Selaat arkistoa kohteelle kiina.

Daniel Ricciardo nousi uskomattomaan voittoon Shanghaissa

16.4.2018 F1-kisat

Red Bullin Daniel Ricciardolla oli aihetta maireaan hymyyn, kun hän nousi kuudennesta lähtöruudusta tapahtumarikkaan Kiinan GP:n voittajaksi sunnuntaina. Vielä lauantaiaamuna tapahtuneen turbovian takia, Ricciardo oli lähellä joutua starttaamaan kisaan koko joukon hänniltä.

Red Bull-mekaanikot tekivät kuitenkin kovan työn harjoitusten ja aika-ajojen välissä, kun he korjasivat Ricciardon auton ajokuntoon vain muutama minuutti ennen aika-ajon avausosion loppua. Tämän jälkeen Ricciardo sai tehtyä juuri riittävän hyvän aika-ajokierroksen, jotta hän pääsi jatkamaan aika-ajoansa, josta tuloksena oli siis kuudes lähtöruutu.

Turva-auto muutti kisan luonteen

Red Bullin sisartallin Toro Rosson -kuljettajille sattui väärinkäsitys, kun Pierre Gasly ajautui 30. kierroksella takasuoran neulansilmässä päin tallikaveriaan, jonka olisi Gaslyn mukaan pitänyt päästää hänet edelleen juuri kyseisessä mutkassa. Täten sekä Gaslyn että Brendon Hartleyn autoista irronneiden hiilikuidun palasien takia jouduttiin kutsumaan turva-auto radalle.

Kärkikuskit olivat jo ohittaneet varikon portin, joten he eivät pystyneet välittömästi tulemaan renkaanvaihtoon. Red Bull käytti tämän tilaisuuden hyödykseen, kun se kutsui sekä Ricciardon että Max Verstappenin vaihtamaan alleen pehmeät renkaat.

Sitten alkoi huikea ohitusnäytös, jossa ensiksi Ricciardo ohitti Ferrarin Kimi Räikkösen. Verstappen sortui ajovirheeseen, kun hän yritti ohitusta Mercedeksen Lewis Hamiltonista. Täten Ricciardo nousi tallikaverinsa ohi jo neljänneksi. Hetkeä myöhemmin Ricciardo nousi ohi niin Hamiltonista kuin myös Ferrarin Sebastian Vettelistä.

Ricciardolla oli enää ohitettavana Mercedeksen Valtteri Bottas, josta hän syöksyi rinnalle ja ohi, kun Mercedeksen suomalaiskuski ei odottanut australialaisen iskevän jo kuudennessa mutkassa. Red Bullin valitsemat pehmeät renkaat olivat varsinkin jarrutuksissa ylivertaisia muihin keskikovilla renkailla ajaneisiin kärkikuskeihin verrattaessa.

Kiinan GP:n voitto oli Ricciardon uran kuudes ja hän on startannut voittamiinsa kisoihin aina kärkikolmikon ulkopuolelta. Myös australialaisen jokainen voitto on tapahtunut eri radalla.

Bottas ja Räikkönen podiumilla

Räikkönen sai eturivistä hyvän lähtökiihdytyksen, mutta hän joutui paalulta startanneen Vettelin kiilaamaksi. Näin suomalainen ajautui radan likaiselle puolelle, jolloin Bottaksen sekä Verstappenin oli helppoa ohittaa renkaidensa kanssa tuskailleen Ferrari-kuskin.

Bottas pysähtyi ottamaan keskikovat renkaat ennen Vetteliä, jolloin suomalainen pääsi varikkostoppien myötä ohi kisaa johtaneesta Ferrarista. Räikkönen jätettiin tässä vaiheessa radalle, jotta hän pystyisi hidastamaan kovaa vauhtia lähestynyttä Bottasta. Siihen ei Räikkönen vanhoilla renkailla pystynyt, sillä Bottas pääsi maanmiehensä ohi ulkokautta radan avausmutkissa tapahtuneessa ohituksessa, joka on varmasti yksi alkukauden upeimmista. Välittömästi tämän jälkeen Räikkönen päästi Vettelin edelleen, minkä jälkeen hän ajoi varikolle ainoaan renkaidenvaihtoonsa.

Kun turva-auto kutsuttiin radalle, niin Vettel sekä molemmat Mercedekset olivat jo pääsuoralla, joten he eivät pystyneet pysähtymään siltä kierrokselta. Ferrarin olisi pitänyt pyytää Räikkönen samanaikaisesti Red Bullien kanssa varikolle, mutta syystä tai toisesta maranellolaiset eivät nähneet asiaa samalla tavalla. Red Bullit olivat varsinkin vetopidossa aivan ylivertaisia pehmeillä renkaillaan muihin verrattuna.

Pitkään näytti siltä, että Räikkönen jäisi kuudenneksi, mutta sitten Verstappen hölmöili itsensä neulansilmän jarrutuksessa Vettelin kylkeen, minkä seurauksena molemmat pyörähtivät. Seuraavana paikalle saapunut Hamilton joutui väistämään kaksikkoa radan ulkopuolelle, jolloin Räikkönen pääsi koko porukan ohi ja nousi kolmanneksi. Verstappenille tuomittiin tilanteesta vain 10 sekunnin aikasakko, mikä on aivan naurettava tuomio. Tilanteesta olisi pitänyt antaa joko 25 sekunnin aikasakko tai varikon läpiajorangaistus, sillä tällöin hollantilainen olisi jäänyt kolarissa syyttömänä osapuolena olleen Vettelin taakse.

Lopussa Räikkönen pisti painetta oikean takarenkaan kuoriutumisesta kärsivälle Bottakselle, mutta muutoksia ei lopulta nähty. Molemmat Bottas että Räikkönen saivat hyvän pistesaaliin suhteessa tallikavereihinsa, mikä entisestään tasoittaa MM-sarjaa.

Renaultit sekä Alonso jälleen MM-pisteille

Nico Hülkenberg oli jälleen kuudes ennen seitsemänneksi sijoittunutta Fernando Alonsoa. Sekä Hülkenberg että Alonso ovat saalistaneet MM-pisteitä jokaisesta alkukauden kisasta. Alonso oli varsinkin tyytyväinen, sillä hän ohitti kisan lopussa vaurioituneella autolla ajaneen Vettelin. Myös Renault-moottorisen auton voittaminen nosti kaksinkertaisen maailmanmestarin optimismia tulevaisuutta ajatellen.

Hülkenbergin tallikaveri Carlos Sainz varmisti yhdeksännellä sijallaan sen, että Renault-talli otti molemmilla autoillaan pisteitä toista kertaa tänä vuonna. Viimeinen pistesija meni Haasin Kevin Magnussenille, joka on viimeaikaisilla suorituksillaan jättänyt täysin Romain Grosjeanin varjoonsa.

Kiinan GP oli ehdottomasti tämän kauden paras kilpailu tähän mennessä, joten on loogista, että kahden viikon päästä MM-sarja jatkuu viime kauden dramaattisimmalla kisanäyttämöllä, Azerbaidjanin Bakussa.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-tilanne 3/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Vettel löi jälleen niukasti Räikkösen paalutaistossa

14.4.2018 F1-ennakot

Ferrarin Sebastian Vettelin viimeinen yritys riitti niukasti lyömään tallikaveri Kimi Räikkösen taistelussa Kiinan GP:n paalupaikasta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten kauden 2006, kun Ferrari on miehittänyt eturivin kahteen peräkkäiseen osakilpailuun.

Vettel oli erityisesti lauantaiaamun harjoituksessa selvästi muita nopeammassa vauhdissa, mutta Räikkönen oli ainoa kuljettaja, joka pystyi nostamaan tasoaan ja haastamaan saksalaisen paalusta. Valitettavasti suomalaisen kannalta Vettel oli jälleen niukasti nopeampi, joten kisan startti on oikeastaan Räikkösen ainoa iskun paikka. Jos Vettel tulee ulos avausmutkasta ensimmäisenä, niin ilman teknisiä ongelmia, Räikkönen ei saa tosissaan haastaa tallikaveriaan kilpailun voitosta. Kaikki on siis ladattava starttiin, sillä puhtaassa ilmassa ajaminen on tänä vuonna entistäkin tärkeämmässä asemassa voiton kannalta.

Mercedeksen vauhti pahasti hukassa

Tämä on oikeastaan ensimmäinen viikonloppu erittäin pitkään aikaan, kun Mercedes on ollut tosissaan pulassa Ferrarin huippuvauhdin kanssa. Mercedeksen Valtteri Bottas oli kolmas, mutta huolestuttavinta on se, että hän jäi Ferrari-kaksikosta yli puolen sekunnin päähän. Bottaksen tallikaveri Lewis Hamilton jäi viiden sadasosan päähän suomalaisesta. Hamilton on pystynyt edellisissä viidessä aika-ajossa voittamaan Bottaksen vain kertaalleen, mutta kisavauhdissa hallitseva maailmanmestari on ollut vielä niskan päällä.

Mercedeksen ei ainoastaan pidä katsoa eteenpäin, sillä Red Bullit hengittävät vahvasti hopeanuolten niskaan. Max Verstappen ja Daniel Ricciardo ottivat kolmannen lähtörivin haltuunsa, kun molemmat ovat valmiita haastamaan kärkiautoja myös itse kisassa. Red Bullin suurimpana huolenaiheena on luotettavuus, josta saatiin osoitus taas lauantaiaamuna, kun Ricciardon autosta petti turbo harjoituksissa.

Kärkikuusikon ulkopuolelta nopeimpana oli Renault’n Nico Hülkenberg, joka on valmiina kärkkymään kärkitallien virheitä. Renault-tallin autojen väliin ylsi Force Indian Sergio Perez, joten Mercedeksen voimanlähde näyttäisi siivittävän Force Indian parempaan kyytiin kuin edellisinä viikonloppuina. Hülkenbergin tallikaveri Carlos Sainz jäi yhdeksänneksi.

Haas-talli on menettänyt Kiinassa hieman suorituskykyään suhteessa muihin, kun Romain Grosjean oli kymmenes ja Kevin Magnussen 11:s. Luulen, että Ferrarin voimanlähde siivittää itse kisassa molemmat amerikkalaistiimin autot MM-pisteille. Esteban Ocon jäi Force Indiallaan 12:nneksi. Uskon, että myös Ocon nousee yhdessä tallikaverinsa Perezin kanssa taistelemaan viimeisistä pistesijoista sunnuntaina.

McLarenin aika-ajovauhti edelleen heikkoa

McLaren ei näytä edelleenkään saavaan renkaita toimimaan yhdellä aikakierroksella, sillä Fernando Alonso oli 13:s ja Stoffel Vandoorne 14:s. Molempien McLarenien kisavauhti on ollut hyvää, mutta alhainen suoravauhti voi tehdä Mercedes- ja Ferrari-moottoristen autojen ohittamisesta ja täten pistesijoille nousemisesta vaikeata.

Bahrainin yllättäjä Toro Rosso oli suurissa ongelmissa vauhtinsa kanssa Shanghain radalla. Brendon Hartley oli 15:s ja Pierre Gasly 17:s. Mielenkiintoista on nähdä, että pystyvätkö Toro Rossot nousemaan kisassa tuloslistalla ylöspäin. Williams- ja Sauber-tallit miehittävät jälleen lähtöruudukon häntäpään, vaikka Sergei Sirotkin olikin 16:s. Sauberin tulokas Charles Leclerc löi vihdoinkin tallikaverinsa Marcus Ericssonin, mutta pystyykö monacolainen myös lyömään kokeneen tallikaverinsa myös kisassa.

Se nähdään, kun lähtövalot sammuvat Shanghaissa aamuyhdeksän jälkeen Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys