Selaat arkistoa kohteelle KEF.

Iskänä olemista

26.12.2016 Yleinen

Tässä kun vietettiin ensimmäistä joulua iskänä niin ehkä siitä jo voi hieman avautuakin.

Minun kohdalla ei voi hirveästi kertoa, kun aika sivusta seuraava olen ollut vaikka mitä nyt välillä vaippaa vaihdan.

Hieman kertomusta lauantailta vaippaa vaihtaessa:  Peban kun sain pestyä ja aseteltua Linnean takaisin alustalle niin uutta kusta alkaa jo tulemaan ja siinä sitten hamuilet hädissään uutta vaippaa ja kappas lyötkin käden suoraan vanhan vaipan paskaan :D

Onneksi ei nyt ihan näin paha mutta kuitenniin.

kivaahan se on seurailla ja ostella kaikkea järkevää lapselle.

Tässä Linnea sovittamassa uutta Tiikeri pukua :) vähän iso se on vielä, mutta kovaa se kyllä kasvaakin.

Joulu vietettiin Haminassa/Kotkassa.

Ei ollut ainakaan ruuasta pulaa pikemminkin allekirjoittanut ei jaksanut syödä enempää.

On sillä Korvatunturin valkoparralla ollut taas kantamista, että on saanut kaikki lahjat vietyä, kun meillekin tuli useita paketteja.

Kotiteatteri saa vihdoin vähän jatkoa kun KEF:n takakaiuttimet tulee jatkoksi.

Tarkoitus olisi saada kaiuttimet sekä vitriinit seinään kiinni, mutta oikein tuo oma taito ei taida riittää. En oikein tiedä pitäisikö vitriinit ensin pultata toisiinsa kiinni ja sen jälkeen seinään vai ensin seinään joku levy/lauta mihin sitten pultattaisiin vitriinit kiinni?

Kaiuttimet saan kyllä seinälle kun tiedän vain missä kohtaa koolaukset menee.

 

Pakko oli ottaa Katan vaasista vai mikä toi on kuva kun oli niin hieno ja sopii hyvin sisustukseen.

 

 

Eteiseen tuli tuollainen penkki, joka tosin ei kestä sitten yli 100kg eli navetassa punnittavat eivät sitten siihen istu tai kyllähän minä tiedän että paskaksihan sen joku vielä vetää.

loppuun Linnea Elisabeth Maria Kiviharju ja muutama kummi ja sukulainen ja perhetuttu :)