Selaat arkistoa kohteelle kohdunkaulan syöpä.

Keskivahva solumuutos.

4.5.2014 Yleinen

Niin, tuo termi keskivahva solumuutos. Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Syövän esiaste, vai syöpä? Onko se joku muu solupallero, jota ei voi luokitella normaaliksi soluksi. No, muuttunut se ainakin on.

Mun PAPAa alettiin seuraamaan 2011 syksyllä, kun ensimmäisessä joukkopapassa olikin LSIL-muutos ja luokka II. Olin 5-vuotiaan ja 6kk vanhojen poikien äiti ja odotin  kolmatta lasta 12 viikolla. Aluksi laitettiin puolen vuoden takaisen synnytyksen ja sen hetkisen raskauden piikkiin, kunnes kolmas kontrolli kesällä 2012 oli puhdas. Kolmannen pojan syntymästä oli silloin 4kk.

Koska ensimmäinen joukkopapa oli luokka II, mulle tuli kahden vuoden kuluttua kontrolliaika. Tammikuussa 2013 tuli jälleen tulos luokka II. Siitä kontrolli syksyllä 2013 – luokka II.

Tammikuussa mulla oli epämääräistä vuotoa, syksyllä oli ollut mahakipukohtaus, jota epäiltiin gynekologiseksi, mutta syytä ei löydetty. Epäilyksien ja pelon vaivatessa päätin turvautua yksityiseen gynekologiin. Tämä ihana lääkäri teki heti ”sotasuunnitelman”, uusi PAPA ja jos siinä vielä muutosta, niin kolposkopiaan. Muuten kaikki oli ultratessa kunnossa! Hyvä sinänsä

Sain kutsun kolposkopiaan 26.3 jolloin otettiin muutama koepala. Tutkimus ei ottanut kipeää ihmeemmin, onhan sieltä sorkittu jo niin monta kertaa ja kaksi lastakin on alakautta tullut. Gynekologi sanoi, että todennäköisesti ei mitään hätää, keho herää itse parantamaan itseään, kun sitä vähän nipisteli ja herätteli.

Jännitin huomaamattani kolme viikkoa, kunnes tuli kirje. Aika varattu 12.5.14 Loop-konisaatioon, jolloin otetaan kohdun kaulakanavasta pala pois, kyseessä keskivahva solumuutos.

Se aika on ylihuomenna. Paikallispuudutus ja päivä sairaslomaa. Infektioriskin vuoksi kaiken maailman uimakiellot ja seksikiellot kaupan päälle. Mua jännittää,  ihan hirvittävästi. Itkin äsken ensimmäisen kerran. Oon varma, että poistetusta palasta patologi löytää jotain vakavampaa, eikä tämä ole tällä ohi.

Pelkään kuolemaa, en halua kuolla! Mulla on pieniä lapsia, mä oon nuori! Ja näiden kamalien tunteiden keskellä tunnen typeryyttä siitä, että murehdin. Mun pitäisi olla alan ammattilaisena rento ja tyyni. En mä osaa olla potilas. Sama homma ja tunnemylläkkä, kuin silloin, kun juniori syntyi sektiolla keskosena ja alkua siivitti oman ja lapsen kuolemanpelko.

Oli pakko perustaa blogi omille ajatuksille, koska jos puhun tästä asiasta tai tunteista puolisolle, perheelle tai ystäville, he vesittävät pelkoni ja kieltävät mua ajattelemasta näin. En mä voi olla ajattelematta!