Selaat arkistoa kohteelle kierrätys.

Vanhasta uudeksi!

12.12.2016 Yleinen

Nyt on helppoa! Miten saadaan vanhasta kynttilävadista uudenveronen? Ei tarvita kun valkoista ja sinistä maalia,töpöttely sieni ja pieni sivellin.

Ensimmäisenä aloitin pesemällä vadin kaikesta liasta. Aloitin maalaamalla ensin vadin kahteen kertaan sinisellä jonka jälkeen lisäsin valkoista sinne tänne häivyttäen. Sitten vuorottelin sinisen ja valkoisen värin välillä töpötellen omanmielen mukaisesti kunnes olin tyytyväinen lopputulokseen. Lopuksi otin siveltimen päähän valkoista maalia ja roiskin vadin kauttaaltaan täyteen tähtiä.

voilà

 

Vaikea saada kukkimaan?

7.2.2016 silkkisiipiä

orkideankeiju1

Sain tämän orkidean, ilmeisesti puikkokämmekän, äitienpäivälahjaksi pari vuotta sitten ja saatesanoiksi: Tämä on helppo pitää hengissä, mutta vaikea kukittaa uudelleen. Hengissäpysyminen on todella osoittautunut helpoksi. Kasviin nimittäin tuli kukkimisen jälkeen jotain pikkuasukkaita ja työnsin sen verhon ja ikkunan väliin, etteivät asukit muuttaisi muihin kukkiini. Ja sitten unohdin koko kämmekän olemassaolon. Joitakin aikoja myöhemmin, viikkoja joka tapauksessa, avasin verhot lisääntyvän päivänvalon tieltä ja mitä löysinkään?! Hienosti hengissä pysyneen ja vielä kukkivan kämmekän. Toki kukkia oli paljon vähemmän kuin äitienpäivänä, mutta sen jälkeen se on kukkinut koko ajan, noin puolitoista vuotta siis. Tällä hetkellä kukkia on auki kahdeksan kappaletta.

Nyt puikkokämmekkää hoitaa silkkisiipinen keijukainen, jos se vaikka saisi ötökkäosastoon kuuluvat alivuoralaiset häädettyä, kun itselläni ei oikein ole riittänyt puhtia suihkussa käyttämistä tehokkaampiin häätötapoihin eivätkä ne ole suihkutuksesta olleet millänsäkään. Jos vaikka keijukainen osaisi kertoa niille paikan, jossa ötököilläkin on täydet elämänoikeudet.

 

 

3. Herkkuja pussissa

2.12.2015 Yleinen

Koska joulu on herkuttelun aikaa, on kiva muistaa kaveria sen lempi herkuilla. Herkku lahjasta saa persoonallisen, kun askartelee herkkupussin itse ja täyttää pussin saajan lempi herkuilla.

Siis itsehän haluaisin tollasen pussin, täytettynä erilaisilla suklailla. nam. :)

Tämä pussi on askarreltu valmiista pussista, johon liimasin pienet kakkupaperit, enkelikuvan ja joulutekstin. Kivoja pusseja saisi myös itse taiteltua paperista. :)

 

20151130_203626

 

20151130_204001

Täsä on alla linkki videoon, miten voi taitella paperipussin sanomalehdestä!

 

 

1. Herkkuja pilttipurkeissa

1.12.2015 Yleinen

Pilttipurkkeja on käytetty paljon askarteluun ja ne ovat myös käteviä kotona pikkutavaroiden säilytykseen. Varsinkin nyt kun on itsellään kotona taapero- ikäinen, noita purkkeja on tuntunut kertyvän. Nyt olen miettinyt millaista uusiokäyttöä noille purkeille olisi.

Päätinpä sitten tuunata vähän noita purkkeja ja tein niistä pieniä herkkupurnukoita. Ajattelin näitä pieninä joulutuliaisina. Itse laitoin purkkeihin paahdettuja pähkinöitä ja rusinoita, mutta niihin voisi laittaa myös itsetehtyjä herkkuja tai hilloa.

 

20151130_202142

 

20151130_203538

 

 

Koru- ja lahjarasiat x3

25.11.2015 Yleinen

Tänään tuli kokeiltua tällaisten koru/lahjarasioiden tekoa kolmella eri tekniikalla. Näissä voisi säilyttää hyvin omia koruja tai antaa koruja lahjaksi. Näitä voisi myös tehdä lasten kanssa äitienpäivälahjaksi tai vaikka suurempia rasioita jouluviemisiksi herkuilla täytettynä!

Nämä valmiit parviset rasiat on ostettu paikallisesta askarteluliikkeestä jo jokin aika sitten. (www.askaretta.fi )

Näitä näin myös myynnissä Sinellin nettisivuilla eli www.sinelli.fi

20151125_113723

20151125_113739

 

Ensimmäisen rasian päällystin Marimekon servetillä.

 

Siihen tarvittiin Erikeeper- liimaa, servetti, vettä ja vesiväri sivellin ja pieni pahvirasia.

20151125_114005

Ensin leikkasin servetistä sopivampia paloja rasian kanteen ja kylkiin. Sitten levitin purkin kanteen ja reunoihin liimaa ja liimasin servetit kiinni mahdollisimman tasaisesti purkin pinnalle. Lopuksi laimensin pienen määrän erikeeperiä vedellä ja sudin laimennetulla liimalla purkin läpikotaisin. Laimennettu liima antoi hennon pinnoitteen servetille kuivuttua.

20151125_115010

 

Toiseen rasiaan käytin askartelukaupoista ostettuja hopeisia ja valkoisia tarroja. Näitä tarroja olen nähnyt paljon käytettävän korttiaskarteluihin. Käytin myös rasiaan liimattavia ” timantteja”.

20151125_122857

20151125_123001

Kolmantteen rasiaan leikkasin ja liimasin kuvioitua paperia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä tuli kivan näköinen. :)

Valmiit rasiat

Valmiit rasiat

 

Näitä pystyisi hyvin tehdä pienempienkin lasten kanssa, esimerkiksi malaamalla tai sormiväreillä. :) Myös glittereillä saisi kivan lisän. Kestävänkehityksen nimissä tuon servetin voisi myös hyvin korvata sanomalehtipaperisuikaleilla.

Vinkki! Jos teet rasiat nimenomaan koruille, sisään voi myös pohjalle liimata palan kangasta pehmukkeeksi.

Lahjarasioihin sopisi myös pienet lahjanarurusetit!

Vanhoista farkuista

15.11.2015 käsityö

Olen miettinyt, että mitä vanhoista, käyttämättömistä ja hieman rikkinäisistä farkuista voisi tehdä. Ideoita on paljonkin. Klassinen on muokata farkuista sortsit tai farkkuhame. Olen myös miettinyt, että erilaisilla farkkukankailla voisi vaikka verhoilla rahin tai tehdä istuintyynyjä. Lapsuudestani muistan kavereilla farkkupenaaleja ja laukkuja. Minä kuitenkin tein mieheni vanhoista farkuista tytölleni farkkumekon. Idea on kiva ja myös edullinen kukkarolle, kun ei tarvitse ostaa uutta kangasta. Ompelin simppelin liivimekon farkkujen lahkeista, sekä tein lopuista farkuista mekkoon eteen taskut. Mekon koko on n. 86 cm.

Kaavojen asettelu.

Kaavojen asettelu.

 

 

Valmis farkkumekko.

Valmis farkkumekko.

Millaisia uusiokäyttö ideoita sinulla on farkuista? Tai ylipäätänsä vanhoista vaatteista? Kerro ja kommentoi.

Kiitos. :)

Emma T

Pinnasängyt uusiokäyttöön

2.11.2015 Yleinen

Vaihdoimme vähän aikaa sitten tuplat nukkumaan isoon sänkyyn ja pinnasängyt jäi siis tarpeettomiksi. Mietin myyntiin laittoa, mutta kolhuisina niistä ei enää montaa kymppiä olisi saanut. Eipäs muuta kuin Pinterestiin ideoita etsimään.

Päädyin tekemään toisesta majan lapsille, saisin sen Ikean ritariteltan pois tyttöjen huoneesta.  IMG_1638

Toisesta tuli pöytä leikkeihin, askarteluun ja piirtämiseen, kun sellainen oli ollut hankintalistalla.

Pöydän pinnan päällystin dc-fixillä, joten se on helppo pyyhkiä kostealla liinalla.

IMG_1645

IMG_1646

IMG_1649

* * * * *

 

Pullonkorkki kynttilät

16.10.2015 Yleinen

PicsArt_10-16-03.39.16Nämä söpöt pikku pullonkorkki kynttilät on helppo tehdä ja samalla tulee jopa vahingossa kierrätettyäkin. Eikä yhtään hassumpi lahjaidea tavallisten tuikkukynttilöiden sijaan.

PicsArt_10-16-05.13.34Näihin käytin; tavallisia tuikkukynttilöitä ( 4 pullonkorkkiin menee kaks tavallista tuikkua),pullonkorkkeja,sakset ja jonkin millä sulattaa steariini. Tähän käy vaikka peltinen purkki tai kahtia leikattu limutölkki jossa steariinin saa sulatettua vesihauteessa kattilassa. Itse käytin parin euron munapannua joka ei soveltunut laisinkaan siihen mihin sen oli tehty, joten steariinin sulatukseen se kävi mainiosti.

 TYÖVAIHEET

PicsArt_10-16-05.12.22Ensimmäiseksi poistetaan tuikkukynttilöistä sydän jotka käytetään pullonkorkki kynttilöissä. Tuikut jota nyt käytin piti musertaa palasiksi(ei ollut kovin vaikeaa kun kynttilä oli aika pehmeää) että sydämmen sai ehjänä pois. Toisissa tuikuissa sydän lähtee helposti pohjasta vetämällä.

PicsArt_10-16-05.14.58Tuikuista palat talteen pannulle

PicsArt_10-16-05.16.29Seuraavaks on sulatuksen vuoro. Varovaisuutta tässä vaiheessa. Nää pikkupalat suli todella nopeesti, noin minuutissa. Joten ennen sulatusta olis hyvä ottaa esille pala leivinpaperia jonka päällä kuuman steariinin kaatamisen voi tehdä. Kun tuikunpalaset on sulaneet, dippasin jokaisen sydämmen steariiniin ja asetin pullonkorkin pohjalle ja annoin asettua hetken. Sen jälkeen kaadoin jokaiseen korkkiin steariinia. Kaadoin suoraan pannusta joten steariinia oli kyllä muuallakin kun siellä korkissa. Nätimmin saisi kun käyttäis lusikkaa apuna mutta itse olin niin hätänen että se jäi. Sitten annetaan steariinin jähmettyä noin 2t.

PicsArt_10-16-05.18.13PicsArt_10-16-05.19.15Palo aika näillä minikynttilöillä on 1-1,5t.

Tee se itse – Coca-Cola valot!

13.10.2015 Yleinen

Tuli sit hetken mielijohteesta väsättyä tälläset Coca-Cola valot.Yritin netistä ettiä ohjetta ja onko joku jo tehnyt tälläiset, mutta ainut ohje mikä löyty oli cola tölkistä tehty tuikkukippo.

Joten joutu hieman soveltamaan. Lyhyesti; Oli joko  käytetty tölkkiin sopivaa puun palasta tai laittamalla tölkkiin vettä ja jäädytetty pakkasessa että reikien teko olisi helpompaa.(kokeilin mutta ei kärsivällisyys riittänyt odetella jäätymistä) Linkki tölkki tuikun ohjeeseen.  https://snapguide.com/guides/make-a-tea-light-drinks-can/

NÄIN MINÄ TEIN!

DSC_0623Tarvitset: Riippuen valojen määrästä, (itselläni 15 lampun valot, löytyy Prismasta alle 4e hintaan) 15 Coca-Cola tölkkiä,teippiä,purkinavaaja ja terävä väline jolla tehdä reikiä esim, naula ja vasara .Ja tietysti ne valot.

PicsArt_10-13-09.46.01Purkin avaajalla tölkistä ”kansi” pois.Voi myös jättää paikoilleen, mutta huomasin että reikiä tehdessä tuppas menemään välillä hieman ruttuu niin helpomi sormella painella takaisin tasaseksi kun on isompi reikä.

PicsArt_10-13-09.47.14Sitten vaan askartelu puukolla tai naulalla ja vasaralla tekstin myötäisesti reikien painelua. Hirveen kovasti ei tarvinnut painaa.Suosittelen ostamaan tölkkejä hieman enemmän että voi kokeilla mikä tekniikka on paras. Parin ensimäisen tölkin jälkeen reikien teko sitten helpottuu.

PicsArt_10-13-09.48.55

Seuraavaksi valojen asennus. Joka tölkin alareunaan taakse tein pienen lampun mentävän reiän. (taittelin vähän reunoja sisälle ettei ne vahingoita lamppujen johtoja) Sitten leikkasin teipistä noin 5 cm palan, jonka keskelle tein pienen viillon josta lamppu menee läpi. Sitten vaan lamppu reijästä sisälle ja teipillä kiinni. Kaunishan se ei ole takaapäin mutta kuka sitä nyt sieltä puolelta edes katsoo ;P Lopuksi suosittelen laittamaan jokaiseen tölkkiin pohjalle jotain painoksi, koska ovat aika heppoista tekoa niin itselläni oli ainkin vaikeuksia saada niitä pysymään pystyasennossa. Tähän tarkotukseen käy esim riisi tai herneet.

(itse käytin hamahelmiä)

PicsArt_10-12-10.51.28PicsArt_10-12-10.49.52PicsArt_10-12-10.46.12

Ja näin persoonalliset valot on valmiit!

Talonmaalausta ja askartelua

11.9.2015 Huumori, kierrätys, Kierrätys, Koti ja Sisustus, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, sisustaminen, Sisustusideat, Tee-Se-Itse

No heipä hei. Yritin keksiä jotain repäisevää blogin aloitusta tyyliin ”What’s up nigga?” perinteisen ”onpa taas tovi kulunut viime kirjoituksesta, ohhohhoh” sijasta. No eihän tässä kummempia, sanoisin mutta, kun ihonväri on väärä ja tuollaisista kommenteista saattaa joku loukkaantua. Sitten ajatukseni kulkeutui alkoholiin, perjantai, sauna on lämpeämässä, viinapullot huutelee ja tuijottaa hyllyltä…siitähän saisi jotakin räjäyttävää.

Ei, en ole ottanut yhtään huurteista (kävin kyllä pari laittamassa pakkaseen sillä välillä, kun Sallan piti hoitaa joku juttu koneella) enkä halua, että minua luullaan alkoholiongelmaiseksi…
No ehkä siirryn kuitenkin suoraan asiaan, kun se sauna kohta on jo lämmin.

Aika valkoinen.

Aika valkoinen.

Talo on alkanut pikkuhiljaa saada väriä pintaan, vielä on takaosa ja toinen sivu vaiheessa. Salla on ollut päivät koulussa ja työharjoittelussa, joten minä olen pikkunaperon kanssa pitänyt miesten askartelukerhoa, kun ei oikein ole voinut isompia remppahommia tehdä. Mutta on sitä siis taloa hierrettykin, ennne maalausta. Tuo paikkaushomma oli sittenkin paskamaisempaa kun luulin…kun samoja kohtia hinkkaa ties monenteenko kertaan, niin en jaksanut aina ohikulkijoille hymyillä…paitsi jos se oli nuori kaunis nainen.

Täysin tasaista siitä ei ollut tarkoitus tehdä ja ei siitä tullutkaan, laatukriteerit ovat siis täyttyneet. Minä haluaisin noihin ikkunoiden ja ovien yllä oleviin syvennyksiin tehdä lämpökäsitellystä vinorimasta ehosteet, mutta Salla on sitä mieltä, että sitä on sitten liikaa. Nyt joku Photoshoppaaja jos lukee tämän, voisitko ystävällisesti lisätä katolle sen Alienin tai jonkun julkisuuden henkilön ja täyttää vinorimalla nuo ikkunat, niin voidaan kaikki nauraa mahat kippurassa.

Syvennyksiin rimaa vaiko ei?

Syvennyksiin rimaa vaiko ei?

No niin…nyt aikani loppuu, sauna on kuuma, suu kuiva ja vaimo kysyy, että meneekö sulla tässä koko ilta…päätän siis tämän blogitekstin kuviin ”miesten askartelukerhosta”.

Kuormalavasta tehty levyhylly.

Kuormalavasta tehty levyhylly.

Vanhoista palotikkaista leikattu leuanvetotanko/tangot.

Vanhoista palotikkaista leikattu leuanvetotanko/tangot.

Kaukosäädinhylly Eurolavan päädystä.

Kaukosäädinhylly Eurolavan päädystä.

Tämä syntyi toisesta päädystä.

Tämä syntyi toisesta päädystä.

Ylätalja "teollisuusrenkaasta", tuntuisi ajavan asiansa.

Ylätalja ”teollisuusrenkaasta”, tuntuisi ajavan asiansa.

WP_20150908_08_34_10_Pro

WP_20150910_12_48_58_Pro