Selaat arkistoa kohteelle KELA.

Keskeneräisyys on pelkoa

2.5.2017 Yleinen

Kela korvaa lähetteellä aloitettua psykoterapiaa kolmen vuoden ajan siten, että jokaisesta käyntikerrasta jäljelle jää vain muutamien eurojen hintainen omavastuu. Kun ensimmäinen terapiavuosi oli kulunut siihen, että aloin luottaa terapeuttiini, ja toinen siihen, että uskalsin alkaa horjuttamaan suojamuurejani yhdessä hänen kanssaan, päästiin vasta kolmantena vuotena asioiden ytimeen. Työskentely oli intensiivistä ja raskasta, mutta toisinaan vaikeat solmut vaativat auetakseen enemmän kuin valtio on valmis tukemaan. Kolmen tiiviin terapiavuoden jälkeen olin edelleen keskeneräinen.

Kun viimeinen Kelan tuellinen puolivuotinen alkoi lähestyä, keskustelimme terapeuttini aloitteesta ensimmäistä kertaa vakavasti siitä, mitä tapahtuisi kun jokainen 45-minuuttinen tulisi maksamaan minulle 65 euroa. Ennen sitä en ollut pitänyt terapian jatkamista tuen loppumisen jälkeen edes vaihtoehtona. Valtio oli asettanut rajan, johon mennessä minun pitäisi olla valmis, enkä missään vaiheessa ollut kyseenalaistanut sitä. Aika kuitenkin kului nopeasti välittämättä siitä, että Anoreksian sotkujen siivoaminen käy hitaasti.

Kun minulla oli puoli vuotta jäljellä, aloin muodostaa terapiasta Anoreksian mittapuun mukaista tavoitetta, joka oli verrattavissa anorektiseen urheilusuoritukseen. Tekisin jokaisella kerralla aivotyötä ainakin kolminkertaisen määrän, ja lopettaisin vasta kun olisin valmis aikarajaan mennessä.
Oletettavasti ihmismielen kuntouttaminen ei kuitenkaan käy kuntosalien kesäkuntokampanjoiden tavoin, ja huomasin sen pian itsekin. Myös ääripäisyyteni ymmärsi suunnitelmani mahdottomaksi, ja keikautti täten mieleni kuntoutustavoitteet jo muutamassa viikossa toiseen ääripäähän. Sen seurauksena makasin kotona peittojen alla ja koko olemustani varjosti tuo kaikuvana kummitteleva sana: keskeneräinen. Minä olin keskeneräinen. Kolme pitkää vuotta oli kulunut, ja silti, kaiken jälkeen, olin edelleen keskeneräinen.

En uskaltanut kertoa kenellekään siitä, että joutuisin jatkamaan terapiassa. Vaikenin asiasta täysin terapiahuoneen ulkopuolella, ja aloin suorittamaan laskutoimituksia siitä, miten saisin maksettua käyntini. 130€ kuukaudessa vielä vuokran ja muiden kustannusten lisäksi tuntui mahdottomalta. Samalla mietin, miten onnistuisin käymään terapiassa kenenkään huomaamatta. Ajatusmyrskyn luoma pelko ja epätietoisuus olivat raskaita yksin kannettaviksi, ja ne häiritsivät vahvasti viimeistä Kelan tuellista puolivuotista.

Tiesin, että vanhempani tukisivat minua terapiamaksuissa miettimättä hetkeäkään. Tiesin, että heille minun terveyteni tulisi aina asettumaan kustannusten edelle, ja tiesin, että heillä olisi kyllä varaa auttaa minua. Kaikki se tieto kuitenkin lisäsi ajatuksia velkaantumisesta. En uskonut, että vanhempani pitäisivät kirjaa terapiasummista ja perisivät ne minulta myöhemmin. Sen sijaan uskoin, että olisin heille velkaa terveyteni. Ajattelin, että jos he maksaisivat minun terapiani, olisi minulla velvollisuus tulla terveeksi. Ongelma oli yksinkertainen: En voinut hankkiutua terveyden velkakierteeseen, koska en tiennyt tulisinko koskaan terveeksi. Kuka olisi taannut minun lainani, kun sitä ei ollut mahdollista taata?

Lopulta kolme vuotta oli kulunut ja tiesin vastauksen vain yhteen kysymykseen: Minulla ei olisi varaa maksaa terapian jatkumista itse. Muistan kun otin asian puheeksi äitini kanssa. Tunsin itseni huonommaksi kuin pitkään aikaan. Olin pettänyt itseni. Olin valinnut terapian aloittamisen, mutta en ollut pärjännyt tarpeeksi hyvin. Olin pettänyt koko valtion. Se oli antanut minulle mahdollisuuden parantua tietyssä ajassa, mutta minä en ollut tullut valmiiksi. Nyt minusta tuntui, että petin myös vanhempani. Jouduin pyytämään apua asiaan, jota ei pitänyt tapahtua.
Äitini reagoi kuten olin ajatellutkin. Hän ei empinyt hetkeäkään sitä, etteivätkö he auttaisi minua kustannuksissa. Kun yli puoli vuotta pyörittämäni velka-ajatukset lopulta virtasivat ulos suustani kuin purkautuva pato, minua pelotti ja hävetti. Kaiken jälkeen minulle kuitenkin vakuutettiin, että terapiaa jatkettaisiin, eikä minun tarvitsisi keskittyä mihinkään muuhun kuin paranemiseen, sillä erotuksella ettei se olisi minulle velvollisuus. Minun oli vaikeaa hyväksyä sitä, että olin ollut niin epäonnistunut tytär, ja silti minuun panostettiin suurilla rahallisilla summilla. Tiesin, että se oli puhdasta rakkautta, mutta en voinut olla ajattelematta rahan arvoa. Minusta tuli lottokuponki. Summa oli vakio, mutta voitosta kukaan ei tiennyt mitään.

2.8.2016, Tiistai klo 18:21
”Ehdotin että pian vähennettäisiin käynnit yhteen kertaan kahdessa viikossa. Tiedän että tarvitsen kaikki mahdolliset mutta äiti ja iskä maksaa ne, eikä ne todellakaan ole halpoja. Ajattelen sitä joka kerta. Taina sanoi että hänen mielipiteensä on että kuntoni pitäisi olla edes sellainen mitä se oli vuosi sitten, jotta se olisi kannattavaa. Kukaan ei pysty ennustamaan milloin sellainen jakso tulee, jos se tulee ollenkaan. Tuntuu vaan, että ei mitään radikaalia ehdi tapahtua jouluun mennessä niin vahvasti positiiviseen suuntaan että olisin valmis. Joten terapia tulee kuitenkin loppumaan kesken. En aio jatkaa enää joulun jälkeen vaikka tilanne olisi mikä. Ellei minulla sitten ole varaa itse maksaa sitä, mutta mistä saisin yhtäkkiä niin paljon rahaa? Lisäksi tämä on niin hidasta apua ettei muutamasta lisäviikosta varmaankaan olisi suurta hyötyä. Rahallisesti sekin tuntuisi. Ja sen takia; vaikka saisinkin jostain rahaa, käyttäisin sen mieluummin esim. matkusteluun. Sillä saisin taatun helpotuksen edes siksi aikaa kun matka kestäisi. Ja tässä tilanteessa maksaisin siitä mieluummin kuin parista viikosta terapiaa, joka saa minut lyhytnäköisesti niin voimattomaksi.”

”Jos katson taaksepäin näitä vuosia, niin terapiasta on ollut ihan hullu apu, niin raskasta kun se onkin… Mutta on kulunut pitkä aika. Ja yhä on jaksoja jolloin en halua parantua. Uskon että terapia on antanut minulle ymmärrystä ja työkaluja, mutta se halu on löydettävä itsestäni ja minun on itse kaivettava se esiin. Siksi niin usein Taina toistaa ne samat sanat: Mitä sinä oikeasti haluat. Hän käskee minun kysyä sitä itseltäni päivittäin. Tunneittain… Aina kun ajatukset lähtee väärille raiteille. Ja se on raskas ja iso kysymys.”

Kului muutama kuukausi ennen kuin ymmärsin, että lottokupongiksi heittäytyminen veisi voittoa kauemmas. Rahan miettiminen terapiaistuntojen aikana tulisi kalliimmaksi kuin terveyteen keskittyminen. Olin pelännyt keskeneräisyyttä, velkaantumista ja epäonnistumista niin paljon, että olin taas ajautunut pois siitä, mikä on tärkeää. Ei ole olemassa keskeneräisiä tai valmiita ihmisiä, eikä psykoterapia tee ihmisistä valmiita. On olemassa vain ihmisiä jotka elävät, oppivat ja ymmärtävät, ja nämä kolme asiaa jäävät kesken ainoastaan, jos niiden toteuttaja jää kiinni pelkoon.

8.9.2012, Lauantai klo 17:55
”Pelko. Jos vain voisin heittää sen pois harteiltani kuin selkärepun… Ja hyppiä sen päällä niin, että kerrankin voisin nauttia jokaisesta kilosta joka lanteillani on. Koska jokainen kilo painaisi sitä pelkoa lyttyyn enemmän ja enemmän.”

Vanhempani maksavat edelleen psykoterapiani, mutta nykyään pyrin jokaisella terapiakerralla kohtaamaan pelkoni katsomalla sitä silmiin. Kun kysyn itseltäni mitä minä oikeasti haluan, tiedän, että haluan elää, oppia ja ymmärtää. Pelko ei enää kasva minussa. Se on vain yksi pala elämää, jota pitää oppia ymmärtämään. Kun sitä ymmärtää, se kyllästyy ja muuttaa muotoaan. Se on aina olemassa, mutta ilman valtaa se on vain varjo joka muodostuu taakseni kun aurinko paistaa.

 

Yhteiskunnan hylkiö

27.1.2016 Yleinen

pakko tehdä tästä ihan oma päivitys, sillä olen ollut pari päivää aivan järkyttynyt siitä, miten nämä asiat oikein meneekään. No, kaikki lähti siis siitä että laitoin tammikuun alussa Kelaan hakemukset äitiyslomaa ja rahoja varten. Sieltä puolelta kaikki hoidossa. Samalla laitoin myös työnantajalle sähköpostitse ilmoituksen, että 5.4.2016 jään äitiyslomalle, että opintovapaani täytyy keskeyttää. Pomolta tuli vastaus maanantaina ja itkuhan siinä tuli. Kvtes:n mukaan minulle pitäisi maksaa normaali palkka kolmen kuukauden ajalta, mutta eipäs makseta. Työnantaja maksaa minulle palkkaa vain 6vko lapsen syntymästä, joista ensimmäiset 7päivää on omavastuuta. Juu juu, Kela maksaa sitten kaiken muun, mutta tässä tapauksessa Kela ei voi maksaa ennen kuin vauva on syntynyt ja työnantaja toimittanut lomakkeen Kelaan, jossa kertoo miltä ajalta he maksavat minulle palkan. Rahallisesti siis asiat etenee vasta kun Pulla on saatu maailmaan.

Otin yhteyttä jo ammattiliittoon, jossa he selvittelevät asiaa. Samoin puhuin Kelan kanssa jossa ihmettelivät touhua. Seuraavaksi mietin, että mistä rahat hankkia vauvalle loput tarvikkeet. Sossusta tuskin toimeentulotukea saisin, kun siinä vaiheessa katsotaan että puolisoni tienaa ja hänen tulee elättää minut. Mutta minä olen vauvan yksinhuoltaja eli minun pitäisi hankkia lapselleni kaikki tarvittavat tavarat.

Näiden lisäksihän minä menetän nyt sitten oikeuteni opintovapaaseen. Olen siis virallisesti äitiyslomalla 5.4. – 6.8.2016, mutta työnantajan papereissa olen sen kuusi viikkoa äitiyslomalla, ja lopun ajan opintovapaalla. Näin ollen joudun hakemaan työnantajalta vanhempainvapaan alkua 1.8. Alkaen vaikka Kelan papereissa tuo alkaa vasta 7.8.

Tuli taas itselle sellainen olo, että jos olet ns. Kunnon kansalainen, käyt töissä, maksat verot, käytät yksityisiä terveyspalveluita ja maksat niistä itse jne. Sinua voidaan kohdella miten vaan. Tässä meni kyllä usko siihen, että Suomessa huolehdittaisiin omista. Nyt mietimme mistä säästämme rahaa, että selviämme sinne asti kun vauva syntyy. Hankimmeko vauvan loput tavarat vasta sitten. Haemmeko pankista lainaa. Ruinaammeko vanhemmiltamme rahaa lainaan. Sanonko lääkärille äitipolilla että taloudellisesti synnytys on käynnistettävä rv 37.

Voin sanoa, että ihan kun tässä ei muuten olisi ollut jo kaikkea stressiä ja huolta niin nyt vielä tämäkin paska. Alkaa huumori loppua. Huomenna vielä äitipolille kasvukontrolliin,uskaltaako enää edes toivoa, että sieltä sais jotain positiivisia uutisia…

 

Pakettia pukkaa harvase päivä <3

21.1.2016 Yleinen

Tänään oli se päivä, minkä näkemistä en vielä kuukausikaan sitten uskonut. Kelan äitiysavustuspakkaus saapui. Kävimme sen tietenkin heti hakemassa, innolla ja kyyneleet silmissä avasimme paketin. Paketti vaikuttaa ihan kivalta, jotain siellä semmosia on mitä meillä ei varmaan tule käytettyä, mutta eipä se haittaa. Positiivisin yllätys itselleni oli toppahaalari. Luulin valokuvan perusteella että puku on vaaleansininen, mutta luonnossa se onkin valko-turkoosi raidallinen. Mutta kaikinpuolin tämä oli meille siis hyvin tunteellinen hetki. Nyt vaan sitten odotellaan, että käyttäjä saadaan maailmaan. <3

Paljon on tuota vaatetta tässä pikku hiljaa kertynyt ja lisää on tulossa. Ei oikein malttaisi keskittyä enää kouluhommiinkaan vaan olisi vaan kiva pestä vaatteita valmiiksi ja alkaa pikku hiljaa valmistautumaan vauvan tuloon. Koulussa oloa hankaloittaa hieman se, että pitkään istuminen tekee häijyä. Tai lähinnä siis pahinta on se liikkeelle lähtö. Ilmeisesti lantion löystymistä on tapahtunut sen verran, että tuo liikkuminen on hieman kivuliasta. Nivuset ja reidet valittaa ja selkäkin hieman. Eikä tuo Pullakaan ainakaan eilen kauheasti nauttinut siitä luennolla istumisesta, kun potkua tuli sen verran tiuhaan ja kovaa koko luennon ajan. <3

Viikon päästä olisi sitten se kasvunseurantaultra. En oo kyllä kauheesti jaksanu asiaa miettiä, varsinkin kun pieni on antanut niin hyvin kuulua itsestään. Toivonkin, että nyt liikkeet alkaisi tuntua kunnolla jo joka päivä. Vielähän sillä on kovin tilaa tuolla liikuskella ja huomaan että välillä liikkeet tuntuu niin hennosti, että tyyppi taitaa potkia selkää kohti.

Tänään keskustelua herätti kovasti THL:n uudet suositukset siitä, ettei raskaana oleva saisi syödä enää lainkaan lakritsia tai salmiakkia. Otsikointi oli näyttävää, mutta tämä tyyppi itse kertoi sitten, että se kielletään sen takia kun ei voida tietää onko sillä yhteyttä lapsien keskittymisongelmiin. Heh. Kohta varmaan kielletään kraanavesikin, kun ei tiedetä voisiko sillä olla jotain vaikutusta lapsen kehitykseen. Välillä tulee semmoinen olo, että mihin tämä maa on menossa. Äitini kanssa puhuin näistä suosituksista ja silloin, kun hän minua odotti käskettiin välttää liiallista suolan käyttöä. Mm. suolaisia makkaroita piti vältellä. Ja kuinka paljon niitä tuotteita on nyt 30vuotta myöhemmin… ja mitä taas tässä välissä on tapahtunut lapsien sairauksille? Allergiat on lisääntyneet niin, että niistä ollaan jo kovin huolissaan samoin lasten sairastaminen on lisääntynyt. Ja näille yhteinen tekijä ainakin on hygienian lisääntyminen. Niin, kyllä meidän lapsi saa laittaa lunta suuhunsa jne. Onko kukaan tutkinut sitä, mikä vaikutus lasten allergioihin on esimerkiksi juuri sillä, että nämä raskaanaolevien äitien ruokavaliota on rajoitettu? Olisi kiva ihan päästä jututtamaan jotain lääkäriä tästä asiasta. No, tästä asiasta varmaan saisi pitkät ja hyvät keskustelut monien raskaanaolevien sekä äitien kanssa. ;)

Tällä hetkellä fiilikset siis ihan hyvät, vauvan kovasti möykätessä mahassa. Nyt pitäisi jostain vaan etsiä motivaatiota tehdä nuo muutamat kouluhommat loppuun ennen mammaloman alkua. :)

En olisi tätä kyllä uskonut

16.12.2015 Yleinen

Siis voitteko uskoa, enää viikko ja se on tämä raskaus saavuttanut puolen välin. Ja mitä kaikkea tähänkin matkaan on mahtunut. Voi pojat mikä syksy tässä on ollutkaan. Hoito alkoi nollaultrasta jossa huomattiin kysta. Onneksi lääkäri ei antanut sen haitata vaan siitä huolimatta hoito aloitettiin elokuun alussa. Itse piikitykset ja muuthan meni sitten ihan mukavasti ja kivuttomasti. Punktio onnistui ja saatiin ennätysmäärä munasoluja. Harmi vaan, että lopullinen saldo jäi kuitenkin melko niukaksi. Yksi köllöttelee pakkasessa ja toinen masussa. Plussan jälkeen alkoi panikointi. Varhaisultraan asti elelin siinä uskossa, että ketään ei ole kyydissä tai raskaus menee kesken. Varhaisultrassa sain sitten kuulla, että ei sykettä eikä sikiötä = tuulimuna. Lähete uuteen ultraan puolentoista viikon päähän, jossa piti saada lääkkeet raskauden keskeytykseen. Toisin kävi, ja masussa köllötteli pieni tyyppi, sykkeen kanssa. Tosin kokohan ei sitten vastannut viikkoja lainkaan ja jälleen hiipi pelko siitä, että käy samalla tavalla kuin edellisessä raskaudessa. Meillä ei siis iloittu vaan panikoitiin ja pelättiin sitä hetkeä, kun tämäkin raskaus olisi ohi. Parin viikon päästä uudessa ultrassa pieni köllötteli vieläkin mukana matkassa ja sain luvan varata ajan nt-ultraan. Pelko ja paniikki piti minut tiiviisti kotona ja pääasiassa päivät menivät vaan koulunpenkillä ja kotona sohvalla maateen. Kaikki ylimääräinen oli hyvin ahdistavaa ja pelottavaa. Nt-ultraan mennessä pelkäsin aivan kamalasti. Olin jo melkein varma, ettei vauva ole enää hengissä. Toisin kävi. Siellä se nukkui tyytyväisenä ja kokokin vastasi viikkoja. Paniikki helpotti ja itku tuli. <3 No, Nipt-tutkimus ei sitten onnistunut joten siitäkin sain vähän huolta osakseni. Onneksi pääsin ultraan ja juttelemaan lääkärin kanssa joka katsoi ja kertoi, että vauvalla on kaikki hyvin. Säännölliset käynnit neuvolassa ovat olleet minun pelastus tässä tilanteessa. Ja nyt tosiaan ollaan jo puolen välin paikkeilla ja rakenneultrakin on jo parin viikon päästä. <3 Ehkä sen rakenneultran jälkeen voisin pikku hiljaa alkaa uskomaan, että meille on tulossa vauva.

Neuvolassa oli eilen kaikki vallan mainiosti. Painoa ei ollu tullut lisää kuin 200g, mikä oli melkoinen ihme kun flunssassa söin pääosin jäätelöä, jogurttia jne. :) Sokerit oli loistavat, joten seuraava mittausviikko on sitten raskausviikolla 28. Sydänäänet kuului hienosti ja neuvolantäti kysyikin että tunnenko vauvan liikkeet samalla kun kuuntelimme sydänääniä. En tuntenut, mutta melkonen viuhtominen siellä äänten perusteella kävi. <3 Seuraava neuvola onkin sitten tammikuun alussa, ja sinne menemme yhdessä puolisoni kanssa. Saatiin nyt kotiin täytettäväksi lappusia, joissa pitää miettiä parisuhdetta, omaa lapsuutta ja sitä millaisia odotuksia meillä on vauvastamme. Tuntuu jotenkin oudolta miettiä asioita, kun ei vielä edes usko, että meille olisi vauva tulossa. Seuraavalla neuvolakerralla saadaan sitten myös laput Kelaa varten, joten tammikuussa voisimme saada jo äitiysavustuspakkauksen hipelöitäväksi. :) Neuvolantäti kertoi, että hän voisi laittaa minulle lähetteen pelkopolille ensi vuoden alussa. Juttelimme asiasta ja otan sen erittäin mielelläni vastaan ja samoin puolisoni koki heti, että se voisi olla hyödyllinen. En tiedä pelkäänkö itse synnytystä, mutta haluan, että minun taustani tiedetään ja se otetaan huomioon, eikä meidän kummankaan kokemuksia tai tunteita kyseenalaisteta tai vähätellä. Aion tehdä selväksi, että tämä vauva on saatava hengissä maailmaan, enkä salli mitään vitkutteluja. Juu, kai ne sinne kirjaa että äiti on hullu ja samoin sen puoliso. ;) mutta valitettavasti pelkään kaikkein eniten sitä, että menetän tämänkin vauvani. Onko teillä kellään kokemusta pelkopolikäynneistä ja onko niistä ollut mitään apua?

Mutta täällä kaikki siis ihan hyvin. Nyt alan pikkuhiljaa valmistautumaan jouluun ja tulevaan ultraan. Palailen varmaan blogiin vasta tuon rakenneultran jälkeen. Oikein ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille!!! <3

Syksy etenee

16.9.2015 byrokratiaa, elämää, Yleinen

Ja taudit jylläävät jonkin aikaa sitten alkaneissa kouluissa. Itselläni sairastaminen ja muu tekeminen on aiheutanut noin kahden viikon katkoksen bloggaamiseen.

Puolitoista viikkoa sitten tuli käytyä kotopuolessa Pohjois-Pohjanmaan eteläisimmässä kolkassa, Kalajoella. Oli mukava nähdä taas omaa perhettä ja kavereita, jotka eivät Tampereella asu.

Mutta sen jälkeen rupesi taudit rymyämään omassa kropassa; nenä valskasi kuin viimeistä päivää, kurkkuun kertyi limaa ja oksennettuakin tuli. Viime viikonloppuun mennessä aloin kuitenkin olemaan voiton puolella, eikä oireista ollut jäljellä kuin yskähdys silloin tällöin ja vähän vuotava nenä.

Tänään kuitenkin huono olo palasi… Oksentanut en ole, mutta ei tämä hyvältä tunnu. Päätä jomottaa, eikä ruokahalu ole ainakaan parhaimmasta päästä tällä hetkellä. Mielenkiintoisena asianhaarana on se, että minulla yön kylässä ollut kaveri alkoi valittamaan huonoa oloaan jo aamulla ennen kuin lähdin kouluun ja hän kotiin. Oma huono olo palasi vasta jonkin aikaa koulussa oltuani. Mikälie nyt sitten taas iskenyt.

Tarkoitus olisi kuitenkin päästä mahdollisimman nopeasti kuntoon, sillä viikonloppuna olis tarkoitus lähteä Peurunkaan Narkolepsia yhdistyksen järjestämään kuntoviikonloppuun. Onneksi jo pienet päiväunet tuntui helpottavan jonkin verran. Ja eikös siitä ole sanonta, että uni paras lääke on? Toisaalta, ei se kyllä ainakaan narkolepsiaan passaa.

 

 

Ps. Edelleen kuntoutusrahapäätöstä odotellessa. Jotain tuntuu olevan nyt Kelan suunnalta pielessä, kun hakemuksen arvioitu käsittely aika* on umpeutunut jo melkein kaksi viikkoa sitten, ja melkein viikko sitten hakemus laitettiin kiireelliseksi kun soitin Kelaan. Sen lisäksi olen kuullut viime päivinä ihan liian monesta tapauksesta, joissa kuntoutusraha on jäänyt saamatta. En tiedä miten tämä on mahdollista, onko Kelan kriteerit k.o. tuelle kasvanut vai onko hakemuksissa itsessään ollut puutteita.

 

*Kuntoutusrahahakemuksen arvioitu käsittelyaika on n. 2viikkoa.

 

 

Edit. Näin illaksi olo on muuten parantunut kummasti, en tiedä mikä mikrobi kropassa nyt jylläsi, mutta ainakin lopetti suhteellisen nopeasti :)

Jos Kelalta voita leivän päälle kohta jo saisin

1.9.2015 byrokratiaa

Kelan kuntoutusrahapäätös olisi tällä hetkellä erityisen odotettu asia…

Kun opiskelee narkoleptikkona, on mahdollisuus opiskella opintotuen sijaan ammatillisen kuntoutuksen ja kuntoutusrahan tuella. Eihän se ole mikään onni autuus, mutta sen verran pitäisi tulla enemmän tukea, että olisi varaa omiin lääkkeisiin ja hoitoihin. Etenkin kun työ koulun ohessa olisi omille voimavaroille aivan liikaa. (Erimieltä voi tietenkin olla, mutta voin kertoa; siinä vain kärsisi koulunkäynti, oma psyyke ja fyysinen kunto aivan liikaa.)

Ensimmäiset viikot Tampereella on mennyt Kelan päätöksiä odotellessa. Ammatillisen kuntoutuspäätöksen sain jo puolitoista viikkoa sitten, mutta se on vasta välietappi ennen varsinaisten tukien myöntämistä. Ammatillinen kuntoutuspäätös nimittäin antaa vasta oikeuden hakea kuntoutusrahaa ja mahdollisesti myös ylläpitotukea.

Kun näistä hakemuksista on viimein tullut päätös, voi Kela viimein tehdä päätöksen yleisestä asumistuesta. Tämä siksi, että Kela tarvitsee tiedot tuloista, jotta voi päättää tuen määrän.

Että semmoista paperisotaa. Liitteitä on tullut lähetettyä: Opiskelutodistus, lääkärin B-todistus, vuokrasopimuksen kopio ja vähän muuta.

Tällä kertaa tämä projekti ei kuitenkaan ole ollut niin vaikea kuin ennen; harjoitus tekee mestarin, myös tukia haettaessa. Kun ensimmäisiä kertoja piti kotona täyttää samantapaisia lappuja oli se melkoinen urakka. Monet hakemuksen kysymykset ovat vaikeasti ymmärrettäviä ja vielä vaikeampia vastata, jos ei ole kokemusta siitä, mihin kysytty tieto vaikuttaa.

Ennen riesana oli myös niin kova väsymys, ettei hakemusten täyttämisestä tullut mitään unen tullessa jo ensimmäisten lauseiden jälkeen. Nyt viimeinkin olen pystynyt tekemään hakemukseni itse, mikä on melkoinen saavutus entiseen verrattaessa.

Yrittäjä byrokratian viidakossa

23.6.2015 Yleinen

Lue artikkeli kokonaan →

Lääkärillä taas

7.4.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Tänään minulla oli lääkärin kontrolliaika. Rasvaa oli säilynyt paremmin kuin ensimmäisessä leikkauksessa, mutta alan huomata taas kokoeroa. Lääkäri kysyi minulta, miten haluaisin tästä edetä. Kerroin, että toivoisin vielä oikeaan rintaan kohotusta. Lääkärille tämä kävi, ja hän myös otti puheeksi sen, että voisimme pienentää nännipihoja taas, koska ne ovat venyneet hiukan takaisin entistä kokoa päin. Olin tästä hyvin iloinen, koska olen itsekseni haaveillut pienemmistä nännipihoista. Jos oikeaa rintaa lähdetään kohottamaan, sitä varten minulle täytyisi tehdä taas uusi haava rinnan alle, mistä ihoa kiristettäisiin. Tämä jäi minua mietityttämään. En ole varma kummat haluan: symmetriset ja ryhdikkäät, mutta enemmän arvelliset, vai hiukan epäsymmetriset ja roikkuvammat rinnat. Tätä täytyy miettiä. Rasvaa ei kuitenkaan seuraavassa leikkauksessa siirretä enää.

Tissit tällä hetkellä.

Tissit tällä hetkellä.

Kysyin myös reisistäni, jotka omasta mielestäni ovat jääneet hiukan epätasaisiksi viime rasvansiirrosta. Lääkäri vakuutteli, että ajan myötä ero tulisi tasaantumaan. Se oli mukavaa ja helpottavaa kuulla. Vaikka eihän sitä eroa ulkopuolinen oikeastaan näe kunnolla.

Kuvaa reisistä.

Kuvaa reisistä.

Minut on siis nyt laitettu taas leikkausjonoon, ja todennäköisesti ajan saan loppukesästä tai alkusyksystä. Minulle tuo sopii oikein hyvin, sillä olisi kurjaa olla kesällä toipilaana. Isompi leikkaus totta kai jännittää, mutta olen mielessäni päättänyt, että oli lopputulos mikä hyvänsä, se tulee olemaan se, mihin aion olla tyytyväinen. Ellei toki jotain todella merkittävää virhettä jää tisseihin, mitä kyllä epäilen. Olen omasta mielestäni käynyt tarpeeksi monta leikkausta siinä vaiheessa. Eipä tässä siis muuta, kuin kesän loppua odottelemaan.

P.S. Ajattelin kirjoittaa kysymyksiä ja vastauksia tyylisen jutun seuraavaksi. Kommentteihin voi siis laittaa asioita, joihin kiinnostaisi saada vastaus minulta :)

Hiukan päälle 2 viikkoa toisesta leikkauksesta

28.2.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Tässä nopea päivitys tissien tilanteesta. Toistaiseksi siirretty rasva vaikuttaisi pysyvän ihan hyvin paikallaan, ainakin paremmin kuin viimeksi, mutta en vielä pidätä hengitystäni. Kipuja ei tällä hetkellä ole, aiemmin tissiä jomotti jatkuvasti. Mustelmat ovat yhä tallella, mutta eivätköhän ne siitä pikkuhiljaa parane. Myös reidet ovat mielestäni parantuneet paljon nopeammin kuin viimeksi, eivätkä ole herkät kuin ehkä painaessa.

Haavateipit olen saanut ottaa pois ja enää puolisen viikkoa täytyy tukihousujen kanssa sinnitellä. Jes!

Mojovat mustelmat.

Mojovat mustelmat.

Vaikka yritin ottaa kuinka monta kuvaa, niin huono valotus luo illuusion, että vasen tissi näyttää pienemmältä kuin se oikeasti on (ainakin omasta mielestäni). Livenä katsottuna ne ovat samankokoiset. Siihen onkin ollut totuttelemista, kun on tottunut kokoeroon!

Eipä tässä oikeastaan muuta, toipuminen sujuu hyvin ja innolla odottelen seuraavaa lääkäriaikaa.

Toinen leikkaus

15.2.2015 Kauneus ja terveys, Yleinen

Viime viikolla oli toinen leikkaus, ja olen päässyt siitä nyt hyvin toipumaan. Tällä kertaa pelkästään reisistäni otettiin rasvaa; yhteensä noin kaksi desiä siirrettiin vasempaan rintaan. Rinnat ovat nyt kooltaan symmetriset. Tai no, vasen on hiukan isompi, mutta se on ehkä ihan hyvä vaan, koska rasvaa jonkin verran lähtee aina siirtojen jälkeen. Toivon, että tällä kertaa siirretty rasva oikeasti pysyy paikallaan! Rinnat eivät muodoltaan ole symmetriset, sillä vasen rinta on nyt ”pinkeä” ja hiukan kohommalla, kun taas oikea on veltomman oloinen. Mutta nyt on liian aikaista sanoa, millaiseksi tuo vasen tuosta kehkeytyy. Ensimmäisenkin leikkauksen rintani olivat sellaiset pinkeämmät, mutta ajan myötä löysentyivät (paremman sanan puutteessa), joten mielenkiinnolla seuraan, miten tilanne tästä etenee.

Lääkäri oli tyytyväinen tulokseen, ja minulla on hänen kanssaan seuraava tapaaminen jo huhtikuun alussa! Sitten katsotaan tilanteen mukaan taas, miten edetään. Itse tosiaan ehkä toivoisin vielä rintojen kohotusta, varsikin, jos sattuisi käymään niin, että vasen rinta jää ryhdikkäämmäksi. Toisaalta sain myös lääkärin puheiden perusteella käsityksen, että hän haluaisi poistaa vasemmasta rinnastani yhden isomman luomen varuiksi. No, näitä asioita voimme pohtia sitten seuraavassa tapaamisessa.

Olen katsellut reisiäni siirron jälkeen ja onhan vielä aikaista tehdä johtopäätöksiä, mutta tällä hetkellä ne näyttävät omaan silmään epätasaisilta rasvanottokohtien suhteen. ”Aaltoisilta”. Toivon tilanteen tasautuvat ajan kanssa, mutta saa nähdä. Ainakaan jalkoihin ei tullut uusia arpia, vaan niitä vanhoja käytettiin uudelleen rasvanottokohtina.

Oloni on huomattavasti parempi kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen, mutta olihan operaatiokin tällä kertaa pienempi. Sairaalassa yö meni kivuitta, en joutunut edes pyytämään lääkettä heräämön jälkeen kertaakaan. Pystyin lähes heti liikkumaan varovaisesti. Jotenkin myös tällä kertaa henkilökunnasta jäi paljon miellyttävämpi olo, kaikki tuntuivat paljon mukavammilta ja huolehtivaisemmilta kuin ensimmäisellä leikkauskerralla.

Nyt sitten on taas edessä tukihousujen käyttö 3 viikkoa, mutta ainakin tällä kertaa sain uudet, jotka eivät ole haaroista avonaiset :D Rinta täytyy myös pitää lämpimänä ja painavien tavaroiden nostelua tai yleisesti itsensä rasittamista on vältettävä. Sama rumba kuin viimeksikin. Laitan kuvia sitten, kun hiukan aikaa on kulunut ja näen, miten keho on toipunut leikkauksesta.

Itselleni tulee vielä tässä miettiessä mieleen, että tähän korjausprojektiin lähtiessä täytyy olla kyllä hyvä kärsivällisyys ja rautaiset hermot. Asiat tapahtuvat pikkuhiljaa, ja on osattava hyväksyä se, että jokin asia itsessään on ”kesken”. Se on ehkä itselleni ollut haastavaa välillä, kun jään pähkäilemään ”jääkö tämä nyt tälläiseksi” tai ”tämä on nyt tämän näköinen, hui kamalaa”. Olen aika kärsimätön ihminen. Mutta pienin askelin menen eteenpäin, eikä saa unohtaa, sitä mitä on jo saavuttanut. Jokainen muutos on askel poispäin tubulaarisista rinnoista.