Selaat arkistoa kohteelle kuvia.

Paska olla, Tahdon itseni hengiltä

13.4.2015 Fiilikset matalalla

Mä en käsitä mistä tää helvetin alakulo johtuu. En jaksa tätä!  Oon ollu viikon putkeen törkeen alakuloinen, ainoastaan lauantai oli poikkeus.. Mutta eilen sunnuntaina ja tänään ollaan oltu taas totista sorttii. Ryhmässäkin toinen niist hoitajista ihmetteli, kun olin niin vaitonaisen ja rauhallisen oloinen. Totuudessa, mua ahdisti silloin, kun piti osallistua uuden taidon opettelussa, meen piti kaverin kanssa esittää jotain tilanteita muille (kieltäytyä alkoholista, vaikka toinen tarjoisi ym) ja näin opetella taitoja. En oo koskaan tykänny esiintyä, ja siinä hetkessä mua vaan rupes ahdistaan niin paljon, et jos ne hoitajat olisivatvielä kerrran pyytäneet mua tuleen esiintyyn, olisin juossut ulos siitä huoneesta. Kun menin tänää sinne ryhmään, alakulo-vaitonaisuus-rooli puhkesi oikein voimalla. Olin varmaan 40 minuuttia ryhmän alusta sanomatta sanaakaan. Ryhmä siis kestää 2 tuntia: 45min edellisen taidon kertaamista ja mahdollisten läksyjen läpi käynti, 15 tauko=välipalaa, ja viel tunti uuden taidon opettelua.

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

Nyt makaan peiton alla ja kirjoitan tätä. Minulla on paha olla. En halua laittaa kenellekään viestiä, en halua vaivata ketään. Ja mitä siitä edes olisi apua, vaikka juttelisinkin jonkun kanssa, saisin ainoastaan kaverini surulliseksi, kun hän ei osaisi auttaa minua mitenkään. Parempi kai vain potea huonoa oloa yksin, enpähän ainakaan satuta ketään ystävistäni.

 

muhun sattuu

 

Itsetuhoisuus on jälleen alkanut nostaa päätään. Tahdon tehdä itselleni pahaa. Haluan viiltää. Haluan satuttaa itseäni. Haluan tappaa itseni. Miksikö? En jaksa olla minä, en jaksa aina yrittää selviytyä: ottaa yhtä alskelta eteenpäin ja viittä taaksepäin. En jaksa. Viimeisinä viitenä kouluaamuna on ollut tuskaa herätä, tai vaikka herääminen ei olisikaan ollut niin vaikeaa, mutta suurta tuskaa on tuottanut ylös nouseminen ja kouluun pakottautuminen.

 

sattuu

 

Välillä minua huvittaa ajatella miksi minut laitettiin osastolle: olin itsetuhoinen ja ajattelin kuolemaa. Mutta miksi ihmeessä en ole ollut siellä tähän päivään asti, olenhan ollut ”vapaalla jalalla” jo yli 14 kuukautta!!! Ikuisuuden! Vastahan lähdin osastolta.. Voi taivas aika on mennyt todella nopeasti..  Palatakseni ajatuksiini: osastolle joutumisen logiikalla minun pitäisi olla siellä tälläkin hetkellä..

 

 

Screenshot_2014-09-27-01-32-48-1

 

Minua on heikottanut koko päivän. Heikotus tosin on voinut johtua eilen alkaneista kuukautisista. Voi kunpa menkat olisivat jo ohi! en jaksaisi koko ajan muistaa syödä vahvoja kipulääkkeitä, jotta kuukautiskivut pysyisivät aisoissa.  Huomenna pitäisi taas mennä kouluun. Ei huvita tippaakaan. Haluaisin vain nukkua tuhat vuotta, siis noin alkajaisiksi. Ahdistaa mennä kouluun. Mikäkö? Kaikki. Sosiaaliset tilanteet, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen=>että kehtaan näyttäytyä kadulla, asioiden oppiminen, sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna pitäisi jaksaa pestä hiukset.. mutta en tiedä saanko niin paljon itsestäni irti..

 

 

apua

 

Jälleen kuoleman ympärillä pyörivät ajatukset ovat luonani, tuskin minulla on niin paljon energiaa, että tekisin mitään.. mutta eihän sitä koskaan tiedä. Onko mun pakko elää? Voisin hyvin kuolla jonkun muun puolesta. Joku muu voisi saada elämän, joku muu joka oikeasti haluaisi elää. Minä en halua elää. Minulla ei ole mitään kiinnostusta/ halua elää.  Tunnen vain pohjatonta surua. Olen täysi pettymys kaikille. Miksi tyttäreni on niin onneton, että tahtoo riistää henkensä? Siihen en äiti tiedä vastausta, kertoisin kyllä, jos tietäisin. Anteeksi kaikki, mutta en oikeasti halua elää. Kunpa pääsisin jo pois. ( <= Edelliset kahdeksan virkettä kirjoitettu suurten krokotiilin kyynelten sumentaessa näköni ja vieriessä poskilleni.)

 

kaula auki

 

 

iwantodie

 

 

 

Lähden tästä katsomaan toisivatko kyyneleet unen..

-Elina

18 v.

12.4.2015 jotain positiivista

Mulla oli eilen synttärit ja täytin 18. Mulle se on vain luku muiden joukossa. Yleensä nuoriso vetää kännit ja muuta fiksua, mutta mulle 18 on vain papereissa ”siisti juttu”. En tiedä kuinka paljon mun vaisuuteeni  aikuisuuden lähtöviivan numeroa 18 kohtaan masennukseni on vaikuttanut, mutta en ilman masennustakaan olisi vetänyt övereitä eilen. Alkoholikaan ei ole minulle pakkomielle, päinvastoin: vältän ja inhoan sitä. En pysty käsittämään mitä ihmeellistä kummassakaan on.

 

 

Vaihtelu virkistää, pikkutietoa:

Mihin kellon aikaan synnyin: 12.35

Viimeinen asia, mitä tein alaikäisenä: Tein pikkuveljen kanssa omenapuiden oksista haketta.

Mitä tein/Missä olin, kun täytin 18: Makasin riippumatossa.

Ensimmäinen asia, jonka tein täysi-ikäisenä: Olin Cissy-kissani kanssa lenkillä.

Kamalin/Surullisin syntymäpäiväni: Kun täytin 12, isäni serkku/ kummitätini veli haudattiin sinä päivänä.

Mitä sain tänä vuonna lahjaksi: Savotan rinkan ja suklaalevyn (äidiltä), kaulakorun ja korvakorut (kummitätini).

 

savotta 50

Savotan rinkka, äidiltä

 

synttärilahja

Liisa Vitalin korut, kummitädiltä

 

 

En keksi muuta. Jos haluatte kuulla vielä muita pikkutietoja, laittakaa viestiä tulemaan. En mä teitä syö.

 

 

-Elina

Hiljainen viikko

9.4.2015 Fiilikset matalalla

Screenshot_2014-09-27-01-43-06-1

 

 

Viime viikko oli kirkollisessa mielessä hiljainen viikko. Minulla hiljainen viikko on nyt. Alakulon, vaitonaisuuden, surumielisyyden, välinpitämättömyyden, väsyneisyyden, jaksamattomuuden viikko. En jaksa yhtään mitään. En yhtään jaksa kiinnostua yhtään mistään.

 

Screenshot_2014-09-27-01-33-57-1

 

Tänään oli vielä vaikeampi nousta ylös ja lähteä kouluun kuin eilen, vaikka tänään olikin myöhäisempi aamu.  Oli vaan pakko raahautua kouluun, ei ollut vaihtoehtoja. Pakko mikä pakko.

 

Reunalla

 

En tiedä mistä tämä johtuu. Kukaan ei taida tietää. En tiedä myöskään mitään mikä auttaisi tähän.

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

 

-Elina

Kamala alakulo

7.4.2015 Fiilikset matalalla, Kuulumisia (negatiivisia tosin)

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

En sanoisi olevani pohjalla. En toki. Mutta tämä ainainen alakuloisuus tappaa minua. En jaksa mitään. En jaksa puhua, olla sosiaalinen. En jaksa välittää, mistään. En jaksa kiinnostua, mistään. Kaikki tuntuu turhalta ja aivan liian raskaalta. Hymy on kadonnut, tilalle on tullut apaattinen katse kera välinpitämyyden. En jaksa. Tämä on niin raskasta. Ai mikäkö elämässäni olisi raskasta, jos tiedät koulussa lukkarini: 3×75 min luovaa kirjoittamista, 120 min kuvista, 3×75 min kemiaa, 3×75 min uskontoa ja 75 min liikkaa, yksi hyppytunti, taidan siis jättää sen filosofian pois. Koulu alkaa aamulla ma ja ti klo 10, ke ja pe 7.40 ja to 8.40 (<– ajat koska joudun lähtemään kouluun, koululla voin joutua odottamaan tunnin alkua jopa tunnin). Mikä tuossa nyt niin pahaa on? Ei sinänsä mikään.. Mutta kun lisää, että joudun matkustelemaan busseilla päivittäin ja kahdesti viikossa joudun matkustamaan terapian vuoksi eri kuntaan.. Ei se ole kovin rentoa. Terapiassa käynti vaatii yllättävän paljon voimavaroja.

 

 

Screenshot_2014-12-12-19-14-06-1

 

Viimeiset kolme päivää ovat soljuneet alakuloisuuden usvassa. En ole jaksanut edes rooli hymyä nostaa huulilleni. En jaksa välittää, vaikka ihmiset näkisivätkin. En jaksa.

 

 

Screenshot_2014-12-10-16-14-35-1

 

Kaverit pitävät lähelläni vilkasta keskustelua, en jaksa osallistua, vaikka yleensä sen tekisin. En halua mitään säälipisteitä kakkosluokan oppilailta. En tarvitse niitä, mitä minä niillä tekisin. Seuraavalla tunnilla olen kuitenkin jo poissa toisessa paikassa. En ole samalla aaltopituudella heidän kanssaan. En osaa olla heidän kanssaan. He ovat paljon, paljon kaikkea muuta kuin minä. En jaksa opiskella heidän tahdissaan. En jaksa sitä tätä ja tota.  Masentaa!  Saattavat moikata käytävällä, ehkä moikkaan takaisin, ehkä en, riippuu jaksanko.

 

 

Screenshot_2014-12-08-16-45-16-1

 

Tyhjyys. Hiljainen. Hämärä. Tyhjyys. Ei iloa. Ei naurua. Vain surua. Alakuloa. Masennusta. Väsymystä. Pohjatonta väsymystä.

 

 

Screenshot_2014-09-27-01-17-23-2

 

 

 

 

Tyhjin tunnelmin

-Elina

Kamala olla, Kuristun

30.3.2015 Fiilikset matalalla

 

i hate me

 

 

Oksettaa. Turvaton olo. On kylmä. En saa henkee. Ahdistaa. Pelottaa. Kuvottaa.

Pikku tyttö pelkää, et exä tai joku muu tulee ja satuttaa meitä taas. En saa itteeni rauhoittumaan millään. Perjaatteessa tiiän, et se on opiskelemas Ähtäris, mut silti. Ei mikään poista niitä pelkoja, joita mulla sen takia on.   Juttelin äsken yhen pojan kanssa.. Okei se oli mun vikani, että se keskustelu laukas paniikkikohtauksen ja koko tämän kamalan tunteiden ja pelkojen sekamelskan. Toisaalta suuri syy on se, et romahdin eilen, ja oon sen takia viel niin ’heikossa’ kunnossa. Ei se ollu mun juttelu kaverin vika. Mun omaa syytäni, ku oon tällanen.

Bloody-sorry

anteeksi että elän

 

Sattuu. Sattuu ihan kamalasti. Sain sen pojan pahalle mielelle. Eilen ajattelin, et oli tosi kivaa, kun juteltiin, mutta tänään olisin mieluummin vetänyt itseni hirteen, kuin aloittanut eilistä keskustelua. Juteltiin siis jo eilen. Pystyimme tosi monissa asioissa ymmärtämään toisiamme, mutta nyt mulla on ihan kamala olla. Oliko mun pakko olla niin saatanan heikko, et aloitin sen keskustelun eilen??   MIKSI???  Hei mä oon tosi pahoillani. En ees tiiä näetkö tätä, mutta oon todella pahoillani. En tiedä olenko varmaan ikinä tuntenut tällai, mut tää on todella voimakas tunne, tää on tosi. Mä niin haluaisin pyyhkiä itseni pois sun muistoistasi. Sunkin olisi vaan niin kamalan parempi, ettet olis koskaan kuullutkaan musta. Tekisin mitä vaan, paitsi tappaisi sua, jos saisin sut unohtamaan mut.  Mun on todella vaikea kirjoittaa tätä, aivan kuin joka kirjaimella tikari iskettäis mun sydämeeni, aina vain uudelleen ja uudelleen.

 

ANTEEKSI

 

iwantodie

 

 

hyppy vain

 

Hengittäminen sattuu kauheasti. Ja mulla on pakottava tarve kuristaa itseäni, harmi etten oo yksin kotona, tappaisin varmaan itseni.  Näitten kirjoitusten takia aikuiset laittaa mun terapeutille viestiä, mutta sittenpähän laittavat. Mitä mä sitä salaamaan. Joudun osastolle tai jotain muuta yhtä helvetin kivaa.

Mikä helvetin idea on pakottaa toinen pysymään hengissä, kun hän ei tahdo elää? Olen tälläkin hetkellä niin huonossa jamassa, että ihan oksettaa. En pysty syömään, vaikka on nälkä ja tarvitsisi. En pysty huolehtimaan itsestäni edes tätä viikkoa, kun äiti on reissussa.

 

kaula auki

 

Anteeksi, että olen olemassa. Onneksenne olen jo lähdössä..

 

 

sattuu

 

 

-Elina

Luovuttaja

25.2.2015 Fiilikset matalalla

Ja taas mennään….

Pääsin koulusta semi aikasin, mut menin kirjastoon ettiin luettavaa kirjaa äikän kurssille. Pitää viel huomen tarkistaa opelta käykö joku niistä, mut muuten löysin aika montakin, jotka haluaisin lukea. No kirjastossa venähti tunti ja sit viel venasin Heikkii, et tultais samaa kotiin, tylsää sen aina kiukutella ja mennä yksin. Kotona perus löhötä nojatuolissa, syödä ja katsoo CSI nauhalta. Koirien kans lenkillä ja sit kello olikin jo kahdeksan, onneks ei tullu läksyi huomiseks.  Tajusin tänään, et toiset päivät ja viikot mul on sellasia, et meinaan tuupertua työtaakan alle ja toiset vaan lorvin läpi, tänään oli jälkimmäinen.  Koulussa maantiedon opettaja antoi sanojensa mukaan loistavan vinkin: ”Teidän kannattaa lukea joka päivä se kappale jota ollaan käymässä, ja sitä seuraava. Te opitte niin parhaiten, sekä muistatte lukemanne pidempään”. Joo tiedä, toi on totta, mutta suorittajaminäni heräsi heti: ”Sun on pakko tehä just noin, jos meinaat ees maantiedosta läpi päästä. Entäs sitten kirjoitukset? Kyl mä kuulin, et aattelit kirjoittaa sen, ku ope mainosti, et siin on paljon vähemmän luettavaa kuin esim. historiassa!” Suorittajaminäni huusi. Ahdistukseni alkoi jälleen nostamaan päätään. ”Voi ei! Kiitti ope..” ajattelin.

En jaksanut pahemmin ajatuksilla lukemisesta itseäni rasittaa, mutta kun äsken tulin huoneeseeni, tuntui kuin kimppuuni olisi hyökännyt toistakymmentä murhaajaa, jotka janosivat vertani. Vähältä piti, etteivät jalat menneet alta. Tuntuu kuin mun rinnan päällä olisi tonnin painosta koulukirjoja ja luettavia sivuja. Suorittajaminäni mollasi ja haukkui minut maanrakoon: esim.: ”Sun on vaan parempi luovuttaa, et sä lukiossa tuu pärjään. Sä oot liian heikko. Et oo roskankaan arvoinen, sä et oo mitään. Miten ihmeessä sä kuvittelit pärjääväs siel niitten muitten joukossa? Ne muut ovat sua paljon parempia, ne ovat ahkeria. Sä oot vaan joku laiska paska, joka ei kestä hetkeäkään painetta ja meet heti lukkoon, jos joku käyttäytyy leikilläänkin väkivaltaisesti.” ”Kuole!”

 

 

 

 

Olo ei oo paljoa muuttunut tässä kahdessa ja puolessa tunnissa. Yritin saada paria kaveria kii, mut ne olivat vissiin jo nukkumassa. Noita biisejä olen kuunnellut koko ajan. Tiedän mitä ajattelette: ”Tosta ei oo mitään hyötyä, et sä kuuntelet biisejä luovuttamisesta. Se vaan huonontaa sun oloas entisestään, kuuntelisit mieluummin jotain iloista ja menevää”. Joo mut anteeksi, kuka tunsikaan mut parhaiten? Niin minä itse. Ja piditte siitä tai ette, mutta tämä on ainoa tapani roikkua kuilun reunalla, siis jos ette tykkää viiltelystäni, minä pidän. Viiltely on nopein tapa poistaa ahdistus. Mitä väliä, vaikka hiukan tulee äidin kanssa kinaa, se ei satu läheskään niin paljon. Istun kallion reunalla ja kuuntelen musiikkia.

 

Reunalla

 

 

 

-Elina

Vieraskirja

17.2.2015 Yleinen

Tässä muutama mielestäni todella ihanaa tapaa kerätä vieraskirjaa häistä, jos ei halua aivan sitä tavallista vieraskirja mallia.

'¨ä'

Vaaka valokuvakehys, johon häävieraat saisivat kirjoittaa oman nimensä minne tahtovat. Keskelle kuitenkin jätettäisiin tila, johon tulisi häiden jälkeen yhteiskuva koko hääporukasta.

¨ää'

Kirja, johon jokainen vieras saisi liittää kuvan itsestään ja haluamansa tekstin, esimerkiksi vinkit avioliittoon. Kirjan vieressä olisi polaroid kamera, jonka kanssa pariskunta/henkilö/ryhmä voisi käydä ottamassa kuvan mieleisessään paikassa. 
c vxbv n mnbm

Vieraskirja kuin palapeli. Ensin vieraat hakevat palan, jossa on heidän pöydän numero ja nimensä, sitten he voivat kirjoittaa palaan esimerkiksi vinkit avioliittoon ja tämän jälkeen kääntävät ja vievät palan suurempaan tauluun, johon muodostuukin kuva hääparista.

fdg

Tässä sama idea kuin ensimmäisessä, mutta sillä erolla, että taulun keskelle tulisi kuva hääparista.

gfhbfghTilkkutäkki. Häävieraat kirjoittavat nimensä ja vinkit avioliittoon tilkkutäkin yhteen ruutuun. Tässä loppuelämäksi lämmittävä idea vieraskirjalle. <3

(Kaikki postauksen kuvat Pinterestistä)

Vaalean punaisia pilviä ja yksisarvisia

26.1.2015 Yleinen

Ei nyt ehkä ihan, ennemminkin sininentaivas ja ukkonen.

Kyllä, nopeesti palautu rytmit ja arki taas kohdalleen. Työn touhussa sai olla heti aamusta. hain porukan lentokentältä niin oli ihanan iloinen jälleennäkemisen tunnelma ja pienempikin osasi jo sanoa nimen. Olen siis kokoajan yrittänyt opettaa hänelle nimeni sanomista. :D ihana oli huomata että kyllä lapsillakin oli ollut ikävä minua :)! Vaikka pilvilinnoissani ikävöin ihania kultaisia hoitolapsiani niin äkkiä minut palautettiin takaisin maanpinnalle. Se ihanan rauhallinen ja siisti koti vaihtui sekunnissa valtavaksi sekamelskaksi, meluksi ja vilinäksi. Back to the work! Oli kyllä kaiken kaikkiaan ihana palata arkeen, johan tuota oli lomailtukkin.

kuvaus hetkiä poikien kanssa ja muutenkin. Enjoy!

Rakastan tätä kuvaa!

Rakastan tätä kuvaa!

Funfunfun

Funfunfun

<3

<3

<3

<3

Näin meillä syödään

Näin meillä syödään

Aamupalalla

Aamupalalla

Samanlaiset tossut+ rakastan mun villapaitaa

Samanlaiset tossut+ rakastan mun villapaitaa

Rakas taas nukahti <3

Rakas taas nukahti <3

Viikonloppu tulossa

Viikonloppu tulossa

Lähettiin vähän tyttöjen kanssa...

Lähettiin vähän tyttöjen kanssa…

Viihteelle lausanneen ja kivaa oli!

Viihteelle lausanneen ja kivaa oli!

Ja viikko meni kivasti koska...

Takaisin paluu viikko meni kivasti koska…

Ryhmärämä koossa taas <3

Ryhmärämä on koossa taas <3

-rakastettu aupair

Mun ”anoreksiastani”

4.12.2014 I'm FAT!!

niin kuin minäkin

 

Heti alkuun sanon, etten tahdo antaa mitään vinkkejä jo valmiiks tosi laihoille, vaan kerron lähinnä mun omista kokemuksistani lievääkin lievemmän anoreksiani kanssa. Joten jos kaipaat vinkkejä, miten voisit kituuttaa ittestäs vikatkin kilot pois, olet valitettavasti lukemassa vääränlaista blogia.

 

FAT lukee munkin kädessäniMyöskin minun ihossani lukee FAT

 

Nuorempana mul ei ollu pahemmin vaikeuksii ruuan kanssa, ainoo oli ja on edelleenki et oon aika kranttu (=nirso). Mulle on silti ruoka maistunut todella hyvin, mutta masennus pilasi senkin. On aina ollu normaalipainoinen, ettei senkään luulis olevan mulle ongelma. Mutta viime syksynä, tai voisi sanoa, että jo vuosi sitten kesällä ruokahaluni alkoi hiipua: mikään ei maistunut, ei ollu ruokahalua/nälkä. Anoreksian kaltainen elämänvaiheeni oli alkamassa. Osastolla ollessani ja sen jälkeen söin tosi vähän, niin vähän kuin pystyin. Saatoin helposti elää päivän mandariinilla, voileivällä, jogurtilla ja parilla lasilla vettä (vertaa: kaksi lautasta puuroa+hilloa, kouluruokaa semisti, 3-6 voileipää, omena/appelsiini/päärynä/banaani/2mandariinia usein useampiakin hedelmiä per päivä, muroja+maitoo/jogurttia ja kaikki toi yhessä päivässä verraten edelliseen.) plus et kävin vaa’alla kaksi kertaa päivässä. Tiedän mulla meni tosi hyvin.

 

yäk

 

Vaikka söinkin vähän, liikunta ei ole koskaan ollut minulle pakkomielle, ei edes anoreksia kausinani. Viimeisten vuosien aikana en ole pahemmin liikuntaa harrastanut, koulumatka pyörällä n. seitsemän kilsaa per päivä, koirien lenkitystä Einon kanssa n. kilsasta kahteen kilsaan, eikä sitten muuta kuin perus kävelemiset.

Mun tarkoitus on saada tää hemmetin pömppömaha pois, ja mun reidet, YÖK!! En kestä! No laihduin 10-15 kiloo viidessä kuukaudessa. Olin ylpeä itsestäni. En ikinä halunnut ittestäni keinolla-millä-hyvänsä kukkakeppiä, jonka rasvaprosentti on -5. Ei. Ei. Tiesin, tiedän edelleenkin, pystyväni pitämään sen kurissa.

 

 

don't eat

 

No kesää kohden mennessä (kevät-syksy 2014) ruoka alkoi pikku hiljaa maistumaan, muttei missään tapauksessa entiseen malliin. Tämä syksy ei lukion puolesta ole ollut kovin rankka. Monien mielestä oon päässy liian helpolla ja pystyisin parempaankin, ehkä. Mutten halua ottaa riskiä, sillä vain minä itse tiedän miltä musta tuntuu ja osaan arvioida kaikkei parhaiten mihin pystyn. Omasta mielestäni tässäkin on ollu ihan riittävästi tekemistä, vähän lisää tunteja niin olisin löytänyt itseni jälleen osastolta huilimasta. Tosin puoliks jouduin alkaan partiossa johtajaksi (no se ei oo mikään paha pesti sillä mun lisäkseni ryhmään kuuluvat Anni ja Eino LoL!), se on hiukan tuonu paineita, mut ei mitään hirveesti. Partiolaisten tärkein varainkeruukeino ovat joka vuotiset ADVETTIkalenterit (vähän kuin joulukalenteri, mut avaamisen saa aloittaa jo adventtina, eli kalenterissa joinakin vuosina on enemmän kuin 24 luukkua(!)). Tänä vuonna kappalehinta oli viimevuotiseen malliin 7€. Myydyistä kalentereista osansa saavat myyjän ryhmä, lippukunta, piiri ja järjestö. Oon aikasempina vuosina myynyt noin 30-50 kalenteria, mikä on oikein hyvä tulos. No tänä vuonna lievästi sanottuna ylitin itseni myin 155 kalenteria!! :D   Mulla ei oo pahemmin sukulaisii, ketkä ostaisivat, joten myyn kalenterini lähes täysin ovelta ovelle. Voin liioittelematta sano soittaneeni ovikelloa/koputtaneeni satoja ellen jopa tuhansia kertoja, ja olen esittänyt asiani likimain yhtä monta kertaa. Kulutin vapaa-aikaani kymmeniä tunteja, mutta kaikki se kannatti. Nimittäin ryhmä (johon myyjä kuuluu) saa 2€ per kalenteri, joten minä yksin keräsin ryhmälleni (Anni, Eino, minä) vähän yli 300€:a. Tiedän aika moni teistä varmasti ihmetttelee, mihin (voimme) käyttää moisen rahasumman. Me kolme haluaisimme tehdä partion puitteissa vaelluksen Lapissa, tarvitsemme siis vielä paljon rahaa. Minä olen siin käynyt useamman kerran Lapissa perheen kanssa vaelluksella, Anni ja Eino (minä myös!) ovat olleet isommilla partioleireillä haikilla = vaellus joka on kestänyt yhden yön.  Hups! En paljoo kadonnut sivuraiteille ;D Pointtini siis oli, että sain skarpattua itseni myyntihommiin loistavasti mukaan.

 

”Anoreksia kausinani” tunnen ulkonäköni erittäin herkästi epämiellyttäväksi, jos näytän hiukankaan lihavalta yms. se meinaa: ”hei hei ruoka, tervetuloa tyhjä ruokalautanen!” Ensi keväänä mulla on Wanhojen tanssit ja kaikki mun luokan tytöt ovat pukeutuneet niin kauniisti, tunnen itseni rumaksi ankanpojaksi heidän kanssaan. En edes jaksa aloittaa mitään kilometrien mittaista valitusromaani mun ulkonäkö jutuista.

 et syöEt varmana syö!!

 

Tänä syksynä jostain syystä olen hirveästi alkanut himoimmaan karkkia yms. makeaa, rasvaista, epäterveellistä. Toisinaan, mutta oikeasti ihan törkeen harvoin onnistun pitämään haluni kurissa. Olen vetänyt suklaapatukoita, karkkipusseja, sipsejä ja muutakaloripitoista masennukseni aikana enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä! En ole piiiitkään aikaan käynyt vaa’alla ja minua pelottaa aivan tolkuttomasti nähdä ne luvut. Pelkään kuollakseni nähdä kuinka paljon olen lihonnut. Mieluummin vetäisin itseni hirteen. Oon tälläkin viikolla parina aamuna seissyt vaa’an vieressä ja miettinyt pitkää rohjetako nousta sille vai en, en ole rohjennut.

 

 

 

Eipä mulla muuta sanottavaa ole. Hei hei.

 

-Elina

Tarvitsen teidän apuanne!!

27.11.2014 pohjalla jälleen, Raiskaus ja väkivalta muistot

Eli onko kukaan teistä koskaan ollut oikeudenkäynnissä? Mä joudun tän mun raiskaus-pahoinpitely -jutun takia ens kuussa. Mua jännittää ihan hirveästi. Pelkään sitäkin enemmän. Se yks kiehuu raivosta. Se niin tahtoo tappaa mut. En oo nähny sitä viime tammikuun jälkeen ku kaks kertaa vilaukselta. Se on niin joutunut kärsiin mun takiin, kun ilmoitin poliisille. Ei mun sitä pitäis säälii mut pelkään niin hirveästi. Mä niin kuolen silloin. En missään nimessä haluaisi mennä sinne. En halua puhua mun henkilökohtaisista asioista, varsinkaan kun paikalla on ainakin 15 ihmistä, joista ainakin neljän tiedän varmasti olevan miehiä. En pysty sanoon niitä asioita edes itselleni ääneen. Haluan kuolla. Pelkään liikaa. Auttakaa joku. Kertokaa ees jotain mitä tiedätte oikeudessa olemisesta, mun tiedot on rajattu telkkarin rikossarjoihin.

Screenshot_2014-09-29-20-47-27

AUTTAKAA!!!!!!!!

Screenshot_2014-09-16-21-00-34-1

 

 

 

 

 

-Elina