Selaat arkistoa kohteelle kehonkuva.

Housuista

15.6.2015 Yleinen

housutVarmaan tuttu ongelma muillekin fibroille: housujen pitäminen sattuu?

Ainakin itsellä tämä on yksi syy, minkä takia olen siirtynyt melkein kokonaan käyttämään hameita ja mekkoja. Ne ovat ihanan naisellisia ja kauniita, sopivat tyyliini mielestäni hyvin, mutta osasyynä on myös niiden mukavuus. Ilmavuus ja se, ettei saumat paina – ihanaa! Koska tosissaan farkut aiheuttavat jo ajatuksena kipua, kuinka sivusaumat sattuvat ja saavat kivun säteilemään ympäri kehoa.

Kotona tykkään kuitenkin käyttää ns. kotihousuja eli verkkareita. Koiran kanssa ulkoillessa on myös melkeinpä pakko käyttää housuja: koirapuistossa muut koirat sotkevat vaatteet ja rikkovat helposti sukkahousut, kävellessä taas tuuli ja sade jäädyttäisivät minut äkkiä hameessa ja kivut vain pahenisivat. Olen siis ostellut erilaisia verkkareita ja tyytynyt niihin, mitä olen löytänyt omaan budjettiin sopivasti.

Sain kuitenkin vähän aikaa sitten erittäin hyvän vinkin eräältä ystävältäni. Hän on muunsukupuolinen eli ei koe itseään selkeästi vain mieheksi tai naiseksi. Tälläinen monipuolisempi sukupuolikokemus ja rohkea, oma, androgyyni tyyli on saanut hänet etsimään vaatteita kaupoista välittämättä onko kyseessä naisten vai miesten puoli. Olin hänen kanssaan mukana shoppailemassa noin viikko sitten ja puhuessani tästä housu-ongelmasta, hän kysyi olenko sitten käynyt H&M:n miesten osastolla? Hän sanoi sieltä löytyvän parempi laatuisia housuja kuin naisten puolelta ja mitoitukseltaan ne ovat sellaisia, että saumat tuskin hankaavat.

Kun uskaltauduin seurassa menemään miesten puolelle, huomasin tämän olevan aivan totta! Saman hintaiset verkkarihousut olivat paljon paksumpaa kangasta ja koska niitä ei ole tehty ihonmyötäiseksi tai muutenkaan ”naisten malliseksi”, niiden saumat eivät paina! Päädyin tuhlaamaan ja ostamaan myös urheiluhousut, jotka ovat teknistä kangasta. Naisten puolella ongelmana on juuri nämä teknistä materiaalia olevat housut, joiden saumat tuntuvat painavan erityisen paljon. Miesten puolella lahje on ommeltu useammasta kappaleesta kuin naisten, joten yhden, keskelle reiden sivua osuvan sauman sijaan lahkeessa on useammat saumat eri kohdissa. Ja taas – koska malli on erilainen (vaikka nämä ovatkin vähemmän löysät ja enemmän istuvat), ei sauman painetta sitten missään! Juuri tälläisille housuille on tarvetta niin koirapuistossa ollessa kuin ulkoillessa.

Ihanaa! Ja hölmöä, että en ollut tullut edes ajatelleeksi tutkia miesten osastoa. Tiedostomattomia sukupuolistereotyyppisia ajatuksia, jotka estivät ennen hyvien housujen löytymisen.

diversity

Kuntoutusta

15.6.2015 Yleinen

20150615_145307_resizedSain Kelalta myönteisen päätöksen fibromyalgia-kuntoutukseen ja suuntaan sen ensimmäiselle osiolle heinäkuun lopulla. Nyt onkin siis vuorossa esitietojen päivittäminen ja totta puhuen, ne ovat saaneet minut lähinnä nauramaan.

Ylhäällä on kuva kipupiirroksestani. Samaan aikaan tuntui surulliselta täyttää sitä, sillä tuntui, ettei se ole nytkään tarpeeksi elävä. Olisin tarvinnut värejä ja lisää symboleja kuvaamaan kipujani. Samaan aikaan nauratti, että on tälläiseltäkö 23-vuotiaan naisen kroppa näyttää: tännä kipua, kolotusta, jomotusta, tunnottomuutta, puutumista ja vihlovaa särkyä?

Vielä enemmän nauratti esitietolomakkeen väittämät, joihin piti laittaa kuinka paljon ne pitävät omalla kohdallani paikkaansa.

”Kuinka usein olen tuntenut olevani täynnä elinvoimaa?”

”Kuinka usein olen ollut täynnä tarmoa?”

Täynnä elinvoimaa? Täynnä tarmoa? Ai minä? Nauroin ääneen. En koskaan kuvailisi itseäni näin. Olen aina väsynyt ja voimaton, vaikka olisi kuinka hyvä päivä.

elämääToisaalta, onneksi oli väittämiä, joihin voin laittaa olevani useimmiten samaa mieltä, kuten:

”Kuinka usein olen tuntenut olevani tyyni ja rauhallinen?”

”Kuinka usein olen tuntenut olevani onnellinen?”

Rakasta elämääsi enemmän kuin vihaat kipua, lukee yllä olevassa kuvassa. Se kuvaa mielestäni tilannettani hyvin. Vaikka olen voimaton ja väsynyt, täynnä kipua ja sairautta, enemmän kuin vihaan sitä, on minun rakastettava elämääni. En ole terve ja välillä on ihan helvettiä tämä sairauden kanssa elo, mutta silti elämässäni on ihania asioita: oma rakas koira, ihana koti, rakkaat ystävät, haluttu opiskelupaikka, kavereita ja tuttuja, perhe… Sen verran kun pystyn nauttimaan, nautin sitten täysillä.

Toisaalta mitä muita vaihtoehtoja olisi?

Nurista ja masentua? Kyllä, mutta pidemmän päälle se vain pahentaa tilannetta, joten teen aktiivisesti työtä itseni kanssa niin terapiassa kuin kotona ja ystävien kanssa. Käsittelen vanhoja traumoja, harjoittelen läsnäoloa, teen rentoutumisharjoituksia ja asioita joista nautin, vietän aikaani sellaisten seurassa, jotka arvostavat ja välittävät minusta.

Ja mikä tärkeintä. Kun tuntuu paskalta tai vituttaa, niin en kiellä sitä ja lisää jännitystä kehooni, mikä lisää kipua. Vaan antaudun tunteelle sen verran kun uskallan tai puran sen eri tavoin ulos.

Sillä pärjää jo aika pitkälle.

Ja saa nähdä mitä se heinäkuun kuntoutus tuo mukanaan :)

Suojattu: Tässä minä nyt olen.

12.5.2015 kehitys, Yleinen

Tämä sisältö on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi näyttääksesi sisällön:

Päivän olotila kuvana

4.5.2015 Yleinen

kroonista kipuaKroonisen kivun oireita: painon vaihtelu, unihäiriöt, väsymys ja keskittymisvaikeudet.

Tuntuu, että jo päivän aikana kehon olemus muuttuu turvotuksen myötä. Välillä hame tuntuu liian tiukalta, kun taas välillä, kesken päivän, se meinaa tippua. Tänään turposi jalat niin, että kengät puristivat sietämättömällä tavalla.

Unihäiriöt ovat vaivanneet, kun opiskellessa ei pysy silmät auki ja yöllä ei saa unta.

Väsymys näkyy siinä, etten saa mitään tehtyä. Kouluun pääsin ja koiran saan hoidettua, onneksi sillä pääsee jo pitkälle. Mutta muutama koulutyö painaa mieltä, samoin kuin sekainen koti.

Keskittymiskyky on on ollut todella alhaista. Onneksi koulussa kaverit auttavat pysymään kärryillä ja kotona koira kiipeää syliin tuomaan läheisyyttä, kun on niin levoton olo, ettei pysty olemaan paikoillaan, mutta ei keskittymäänkään mihinkään.

Todentotta, kuva kuvastaa tätä(kin) päivää todella hyvin.

Pääsiäinen

5.4.2015 Yleinen

rakkaudestaOnpas ollut ihana pääsiäinen!

Olen päässyt mukaan järjestötoimintaan HLBTIQ-koulutuksen myötä ja se on tuonut elämääni paitsi ihanaa järjestötoimintaa, ystäviä. Olen melkein koko elämäni ollut aina jossain järjestössä aktiivinen, mutta en ole osannut asettaa rajoja, vaan tehnyt aina liikaa ja lopulta uupunut. Tämä koulutus avasi mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä tärkeänä pitämäni asian parissa omien voimien mukaan. Sitä voi tehdä kerran viikossa, kuukaudessa tai vaikka vuodessa, eikä se haittaa ketään. Järjestön kautta saa tukea, lisäkoulutuksia ja ennen kaikkea, näitä ystäviä. Olin alkuviikosta tapaamisessa ja heti minua tuli halaamaan kurssilta tutut kaverit, jotka kertoivat juuri miettineen minun kuulumisia ja olenko tulossa. Koen löytäneeni taas paikan, jossa olen ”kotona”.

Nämä uudet ja myös vähän vähemmän uudet ystävät ovat todella saaneet minut taas herkille tunnelmille, niin ihania he ovat. Torstain lepopäivän jälkeen meinasin viettää perjantain yksin kotona, kun uusi ystäväni koulutuksesta soitti ja ehdotti yhteistä koirapuistoilua. Sateisesta, koleasta ilmasta huolimatta olimme useamman tunnin koirapuistossa ja vain juttelimme huomaamatta ajankulua. Koirat leikkivät keskenään ja meillä oli hauskaa. Tulin niin iloiseksi, että olen löytänyt ystävän, joka asuu ihan lähelläni ja jolla on vielä koirat, jotka tulevat koirani kanssa toimeen noin hyvin. Eilen aamulla olin niin jumissa ja kipuinen, että laitoin ystävälleni viesitä, etten jaksa lähteä tekemään koulutehtäviä minnekään. Takaisin tuli viesti ”Olen siellä tunnin päästä” hymiöllä varustettuna. Kaveri reissasi luokseni ja meillä oli ihana iltapäivä, vaikka teimmekin ikävää koulutyötä.

Iltaa kohden kipu onneksi helpotti, kun sain nukuttua päiväunet ja lääkitsin itseni kunnolla. Tämä uusi ystäväni oli nimittäin saanut minut houkuteltua lähtemään kanssaan ensin järjestön nuorteniltaan ohjaamaan ja sen jälkeen ystävälleen, mistä suuntaisimme homoklubille. Kipupotilaan ulos lähteminen ei ole mikään helpoin operaatio, vaan vaatii valmistautumista: varastoon nukkumista, lepoa, toimettomuutta ja kunnon lääkkeitä. Itse otin kunnon kombon päivän ja illan aikana: arcoxiaa kaksi tablettia ja parasetamolia maksimit. Onneksi tämä ystävä tietää sairaudestani ja ottaa sen ymmärtäväisesti, huolehtii, mutta ei sääli tai holhoa.

size of heartNuortenilta oli mielenkiintoinen kokemus ja tapasin uuden järjestön työntekijän, joka oli todella mukava ja ehdotti taas uusia tapoja tulla mukaan toimintaan. Tunsin itseni niin tervetulleeksi ja mukavaksi tässä seurassa. Jatkoimme illan loputtua ystäväni ystävälle, mikä jännitti minua etukäteen hieman. Jännitys oli ihan turhaa, sillä tämä uusi ihminen oli todella mukava ja meillä oli kolmisteen todella hauskaa. Olin pukeutunut mustaan hameeseen ja toppiin, joka paljasti avonaisesti selän ja käsivarret. Iloitsin uuden tatuointini näkymisestä ja sain kuulla olevani ”kaunis ja itsevarman näköinen nainen”, mistä tuli todella ihana olo. Tunsin itseni sellaiseksi, vaikka kehoni ei ole terve, eikä toimi haluamallani tavalla. Olin silti onnellinen ja se näkyi ulospäin. Se on tärkeintä.

Ilta homoklubilla oli huippu. Nämä ihmiset ovat niin saman henkisiä kuin minä, tuntui, että olisimme tunteneet jo pitkään. Ja tunne oli kuulemma yhteinen. Nautin siitä, että he myös uskaltavat sanoa suoraan, että pitävät minusta ja ovat iloisia ystävystymisestämme. Tanssimme tuntikausia, joimme vaaleanpunaisia drinkkejä ja nauroimme. Minulla oli todella hauskaa ja tunsin oloni hyväksi. En terveeksi, vaan lääkityksi, mutta se ei estänyt oloani tuntumasta hyvältä.

Kun kävelimme käsi kädessä kohti yhteistä yöbussia (mikä on luksusta, matkustaa samalla bussilla kotiin) ja kerroimme elämästämme, erilaisista kokemuksista. Tunsin sielujen ystävyyttä ja olin onnellinen.

Olen niin kiitollinen, että olen saanut elämääni näin ihania, omanlaisia ihmisiä ja ystäviä. Kuten tämä uusi ystävänikin totesi ”Kun olet oma itsesi, tapaat omanlaisia, ihania ihmisiä, etkä ole yksin”.

sydänIhanaa pääsiäisen jatkoa kaikille, olkaa omia itseänne ja nauttikaa niin paljon kuin mahdollista!

Onnellisuuden päivä

20.3.2015 Yleinen

metsäTänään vietetään YK:n onnellisuuden päivää.

Kuulin tästä aamulla, kun aloitin hitaan aamuni kuuntelemalla radiota. Heräsin suunniteltua aikaisemmin, kun koirani alkoi pussailemaan kasvojani, enkä näin suloiseen herätykseen malttanut olla reagoimatta. Sain siis lisäaikaa vapaapäivääni ja näin ollen hitaan aamun. Makoilin sängyssä ja rapsuttelin koiraa, kävimme ulkona ja söin aamupalaa rauhassa kuunnellen radiota. Kun sitten sain tietää viettäväni onnellisuuden päivää, tajusin tekeväni sitä juuri oikein, onnellisesti onnellisessa hetkessä onnellisena.

Koska onni löytyy, kun hetkeksi pysähtyy ja näkee pienetkin asiat. Jos koko ajan kiirehtii vain kohti isompia tavoitteita ja hienompia asioita, ei huomaa jäädä nauttimaan onnellisuudesta, joka jo on olemassa.

20150320_152045_resizedVaikka kyllähän sitä tietenkin isommistakin tavoitteista saa haaveilla, kun ei vaan unohda pienempiä.

Itsekin ”saavutin” yhden isomman tavoitteen tänään. Sain sen haluamani kukka-tatuoinnin! Käytin ne ”ylimääräiset” rahat, mistä jo aiemmin täällä puhuin, nyt tähän tatuointiin – eikä kyllä kaduta. Sain juuri sellaisen kuvan kun halusin, eikä hintakaan ollut lähelläkään sitä, mitä se liikkeissä yleensä maksaa. Tatuoitsija yli 7 vuoden kokemuksella teki kahdessa ja puolessa tunnissa kuvan, jonka itse piirsi toiveitteni mukaisesti. Ystäväni oli mukana pitämässä kädestä kiinni ja muutaman kerran se olikin tarpeen. Tavallaan pidän tatuoimisesta tulevasta kivusta, sillä sen syyn ja keston tietää, sekä se vie huomion muusta kivusta pois. Kierukan laittamisesta on vieläkin sen verran kipua lääkkeistä huolimatta, että oli mukava keskittyä toisenlaiseen kipuun. Kuitenkin aina on muutama kohta, milloin sattuu enemmän ja silloin puristin ystäväni kädestä. Varsinkin loppuvaiheen värittäminen jo käsitellyille alueille oli aika kirpaisevaa, mutta lopputuloksen vuoksi kestin sen ihan mielelläni.

Nyt on sitten pysyvästi iholla kukkasia, orvokkeja. En halunnut ruusuja tai liljoja, en edes pioneja, vaikka niistä pidän, sillä ne ovat niin yleisiä aiheita tatuoinneissa. Orvokit ovat kukkia, joita harva jää ihailemaan. Mutta kun niitä jää ihailemaan, huomaa kuinka kauniita ne ovat. Ja sinnikkäitä, ne kestävät vaikka minkälaista säätä ja säilyttävät herkän kauneutensa. Ne symboloivat mietteliäisyyttä, ajatuksia, muistoja ja rakkautta. Itselleni henkilökohtaisesti ne symboloivat voimaa ja rohkeutta, kykyä selvitä vaikeista asioista. Olen vaikeinakin aikoina löytänyt iloa ja onnea, onnellisuutta orvokeista, kukista, kasveista ja luonnosta.

Löytyy tatuoinnin aiheeseen vielä yksi syy. Ensimmäinen lapsuuden muistoni on maalta, kun punaiset saappaat jalassa kastelen pienellä kastelukannulla omaa orvokkipenkkiä ja laulan niille ”orvokkini tummasilmä”-laulua. Kun ajattelen orvokkeja, tulee tämä muisto mieleeni ja ajattelen, kuinka pitkälle olen siitä hetkestä päässyt. Kuinka paljon olenkaan kasvanut ja kokenut, ja kuinka paljon olen silti samanlainen kuin se pieni omaa orvokkipenkkiään kasteleva pikkulapsi.

lapsiTosin, älä anna kuvan hämätä.

Nykyisestä naisellisesta tyylistäni huolimatta olin pienenä lapsena kaikkea muuta kuin tyypillisesti puettu suloinen pikkutyttö. Vaalea tukkani (sitten kun se viimeinen kasvoi) oli takussa kuin menninkäisellä, koska en halunnut sitä harjattavan. En suostunut pitämään hattua saati mitään hiuskoristeita. Mekoista oli turha äidin edes haaveilla, sillä vaatteiden tärkein ominaisuus oli helposti puettavuus: mitä nopeammin vaatteet sai päälle, sen nopeammin pääsi myös ulos tutkimaan luontoa ja leikkimään. Olin todellinen luonnonlapsi, joka eli mielikuvitusmaailman saduissa ja keskitti huomionsa luontoon sekä tietenkin eläimiin, omaan koiraan.

Älä siis anna ulkokuoreni hämätä – sisälläni asuu vieläkin tämä villi menninkäistyttö, luonnonlapsi.

Ja minä pidän siitä.

Hyvää naistenpäivää…

8.3.2015 Yleinen

…kaikille naisille ja naiseuden kokemuksen omaaville ihmisille!

nainenOllaan kauniita.

Sateenkaarilipusta päähän

8.3.2015 Yleinen

sateenkaariTämän viikonlopun aikana olen todella heittäytynyt omien mukavuusalueitteni ulkopuolelle!

Perjantaina olin niin väsynyt ja minulla oli niin kovat kivut, että päätin skipata koulupäivän. Nukuin pitkään ja vietin aikaa koirani kanssa, minkä jälkeen lähdin näkemään kipulääkkeiden voimalla ystävääni. Kävimme syömässä nepalilaisessa ja vietimme mukavan päivän. Olin kuitenkin kotiin päästyäni väsynyt ja kivut olivat taas painamassa mieltä alas. Pelkäsin nimittäin, etten pääsisi seuraavana päivänä koulutukseen, johon olin ilmoittautunut!

Olin nimittäin viikkoa aikaisemmin bongannut koulutuksen, jossa perehdytään HLBTIQ-yhteisöön (homot, lesbot, biseksuaalit, trans-ihmiset, intersukupuoliset ja quuerihmiset) liittyvään tietoon sekä erityiskysymyksiin ja sen tiedon soveltamisesta jos kouluttaa muita asiaan liittyen. Koulussa on ollut sen verran puuduttavaa opetusta viime aikoina, että ajattelin hieman itse aktivoitua. Jos hankin myös oma-aloitteisesti koulutusta, voi tulevaisuudessa unelmatyöpaikan löytäminen olla helpompaa tai ainakin niillä voi erottautua joukosta. Aloin katselemaan erilaisia koulutuksia elämänalueilta, jotka koskettavat omaa elämääni ja näin päädyin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita koskevaan koulutukseen.

Onneksi kipu kaikkosi yöllä, kun koirani tuli taas lämmittämään kipeää alaselkääni ja sain levättyä. Aamulla olin reippaana lähdössä kurssille, vaikka täytyy sanoa, että minua todella jännitti. Koko päivä uusien ihmisten kanssa koulutuksessa, ehdin hetken verran jo bussissa käydä päässäni läpi mahdollisia kauhukuvia. Sitten päätin vain luottaa, että asiat menevät parhain päin – rakkaudellisesti.

sateenkaari2Ja niinhän se meni.

Koulutuksessa meitä osallistujia oli todellinen sateenkaaren kirjo ja fiilis oli ihan huippu. Yhteinen asia kokosi saman henkisiä ja samantyyppisiä ihmisiä yhteen, milloin todelliset kohtaamiset mahdollistuivat. Heti tänä ensimmäisenä päivänä löysin kavereita, joiden kanssa tulin todella hyvin toimeen ja joiden kanssa aion pysyä yhteydessä. Päivä hujahti niin nopeasti ohi, vaikka meillä oli ”tylsä” osuus, kun käsittelimme terminologiaa ja teoriaa. Lähdin iloisilla mielin kotiin, odottaen jo seuraavaa koulutuspäivää.

Mutta vielä oli edessä toinen oman mukavuusalueen haastaminen. Treffit.

Aiemmilla treffeillä en kokenut olevani valmis deittailemaan, mutta nyt päätin kokeilla näitä sokkotreffejä. Tosin sokkous hävisi aika nopeasti, kun tajusimme tietävämme toisemme entuudestaan. Pienet on piirit, mutta tämä oli positiivinen yllätys. Nautimme siis toistemme seurasta ja todella mukavasta illasta hyvin mielin. Huomasin muuttuneeni, sillä vielä vuosikin sitten olisin ehkä kiinnostunut hänestä muutenkin kuin kaverillisesti, mutta nyt sen kummemmat tunteet eivät ainakaan näin äkkisältään roihahtaneet. Arvostan pehmeitä arvoja ja käytännönläheisyyttä, rauhallisuutta ja pehmeyttä. Tämä nainen on taas arvoiltaan hieman kovempi ja huomasin muitakin eroja, jotka veivät tunteet kaveriasteelle. Mutta se ei estänyt minua nauttimasta hänen seurastaan ja minulla oli todella hauska ilta. Päädyimme vielä lasilliselle treffejen jälkeen erääseen homobaariin, jossa en ollut aiemmin käynyt. Oli todella hauskaa olla pitkästä aikaa homobaarissa ja nauttia sen tunnelmasta vapaasti.

Vähäisistä yöunista huolimatta lähdin tänäänkin onnellisena koulutukseen, missä oli jo todella kotoisa ja rento olo tuttujen ihmisten ollessa vastassa. Olin edeltävänä päivänä ollut aika räväkkä, mikä yllätti minut itsenikin. Kun koulutuksessa tuli sellaisia asioita käsittelyyn, joihin suhtaudun intohimoisesti, olin todella kärkkäästi kertomassa asiasta ja keskustelemassa. Ensin säikähdin, että apua nyt olin liian kärkäs, mutta sain huomata, että se päin vastoin sai monet arvostamaan minua enemmän. Sain paljon positiivista palautetta rohkeudestani ja kommenteistani, mistä jatkoimme keskustelua vielä toisena päivänä. Sain olla oma, välillä kärkäskin oma itseni ja tulin hyväksytyksi.

Haikein fiiliksin lopetimme koulutuksen, mutta muutaman ihmisen kanssa oli niin mahtava kohtaaminen, että uskon meidän olevan yhteydessä. Vaihdoimme yhteystietoja ja sovimme jo tapaamisia.

sateenkaari3Koko viikonloppu oli todella voimaannuttava!

Sain olla oma itseni ja vahvistusta kokemukselleni siitä, että olen juuri hyvä näin. Seksuaalinen suuntautumiseni on vain yksi osa minua, yksi ominaisuus. Samoin kuin muidenkin kokemukset sukupuolesta tai seksuaalisuuden suuntautumisesta. Sain taas ihmisten tarinoiden kautta muistutuksen kuinka monenlaiseen lokeroon meitä on ja kuinka niitä lokeroita on välillä myös hyvä rikkoa – niin seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen kokemuksesta, kehonkuvasta, kauneusihanteista ja moninaisuudesta ylipäätään. Tapasin ihania ihmisiä, joiden kanssa oli erittäin syvällisiä ja koskettavia keskusteluja.

Treffeillä olin aivan oma itseni ja koin itseni viehättävästi. Koin olevani haluttu ja hyvää seuraa, mutta kuuntelin myös itseäni. Sain huomata kasvaneeni, elämänkokemuksen kasvattaneen minua ja muokanneen arvojani. Nautin hyvästä illasta ilman sen ihmeellisimpiä paineita.

Nyt on sellainen olo kuin minua olisi kopautettu sateenkaarilipulla päähän! Muistutettu minua rakkauden moninaisuudesta ja rakkauden mahdollisuudesta elämässäni myös kumppanuuden kautta, vaikka se ei nyt tuntuisi ajankohtaiselta. Nautin omasta elämästäni ja annan rakkauden kukkia eri muodoissaan elämässäni!

Tsemppiä

6.2.2015 Yleinen

fatOlen ollut aika rikki siitä miten kehoni on muuttunut ja en ole itse voinut vaikuttaa siihen.

Sain keskiviikkona tilanteeseen parasta lääkettä.

Eräs ystävä, johon olen tutustunut syksyllä, tuli luokseni iltateelle. Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja olin jo ikävöinyt hänen seuraansa. Hän on ihanaa seuraa, sillä hän on niin vahvasti oma itsensä ja pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään erilaisilla, luovilla tavoilla. Meillä on helppoa yhdessä ja meistä tuli nopeasti ystäviä, jotka jakavat vaikeitakin asioita keskenään ja voivat luottaa toisiinsa.

Avauduin siis hänellekin tästä sairauden aiheuttamasta ahdingosta, kun oma keho muuttuu ja itse ei voi vaikuttaa. Puhuin ulkonäköpaineista ja muutoksesta. Näytin vanhoja kuvia itsestäni, joita olin löytänyt. Kerroin, että olen hämmentynyt ja surullinen.

Ystäväni ensireaktio oli hämmästys, ”En ollut ajatellut, että olisi tyytymätön kehoosi tai ulkonäköösi, sinähän olet upea!”. Hänelle kriiseilyni tuli yllätyksenä. Hän ymmärsi sen lähtökohdat, miten sairaus vaikuttaa minuun, mutta ihmetteli silti suhtautumistani. ”Kuule, sinun pitää kantaa kurvisi ylpeydellä! Pehmeys ja kurvit vain tekevät sinusta kauniimman ja persoonallisemman. Näissä kuvissa, jossa olet pari vuotta sitten, näytät kyllä nätiltä, mutta hyvin samanlaiselta kuin monet muut. Nyt sinä olet kaunis. Sinulla on oma, naisellinen tyyli ja upea luonne. Olet voimakkain ja vahvin ihminen, jonka tiedän, olet selvinnyt ja jatkuvasti selviydyt päivittäin isoista haasteista. Rankka lapsuus, vaikeat perhe- ja sukulaissuhteet, sairaus… Ja silti olet mielettömän herkkä, ihana, kiltti ja huomaavainen. Sinä olet upea ja tiedän monia, jotka rakastaisivat noin naisellista kroppaa. Kanna kurvisi nyt vain ylpeästi!”

Sain sellaisen rakkaudellisen, spontaanin puheen, että en voinut kuin liikuttua. Tämä ihminen on tutustunut minuun, kun olen ollut sairauden runtelema, enkä itseni mielestä parhaimmillani. Hän näki minut, aidon minun ja jopa sen, mitä en itse ole osannut nähdä. Tämän, koskettavan ja spontaanin puheen jälkeen tuntui, että niinhän asiat on. Minä olen tässä kehossa ja olemme käyneet paljon asioita yhdessä läpi, myös hyvin vaikeita asioita. Kehoni on kaunis jo vain sen takia. En ehkä näytä samalta kuin ennen, en ole saman kokoinen ja olen muutenkin muuttunut. Se ei kuitenkaan tee minusta yhtään vähemmän kaunista tai hyvää. Olen erilainen, mutta kaunis. Olen omalla, aidolla tavalla kaunis. En saa vähätellä itseäni tai ulkonäköäni, vaan minun pitää nähdä se muutos mikä minussa on tapahtunut ja että muutos ei ole pahasta.

kaunisKeskustelimme tatuointini ja kriiseilyni innoittamana rakkauden ja pelon teemoista. Puhuimme minun uskomisesta universaaliin rakkauteen ja hän kysyi, ajattelenko sitten että on olemassa myös jokin paha. Mielestäni meille on annettu vapaa tahto ja sen takia ihmiset voivat valita rakkauden sijasta pelon, milloin he voivat toimia rakkaudettomasti. Tämän takia maailmassa on myös pahoja asioita, ne juontavat pelokkaiden ihmisten pelosta. Koska loppujen lopuksi melkein minkä tahansa päätöksen voi johtaa perimmäiseen kysymykseen, valitakko rakkaus vai pelko. Luotanko, että olen rakastettava ja asiat järjestyvät, vai pelkäänkö etten kelpaa enkä pärjää. Kysymys on yllättävän vaikea, itse  saan päivittäin taistella sen kanssa ja sen takia minulla onkin konkreettiset muistutukset valinnasta: tatuoinnit ranteessani.

Joskus tarvitsee kuitenkin vähän ulkopuolisten apua ja tsemppiä. Olen kiitollinen siitä, että minulla on näin ihania ystäviä ympärilläni, jotka palauttavat minut maan pinnalle omista peloistani ja epäilyksistäni.

size

Love / No Fear

3.2.2015 Yleinen

tattoo-koneKuvasta voi jo päätellä, minkälaista aktiviteettia on taas harjoitettu.

Kyllä, nyt on jälleen uusi kuva iholla. Tai no, uudet kuvat. Kaksihan niitä tuli, molempiin ranteisiin yksi. Ajatus on kytenyt minussa jo kauan ja paikka tatuoinneille on ollut myös tiedossa. Olen alkanut ihailemaan ja haluamaan tatuointeja 11-vuotiaana, minkä jälkeen ideoita on tullut (ja mennyt, onneksi) paljon. Ajan kanssa tärkeimmät ovat hahmottuneet ja kun sen ensimmäisen nalle-tatuoinnin uskalsin ottaa, oli kynnys seuraavaan alhaisempi. Oikeastaan ajoitukseen vaikutti eniten rahoituksen onnistuminen: sain joululahjaksi rahaa yhteensä juuri sen verran mitä arvioin tämän tatuoinnin maksavan. Suljin rahat kirjekuoreen ja päätin, etten käytä rahaa muuhun.

Vasemmassa ranteessa lukee nyt ”Love” ja oikeassa ”No Fear”.

Ne ovat sellaiset elämänarvot, joiden mukaan haluan elää. Ne muistuttavat ranteissa myös siitä, että mihin pitää luottaa elämässä. Vaikka olisi vaikeaa ja pelottaisi, pitää muistaa luottaa rakkauteen. Rakkautta tulee monessa muodossa ja monissa pienissä asioissa.

Tatuointi kertoo myös syvemmästä, henkilökohtaisesta uskostani universaaliin rakkauteen. Uskon, että kaiken takana on universaali rakkaus, jota myös ilmennetään erilaisissa uskonnoissa eri nimillä. Tämä universaali rakkaus ilmenee päivittäin eri tavoin, mutta sen näkeminen ja siihen luottaminen vaatii sitä, että siihen alkaa uskoa ja herää oman navan ympärillä pyörimisestä. Mutta mitä enemmän siihen alkaa uskoa, sitä enemmän sitä näkee ja sitä helpompi siihen on luottaa. Tämän rakkauden vastakohta on pelko ja jokainen ihminen valitsee päivittäin kumpaan uskoo. Kun olen valinnut uskoa rakkauteen, itselleni on sattunut niin ihmeellisiä, rakkaudellisia asioita, joita ei voi edes aina järjellä selittää…

20150203_131036_resizedTämä tatuoitsija oli eri kuin viime kerralla ja eron huomasi. Hänen käsialansa ja työtapansa olivat erilaisia, pidin näistä paljon enemmän. Aikaa oli varattu kunnolla ja kaikki suunniteltiin huolellisesti. Myös puhtaus ja hygienia olivat huipputasoa. Tälläkin kerralla kipu oli siedettävää, sillä sen lopputuloksen ja -ajan tietää, jopa paljon vähäisempää kuin viimeksi. Ranteessa hermot ovat todella pinnassa, mikä näkyi aivan holtittomana tärinänä sormissa, kun töitä tehtiin hermon päällä. Tatuoitsijakin ihmetteli, että tämä asiakas vaan nauraa, mutta se tuntui tosi hassulta. Lähinnä meni siis nauraessa näiden tekeminen.

Suunnitelmia tehdessä ja siirtokuvia asetellessa tatuoitsija muutaman kerran ihmetteli kaartuvia ranteitani. Yllä olevasta kuvasta ei kunnolla näe, mutta ranteeni ja käteni kaartuvat kummallisesti. Asettelu kuitenkin saatiin osumaan kohdilleen ja olen erittäin tyytyväinen jälkeen. Istuimme näinkin pienen työn takia ystäväni kanssa liikkeessä puolitoista tuntia, kun samalla juteltiin tekijän kanssa tulevista projekteista ja erilaisista tatuoinneista. Rento ja hyvä fiilis jäi siis tästä projektista.

En tiedä mistä ihmeestä keksin rahat seuraavaan projektiini, jonka haluaisin toteuttaa iholleni. Se on myös merkityksellinen kuva itselleni, mutta tällä kerralla hieman isompi ja siis se tulee näkymään myös hinnassa. En malttaisi odottaa, mutta katsotaan nyt miten asiat etenee…