Selaat arkistoa kohteelle kiire.

Sairasloma

16.9.2017 Yleinen

Välivuosi –nimike vaihtui jo välivuoden ensimmäisten viikkojen aikana lääkärien toimesta sairaslomaksi. Itselleni välivuosi oli mieluisampi termi, mutta sairasloman johdosta minulla ei ollut lupaa tehdä mitään yhteiskunnan normaalin pyörän pyörittämiseksi. Se pyörä jatkoi pyörimistään ilman minua. Sairaslomaa – tai mieluisammin ilmaistuna välivuotta kesti tasan vuoden, ja vaikka sen myötä keräsin paloja joita en ennen uskaltanut vilkaistakaan, niin sen kesto kuvasti konkreettisesti sitä, mihin tilaan minä olin itseni ajanut.

Välivuoteni aikana tapahtuneen itseni keräilyn ja sairaushistoriani ymmärtämisen lisäksi minä rauhoituin sen myötä ensimmäistä kertaa elämässäni täysin. Uskon, että sellainen syvä rauhoittuminen ei olisi ollut minulle lainkaan mahdollista ellei koko elämäni ympärilläni olisi rauhoittunut ensin.
Rauhoittumisen myötä löysin aktiviteetteja joihin yhdelläkään yhteiskunnan pyörityksessä heittelehtivällä ihmisellä ei olisi minun mittakaavallani toteutettuna aikaa. Minä kuuntelin levyjä ja artistien tuotantoja alusta loppuun, askartelin syntymäpäiväkortteja vuodeksi eteenpäin ja luin Suomen Kuvalehtiä kannesta kanteen. Toisinaan unohduin aktiviteettieni pariin päiväkausiksi ja ne latasivat akkujani unen lailla. Toisinaan taas jouduin huomaamaan että edes ne, toisina päivinä niin hienosti stressistä ja kiireestä vapauttaneet pienet asiat eivät pitäneet poissa Anoreksian iskuja tai päälleni hyökkääviä elämänhalun pois huuhtovia aaltoja. Samalla kroppani kärsi sairasloman vaatimasta paikallaan pysymisestä eikä mieleni suinkaan aina jaksanut keskittyä uuteen, rauhalliseen elämäntyyliini. Aika ajoin minun piti menneisyyteni ja sairauteni tutkimisen sijaan keskittyä vain lähikuvaan: Kerätä niitä palasia jotka olin vasta hiljattain, ennen sairaslomani alkua rikkonut.

Pimeydessä välähtävien valon pilkahdusten ja elämänhalun jatkuvan takaa-ajon joukossa hyvät hetket syntyvät monesti yllättävän pienistä, kauniista asioista. Kun mieltä malttaa taistella vapaaksi, muodostuu yksi silmät hyvyyteen avaava asia kerrallaan kauniit rappuset joita pitkin syvästäkin kuopasta pääsee kiipeämään ylös kun ensin malttaa rauhoittua.

4.11.2016, Perjantai klo 21:19
”En tajua sitä että talvi on tullut. Elämäni on pysähtynyt melko lailla välivuosipäätökseni jälkeen. Olen ollut niin pysähtyneenä että jotenkin luulin syksyn jatkuvan ikuisesti. Nyt on vaan hassua että ensilumi tuli eikä se tunnu miltään muulta kuin kaukaiselta, vähän kuin se olisi tullut jossain muussa todellisuudessa. Mutta siellä se on ulkona. Talvi. Kertoo minulle että liikutaan taas eteenpäin… Päivä päivältä.”

13.12.2016, Tiistai klo 21:22
”Olen nyt asunut vanhempieni luona. Se on ihan ok, ymmärrän syyn. Päivisin en tee fyysisesti juuri mitään. En saa. Sydän voi pettää. Hassua kyllä, koirista on ollut paljon iloa. Ne nauttivat siitä että joku on niiden kanssa kotona… Ne ei saisi tulla sänkyyn mutta minä otan ne välillä sinne ihan vain siksi että voin painaa pääni niiden pehmeisiin turkkeihin. Minusta tuntuu kuin ne tietäisivät miksi makoilen niiden kanssa sängyssä päivät pitkät. Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka valloittavia ovat minun karvaiset ystäväni.”

”Tänään saan olla yön kotona koska huomenna aamulla on psykoterapia ja se on heti seuraavassa risteyksessä minun kotikadustani. Et uskokaan kuinka hyvältä tuntui tulla kotiin. Minua oli vastassa puhdas, rakas asuntoni. Kodin tuoksu. Oma piilopaikkani. Ymmärrän täysin miksi en saa nyt olla täällä täyspäiväisesti ja tiedän itsekin että täällä jatkuvasti yksin oleminen voisi päättyä huonosti, mutta olen iloinen tästä minussa heräävästä tunteesta kun avasin kotioveni ja tiesin että saisin olla täällä aamuun asti. Lapsuudenkotini on minulle nyt välietappi josta on mahdollista päästä kahteen suuntaan: omaan kotiini tai sairaalaan. Arvaa kolme kertaa kumman valitsen.”

”Tuntuu siltä kuin kaikki täällä odottaisi minua. Normaali elämäni ja tulevaisuuteni asuu täällä, ja se kaikki on pysähtynyt paikoilleen kuin joku olisi painanut pause. Hyppään siihen kun olen valmis. Sitten painan play, ja alkaa tapahtua vain hyviä asioita.”

 26.1.2017, Torstai klo 16:30
”Olen ahdistunut ja levoton. Kädet tärisee. Alavatsa kasvaa. Haluaisin juosta, hikoilla, tanssia ja luistella tai mennä Koroisten ristille tai jotain. Edes jotain. Ihan mitä tahansa muuta kuin pysyä paikoillani. Olen jo imuroinut, pyyhkinyt pölyt, pessyt vessan ja vaihtanut lakanat… Minulle sallitut ruumiilliset aktiviteetit alkavat loppua kesken ja tunnen räjähtäväni. Huimaa ja tärisyttää. Mieli huutaa. Miksi tärisen näin paljon? Mistä tämä olo tulee? Tuntu kuin olisin ottanut lääkkeet väärästä purkista.”

30.1.2017, Maanantai klo 12:21
”Olen alkanut kuuntelemaan musiikkia täysin uudella otteella. Valitsen päivittäin yhden artistin ja kuuntelen sen koko tuotannon. Makaan vaan kuulokkeet korvilla ja kuuntelen. Yirtän kuunnella analyyttisesti ja oppia. Välillä vaan horrostan. Se on mieltä avartavaa. Koska minulla muuten olisi aikaa tällaiseen ellei nyt? Tällainen kuunteleminen opettaa myös tuntemaan artisteja aika hyvin. Musiikki kertoo enemmän kuin yksikään elämänkerta tai artikkeli.”

”Nautin siitä että voin tehdä asioita joihin minulla ei normaalisti olisi aikaa. Teen sitä kaikkea tappaakseni sairaslomapäivät jotka eivät tunnu loppuvan… Mutta ei se aina edes tunnu tappamiselta. Rauhoittumiselta vain.”

 31.1.2017, Tiistai klo 23:20
”Olen ollut sairaslomalla kohta puoli vuotta… Vartaloni ei pidä siitä. Hartiat ja selkä huutavat liikkumisen tarvetta. Pää särkee. Kunpa voisin tasapainottaa paikallaoloa jotenkin. Huomenna aijon ehdottaa että voisimme mennä yhdessä kuntosalille. Ei mitenkään erityisemmin urheilemaan tai tekemään sellaisia äärirajoille vieviä hikiliikuntasuorituksia mitä normaalisti tekisin, vaan saamaan hieman liikettä kroppaani. Sellaista liikettä joka auttaisi sekä henkisesti että fyysisesti. Se tukisi henkistä tasapainoa ja pitäisi kroppani kunnossa. Enkä nyt siis puhu mistään ulkonäöllisistä asioista, vaan minusta vain tuntuu että kroppani hajoaa käsiin kun en käytä sitä. Ihmistä ei ole tehty vain istumaan tai makaamaan. Ja jos joku tulisi minun kanssani sinne salille, niin Anoreksia ei pääsisi muuttamaan motiivejani ja sitä kautta toimintaani. Sydämeni ei kestäisi kunnon treeniä, se on varmaa. Ja minä en halua kuolla Anoreksian takia vuosien taistelemisen jälkeen. Sitä iloa en sille suo.”

 2.2.2017, Torstai klo 16:48
”Lääkäri sanoi että leposykkeen pitäisi olla ihan vähintään alle 90 että saisin edes mennä kävelylle. Blah. Minulla oli mielessä jo uiminen ja kevyt painojen nostelu… Pitää olla kärsivällinen, tiedetään. Ja yritän koko ajan, mutta se on niin kovin turhauttavaa odottaa asioita jotka tapahtuvat niin hitaasti. Joskus tuntuu että ne eivät tapahdu ollenkaan ja samalla pelkään niiden tapahtumista. Sellaista tämä on. Menen imuroimaan.”

 7.2.2017, Tiistai klo 17:56
”Ajattelin nyt mennä imuroimaan. Täytyy saada kroppaan liikettä tai ei aivotkaan toimi… Ja imurointi nyt vaan sattuu olemaan ainoa vaihtoehto jolla pystyy hieman kiertämään liikuntakieltoa. Sillätavalla TERVEELLISELLÄ tavalla. Lisäksi; on helpompaa elää kun on siistiä, ja samalla koen että maksan vanhemmilleni hieman takaisin siitä että asun täällä taas.”

 9.2.2017, Torstai klo 20:28
”Sanelen tätä tekstiä kännykkääni. Kirjoitan sen puhtaaksi kun pystyn. Minulla on jo viikkoja ollut käsi kipeä. Nyt se on äitynyt niin pahaksi että kyseessä on jännetuppitulehdus. Se tarvitsee lepoa. Juuri nyt tuntuu siltä kuin minulta olisi viety kaikki loputkin. Minua on niin kauan jo ahdistanut se, etten voi liikkua. En saa edes kävellä ilman seuraa, ja senkin kanssa varovasti. Olen pitänyt itseni kasassa piirtämällä ja kirjoittamalla ja nyt en voi tehdä sitäkään. Elämäni sisältö alkaa valua mitättömäksi. En halua edes ajatella sitä mitä teen huomenna, koska en saa tehdä mitään. En voi tehdä mitään. En jaksa enää vastaiskuja. Jännetuppitulehdus on pienenpieni asia tässä maailmassa, mutta minulta se juuri tuhosi viimeiset rippeet elämisen arvoisesta elämästäni.
En haluaisi ajatella sitä mitä ajattelen… Halusta huolimatta olen kuitenkin useampana päivänä ajatellut itsetuhoisia juttuja. Sellaisia, että murtaisin esimerkiksi jalkani jotta tälle paikallaololle ja elämän pysähtyneisyydelle tulisi jokin selkeä, nähtävillä oleva syy. Sellainen, ettei minun tarvitsisi arpoa mitä ajatusta kuuntelen tai vastata niihin kysymyksiin jotka pääni sisällä kysyvät: Miksi et vaan lähde ulos juoksemaan? Jos jalkani olisi poikki, se ei olisi edes vaihtoehto. Ja nyt on tämä… Kivulias mutta mitätön vaiva, joka leikkaa elämästäni vain sen osan jota nyt eniten tarvitsin. Kukaan ei voi ymmärtää millaista tämä on, eikä kukaan voi lohduttaa minua. Ehkä en edes kaipaa lohdutusta. Tuntuu ettei sellaista ole olemassa tänään. Haluan vain vaipua kuoppaani hetkeksi ja yrittää sitten taas sen jälkeen löytää tähän kaikkeen jotain tolkkua. Keksiä joku keino. Niinhän minä aina keksin… Lopulta. Toivon ainoastaan että siälytän haluni keksiä sen keinon, koska nyt tuntuu siltä että haluaisin vain päästää irti.”

 10.2.2017, Perjantai klo 21:00
”Elämä heitti ensin päälleni suuren kivenlohkareen. Selvisin siitä, tai ainakin melkein selvisin. Tai ainakin uskon ehkä selviäväni. Ainakin toisinaan uskon… Jokatapauksessa; nyt se elämä heittelee minua pienillä, mutta todella terävillä pikkukivillä. Vaivuin eilen epätoivoon, ja tänään haluan nousta sieltä ylös. Juurikin siitä syystä, että en halua että ketään saa minun elämästäni yliotetta. Jos joku ylempi voima on päättänyt kurittaa minua jatkuvasti, en tahdo alistua sille. Tahdon olla ovelampi. En voi liikkua, en piirtää, en kirjoittaa, en käyttää tietokonetta. En edes soittaa pianoa tai demottaa. Arvaa mitä minä aijon tehdä? Alan meditoimaan.”

 11.2.2017, Lauantai klo 20:45
”En taistele enää ainoastaan sairauttani vastaan. En taistele enää vain saadakseni lautasen tyhjäksi. Taistelen joka päivä elämänhaluni puolesta. Yritän keksiä sille aktiviteetteja ja mielekkyyttä kuin jokin huvimestari, mutta tunnen kuinka se alkaa hiipua. Elämisen alkamisen odottaminen voi kestää enää kauaa. Yritän tehdä sairaslomasta elämää, mutta ei tämä ole minun elämääni. Ei sellaista elämää jonka minä valitsisin, mikä on ironista, koska yksinkertaistaen voisi sanoa että itsepähän olen valintani tehnyt. Siis ne valinnat joiden kautta olen tässä pisteessä juuri nyt. Elämän muuttamisen mahdollisuus ehkä motivoi syömään, mutta niin kauan kun selkeää muutosta ei tapahdu, ottaa elämänhaluni askeleita kauemmas ja kauemmas minusta.

”Meditoinnista on ollut apua. Se on kuitenkin haastavaa sekavassa mielessä. Ajatukset harhailevat helposti ja asiaan kuulumattomat ajatukset pitäisi meditoinnissa osata siirtää lempeästi pois tieltä. En ole varsinaisesti tottunut olemaan lempeä itselleni. Lisäksi ajattelen sitä pois tieltä siirtämistä visuaalisesti, ja sitten alan miettimään miltä näyttää, kun turha ajatus lipuu pois. Meneekö se oikealle vai vasemmalle, vai ylös vai alas? Vai haihtuuko se? Ja sitten pitäisi osata siirtää pois ajatukset siitä, miten kaikki siirtyy pois… Yöt ovat edelleen pahoja, mutta toivon että saisin otteen siitä pahuudesta.”

 12.2.2017, Sunnuntai klo 9:57
”Päivän tapahtumat ilmenevät hassun selkeästi painajaisissani. Yleensä unet monimutkistavat päivän tapahtumia ja upottavat tunteita, pelkoja ja ajatuksia mitä oudoimpiin ympäristöihin. En tiedä miksi, mutta minun painajaisissani edellisen päivän asiat tuntuvat esiintyvän painajaisen valossa (tai pikemminkin pimeydessä) omina itseinään. Painajaiset heittävät asioiden päälle vain kauhun verhon, mutta muuten ne eivät pukeudu unien kummallisuuksiin. Ehkä se johtuu elämäni pysähtyneisyydestä… Ehkä se saa aikaan sen, että edes painajaisillani ei ole mielikuvitusta pukea mieleni syövereitä varioiviin vaatteisiin.”

 15.2.2017, Keskiviikko klo 23:30
”Alan olla rikki näistä öistä… Yritän hallita mieltäni ennen nukkumaanmenoa mutta ei se ole taattu ratkaisu varsinkaan niin kauan kuin vasta harjoittelen sitä. Olen niin loppu. Aina kun vaihdan kylmästä hiestä märkiä yövaatteita keskellä yötä, minua itkettää ja puistattaa. Samanlainen olo on aamuisin…
Kuuntelin tänään Sealin tuotantoa ja horrostin. Yritin onkia silmäluomiani auki mutta ne eivät halunneet tarttua syöttiin. Niistäkin on tullut raskaat ja turvonneet. Tänään kirjoitan mielenhallintaa ylös. Se tulee tässä: Kauppareissu, epämiellyttävä ympäristö. Mies hassun hatun kanssa, punatukkainen poika ja pyörätuolimies. Puolikas kevätkääryle liikaa… Tuska tekemättömyydestä, luovia ideoita, kyvyttömyys toteuttaa mielikuvia. Simply Redin viimeinen levy, vaikea keskittyä, väsymys. Luontevin mahdollinen keskustelu äidin kanssa, hassuttelua, aidon hymyn poikasia. Asioiden tiedusteleminen uteliaisuudesta ja tiedon janosta. Väsyneitä ajatuksia huomisesta. Kipu käsissä, viestejä Fiialta. Halu vastaamiseen, käsissä estävä kipu sen tekemiseen. Haaveet paremmasta yöstä ja silmäluomia raskaannuttava unen tarve. Tarpeeseen vastaaminen. Mukana skeptisyys kohdistuen onnistumiseen, ja pelko epäonnistumiseen.

 17.2.2017, Perjantai klo 20:05
”Tähtitaivas on kirkkaampi kuin koskaan muistan nähneeni näin lähellä kaupunkia. Istun autossa matkalla kotiin. Käytiin Salossa mumman ja vaarin kanssa. Olen päättänyt että yritän lähteä mukaan kaikkeen mahdolliseen mihin pystyn: siitä tulee sisältöä elämään. Ja olen enemmän kuin iloinen että lähdin! Minulla on ihanat mumma ja vaari, ja heidän kanssaan on hyvä. Tämän sairasloman myötä me ollaan vähän niin kuin kaikki kolme nyt eläkkeellä.”

 22.1.2017, Keskiviikko klo 22:30
”Siellä sataa lunta. Paljon lunta. Sain mennä kävelylle äidin ja koiran koirien kanssa ja kasvoille satavat ja ripsiin tarttuvat hiutaleet tarttuivat samalla kaikkeen positiiviseen mitä sisälläni vielä on. Kun kylmät untuvat sulivat kasvoilleni, minua hymyilytti.”

 24.2.2017, Perjantai klo 15:14
”Menin katsomaan Joutsenlampea Helsingin Oopperaan. Menin yksin. Miksi ei? Olen edelleen haltioissani. Juuri tällaiseen haluaisin sairaslomani käyttää. Jos voisin, istuisin siinä salissa katsomassa kaiken mahdollisen. Miten jokin urheilun ja taiteen yhteentörmäyttävä laji voi olla niin esteettinen? Minusta tuntuu että kirjaimellisesti haukoin henkeäni kun prinssi lopulta kantoi joutsenprinsessansa savun keskeltä etunäyttämölle ja yleisö räjähti aplodeihin. Sain baletista irti juuri sen tunteen mitä hain: Maailmassa on ihmeellisen kauniita asioita, täällä kannattaa pysyä.”

”Baletin jälkeen me vaan hengailtiin Fiian ja sen kavereiden kanssa musatalon aulassa pikkutunneille saakka. Fiia kutsui sitä ’kellumiseksi’. Se on sellaista, että jää vaan ilman suunnitelmia notkumaan jonnekin hyvien tyyppien kanssa. Minun pitäisi ehkä kellua enemmän.”

 27.2.2017, Maanantai klo 21:23
”Sain vapaalipun Finnkinolle joten lähdin tänään elokuviin ypöyksin. En ole koskaan aiemmin ollut yksin elokuvissa. Se oli vielä päiväleffa, joten koko sali oli yksin minun. Kaikki muut on kai töissä ja kouluissa. Levitin kaikki tavarani viereisille penkeille ja nostin jalkani edessä olevan penkin selkänojalle. Halusin hyppiä tuolilta tuolille ja tehdä varjokuvia projektorin edessä.”

 6.3.2017, Maanantai klo 18:07
”Hyvien viikonloppujen jälkeen maanantait ovat tappavia. Haluaisin pystyä elämään viikon yli viikonlopun voimalla mutta se ei enää toimi niin. Arki alkaa vaikka minulla ei ole sellaista. Silmänräpäyksessä kaikki ihmiset ympäriltäni katoavat omiin elämiinsä ja minä jään niin yksin. Minun seurakseni jää fyysinen kestämättömyys joka jaksaa muistuttaa siitä että minun olisi pitänyt istua tai maata myös viikonlopun päivät. Sitä ei kiinnosta millainen olo mielelläni on, eikä sillä kai enää edes olisi väliä koska minusta tuntuu niin yksinäiseltä. Ikään kuin lipuisin ’arjen’ yli ilman omaa elämää, ja sitten viikonloppuisin saisin lainaksi siivuja muiden ihmisten elämistä.”

 8.3.2017, Keskiviikko klo 22:52
”Sää. Hassua miten siitä tulee täysin yhdentekevää kun elämä jää paikoilleen. Saatan ilahtua lumesta kun pääsen ulos, mutta tavallisesti istun sisällä ja ulkona tuiskivat säätilat ovat minulle kuin taulu. Niitä voi katsella, mutta ne eivät konkreettisesti kosketa minua.”

 13.3.2017, Maanantai klo 22:54
”Nukuin viimeyönä huonommin kuin huonosti. Niin huonosti, että jopa huonojen öiden painajaismaisessa suossa se erottui negatiivisesti joukosta. Aamulla päässä jyskytti unien rippeet. Panadol oli ainoa keino selviytyä aamupalasta uusille unille.”

”On hankalaa selviytyä edes sairaslomasta kun nukkuu niin huonosti kuin viimeyönä. Välillä tuntuu siltä, että voisin paremmin ja pirteämmin jos en nukkuisi lainkaan yöunia. Koko päivän kuitenkin vain odotan että saan mennä nukkumaan… Mikä on ihan kieroon kasvanut yhtälö, koska yöt ovat niin kauheita että en todellakaan odota niitä kauhuja. Olen vain väsynyt. Ja siksi, yöllä odottavista hirveyksistä huolimatta päivän loppuminen tuntuu syvältä uloshengitykseltä. Helpotuksen huokaukselta. Samalta tuntui kun iskä tuli tänään yläkertaan. Ei hän yleensä käy yläkerrassa, ellei sitten vetämässä leukoja aulan tangossa. Äsken hän kuitenkin juoksi portaat tömisten tänne ja kahmaisi minut hymyillen isoon halaukseen. Se oli juuri sellainen halaus, mikä kertoi kaiken ilman sanoja. Lapaluuni lähti vähän sijoiltaan ja normaalisti olisin valittanut siitä ja uikuttanut että ei noin kovaa, mutta nyt en halunnut sanoa mitään. Se halaus tuntui niin kivalta. Siltä, että minusta välitetään vaikka olen liian väsynyt edes ilmaisemaan, että välitän takaisin.”

 16.3.2017, Torstai klo 18:03
”Paino noussut 100g sitten viimekuun. En ole kyennyt ajattelemaan selvästi koko päivänä. Olen ollut väsynyt ja päänsärkyinen… Alennuin ottamaan Panadolin. Tällä hetkellä 100g nousu tuntuu ihan hyvältä. Se on tosi vähän odotuksiin nähden, mutta se on silti jotain. Minulle se on hyvä nousu. Mieli pysyy paketissa mutta se on kuitenkin nousu. Minua on auttanut peilien peittäminen. En ole nähnyt vartaloani kunnolla pitkään aikaan ja näin on kai parempi. Silti minusta tuntuu kuin kiloja olisi taas rapsahtanut vatsaan kuin parkkisakkoja luvattomilla paikoilla. Minun on pakko päästä nyt pitkäkseni tai päässäni tykyttävä pommi saattaa räjähtää ennen kuin Panadol ehtii purkaa sen.”

 9.4.2017, Sunnuntai klo 12:35
”Inhottaa laittaa lääkärille taas viestiä ja kertoa ettei tämäkään unilääke toiminut. Pelkään että hän ei usko minua. Pelkään että hän luulee että teeskentelen, että saisin lisää sairaslomaa tai jotain… Mutta todellisuudessa en haluaisi mitään enempää kuin olla terve ja elää normaalia elämää. Samalla uskon rippeet on taas lakaistu roskikseen. Tulenko nukkumaan kauhujen keskellä koko loppuelämäni? Lääkkeitä en ainakaan enää halua. Olen kyllästynyt niihin, ja olen kyllästynyt pettymyksiin.”

 14.5.2017, Sunnuntai klo 19:26
”Tämä punnitus tulee olemaan viimeinen kouluterveydenhuollossa, koska minun on viimein sanottava irti opiskelupaikkani. Olen nyt vuoden ollut poissaolevana, mutta olen päätökseni tehnyt enkä palaa sinne takaisin. Tavallaan toivon että tämä olisi viimeinen punnitus muutenkin, mutta en tiedä olisiko fiksumpaa antaa niiden siirtää minut jonnekin muualle. En vaan haluaisi taas uutta hoitokontaktia… Kasvoin yli nuorisohoitoyksikön ikärajoista ja elämä hyrräsi minut pois opiskelijatervehydenhuollon piiristä. Olisikohan taas aika sellaiselle jaksolle kun en tarvitse somaattista hoitoa lainkaan? Voisikohan se kenties tällä kertaa olla pysyvää?”

 16.5.2017, Tiistai klo 20:50
”Äiti meni salille ja minä vein sydämeni uiskentelemaan. Tämä oli toinen kerta nyt sairaslomallani. Viime kerralla jaksoin uida rauhallisesti 15 minuuttia kunnes sydämeni ilmoitti että nyt ollaan vaaravyöhykkeellä. Tänään uin 20 minuuttia ja se pumppasi ihan rytmissä koko sen ajan! Uiminen tuntui ihanalta. Viileä vesi helli kroppaani joka sai vihdoinkin olla hetken liikkeessä. Mieli vaelsi vapaammin kuin vähään aikaan. Olisin varmasti jaksanut uida kauemminkin, mutta täytyy olla kärsivällinen. Kunto palautuu pikkuisin askelin. Sydämeni epäkuntoisuus muistuttaa minua kuitenkin siitä, että liikunta ei ole vain hampaat irvessä suorittamista kunnes kaatuu väsyneenä maahan. Liikunta on myös ihanaa ja vapauttavaa… Tänään menen hymy huulillani nukkumaan, vaikka tiedän että yön painajaiset tulevat pyyhkimään sen pois.”

 

Elämä on liikettä ja pysähtymistä

26.10.2016 Yleinen

Opettelen viihtymään uuden, lyhyen tukkani kanssa. Jätin kampaamon lattialle itsestäni lopulta vain palan, jonka olin omaksunut osaksi identiteettiäni, mutta jonka leikkaaminen oli vain asennekysymys. Minulla on kevyt ja rohkea olo. Katson peiliin enkä ainoastaan opettele viihtymään hiusteni kanssa. Herään miettimään sitä, miten itsensä kanssa on kokonaisuudessaan opittava viihtymään. Rentoutumaan. Liikkumaan, mutta myös pysähtymään.
Havainnollistan nyt hieman sitä, millaista elämäni oli niinsanottuina kiirevuosinani ja mitä olen siitä oppinut.

Minulle tuttua on tunne siitä, kun hengitys on epätasainen ja väsymys painaa silmäluomia ja jalkoja, mutta on pakko jatkaa eteenpäin. Koulun jälkeen on tunti aikaa pyöräillä treeneihin ja antaa parastaan, illalla hoitaa koulutyöt kunnialla ja ennen nukkumaanmenoa käydä juoksulenkillä. Aamulla sama alkaa alusta. Viikonloput täyttyvät hommista ja lomailu tuntuu turhalta; miksi hukata aikaa sohvalla makaamiseen?

Joka päivä kaikkialla ympärillämme tapahtuu liikettä ja pysähtymistä. Liikennevalot neuvovat pysähtymään ja kertovat, koska saamme lähteä liikkeelle. Heittäessämme pallon ilmaan se laskeutuu, pomppii aikansa ja lopulta väistämättä pysähtyy. Ikiliikkujaa ei ole kyetty keksimään, ja fysiikan lain mukaan kaiken liikkuvan on joskus pysähdyttävä. Painovoima vetää liikkuvaa kappaletta kohti maata, ja tämän johdosta heittäessä mitä tahansa ilmaan, se palaa aina takaisin maanpinnalle pysähtymään. Tämä kaikki pätee myös ihmiseen. Kukaan ei jaksa ikuisesti, ja jos ihminen ei itse ymmärrä pysähtyä, niin luonto hoitaa pysähtymisen hänen puolestaan. Elämä on liikettä ja pysähtymistä, ja kumpaakaan ei ole ilman toista.

Aina pysähtyminen ei ole niin konkreettista, kuin esimerkiksi linja-auton pysähtyminen viittoessa kuskille. Molemmat, fyysinen sekä henkinen pysähtyminen, ovat liikkeen ohella välttämättömiä elämässä. Itse ymmärrän henkisen pysähtymisen käsitteen jotenkin sykähdyttävänä kokemuksena. Tällainen saattaisi olla mistä tahansa mielenterveydellisestä sairaudesta toipuminen, uskoon tulo, tai johonkin muuhun asiaan herääminen. Henkinen pysähtyminen saattaa parhaimmillaan muuttaa koko elämän. Ongelmia ei ratkaista tarpomalla niiden läpi, vaan pysähtymällä niiden keskelle ja kohtaamalla ne ajatuksella. Elämä on liikettä ja pysähtymistä. Kun kokee jotakin silmiä aukaisevaa, se herättää pysähtymään kesken liikkeen. Kun taas pysähtyy kesken liikkeen, se herättää avaamaan silmät.

On melko ironista, että kaikelta vaaditaan pysähtymistä liikkeen keskellä, mutta aika kulkee ikuisesti pysähtymättä. Juuri tästä syystä ihminen helposti suorittaa elämäänsä, jotta ehtisi tehdä aivan kaiken, mutta unohtaa liian nopeasti, että hetken hengähdys ei tosiasiassa ole hukkaan heitettyä aikaa. Usein juuri parhaimpia hetkiä elämässä ovat hetket, joina ihminen ei katso menneisyyteen eikä tulevaisuuteen, vaan heittäytyy ajan vietäväksi. Hetkessä eläminen vaatii tietynlaista pysähtymistä jokaiselta. Omalla kohdallani sitä tapahtui harvoin. Kun se tapahtui, se tapahtui yleensä vahingossa. Tällaiset päiväkirjoissani muistissa olevat vahingot ovat kuitenkin sen aikaisen elämäni parhaimpia päiviä.

13.2.2013, Keskiviikko klo 22:10
”Tänään otin itselleni aikaa vahingossa. Niin, tämä oli yksi niistä harvoista päivistä kun minulla ei ollut mitään menoa. Ei niinkään etten olisi tehnyt koulujuttuja tai jotain muuta fiksua, mutta minulla ei ollut edes sellaista tekemistä. Kävin lääkärin pyynnöstä taas labrassa tarkastuttamassa veriarvot ja kotimatkalla jäin antiikkikauppaan etsimään vanhoja valokuvia. Rakastan niitä. Todellinen syy taisi kuitenkin yksinkertaisesti olla se, etten halunnut mennä kotiin potemaan huonoa omatuntoa siitä etten tee mitään fiksua. Tajusin aika pian ettei minulla ollut kotiavaimia, hanskoja, lompakkoa… Olin unohtanut ne kotiin. Ulkona oli jo pimeää. Päätin kävellä kotiin ja tiedostaen että ketään ei olisi kotona vielä pitkään aikaan, kävelin vielä kauemmas. Kiersin ylikulkusillan kautta ja katsoin sen päältä kiireistä liikennettä. Pitkästä aikaa minulla ei ollut mihinkään kiire, ja se tuntui oudolta. Juoksin ylös ja alas Raunistulan koulun portaita, ja lopulta alas jalkakäytävälle. Kävelin hitaasti ja nopeasti, lopulta päätyen Koroisten ristille. Se on kaunis. Niin kaunis. Minusta tuntui kuin jokainen puu ja huurteinen heinänkorsi olisi ollut jotenkin erityisen hieno tänään. En malttanut lähteä vaikka oli kylmä. Lauloin hiljaa ja makasin hangessa ja hymyilin. Minulla oli onnellinen olo… Tämä oli päivä jona mieleni jätti minut rauhaan. Ehkä sain taas voimaa jatkaa tätä taistelua. Sain melkein puoli päivää lomaa tästä sairaudesta.”

 Elämä on sitä, että alitajunta jättää avaimet kotiin. Elämä on sitä, että ympärillämme on paljon pieniä iloja, jotka on vain opeteltava näkemään. Se hieno juttu tässä sairaudessa on, että kun silmät ovat tarpeeksi kauan auki ainoastaan omalle sisäiselle maailmalle ja niiden kauhuille, niin silloin harvoin kuin ne aukeavat ulkomaailmaan, se on aika uskomatona. Välillä minusta tuntuu, että niinä hetkinä näen maailmasta vielä enemmän kuin kukaan muu.

 7.7.2012, Lauantai klo 22:50
”Kävelin äsken talomme edustalla. Koirat olivat vapaana, ja minäkin tunsin itseni henkisesti vähän vapaaksi. Taivas oli siniharmaa, mutta siinä oli vaaleita reikiä… Minua ei paleltanut yhtään, vaikka oli keskiyö ja normaalisti palelen aina. Luna ulvahti riemukkaasti kun se löysi maasta jotakin. Minä katsoin ensin ylös kesäöiselle taivaalle ja sitten alas jalkoihini ja näin rikkinäiset tennarit ja paljaat sääret mustelmilla –kuten aina. Jalat seisoivat maassa vierekkäin kaikkea muuta kuin tukevasti. Ne ovat vasta saamassa voimiaan takaisin; mutta minä elän.”

 20.8.2014, Keskiviikko klo 21:57
”Kohta viikon verran on satanut kaatamalla, mutta tänään ahdisti ja lähdin sateeseen. Tietysti Koroisten ristille, mihin muuallekaan. Siellä otin hupun pois päästä ja annoin sateen sataa kasvoille ja kastella hiukset. Yritin hengittää. Jotain muuta kuin stressiä, koska stressi on tunkkaista. Tulin läpimärkänä kotiin, mutta helpotti.”

 Elämä on liikettä ja pysähtymistä. Kun nämä kaksi ovat tasapainossa, riittää energiaa liikkeeseen, ja kärsivällisyyttä pysähtymiseen. Edelleen välillä hukutan pahoja tuntemuksia tekemiseen, opiskeluun, siivoamiseen… Pitäisi jaksaa uudelleen ja uudelleen palata totuuteen ja muistaa, että ihminen ei liiku ikuisesti. Asioiden karkuun juoksemiseen käytetty energia ei ole todellista energiaa, se on tahdonvoimalla keinotekoisesti tuotettua valheellista energiaa. Lepo on ensimmäinen askel ratkaisuun. Se mahdollistaa energian ratkaisun löytämiseen ja asioiden oikeanlaiseen kohtaamiseen, sekä sellaisiin asioihin mukaan menemiseen mistä ei ole mitään hyötyä, mutta mistä on sitäkin enemmän iloa. Ja ilo on myös hyödyllistä. Se on hyödyistä parhain.

9.1.2015, Perjantai klo 19:22
”Enemmän elämässä katuu sitä mitä jätti tekemättä, ei sitä mitä tekee tai teki. Mitä elämää on kieltäytyä kaikesta? Haluan mennä tilanteisiin, tehdä ja nähdä, kokea uutta ja poistua mukavuusalueelta. Ei mikään koskaan ole mukavuusalueella ellei sinne uskalla koskaan mennä. Pikkuhiljaa kehän ulkopuolelle, pieni askel kerrallaan.”

19.6.2016, Sunnuntai klo 18:35
”Jotenkin sain kerättyä sen väsyneen Edenin sieltä kuopasta yhdeksi yöksi. Kaikki meni hyvin. Uusia kavereita… Ei mitään sydänystäviä, mutta sellaisia joiden kanssa on täydellistä viettää yksi kesäyö ja sen jälkeen moikata kadulla jos tulee vastaan. Kaikenkaikkiaan ilta ei ollut mitenkään superihmeellinen, mutta ihmeellistä olin minä itse. Tai se fiilis itseni sisällä… Miten olin avoin ja mukana kunnolla jossain taas pitkästä aikaa. Miten pystyin siihen vaikka olen niin väsynyt kaikkeen. Onneksi menin. Kaikelle ei tarvitse sanoa ei vaikka elämä onkin päälaellaan.”

31.10.2016, Maanantai klo 22:25
”Alkoholia en halua juoda paljoa, mutta jos juon, niin haluan käyttää sen ’hyödyksi’. Tanssia ja olla sopivasti sekaisin. Unohtaa kaikki muu, ja muistaa vain vapaus. Täytyy myös sanoa että juon niin harvoin, että ei tarvita paljoa siihen että olen vähän humalassa. Ja niin vähän olinkin. Usko tai älä, pysähdyin välillä vaan katsomaan ympärilleni ja hämmästelemään oliko se totta. Minulla oli hauskaa. Ihan random seurassa josta kuitenkin osa oli vanhoja kavereita ja loput uusia, mutta tuntui että rakastin kaikkia. Eikä se johtunut vain alkoholista. Nostin kädet ilmaan ja suljin välillä silmät ja kun avasin ne, minulla oli yhä hauskaa. Ne ihmiset eivät tienneet mitä se ilta minulle merkitsi.”

1.11.2016, Tiistai klo 21:32
”Toivon että nukkuisin edes vähän paremmin ja että olisin vähän terveempi niin jaksaisin taas ottaa vastaan uuden kokemuksen josta toivon niiiiin paljon että se olisi yhtä hyvä kuin muutamat aikaisemmat. Ne sellaiset kokemukset potkivat minua. Sillälailla hyvällä tavalla. Lempeästi.”

16.1.2017, Maanantai klo 15:51
”Kun on lupa mennä ulos pitkän sairaslomajakson aikana vain harvoin, on aika ihanaa kun sitten saa viimein tehdä sen kunnolla. Se tuntuu samaan aikaan kotiin paluulta ja siltä kun olisi uudessa paikassa. Se on jännittävää, kivaa, ja toivoa-antavaa.”

 Nyt kun kaikki on rauhoitettu ja istun tässä, kirjoittamassa ja pala palalta hoksaamassa mitä olisin voinut tehdä toisin, mietin myös sitä, millä saan itseni takaisin elämään. Sehän se haaste alun perin oli. En halua käyttää vuotta ainoastaan penkoen vanhoja juttuja. Kun nostan pääni päiväkirjoista ja tietokoneesta, haluan olla tässä päivässä, ja tässä hetkessä. Haluan olla siinä niin vahvasti kuin niinä pieninä hetken palasina, joina olen välillä herännyt sairauteni keskeltä. Mutta nyt haluan olla siitä hereillä koko ajan.

Katkelmia pakomatkasta kiireeseen

25.10.2016 Yleinen

30.6.2012, Lauantai klo 01:05
”Poissaoloja korvaavan kesätyön kolmas essee valmis. Olen kuollut sisäisesti ja kun katson peiliin, minusta tuntuu että sama alkaa tapahtua myös ulkoisesti.”

 30.7.2012, Maanantai klo 15:00
”Minulla on ollut liian hauskaa pari päivää. Hauskempaa kuin pitkiinpitkiin aikoihin… Niin hauskaa, että olin unohtanut loput esseet jotka piti tehdä nyt kesällä. Eilen se kostautui ja yhtäkkiä kaikki kaatui niskaan. Minulla oli ollut pari päivää lomaa töistä ja tajusin, etten tehnyt mitään järkevää. Miten saatoin? Olisi pitänyt tietää että siitä tulee ahdistus. Joskus tuntuu että minun oma mieleni on kamalin paikka maailmassa. Kukaan ei voi koskaan satuttaa minua niin kuin itse satutan.”

 31.7.2012, Tiistai klo 16:41
”Huomenna menen töihin, oli sairaslomaa tai ei. En jaksa enää maata tekemättä mitään muuta järkevää paitsi esseitä, joita niitäkin vaan sen aikaa että alkaa taas päänsärky ja pitää siirtyä makaamaan aikaansaamattomuuden syliin. Inhoan sitä. Tulen hulluksi siitä. Osaisimpa vain sulkea silmät ja unelmoida niin kuin joskus. Nyt tekemättömät esseet ja aikaansaamattomuuden neula puhkaisevat haavekuvat niin kuin ilmapallon. Poks.”

 1.9.2013, Sunnuntai klo 21:42
”Haluaisin vaan elää… Kun ei tätä voi siksi kutsua. Stressaan ja mietin kaikkea koko aika ja elämäni juoksee ohitseni. Kirjoitusten jälkeen stressi ehkä helpottuu… Pitää nukkua hyvin ennen kokeita eikä saa stressata niin paljoa että stressaa stressaamista koska sitten ei ainakaan nuku. Keskittyminen on niin hankalaa… Täytän kohta 18 ja asiat eivät ole yhtään hyvin. Haluan irrottaa otteen joka pitää minua ajatusten kehässä, ja lähteä tanssimaan ja unohtaa.”

6.10.2013, Sunnuntai klo 18:03
”Mikä minussa voisi mahdollisesti viehättää? Olen rättiväsynyt tyttö joka säälittävästi kerää ohjelmaa jotta ei tarvitsisi istua alas ja ajatella. Teen sen jo kahdesti viikossa psykoterapiassa. Se riittää.”

 6.2.2014, Torstai klo 21:54
”Olen koittanut olla miettimättä stressiä jaksamisesta, stressiä pärjäämisestä, stressiä nukkumisesta ja stressiä stressaamisesta. Jaksamaan auttaa ’tämä vielä’ –ajattelutapa eli niin sanottu itsensä tehokkaasti huijaaminen. Ei ole vaikea huijata kun huijattavalla ei ole paljoa muita vaihtoehtoja kuin tulla huijatuksi.”

 5.3.2014, Keskiviiko klo 14:57
”Väsymys ja sairastelu alkaa väsyttää. ’Lepoa tarvitaan paljon ja turha stressi tulee karsia pois välittömästi’ blaa blaa ja silti tulin taas kipeäksi vaikka olen katsonut viikon sisällä enemmän telkkaria kuin kolmeen vuoteen. Aivot narikkaan niin sanotusti. Mutta eihän se minulla toimi niin. Eihän minulla mikään toimi niin kuin pitäisi. Ainakaan pään sisällä.”

 20.8.2014, Keskiviikko klo 21:57
”Sekavaa kyllä… Kun niin paljon meneillään eikä langat oikein pysy käsissä. Inhoan sitä tunnetta kun langat eivät pysy käsissä. Hitto, että se on inhottava olo. Mutta taas mennään muka asia kerrallaan… Uusinnat, kemia, mantsa, treenit, keikka, ylppärit, koeviikko, musadiplomi, kuorot…”

 13.3.2016, Sunnuntai klo 21:00
”Tänään oli yritelmä vapaapäivästä. Koulusta siis oli vapaata, mutta olen jotenkin hukuttautunut koulutöihin ihan aamusta iltaan vaikka olisin kotona, koska se auttaa. Saan muuta ajateltavaa ja olen samalla aikaansaava. Kirjat ja leffat eivät oikein riitä pitämään ajatuksia poissa.”

 

Täysillä

18.10.2016 Yleinen

22.1.2011 lauantai klo 23:41
”Olen kuitenkin aina ollut ihminen, joka halua olla ”ääripää”. Joko lyhyet tai pitkät hiukset, joko rohkea tai pelokas. Ei välimuotoja! Haluan olla laiha kunnolla.”

Aikaa on kulunut, mutta minua kiehtoo edelleen ääripäät. Tämä ”ääripäisyys” käsittää minut ihmisenä, mutta koskee myös tapaa jolla lähden mukaan asioihin. Lähden kunnolla tai en lähde ollenkaan. Useimmiten lähden kunnolla, ja siksi minulla oli osan vuosista kiire. Liian kiire. Pidin sillä itseäni kasassa. Mitä enemmän tein ja mitä enemmän minulla oli projekteja, sitä vähemmän minun tarvitsi olla kahden kesken sairauden ja sen tuomien ajatuksien ja sekalaisten tunteiden kanssa. Keräsin itselleni lisää ja lisää tekemistä: koulu, teatteri, bändit, kesätyö näyttelijänä Muumimaailmassa… Tekemistä oli paljon, ja halusin tehdä kaiken sen täysillä.

Näiden niin sanottujen aktiivivuosien loppupuolella tiesin selvästi vältteleväni tosiasioiden kohtaamista. Ammattilaiset hokivat sitä minulle ja yrittivät hidastaa vauhtia. Kai ne näkivät että aloin olla uupunut. Uupuminen harrastuksista oli minulle kuitenkin paljon mieluisampaa kuin uupuminen sairaudesta. On helppoa olla jälkiviisas, ja se saa minut jälleen ajattelemaan, olisinko lyhentänyt sairastamisaikaani jos olisin tajunnut heti keskittyä olennaiseen: kohtaamaan ne asiat mitä niin kovasti juoksin karkuun haalimalla uusia projekteja.

Olisi väärin sanoa, että en nauttinut kaikista projekteistani. Teatteri ja musiikki toivat minulle elämäniloa, vaikka tiesinkin, että en tehnyt niitä vain nauttiakseni niistä. Vaikka henkisesti sain kaikesta minua työllistävästä paikoitellen jopa lisää voimaa, uuvutti liika työ minua fyysisesti. Se ilmeni alituisena sairasteluna. Olin toistuvasti milloin tavallisessa flunssassa, ja milloin taas vakavampien infektioiden kourissa. Jatkuva sairastelu oli täten myös suuri lisätaakka: näytöksistä ja keikoista oli suoriuduttava kipeänäkin. Vastustuskykyni luultavasti romuttui juuri näiden vuosien aikana, sillä kärsin yhä edelleen tiuhaan toistuvasta sairastelusta. Vielä tänäkin päivänä keikalle sairaana meneminen on minulle jopa vaarallisen helppoa, niin monta kertaa olen sen tehnyt.

18.4.2013, Torstai klo 20:42
”Inhoan olla heikko, ja uskon että tahdonvoimalla pystyy kyllä treenaamaan kipeänäkin vaikka tiedän että se ei ole fiksua. Tavallaan haluan vain näyttää itselleni ja muille etten ole se heikko joka kaatuu joka taudista… Sain taivutella iskän melkein kirveellä viemään minut treeneihin ja lupasin vain istua siellä vaikka tiesin että näin ei tule käymään. Viimeistään kun astuin sisään ovesta saliin jossa treenaamme, niin päätin että muille olen terve.”

14.5.2013, Torstai klo 21:34
”Hauska muumikesä on edessä mutta tottapuhuen tällä hetkellä ajatus tuntuu enemmän uuvuttavalta kuin ihanalta seikkailulta… Mistä erottaa sen, että tarvitsee lomaa, ja sen että vain alitajuisesti haluaa laiskotella? Pelkään jälkimmäistä, inhoan laiskottelua enkä osaa sitä. En halua osata. Mutta tämä väsymys…”

Päivien läpi juoksemista kesti kauan, mutta tiesin kyllä että sellainen ei voisi jatkua ikuisuuteen. Asiat on kohdattava. Lisäksi ihminen todella väsyy. Kiirevuosieni jälkeen alkoivatkin pitkät uupumuksen ajat, joista kirjoitan myöhemmin lisää. Nyt elämässäni on kuitenkin alkanut muutoksen vuosi, ja ääripää -ihmisenä haluan sen olevan kunnollinen: jos teen jotain, teen sen täysillä. ”Pitkät tai lyhyet hiukset.” Ei välimuotoja, sitähän mieltä olin jo vuonna 2011.

Hiukseni ovat jo vuosia edustaneet pituudellaan ääripäisyyttä. Ne ovat pitkät, mutta voivat huonosti. Ruokavalioni on yksipuolinen ja välivuosipäätöstäni edeltävä stressi saa viemärini tukkeutumaan hiuksistani. Olen aina sanonut että pitkät hiukseni ovat tavaramerkkini. Se ainoa erityinen juttu minussa. Koko elämäni ihmiset ovat hokeneet etten saa milloinkaan leikata pitkiä hiuksiani. Siskoni on ainoa heistä mielipiteellään poikennut ihminen. Hänen mukaansa minun on leikattava ”se ainoa erityinen piirteeni” pois, jotta huomaan että se ei oikeastaan ole ainoa. En ole koskaan todella kuunnellut häntä, mutta nyt fakta kuitenkin on, että minun erityisyyteni on jo 50% viemärissä. Hiukseni lähtevät tupoittain ja tiedän että se on oma vikani. Asunnossani on elintarvikkeisiin asti ulottuva erityinen karvamatto. Pölynimurissani on enemmän hiuksia kuin pölyä.

Ehkä tälle ajatuksista raskaalle päälle tekisi hyvää hieman kevyempi kehys. Minussa on oltava jotakin muutakin erityistä. Niille, jotka ovat kieltäneet minua leikkaamasta: Jos hiuksia haluatte niin tulkaa hakemaan. Peruukillisen saa jos käy 28 neliöisen asuntoni pinnat läpi tarrarullalla, avaa imurin pölypussin ja tutkii viemärin. Toinen samanmoinen tulee tästä mitä on jäljellä. Lupaan siivota vasta kampaajan jälkeen.

Jos aloitan uuden luvun, teen sen täysillä. Tällä kertaa en kuitenkaan tee anorektisia asioita täysillä tai juokse niitä karkuun täysillä. Tällä kertaa kohtaan ne täysillä.

 

Päivä 142, infoähky

26.1.2016 Yleinen

2016-01-25 19.19.10Toinen työpäivä meni kokonaisuudessaan perehdytykseen. Monta uutta järjestelmää, monta uutta tapaa tehdä asioita ja paljon uusia asioita. No, asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Tämän päivän perehdyttäjäni jää vaan torstain jälkeen kolmeksi viikoksi lomalla :D

Zumba jäi tänään väliin, sillä olen niin poikki ja päässä surisee kaikki uusi tieto. Onneksi voi yön unessa sulatella asioita :D

Syöminen tai vaa’alla käynti ei ehdi edes tulla mieleen, joten en tiedä yhtään paljonko aamupaino oli tänään? Ruuat olen kyllä merkannut.

Ateriat

  • klo 7.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.30 Salaattilounas lämminsavulohella, 200 kcal
  • klo 17.30 Salaattia ja 80g kalkkunanakkeja, 147 kcal
  • klo 20.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Pitkästä aikaa.. Ahdistus

20.6.2015 pohjalla jälleen

Ahdistaa. Päässäni pyörii kaikenlaista. Seison kuilun reunalla, hypätäkö vaiko eikö. Päätös ei ehdi selkiytyä päässäni valmiiksi, kun jalkani lipeää liukkaalla kivipinnalla. Putoan, mutta vain hetken. Joku on tarttunut minua kädestä. Hän ei pästä minua putoamaan. Hän ei anna minun kuolla.

 

 

Minulla ei vain ole ketään Hänenlaistaan. Kaipaan, ikävöin, mutten ole koskaan saanut elämääni.

 

Kaipaan, tarvitsen, suorastaan janoan kuinka joku Hänenlaisensa pitäisi minusta kiinni, ei päästäisi irti, vaikka vajoaisin. Ei lakkaisi rakastamasta, tapahtui mitä tahansa. Pitäisi kiinni, vaikka itse olisinkin jo luovuttamassa.

 

 

 

-Elina

 

ps. En edes muista koska olisisin viimeksi kirjoittanut.. Mutta tässä on ollut nyt kaikenlaista. Jos sanon ETTEN olisi halunnut kertaakaan kertoa ajatuksiani, kuulumisiani, arvaatte varmaan heti sen olevan vale. Olen halunnut kirjoittaa ainakin kymmenen kertaa, mutta aika ei kertakaikkiaan ole antanut periksi. Ai tärkeysjärjestykseni? Tämä on ehdoton ykkönen, sillä muuten kaikki kasautuu aivan liian suureksi vuoreksi, ja padon murruttua se vuori murskaa minut alleen. Mutta elämäni viimeisinä 20 päivänä on ollut useita asioita, jotka eivät ole kysyneet henkisiä voimavarojani, vaan röyhkeästi vaatineet aikaani. Olen kerta toisen perään alistunut ja siirtänyt itseni ja henkisen hyvinvointini tärkeyslistani viimeiseksi. Ja sitten kun minulla on vihdoin ollut aikaa itselleni, olen ollut niin uupunut, että olen vain sammunut samantien tai valvonut tietoisesti ajattelematta mitään.

 

Onko vielä aikaa?

14.4.2015 Yleinen

Hei kaikki!

Pitkästä aikaa kirjoitan teille mietteitäni! :) 

Minulla on ollut kova kiire koulun kanssa. Siihen on tullut lisää painoa pääsykokeisiin lukemisesta ja työnhausta. Nyt ajattelin hieman kirjoittaa, että täällä vielä olen! Don’t worry! :) Kuinka teillä on kevät menny? Joko kesää odotatte? Kohta se on ja saa olla vähän rennosti ja ehkä matkustellakin, who knows! Tällä hetkellä tosin kämpän ikkunasta näkyy, että ulkona sataa lunta! :P No ei anneta sen haitata! Rakastetaan toisiamme! 

Ei mulla nyt ollu muuta! :D Ajattelin vaan nopeeta kirjoitella… Katotaan millon seuraavan kerran! :O :) Mut nyt taas hetkeks bye bye my friends! :) <33

Terkuin: Mussukkanne 

 

Tupla Onni, Tupla Kiire!!

2.3.2015 Yleinen

 

2015-02-26 23.05.50

 

 

 

 

 

Monesti olen ajatellut tätä kaksos asiaa. Aluksi kun sain slaagin siitä että niitä tulee kaksi kerralla. Jotenkin kun olin tuudittautunut siihen että yksi tulee ja piis öf keik ! Mä oon jo pro. Jumankekka sitä salamaa. Pelko valtasi mitä tulee mm. synnytyksestä. Sen jälkeen kun elämäni toinen ja helpoin synnytykseni oli ohi, mietin vain kuinka ihmeessä kerkeän syöttää molemmat ja kuinka saan molemmat samaan aikaan rinnalle. Sen hoiti luonto. Kuukautiset alkoi 3kk synnytyksen jälkeen alkoivat skidit hylkiä rintaa. Aivan niinkuin esikoinenkin. Tuttu juttu siis.

 

Sitten arki alkoi kun mies lähti töihin.Oli kotona nelisen kuukautta, onneksi! Aluksi pelkäsin mitä siitäkin tulee. Esikoinen pitää hoitaa bussin avulla päiväkotiin. Haluttiin pitää sama päiväkoti kun muutettiin miehen loman aikana. Luonnollisesti isompaan. Onneksi isäni asuu muutaman metrin päässä että hakisi välillä likkaa hoidosta. Näin onkin tehnyt ja on ollut älyttömän iso apu. (pitääkin muistaa kiittää).  Ja muutenkin arki oli helpompaa kun kuvittelin. Saatiin nopeasti rytmit.

Ylös klo 7, aamumaito, kasin jälkeen puuro ja lisämaito varuiksi, kun kerran liikkeelle ollaan lähdössä. Kotiin tullaan siinä 11-12 aikaan. Mukelot jätän pihalle veteleen hirsiä. Heräävät siinä 13 aikoihin jolloin otetaan lounaaksi vihannes sosetta. Oma tekoista luonnollisesti. kahden kolmen aikaan otetaan sitten hedelmää.Tällä välin mies hakee sitten esikoista hoidosta ja rupean sitten tekemään ruokaa.  Neljän viiden kieppeillä sitten lihasosetta. Tässä kohtaa nukahtavat puoleksistunniksi – tunniksi.  Seitsemän kieppeillä otetaan puuroa ja esikoinen syö iltapalaa jonka jälkeen menee suihkuun. Kasilta hänet passitetaan nukkumaan. Nukahtaako, onkin eri asia :DSamaan aikaan mies menee nukkumaan aamuviikoilla.  Kaksoset ottaa  maidon kasin ja ysin välillä, riippuen väsymyksen tilasta. Jonka jälkeen kannan sänkyyn johon useimmiten nukahtavat. Nyt on omaa aikaa.. katson salkkarit tallennuksesta ja uusi päivä uusimman jakson. Pakko katsoa jotain turhaa ja päätä tyhjentävää. Joskus neulon joskus vain istun ja olen. Nautin hiljaisuudesta. Se on niin harvassa.

2015-02-26 23.06.46

 

 

 

 

 

Tällä rytmillä me on menty 4kk lähtien.Kohta nuo minit on 7kk. Täällä tullut paljon uutta. Molemmille puhjennut kaksi leegoa alas. Opittu konttaamaan, istumaan ja nyt uusimpana seisomaan tukea vasten. Ei nyt ihan vielä todella tarvitsisi. Mutta ilmeisesti on niin kova kiire isosiskon perään. Nuo on aivan mielettömiä isosisko faneja. Niin hellyyttävää katsoa kaikkien iloa toisensa kohdatessa. Toivottavasti tuo sama ilo jatkuu läpi elämän.

Tänään tuossa aamulla neuvolaan lähtiessä kun yritin itseäni pukea. Yhden paidan pukemisen aikana hain molemmat keittiöstä ja toisen vielä toistamiseen. Neiti A päätti lähteä tutkimusmatkalle vessaan ja samaan aikaan herra B konttaa kikattaen tuulikaappiin. kiirettä siis pitää. Askelmittarin asennus on käynyt muutaman kerran mielessä. Oikein innolla (lue kauhulla) odotan että mitä tästä voi vielä tulla. Entäpä kun minit oppivat kävelemään ja juoksemaan. Oi voi. Eli yleiskunnon ja kestävyyden harjoituksia minulle luvassa.

 

Ihan kun muitakin rahareikiä ei olisi, päätti puhelimeni sanoa sopimuksen irti. Vaikea valinta minkä puhelimen ostan. En haluaisi mitään kauhean kallista. Mutta kuitenkin pitäisi olla kunnollinen kamera. Toisin kun tämä nykyinen. Tietokoneemme sanomassa omaa sopimustaan irti. Ylikuumenee ja akunkanssa ei enää toimi. Lisäksi mies tarvitsee opiskeluissaan tietokonetta joten sellainen on hommattava siis. Pyykinpesukone… huoh… ilmeisesti näissä viereisen työmaan räjäytyksissä irrottaa aina tasapainotuksen ja kun en ole heti huomannut ja laittanut koneen pesemään niin saa  sitä tuuppia sitten keskeltä pesuhuonetta takaisin paikallensa. Lopputulos, ilmeisesti rumpu rikkoutumassa. Noh, toimii vielä kuitenkin.

 

Tänään neuvolassa rohkaisin mieleni ja nöyrryin pyytämään kotiapua. Saas nähdä mitä keksivät. En oikein itsekkään tiedä minkälaista apua tarvitsen tai kaipaan. Tällä hetkellä päällimmäisenä on toiveena vain oma aika. Kerkeisi käydä rauhassa kaupassa. Kahvilla. Jossakin kylässä.Hierojalla tai vaikka kampaajalla. Outoa että kampaaja haaveilee kampaajalle pääsystä. :D Mutta lähinnä  ilman että kukaan on kokoaika vaatimassa jotakin tai että tarvisi kytätä itkuhälytintä ja olla valmiudessa. Tarvitsenko enemmän unta vai kotona siivousapua. Kodinhoitoa.  Ainakin tuo pyykkivuori kasvaa kiitettävästi. Niin puhtaista kun likaisistakin vaatteista. Tämmöisinä hiljaisina hetkinä kuten nyt kun kaikki kolme nukkuu, niin ei ensimmäisenä tule kyllä mieleen alkaa viikkaamaan pyykkejä.

Nyt taitaa olla aika käydä nukkumaan itsekin. Mies tulee kohta iltavuorosta ja voisi tässä jotain pientä iltapalaakin ottaa. tulipas pitkä purkautuminen.

Tiedotus!

9.12.2014 Tiedotus, Yleinen

Valitettavasti koulun painaessa pahasti niskaan (jälleen) joudun tinkimään blogistani. Eli en ehdi tehdä teille enää päivittäin juttuja sillä koulusta painetaan niskaan vielä juuri ennen lomaa. Silti tarkoitus olisi ilahduttaa teitä uudella tekstillä pari kertaa viikossa :D Vakinaisia päiviä milloin sitä tulee en viitsi luvata, sillä en pysty ennakoimaan milloin tulee esseitä seuraavaksi aamuksi tai vastaavaa. Mutta kahdesti tai kolmesti viikossa vaihtelevina päivinä jotain tänne tulee ilmestymään :D

Hyvää itsenäisyyspäivää (hieman myöhässä)! :D

joulukiirettä sveitsissä

8.12.2014 Yleinen

heippa kaikki!

en ole nyt valomuistiin kirjoitellut tänne! Ei tarvitse huolestua hengissä ollaan, tapahtumia riittää mutta aika loppuu kesken. Voin siis täten ilmottaa että blogini on joulu lomalla! Kirjoittelen aina kun aika riittää, mutta uskosin että ennen 24pv en saa järjestettyä aikaa. Se mitä liikuntaan tulee, ylimääräistä ei ole tullut tehtyä, hyötyliikunnan parissa ollaan menty. Siivous ja järjestely piikkejä tulee usein ja lapset pitää huolen että en pääse vain löhöilemään. Iltaisin keskityn joulukorttien tekoon ja mietin jos jollekkin lahjan ostan. Toki myös ennen nukkumaan menoa on kiva vilkaista the joulukalenterin luukkuihin ja pelätä sitten tosi kovin koko yö. Mutta minä vain pidän siitä huumorista ja ohjelmasta. Mutta kuten sanottu palaan kaikkeen tarkemmin kun ehdin.

hauskaa joulun aikaa kaikille! Pusut*

T: Hyvin kiireinen joulutonttu!