Selaat arkistoa kohteelle koeviikko.

To 5.10. yön ajatuksia

10.10.2017 Fiilikset matalalla, pohjalla jälleen

Kirjoitin tämän to 5.10. – pe 6.10. välisenä yönä, mutten päässyt blogiini julkaisemaan aiemmin. Oli nää päivät jotain häikkää jossain, en päässyt edes omablogi.fi:n sivustolle, joten siks tää tulee hiukan hölmösti jälkijunas.

 

 

Kaikenlaist sekavaa sanojen yhdistelyy, josta tuskin ottaa mitään tolkkua..

 

Oon huolissani itsestäni, voinnistani. Oon todella väsynyt kaikkeen, mikään ei tunnu tuovan iloa. Ylipäätään oikeen mikään ei tunnu miltään. Aamulla olis tiedos aikanen herätys ja enkun koe, en millään jaksaisi herätä ja mennä, ei voisi vähempää kinostaa lunta mun oveni eteen. Viime yö meni ihan harakoille, sain unen päästä kiinni vihdoin 5.20., herätä olis pitäny 8.30, enpä päässy ylös. Huomiseen kokeeseen olis pitäny lukea, jotta mul olis ees säälittävät mahdollisuudet päästä läpi. En tiedä oikeasti jaksanko aamulla lähteä kouluun tekemään koetta vai jäänkö vaan kotiin nukkumaan.

 

En tiedä mikä mua vaivaa, miks tää ei muutu parempaan. Alan olla lopussa, en vaan jaksa.

 

Syömiset o vähä niin ja näin, tänään oon syöny vaan pari pient kipallist puuroa ja mansikkasoset (aamukympilt ja kahen aikaan iltapäiväl), mitään muuta en oo saanu meneen alas ja nyt kello huitelee jo puol kahttoist yöl.. helvetin hyvin menee. En tietenkään kiellä etteikö mulla olis nälkä, tietenkin mulla on, ollu jo ainaki puol neljäst lähtien. Mut ei, ei vaan nappaa syödä yhtään mitään. Mikään ei maistu. En saa alas mitään. En myöskään kiellä etteikö mul olis huono olo ku en oo syöny, heikottaa enkä oo varma pysynkö tolkuissani siis pyörrynkö vai en.

 

Mua pelottaa mun itsetuhoiset ajatukset ja ne yhdistettynä ”mikään ei tunnu miltään, millään ei oo mitään väliä” ajatuksiin, tiedän se ei oo kovinkaan hyvä yhdistelmä, ei sitte alkuunkaan. Äsken tajusin miettiväni oikeasti tosissani viiltelyä, haluan vaan tän ahdistuksen ja pahan olon loppuvan. Haluaisin tietää tuoko se vielä sen euforisen tunteen, joka mukamas pitäis saada liikunnasta ja ties mistä kaikesta, ehei en vaan mä saa sellasist mitää hyvää fiilist vaiks pitäis.. Vieläkö tunne poistaako ahdistuksen ja muun, edes hetkeksi. Ja kai se että viiltelen on parempi vaihtoehto kuin itsemurha, mene ja tiedä mitä mieltä kukin on. En välitä vaikka joku näkisikin, vaikka jäisi ikuiset arvet, tää tappaa mut kuitenkin, joten mitä väliä. Ei millään oo oikeen mitään väliä. Pelkään suunnattoman paljon. Pelkään itseäni. Ajatuksiani. Toivottomuuden tunnetta. Jatkuvaa väsymystä joka ei lopu nukkumalla. Kaikkea. Ei musta ole tähän, en jaksa. Saanhan sanoa sen jo ääneen?

 

Toisaalta en ymmärrä miks mul on niin pakottava tarve satuttaa itseäni (ja vain itseäni, musta ei todellakaan tuu mitään itsemurhapommittajaa yms.). Mutta toisaalta syy on päivänselvä, haluan tuntea jotain käsinkosketeltavaa, jotain mihin on oikeasti (helposti) ymmärrettävä syy, vaikka sitten fyysistä kipua.

 

Inhoan tätä kun olen niin ailahtelevainen. Itsetuhoinen. Masentunut. About kaikkea mitä olen. Jos mulla olisi keino poistaa itseni kaikkien muistoista, kyky saada heidät unohtamaan mut, tekisin sen. Ei kenenkään tarvitse muistaa mua, ei siihen oo mitään tarvetta.

 

-Elina

Tiistai 4.4. tilitys päivästäni

4.4.2017 Fiilikset matalalla, jotain positiivista, Jotain sälää, Kuulumisia (negatiivisia tosin)

Enpä oo toviin mitään rustaillutkaan, nytkin kyl pitäis lukea maantietoa, mut en vaan jaksa. Tää päivä on ihan fyysisestikin ollut kaikkea muuta kuin löhöilyä. Aamul herätys suht aikaisin, koska mun piti olla pyöräkorjaajan luona klo 10.30 Matkaa tulee 17km ja tietenkin tänään on tuulisin päivä useempaan viikkoon. Okei tiedän se et tääl tuulee ei oo mikään ihme, varsinkin kun on menos kaupunkiin päin kohti merenrantaa. Anyway kun ynnää yhteen vastatuulen ja sen et kuntoni on rapistunu talvella, tiesin etten pääsis tunnissa sinne (suht normi on 50min, pari kertaa jopa 45min), joten hyvin tiesin et tarvisin varmuuden vuoks reilummin aikaa. Mun siis piti lähteä klo 9.15, mutta kuinka ollakaan olin unohtanu tehdä useemman homman ja sit jouduin tekeen ne kiireellä +melkein unohdin kesärenkaat kotiin (enhä ollu menos vaihdattamaan nastoja pois). Eli mul meni myös oma aikana kun koitin löytää edes melkein mukiin menevää ratkaisua. Lopulta taisin päästä lähteen jo n. 9.20, etten myöhästyny ihan kauheesti. Pari minimaalisen lyhyttä taukoa (parempi viritelmä kesärenkaist ja toine oli juomatauko, jota en renkaiden kanssa viittiny ruvet säätään) ja muuten koitin painaa meneen. Okei oon pahemmallakin vastatuulella polkenu nimittäin viime kesänä ehtool ysin jälist 16km, aikaa meni valehtelematta 1,5h. Sillo oli äytön vastatuuli+melkeen koko kotimatka ylämäkeä, sillo tuntu silt et yritän polkee ylämäkeä jonka jyrkkyys on vähintään 80 astetta, eikä helpottanu oloo et olin muutenki jo naatti. Vauhti tais olla pitkälti 10-12km/h, oli niin tosi mukavaa kattella noita lukuja kun tiedän, saavani tasamaallakin suht helposti 30km/h rikki, joskus jopa 40km/h.

 

Jälleen tänään sai loistaa suomalainen täsmällisyys, mun siis piti olla siel klo 10.30 ja olin siel 10.29, tosin olin monesti matkal sata varma etten ehdikään ja viimeset about 4km poljinkin hieman vauhdilla. Korjaaja ihmetteli oikeen ääneen kuinka hyväs kunnos mun pyörä on kun ottaa huomioon et se on ostettu 8 vuot sit ja se on todellakin ollu kovas käytös, eikä sitä oo pidelty silkkihansikkain. Laskeskelin et oon ajanu tuol ainakin 10 000km, mutta tuskin riittääkään. Pyörä on melkein alkuperäisessä asussaan: ketjut vaihdettiin ekaa kertaa koko aikana viime vuonna, renkaita oon useamman saanu rikki joten niistä en sano mitään, vaihteet meni vaihtoon tänään (pyörä 7 vaihteinen), nii ja satula vaihdettiin vuos sitten parempaan ja lukko koska olen avaimen kamittanu jonneki kuuseen ja tuo uus on hiukan parempikin. (Tuol kaupungis en suostu jättään pyörää hetkekskään vahtimatta vaan laitan sekä pyörän oman lukon lukkoon että tuollasel ”irtolukol” esim. telineeseen kiinni. En myöskään jätä pyörään matkamittaria, vaikkei se kallis olekaan, mutta siitä on tullut tärkeä, siitä näkee nopeuden ja todenmukaisesti matkan. (Viimesen 11kk:n aikana oon pyöräilly 2 322km, ei muuten luku olis noin iso ellen olis viime kesän ottanu itteni kans kisaa 1 000kilsast.)  Hiukan tuntuu et tääl olis Satakunnan Amsterdam, kun vähän väliä pyöriä katoilee, niin lukollisest varastost (luultavasti joku samas talos asuva vieny), kuin myös omistajan nähden, eikä pyörän arvolla oo mitään väliä lähtee niin maastopyörä kuin vanha mummis tai melkein romuttamolta noukittu.) Muuta en sitten keksikään. Jeps että näin. Kattoo pääsenkö ajaan tuolla viel toiset saman moiset vai sanooko sopparin aiemmin irti. Nii ja pyöräkorjaajaa huvitti myös se, että pyöräni (Helkama Kaunotar) on made in Finland, eipä sellassia enää saa.

 

Korjaajalta lähdettyäni menin kauppakeskukseen ja etin ittelleni mukavan sopen sillä odotin yhtä kaveriani käyttäen ajan hyödyks lukien lauantain hissan kokeeseen. Ja kyllä koulullani on mahtava tapa pitää täs ennen pääsiäistä nelos jakson lopus random lauantaityöpäivä. Kaverin kans paransin maailmaa vajaan tunnin, hänen lähdettyään luin vielä puolituntisen, onneks viikolla iltapäiväl ei oo paljoo ketää liikkeel, joten taustahäly ei kauheesti haitannu. Sitten sainkin pyöräillä nykyisen terapeuttini luo.

 

En muista olenko täällä kirjoittanut siitä että aloin käymään yksityisellä psykoterapeutilla, mutta jos otan pienen tiivistelmän tähän väliin. Eli hieman kärjistettynä syy on se ettei julkisella puolella ole tilaa, joten mun katottiin olevan valmis vaihtoon (lääkkeet yms. kattellaan edelleen vanhas paikas). Nykyinen terapiani on nimellä Kela-terapia, koska Kela maksaa osan kuluista, tosin päätöstä ei ole vieläkään kuulunut. Koska olen vaihtanut niin monta kertaa terapeuttia (ja lääkärit ovat vaihdelleet vielä useammin), olen jo niin tottunut vaihdoksiin, että tuo oli mulle aika yhdentekevää. Olipa huonosti muotoiltu, meinaan et vaihdokset ovat mulle jo niin rutiini, ettei paljon hetkauta. Tämän terapeutin löytäminen oli haasteellista, koska monilla oli täyttä, tästäkin joku toinen sanoi että hän luuli ettei tämän luokse pääsisi, joten ei suositellut siksi. Mutta nyt olen tammikuun lopusta käynyt kerran viikossa tämän uuden luona ja hän taitanee olla paras tähän mennessä. Tosin vielä en ole joutunut sellaiseen rääkkiin kuin tutustumiskäynneillä sain ymmärtää. Rääkillä meinaan traumojen sun muiden tarkkaa tarkastelua ja läpikäyntiä. Mutta kaikki aikanaan..

 

Tulin kotiin suht myöhään koska hain ystävältä Toyotan avaimet, sillä olin lainannut autoa hänelle, kun hän meni koulusta käymään jossain eikä toisen vuosikurssin opiskelijoilla vielä tuppaa olemaan ajokortteja. Ja juurikin omin lupineni lainailen isän autoa, ragekohtaus siit vaa olis tullu jos olisin menny asiast kysyyn. Pikkuveli tuli samaa matkaa kyydilläni kotiin niin hänen ei tarvinnut miettiä ja matkustaa bussilla.

 

Tosiaan olin kotona viideltä ja kiljuva nälkä ollu viimeset pari tuntia, koska en ollu reissullani missään vaihees muuta kuin kaks voikkaleipää (ruisleipää välis keitettyy kananmunaa). Äiti tuli töist vähän myöhemmin ja pyysin et ruokana olis jotain suht nopeeta, kun vatsani ei kestäny odotel perunoiden kypsymist. Vatsakipu vaan ei hellittänyt syömisen jälkeen vaan jatkui pitkälle iltaan.

 

Tunti syömisen jälkeen lähdin naapurin kans koiralenkil, täl kertaa meil oli vaan Sohvi (joku sekarotuinen, about suomenpystykorvan kokone), koska naapurini äiti oli lähteny perhoskoirien (2kpl) kans lenkil. Joten tällä kertaa kävelyvauhti ei ollu pikkukoirien mukaista löntystelyä ja jatkuvaa pysähtelyä, vaan päästiin ihan mukavaa vauhtia etenemään. Fiilikseni ei ollut kaksinen, enkä ollut kummemmin hyvää seuraa lenkillä. En tiedä huomasiko ystäväni vai onnistuinko sittenki piilottamaan sen suht hyvin. Syitä on useampi huonoon vointiini on useampia: ensinnäkin mielialani oli muutenkin matalalla. Toiseksi mulla vatsani on ollut melkein koko päivän aika pahastikin kipeä eli se ei helpottanu oloa yhtään. Eikä myöskään se että mulla oli hiukan hutera olo, koska en oo syöny tänään kovinkaan paljoa, mutta liikuntaa kuitenkin harrastanu suht paljon. Mul ei ollu kovinkaan sosiaaline olo, ei huvittanu olla kenenkään lähel ja ol tekemisis yms., halusin vaan vetäytyä omaan rauhaani. Sain onneksi lyhennettyä lenkin pituutta 1-1,5kilsalla, koska olo oli sen verran kurja +lenkki olisi kestänyt kauemmin, en tänään vaab halunnut muuta kuin vetäytyä huoneeseeni, vaikka fyysisesti olisinkin jaksanut. Kun pääsin kotiin kapusin huoneeseeni melkein heti, koska oma rauha +fyysinen väsymys +ei inspiny syöminen, vaikka se ehkä olisikin ollut järkevää +mietin että voisin tulla kirjoittamaan tätä.

 

Nyt siis koeviikko menossa lukea pitäisi ja tehdä pari pientä maantieteen kirjoitusta. Juuri tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, et voisin tehdä Prinsessa Ruususet ja nukkua 100 vuotta tai tokko oloni siitäkään paranisi. Tulipas kerrassaan tekstiä. Jos vaikka tältä erää lopettaisin ja matkustelisin höyhensaarille.. Hyvää yötä

 

-Elina

 

Tähän on välillä niin vaikea kirjoittaa mitään

7.2.2017 Jotain sälää

En nyt onnistu kirjoittamaan hiukankaan järkevästi..

 

Vaisu fiilis ollu täl viikol. Jälleen nyt ehtoommalla alkaa ahdistus hiipimään esiin piiloistaan. En tiedä mikä mua ahdistaa, en tiedä mitä mun pitäis pelätä. Joku epämääräinen ahdistava ympäröi mua. Olo on hieman säikky. Tuntuu kuin pääni sisällä olisin, jossain hylätyssä mökissä keskellä metsää. Olen yksin. On pimeää, mutta vieläkin synkempi pimeys lähestyy mua joka taholta.

 

Tiedän, kyl etten osaa tunnistaa tunteitani, selittää tai käsitellä niitä. Häiritsee ja ärsyttää kun en tiedä mistä tämäkin ahdistus johtuu, suunnilleen vaan koska se voi..

Maanantaina mul oli psykan koe, jotain sinne koitin väkisin säätää. Näkee sit miten meni. Tänään oli matikan preli, vaikea sanoa siitäkään mitään varmaa. Liian usein kun musta tuntuu et koe menee hyvin ja et se on semi helppo, menee se lopulta penkin alle. Joten tälläkin kertaa vaan koitan ottaa chillisti ja venailla mitä tuleman pitää. Oli kyl aika kuitti olo kun pääsin vihdoin kotiin. Koe alkoi 8.10 ja luovuin papereista (=luovutin tiettyjen laskujen pyörittelyn, ei sitä kaikkea voi osata) klo 14.15. (Vain yks luokkakaveri jäi viel 5 minsaks, suurin osa porukasta lähti 12 aikoihin.) Opettaja oli sanonu meil tunnilla, et ottakaa prelistä kaikki irti, no mähän tein just niin kuin käskettiin. Saa nähä sit maaliskuussa, miten tosi tilantees menee. Hiukan tuntuu siltä et istun siel viime minuuteil asti, mut sithän istun.

 

 

Voisin vaiks koittaa askarrel jotain ja kuunnel musiikkia tai mennä vaan nukkumaan..

 

-Elina

Jälleen vahva ahdistus

1.2.2017 Fiilikset matalalla, Nukkumatti

(Aloitin tämän kirjoittamisen puoli kahden aikaan ja lopetin neljän maissa.)

Viikonloppuinen pyrkii toistumaan.. Vahva ahdistus ja paniikin tykötarpeet. Väsynyt ihminen on heikompi vahvoja tunteita vastaan. Mun on todella vaikea saada itseäni rauhoittumaan, ei meinaa millään onnistua.

Kun tulin petiin, ajattelin vain kaatua niille sijoilleni ja nukahtaa ennen pään osumista tyynyyn. Juu niin varmaan, joku oli suunnitellut mulle ihan erillaisen yön. Suljin silmäni, yritin olla ajattelematta mitään. Alkuksi mielialani oli vain alakuloinen, mutta väistämättä eräät henkilöt tunkeutuivat ajatuksiini. En syytä heitä mistään, he eivät ole tehneet mulle pahaa. Syy on minussa itsessäni, traumoissani, peloissani siitä mitä voi tapahtua.

Monen monituista kertaa yritin tunnin aikana saada itseäni rauhoittumaan. Mm. koitin ajatella miten toimisin, jos ahdistus iskisi eräiden ihmisten seurassa, mutta ei en onnistunut. Psyykkinen kipu muuttui jälleen fyysiseksi, vaikka tällä kertaa vain sekunniksi kerrallaan.

 

Ei mulla ei ole täällä ketään tukena, en tiedä auttaisikokaan se. Ainut joka täällä on, on kissani Cissy. Rakas sairaanhoitajani, joka vaistoaa herkästi pahan oloni. Tällä kertaa varsinainen ahdistuskaan ei vielä ehtinyt iskeä, kun jo Cissy oli vaatimassa multa rapsuja, tarkoituksenaan lohduttaa ja rauhoittaa. Valitan Cissy tänään et pysty pitämään pahaa oloani loitolla, tänään kuihdun pienen palasen verran saavuttamattomiin. Tänään otan askeleen verran takapakkia. Jälleen tänä yönä joudun näkemään selvääkin selvemmin, kuinka syvällä olenkaan, kuinka kauas olen paiskautunut, koska joku päätti pilata minut, riistää mahdollisuuteni elämään ilman vaikeaa masennusta ja traumoja.

 

Pakko minun on myöntää että osa tämän öisestä fyysisestä heikosta olostani johtuu jälleen siitä etten ole syönyt tarpeeksi. Tuntuu niin tyhmältä lähteä yöllä kahden jälistä alakertaan iltapalalle, kun tulin sen välistä jättäneeksi ja koska tiedän ettei hutera oloni tästä parane, enkä välttämättä nukahdakaan ennen kuin olen syönyt. Toisaalta tiedän, et mun pitäis saada nukuttua mahdollisimman paljon koska puol ysiltä alkaa bilsan koe, jonka asioista en ymmärrän paljoakaan.

 

Jälleen joku pääsisi minut nähdessään sanomaan, että olen valkoinen kuin lakana. Okei myönnetään olen tavallista kalpeampi. Tein siis päätöksen raahautua alakertaan ja lämmittää aamuksi tarkoitettu puuro. Onneksi illalla tuli keiteltyä aamupuuro, sillä jos nyt olisi alkanut keittelemään uutta, mullahan olis menny ainaki 30min et olisin saanu sen lautasel. Olisin ehtinyt menemään tarpeeksi heikkoon happeen, että hyväl tuuril olisin just ja just saanut ruokani valmiiks..

Yritän täs ny saada tuon lautasen tyhjäks, vaiks jokainen lusikallinen tuntuukin raskaan työn teolta. Erittäin mahtavaa huomata kuinka jälleen yksi ruoka on putoamassa ruokalistaltani tai ainakin vaarassa pudota. Pari päivää sitten olin iloinen kun äiti keksi keittää puuroa iltapalaksi, kun jälleen kerran tuskailin mitä söisin. Nyt tilanne on toinen, puurokaan ei maistu, ennemmin meinaan oksentaa. Laattaankohan tämän ulos ennen kuin ehdin edes nukahtaa? Toivottavasti en sentään. (Kaikkea en vain kyennyt syömään, ei millään onnistunut.)

 

Mikä ongelmanuori olenkaan. Masennus. Traumat. Ongelmat ruuan kanssa. Liki jatkuva väsymys. Itsetuhoisuus. Vaikeuteni käsitellä asioita, puhua. Psyykkiset ongelmani. Jne. Jne. Huokaus.

 

Kyllä itsetuhoisuudetkin tänään mielessäni pyörivät, mutta päärooli on ahdistuksella. Kuolemaan liittyvillä ajatuksilla taisin lähinnä yrittää irtautua tästä hetkestä ja ahdistuksen puristavasta otteesta. Vaikka onnistuinki hetkellisesti, olivat hetket lyhyitä. Vain pieneksi ajaksi sain itseni rauhoittumaan vetääkseni vähän henkeä ennen bumerangin paluuta..

 

Jossain välissä koin oloni niin pahaksi (kipu, epätoivo ettei ahdistus lopukaan yms.) etten enää kyennyt pitämään muutamia kyyneleitä aisoissa. Ne pääsivät vapauteen.

 

Kai voisi olla järkevää koettaa nukkua vielä jäljellä olevat kolme tuntia. Syvä huokaus, enhän toivonut kuuden tunnin unia? Univelka sen kuin kasvaa..

 

 

-Elina

Mitä ihmettä??

1.10.2016 Mahtava fiilis

Tällä kerralla en vatvo asioita kuten kuinka huono olen, itsetuhoisuudestani.. vaan tämä postaus kuuluu kategoriaan ”poikkeus vahvistaa säännön” nimittäin sen säännön, että kirjoittaisin vain negatiivisista asioista. Tai varsinaisesti ei tämä ole ensimmäinen kerta kun kirjoitan positiivisista asioista, mutta ainakin positiiviset päivitykseni kuuluvat vähemmistöön.

Todellakin mua ihmetyttää yks asia, se asia liittyy minuun itseeni. Ihmetykseni aiheuttaja on mun mielialani, fiilikseni, nimittäin tajusin tuossa jokin aikaa sitten olevani aikaslailla hyvällä fiiliksellä. Tuntuu ettei sanoja minä ja hyvä fiilis voisi ahtaa samaan virkkeeseen, kaipa sittenkin voi.  Hieman mua häiritsee, ettei mulla oo aavistustakaan mistä tää iloinen fiilis tulee, ketä/mitä tästä saan ”syyttää”. No jääköön arvoitukseksi, kuulukoon osastoihin ”tätä en ymmärrä” ja ”maailman suuret mysteerit”.

Kaikella loogisuudella ajateltuna mun fiiliksen pitäis olla kaikkea muuta kuin hyvä. Mulla nimittäin on maantieteen aluetutkimuksen deadline maanantaina, joululeiriä pitäis suunnitella kaikella tohinalla, matikan kurssin lopputyö pitäis tehdä, myös tiistaina alkavan koeviikon eteen pitäisi tehdä jotain (koekeet mulla on ti 4.10 maantiede GE4S, ke 5.10 äikkä AI6, ma 10.10 historia HI4 ja vielä ti 11.10 matikka MB7S).  Kaiken järjen mukaan mun pitäis olla super stressaantunut, mutta ilmeisesti joku päätti, että otan tänään vapaapäivän stressistä, hyvä päätös.

Mun hyvään fiilikseen luultavasti vaikuttavat mm.: 1. Se että nyt on kolmena päivänä satanut vettä. Heii hetkinen anteeks mitä, miten sade voi vaikuttaa positiivisesti?! Yleensä sateinen sää just masentaa mua. Tällä hetkellä löysin sateesta hyvän puolen: suurin piirtein koko Suomessa ei ole aikoihin satanut pisaraakaan => metsät ovat kuivia => sienet eivät saa vettä, joten ne kuivuvat, eivätkä kasva. Olen tänä vuonna käynyt vasta kahdesti suppismetsällä yhteensä saalista on kertynyt hieman alle 10l. Nyt kun vihdoin mun ja monien muiden sieni-intoilijoiden toiveet sateesta täyttyivät, aion mennä viikonloppuna sienimetsään aivan väkisin, vaikka senkin uhalla, ettei mun aikatauluni sitä kovin hyvällä katsoisikaan.  2. Varsinkin tänään on tuullut ja paljon. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta yritän sönkätä jotain. Pari mun kaveriani tietävät tämän jutun. Tämä kuuluu asioihin joista tietää vain muutama ihminen, mikäli useammat tietäisivät mut oikeasti leimattaisiin lopullisesti hulluksi ja päästään vajaaksi. Jotenkin olen muutaman viime vuoden aikana tykästynyt tuuleen, joo on ärsyttävää pyöräillä vastatuuleen yms. mutta.. Jotenkin koen tuulen turvalliseksi, tuuli rauhoittaa. Varsinkin silloi kun tuulee paljon pystyn paremmin käsittelemään ja hallitsemaan sisälläni myrskyävät tunteet, tuntuu kuin olisin yhtä tuulen kanssa, saan tuulesta myös energiaa ulle tulee samankaltainen fiilis kuin elokuvassa Frozen huurteinen seikkailu, kun Elsa laulaa kappaleen Let it go (suom. Taakse jää). En saa ajatuksestani kiinni minkälainen tuo Elsan tunnetila on ko. kappaleessa alkaen kohdasta 1.27, tavallaan jo 1.00, mutta jotain niin samankaltaista tunnen itsekin.

 

 

 

Mun on myös aivan pakko laittaa edellisestä kappaleesta myös yks toinen versio, joka nyt vaan on niin paras :)

 

 

 

 

3. Simppelisti viikonloppu alkaa, vaikkakin se on aika täynnä kouluhommia.  4. Myös se että olen kuunnellut koko illan hyvää musiikkia, vaikkakin Loop toistaa samoja biisejä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, onneksi se ei sentään ränkkää jotain maailman surkeinta biisiä. Laitan tuohon alle yhden tämän hetkisistä suosikki biiseistä, en osaa selittää miksi, mutta eniten pidän aivan biisin alusta (=muutamat ensimmäiset sekunnit). Tämä biisi nyt vai on tällä hetkellä se joka iskee täysillä, myös tästä on helppo huomata minkälaisesta musiikista pidän erityisen paljon <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3  +kaunis tausta videolla :)

 

 

 

 

Mun piti kymmenen aikaa viedä koira ulos koppiin, muuten sillä sisällä on sille tukalan kuuma. Ajattelin ettei koira tuskin laita vastaan jos kävellään pikkuisen matkaa, se saa paremmin toimitettu asiansa. Ulkona oli melkein pilkkopimeää, taivas oli liki pilvetön, taivaalla loistivat miljoonat tähdet ja tuuli. Oli niiin kaunis ilta. Koska kerran partiolainen, aina partiolainen lauleskelin kaksi ehdotonta suosikkiani: Ilta pimenee ja Tää ystävyys ei raukene. Kummastakaan en löytänyt kovin hyvää versiota, toisesta (Ilta pimenee) sentään säädyllisen, mutta toisesta en senkään vertaa. Jokainen partiolainen on varmasti kuullut molemmat biisit, joten suokaa anteeksi biisien tekijöille surkeat versiot, jotka eivät päästä biisejä oikeuksiinsa. Kappaleesta Ilta pimenee mun on ihan pakko todeta,  että olen aikoinaan oppinut laulamaan ko. kappaleen kaanonina (kaiketi oikea sana) anyway toistetaan joka kerta kahdesti mitä laulettiin esim. ”Ilta pimenee, ilta pimenee, tulen liekkimme, tulen liekkimme, tietä valaisee, tietä valaisee, vaeltamaamme, vaeltamaamme..”

Ilta pimenee 

Ilta pimenee tulenliekkimme
tietä valaisee vaeltamaamme.

Jalanjälkineen tämä vanha tie
maahan kaukaiseen kaivattuhun vie.

Rantaa kaukaiseen, rauhan satamaan,
sydän hiljainen tiellä johdetaan.

Ristin vanhan luo, joka elämään
sovituksen tuo, Hänen veressään.

Ilta pimenee, tulenliekkimme
tietä valaisee, vaeltamaamme.

 

 

 

Tää ystävyys ei raukene

Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.

Should auld acquaintance be forgot and never brought to mind?
Should auld acquaintance be forgot and days of auld lang syne?
For auld lang syne, my dear, for auld lang syne,
we’ll take a cup of kindness yet for auld lang syne

Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.

 

 

 

 

Lähdempä tästä vihdoin ja viimein nukkumaan, kello lähentelee kahta yöllä, hups. Tän kirjoittaminen oli kyllä täysin muutaman tunnin unien menettämisen arvoista. Toivottavasti jollakulla muullakin on hyvä fiilis :)  Ilta musakseni valitsen ehdottomasti: beautiful now zedd ft jon bellion <3

 

 

-Elina

Hengissä vielä, valitettavasti

4.2.2016 pohjalla jälleen

Kyllä mä vielä olen hengissä, valitettavasti. Vaihteeksi kaikki tuntuu menevän päin peetä. Tuin maanantaina kipeäksi ja tiistaina alkoi koeviikko. Jes-fiils on mahtava.

Monesti olen ajatellut kirjoittaa tänne, mutten ole saanut aikaiseksi, ja toiseksi edellinen terapeuttini ei tykännyt yhtään tästä mun blogin ptämisestä.. Tosi kannustavaa.

 

Mä en edes itse tiedä kuinka äärirajoille itseäni vien. Tiedän menneeni liian pitkälle vasta kun romahdan (yleensä pikku asiasta).

Tänään raahauduin kouluun matikan kertaustunnille, josko opettaja osaisi selittää mulle edes jotain. Tulin kotiin ja pyysin kaveriani auttamaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Ei pitkää matikkaa lukeva ystäväni mua osannut auttaa. Ainoa missä edistyin oli se kun huomasin, etten osannut yhtään mitään. En osannut laskea laskun laskua. Ystäväni lähti ja ei siihen muuta vaadittu. Itkin. Tajusin jälleen kerran kuinka väsynyt henkisesti olen. Olen jälleen ylittänyt voimavarani, eikä mulla oo mitään hajua miten rämpisin seuraavat päivät kunnialla läpi. Jos saisin kokeista edes kutosia.. En oikeastti tiedä kauanko jaksan. Koska saan luovuttaa?

 

-Elina

Loman tarpeessa…

2.12.2015 Yleinen

Heipparallaa! (:

Niin se joulukuu vierähti taas käyntiin. Ai että, aika menee hirmu nopeasti!
Nyt, kun yksi koeviikko on jälleen takana ja uusi jakso odottaa uusine haasteineen, niin olen jälleen palannut tänne (:
Täytyy sanoa, että ei ole opiskelijan elämä helppoa, vaikka niin luulisi. Itse henkilökohtaisesti viimeisten päivien aikana ennen koeviikkoa, nukuin viimeisen kolmen yön aikana yhteensä 7 tuntia, mutta luojan kiitos koeviikkoa edelsi vielä viikonloppu niin sai vähän voimia kerättyä kasaan…

Koska uusi jakso on alkamassa, olen luvannut itselleni tehdä parannuksen ja eräänlaisen ryhtiliikkeen. Yleinen reippaus ja motivaatio ovat vähän lopahtaneet ja huomaa kyllä, että on loman tarpeessa, mutta vielä on muutama viikko jäljellä ja sitten saa hengähtää.
Joulukin alkaa pikkuhiljaa lähentyä, joten uutta energiaa ja puhtia saa ainakin siitä, että on jotain mitä odottaa. Kunhan vaan ei stressaa liikaa, niin hyvä sitten.

Stressistä puheen ollen, olen löytänyt aikuisten värityskirjasta  mukavan ajanvietto- ja stressinhallintakeinon. Jos et ole kokeillut, niin suosittelen edes kokeilemaan (:
Saattaa kuulostaa vähän hassulta, mutta niin se vain on, että värittelemällä mitä erinäisimpiä kuvioita ja koukeroita, ajantaju hukkuu  hyvinkin helposti ja uppoutuu hyvinkin äkkiä värittelyn maailmaan (:

Koska aikaakin löytyy taas enemmän, niin pyrin ”ryhtiliikkeeni” myötä myös olemaan paljon aktiivisempi täällä, joten pitäkää silmänne auki (:
Ja jos jotakin kiinnostaa, niin toisesta blogistani löytää vähän matskua reissusta Helsingin Kiasmaan ja muuta kivaa siihen liityen!

Näkyillään taas, siihen asti se on moido!

 

En ole koskaan halunnut näin kovasti kuolla

23.10.2015 Fiilikset matalalla, pohjalla jälleen

Täällä taas. Miljoonaan vuoteen en olekaan tänne ehtinyt sanaakaan kirjoittaa, vaikka halu on ollut kova. Nyt kun mulla ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa, kuin viillellä sieluni kyllyydestä tai edes yrittää purkaa tuntematonta tuskaa, kirjoitan tänne siinä toivossa, että tämä olisi viimeinen tekoni, viimeiset sanani.

 

Minulla ei ole pitkiin aikoihin mennyt kovinkaan kummoisesti: 1. julmettu päänsärky on piinannut mua kuukauden päivät 24/7. 2. Kenellekään en osaa puhua, vaikka tiedän että olisi pitänyt jo ajat sitten. 3. Autokoulu ja normi koulu liiskaavat mut. 4. Vihdoinkin sain lääkäriajan ja lääkitykseeni tehtiin muutos. En tiedä miksi mulla on ollut kamala olla, miksi mun kehoni reagoi näin voimakkaasti: 1. suunnilleen kuukauden ajan mun ruokahalu on ollut tipotiessään -> heikko olo, lähes mitään en ole saanut suustani alas, vaikka kuinka tuntuu siltä, että kuolen nälkään. 2. Väsymykseni määrä on ollut jotain potenssiin sata (vähintään kymmen kertainen ”normaaliini” verrattuna). Koeviikolla en toimertunut kouluun tekemään kokeita, nukuin yöt, nukuin päivät. 3. Koeviikolla lokakuun alussa vietin yhtenä päivänä päivystyksessä neljä tuntia, otettiin pitkä liuta verikokeita ja keuhokuvat ja kyseltiin, yllätys kukaan ei osannut kertoa mikä mua vaivaa. Terveen paperit sait, vaikka en ole lähelläkään tervettä. Psykiatrialta mut heitettii somaattiselle puolelle, yrittäkääs arvata mitä sisätautiosastolla sanottiin? Tää on psykiatsisen puolen hommia!! 4. Nyt reilun viikon ajan ruoka juttujen kanssa on tapahtunut suuri romahdus: ei ole mitään mikä maistuisi/minkä saisin syötyä, koko ajan kamala nälkä ja taukoomatta tunne kohta oksennan. Yritä siinä nyt jotain syödä, kun et tiedä mikä pysyisi sisällä. Kroppa sanoo kohta sopimuksen irti, kun ei saa mistään ravintoo, mutta kuitenkin kuluu tupla määrä energiaa. Nyt olen maannut koko syysloman kotona. Oloani ei tippaakaan paranna se, että mun tarvis tehdä koulu hommia, mutta tässä vaan makaan.

Tänään mulla oli teoriakoe ihme pääsin edes sen läpi, mutta maanantain inssistä tulee 99,999999 %:n varmuudella hylsy. Ei noi autokoulu jutut ota yhtään luonistuakseen. Tai siis kyl mä sillai hiukan niist oon perillä mut toi kaupunki ajopaska ei yhtään. Siis en mä pysty mitenkään keskittyyn niin moneen asiaan ja huomioimaan niitä kaikkia asioita. Sain saarnan ajo-opettajaltani tänään. Kuinka paljon mun tarvis vielä harjoitella, päänkääntämistä, risteykset (vauhti pois, onko väistettävää, käännynkö yks- vai kakssuuntaiselle kadulle), auton käyttötaitoja (perusjutuista alkaen), mutta silti se sano et mulla on 90% mahis päästä läpi, riippuen keskittymisestäni inssissä.

Mua sattuu ihan vitusti ja haluan itteni hengiltä, koska en kestä tätä tuskaista oloa. En muista koska mulla olisi ollut näin kova halu viillellä, helpottaa oloani. Himon nostaa potenssiin miljardi se, että tiedän kuinka euforisen tunteen saan tämän tuskan tilalle, kun ihan vähän viiltelen. Kaikki tuska katoaa jo ensimmäisellä viillolla. Kukapa ei haluaisi vaihtaa tuskaista oloa euforiseen hurmokseen?

-Elina

Miksi ei kannata hankkia kissaa!!

23.5.2015 Kissani

E L I:  Ä L Ä  I K I N Ä  H A N K I 

S E U R A N K I P E E T Ä  K I S S A A, 

J O S  S I N U N  P I T Ä Ä 

L U K E A  K O K E I S I I N ! ! !

 

Kissa ei nimittäin ikimaailmassa anna sinun lukea. Minulla on nyt koeviikko. Joo vau, ’vaan’ kaksi koetta, siinä on minulle kaksi liikaa. Eilen perjantaina oli uskonnon koe, joka oli tosi vaikea, ja tulevana maanantaina minulla on kemian koe. Torstaina, kun ajattelin, ”Jos minun on pakko lukea, yritän tehdä sen mahdollisimman mieluisalla tavalla”, makasin riippumatossa Auringossa. No ei mennyt kuin minuutti, paikalle tuli Tiikeri, joka kiehnäsi, kehräsi ja puski. Seuraavassa hetkessä se hyppäsi riippumattoon kanssani. Kova äänisttä kehräystä ja leipomista mahaani ja olkaani vasten. Kissa nautti selvästi. Mutta vaikeinta oli päästä kissasta eroon. Näet opetimme sen vastasyntyneestä lähtien todella ihmisrakkaaksi sylikisuksi. Tiikeriä ei selvästi kiinnostanut muu kuin maata mahani päällä ja leipoa tyytyväisyydestä. Kehräyksen taisivat naapuritkin kuulla. xD  Tiikeri makasi ainakin vartin kanssani, kunnes se kyllästyi, ja antoi minun vihdoin hakea kirjan ja lukea kokeisiin.

Maanantaina minulla siis on kemian koe, ja yritän paraikaa lukea siihen. Nyt ongelmanani ei ole Tiikeri, vaan Cissy! Se tykkää muutenkin nukkua huoneessani ja tulee aina iltaisin mielellään viereeni peiton alle. Vaikka sänkyni onkin 200cm x 120cm, tänne ei mahdu opiskelemaan, jos kissa valloittaa sängyn keskeltä kynieni päältä itselleen karhun osuuden. Vaikka Cissy ei ole kovin iso, vain kolmisen kiloinen pikku ruipelo, se tietää mitä se haluaa, eikä se todellakaan suostu lähtemään. Jos työnnän sen pois a) se palaa heti takaisin tai b) se katsoo erittäin kiukkuisesti, kääntää selkänsä ja häipyy. Vartin päästä se palaa taas onnellisena kävelemään papereiden ja muiden tärkeiden tavaroiden päälle ja käpertyy nukkumaan.  Eli tein mitä tahansa, kissani eivät anna minun lukea kokeisiin. Ai ehdotat, että sulkisin sen pois huoneestani? Kuule, vaikka Cissy onkin blondi ja tyhmä, se silti tietää minun olevan huonessani ja huutaa oven takana vaativasti, raapii ovea ja hakkaa päätään oveen niin kauan kuin saa tahtonsa läpi ja tulen avaamaan sille oven, sitten se vasta hiljenee.

 

 

Yritä tässä nyt opiskella!!

 

-Elina

Vaihteeksi hieman parempi päivä

27.3.2015 Yleinen

Otsikko ihan totta: mulla oli tänään piiiitkästä aikaa ihan hyvä päivä: ei ahdistusta, alakuloa, pahaa oloa tai muutenkaan mitään pahasti negatiivista. Koeviikko kolkuttelee jo ovella ja huomenna (random lauantai työpäivänä) mulla on äikän koe. Eilen ehtooste ja tänään yritin kokeeseen lukea. Luettavaa ei edes ollut paljoa, mutten taaskaan voi pääni sisällä hihkua opettajalle lukeneeni koko aluetta. Ärrr. Piti taas mennä toi lukemis hommeli kotona läskiksi. Onneksi olin tänään opettajani kanssa kattoos niit juttui kahdestaan tukiopetuksessa. Onneks mulla vaan on niiiin ihana opettaja. Hänen kanssaan oli niin mukavaa jutella, vaikka vähän asian vierestä välillä mentiinkin.

Huomenna siis äikän koe ja maanantain enkun koetta varten kertaustunti ja sen jälkeen jään vielä enkunkin tukiopetukseen.

 

Öitä lukijani

-Elina