin muutaman päivän jälkeen kun siskoni laittoi minulle tekstiviestin. Istuin bussissa ja itkin jo ensimmäisen lauseen jälkeen. Siinä viestissä ei kirjaimellisesti ollut mitään maailmaa mullistavaa tai elämää suurempaa, mutta minulle se oli kirjaimellisesti juuri sitä kaikkea. Hän ilmaisi huolensa. Hän sanoi pelkäävänsä sitä, miten sydämeni alkaa irtisanoutua, ja miten järkyttävää on, että edes se ei saa minua heräämään tästä kaikesta. Itkin ahdistuksen omaisesti. Se ei kuitenkaan ollut ahdistusta. Se oli pelkoa. Mitä jos hän on oikeassa? Se mahdollisuus on olemassa. Mitä jos en ole herännyt, mitä jos en herää, ja mitä jos on liian myöhäistä herätä?

Bussi oli perillä, meikkini olivat poskilla ja Fiian viesti välkkyi yhä kännykkäni ruudulla. Tilanne oli eskaloitunut ja kukaan ei enää tiennyt mitä olisi tehtävissä. Äitini oli minua vastassa, ja hän todella kävi yhden automatkan aikana läpi koko järkytyksen kirjon. Hän lohdutti minua, hän itki itsekin, hän oli epätoivoinen, hän oli melkein vihainen, hän kiroili, ja oli ennenkaikkea tuskainen. Kaikesta siitä tunteiden myllerryksestä Anoreksian verkon läpi repeytyi hänen itkun ja vihan sekaiset sanansa: ’Katson vierestä kun tyttäreni tekee hidasta itsemurhaa’. Se oli kipeä potku minun syvälle unelleni. Vahvempi ravistus. Ymmärrys siitä, että se itsemurha ei ehkä olisi kauaa enää edes hidas. Sydämeni voisi päättää kaiken viiltävän nopeasti.

Kun pääsimme kotiin, isäni sanoi: ’Ootko sä koskaan edes ollutkaan parantumassa? Ole rehellinen itselles. Ootko sä ikinä ollut edes pääsemässä irti tosta sairaudesta?’ Ne sanat, ja hänen kärsivä ilmeensä tuntuivat kylmältä vesiämpärilliseltä suoraan Anoreksian minulle rakentamaan risuvuoteeseen. Tiedän nyt vastauksen kysymykseen, mutta sillä ei enää ole merkitystä.

Palasin siskoni viesteihin. En enää itkenyt, vaikka kasvoni olivat kyyneleistä turvonneet. ’Musta tuntuu että toi sydänjuttukaan ei oo oikeesti herättänyt sua. Pelkään ihan sikana et toi tauti vie sut mukanaan’. Silloin jostain mieleni pohjalta, syvältä pimeimmästä kaivosta, häkkien ja verkkojen alta hätkähti hereille minun tahtoni. Siitä, kuten minusta itsestänikin oli jäljellä vain nälkiintynyt varjo, mutta se oli silti minun tahtoni. Se olin minä itse, ja se oli ensimmäinen kerta kun Anoreksia ei kyennyt käyttämään luonnettani minua vastaan. Olen päättäväinen, pippurinen, ja ärsyttävän itsepäinen. Keräsin ne kaikki piirteet Anoreksian levittämästä palapelistä ja asettelin ne takaisin omille paikoilleen. Purin hammasta yhteen ja yllättävää kyllä, olin vihainen.

Olisin halunnut vastata siskolleni, että ei ole syytä huoleen. Olisin halunnut luvata, että kaikki järjestyy, ja niin olisin aina ennen sanonut. Nyt olin kuitenkin hereillä ja tiedostin tilanteen kaikessa sen kauheudessaan. Kykenin ainoastaaan lupaamaan, että teen kaikkeni parantuakseni, ja sitä tarkoitin nyt enemmän kuin koskaan ennen. Minut ja tahtoni oli herätetty mitä inhottavimmalla tavalla, mutta en ollut vihainen herättäjilleni. En isälleni, äidilleni, enkä siskolleni. Olin vihainen Anoreksialle.

Sydämeni sekä perheeni oli puhunut. Kukin tahoiltaan, tietämättään mitä heidän sanansa aiheuttivat. Minä olen hereillä, ja tahdollani on yhtäkkiä voimaa. Se on nukkunut pitkään, ja nyt huomaan että nukkuminen virkistää. Heräämiseen tarvittiin kaikkien vuosien jälkeen siis yksi epäkuntoinen sydän ja kolme huolesta sekaista, minulle maailman rakkainta henkilöä. Fair enough, kaikkilla on sydän, mutta kaikilla ei todellakaan ole kolmea maailman rakkainta henkilöä ja niiden seinähullua huolta, joka herätää tahdon kaikkea muuta kuin hellästi kutittelemalla. Ehkä siihen tarvittiin myös kaikkien palasten loksahtaminen paikoilleen vain oikealla tavalla, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. En tiennyt – enkä vieläkään tiedä onnistuuko Anoreksian voittaminen, mutta viimeinen erä on alkanut. Oikeastaan, nyt pelilaudalta pudonneena toivoisin, että minun ei tarvitsisi palata sinne lainkaan. Se on Anoreksian keksimä lautapeli. Jos lähden toiseen suuntaan, saan ehkä vaihteeksi luoda omat sääntöni.

Päivä 132, ruokakauppa ja hyvä ruoka

16.1.2016 Yleinen

2016-01-16 19.05.13Tänään ohjelmassa oli oikeastaan vaan ruokakaupassa käynti. Hoidimme sen herättyämme ja samalla kävimme Lidlistä kivennäisvettä.

Olen jo parina päivänä ollut koukussa lohisalaattiin, joten sitä oli kotitekoisena luvassa tänään.

Illalla saunoimme ja tuli ihanan lämmin. Palelen nykyisin kokoajan ja tuntuu, ettei mikään määrä villasukkia tai peittoja auta. Kuuluu kuulemma painonpudotukseen :)

Ateriat

  • klo 11.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo 14.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 18.30 Lohisalaatti kotitekoisena, 200 kcal
  • klo 22.15 Karpalopatukka, 179 kcal

2016-01-16 21.10.45

Kyynel silmäinen tyttö

19.11.2014 Sekavaa

Heikottaa. Kylmä. Jäätävän kylmä. Ei oo voimaa. Ei yhtään. Pyörryttää. Olisi kivaa menettää taju, lyyhistyä vain kylmälle afvaltille. Sattuu. Jäätikarit iskeytyvät mun kehooni. Kylmää. Mustaa. Vettä. Paljon jäätävän kylmää mustaa vettä. Silta.   Sekavia ajatuksia. Kuolema. Raiskaus. Rakkaus. Itku. Kuuma. Suola. Kyynel. Kuumat suolaiset kyyneleet. En pysty itkemää. En vain pysty. Haluaisin kyllä sitäkin. Yksinäisyys. Tyttö kyynel silmäinen. Kadotettu tyttö. Tyhjyys. Musta ääretön tyhjyys.

 

-Elina

Mihin kesä meni?

28.5.2014 Yleinen

Joo terve taas!

Eilen en kerenny kirjotella mitään, enkä olis jaksanukkaa. Eilen piti olla siivouspv, mutta loppuen lopuks se oliki unipv. No ei siinä mitää, hommat siirty tälle päivälle. Eli ei muuta ku kohta siivoomaan, huonehan on kuin atomipommin jäljiltä. Tänään oli toimintapv koulussa. Meillä oli oikein ihanaa kaupunkisuunnistusta, tuola hyisessa kylmässä kesässä. Toisin sanoen se oli täysin paskaa! Sitten kun päästii koululta lähtemään kävin kaverilla tunnin ja tulin kotiin. Että ei mikää kummonen pv ainakaan vielä. :D Mutta juu jos tästä nyt sais ittensä liikkelle, ja sais ton huoneen siivottua.

Rauha olkoon teidän kanssanne. :D