Selaat arkistoa kohteelle kommentti.

Kommentti: Fernando Alonso jahtaa unelmaansa

12.4.2017 Näkökulma

Keskiviikkona kuului jymypaukku F1-maailmasta, kun Fernando Alonso ilmoitti osallistuvansa toukokuun lopussa ajettavaan Indy 500 -kilpailuun, mikä tarkoittaa sitä että kaksinkertaiselta F1-mestarilta jää Monacon GP tänä vuonna ajamatta.

McLaren osallistuu legendaarisen Indy 500 -kisaan yhdellä autolla, jota ajattaa Andretti Autosport-tiimi. Yhdysvaltalaistiimin omistajana toimii vuoden 1991 Indycar-mestari ja F1-sarjassakin McLarenilla kaudella 1993 ajanut Michael Andretti. McLaren palaa samalla takaisin ”Brickyardille” 38 vuoden tauon jälkeen.

Alonso kertoi samalla tiedotteessa, että hänen unelmanaan on saavuttaa ns. triplakruunu eli Monacon GP:n, Indy 500:n ja Le Mansin 24 tunnin ajojen voitto, minkä on moottoriurheilussa saavuttanut ainoastaan Graham Hill. Alonso on voittanut Monacon ruhtinaskunnan kaduilla kahdesti, eikä tämänvuotisella McLarenilla ole muuta kuin teoriassa mahdollisuuksia ajaa voitosta.

Alonsolle suurin haaste on totuttautua kilpailemiseen ovaalilla, sillä sitä hän ei ole aiemmin mittavalla urallaan tehnyt. F1:ssäkin piipahtanut Alexander Rossi voitti viime vuonna sarjan tulokkaana Indy 500 -kilpailun, mikä todistaa sen, että tämän kilpailun voittaminen on mahdollista ”tulokkaana”.

McLarenin omistajaportaassahan tapahtui viime vuoden päätteeksi muutoksia, kun pitkäaikainen toimitusjohtaja Ron Dennis siirrettiin syrjään. Dennis tuli tunnetuksi erittäin konservatiivisesta johtamistyylistään, joten epäilen, että Alonso ei olisi saanut tilaisuutta tavoitella unelmaansa, jos Dennis olisi vielä toimitusjohtajana.

Toivottavasti tulevaisuudessa F1-kuljettajia päästetään muihin moottoriurheilusarjoihin, sillä se auttaa koko lajia. Valitettavasti nykyään F1-kalenteri on niin tiivis, että maailmanmestaruudesta ajavia kuljettajia ei voida ottaa muihin sarjoihin.

Tuon kalenterin tiiviyden lisäksi myös byrokratia on pitänyt F1-kuskit poissa muista sarjoista, sillä tiimit pelkäävät mahdollisia oikeusjuttuja, jos heidän kuljettajalleen kävisi jotain näissä muissa sarjoissa. Entisaikoina F1-kalenteri oli huomattavasti lyhyempi, eivätkä kuljettajat tienanneet miljoonia, joten heidän piti tienata elantonsa ajamalla urheilu – ja koppiautoja jne.

F1-kalenteri tuskin tulee ainakaan typistymään, sillä omistajataho tienaa muhkeat summat rahaa järjestäviltä tahoilta. Toivottavasti vielä jonakin päivänä saisimme samanaikaisesti näitä isoja F1-staroja vaikkapa Le Mansin 24 tunnin ajoihin mukaan, sillä se toisi lisää näkyvyyttä molemmille sarjoille.

Indy 500 ajetaan Indianapolisin moottoriradalla toukokuun 28. päivä.

Bottaksella edessään elämänsä tilaisuus maailmanmestariksi

23.3.2017 Näkökulma

Valtteri Bottas teki talven kovimman kuskisiirron, kun suomalaiskuski siirtyi täksi kaudeksi Williamsilta Mercedekselle. Hallitsevasta maailmanmestaritallista avautui toisen kuskin paikka vapaaksi, kun Nico Rosberg lopetti F1-uransa maailmanmestaruuteen.

Bottaksella voi olla tällä kaudella jopa se ainoa mahdollisuus maailmanmestaruuteen, sillä suomalaiskuskilla on vain yksivuotinen sopimus saksalaistallin kanssa. Suomalaiskuskin täytyy pystyä haastamaan tallikaveri Lewis Hamilton, jotta jatkosopimus syntyisi. Yksi asia, joka voi puoltaa suomalaisen puolesta on se, että Hamilton on kolmenkertainen maailmanmestari, joten onko hänellä enää mitään saavutettavaa.

Jo viime kaudella nähtiin, että Hamiltonin motivaatio ei ollut enää huipussaan, kun hän ei ajanut voitosta voittoon. Bottaksen täytyy saada kolminkertainen maailmanmestari ajautumaan samanlaiseen mielentilaan.

Alkukaudesta on onnistuttava

Kauden avauspuolisko on tosi tärkeä Bottaksen kannalta, sillä yleensä nuo seuraavan kauden sopimusneuvottelut käynnistyvät jo kesällä, joten suomalaisen täytyisi olla MM-taistelussa mukana, mikäli hän mielii saada jatkosopimuksen Mercedekseltä.

Jos jonkun puolesta pitäisi lyödä vetoa, niin löisin Bottaksen puolesta. Bottas on erittäin nopea aika-ajaja sekä fiksu ja lähes virheetön kisakuski. Luulenpa, että suomalainen osoittaa monien ulkomaalaisten ”asiantuntijoiden” arviot vääriksi tämän kauden aikana.

Kimi Räikkönen – One More Year 2017

22.3.2017 Näkökulma

Kun Kimi Räikkönen palasi Ferrarille kaksivuotisella sopimuksella kaudeksi 2014, niin olin varma, että Ferrarin suomalaiskuski päättäisi F1-uransa näiden vuosien jälkeen. Pitkän pohdinnan jälkeen Räikkösen yksivuotinen jatkosopimus julkistettiin syksyllä 2015. Tämän jälkeen on menty eteenpäin kausi kerrallaan. Jatkosopimus kaudelle 2017 julkistettiin jo viime kesänä.

Räikkönen ei halunnut vielä lopettaa, sillä Ferrari ei ole pystynyt viimeisenä kolmena vuotena tarjoamaan hänelle autoa, jolla pystyisi taistelemaan maailmanmestaruudesta. Kun kauden 2017 alkuun on enää vain muutama päivä, niin näyttää siltä, että Ferrari on nyt lähempänä Mercedestä kuin kertaakaan aiemmin viimeisten kolmen vuoden aikana. Ferrari oli erittäin vakuuttava talvitesteissä niin aika-ajovauhdissa kuin pitkissä vedoissa. Myöskään tekniset ongelmat eivät haitanneet juuri laisinkaan testeissä.

Varma asia on se, että Räikkönen ajaa F1-uransa viimeisiä vuosia, jopa sitä viimeistä. Mikä olisi hienompaa kuin tehdä Nico Rosbergit eli voittaa maailmanmestaruus, jonka jälkeen jättää kilparadat hallitsevana maailmanmestarina. Tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta edellisestä Ferrarin kuljettajien maailmanmestaruudesta, jota silloin Räikkönen juhli.

Viimeistään marraskuussa selviää, että onko Räikkösellä ja Ferrarilla aihetta juhliin tällä kaudella.

Ferrari yllätti positiivisesti testiavauksessa

6.3.2017 Näkökulma

Formula ykkösten talvitestit alkoivat viime viikolla Espanjan Barcelonan radalla. Talvitesteissä tapahtui niin positiivisia kuin negatiivisia asioita. Käydään läpi nyt omasta mielestäni ensimmäisen viikon kolme plussaa ja miinusta.

+

  • Ferrari: Maranellossa ei olla talvitauon aikana vain levätty laakereillaan, vaan edistystä on tapahtunut erityisesti moottoripuolella. Ferrari oli erittäin luotettava ja myös nopea avausviikolla, mikä luo hyvän pohjan testien jälkimmäiselle viikolle.
  • Valtteri Bottas: Talven aikana Williamsilta Mercedekselle siirtynyt Bottas on integroitunut hyvin hallitsevan maailmanmestarin riveihin. Bottas on joutunut talven aikana opettelemaan paljon uusia asioita, joita hän myös pääsi rutkasti sisäistämään radalla jo avausviikolla. Suomalainen tulee varmasti antamaan kovan vastuksen kolminkertaiselle maailmanmestarille Lewis Hamiltonille.
  • Renkaat: Näyttäisi siltä, että kyseessä on selvästi rengasvalmistaja Pirellin aikakauden kestävimmät renkaat. Toivottavasti se tarkoittaa sitä, että kuljettajat voisivat ajaa mahdollisimman kovaa lähdöstä maaliin saakka. Myös sadekelirenkaita on paranneltu täksi kaudeksi huomattavasti.

 


  • Honda: Japanilaisvalmistaja Honda aloitti kolmannen kautensa McLarenin kanssa savuisissa merkeissä. Avausviikolla paukkui järjestäen Hondan moottoreita. Jos mitään mullistavaa ei tapahdu, niin voidaan odottaa erityisesti erittäin hankalaa kauden alkupuoliskoa McLarenin kuljettajille.
  • Lance Stroll: 18-vuotias kohutulokas Stroll ajoi pariinkin otteeseen ulos talvitesteissä. Viimeisin ulosajo oli niin paha, että Williamsilta jäi viimeinen testipäivä kokonaan väliin. Kanadalainen on vielä läpi käynyt laajan testiohjelman isänsä rahallisella tuella, joten hänellä on huomattavasti paremmat lähtökohdat kuin edellisillä tulokkailla. Annetaan nuorelle kuskille vielä kuitenkin aikaa ennen lopullista arviota.
  • Red Bull: Vaikka Renault on tehnyt edistystä moottorin kanssa, niin Red Bull-tallilla on ollut jonkin verran teknisiä ongelmia avausviikolla. Heidän kannaltaan on onneksi vielä muutama viikko ennen Australiaa, mutta pahasti ilmassa on vastaavanlaisia ennusmerkkejä kuin kauden 2014 alussa.

Talvitestit ajetaan päätökseen tällä viikolla, kun autot kiertävät Barcelonan rataa tiistaista perjantaihin.

Talvitestit odottavat jo kulman takana

24.2.2017 Näkökulma

Formula ykkösten talvitestit käynnistyvät jo ensi viikolla. Tällä viikolla vuorossa on autojen esittelytilaisuuksia.

Kun suurin osa F1-talleista on esitellyt ensi kauden autonsa, niin voidaan jo tässä vaiheessa myöntää, että tämän kauden autot näyttävät nopeammilta kuin edeltäjänsä. Autot näyttävät ennen kaikkea aggressiivisilta: on isompia renkaita, leveämpiä ja pidempiä etusiipiä sekä madallettuja takasiipiä.

Bottas haastamaan Hamiltonia Mercedeksellä

Puhutuin asia talvitauon aikana on varmasti ollut Nico Rosbergin lopettaminen. Rosberg lopetti F1-uransa maailmanmestaruuteen, mikä aloitti mediassa hillittömät spekulaatiot hänen korvaajastaan. Lopulta järki voitti ja Valtteri Bottas sai ansaitsemansa näyttöpaikan Lewis Hamiltonin tallikaverina Mercedes-tallissa.

Ne asiantuntijat, jotka uskovat Hamiltonin vievän tämänvuotisen mestaruuden leikitellen, niin eivät voisi olla enempää väärässä. Bottas on todella varma ja henkisesti vahva kuljettaja, joka ei ole vielä pystynyt osoittamaan kaikkia taitojansa Williamsin autolla. Jos Hamiltonin keskittyminen on radan ulkopuolisissa asioissa ja Mercedes on samanlaisessa asemassa kuin aiemmilla kausilla, niin Bottas voi olla hyvin lähellä ensimmäistä maailmanmestaruuttaan. Uskon, että Bottas ”voittaa” työmoraalillaan tiimin puolelleen vielä kauden aikana, sillä hän on tiimipelaaja toisin kuin Hamilton.

Mitä Mercedeksen tämänvuotiseen autoon tulee, niin se on mielestäni hienoin toistaiseksi nähdyistä menopeleistä. Auton esittelyversiosta puuttui muissa autoissa nähty ”hainevä”, mutta tallipäällikkö Toto Wolff paljasti, että hainevä saatetaan nähdä joillakin radoilla myös Mercedeksen autossa. Aika näyttää, että jatkuuko hopeanuolten voittomarssi myös tälläkin kaudella.

Ferrari on täysi kysymysmerkki

Kausi 2016 oli suuri pettymys maranellolaisille, sillä mestaruustaisto oli jo ohi ennen kuin se edes ehti alkamaan, eikä kertaakaan kauden aikana nähty Ferrari-kuskia korkeimmalla korokkeella. Ferrari on myös kokenut jonkin verran henkilöstömenetyksiä talven aikana, jotka eivät voi olla näkymättä erityisesti aerodynamiikan puolella.

Ferrari jatkaa kolmatta kauttaan samalla kuskikaksikolla Sebastian VettelKimi Räikkönen. Kuskikaksikko on edelleen yksi sarjan kovimmista, joten voitot eivät jää ainakaan kuljettajista kiinni. On kuitenkin hyvinkin mahdollista, että kaudella 2018 kumpikaan heistä ei ole enää Ferrari-kuljettaja. Tämän kauden auto on varmasti yksi suurimmista tekijöistä jatkosopimusneuvotteluissa.

Ferrarin tämänvuotinen auto näyttää tosi samanlaiselta kuin aiemmin esitellyt autot. Isoin poikkeus nähdään ponttoonien muotoilussa, mitkä on muotoiltu kapeammaksi kuin kilpailijoissa. Varmasti jokainen tiimi tuo päivitysosia autoonsa vielä ennen avauskisaa, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei vielä näistä esittelyautoista kannata vetää. Huhujen mukaan Ferrarin tämänvuotinen moottori on ollut erittäin luotettava testipenkissä, mutta onko se sitten riittävä nopea haastamaan Mercedestä ja Red Bullia.

Tällä hetkellä mielestäni Ferrarin suorituskyky on yksi suurimmista kysymysmerkeistä. Ferrari-moottori voi olla suhteellisen luotettava, mutta onko siinä riittävästi hevosvoimia. Yksi isoimmista kysymysmerkeistä on aerodynamiikka, sillä tältä osastolta Ferrari on menettänyt osaamista viimeisten 12 kk aikana. Vaikka Ferrarin moottori olisi paras, niin se ei auta, mikäli aerodynaamisesti niitä hevosvoimia ei saada tehokkaasti hyödynnettyä radalla. Toivottavasti talvitestit antavat jonkinlaisia vastauksia näihin kysymyksiin.

Talvitestit käynnistyvät Espanjan Barcelonan radalla ensi maanantaina 27.2. Ensimmäinen testiosio päättyy torstaina 2.3. Toinen testijakso alkaa tiistaina 7.3. ja päättyy perjantaina 10.3. F1-kauden avauskisa ajetaan Australian Melbournessa 26.3.

Alta löydät vielä linkit tähän mennessä esiteltyihin F1-autoihin.

Mercedes

Ferrari

McLaren

Force India

Renault

Sauber

Kommentti: Valtteri Bottas oli Mercedekseltä oikea valinta

20.1.2017 Näkökulma

Formula ykkösten kuskimarkkinoiden viimeiset palaset loksahtivat paikalleen alkuviikosta, kun reilun kuukauden kestänyt huhumylly saatiin vihdoinkin päätökseensä.

Ensiksi ilmoitettiin, että Pascal Werhlein on solminut sopimuksen Sauber-tallin kanssa. Tämän jälkeen Williams-talli ilmoitti, että Valtteri Bottas on vapautettu sopimuksestaan brittitallin kanssa, ja hänen paikkansa ottaa alunperin viime kauteen F1-uransa päättänyt Felipe Massa. Bottas vuorostaan siirtyy kolme edellistä kautta F1-sarjaa dominoineeseen Mercedes-talliin korvaten uransa maailmanmestaruuteen päättäneen Nico Rosbergin.

Mercedes teki mielestäni oikean valinnan kolmesta eri syystä. Ensinnäkin Bottas on ollut Williams-tallissa erittäin pistevarma ja virheetön kuljettaja. Toiseksi Bottas oli kokeneempi kuin muut vapailla markkinoilla olevat, mikä oli tärkeä asia, sillä mestaruudesta taistelevaan autoon ei voi asettaa kokematonta kuljettajaa, sillä kaikki nuoret kuljettajat eivät pysty käsittelemään näin suuria paineita. Kolmanneksi Bottas ei lähde politikoimaan tallikaverinsa kanssa, mikä oli myös tärkeä puoltava tekijä sopimuksessa, sillä Mercedes ei halua samanlaista tilannetta tallin sisälle kuin edellisinä kausina.

Mitä tulee sitten siihen, että pystyykö Bottas kukistamaan kolminkertaisen maailmanmestarin Lewis Hamiltonin, niin se on mahdollista. Ensiksi täytyy katsoa, että kuinka hyvä auto on suhteessa muihin. Jos auto on ylivoimainen muihin verrattuna, niin varsinkin alkukaudesta on tärkeätä pysyä Hamiltonin kannassa kiinni. Kun Hamilton tekee virheen tai kokee teknisiä ongelmia, niin Bottaksen pitää olla heti hyödyntämässä ne.

Jos auto sen sallii, niin Bottas voi hyvinkin ajaa maailmanmestariksi tällä kaudella. Paras tapa lyödä Hamilton on olla lähtemättä mukaan hänen mediapeleihinsä, ja antaa tekojen radalla puhua puolestansa.

Päivä 133, luistelua ja hyvää ruokaa

17.1.2016 Yleinen

2016-01-17 15.25.00Sain tänään kiva viestin eräältä tutultani. Oli huomannut facebook-kuvistani muutokseni ja kyseli, paljonko painoa on pudonnut. Kiitos viestistä. Se tuntui mukavalta :) Vinkkasin tutulleni tämän blogin.

Jos sinua kiinnostaa Cambridge Ohjelma, ehkä myös sama valmentaja kuin minulla, voit varata ajan hänelle täältä:
https://www.cambridgeohjelma.fi/main/fi/valmentajat/etel%C3%A4-suomi/pia-piltz
Mainitsemalla käynnilläsi minut, saat aloituskäynnin edullisemmin. Suosittelen Cambridgeä lämpimästi, sillä se on ainakin ensimmäinen keino, jolla itse olen todella saanut painon hallintaani.

2016-01-17 17.57.54Houkuttelin mieheni mukaan luistelemaan, kun kukaan muu ei sinne lähde. Hänellä ei ole luistimia, joten tyytyi vain töröttämään kentän reunalla. Ja otti kuvia sekä videota. Tekipä hyvää ja oli aivan ihana ilmakin!

Ateriat

  • klo 10.30 Puuro ja Vadelma-persikka mehukeittoa, 161 kcal
  • klo 15.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.30 Broileria ja salaattia, 182 kcal
  • klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal