Selaat arkistoa kohteelle kotimaan loma.

Matkailu avartaa

18.7.2015 Yleinen

Heissulivei!

Tällä kertaa en kirjoitakaan kotoa käsin vaan olen reissun päällä (:
Vaikkakin ihan vaan kotimaan matkailun parissa ollaan, niin uusia juttuja tulee mieleen hieman erilailla kuin yleensä.
Tällä kertaa ei tule mitään super diippiä tavaraa, vaan vähän köykäisempiä juttuja, joten eiköhän mennä (:

Matkalla tulee aina ihan hirvittävän paljon kaikkia uusia nähtävyyksiä tai muita tapahtumia, joita ei normaalissa arkielämässä tule vastaan. Jotkut asiat saattaa vaikuttakin ihan erilaisilta kun menee jonnekin muualle ja näkee muutakin, kuin tutun ja turvallisen huoneen tai oman takapihan. Oikeastaan, on hirmu tärkeää, että osaa ottaa sen pienenkin irtioton arjesta. Joillekin se on rauhaisa mökki järven rannalla, toisille extempore automatka ja toisille ihan vaan rauhallinen ilta ilman mitään kiireitä suosikki elokuvansa parissa.

Itse olen alkanut pitää merestä. Meren läheisyys saa ajatukset tuulettumaan ja antaa samalla hieman avarakatseisuutta asioihin, jotka tuntuvat käsittämättömiltä. Merta katsellessa tulee tunne, että on pieni ihminen suuressa maailmassa ja asioiden suhteellisuus muuttuu. Näin myös itselle tulee mieli paremmaksi.

Tällä erää ei muita ajatuksia. Oikein hyvää viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa itse kullekin. Ohessa vielä kuva merimaisemasta! (: