Selaat arkistoa kohteelle käsitreeni.

Hemmetin Hello Kitty

20.1.2016 Yleinen

Hihi, en mä ole sittenkään ainoa, joka kauhistelee sitä ähkimistä salilla! Äsken satuin samaan aikaan erään tuttuni kanssa salille ja hän oli joskus lukenut face-päivitykseni kyseisestä henkilöstä ja tuumasi tavanneensa tod näk samaisen tyypin. Oli ilmeisesti ollut yhtä vaivautunut tunnelma hänelläkin :D .

Tiedättekö muuten sen tunteen, kun haluat jotain aivan uskomattoman paljon? Voisit tehdä melkein mitä vain saadaksesti juuri sen, mitä haluat. Ujohkon varovasti sitten lähestyt tätä asiaa, eihän sitä nyt passaa hosua minkään uuden hankinnan kanssa. Teet lopulta päätöksen tehdä asian eteen ja sitten saapuu ilmoitus, että sinulle on paketti. Kipin kapin hakemaan uusi, mahtava, uskomattoman ihana, niin epämiellyttävä kuosinen kesämekkoni, että se oli pakko saada! Silmät kiiluen avasin odottavan hermostuksen vallassa pussin mekon ympäriltä ja tadaa, siinä se nyt on! No…… niinhän se oli. Heti mietin, että ei……. Eiiiiiiiii!!!!!! No, kokeilen kuitenkin sitä päälleni ja eihän se siitä miksikään muuttunut. SE OLI AIVAN LIIAN LYHYT!! Tarkistin hädissäni vielä kuvastosta, että olihan se varmasti sellainen, kun muistin; kyllä, sen piti olla juuri polven yläpuolelle, sellainen fiftarimekko. No, minun päälläni se peitti juuri ja juuri haarukset, ylettyi yläreiteen ja selkään jäi repun kokoinen pussi. Eikä tähän ole nyt heitetty piiruakaan liiottelua, ikävä kyllä. Muistinko muuten mainita jo takana olevan aika kookkaan halkion? Pikkarit vilkkuen kesää kohti!

Niinhän siinä yleensä käy. Jotain kun haluat oikein kovasti ja lopulta sen saat, niin ei se enää tunnukaan miltään. Olin kehittänyt tässä puolen vuoden aikana tästä mekosta itselleni suorastaan pakkomielteen. Se oli se mun kesäkunnon tavotemekko. Kesäkuntoni on siis mennyttä..  Olen mielestäni kohdannut suurta vääryyttä. Minne voin reklamoida? Sinne siis lähtee mekko takaisin ja minä tyydyn uimarenkaaseen vyötärölläni ensi kesänäkin.

Jäin miettimään tämän jälkeen, että jos tässä nyt pääsisi sattumaan niinkin ihmeellinen juttu, kuin laihtuminen minun kohdallani (veikkaan, että lehmät oppii lentämään ennen sitä), niin olisiko sitä siihenkään tyytyväinen? Tapahtuisiko sen kanssa sama, kuin tämän kyseisen mekon kanssa? Toki tietenkin sillä erotuksella, että nyt laitan heti tämän mekon takaisin, en ole alkuunkaan siihen tyytyväinen (ei kukaan oo oikeesti sen mallinen, mitä se mekko edellyttäisi). Mutta, että JOS minä hieman laihtuisin, ni olisiko sitä ikinä oikeestaan tyytyväinen itseensä? Tällä hetkellä tavote ois sinne 75 kiloon päästä. Oikeestaan se ihanne tavote mulle ois 72, mut oisko sitä siihenkään tyytyväinen? Mutta kertokaa heti, kun jostain saa hankittua sitä itsehillintää!? PLIIIIIIS…..

Tässä jokin aika sitten pompin jo riemusta, kun hello kitty- vaakani näytti sille noustessani lukemaan nipin napin 80 kilon yläreunassa. Olin siis laihtunut ehkä kilon! Ja haistakoon homeen koko hemmetin kilo! Olisi nyt älynnyt edes pysyä poissa, mutta EI! Paskan nakki se hiipi, ei se kyllä varmaan teki täsmähyökkäyksen takaisin kehooni. Mitä tästä opimme? Älä käy vaa’alla, jos oot kerrankin saanut mieleisen (tai edes mieleiseen suuntaan olevan) lukeman. Toppahousutkin piti korjata haaruksista, kun autoon noustessa ne rapsahti rikki.

Mutta lopulta kuitenkin ”ihastelin” äsken itseäni salin pukkarin peilistä (kun kukaan muu ei nähnyt :D) ja olin sen verran hurmiossa, että puin vahigossa paidankin väärin päin päälle. Miten olin tyytyväinen itseeni? Piilarit oli mennyt hieman vinoon silmissä, joten sain sellaisen sopivan sumean kuvan verkkokalvoilleni ja kun nostin salihousujen vyötärön tarpeeksi ylös, että se peitti makkaran vyötäröltä ja väänsin itseni sopivaan kulmaan ja pinkistin mahan sisään, ni johan sitä hyvällä mielikuvituksella ja toiveajattelulla sai huijattua itselleen mielikuvan jokseenkin sen suuntaisesta kropasta, mitä tavoittelee :D :D . Olen siis suht hyvä kuitenkin huijaamaan itseäni.

Ps. Olkapäitä tehdessäni näin jopa lihaksen!

t. PunttiPunkero

 

Kroppa kuin kepillä hakattu

10.2.2015 Yleinen

Tänään on tiistai. Eilen oli mun suosikki jalkapäivä. Täytyy sanoa, että eilen ihan pikkasen nolotti sielä salilla. Maastaveto, tuo mun uusi lempiliike sai aikaan mussa niin voimakkaan huudon, että kyllä se nolotti vaikka salilla saakin huutaa, ähkiä ja puhista. 10×50 tuntui vaan niin hyvältä ja kaksi viimeistä nostoa vei musta kaiken pois ja mun suusta kajahti ähkäisyt oikein komeasti ilmoille. Eilen olin taas sekasalin ainoa nainen oikeastaan koko ajan. Kyllä siinä yksi nainen kävi tekemässä myös omaa jälkapäiväänsä ja hänen kanssaan vaihdoin muutaman sanankin, mutta muuten edustin yksin meitä naisia.

Kyykyissä nostin jo 60kg ja olin kyllä tosi tyytyväinen itseeni. Jalkojen koukistuksessa taas väännän saman 20kg kanssa… se vaan ei nouse. En tiedä miksi, mutta siinä jäätyy liike 6 toiston jälkeen. Harmillista, mutta yritän päästä siitä yli niin etten ajattele sitä liikaa ja yritän ensi kerralla taas toisella tavalla.

Sunnuntaina pidettiin käsipäivä kun perjantain käsipäivä meni ohi. Lopuksi tehtiin vielä vatsoja jotka oli ihan uusia liikkeitä mulle. Mä sanoin jo päivällä aikaisemmin treenarille, että mieti sitten, että ne on sellasia liikkeitä mitä mä pystyn tekemään. Kun on vararengas vyötäröllä niin sen nostaminen ja sen päälle nouseminen on vähän monimutkaisempaa kuin normivartalolla. Kokeileppa itse tehdä vatsalihasliikkeitä pelastusliivit päällä… pikkasen ottaa vastaan. Käsitreenissä ei mitään erikoisempia nousuja, mutta mukavaltahan ne tuntui. Vatsapenkkiin asettuessani jo tiesin ettei tämä toimi, mutta kun kiltisti pyydettiin niin kiltisti menin. Se oli jotenkin tosi huono penkki. Olis pitänyt olla pidemmät jalat, että siinä olisi saanut kunnon asennon… Nousin ylös, kävelin pukkariin ja vessaan, istuin lattialle itkemään.

No lopussa tehtiin ihan mukavia jalkojen nostoja penkinpäässä maaten. Siinä sai ihan hyvän tuntuman vatsoihin ja kyllä tänään tiistaina on tunne että koko kropassa on lihaksia joita on treenattu.

”Eihän sinne salille ole pakko mennä.”

No juu kyllä mä sen tiedän, mutta vaikka mä itken niin ei se sitä tarkoita etten mä halua sinne mennä. Vaikka mua sattuu tai nolottaa niin ei se tarkoita ettenkö halua sinne mennä. Vaikka mä en osaa, en pysty, en jaksa niin ei se tarkoita ettenkö halua. Halua on vaikka kaikkea muuta puuttuukin. Miksei salilla saa näyttää, että on heikko?

Mä ainakin tarviin rakastavat käsivarret mun ympärille ja suudelman mun otsalle ja kuiskauksen mun korvaan, että kaikki on hyvin ja mä rakastan sua. Jonkunhan on muakin rakastettava kun en itse siihen pysty

Kotiin päästyäni tosin riitelin vaimon kanssa ja tsup aukesi pakastimen ovi ja jäätelöpurkki. Silloin kun tuntuu ettei millään ole mitään väliä niin miksi en söisi jäätelöä. Miksi? Ja taas tänään olisi jatkettava ja unohdettava repsahdukset, mutta sielä se takaraivossa kutisee ja muistuttaa itsestään.

.vintique_20150210_084836