Selaat arkistoa kohteelle koulukiusaaminen.

Koulukiusaamisen arvet: sosiaalisten tilanteiden pelko

4.9.2016 Yleinen

Yhdeksän vuotta sitä kesti. Lähes päivittäistä henkistä väkivaltaa ja verbaalista ruuvipenkkiä. Pelkäsin mennä kouluun. En koskaan sopinut mihinkään joukkoon. Elin pitkään siinä uskossa, että kiusaajani ovat oikeassa, minä olen luuseri ja erilainen, joten minua pitääkin kiusata. Oikeastaan, kun asioita miettii varttuneemmilla silmillä, olemukseni suorastaan kerjäsi kiusatuksi tulemista. Lapset ovat julmia toisilleen.

Mennyt on kuitenkin mennyttä enkä enää ole katkera, vaikka joskus asiaa ajatellessa pintaan nousee kiukku ja halu kostaa. Voisipa vielä jokin päivä survaista rystyset täydellä voimalla minua kiusanneen tyypin kallosta läpi. Mutta sekään ei poistaisi niitä arpia, jotka peruskoulun käytävät ja pihat minuun kaiversivat.

Aikuisiällä kiusattu historia näkyy sitten surrealistisena sosiaalisten tilanteiden pelkona, jotka tulee parhaitan kuvailluksi luetton avulla.

Siis, miltä sosiaalinen angsti tuntuu:

  • Joskus pelkkä tervehtiminen tuntuu ylivoimaiselta, voinnin kysely tuntuu kuulustelulta ja small talk vankilatuomiolta.
  • Jos itsevarmatkin ihmiset saavat perhosia vatsaan ison ihmisjoukon edessä puhuessaan, minulla hermostuminen ei lopu edes tapahtuman jälkeen. Koko päivä saattaa mennä murehtiessa, missä kaikissa asioissa tein virheitä ja mitä mieltä muut olivat. Ei siis ihme, etten esiinny kuin ihan pakon edessä.
  • Yksin ollessa voin olla rento ja ajatukset kulkevat vapaasti. Heti, kun tilaan tulee ihmisiä, ahdistun. Ajatus häiriintyy ja mietin, miten voisin olla mahdollisimman näkymätön.
  • En jaksa väitellä asioista siinäkään tapauksessa, että vastapuoli on umpiväärässä. Eihän minun mielipiteellä ole kuitenkaan mitää väliä eikä minua kuunnella.
  • Minulla on erittäin herkkä sosiaalinen tutka. Aistin kireän ilmapiirin hyvin pienistä sanattomista viesteistä ja tunnelma tarttuu minuun kulovalkean lailla.
  • Ylitulkitsen ihmisten sanatonta ruumiinkieltä, sanavalintoja ja äänenpainoa. Minun on oltava koko ajan varpaillani, koska perusoletuksena on, että kaikki ihmiset haluavat minulle pahaa.
  • Minulla on käsitys, että ihmissuhteet ovat pohjimmiltaan henkistä väkivaltaa ja että ihmisten perimmäinen tarkoitus on vain selvittää sosiaalinen nokkimisjärjestys.
  • En oikeastaan uskalla sanoa mitään ennen kuin olen punninnut asiaa monelta kannalta. Pysyn usein myös hiljaa, jos minulla ei ole mitään järkevää sanottavaa. Muilla on varmasti paremmat mielipiteet ja vahvempi näkemys asioista.
  • Ja jos uskallan olla avoimempi, kadun sitä kuitenkin jossain vaiheessa. Miksi menin paljastamaan itsestäni liikaa? Nyt kaikkea sanomaani voidaan käyttää hyväksi.
  • Passiivis-aggressivinen käytös. Hankalissa tilanteissa hymyilen ja yritän olla mahdollisimman ystävällinen, mutta sisälläni kiehuu ja haluan vain repiä joko oman pääni tai toisten päät irti.
  • Minun on vaikea olla rehellinen ja ennen kaikkea minun on vaikea kieltäytyä mistään, joten usein olen mukana vain miellyttääkseni, vaikka oikeasti haluan vain pois omaan rauhaani.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mietipä siis seuraavalla kerralla kaksisataa kertaa ennen kuin tahallasi mollaat toista. Toisen itsevarmuuden riistämisen pitäisi olla rangaistava rikos.

Koulukiusaaminen

10.12.2014 Koulukiusaaminen

 

 

se sattuu

 

 

true

 

 

Mun kohdalla kiusaaminen on ollut henkistä. Peruskoulussa se oli haukkumista, nimittelyä (läski, huora, hikke…), syrjintää porukasta ulkopuolelle jättämistä, kaveriporukasta ulos potkimista, selän takana puhuttiin pahaa, juoruttiin, leviteltiin kaikenlaisia huhuja, ainakin yritettiin kampittaa, nolattiin, naurettiin, pilkattiin, ivattiin jos tein virheen jne. Kaikista pahimpiin kuului se, kun tyypit kiusasivat mua rakkaudestani kissoihin: varsinkin pojat matkivat kissan mau’untaa, heittivät kommentteja: ”älä nyt taas pidä mitään katti esitelmää” yms. Hei mä oikeesti pidän kissoista valtavasti! Se otti mulle tosi koville, kun rakastamaani asiaa käytettiin kiusaamisessa.

 

 

pojat

 

 

koulukiusaaminen

 

 

Ysillä kun seurustelin niiin vitun rakkaan exäni kanssa, monilla oppilailla ei ollut muuta tekemistä kuin kiusata ja ärsyttää meitä. Minua (meitä) kiusattiin taukoamatta, minulle se oli kovaa aikaa, olinhan melkein päässyt eroon kiusaamisesta. Kerroin kiusaamisesta äidilleni, joka otti yhteyttä luokanvalvojaani. Luokanvalvojani kuuluu TOP 5 opettajien parhaimmistoon, opettaa biologiaa ja maantietoa, todella hyvä työssään. Opettajan reaktiota en olisi ikinä osannut odottaa: Hän otti minut puhutteluun ja kaatoi niskaani saavillisen jääkylmää vettä Kuka? Milloin? Miten? Missä? tarkka kellon aika ketkä kiusasivat… Menin aivan sanattomaksi, enhän edes tiennyt kaikkien kiusaajieni nimiä! Lähdin luokasta itkukurkussa. Siitä hetkestä aloin inhoamaan ko. opettajaa, vaikka hän olikin todella hyvä työssään, minun luottamukseni tyssäsi siihen. Ala-asteella kiusaamiseen yritettiin puuttua aina silloin tällöin, näön vuoksi. Yläasteella mihinkään ei koskaan edes yritetty puuttua. Kaverini Riina jutteli äitini kanssa kerran kiusaamisestani, äitini kertoi mikä koulun suhtautuminen oli ollut. Riinan kommentti oli: ”Ovatko opettajat oikeasti niin sokeita?” Totuus: kyllä ovat.    Ala-asteella kiusaajani olivat lähinnä omia luokkalaisiani, mutta yläasteella sekään ei riittänyt, kiusaajani eivät olleet ainoastaan omalta luokaltani tai luokka-asteeltani, vaan minua kiusasi koko koulu niin tytöt kuin pojatkin. Kyyneleet meinaavat vieläkin tulla väkisin, en voi itkeä, olen koulussa. Kyllä raahauduin tänne jälleen, ahdistuksesta ja muutenkin paskasta olosta huolimatta.

 

 

sanat sattuvat

 

 

pahan puhuminen selän takana

 

Lukioon tullessani monet sanoivat kiusaamisen kyllä loppuvan. Niin se loppuikin, vuodeksi. Kun -98 tulivat lukiooni, saapuivat heidän joukossaa muutamat aikaisemmat kiusaajanikin.  Nyt olen saanut olla koko syksyn, jokaisena päivänä varuillani, milloin he jälleen muistavat minun olemassa oloni ja pilaavat päiväni.   Eilinen oli aika vuoristorataa: välillä minulla oli hieman parempi olo ja kohta taas ahdisti. Päiväni ”paras” hetki oli kun olin menossa wanhojen kurssille opettelemaan tansseja. Olin menossa pukuhuoneelle kun käytävällä oli kolme poikaa. Se käytävä on todella kapea joten jouduin ohittamaan heidät tosi läheltä, he väistivät hiukan, mutta kuitenkin minua ahdisti todella paljon, koska jouduin omasta mielestäni aivan liian lähelle heitä. Kävellessäni jo onnellisesti poispäin kuulin heidän puhuvan minusta, yksi vielä sanoi muille: ”Sshh se kuulee meidät..” Luojan kiitos en saanut sanoista selvää, mutta kaikki te varmasti ymmärrätte pointtini. Pahan puhuminen selän takana on todella kivaa, varsinkin jos siitä jouluu kuulemaan. Mutta tuo oli ylivoimaisesti pahin: puhua toisesta pahaa hänen kuultensa!! Niin kuin en jo valmiiksi tuntisi itseäni ulkopuoliseksi kaikkine osasto reissuineni ja muutamien kurssien lukujärjestyksineni. ( <- hyvä suomen kieli!)  Tavallaan toivon heidän kolmen lukevan tämän jotta voivat nauttia kunniastaan päiväni pilaamisesta. Kiitos kun osallistutte elämäni pilaamiseen!

 

 

imageskiusaaminenLäski

 

 

 

 

-Elina