Selaat arkistoa kohteelle keijunukke.

Hyvää äitienpäivää!

8.5.2016 silkkisiipiä

 

äitienpäivä2 äitienpäivä

Nämä kaksi keijukaista toivottavat hyvää äitienpäivää kaikille äideille, isoäideille ja kaikille meille, joilla on joku jota muistaa äitienpäivänä.

Valoa, auringonlaskun hehkua

13.4.2016 silkkisiipiä

kevätvaloa

 

Kesää kohti kuljetaan. Iltaisinkin valoa riittä keijujen bongaamiseen. Ja keväällä keijuilla riittää puuhaa. Leskenlehdet kukkivat ja puiden punaiset silmut muuttuvat pian vihreiksi lehdiksi. Joskus mietin, että voivatko keijukaiset matkustaa kaukomaille muuttolintujen lailla – tai selässä – kun niitä niin kovin vähän näkee talvella. Samoihin aikoihin, kun kuulen joutsenten trumpettien soiton, näen usein ensimmäisen kevään keijun.

Vaikea saada kukkimaan?

7.2.2016 silkkisiipiä

orkideankeiju1

Sain tämän orkidean, ilmeisesti puikkokämmekän, äitienpäivälahjaksi pari vuotta sitten ja saatesanoiksi: Tämä on helppo pitää hengissä, mutta vaikea kukittaa uudelleen. Hengissäpysyminen on todella osoittautunut helpoksi. Kasviin nimittäin tuli kukkimisen jälkeen jotain pikkuasukkaita ja työnsin sen verhon ja ikkunan väliin, etteivät asukit muuttaisi muihin kukkiini. Ja sitten unohdin koko kämmekän olemassaolon. Joitakin aikoja myöhemmin, viikkoja joka tapauksessa, avasin verhot lisääntyvän päivänvalon tieltä ja mitä löysinkään?! Hienosti hengissä pysyneen ja vielä kukkivan kämmekän. Toki kukkia oli paljon vähemmän kuin äitienpäivänä, mutta sen jälkeen se on kukkinut koko ajan, noin puolitoista vuotta siis. Tällä hetkellä kukkia on auki kahdeksan kappaletta.

Nyt puikkokämmekkää hoitaa silkkisiipinen keijukainen, jos se vaikka saisi ötökkäosastoon kuuluvat alivuoralaiset häädettyä, kun itselläni ei oikein ole riittänyt puhtia suihkussa käyttämistä tehokkaampiin häätötapoihin eivätkä ne ole suihkutuksesta olleet millänsäkään. Jos vaikka keijukainen osaisi kertoa niille paikan, jossa ötököilläkin on täydet elämänoikeudet.

 

 

Hyvää joulua!

27.12.2015 silkkisiipiä

 

Iloa lumesta

Iloa lumesta

 

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Työkiireiden ja joulun valmistelujen keskellä en ole ehtinyt pysähtyä edes keijukaisia katselemaan – surullista mutta totta. Herkkujen pullistaman vatsan alla nukuin 12-tuntiset unet ja heräsin rauhassa ihmettelemään talviaurinkoa. Päivällä taivaalta tuiskusi hetken luntakin. Oli pakko lähteä pienelle kävelylle ja mitä näinkään!

Kiitos kaikista kommenteista!

11.7.2015 silkkisiipiä

Keinu keijukeinuni!

Keinu keijukeinuni!

 

On ollut ilo saada paljon kommentteja, iso kiitos niistä! Keijublogin pitäminen on mukavaa puuhaa, mutten varmaan jaksaisi sitä pitää kovin kauaa ellei kukaan sitä kävisi katsomassa ja kertoisi mitä ajatuksia ja tunteita se herättää. Jokainen kommentti melkein ansaitsisi vastauksen, olisi vain pitänyt alkaa vastailemaan aiemmin, 30 vastausta yhdeltä istumalta on liikaa kirjoitettavaksi. Siispä tämä postaus ja nämä kuvat ovat kiitos kaikille kommentteja laittaneille.

 

Lumille haluan kertoa, että minä näin lapsena paljon keijuja, en tarkasti, vaan lyhyenä hetkenä akileijan kukissa tai niityllä katseen rajamailla ja jos käännyin katsomaan ne usein katosivat. Sitten kasvoin, menin kouluun ja opin siellä paljon tärkeitä asioita ja unohdin katsella keijukaisia. Omien lasten mukana tuli taas aika jolloin näin niitä, tällä kertaa keijukaiset eivät lähteneetkään pois vaikka pysähdyin niitä katselemaan.

 

Sirpa kysyi keijujen perheistä ja sukulaisista. En ole keijujen tutkija kuten Suvi Niinisalo, joka on kirjoittanut aiheesta oikein antoisan tietokirjan Keijukaisten lähteillä, mutta uskon silti tietäväni että onhan niillä perhettä ja sukua. Miltä keijut näyttävät lapsena ja miltä aikuisena? En minä tiedä. Ehkä lapsuus ja aikuisuus eivät ole keijujen juttuja. Nehän uskovat unensa tosiksi ja sadun maailmaksi koko ikänsä toisin kuin useimmat ihmiset.

 

Ovatkohan nämä keijut toisilleen sukua?

Ovatkohan nämä keijut toisilleen sukua?

Ruusutarhassa

5.7.2015 silkkisiipiä

Hatanpään Arboretumissa ruusupensas on kaunis kuin juhannusmorsian.

Hatanpään arboretumissa ruusupensas on kaunis kuin juhannusmorsian.

Vietin ihanan hellepäivän kummitytön ja kameran kanssa Hatanpään puistossa. Tutkimme yrttitarhan lajeja haistellen ja katsellen, maltoimme olla maistamatta, sillä olimme kylläisiä mestarikokin pitsoista, joita olimme syöneet piknikillä. Ihailimme kesäkukkia, alppiruusuja ja kivikkopuutarhaa kasveineen. Näimme sorsapokueen arboretumin lammessa.

Tuuli viilensi paahdetta, mutta kukkien katselun lomassa pulahdimme myös Pyhäjärven aaltoihin vilvoittelemaan. Kummitytöllä oli mukanaan niin pyyhe kuin bikinitkin, itse kastoin talviturkkini vaatteet päällä ja kyllä kesä ne nopeasti uinnin jälkeen kuivasi!

Ruusutarhassa kukkivat pensasruusut. Juhannusruusun latinankielinen nimi (Rosa Pimpinellifolia) toi mieleen jo kauan sitten kadonneen, ehkä rikkuneen ja roskiin heitetyn, mollamaijan, jonka nimi oli lainattu juhannusruusulta. Tuuli riuhtoi pensaiden oksia niin, että oli melkein mahdoton ottaa valokuvia, jotakin kuitenkin tallentui kennolle. Ja elokussa pitää palata jaloruusujen kukintaa ihmettelemään, tämä on melkein lupaus.

Katso, ekö olekin kaunis?

Katso, eikö olekin kaunis?

 

Sadesäällä

30.6.2015 silkkisiipiä

kaksikeijua

 

 

Ennen ukkosta ja sadekuuroja ilma oli melkein silkkaa kosteutta. Sateen jälkeen aurinko reunusti pilviä punertavalla valolla. Aivan kuin taivaalta ryöpsähtäneen vesisuihkun jälkeen valo olisi kutsunut punapäitä. Nämä keijut eivät säätä pelkää!