Selaat arkistoa kohteelle koiran glaukooma.

Niin se elämä voittaa

28.6.2016 Yleinen

Pitkään kestänyt hiljaisuus ei tässä tapauksessa tarkoittanut pahaa.

Lily kävi tosiaan kontrollissa puolivuotta sitten ja lääkäri vahvisti sen mitä epäilinkin, koira on täysin sokea. Näköhermon pää oli tuhoutunut lopullisesti. Se oli musta.

Talven vaihtuessa kevääksi huomasimme kuitenkin pikkuhiljaa kuinka helpolta koiramme elämä vaikutti. Vaikka sitä sokeutta niin paljon pelättiin. Otin Lilyä paljon mukaan päivittäisille vaunulenkeille ja se ei ollut moksiskaan enää ohi suhauttavista pyöristä tai kovista äänistä. Sen kanssa oli helppo mennä. Helppoa on myös se, että aikanaan opetettua ohi-käskyä ei tarvitse enää käyttää kun neiti haistaa ohi menevän koiran vasta kun se on jo mennyt menojaan, hihi. Se on aina ollut niin kovin kiinnostunut ja innoissaan vieraista ihmisistä ja koirista että työtä on saanut tehdä jotta ohitukset löysällä hihnalla onnistuu. Toki mieluummin sellainen ongelma kuin haukkuva tai hyökkäilevä koira!

Takapihan tarhassa Lily osaa väistää, kyllä, se väistää jo kaukaa tietyt kivet. Lisäksi se osaa kävellä ihan suoraan terassin portaille aitauksen kivikkoisimmasta ja puskaisimmasta kolkasta. Nykyään jo ilman minun ääniohjausta. Välillä se saattaa erehtyä siitä mistä kohti ovi aukeaa tai missä oven karmit menee. Jotkut ovat ihmetelleet kuinka se tietää että ovi on nyt auki ja sisään voi astella: sisäilma (tai ulkoilma) tietenkin tuoksuu ja tuntuu aina erilaiselta, lämmön ja ilmavirtojen avulla suunnistaminen tuntuu olevan ainakin koiralle helppoa!

Talvella Lily oppi kävelemään ulkona sutjakasti lumen tekemissä urissa. Sitä oli kiva pitää tällä tavalla vapaana. Se ei vielä silloin tuntenut oloaan itsevarmaksi ja lähtenyt hötkyilemään hankeen kuten näkevä koira varmasti tekisi. Nyt kesällä mökillä sen ollessa vapaana se hötkyili mennen tullen nurmella ja niityillä, kaikki hajut, äänet ja tuntemukset viiksissä antoi niin suurta nautintoa tutkivalle koiralle että ei siinä paljon kukkia enää tarvinnut katsella!

Itse koiran sokeus ei vaikuta arkeemme oikeastaan ollenkaan. Olemme käyneet myös kylässä ja lenkkeilleet vieraassa maastossa, muutamia törmäilyjä lukuunottamatta elo niissäkin paikoissa onnistuu. Vauhti on hieman hidastunut entisestä joten haavereita ei ole sattunut. Kotonamme Lily ei törmää mihinkään, jos se pyörii keittiössä niin käskyllä ”oma paikka” se hyvin laskelmoivasti menee aina sitä samaa reittiä suoraan omaan petiin. Se navigoi mm. eteisen maton reunan avulla petiin. Ei ole montaa kertaa tarvinnut katsoa kuinka se ottaa tasan samat askelmäärät juuri tuossa maton reunan kohdalla ja tietää siitä kääntyä vasemmalle ja nostaa etutassuja juuri oikeaan aikaan pedin laidan vuoksi.

Lilyn sopeutumisesta sokeana koirana kertoo ehkä parhaiten se kuinka välillä joudun miltein sanaharkkaan ihmisten kanssa jotka väittävät minulle että ”kyllä se varmaan vielä jotain näkee”. Olen oppinut itse seuraamaan sen taitavaa muiden aistien käyttöä ja voinen todeta että se on aika uskomatonta. Koiran kuulo on tietenkin vertaansa vailla, vaikka Lily katsoo juuri sinun suuntaasi se ei näe sinua mutta ei vaatteiden kohina jää siltä huomaamatta. Tai lentävä kärpänen. Tai hengitys. Lily osaa etsiä ihmiset kodista ja ulkoa, se kävelee ihan suoraan meitä kohti vaikkemme päästä ääntäkään koska haisemme.

Kaikenkaikkiaan voinen todeta että meillä on siis edelleen tallella oma elinvoimainen ja elämänhaluinen höpsö bullamuffinssi. Silloin tällöin joku säälii koiraamme mutta uskon vakaasti että Lilyä ei säälitä eikä se kärsi. Pitänee muistaa että me järjellä ja sydämellä tuntevat ihmiset annamme hyvin suuren arvon omalle näkökyvyllemme. Koira ei sitä niin ajattele..

Aiemmin perheenjäsenet olivat kovin huolissaan kuinka meidän pienen lapsen käy kun talossa löntystää yli 40 kiloinen sokea rotkale! No ei ole käynyt kuinkaan. Tai ainakaan mitään sellaista mitä ei voisi käydä ison näkevän koiran kanssa. Aina on syytä varovaisuuteen mutta mitään törmäyksiä tai kumoon juoksemisia ei ole tapahtunut. Lily leikkii edelleen paljon poikamme kanssa ja se on ihan kaunista katseltavaa.

image

image

image

image

image

Lilyn ”onni” tapauksessamme oli ehdottomasti se että sen sokeutumisprosessi alkoi jo 9 kuukauden iässä eli se on tottunut hyvin varhaisesta asti siihen kuinka rajoittunut näkö sillä on. Toinenkin silmä sai sokeutua ihan rauhassa lääkkeiden avulla (mikäli silmätipat eivät olisi auttaneet niin toinen silmä olisi pitänyt kasvavan paineen vuoksi leikata heti). Lääkkeet eivät tietenkään näköä pysty säilyttämään koska tila on etenevä. Lily saa edelleen kahta eri tippaa päivittäin useamman kerran yhteen silmäänsä. Jos Lilyn tilan olisi huomannut aiemmin, ehkä sillä olisi nyt kaksi silmää edelleen mutta eihän se olisi kuin kosmeettinen etu, tiedä häntä menisikö se esim näyttelyissä tuomarille läpi. Toisaalta kaikista helpointa meille hoitajille olisi tietenkin se että toistakaan silmää ei olisi: tippojen laittamisessa on oltava tietty aikataulu ja täytyy sanoa että se on monesti rajoittanut ja hankaloittanut meidänkin elämää.

Harmikseni tästä blogista ei kuitenkaan tullut koulutus -ja harrastuspäiväkirjaa mutta mikäli jokin aihe koskien rotua kiinnostaisi niin jätä kommetteihin aihetoive!

Lilyn kuulumisia tuskin tulee jatkossa postatattua – edes nykyistä tahtia – useammin mutta toivottavasti rodusta kiinnostuneet ovat saaneet jotakin irti. Itse aikanaan etsin nimenomaan blogeja tästä rodusta koska ei näitä koiria jokaisella vastaantulevalla ole hihnanpäässä. Harmikseni en niitä kyllä tainnut löytääkään. Jatkossa poikani, tuleva muutto ja uudet opiskelut pitävät minut sen verran kiireisenä että Lilylle tuskin tulee keksittyä uutta harrastusta josta voisin sokean koiran näkö(tai siis kuulo)kulmasta kertoa.

– Jasu & Kuin viimeistä päivää elävä-niminen koira –

Koiran glaukooma

5.12.2014 Yleinen

Meidän Lily on ollut nyt marraskuun ajan hieman sairaslomalla. Saimme juuri päätökseen etsijäkoirankoulutuksen peruskurssin kunnes alkoi tapahtua.. Näyttelyihinkään ei tarvitse enää mennä.

Itkut on itketty ja asiaa ollaan nyt jo pikkuhiljaa hyväksymässä. Lilystä ei tullutkaan koiraa jonka halusin, mutta Lily on todella ollut koira jonka tarvitsin. Lisäksi luonnollisesti koiran sijoitussopimus raukeaa.

Lilyn silmä alkoi punottaa varsinkin aina lenkillä vetämisen jälkeen lokakuussa. Näyttelyissä ja harjoituksissa käytetty ketjupanta ei auttanut yhtään asiaa. Ajattelin aluksi että isoilla koirilla on välillä muutenkin verestävät silmät, mietin myös että sen on ollut pakko metsässä satuttaa silmä oksaan.. Myöhemmin kasvattajaa konsultoitaessa päätettiin kuitenkin varata aika silmälääkärille. Tuomio oli heti aika rankka, koska silmänpaineet oli koholla noin 40:ssä joten silmässä on selvästi jotakin vikaa! Normaalit paineet on 15-20. Eläinlääkärille pääsykin vei aika kauan ruuhkista johtuen joten Lily alkoi olla kotona suht rauhaton ja viimeisinä päivinä ennen lääkäriä siristeli silmää.

Silmässä todettiin glaukooma ja lääkitys aloitettiin heti. Glaukooman voi aiheuttaa oikeastaan mikä tahansa. Vaihtoehtoja toki oli kuitenkin vain muutama, joko se on tullut traumasta eli onnettomuudesta taikka sitten se on perinnöllistä tai vain juuri tällä yksilöllä tapahtunut häiriö kehityksessä sikiövaiheessa. Myöhemmin oli vielä yksi kontrolli, jossa minulle kerrottiin että mitään muuta vaihtoehtoa ei eläimen kohdalla ole kuin poistaa koko silmä. Se aiheuttaa kipua koiralle ja se on joka tapauksessa sokea. Tämän mekin huomasimme jo kotona kun testasimme silmän reaktioita. Lisäksi silmä oli sumea ja harmaa. Myöskään pupilli ei enää reagoinut kuten terve silmä. Varmuuden vuoksi konsultoin myös arvostetuimpia silmälääkäreitä Helsingin päästä, koska halusin olla varma että muuta mahdollisuutta ei ole. Silmään on myös mahdollista asentaa proteesi, se ei kuitenkaan pelastaisi meidän näyttelyuraa.

Silmän poistoon päädyttiinkin pian. Leikkaus meni hyvin ja jälki oli siistiä.  Parit ensimmäiset päivät oli pahimpia, koira oli selvästi kipeä äänehtelemisestä päätellen ja sen olotila vaikeutti syömistä sekä juomista. Nenästä tuli jonkin aikaa myös valuen verta koska on yhteydessä kyynelkanavaan. Iso kauluri kaulassa haittasi kovasti sen liikkumista ja se pelkäsikin sitä aluksi. Paraneminen ei vienyt onneksi viikkoa kauempaa. Liikunnan rajoittelu ja lääkitseminen isolle koiralle on suhteellisen rankkaa, myös koiralle itselleen. Pienet koirat on aina tullut hoidettua jotenkin helpommin. Lilyn kanssa ainakaan nämä opettavaiset kokemukset eivät koskaan lopu! ;) Voisi sanoa että Lily ei ole huomannut silmän poistoa ja se ei ole vaikuttanut sen elämään. Ainoastaan rajoittunut näkökenttä tuo omat haittansa, Lily saattaa pelästyä helpommin kuin muu koira koska ei saa informaatiota enää yhtä nopeasti kuin ennen, sairas silmä saattoi kuitenkin reagoida valoon ja erottaa lähestyviä varjoja..

Myöhemmin päätettiin että jäljelle jäänyt silmä olisi myös hyvä tutkia kammiokulmien osalta. Senkin silmän paineet on nyt suht alhaiset estolääkityksen vuoksi mutta ei ne koskaan korkeat tai epänormaalit olleetkaan. Glaukoomahan aiheutuu siitä ettei nesteet silmässä pääse virtaamaan normaalisti, jolloin glaukooman synnylle on jokin syy itse silmässä. Sieltä selvisikin nopeasti että myös toinen silmä on vaarassa. Lilyllä todettiin multippeli okulaarianomalia. Kyseessä on synnynnäinen kehityshäiriö ja vikaa on mm. näköhermon päässä, kammiokulmissa, verisuonissa ja silmän koossa. Tällä hetkellä Lily saa kaksi kertaa päivässä yhtä tippaa silmään, nyt ennen tulevaa kontrollia se saa myös kortisonipohjaista tippaa kerran päivässä. Tipattaminen on jo rutiinia vaikka Lily välillä onkin sitä mieltä että joka kerrasta pitäisi saada makkaraa tai muuten ei huvittaisi. :)

Erittäin harmillinen tilanne koiralle, meille ja toki kasvattajalle. Tosiasiahan on että Lily saattaa sokeutua hiljalleen toisenkin silmän osalta jolloin meidän päätettäväksi jää pystymmekö me ja pystyykö Lily elää sokeana. Emme voineet kuvitellakaan että tämä kauan haaveena ollut hankinta jäisi muutaman vuoden projektiksi. Yleensä tässä tapauksessa toinen silmä saattaa mennä nopeastikin perässä, muissa tapauksissa taas koira on pärjännyt vuosia vanhuuteen ja luonnolliseen kuolemaan asti estolääkityksellä. Mutta siitäkin huolimatta että tiesimme bullmastiffin eliniänodotteen olevan suhteellisen matala on tämä ollut shokki. Onneksi kuitenkin rodulla on hädin tuskin silmäsairauksia ja kasvattaja on tutkinut koirat niin monen polven takaa että vaaraa perinnöllisyydelle ei ole. Juuri meidän kohdalla vain kävi huono arpaonni ja tällaista tämä on elävien olentojen – niin kuin lapsienkin – kanssa. Kasvattaja on ollut suurena tukena taustalla ja tarjonnut jopa mahdollisuutta korvata asiaa, en kuitenkaan tässä tilassa voi uutta koiraa ottaa ja toisekseen onneksi vakuutusyhtiö on tähän asti korvannut koko lystin, suosittelen todella ottamaan vakuutukset koiralle! Tämä lysti on tähän asti kustantanut helposti 1000 euroa. Tällä hetkellä koiranostajien trendi on pyytää kaikenlaisia korvauksia – lähinnä perusteettomia – kasvattajilta. Ei kukaan pysty takaamaan elävän olennon terveydentilaa ja elinikää, saati sitä miten pentu tulee aikuisena pärjäämään näyttelyissä. On ainoastaan tiettyjä tapauksia joissa rahallista kompensointia voi tehdä jo sopimusehtojenkin mukaan ja yleensä nekin on huomioitu jo alunperin hinnassa. Itsekin kasvattajan ominaisuudessa ei tulisi pieneen mieleenkään kiusata ja syyttää tästä tapahtumasta kasvattajaa, tiedän että joku muu voisi pelihousunsa repiäkin. Kypsä ja realistinen suhtautuminen asioihin auttaa elämässä ja nyt haluankin vain keskittyä Lilyn kanssa eloon ja sen terveyden seuraamiseen.

Jasu & yksisilmäinen

10710642_872779599413970_3307009540849067512_n