Selaat arkistoa kohteelle kasvukivut.

Rv 15

12.11.2015 Yleinen

Niin ne nämä viikot vaihtuu. Nyt alkaa olla melko ahdistavat viikot menossa, mutta täytyy vaan koittaa ajatella kaikkea muuta kuin sitä mitä viimeksi tapahtui. Tällä viikolla on muutamana päivänä ollu melkoisia kasvukipuja. Sitä kipua on vaikea kuvailla. Eihän se mitenkään kovaa ole, mutta onhan se vähän häijyn tuntuista kun yhtäkkiä tuntuu alapäässä semmonen pistelevä kipu joka säteilee nivusiin ja reisiin. Onneksi se helpottaa eikä siitä tarvitse kärsiä koko päivää. Tosin täytyy olla niistäkin tuntemuksista onnellinen eikä valittaa. <3 Eikös se vaan tarkoita sitä, että Pulla raivaa itselleen tilaa kasvaa. <3 Muuten vointi on edelleen melko väsynyt. Juuri tuossa heräsin sohvalta, kun olin siihen nukahtanu. :) Mutta onneks nukkuminen on ihan kivaa. Ootan kyllä jo ihan innoissani millonkas mahtaisi tuntua pienen ensimmäiset liikkeet. Ei kai siihen enää kovin kauaa mene… Ens viikolla onneks neuvola ja pääsee kuuntelemaan sydänääniä. <3

Nyt on selvitty tästä kouluviikostakin. Tämä taisi olla tämän syksyn viimeinen suht täysi kouluviikko. Ens viikolla on koulua vaan yhtenäpäivänä. No, ehdinpä keskittyä tentteihin. Hain nyt yhteen työharjoitteluun heti vuoden vaihteen jälkeen. Se ois ikääntyvien harjoittelu. Laitoin opettajalle kyllä sähköpostia tilanteestani ja siitä, että en tiedä miten sen harjoittelun kanssa käy. Puolisoni tyrmäsi heti koko harjoitteluideani. Minun ei pitäisi kuulemma mennä harjoitteluun. Olen itse kahden vaiheilla. Toisaalta tekisi mieli mennä tekemään edes tuo harjoittelu pois alta, mutta toisaalta en halua ottaa mitään riskiä sen suhteen että jotain voisi käydä.Ikääntyvien parissa ei kuitenkaan voi välttyä siltä, että siellä ei joutuisi nostamaan tai tekemään mitään fyysisiä juttuja. No, täytynee jutella asiasta neuvolantädin kanssa ensi viikolla, kun harjoittelupaikka pitää perua sitten jo ennen joulua ja sitten joudumme keksimään minulle 10viikon ajalle jotain muita opiskelujuttuja kun muut ovat harjoittelussa. Eli voi tulla sitten aika iisi kevät tuon koulun suhteen, mutta ehdinpä sitten valmistautua vauvan tuloon. :)

Mun omalta luokalta ei kukaan tiedä raskaudesta. Siltä mun ekalta luokalta tietää pari kaveria. Ja nyt just mietin, että eihän me mun oman luokan kanssa enää sitten oikein nähdäkään ennen huhtikuun alkua. Voi siis olla monelle yllätys jos lyllerrän paikalle ison mahan kanssa. :D No, toisaalta ei pitäisi vielä miettiä niin pitkälle.  Kunhan nyt ensin selvitään tästä raskausviikosta ja ensi viikon neuvolakäynnistä jne. Välillä vaan tuntuu, että ajatukset ja toiveet juoksee tulevaisuuteen.

Ai niin, sain tässä hetki sitten ihanan tarjouksen Sateenkaariperheiltä. He pyysivät minua heidän syyskokoukseen kertomaan blogistani. Olin kovin yllättynyt tästä pyynnöstä. Se oli suuri kunnia. Mutta pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että en ole vielä valmis puhumaan asiasta omilla kasvoillani. Ehkä jos tilanne olisi ollut toinen ja asiat eivät olisi enää niin tuoreina mielessä niin olisin varmasti lähtenyt mukaan. :) Mutta oli jotenkin hienoa, että blogini noteerattiin tällaisessakin paikassa kuin Sateenkaariperheet. Kiitos siitä! <3

Tällaista tänne tällä viikolla. Huomenna aion lepäillä ja lauantaina lähdemme perinteiselle retkelle Tampereen kädentaitomessuille. Oi, se on vaan syksyn odotetuin tapahtuma meidän perheessä. <3 Saa nähdä mitä kivaa sieltä taas löytää. Ihanaa loppuviikkoa teille bloginilukijat!