Selaat arkistoa kohteelle kuvia.

Atari Flashback 7 – Classic Game Console

22.8.2017 Yleinen

Tällainen pelimasiina tuli juuri haettua postista. Atari Flashback 7. Tykkään. :)

Tässä kuvassa osa pelikonsoleistani (eli vasemmalla ylhäällä PS2, vieressä Atari-kone, alhaalla vasemmalla PS4 Pro ja viimeisenä Nintendo Switch):

Tällaisessa boksissa se uusi kone saapui:

Vielä pari kuvaa konsolista:

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua. Pistän parempia sitten, kun saan kameran käyttööni.

Osta omasi täältä:

https://www.verkkokauppa.com/fi/product/65456/hfqmn/Atari-Flashback-7-Classic-Game-Console-pelikonsoli


Päivitys 11.09.2017

Nyt sain paremman kameran ja otin pari uutta kuvaa. Tässä on taas näitä pelikoneita, mutta lisäsin siihen vielä GameCuben.

Vielä yksi kuva Atari-koneesta.

RIP rakas metsä, RIP osa minua

13.1.2017 Fiilikset matalalla

Surullinen fiilis. Todella surullinen fiilis. Muutama päivä sitten koin ystäväni kanssa järkytyksen, oikeastaan melkein shokin. Tästä en tule toipumaan pitkään aikaan, tiedän sen.

 

 

 

 

Kuten monet tietävät, rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Olen luonnonlapsi. Ihan pienestä nappulasta asti olen liikkunut paljon luonnossa. Vuosien aikana olen leikkinyt, lenkkeillyt, tehnyt mettätöitä jne. Tuntuu kuin olisin osa luontoa tai ainakin luonto on hyvin suuri osa minua. En ole mitään ilman luontoa. Maaseutu ja luonnon rauha voittavat leikitellen kädenväännön kaupunkia vastaan. Olen aina asunut taajaman ulkopuolella, muutenkin kylä jossa asun on rauhallinen, ei mitään city-tyyliä. Lappiinkin mua vetää luonto, maisemat, hiljaisuus ja puhdas ilma.

 

Melkein talomme takaa alkaa metsä, jossa olen kulkenut erittäin paljon pikkuveljeni ja naapurissa asuvan ystävämme kanssa. Vaikka metsä ei mitenkään ole meidän omistuksessamme, siltä se on tuntunut. Isäni omistaa suht paljon metsää (kotiseudullaan), joten olen niillä mailla samoillut paljonkin ja sitä kautta olen oppinut metsän olevan kotini. Kaikesta huolimatta talomme takainen metsä merkitsee mulle enemmän. Juuri tässä metsässä olen liikkunut erityisen paljon viime vuosina, vuosina joina olen sairastanut masennusta. Näinä vuosina olen useita kertoja viikossa käynyt naapurini kanssa lenkittämässä koiria. Koska haluamme usein vältellä asfalttia, päädymme talssimaan metsään. Tämä metsä on ollut mulle eräänlainen pakopaikka, koira naapurista lainaan ja metsään rauhoittumaan. Syksyllä olen saanut myös ”karata” suppisapajilleni, jos lenkki ei ole maistunut. Oikeastaan en ole aiemmin huomannutkaan kuinka rakas ja tärkeä juuri tästä metsästä on minulle tullut. Arvon ja merkityksen kun liian usein huomaa vasta kun sen menettää. Ei sitä osaa ajatella, että kaikki voi kadota silmän räpäyksessä. Kaikki joka tuntui ikuiselta, voi tuhoutua täysin yllättäen.

 

 

Kuten helposti voi arvata metsän omistaja päätti vetää kaiken matalaksi. Kyllä, tyystin matalaksi joka ikistä risua myöden. Jäljelle ei jätetty edes siemenpuita, joten vaikuttaa hieman siltä, ettei siihen enää tulisi metsää. Emme tiedä metsän tulevaisuutta, sitä miten tästä eteenpäin. Kuitenkaan mikään ei tuo metsää takaisin. Uuden kasvamiseen menee useita kymmeniä vuosia ja siitäkään huolimatta se ei olisi sama metsä. Metsästä puuttuisivat kaikki vuosien aikana tutuiksi tulleet puut, polut, kaikki. Jopa suurin suppisapajani on poissa, eivätkä ne enää palaa.

 

 

 

 

Musta tuntuu siltä kuin kaikki mun sisuskalut olis revitty pois, jäljelle olis jääny vain hauras kuori. Mut on revitty kappaleiksi. Multa on riistetty rakkauteni kohde tai kuten eräs ystäväni muotoili: joku läheinen henkilö. Tiedän, ettei suurin osa ihmisistä voi ymmärtää miten pari kuusta, sammalikot, risut ja kävyt voivat merkitä mulle näin paljon, joten en odotakaan ymmärrystä kaikilta. En osaa selittää miten ja miksi musta tuntuu näin pahalta. Miten kyseinen metsä voi olla mulle niin tärkeä, ei sitä voi sanoin kertoa, sen vain tietää.

 

 

Olimme jälleen tänään lenkillä metsässä tai siis siellä mitä siitä enää on jäljellä. Totesimme, että koko se alue jossa liikuimme eniten on poissa. Jos koko metsä alueesta ei lähtenyt ihan puolia niin ainakin 1/3 osa. Kuusenoksakaton ja puupilareiden paikalla on vain karu puuton avohakkuuaukea. Aurinko paistaa suoraan maahan eikä valo siilaudu kauniisti vihreän katon läpi. Tästä lähin joudumme kävelemään tuon puuttoman aukean läpi, jotta pääsemme metsään mm. tuulen suojaan. Monelle ihmiselle olisin halunnut näyttää metsäni, muttei se enää koskaan ole mahdollista. Toisinaan kun olen ollut yksin metsässä lenkillä, olen mielikuvissani ollut siellä jonkun ystäväni kanssa, hälle olen näyttänyt kaikki minulle tärkeät paikat. Hänen seurassaan olen kävellyt joko polkuja pitkin tai ilman. Osasin ja tunsin (jäljelle jääneen osaan ja tunnen edelleen) kuin omat taskuni. En tarvitse metsässäni polkuja, tiedän kyllä minne pääsen mitäkin reittiä, jopa yksi koira on oppinut joitakin reittejä. Osaisinpa näyttää ajatukseni, jotta voisin jakaa ne ystävieni kanssa.

 

Kuvaa parhaiten metsääni

 

 

 

 

Haikein tunnelmin:

-Elina

 

Ps. Jostain syystä tekninen taitotasoni osoittaa jälleen vajavuutensa, enkä saa tänne lisättyä mitään omia kuviani :( Joten koitin netistä löytää edes jonkinlaisia kuvia, mutta koska ne eivät ole metsästäni, ne ovat jotain hiukan sinne päin. Avohakkuusta en löytänyt kummoisiakaan kuvia, mut saa noista nyt hiukan viitteitä..

VIIRU

24.1.2016 Yleinen

Tässä postauksessa kerron kaikenlaista Viirusta. Olen ehkä maininnut Viirun aiemmin, mutta en ole sanonut mitään suurta. Koulu on pitänyt taas kiireisenä ja nyt balettikin on perjantaina,, niin joudun nyt valitettavasti siirtämään postauspäivän sunnuntaille. Nyt tulee pieni kilpailu, keksi nimi sunnuntain postaukselle, paras otetaan käyttöön. Nykyinen perjantain postaus on siis ”perjantaipläjäys” niin jotain sellaista! Tässä vielä ohjeet:

  1. Keksi nimi sunnuntai postaukselle
  2. Kirjoita se kommentilla instagramissa, ask.fm, twitterissä tai täällä
  3. Odota julkistamista 7.2.2016

Mutta nyt siihen Viiruun!

Viiru on siis poika kissa ja 7-8 vuotias. Viiru on todella rauhallinen, uudet ihmiset eivät haittaa häntä ,kunhan vain saa silityksiä!! Viiru ei tykkää toisista kissoista, mutta onneksi ihmisistä niittenkin edestä! Tässä on viimavii, kaikki kuvat eivät ole viirusta mutta suurin osa! 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016!!!!!!!!

A photo posted by INKA (@inkahenneken) on

#viiruu #söpöpöpö #aaws #justheräilemässä #oiettä

A photo posted by INKA (@inkahenneken) on

Ooi

A photo posted by INKA (@inkahenneken) on

Ihanin kissa ikinä Viiru♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

A photo posted by INKA (@inkahenneken) on

My cat aaawww viiru

A photo posted by INKA (@inkahenneken) on

Olisin laittanut tähän postaukseen muitakin kuvia mutta jostain syystä en onnistunut. No mutta joka tapauksessa, Viiru on ihana kissa ja muistakaa keksiä nimiehdotuksia!

DSC_0052

Mä ihmettelen yhtä juttua tossa kuvassa, mulla on nikon mut toi kuva missä mulla on canon, oli päätynyt nikonin muistikortille???

<3 Inka

Inkanblogin joulukalenteri luukku XXII ”joulusiivous osa II (kuvaosuus)”

22.12.2015 Joulukalenteri

Tein vihdoinkin joulusiivouksen toisen osan ”kuvaosion”. Jos ette muista tai ette ole vielä lukeneet ensimmäistä osaa, kannattaa käydä lukemassa se HETI jonka jälkeen voit jatkaa tämän lukemista. Tässä osiossa laitan kuvia mun huoneesta, joka on niin kun room tour, vai mitä?

Hyvää joulun odotusta!!

<3 Inka

Inkanblogin joulukalenteri luukku IV ”Inkanblogin makeover”

4.12.2015 Joulukalenteri

Tää on kuva meiän pääovesta jouluvaloilla ja joulun aikaan. (2015)

Art

Tää kuva on tuolta Suomen etelä rannikolta (2015)

Mä eilen pidin hauskaa ja pidin makeoverin mun blogille. Laitan ne kuvat nyt tähän. Mä oon ite ottanut noi kuvat toinen on meillä kotona ja toinen eteläsuomen rannikolla. Mä oisin vaihtanut sen pinkin palkin väriä mut en saanut vaihdettua joten valitsin kuvan sen värin mukaan. Kommentoikaa alas jos tykkäätte ja laittakaa myös mistä ette pidä tai pidätte erityisen paljon. Mä aattelin myös laittaa tähän postaukseen muitakin kuvia, nauttikaa! :D

Toi on mun kissa Viiru.

Toi on mun kissa Viiru.

<3<3<3<3

<3<3<3<3

DSC_0486

Hyvää viikonloppua!!!! <3 Inka

 

Tiedän jo mitä aiot minulle sanoa

25.6.2015 Fiilikset matalalla, Raiskaus ja väkivalta muistot

 

Screenshot_2014-09-27-01-42-53-1

 

Kamala ahdistus iski täydellä voimalla, vaikka yritin kaikin keinoin hallita sitä. Ahdistuksen ja pelon syöksykierre. Kauhukuvat täyttävät pääni. Oksettaa. Ilma on liian paksua hengitettäväksi. Saastaisuuden haju tukahduttaa. Menneisyyden kauhukuvat toistavat itseään. En voi luottaa kehenkään, kaikki haluavat vain satuttaa.. aivan kuin HÄN.

 

APUA

 

Katselin äsken Yle tv 1:ltä Outlander Matkantekijää, jakso oli ehkä 7,8 tai 9 jakson nimi oli Vihkiäiset. Yritän olla mahdollisimman paljon spoilaamatta, mutten ole yhtään varma kuinka hyvin onnistun..  Jakso oli minulle todella rankka, sillä menneisyyden painajaiset sekoittuivat niin nykyhetkeeni että tulevaisuuteen. Painajaisteni maalailema kuva ei ollut kaunista katsottavaa, se saisi jokaiselta katsojalta ihon kananlihalle ja hänen olisi käännettävä päänsä pois kuvasta. En voinut sännätä pois huoneesta, koska katsoin jaksoa äitini kanssa. Minun oli vaan kestettävä. 55 minuuttia painajaista.

Kapusin kuin horroksessa portaat yläkertaan ja huoneeseeni. Vapisevin käsin avasin läppärin, en aluksi edes onnistunut vaan kone lipesi käsistäni ja liukui sängylle. Sängylle jolla..  En käsitä kuinka voin nukkua tässä vuoteessa kaikki ne yöt kaiken sen jälkeen.  Ajatukset kuristavat kaulallani käsien tavoin. Ne kädet kuuluvat HÄNELLE, jonka elämäntehtävä tuntuu olevan pilata minun elämäni.

Sormeni ovat jääkylmät ja vapisen yhä hieman. Hengitän liian pinnallisesti. Pelkään kauheasti.

 

sattuu

 

 

Miten osaisin kirjoittaa tämän? En osaa!!  ARGH!!

 

 

Pelkään, kavahdan puolikastakin ajatusta.. Ajatusta siitä, että voisin vielä olla jonkun kanssa yhdessä. Ensinnäkin miten osaan rakastaa toista, olla hänen arvoisensa. Ja vaikka osaisinkin.. Kuinka hän jaksaisi odottaa tarpeeksi kauan, että olen oikeasti valmis. Kuinka hän voisi jaksaa kestää kaikki kohtaukseni, antaa minulle tarpeeksi hengitystilaa, odottaa ja odottaa ja odottaa. Kuinka joku voisi jaksaa edetä niin hitaasti kuin tarvitsen. Kuinka voisin päästä eroon alistuvaisuudestani, pakottavasta tarpeestani miellyttää toisia, oman hyvinvointini uhallakin. En pysty sanomaan ei, voisitko lopettaa, en halua. Kuinka ikinä voin osata erottaa menneen ja nykyisen/tulevan? Kuinka voisin ymmärtää etteivät kaikki ole kuin exäni, etteivät kaikki välttämättä halua satuttaa minua?

 

Screenshot_2014-12-08-16-45-16-1

 

En halua viettää loppuelämääni yksin, vaan haluaisin jonkun rinnalleni tukemaan kun askeleeni horjuvat. Toisaalta olen hyvin määrätietoinen, itsepäinen (niin hyvässä kuin pahassakin), lempeä, uhrautuvainen, sisukas, epäitsekäs ja itsekäs, rohkea, rauhallinen, lojaali, luotettava, iloinen, täynnä yllätyksiä, ystävällinen, omaperäinen, erillainen, oma itseni, fiksu, tempperamenttinen, täynnä ideoita, kiltti.. Mutta toisessa hetkessä olen vain pieni mytty peiton alla, sisälläni pelosta ja kauhusta itkevä tyttö, arka, pelokas, ujo, ahdistunut, särjetty, alistuva, vain toisen tyydytystä varten elävä..

 

happy ending

Se mitä toivoisin vielä joskus saavani, onnellisen elämän

 

Toivon hiput kuolee pois..

-Elina

Voimat lopussa

28.5.2015 Fiilikset matalalla

Paha fiilis. Kiukuttaa oikein kunnolla. Cissyki pelästy ku rähähdin sille, vaikkei se ees tehny mitää. Harmittaa. Ärsyttää. Hermot menee ja pinna on kireellä. Nytkään tää paska puhelin ei meinaa toimia ja antaa mun purkaa mun oloa. Ärrr! V****!!

Jouduin tekeen tänään omasta mielestäni tosi paljon pihatöitä. Väsyttää ja paikkoja särkee. Kuskasin kottikärryillä puukuoriketta viinimarja- ja vadelmapuskien alle. Perjaatteessa ihan simppelii eikä kovin rankkaa.. jos ei ota huomioon kuinka paljon meidän pihalla on matkaa kuorikekasalta vadelmapuskille (viinimarjapuskat lähempänä). Olisko matkaa ~150-200mertiä suuntaan. Vadelmille jouduin viemään siksi ku pikkuveli oli jättäny tekemättä, kyllä se siis joutu auttaan, mut käytännössä tein homman yksin. Urakan loppupuolella alko hiukan huippaamaan, verensokerit olivat hiukan liian alhaalla, ku en oo ehtiny syömään tänään paljookaan. No nauroin tossa, etten ainakaan pääse pahemmin lihomaan.

 

Screenshot_2014-12-10-22-17-48-1

 

Cissy tuli mun viereen tähän sängylle. Se yrittää lohduttaa mua,  eikä pysty ymmärtämään mikä mulla (taas) on. Sori Cissy, mut mulla on voimat vähissä, moni paikka särkee, kiukuttaa, melkeimpä vituttaa, väsyttää, harmittaa ja ärsyttää. My life sucks.

Pääsin sisälle iltapalalle vasta yheksän jälkeen. Kärräsin kuoriketta ja levitin sitä puskien alle varmaan kaks tuntii. Ja kävin puolen tunnin koiralenkillä. Nyt oon uuvuksissa. Okei joo paljon pahempiikin työmäärii on, mut tänään oon väsy enkä millään jaksais. Kyl mäkin oon tehny useesti rankempaakin hommaa.. mut toi määrä oli liikaa tänään.  Nyt ku viel meni myöhään + en saa unen päästä kiinni + huomenna aikainen aamu = ärsytys senkun kasvaa.

 

Screenshot_2014-09-27-01-32-48-1

 

 

Mee pois. Jätä mut rauhaan. Haluun olla vaan yksin ja käpertyy peiton alle homehtumaan. Kyynel. Toinen. Kolmas. Annan niiden tulla, en jaksa yrittääkään estää. Kukaan ei näe, joten mitä väliä. Pieni mytty kippuralle käpertyneenä peiton alla. Paha mieli. Väsymys. Ja kiukku. Kaikki nivoutuneina yhteen. Ei kukaan lohduttamassa, paitsi kissa. Ei sitä lasketa, se on vain kissa, ei se osaa. Tarvitsisin halin, oikeastaan aika montakin. Monta lohduttavaa, rakastavaa halia. Jonkun joka kyyneleeni kuivaisi.

 

 

-Elina

Hiukan parempi fiilis (MAANATAI 27.4.))

30.4.2015 jotain positiivista, Jotain sälää

Screenshot_2015-04-27-14-48-55-1

 

Kaupunkiin tulin, kiertelin pari kauppaa läpi. Yhdestä löysin mieletyömän hyvät kesäkävelykengät. Haen ne keskiviikkona, kun joka tapauksessa tulen uudestaa kaupunkiin.

Jouduin kävelemään kiitettävän pitkän matkan ryhmään, ulkona paistoi aurinko ja oli muutenkin oudon lämmin, minäpä olin aamulla tehnyt pukeutumisen suhteen totaalisen virhearvion, joten minulla oli lämpivät sateenpitävät vaattet päällä. Kävellessäni meinasin paistua, jatkoin vain ajattelemalla ostavani jäätelön.  Suosikkini suklaa ja mansikka.

Screenshot_2015-04-27-14-47-08-1

En huomannut ottaa omasta jäätelöannoksestani kuvaa, joten jouduin tyytymään netin tarjontaan. Kuvassa siis suklaa ja luulisin vadelma jäätelö pallot, vaikka annokseni oli suklaa ja mansikka.

 

 

Screenshot_2015-04-27-14-47-26-1

 

Tämä oli siis maanantain 27.4. klo 15.00. postaus. Vähän myöhässä, mutta no jaa..

 

 

-Elina

Ei huvita

30.4.2015 Fiilikset matalalla, jotain positiivista

Raahauduin viimeisillä voimillani ylös sängystä ja kouluun.

 

Screenshot_2014-09-27-01-43-06-1

 

Vetkuttelin sängyssä niin pitkään kuin vain mahdollista. Cissy piti minulle seuraa. Kaappasin sen monta kertaa kainalooni, rapsuttelin sitä ja supisin sen korvaan.  Elinen teatterissa käynti taisi viedä voimani. Jouduin käymään kahdesti kaupungilla: ensimmäisellä kerralla kävin Kristan luona ja juoksin pitkiä matkoja vesisateessa, minulla oli minuutti aikataulu. Oli pakko edes kaupoissa käydessä pitää naama peruslukemilla ja vaikuttaa iloiselta.  Teatterissa oikeasti nautin. Olin katsomassa koulusta Kuninkaan puheen. Olin katsomassa sen myös perjantaina 24.4., silloin olin äidin kanssa ja juhlimme 18-vuotis synttäreitäni.

Rakastan teatterissa käymistä, olen aina rakastanut.  Mutta eilinen taisi kaikesta huolimatta olla minulle liian raskas. No tänään ollaan mieli maassa.

Screenshot_2014-09-27-01-33-57-1

-Elina

Ollapa keino saada mun elämäni raiteille

15.4.2015 Fiilikset matalalla, jotain positiivista

Varoitus ennen kuin aloitat lukemisen: tämä postaus sisältää todella sekavaa ajatuksen juoksua, vaikka parhaani mukaan yritinkin saada siihen jotaki tolkkua..

 

Mun elämäni on ollut jo useita viikkoja miinuksen puolella. Tai ehkä pitäisi suoraan sanoa: useamman vuoden. Viimeisimpiin pahiin vikatikkeihini kuuluu se että kerroin koulussa opettajilleni blogistani. Herätän heissä (en voi sanoa turhaa tai aiheetonta huolta, sillä sitä se ei ole,) tahatonta ja inhimillistä (ei ole hakemani adjektiivi..). He joutuvat mokani takia huolestumaan vuokseni, vaikken sitä tietenkään halua. Onhan heillä omia murheita kylliksi, ja työkseen yrittävät opettaan murrosikäisiä teinejä. Ei heidän pitäisi joutua suremaan minua. Ei se on väärin, ymmärrän sen.  Epätoivoisena hetkenä retkahdan pyytämään apua kaikilta, jotka vain hieman empatiaa osoittavat. Sen jälkeen kun reksi piti minulle puhuttelun, ymmärsin todella mokani ja olen parhaani mukaan yrittänyt korjata sitä.

Miksi ihmeessä en saa elämääni kuntoon?? Elämä soljuu nenäni edestä. Aikaa vain kuluu mahdottomasti ja silti vain junnaan paikallani. Maanantai-iltana minut pysäytti vavahduttava ajatus: olen ollut yli vuoden poissa osastolta!! Minusta tuntuu siltä kuin vasta äsken olisin lähtenyt sieltä. Mutta, että olen ollut 14 kuukautta ”vapaalla jalalla”!

 

 

Juttelin tänään yhden ihmisen kanssa, ja seuraavaksi suoria lainauksia:

Ystävä: Mitäs sulle ny kuuluu?

Elina: En nyt valehteleen rupee sanomalla edes ’joten kuten’. Päin peetä mennään ja lujaa. Alakulo on pysyny top ykkösenä jo kaks viikkoo (valehtelematta).. Terapeutin mielestä mun blogin pitäminen haittaa terapiaa. Ja kerjään koululta huomioo huonolla voinnillani ja pidän opettajii siellä pelossa: teenkö ittelleni jotain. Koulussa siis tiedetään mun blogista ja sit ne soittaa ain välil hoitohenkilöilleni, et ne pelkää mun puolesta. Terapeutti kiukuttelee mulle, et kyl mun nyt pitäis tietää mitä mä näil tekemisilläni oikeen haluun (tekemisilläni=blogin kirjoittaminen, siitä opettajille kertominen). Mut ku mä en oikeesti tiiä.   Se kysy et haluunko mä sairaalaan. En tod. Päivä osastolla oli ihan tarpeeks kamalaa..  Niin ja sit ku olin tänään siel terapeutin kans nii se sano moneen kertaan, etten saa käyttää itsemurha-ajatuksia pelotteina ja pyytää kaikilta mitä haluan. Eikä mulla kuulemma oo yhtään syytä listiä itteeni. Kuolema ei Kristan mukaan oo vaihtoehto.  No anteeks ku se on ollu mulle vakavasti otettava vaihtoehto jo kaks vuotta!! Blogilla haen huomioo ja pidän sitä lukevia (opettajia) liekanarussa, terapeuttini mielipide.

Ystävä: Jos niitä ajatuksii on niitä on eikä niitä voi valita ja en kyllä ny usko että teet sitä vaan sen takia että haluut huomioo voi luoja.  Mutta toisaalta ei se kuolema oo se vaihtoehto.  Vaikka siltä tuntuiski.

Elina: Mulle se on kun ei muuta ulospääsyä ole. Ollut osastolla, ei määrätä tarpeeks vahvoi lääkkeitä, terapiassa ollu kaks vuotta.. mikään ei auta. Ja sit Krista syyttää mua, kun teen tästä kaikesta tahallani hankalaa: oon uppiniskainen ja hangoittelen vastaan. En ees yritä parantua.

Ystävä: Yritäkkö parantua?

Elina: Yritän (ainakin useimmiten). Blogi on mulle terapiaa! Siksi sitä aloinkin pitämään. Pessimisti kun olen: ajattelen liian monet asiat nedgatiivisesti, mutta ei sitä osaa ajatella masennusta ja raiskauksia kovin positiivisesti. Mulla menee taas sen verran matalalla (ALAKULOISUUS!! VÄSYMYS!) etten jaksa tehdä mitään, elän elämääni niinkuin parhaaksi näen.  Mutta jos terapeutilta kysytään En. Mutta omasta mielestäni sanoisin mieluummin etten tee tarpeeksi parantumiseni eteen. Mutta miten voisin tehdä  kun ei ole energiaa eikä kiinnostusta mihinkään??!

Ystävä: No hemmetin hyvä että yritystä on ja kyllä sen huomaa niistä mitä puhut.. rivien välistä. Tavallaan ois helppo sanoo, että koita vaan unohtaaa (raiskaukset), mutta se on hankalaa

Elina: Unohda unohda. Ajattele positiivisesti.  Älä ajattele aina kaikesta negatiivisesti.  xC luuleeko ne et noin ovat niin helppo toteuttaa

Mun ainoo suuri syy olla tappamatta itteeni on mun äiti joka kuolis suruun ja itse syytöksiin. Ja mun veljen elämä menis äidin mukana alamäkeen..  Kidutan itteeni et äitin ja heikin elämä olis helpompaa…

Ystävä: Kyllä niiku kannattais ehkä keksii jotai tekemistä vaikka se ny tuntuu toivottomalta.  Jotain mukavaa tai jotai minkä aikana unohtuis noi, tai sit vaan pakolla aatella jotai iha turhan positiivista mutta positiivista kuitenki :D Ja vaan koittaa unohtaa ne mitä on tapahtunu. Niitä ei voi enää korjata. Mutta voit jotenki koittaa miettii mitä pystyisit tekee mistä saat ees vähä mielihyvää ettii uudestaan ittes. Kuulostaa turhalta ja liian vaivalloiselta mutta itteensä pitää ottaa niskasta kiinni että voi mennä eteenpäi. Ja kumminki sussa on jotai mikä pitää sut pinnalla siä jossai syvemmällä. Tää mun ”normaali” elämäkin on ainasta taisteluu ja pääsisin aika helposti tohon tilaan missä sä oot koska mulla on semmonen luonne mutta sit vaan koitan pitää itteni tässä tasossa. Ja nää selitykset ei oo vaan sen takia että haluan PELASTAA yhden ihmisen ja unohtaa sen sitten, kyl mä varmana pysyn tässä sun elämässä pitkään jos vaan annat :)

Etkä pilaa toisten elämää kirjottamalla tota blogia tai kertomalla miltä susta tuntuu, tuleehan mm. mulle tosin hankala olo, koska oon niiin empatiakykynen ja haluun auttaa sua. Mutta se että saat purkaa sun ajatuksii on tärkeetä.

 

Tuossa keskustelussa on aika moniakin puhuttelevia kohtia, mutta en nyt jaksa palata siihen tällä hetkellä. Kysykää, jos haluatte minun tarkentavan jotain kohtaa tai vastaavan johonkin kysymykseenne!

 

 

 

hyvän työn motto

Jos siis kuvalta kysytään: en ilmeisesti oo kovin nöyrä.. Mutta lenkiltä tullessa tuli idea, joten päätin toteuttaa sen. Muistan ku pienempänä partiossa, meidän piti joskus pitää listaa, mitä hyviä töitä viikon aikana tehtiin, oli kivaa huomata kuinka hyvä mieli siitä tulee itselle. Ei se mun mielest sillai oo leuhkimista, jos välillä tekee jonkun hyvän työn ja siitä maitittee. Paremminki ihmisten (minunkin!) pitäisi enemmän keskittyä niihin hyviin asioihin elämässään, vaikka lähimmäisen auttamiseen, kuin negatiivisiin.

 

 

 

Hieman tunnelmaa piristääkseni, teen poikkeusliikkeen ja kerron mitä HYVIÄ POSITIIVISIA juttuja tein tänään:  1. Kaupassa kassalla laitoin tapani mukaan sen ”seuraava asiakas” kapulan ostosteni perään ja seuraava asiakas oli kiitollinen.  2. Siivosin kotona ns. pikkuhuoneesta, (voisi melkein kutsua valokuvahuoneeksi, siellä säilytetään valokuvia, postikortteja, siellä on myös varavuode ja äidin ”puutarha”) sinne lattialle levittämäni kortit ja valokuvat. Olin sunnuntaina saanut idean laittaa lipaston kahdesta laatikosta joiltain saadut kortit erilliseen muovilaatikkoon, jotta käyttämättömät kortit ja valokuvat saisivat enemmän tilaa. Homma oli tietenkin jäänyt vähän kesken ja tein sen tänään loppuun. Olipas pikkuhuoneessakin lattia!  3. Jos veljeltäni kysytään, tämä seuraava ei ole hyvätyö vaan kiusaamista: veljelläni on ensi kesänä ripari ja Raamatun ulkoläksyt opeteltavana. Yritin parhaani mukaan takoa Heikille Isä meidän -rukousta päähän.  4. Lähdin E:n kanssa lenkille ja hain myös naapurin eläkeläisten koiran mukaan. Pariskunta on siis eläkkeellä, mutta molempien polvet ovat menneet niin huonoon kuntoon etteivät voi tarjota kolmi vuotiaalle koiralleen kuin 500 metrin postin haku reissun. Sehän ei sen kokoiselle koiralle viitä alkuunkaan. Koira on sekarotuinen, ei niin roteva kuin suomenpystykorva ja vähän säkäkorkeudeltaan isompi. Eläkeläiset ja varsinkin koira kiittivät. Aavistuksen jopa hymy häivähti kasvoillani.

 

lenkillä

Ei siis oo se eläkeläisten koira, mut lähemmäs en kuvahaulla päässyt..

perhoskoira

Eikä tää oo kumpikaan E:n koirista, mut kaks tämmöst perhoskoiraa hänel on :)

 

hyvä tekoJollekin on tullut vakava kirjoitusvirhe: Yksikään hyvä teko ei jää rangaistuksetta..

Pitäisi lukea: Yksikään hyvä teko ei jää palkitsematta!!

 

 

Nyt taisin ajautua aika kauas otsikosta, mutta haittaako?? Kirjoitinpas kerrankin jotain positiivista! HAH! Go minä! :P

 

Elämääni varjostavat monet asiat, elämän kuntoon saaminen on yksi niistä. Monet (muka) kehuvat jaksamistani ja selviytymiskykyäni. En sanoisi olevani niin ihmeellinen. Ihminen kun satun olemaan, pystyn sopeutumaan monenlaiseen, menneisyyteni osoittaa sitkeyteni vaikeina aikoina.   No voihan! Mitä filosofista ylistystä xD Vastahan minä tänään halusin vakaasti luovuttaa, koska se on rutkasti paljon helpompaa, mutta äitini estää minua..  Tekstistä päätellen minulla taitaa olla hieman parempi hetki..  Pysytään tässä ja odotetaan nukkumattia tulevaksi.

 

Tässä vielä tärkein voima biisini. Laitanpa ensi yöksi soimaan. Kappale on siis Kelly Clarkson, mutta satun pitämään tästä Vampyyripäiväkirja versiosta eniten.  Voimia teille kaikille. :)

 

 

-Elina