Selaat arkistoa kohteelle Kalevala.

Ennen vanhaan

27.2.2016 Yleinen

Kalevalan päivää vietetään sunnuntaina 28.2., jolloin juhlistetaan kansalliseepostamme Kalevalaa ja sen runojen kerääjää Elias Lönnrotia. Kalevalan päivä on myös suomalaisen kulttuurin päivä, joten me eskarilaset olemmekin koko edellisen viikon ajan toimineet kansanperinne- ja Kalevala-teemojen parissa. Ennen vanhaan -jakson aikana tutustuimme mm. hieman siihen, millaista elämä oli Suomessa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Perinneleikit ja -laulut kuuluivat tietenkin myös viikon ohjelmaan. Kalevalan tarinoita kuulimme toiminnallisen tarinapajan myötä.

1.päivä: Aikamatka alkaa

”Souvetaanpas Sorolaan, yli pellon Porolaan.

Porolas on musta lehmä, valkea on vasikka.

Akka alla lypsämässä, ukko vieres’ kyykkimässä.

Minkä akka alta sai, ukko ryntty ryyppäs kaik'”

Aikamatkamme aluksi, johdatteluna aiheeseen, lauloimme ja leikimme yllä olevan Souvetaan Sorolaan laululeikin, jossa soudetaan pareittain perussykkeessä ja leikitään sanojen mukaan.

Seuraavaksi harjoittelimme hieman suomalaisia lasten kansanrunoja. Jokainen pääsi vuorollaan heittämään jättinoppaa ja arpomaan kuudesta runosta yhdessä lausuttavan. Runoja harjoittelimme kaikumenetelmällä, jossa ope luki runoa rivin kerrallaan ja lapset toistivat perässä. Runot oli valittu kahdesta suomalaisen lasten runouden kokoelmateoksesta Kaarina Helakisan Pikku Pegasoksesta ja Suomen lasten runotar -kirjasta. Tässä mukana olleet runot, joista yhden lapset saivat kotiläksynä opetella ulkoa:

”Kis kis kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenranta. Mitä sinne tekemään? Kissanpoikia pesemään”.

”Menin Saksaan, sain saappaat, tulin Ruotsiin, sain rukkaset, tulin Suomeen sain sukat, pesin, parsin ja paikkasin, panin aidalle kuivumaan, varas vei.”

”Kepo, kepo ketunpoika. Jäpö, jäpö jänönpoika. Opo, opo oravanpoika. Hipo, hipo hirvenpoika. Näpö, näpö näädänpoika. Supo, supo sudenpoika. Sipo, sipo siilinpoika.”

”Pikku piimäenkeli, navetassa lenteli, härkäin kanssa tappeli, vasikoita nakkeli.”

”Apina, kapina kiipeli puuhun. Putosi sieltä poliisin suuhun, poliisi luuli makkaraksi ja puraisi palan pois.”

”Kissa istuu ikkunalla, neuloo pientä sukkaa. Elä itke, lapsi kulta, itkus menee hukkaan.”

pikkupegasos suomen-lasten-runotar

Siirryimme ajassa taaksepäin parisataa vuotta – Koiramäen aikaan. Mauri Kunnaksen Koiramäki -teoksista tutustuimme sen hahmoihin ja Koiramäen pihapiiriin. Isännät, emännät, piiat ja rengit olivat 1800-luvun maaseudulla tuttuja hahmoja, jotka seikkailevat myös Koiramäessä yhdessä Killen, Martan ja Ruoti-ukon kanssa. Keskustelimme 1800-luvun elämästä, jossa sähköä ja muovia ei vielä ollut. Saimme pohtia mm. sitä, mitkä leluistamme olisivat voineet olla olemassa myös 200 vuotta sitten.

WEB-kansi_Koiramaki_316px

Koiramäen innoittamina leikimme ja lauloimme Isäntä teki talon piirileikin, joka löytyy Liisa Laaksosen ja Maija Salon Lystiä leikkiä -kirjasta. Alussa piirin keskelle valitaan isäntä, joka laulun sanojen mukaan ottaa itselleen emännän. Emäntä taas valitsee itselleen lapsen jne.

image

Jatkoimme vielä Koiramäen talossa, jossa tehtiin myös paljon puhdetöitä. Sekä Koiramäki -kirjasta että Ylen elävästä arkistosta löytyy aiheeseen liittyvää materiaalia. Pikku Kakkosessa esitetty Koiramäki animaatiosarja kertoo mukavasti 1800-luvun maalaiselämästä nykypäivän lapsille. Löydät sarjan jaksoja täältä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/10/koiramaki

Pohdimme yhdessä varsinkin langan valmistuksen vaiheita. Lampaanvillan karstaamista ja rukilla kehräämistä, jonka johdosta päätimme ryhtyä kehräämään silkkilankaa… Piirileikissä ensin käännytään ympäri oman nimen kohdalla ja lopuksi käännytään takasin ns. oikeinpäin yhtäaikaa.

Kehrätkäämme silkkilankaa, hienompaa kuin hiuskarva.

Liisasta vähän väärällistä, käärällistä, käännä itses ympäri.

Täss’ on vähän väärin tehty, takapuol’ on eteen kääntty.

Kaikista vähän väärällistä, käärällistä, käännä itses ympäri.

Tämän jälkeen jätimme Koiramäen taaksemme ja siirryimme ajassa hieman eteenpäin – 1900-luvun alkuun. Tämän ajan elämää kuvaa Priitu Rovaniemen markkinoilla -kirja, josta luimme Priitun perheestä.

Priitu.kansi

Kirjassa olevan mustavalkoisen valokuvan myötä tutkimme open tuomia vanhoja valokuvia ja perehdyimme hieman valokuvauksen historiaan. Tähän liittyen teimme lyijykynätyön Priitun perheen valokuvasta. Tavoitteena oli käyttää mahdollisimman paljon eri harmaan sävyjä. Tästä ideasta ja materiaalista kiitos openideat -blogille.

image image image

Lopuksi lapset saivat vielä toisen kotitehtävän, jossa jokaisen oli täytettävä oma sukupuu yhdessä vanhempien kanssa. Näin lapset pääsivät tutkimaan myös omaa historiaansa noin reilut sata vuotta taaksepäin.

image

2. päivä: Koulu ennen vanhaan

Aloitimme silloin ennen -teemamme toisen päivän kertaamalla edellisenä päivänä opittuja lasten runoja. Jokainen sai näin vielä lisäharjoitusta, vaikka kyseiset runot olivat olleet myös kotiläksynä. Lapset osasivat runot hienosti! Priitu Rovaniemen markkinoilla -kirjaa jatkoimme eteenpäin. Ope luki ja kertoi omin sanoin, mitä kirjan tekstissä ja kuvissa tapahtui. Priitun mukana pääsimme keskustelemaan mm. 1900-luvun alun koulusta, markkinoista, kahvin valmistuksesta, sirkuksesta ja elokuvista…

Lopuksi palasimme vielä kirjan kohtaan, jossa oli kuva Priitun koulusta ja luokasta. Ope oli lavastanut myös eskarilaisten luokkaan vanhan ajan koulun helmitaulun, karttakepin, opetustaulujen ja maapallon avulla. Roolileikin kautta lasten oli tarkoitus saada kuva entisajan koulun kovasta kurista, ulkoa opettelun tärkeydestä ja hieman erilaisesta opettajan roolista nykypäivään verrattuna.

image

Koulun leikkiminen aloitettiin perinteiseen tapaan virren veisuulla. Niinpä monille tuttu Ystävä sä lapsien kaikun open johdolla upeasti. Tässä kyseinen virsi Tommi Kaleniuksen esittämänä videon kera:

Virren veisuun jälkeen ope kuulusteli läksyn eli tiedossa oli runonlausuntaa. Oppilaat pääsivät vuorotellen luokan eteen lausumaan valitsemansa runon. Yllättäen ”Kis, kis kippurahäntä” oli ylivoimaisesti suosituin esitys… Todella rohkeasti ja varmasti kaikki oppilaat suoriutuivat läksystään ja luokan edessä esiintymisestään.

Puhtaustarkastus ja rangaistukset kuuluivat myös leikkimielisenä sisältönä kouluumme. Siispä ope tarkasti kaikkien sormet, kynnen alustat ja korvantaustat. Entisaikojen rangaistuksista lapset saivat kokeilla nurkassa seisomista. Ope myös uhkaili karttakepillä sormille näpäyttämistä, mikäli työrauha luokassa ei säilynyt. Entisaikojen koulua jatkettiin äidinkielen tunnilla, jonka aluksi ope luki Astrid Lindgrenin iki-ihanaa Eemeliä. Tällä kertaa saimme kuulla Eemeli ja keittokulho -tarinan.

eemeli ja keittokulho

Tarinan jälkeen keskustelimme entisaikojen leikeistä ja leluista, joilla myös Eemeli ja pikku Iida leikkivät. Eemelin ja Iidan tarinan myötä ope antoi meillä vanhan ajan koulu leikin viimeisen tehtävän, joka oli paperinukkejen leikkaaminen. Lapsilla oli mahdollisuus valita joko Eemeli tai Iida paperinukke.

image

3. ja 4. päivä: Työpajat

Seuran kahden päivän ajan toimimme yhdessä ykkösluokkalaisten kanssa kansanperinne- ja Kalevala-aiheisissa työpajoissa, joissa luvassa oli mm. Kalevalan tarinoita, Suomalaisia laulu- ja piirileikkejä ja vanhojen tavaroiden näyttely.

Kalevala

Kansalliseepokseemme tutustuimme Suomen lasten Kalevalan ja Koirien Kalevalan tekstien myötä kuunnellen, keskustellen, laulaen ja leikkien.

suomen_lasten_kalevala-4248609-frntl

  • Mikä on Kalevala?
  • Kuka on koonnut Kalevalan?
  • Ketkä ovat Kalevalan keskeiset henkilöt?
  • Otteita Kalevalan tekstistä

koirien kalevala

Tarinoimme ja kuuntelimme mm. Väinämöisen synnystä ja Hauen leukaluusta valmistetusta kanteleesta. Lauloimme ja soitimme kanteleella ”Kapo, kapo karhunpoika” -laulua. Keksimme yhdessä eri eläimien poikasia, joista jatkoimme monta säkeistöä. Tämän jälkeen aloitimme Sammon takomisen, johon tarvittiin Ilmarista. Jättiläiskuusen ja tuulenpuuskan avulla lennätimme Ilmarisen yhdessä Pohjolaan.

image

Tämän jälkeen etsimme Sampoon tarvittavat ainekset: joutsenen sulan kärki, ohran jyvän, uuden kesän untuvan, maho lehmän maitosen.

Ihmekone Sammon taontaa varten tarvittiin loimuava liekki, joka saatiin aikaan palkeilla… Teimme siis käsistämme palkeet pohkuimme liekkiin voimaa… Viimein saimme ihmekoneen aikaan suola-, jauho- ja rahamyllyn kera. Sitten kokeilimme miten Sampo toimii.

image

Kalevalassa tuli kiista Sammosta, sillä Väinämöinen ei tohtinut luopua ihmekoneesta. Hän päätti varastaa Sammon ja kiistelyn seurauksena Sampo särkyi ja vajosi mereen. Pohdimme vielä lopuksi tuleeko onni todella ihmekoneesta vai mistä saamme iloa ja sisältöä elämään?

image

Askartelimme myös vaka vanhan Väinämöisen naamat. Hattu maalattiin, kasvot piirrettiin ja partaan leikattiin suikaleita sanomalehdestä.

image image

Vanhojen tavaroiden näyttely

Vanhojen tavaroiden näyttelyssä lasten tutkittavaksi ja ihmeteltäväksi oli koottu neljä erilaista kokonaisuutta. Ope esitteli museon näyttelyt aluksi lyhyesti, minkä jälkeen lähdimme suorittamaan pysäkkien tehtäviä pienryhmissä.

Aamukahvin ääressä

Pysäkillä lapset saivat ensin tutustua vanhoihin kahvipannuihin ja -myllyihin. Jokainen pääsi myös jauhamaan myllyllä kahvia. Viimeisenä tehtävänä oli piirtää pannu tai mylly hiilellä tai grafiikkakynällä mallin mukaan.

image image

Leluja

Lapsia kiinnostavat tietenkin vanhat lelut. Tällä pysäkillä lapset saivat ensin tutkia leluja ja halutessaan hieman leikkiä niillä. Sen jälkeen he valmistivat valitsemistaan leluista esittelykortit.

image image

Koulussa

Tähän näyttelyyn oli koottu tavaroita entisajan koulusta. Lapset tutkivat taas esineitä ja saivat kokeilla kirjoittaa oman nimensä vahan ajan kaunokirjoituksella – ei muuten ollut helppoa hommaa!

image

Eriskummallisia esineitä

Näytteillä oli hieman erikoisia vanhoja esineitä, joita lapset pääsivät kokeilemaan ja tutkimaan. Leikkimielisessä tietokilpailussa lapset pääsivät arvaamaan ja päättelemään, mitkä ihmeen kuusi esinettä ope oli näyttelyyn valinnut.

image

Suomalaiset laululeikit

Laululeikkeihin ja tanhuihin liittyy vahvasti kansallispuku, johon pääsimme myös tutustumaan lähemmin. Jokainen sai myös piirtää kansallispuvun mallin mukaan.

image

Tässä pajassa pääsimme kokeilemaan erilaisia suomalaisia perinneleikkejä. Pääosassa olivat laululeikit, joissa myös liikuimme piiri, rivi ja neliömuodossa. Ohjelmassa oli vanha kansantanssi ”Nuotan repiäinen”, kansanlaulu ”Aleksille taikinaa”, ”Pui, pau papinkello” ja ”Kehrätkäämme silkkilankaa”.

image image

Aleksille taikinaa, Aleksille taikinaa.

Aleksille taikinaa, Juliukselle voita.

Kyllä se Julius tulla saa, kyllä se Julius tulla saa,

kyllä se Julius tulla saa kun on niin nätti poika.

 

Piu, pau papinkello,

apulaisen aisakello,

Kivijärven kirkonkello,

lukkarin lesken lehmänkello,

Markkulan Heikin hevosenkello,

Vallesmannin vellikello,

Turun kirkon tornikello.

Leikeistä kokeilimme Suutarin sohimista, jossa ”ukko” (=merkkikartio) piti saada kaadettua selät vastakkain jalkovälissä seivästä sohien. Tätä leikkiä voi leikkiä myös niin, että toinen on sohija ja toinen varjelija.

image

Harjoittelimme myös pareittain ”Suolan punnitsemista” eli ”Jauhosäkin nostelua”, jossa ollaan parin kanssa selätysten käsikynkkää ja nostellaan vuorotellen toista ilmaan selän päälle.

image

5. päivä: Perinteisiä liikuntaleikkejä

Aikamatkamme kansanperinteen ja Kalevalan parissa päättyi liikuntasalissa perinteisiä liikuntaleikkejä leikkien. Mukana oli muutamia perinteisiä liikunnallisia leikkejä, joita hieman kehittelimme ja tuunasimme uuteen kuosiin.

Hippaleikki

Ennen vanhaan pihoilla leikittiin paljon hippaa. Lämmittelimme nykyäänkin suositulla hippaleikin versiossa, jossa hipaksi valittu otti muita leikkijöitä kiinni. Kiinnijääneen piti mennä kyykkyyn odottamaan. Pelastaa saattoi koskettamalla olkapäähän ja sanomalla kyykyssä olevan lapsen nimi.

image

Juokse, juokse hiiri

”Juokse, juokse hiiri, ettei kissa miiri, sua saavuttaisi, sua saavuttaisi…”

Tätä leikkiä leikimme piirissä, jossa vieritimme palloa (=hiiri) ja yksi leikkijä oli keskellä kissana. Mikäli kissa sai hiiren kiinni, vaihtui ”mokan” tehnyt kissaksi. Palloa eli hiirtä piti liikuttaa mahdollisimman nopeasti, sillä leikin ohjaaja saattoi komentaa keskelle myös mikäli jäi liian pitkäksi aikaa hautomaan palloa.

image

Maa, meri, laiva

Perinteistä Maa, meri, laiva leikkiä leikimme summamuotojen ja eri liikkumistapojen kera. Maa, meri ja laiva muutettiin luvuiksi 5, 6 ja 7 ja tehtävämme oli ohjaajan huutamien summamuotojen mukaan liikkua oikeaan paikkaan, esim. jos ohjaaja huusi 2+5, piti liikkua seiskan kohdalle. Kokeilimme myös eri liikkumistapoja, kuten hyppäämistä, laukkaamista ja kinkkaamista.

image

Polttopallo

Polttopalloa -leikki on monille varmasti vähän liiankin tuttu, joten päädyimme kokeilemaan leikistä hieman erilaista variaatiota. Sisärinkiin asetettiin kolme keilaa, joita keskimäisessä ringissä olevat suojelivat yrittivät puolustaa. Muut leikkijät olivat rinkien ulkopuolella yrittäen ”polttaa” oli kaataa keiloja kolmea palloa heittämällä.

image

Paistin syöminen

Tässä leikissä ollaan piirissä ja valittu paisti menee sen keskelle. Tämän silmät sidotaan ja käteen annetaan pamppu. Muuta yrittävät käydä ”haukkaamassa” paistista palan sormilla näykkäämällä ilman, että paisti osuu häneen pampullaan. Piirissä olevia leikkijöitä ohjeistettiin aina ”haukkaamisen” jälkeen palaamaan omalle paikalleen ennen uutta syöntireissua.

image

Viikko suomalaisen kulttuurin parissa vierähti nopeasti. Pääsimme tutustumaan aiheeseen varsin kattavasti ja monipuolisin menetelmin. Lapsille kokonaisuus oli toivottavasti mieleenpainuva ja jatkossa aiheita on hyvä lähteä syventämään.

Kalevalan tapahtumien tausta

23.10.2015 Yleinen

HIIDET, SAMPO JA KAALIN KRAATTERI

Viron Saarenmaalla on kaunis 110 metriä halkaisijaltaan oleva Kaalijärven meteoriittikraatteri. Se syntyi 2400 – 2600 vuotta sitten, kun itä-Viron yläpuolella ilmakehään tuli satojen tonnien rautameteoriitti, hajosi useaan osaan ja syöksyi vielä kymmenien tonnien painoisena Saarenmaalle. Meteoriitti sytytti jo ennen törmäystä hehkullaan lähes koko Saarenmaan palamaan ja räjäytti sitten maanpintaan kraatterin. Tapahtuma oli kirkas ja ainutlaatuinen, se näkyi kaikkialla Itämeren rannoilla ja tieto oudosta valosta levisi nopeasti. (lähde 2)

Lähi-idän aavikoilla kivien putoaminen taivaalta oli tunnettu jo kauan ja rautaiset kivet saatettiin arvata jopa liekin väristä. Ilmeisesti joku nytkin jossain Volgan ja Uralin suunnalla ymmärsi, mitä tapahtui.

Katastrofi Kalevalan kertomana (2)

Taivas reikihin repesi,

Ilma kaikki ikkunoihin,

Kirposi tulikipuna,

Suikahti punasoronen,

Läpi läikkyi taivosista,

Puhki pilvistä pirisi,

Läpi taivahan yheksän,

Halki kuuen kirjokannen,

Viimein vierähti vetehen,

Aaltoihin Aluen järven”. (runo 47 – säe 103)

Pohjan Akan uskottiin kätkeneen Auringon ja Kuun vuoren sisään. Väinämöinen pyysi Ilmarista tekemään työkaluja Auringon ja Kuun vapauttamiseksi. Kummastusta herättää, että Aurinko ja Kuu kätkettiin

Vuorehen teräksisehen,

Rautaisehen kalliohon” (49 – 235)

ja että työkalut pyydettiin

Taos kuokka kolmihaara,

Tao tuuria tusina,

Avaimia aika nippu”. (49 – 304)

Koska meteoriitti putosi Saarenmaalle, saa Väinämöisen kaskenpoltto selityksen. Lähes koko saaren metsät tuhonnut palo oli liian suuri ihmisen tekemäksi, siksi tekijäksi arveltiin Väinämöinen. Ja kun meteoriittia seuranneet räjähdys ja metsäpalo nostivat korkean savupatsaan, saa myös suuri tammi selityksen.

Saarenmaalaisia ei juuri jäänyt tapahtumasta kertomaan eivätkä kauempana olleet ymmärtäneet mitä oli tapahtunut. Kuitenkin Lemminkäisen kohtalo Tuonelan joella kertonee tapahtumat uhrin kokemana.

Lemminkäinen oli ollut Pohjolassa laulukilpailuissa ja kosiomatkalla. Kohteliaana ja fiksuna nuorena miehenä häntä kadutti, että oli jättänyt vanhan Märkähättupaimenen huomiotta ja pelkäsi nyt kostoa. Kotimatkallaan kohti länsi-Saarenmaata hänen takanaan syttyi valtavan kirkas valo, poltti selkää ja sytytti puskat ja metsät palamaan. Valo sammui saman tien, maa tärisi, tuli hetken hiljaisuus ja sitten hirmuinen tuulenpuuska, meteoriitin paineisku, kaatoi palavat puut ja Lemminkäinen lensi rähmälleen jokeen. Hänet pelasti edessä ollut vesi ja myöhemmin äitinsä hankkima palovammoissa hyväksi todettu hunaja.

Lemminkäisen kumpikin Pohjolan matka päättyi ikävästi. Meteoriittiin nuo matkat sitoo Lemminkäisen äidin varoittelu ulkona olevasta suuresta tulisesta kuopasta, missä tuliset kivenjärkäleet tappavat ohikulkijoita:

Menet matkoa vähäisen,

Tulevi tulinen kuoppa,

Täynnä kuumia kiviä,

Palavia paateroita,

Sinne on satoja saanut,

Tuhansia tukkueltu,

Sa’an miestä miekallista,

Tuhat rautaista oritta”. (26 – 151)

Ilmarinen

Joidenkin runojen mukaan Väinämöinen ja Ilmarinen kyselivät Nevalla, minne tuli putosi. Vastauksen heidän kysymykseensä antoi itse

Ilmatar ihana impi,

Vanhin luonnon tyttäristä”. (47 – 142)

Meteoriitti oli pienen atomipommin voimalla räjähtäessään nostanut korkean sienipilven ja sen jälkeen oli metsäpalo tehnyt perään pitkän savuvanan, joten näytti kuin lännen taivaanrannassa olisi kulkenut valtavan iso härkä kohti Hämettä. Tästä Ilmattaren vastauksesta saa Hämeen härkätiekin selityksen.

Samoin tulijoilta itseltään tiedusteltiin keitä he olivat ja minne olivat menossa. Tämä herättää kysymyksen, tuliko joku merkittävä henkilö idästä Saarenmaalle.

Nousipa merestä miesi,

Uros aallosta yleni,

Ei tuo ollut suuren suuri,

Eikä aivan pienen pieni:

Miehen peukalon pituinen,

Vaimon vaaksan korkeuinen”. (2 – 111)

Hänet mainittiin pieneksi, koska oli tuntematon, samoin runsaat työkaluvarusteensa tulkittiin vaskisiksi, kun rautaa ei vielä yleisesti tunnettu. Mutta mies kasvoi suureksi ja tärkeäksi, hän kaatoi suuren tammen, otti meteoriitiraudan käyttöön ja näin tammi muuttui rikkautta tuovaksi ”elämänpuuksi”.

Myös Hämeen ison härän tappajan kerrotaan tulleen Nevalta ja härän osoittautuneen suureksi onneksi kansalle.

Mies musta merestä nousi,

Uros umpilainehista,

Se oli ukko rautakoura,

Rauankarva katsannolta,

Päässä paatinen kypärä,

Jaloissa kiviset kengät”. (20 – 89)

Kolmannen version mukaa pieni mies ilmestyy Aluenjärvelle kipinän nielleiden haukien ongintaan. Tähänkin kertomukseen liittyy karkaava tuli ja metsäpalo. Kalastusvälineet viittaavat jo enemmän rautapaakkujen nostoon kuin kalastukseen. (48 -151)

Kuinka kaukaa pieni mies tuli ja mistä tiesi, että taivaalta pudonnut iso tuli oli rautaa? Lähimmät raudan valmistajat ja tuntijat olivat tuohon aikaan lähellä Uralia. Jotakin tuo mies kuitenkin tiesi, kun toi työkalutkin tullessaan. Kuuluiko kuokka kolmihaara näihin kaluihin?

Tuli itse Ilmarinen työkaluineen takomaan pudonnutta taivaankantta! Ilmarinen syntyi palaneella Saarenmaalla kraatterin reunatöyräällä:

Syntyi sysimäellä,

Kasvoi hiilikankahalla,

Pihit pikkuiset piossa,

Vaskinen vasara käessä…

Yöllä syntyi Ilmarinen,

Päivällä pajasen laati…

Näki suota salmekkehen,

Maata märkeä vähäisen…

Tuohon ahjonsa asetti”. (9 – 109)

Hiidet

Hiekka-aavikolla meteoriiteja on helppo löytää ja ensimmäiset rautaesineet tehtiinkin meteoriittiraudasta. Teollisessa mitassa rautaa tekivät ensimmäisenä heetit Anatolian vuorilla nykyisen Turkin alueella. He asuivat luolissa, jotka oli kaivettu suuren tulen avulla kallioon.

Heetit huomasivat, että alueen mustasta kivestä, hematiitista, sai tulen avulla rautaa. Sitä he käyttivät erikoisesti aseisiin. Sotaisuutensa vuoksi heettiläisiä pelätiin ja he saivat kaikkialle kiirivän pahan maineen.

Heetit joutuivat kuitenkin suurelta osin pakenemaan alueeltaan 800-600 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Samoihin aikoihin tiedetään raudanvalmistuksen levinneen Uralin alueelle todennäköisesti paikalle tulleiden heettien mukana. Siellä oli myös kieleltään suomensukuinen Ananjinon kulttuurina tunnettu asutus (4), mistä puolet Suomen kalevalanaikaisesta vaskesta oli peräisin. Joku tai jotkut tuolla alueella saivat tietää länteen pudonneesta suuresta punapyrstöisestä valosta.

Saarenmaalle tullut mies suunnisti päättäväisesti kraatterille ja tiesi heti mitä tehdä. Hänelle valmis meteoriitirauta oli todellinen onnenpotku. Rautapaloja kiskottiin ylös kraatterista kaikin mahdollisin keinoin ja kaikenlaisilla työkaluilla. Tässä työssä kuokka komihaara oli paikallaan. Kalevalassa myös Aluenjärven kipinän nielleiden kalojen onginta kertoo tästä samasta asiasta. Häiritsevät kivet kannettiin pois tieltä valliksi kraatterin ympärille eikä vieraita enää päästetty paikalle. Kraatterista tuli kielletty eli pyhä. Rauta antoi rikkautta ja jo ennestään vauras alue, Ultimaksikin kutsuttu, rikastui edelleen.

Tulija toi mukanaan maineensa – hän oli heettiläinen, hiitti eli hiisi! Hiisi tunsi raudan, häntä pelättiin ja palvottiin. Hän toi mukanaan myös osaamisensa, muun muassa hiidenkirnun – kivillä tai hiekalla vuoratun maakuopan, missä rautamalmia pelkistettiin.

Ruotsinvallan aikana Suomeen tulleet masuunintekijät haukkuivat talonpoikiemme raudanvalmistukseen käyttämiä hiidenkirnuja sanalla ’hedningebläster’ (3). Onkohan myös ruotsin sana hedning eli ’pakana’ ja ’jumalaton’ (englannin heathen) alun perin tarkoittanut heettiläistä?

Kaalin kraatterin ikä (2)

Koska Kalevalan runot liittyvät voimakkaasti Kaalin kratteriin, olisi kraatterin iälle hyvä saada luotettava arvo. Melko yleisesti uskotaan 2400 – 2600 vuoden ikään. Kraatterin pohjalta ikä on vaikea määrittää, koska pohjalle valuu välittömästi seinämistä paljon kraatteria vanhempaa sedimenttiä. Mutta jos kraatterin pohja on tongittu niin perusteellisesti kuin runot antavat ymmärtää, niin ajoitus kraatterin sisäpuolelta voi olla mahdotonta. Ympäristön laaja metsäpalo voisi tarjota ainakin hiileen perustuvalle ajoitukselle luotettavamman mahdollisuuden.

Ympäristöstä on löydetty myös meteoriitti-iskuissa syntyviä hyvin pieniä lasipalloja, joiden ikä on helppo määrittää, mutta toisaalta lähialueilla on myös muita nuoria kraattereita, joiden räjähdyksistä pallot ovat saattaneet levitä. Kaalin kraatterinkin pölyn ja savun uskotaan nousseen jopa seitsemän kilometrin korkeuteen. Melkoinen tammi!

Runojen liittyminen aiheiltaan ja ajaltaan kiinteästi meteoriittiin, ajoittaa myös runojen syntyhetken. Kalevalan tärkeimät runot on tallennettu useilta runonlaulualueilta hyvin samanlaisina. Tämä kertoo siitä, että meteoriitin törmäyksen aikoihin laajoilla alueilla Itämeren ympärillä puhuttiin kalevalamittaan sopivaa kieltä. Myös Ultiman muuttuminen meteoriitin aiheuttaman palon vuoksi Ultima Tuleksi todistaa viron kielen paikalla oloa. Voidaan myös olettaa, että vuosisatainen laaja-alainen runonlaulanta on pyrkinyt säilyttämään kieltämme muuttumattomana.

Sampo

(sampoa koskeva osuus on julkaistu Metallitekniikka-lehdessä 11/2002, ”Kalevalan runo opetti sepän taidot” Vesa Raevaara)

Pohjan Akka, aikaansa seuraava johtaja, halusi myös elämänpuun eli sammon. Louhi pyysi tehtävään Väinämöistä. Pohjolassa ei ollut kipinän nielleitä haukia kuten Aluenjärvellä, joten siellä oli tyydyttävä ”aineisiin mitättömiin” ja niiden jalostukseen tarvittiin hiidenkirnua. Väinämöinen ei enää vanhana miehenä ryhtynyt niin suureen tehtävään, vaan hoopotti Ilmarisen Pohjolaan tekemään sen.

Ilmarinen käytti ensin lietsottavaa hiidenkirnua paikallisen malmin ominaisuuksien selvittämiseen ja rakensi sen jälkeen varsinaisen sammon eli luonnollisella vedolla toimivan korkean hiidenkiukaan Pohjolan kivimäen kylkeen.

Tuli kirjava kivonen,

Vahatukko vastahansa” (10 – 302)

Kirjava kivi kiinnosti seppää, koska hän toivoi siinä olevan rautaa? Lisäksi kallion seinämää tai suurta kiveä vasten oli helppo muurata tähän tarkoitukseen sopiva pelkistysahjo.

Aineista mitättömistä…

Joutsenen kynän nenästä,

Värttinän murusta,

Maholehmän maitosesta,

Kesäuuhen untuvasta,

Ohran pienestä jyvästä” (10 – 263)

Värttinän murut ovat pieniä ruskeita rakeita vesiviertehestä joutsenten pesimäsijoilta. ”Lypsit maille, Lypsit soille, Lypsit vienoille vesille”. Murut ovat järvi- ja suomalmia, jota raudan synty-runossa suosta sotketaan, vetelästä vellotaan ja tuodaan sepän pajaan. Sepinkaluja etsiessään seppä taisikin hakea malmia ympäri maita ja mantuja.

Kesäuuhen untuva tarkoittaa kalkkia, se suojaa syntymässä olevaa rautapaakkua. Jos kalkkia ei ollut, niin karitsan luut, siian suomut ja hauen hampaat kävivät hyvin kalkin korvikkeena.

Maholehmän maitonen, kaunisteltu ilmaus, tarkoittaa ureaa. Se liittynee myös syntyvän raudan suojaamiseen.

Ohran pienestä jyvästä saatavan aineen kaikki tietävät. Paloviinalla on helppo saada raudanpelkistysahjo syttymään. Lisäksi Ilmarinen teki joutsenen kynän nenästä eli sulan kärjestä puutiinun pohjaan suuttimen, millä paloviinan sai lentämään suoraan sammon ilmanottoaukkoon.

Näin sai syntyvän rautapaakun poltetuksi puhtaammaksi valmistuksen loppuvaiheessa.

Kirjokansi”

Sammon yhteydessä tämä kaunis sana tarkoittaa sammon sisään kolkuteltua hiili-, malmi- ja kalkkipanosta. Vuoron perään hiiliä ja malmia, väliin hivenen ureaa sekä luita kalkiksi ja taas kerroksittain hiiliä ja malmia. Pitkästyttävää työtä suuren ahjon sisällä ”Pajassa ovettomassa, Aivan akkunattomassa”.

”Jousi tungeikse tulesta …
Aura tungeikse tulesta” (10 – 325)

Lietsottavalla ahjolla seppä etsi oikeita raaka-aineiden suhteita ja tutki saamansa raudan laatua. Hän kokeili ensin saisiko kirjavasta kivestä helpommin rautaa, mutta joutui turvautumaan niihin samoihin rakeisiin mistä Louhikin puhui. Huono rauta pyrkii herkästi karkenemaan, siitä saattaa kuitenkin saada kaaren jalkajouseen. Hyvän näköinen vaan pahan tapainen, totesi seppä saamastaan rautapaakusta ja paiskasi sen takaisin tuleen. Ilmarinen teki useita kokeita takoen samanlaisia tarvekaluja kuten tavallisestikin, hankaimia, kytkyitä karjalle ja auran. Pikku hiljaa kokeilut tuottivat tulosta ja seppä tiesi mitä tehdä. Uteliaat katsojat sen sijaan ihmettelivät kovasti mitä seppä oli tekemässä ja mikä sampo oikein on.

Laittoi tuulet lietsomaan” (10 – 391)

Ensimmäisissä raudanpelkistysahjoissa eli harkkohyteissä oli usein jalkapolkuiset palkeet, siksi ”Kivet kasvoi kantapäihin, Vahat varvasten sijoille”. (10 – 317)

Seppä kuitenkin tiesi, että kiihottamalla tulta väkiviinalla ja luonnollisella vedolla, saattaa ahjon saada palamaan lietsomattakin riittävän kuumasti, joten hän muutti laitteensa rakennetta.

Pohjolan kivimäkehen,

Vaaran vaskisen sisähän,

Yhdeksän lukon taakse” (10 -425)

Lopullisen ahjonsa eli samponsa seppä Ilmarinen muurasi Pohjolan kotikallion kylkeen. Hän tuki muurauksen yhdeksällä vaskivanteella kallioon, ettei rakennelma sortuisi palavan kirjokannen paineesta. Muurauksen alaosassa oli vapaa ilmanottoaukko, mihin tarvittaessa suihkutettiin paloviinaliekki ja yläosa oli korkea kuin piippu luonnollisen vedon aikaansaamiseksi. Tämä jättiläinen paloi niin, että ”Tomu nousi taivahalle, Savu pilvihin sakeni”. (10 – 401)

Näki sammon syntyväksi,

Kirjokannen kasvavaksi” (10 – 407)

Päivänä kolmantena seppä katsoi ahjonsa alaista puolta, näki siellä hehkuvan rautapaakun ja totesi kirjokannen kasvaneen raudaksi – hän oli saanut sammon rakennetuksi.

Juuren juurti maaemähän,

Toisen vesiviertehesen,

Kolmannen kotimäkehen” (10 – 431)

Sammon maahan kaivettu juuri on hiilimiilu. Hiiliä ei runossa erikseen mainita, koska kaikki tietävät sepän niitä aina tarvitsevan. Toinen juuri vesiviertehessä tarkoittaa suomalmin eli limoniitin keruupaikkaa. Kolmas juuri kotimäessä on itse sampo ja sen tukivanteiden kiinnitys kallioon.

Kylkehen on jauhomyllyn,

Toisehen on suolamyllyn,

Rahamyllyn kolmantehen” (10 – 415)

Saamastaan laadukkaasta raudasta seppä takoi kylkiäisiä näytteeksi. Rahamyllyllä ei kuitenkaan ollut oikean rahan eli valuutan kanssa mitään tekemistä. Värttinän muruista käytettiin nimitystä rahamalmi tai vain raha. Koska malmin kerääminen ja puhdistaminen sampoon oli kovaa työtä, seppä lie tehnyt saamastaan raudasta keruukauhan ja rutnikkaseulan eli käsikäyttöisen puhdistusseulan työtä helpottamaan. Taisi insinööri Ilmarisessa olla suorastaan tuotekehittäjän vikaa.

Kun on lypsit mustan maidon,

Siitä syntyi meltorauta,

Kun on valkean valutti,

Siit on tehtynä teräkset,

Kun on puikutti punaisen,

Siit on saatu rääkyrauta” (9 – 61)

Nämä säkeet on tulkittu raudan pelkistyslämpötilan ohjeiksi ja ovat ilmeisesti toinen syy kutsua sampoa kirjokanneksi. Pelkistystapahtuman lämpö määrää saatavan raudan laadun. Sammon vapaa ilma-aukko antoi mahdollisuuden seurata ja säätää pelkistyksen lämpötilaa jatkuvasti juuri tärkeimmästä kohdasta.

Metsät kuluvi,

Maat kuluvi,

Metsät kuluvi leikatessa,

Maat kuluvi kyntäessä,

Seppä akatta kuluvi,

Vaimotonna vanhenevi”

Ilmarinen poltti metsät hiileksi, ohrat viinaksi, sotki malmin soista, muurasi pari sampoa ja kolkutteli monet kirjokannet päästäkseen lopulliseen päämääräänsä. Kun seppä oli työnsä tehnyt, sai hän palkatta poistua ja vaimotta vanheta. Kärsitty vääryys ja oman raudan loppuminen saivat koko Väinölän väen hävitysretkelle pohjoiseen.

Pohjola

Ensimmäinen paikka Suomen lähialueilla, missä rautaa valmistettiin järvi- ja suomalmista pelkistäen, oli Vienanmeren ranta noin 500-600 vuotta ennen ajalaskun alkua. Siellä myös pyydystettiin yleisesti hylkeitä, mursuja ja sarvivalaita. Mursun hampaat ja valaan sarvi selittävät, miksi Ultima tunnettiin Euroopassa norsunluun toimittajana.

Kalevalan mukaan sammon ryöstäjien vene tarttui Pohjolassa ison hauen hartioille ja hauki tapettiin miekalla. Presidentti Lennart Meri on tulkinnut asian niin, että miekka tarkoitti harppuunaa ja hauki mursua. Siksipä hauenluinen kannelkin taisi olla mursunhampainen kannel. Mursun hampaasta, kanteleentekijän unelmasta, saakin jo laatusoittimen, jos vaan on mestari tekemässä. Passasi sellaisella soittaa luikutella Pohjolan väki uneen. Vaan taisipa uneen soitossa olla ohran pienellä jyvälläkin osansa.

Viinapäissä sampokin särjettiin. Erikoisen mielenkiintoinen on Pohjan Akan suutuksissaan ryöstäjille huutama kostouhkaus, jota selvemmin ei enää voi meteoriittiin viitata: (2)

Saatan rautaisen rakehen,

Teräksisen tellittelen,

Halmehillesi hyville,

Parahille pelloillesi”. (43 – 318)

Sampo särkyi, vajosi mereen ja muuttui takaisin veden rahaksi ja rikkaudeksi

Pienempäisiksi muruiksi,

Joita tuuli tuuitteli,

Aalto rannalle ajeli”. (43 – 277)

Lähteet

(1) Suomalaiset/Lönnrot Kalevala ja kansanrunot

(2) Lennart Meri: ”Hopeanvalkea”

(3) Eevert Laine: ”Suomen vuoritoimi 1809-1900” I, II ja III

(4) Kalevi Wiik: ”Eurooppalaisten juuret”

(5) Suomalaiset Internet kirjoitukset