Selaat arkistoa kohteelle kuolemantoive.

Mikä mua vaivaa? Särkynyt sydän vai aivot?

16.2.2015 Yleinen

13. päivä perjantaina kirjoitin hyvin positiivisen blogitekstin aamupäivällä. Illalla itkin silmät päästäni ja meinasin lopettaa hengittämisen kun sattui niin paljon. Tunteiden heittely johtuu ristiin menneistä suksista.

Yöllä oli vaikea nukkua. Näin kaiken maailman pelottavia unia ja muutenkin uni ei meinannut tulla koska mietin koko ajan asiaa ja sitä kuinka pahasti olen mogannut ja tyrinyt ja käyttäytynyt huonosti… pyysin kyllä jo anteeksi ja yritin itsekin miettiä mitä helvettiä tapahtui. Painetta lisäsi se, että lauantai on punnituspäivä! Ja tiedossahan oli, että viikolla oli ollut kontrolloimatonta syömistä.

Lauantai aamu ja puntari esiin. Paino oli pudonnut 200g. Mä en voi sille mitään, mutta mun sydän ja pää murtuu. Tää tuntuu kaikki niin turhauttavalta ja turhalta ja mua suututtaa. Kaikki aina sanoo, että aluksi paino putoaa helposti kun ylimääräistä on niin paljon, mutta -200g viikossa ei mun mielestä ole paljon. Ja se työmäärä mitä mä olen sen eteen tehnyt on mun mielestä hirveä.

Kai mä sitten teen vain jotain väärin. Mun päässä soi sanat jotka yksi sairaanhoitaja sanoi muutama viikko sitten: ”Oletko sä koskaan oikeasti edes yrittänyt?”. Jaa olenko? En mä kai ole elämässäni mitään koskaan niin paljon ja usein yrittänyt kuin pudottaa painoa. Mä en pysty tähän edes kirjoittamaan kuinka paljon muhun nyt sattuu.

Viisi viikkoa takana sitä, että olen käynyt 5kertaa viikossa salilla, sitä ennen kävin 10vko vähintään 2kertaa viikossa salilla. Eli liikuntapuoli on kai kunnossa. Tai tähänkin joku varmasti pääsee sanomaan, että pitäisi liikkua eri tavalla. Syömisiä olen yrittänyt tarkkailla ja pitää kirjaa taas vähän aikaa, mutta se tuntuu niin ylitsepääsemättömän raksaalta. Ruuan tekeminen on raskasta ja sen miettiminen on raskasta. Helpommalla pääsee kun hakee pitsan tai lämmittää sellaisen uunissa. Ja koska Muru on niin hoikka niin hänellä tuollainen roskaruoka ei tunnu missään.

Huomenna mä menen uuteen työpaikkaan tutustumaan uuteen työhön. Mua ahdistaa hirvittävästi… entäs jos en osaakaan sitä, entäs jos en päärjää siinä, miten mun ylipaino vaikuttaa siihen työhön?

Mä toivon niin omaa kuolemaani. Kuolemantoive pyörii mun päässä ja hiljaa kyyneleet valuu mun poskille. Mä pyyhin ne pois ja astun ulos tästä asunnosta ja hymyilen vastaantulijoille, moikkaan naapuria ja juttelen kuinka mukava viikonloppu oli takana ja kuinka innoissani odotan tulevaa viikkoa ja treenejä.

kukat