Selaat arkistoa kohteelle korjattava.

Let’s Fucking Do It Again…

1.9.2016 Yleinen

Toissapäivänä piti aloittaa se työmaa joka oli kyllä tiedossa, mutta jota ei olisi tähän enää lisätyönä toivonut. Kyseessä siis valmiin leffahuoneen katon ja osittain rakenteiden uusiminen.

Loppukesä hujahtikin äkkiä. Onneksi ulkohommat on melkein tehty ja etupiha saanut uudet kuistit ja rappuset, takaosa on maalattu  yms.

Mutta joo, mitä siis tällä viikolla on tehty.

WP_20160404_11_59_06_Pro

En tiedä kaihertaako tässä eniten se että entinen ”talonmies” oli peitellyt (tai yrittänyt suojata) vintiltä sitä kohtaa josta katto oli vuotanut vai valmiin huoneen purkaminen/ tyhjentäminen/ suojaaminen ja myös valmiiden pintojen varominen vai oma tyhmyys, kun ei etukäteen käyty vinttiä läpi vaikka tiedettiin, että katto ei parhaassa terässä ollutkaan. Väliäkö tuolla, mutta on se hieman miestä syönyt ja olenpahan ehtinyt hommien ohessa miettimään, että milloin olen paskempia askareita tehnyt…vielä ei ole mieleen muistunut joten huomisellekin on mukavaa ajanvietettä.

20160830_145844

Hommahan alkoi purujen tyhjennyksellä ja kuvassa olevaan jätesäkkiin ei ihan kaikki mahtunut. Tämän jälkeen alakertaan pakkailemaan tavaroita ja suojaamaan muovilla kriittiset kohdat.

Rikospaikka kannattaa suojata mahdollisimman hyvin.

Rikospaikka kannattaa suojata mahdollisimman hyvin.

20160831_134523

Ylhäältä oltiin vauriot jo nähty joten tiedossa oli, että puutavaraa joudutaan vaihtamaan monesta kohtaa.

20160831_121458

Yllä oleva kuva kertoo sen, että mitä vaurioita syntyy kun vesi pääsee rakenteisiin mutta ei sieltä pois. Vuotokohtaan oli purujen ”väliin” laitettu muovi jonka alle oli päässyt vettä muhimaan. Purujen alla huoko-/huopalevy, raakalauta, ilmansulkupaperi ja viimeisenä pintapaneeli. Paikoitellen vauriot oli jo paneelissa asti, mutta asuinhuoneiston puolelle ei mitään hälyttävää näkynyt.

Paneelien irroituksen yhteydessä tuli mieleen, että myös yksi ikkuna kannattaa uusia.

Paneelien irroituksen yhteydessä tuli mieleen, että myös yksi ikkuna kannattaa uusia.

Kattopaneelit ja ilmansulkupaperi poistettuna.

Kattopaneelit ja ilmansulkupaperi poistettuna.

20160831_150519

Vaurioituneet laudat poistettu...myös kuvassa näkyvät juoksut korjattiin.

Vaurioituneet laudat poistettu…myös kuvassa näkyvät juoksut korjattiin.

Päädyin juoksujen osalta uusimaan vain ne kohdat jotka oli huonossa hapessa…entisetkin olisi varmasti kestäneet talon iän, mutta eipähän noita tuonne kannattanut jättää. Yksikseen homma oli mukavaa jumppailua ja välillä olo oli kuin Tom Cruisella. Pätkäisin juoksuista reilut pätkät pois ja ne olikin mukavia liikuteltavia itsekseen tuolla parrujen päällä melkein kolmen metrin korkeudessa, kuormaliina oli puiden varmistuksena ettei enempää vaurioita synny jos ote lipeää (kirjoitettuna tuo ei kuulostanut aivan yhtä leffamaiselle)…otetaan siis uusiksi.

Voe Mahoton Tehtävä II- Rakennusviraston kynsissä

Olin juuri ehtinyt kivuta vintille katossa olevan reiän kautta, kun huomasin että kolme mustiin pukeutunutta rakennusviraston työntekijää osoitti minua aseella. He käskivät pudottaa vasaran maahan ”Drop the Fucking hammer to the floor, do it NOW!” (omassa päässä Arnold-aksentilla, kiitos vaimon veljen) …samalla kun laskin sitä alas, niin otin kourallisen puru-homeseosta ja heitin sitä heidän kasvoilleen. Jokainen tuupertui VÄLITTÖMÄSTI maahan joten minulla oli aikaa mennä takaisin. Laskeuduin räjähtävän nopeasti kuormaliinaa pitkin, mutta kun matkaa maahan oli vielä kymmenen metriä niin käsiäni alkoi polttamaan ja jouduin irroittamaan otteeni. Syöksyin suoraan isäni mustan Citroenin katolle, joka oli sisällä siksi että isäni oli tuomassa meille puutavaraa. Käskin isääni kaasuttamaan äkkiä pois, mutta hänellä oli nelosvaihde päällä joten auto sammui ja näkyvissä oli jo lisää uusia vihollisia. Kaappasin auton katolta hypätessäni naulapistoolin  (ilmassa, kylkiasennossa) samalla kun isäni alkoi myös tulittamaan heitä maassa olevilla naulaisilla laudanpätkillä ja hetkessä kaikki olivat maissa. Onneksi huone oli vuorattu rakennusmuoveilla joten ehdimme puhdistamaan paikan ripeästi ennen Poliisin tuloa. Ruumiit piilotimme yläpohjaan purujen sekaan (yksi heistä oli muuten Venäläinen joka muistutti kovasti Samuli Edellmania).

Huomenna ei ehkä ole enää suoraa näkymää vintille.

20160901_173317

/Jarkko