Selaat arkistoa kohteelle kierrätys.

Terveisä Riikasta!

24.6.2015 Yleinen

Keijukainen pelargoniassa

Piipahdin Latvian pääkaupungissa Riikassa hetki sitten. Hotelli, jossa yövyin matkaseurani kanssa sijaitsi jonkin matkan päässä vanhasta kaupungista ja, jos ihan suoraan sanon, ensisilmäys hiukan hirvitti. Katu oli karu, hotelli sijaitsi sisäpihalla, jonne päästäkseen piti kävellä läpi parhaat päivänsä nähneestä porttikongista. Ja vaikka hotellin logon ritarihaarniska viittasi menneisyyteen, olin odottanut hieman erilaista historian siipien havinaa.

Sisäpihalla tönötti lehtileikkeillä päällystetty pysäköintialueen valvojan koppi, joka taisi olla miehitetty 24/7. Mikään keidas sisäpiha ei ollut. Tupakoitsijoita oli sentään muistettu tuoleilla, parilla pöydällä ja sauhuttelualueen rajaavilla kukkaistutuksilla. Yhtenä aamupäivänä, kun alueella ei näkynyt ketään, hiippailin kamerani kanssa paikalle ja nappasin ylläolevan kuvan. Keijukainen istuu siinä pelargoniassa ja tarkkailee pihapiiriä. Ehkä näköpiirissä tassuttelee musta, paksu kissa tai kirjava, pörröinen kaunotar.

Vanha kaupunki turisteineen ja heille tarkoitettuine viihdykkeineen tuli toki nähtyä, mutta sittenkin matkan parasta antia olivat hotellimme lähikorttelit. Lähitienoilla kävellessä näki kuinka rouva kurkotteli ikkunastaan jututtamaan koiraansa ulkoiluttavaa herrasmiestä ja upeasta autosta nousi jakkupukuinen nainen ruokkimaan kadulla kuljeksivaa kissaa. Löysimme samoilta kulmilta myös uzbekistanilaisen ravintolan, jonka pitäjä tarjoili meille herkullisen ruuan mukavia jutellen.

Saman kadun varrella kuin hotellimme ja uzbekistanilainen ravintola oli myös rapistuneita rakennuksia, joiden villiintyneillä tonteilla ei kissojen kulkua kummempaa elämää näkynyt.  Isokierto kiipeili hylätyltä näyttäneen talon rauta-aidassa. Helteisessä säässä varjoisalla aidalla oli keijukaisenkin mukava hetki viivähtää.

 

isokierto ja keiju portilla

Keltamajavankaalin alla

18.6.2015 Yleinen

Mariliina Valkama

Näin keltaista puron rannalla, kun kävin kävelyllä keväisessä puistossa. Vihreä ei ollut vielä peittänyt talventakaista, ruskehtunutta ruovikkoa, mutta aurinko oli ehtinyt houkutella vehkamaisen kukinnon kurottelemaan kohti valoa ja lämpöä. Kasvi sai hymyn huulilleni, hassu ja iloinen kukka, vaikka aika pahan hajuinen. Olen kuullut, että sitä kutsuttaisiin myös haisunäädän kaaliksi ja sen kyllä ymmärrän hyvin.

Mikähän pikkuruinen pirpana piileksi keltaisen puikelon kukinnon ja suojalehden alla?

Kesä ja kimalaiset

16.6.2015 Yleinen

Mariliina Valkama

Ihanan viileä kesäkuu tänä vuonna meillä täällä Suomessa! Keijuja ei kymmenen lämpöasteen kelissä palella – ja taitaa sitä paitsi olla hiukan lämpimämpää. Jos tuuli ei riepota terälehtiä irti kukkasista ennen aikojaan, niin nyt saamme nauttia monien kasvien kukkaloistosta pitkään. Pörriäisiä tosin saa vielä odotella näillä keleillä. Itselläni ei ole yhtään ikävä sen paremmin hyttysiä kuin ampiaisiakaan. Kurtturuusun keijukainen tapasi kimalaisen menneenä kesänä, mutta mustoissa kaiken voi elää uudelleen, niin helteen kuin hunajan tuoksunkin.

Toinen puoli talosta valmiina!

18.5.2015 kierrätys, Kierrätys, Koti ja Sisustus, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Yleinen

Nyt on yksi etappi saavutettu tässäkin remontissa. Saatiin toinen puoli valmiiksi ja seuraavaksi onkin sitten vuorossa katto- ja julkisivuremontti.

Tässä katselmus siihen miltä kaksion puoli näytti ennen –>

Kaksion keittiö ennen...

Kaksion keittiö ennen…

Väliseinä melkein purettuna

Väliseinä melkein purettuna

Kaksion olohuone

Kaksion olohuone

Kaksion vessa (tässä kohtaa menee nyt käytävä toiselle puolelle taloa)

Kaksion vessa (tässä kohtaa menee nyt käytävä toiselle puolelle taloa)

Työhuone ennen

Työhuone ennen

Työhuone ennen

Työhuone ennen

Miltä täällä näyttää nyt?

Entinen keittiö sai väistyä baaritiskin tieltä :)

Entinen keittiö sai väistyä baaritiskin tieltä :)

WP_20150518_060

Tori.fi sivuilta löytynyt vanha keittiönkaapin runko naamioituna tiskiksi

Tori.fi sivuilta löytynyt vanha keittiönkaapin runko naamioituna tiskiksi

Valomainos ostettiin huutokaupasta

Valomainos ostettiin huutokaupasta

Leffahuonetta

Leffahuonetta 1

WP_20150518_089

Itse tehty olkaarinpöytä ja taustalla näkyy Ikean poistoista ostettu oranssi Klippan-sohva

Itse tehty olkkarinpöytä ja taustalla näkyy Ikean poistoista ostettu oranssi Klippan-sohva

Leffahuonetta

Leffahuonetta 2

Vessa

Vessa

WP_20150518_031

WP_20150518_040

Vessan ovi uudessa maalissaan

Vessan ovi uudessa maalissaan

Käytävä

Käytävä

Työhuonetta

Työhuonetta

WP_20150518_080

Työhuonetta

Työhuonetta

Sisustuskirjain on pelastettu vanhasta autovalomainoksesta joka oli matkalla kaatopaikalle

Sisustuskirjain on pelastettu vanhasta autovalomainoksesta joka oli matkalla kaatopaikalle

Semmonen urakka oli se, sitten vaan seuraavia haasteita kohti! :D

/Salla
Viinitarvikekaupasta laadukkaat ja hyvännäköiset tarvikkeet niin viininmaistoon kuin ruuanlaittoon.

Valokuutiot

29.4.2015 sisustus

Vanhojen, jo käytöstä poistettujen kirjojen sivut ovat olleet käytössäni ahkerasti. Niillä on mm. päällystetty kehyksiä ja pohjustettu tauluja. Viimeksi niistä syntyi paperipillejä himmeliin ja nyt ne taipuivat paperiaskartelun myötä valokuutioiksi. Ohje vaikuttaa hankalammalta kuin mitä se todellisuudessa onkaan ja kun ensimmäisen kuution saa valmiiksi, sujuu loppujen taittelu helposti.

_SAM3783

_SAM3781

Ohje kuutioiden taittamiseen:

ohjekuva1Kuutio taitellaan neliön muotoisesta paperista. Ensimmäiseksi paperi taitetaan kulmittain puoliksi. Ja sama toiseen suuntaan, jolloin paperiin syntyy rasti (kuva 1). Sitten paperi taitetaan kahtia molempiin suuntiin (kuva 2), jolloin syntyy 3. kuvan kaltainen tähti. Paperi asetetaan pöydälle kolmion muotoon, ja alakulma taitetaan ylös 4. kuvan osoittamalla tavalla. Sama tehdään vasemmalle kulmalle.

ohjekuva2Ensimmäisessa kuvassa molemmat alareunat on taitettu ylös. Seuraavaksi sama toistetaan kolmion toisella puolella, jolloin saadaan 2. kuvassa näkyvä neliö. Neliön ulkokulmat taitetaan nyt keskelle (kuva 3). Sama toistetaan neliön toisella puolella. Seuraavaksi alakulmat taitetaan ylöspäin 4. kuvan osoittamalla tavalla. Myös tämä toistetaan molemmin puolin.

ohjekuva3Sitten taitetaan ulospäin osoittavat kulmat takaisin keskelle, kuten ensimmäisessa kuvassa. 2. kuvassa näkyy kuinka äsken taitettu kolmio sujautetaan taskuun. Sama toistetaan kaikkien kolmioiden kanssa. 3. kuvassa on valmiiksi taiteltu kuutio, joka saadaan auki puhaltamalla napakasti yläreunassa olevaan reikään.

Yksi kuutio on nyt valmis, enää 39 jäljellä ;D! Led-valot saa sujautettua kuution sisälle kätevästi samasta reiästä, josta kuutio puhallettiin auki.

Siksak-tyyny

21.4.2015 sisustus

_SAM3808

Näistä se idea lähti. Myynnistä poistuneiden kankaiden näytepaloista, jotka kouluaikana eräästä harjoittelupaikasta mukaani hamstrasin. Muutamia vuosia ne ovat kaapissa viereksineet, ja joihinkin pieniin juttuihin olen niitä käyttänyt. Nyt inspiraation iskettyä, syntyi lappusista siksak-tyyny.

_SAM3786Palaset ovat kooltaan noin 20×20 cm ja aloitin projektin leikkaamalla valitsemani palat neljäksi samankokoiseksi suikaleeksi (n. 5x20cm). Mikäli kangasta riittää, kannattaa suikaleista tehdä pidempiä (tämän kokoiseen tyynyyn 5x40cm). Tällöin suikaleita ei tarvita kuin 2/väri. Lappuja ja siten myös eri värejä tässä tyynyssä on yhteensä 9 ja suikaleita siis 4/väri.

Leikkaamisen jälkeen suikaleet ommellaan yhteen niin, että seuraava suikale on aina 3 cm ”alempana” kuin ensimmäinen. Näin jatketaan kunnes 9 eriväristä suikaletta on ommeltu yhteen.

yhteen ommellut suikaleet

Yhteen ommellut suikaleet

Koska omat suikaleeni olivat palojen koosta johtuen vain sen parikymmentä senttiä pitkiä, suikaleista ommeltuja raitapalasia tarvittiin yhteensä 4. Niistä kaksi ommellaan toisten palasten peilikuvana, jolloin siksak-kuvio syntyy helposti.

_SAM3793

Valmiit palaset, joista toinen peilikuvana

Kun kaikki raitapalaset on ommeltu, kannattaa kaikki saumat silittää auki. Tämän jälkeen reunat suoristetaan leikkaamalla niistä pois porrastukset. Palan leveys tässä vaiheessa on 11cm. Seuraavaksi palat leikataan pitkittäin puoliksi, jolloin saadaan 8 (4+4) erillistä 5,5 cm leveää raitapalaa. Pidemmistä suikaleista ommeltaessa palat ovat luonnollisesti leveämpiä, jolloin ne myös leikataan useammaksi suikaleeksi.

_SAM3794

Suoraksi leikatut reunat

_SAM3799

Valmiit suikaleet odottamassa yhdistämistä

Leikkaamisen jälkeen päästään taas ompelemaan, ja suikaleet yhdistyvät tällä kertaa kauniiksi siksak-kuvioksi. Sitten vielä reunojen suoristus, saumojen auki silitys sekä taustakankaan kiinni ompelu, ja valmista tuli!

Ruosteinen peltikatto sisälle

17.4.2015 kierrätys, Kierrätys, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Yleinen

Köyhän kultaa katto täynnä.

Köyhän kultaa katto täynnä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uuteen päivään uutta tarmoa täynnä…tänään nimittäin oli tiedossa peltikaton asennusta sisälle. Sitä ennen vedin viimeisiä sähköjohtoja jotka jää katon alle piiloon ja Salla puolestaan asensi listoja.

 

Kattoa laskettiin vain sen verran, että johdot saa piiloon...

Kattoa laskettiin vain sen verran, että johdot saa piiloon…

...eteiseen hyödynnettiin purkutavaraa.

…eteiseen hyödynnettiin purkutavaraa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten sopivan näköisiä peltejä valkkaamaan ja leikkaamaan…veikkaan, että naapurit ihmetteli kun pihassa ruosteisia peltejä rälläköitiin ja sitten kannettiin pellit sisälle. Itsekseen ei isoja peltejä kattoon laitettu ja varovainen sai olla ettei teräviin reunoihin ranteita auottu, puhumattakaan, että olisi raavittu maalattua seinää. Oman aikansa peltien leikkaaminen otti, mutta lopputuloksesta tuli juuri sellainen kuin haluttiinkin. Vielä jäi osa laittamatta, mutta ne on lyhyempiä pätkiä ja nyt kun vauhtiin päästiin niin eiköhön ne pian ole katossa.

Eteinen vaiheessa.

Eteinen vaiheessa.

Eteinen hieman valmiimpana.

Eteinen hieman valmiimpana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

WP_20150417_015WP_20150417_013

WP_20150417_009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt viikonloppua viettämään, pitäkää hauskaa!

ps. Käykäähän tykkäämässä Facebook-sivustamme HOMEtta ilmassa

/Jarkko

 

Paperipillihimmeli

14.4.2015 sisustus

paperipillihimmeli Innostukseni himmeleihin on kasvanut pikkuhiljaa. Aluksi kiinnostus oli vain vähäistä, ajattelin että kivan näköisiähän nuo ovat, mutta en kuitenkaan itse jaksanut ruveta moisia väkertämään. Sen jälkeen himmeleitä on alkanut tulla vastaan vähän joka paikassa ja innostus on kasvanut kuin varkain. Joitain kuukausia sitten lainasin kirjastosta ”herätelainana” himmelikirjan ja kokeilin perinteisen olkihimmelin valmistusta. Eihän siitä mitään tullut kun välineet ja taidot olivat mitä olivat. Siihen loppui innostus siltä erää.

Mutta sitten… Pinterestissä seikkaillessa vastaan tuli niin mahtavan näköinen himmeli, että pakkohan sitä oli kokeilla. Koska perinteisten olkien kanssa meni miten meni, päätin kokeilla pilleillä. Siihen hätään oikeanlaisia pillejä ei kuitenkaan ollut saatavilla, joten kokeilin jos onnistuisin tekemään pillejä itse.

Pillien materiaaliksi valikoitui vanhan kirjan sivut. Pillien tekeminen oli yllättävänkin helppoa, kun apuna käytti neulepuikkoa, jonka ympärille paperin pyöräytti ja sitten liimasi kiinni.

Mallina ja inspiraation lähteenä toimi tämä malli. Alkuperäisessä pillit olivat 4,5 tuumaa (~11,5cm) pitkiä ja niitä meni 105 kpl. Pillien pituus omassani on noin 10 cm ja pillejä 120 (yksi tähti/viiskulmio enemmän).

Ihmeen hyvinhän se sitten onnistui eikä aikaa kulunut kuin reilu tunti. Isoin homma oli pillien pyörittelyssä, itse kokoaminen sujui vauhdikkaasti hyvien ohjeiden avulla.

 _SAM3685

Seinän kasausta

9.4.2015 Yleinen

Tänään päästiin kasaamaan pilttipurkkiseinää. Liimattiin purkit vastakkain pikaliimalla ennen seinään ”muuraamista” ja hyvin näytti kestävän :)

Pikaliimaa reunoille..

Pikaliimaa reunoille…

...ja purkit yhteen

…ja purkit yhteen

 

 

 

 

 

 

 

 

Sommittelimme hieman erilaisia kuvioratkaisuja lattialle. Vihreitä purkkeja on paljon vähemmän kuin keltaisia joten ”häivytämme” vihreitä purkkeja vähitellen ja loppuosa seinästä tulee olemaan keltainen.

..jaahas...purkkeja onkin liian vähän :D

..jaahas…purkkeja onkin liian vähän :D….

kasaus alkakoon!

…mutta kasaus alkakoon…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mallausvaiheessa totesimme, että pilttipurkkeja on noin 150 kappaletta liian vähän. Onneksi tutulta saatiin muovikassillinen purkkeja, joten tänään illalla pääsee taas maalaushommiin ja eiköhän nuo puuttuvatkin purkit jostain kokoon saada niin seinäkin valmistuu sitten ajallaan :)

Seinään tulee vielä mustalla saumausaineella saumat, eli laasti ei jää näkyviin. Kävimme äsken irroittamassa purkkien taakse laitetun levyn (Jarkko laittoi sen, jotta purkit on helpompi saada laitettua suoraan) ja näyttipä seinä jo nyt todella hienolta kun siihen valo vähän osui! En malta odottaa kun seinä on valmis :)

Laastien putsausta

Laastien putsausta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/Salla

Lakanatyyny

27.3.2015 sisustus

Nonniin, tässäpä olisi ensimmäinen tuotos eli lakanatyyny. Koristetyyny syntyi kahdesta eri lakanakankaasta, tyyny itsessään vanhasta revenneestä puuvillasatiinilakanasta ja koristepyörylä toisesta revenneestä lakanasta.

lakanatyynyRaidallisen lakanan olen repinyt jo aiemmin noin 4-5 cm levyiseksi suikaleeksi ja tuota suikaletta olen sitten käyttänyt muissakin projekteissa (mm. virkattu kori). Nyt suikale vuorostaan pääsi tähän tyynyyn mukaan, jossa se on taitettu puoliksi. Suikaletta jäi vieläkin yli, jotain muuta siitä onkin jo syntymässä.

Pyörylä ommellaan harvalla siksak-ompeleella suoraan pohjakankaaseen. Ompelu aloitetaan ulkokehältä, suikaleen revitty reuna on keskustaa kohti. Suikaletta taitetaan/rypistetään alareunastaan, jolloin se asettuu paremmin pyöreään muotoon. Siitä vain sitten siirrytään koko ajan keskemmälle ja keskemmälle kunnes pyörylä on valmis. Revitty reuna jää siis aina edellisen kerroksen alle piiloon. Halutessaan keskelle voi vielä lisätä napin tms. mutta koska sain keskustan suht siististi ommeltua (tässä kohtaa suoralla ompeleella) en kokenut nappia tarpeelliseksi.

lähikuva

Itse tein ympyrän aloituksen ihan vapaalla kädellä ja vähän soikeahan siitä tuli. Oikeasti pyöreätä lopputulosta varten kannattaa merkata aloitusympyrä kankaaseen esimerkiksi kynällä.