Selaat arkistoa kohteelle kaksoiselämä.

Elämääkö?

27.9.2016 Yleinen

Tiiättekö sen tunteen kun tuntuu ettei enää vaan yksinkertasesti jaksa.

Mulla periaatteessa on kaikki mitä ihminen vois toivoa; koti, mies, pari koiraa.. yms Mutta kuitenki alkaa vaan olla semmonen olo et mitä tästä puuttuu ja miksi kaikki tuntuu niin turhalta. 

Mä oon reilu parikymppinen nainen, opiskelen mulle omalta tuntuvaa alaa. Mä käyn säännöllisesti salilla ja yritän pitää elämän kunnossa, vaan entäs kun ei tunnu enää omalta elämältä? Tuntuu niikö eläis omia unelmia mutta ihan turhaan, ettei millään oo merkitystä MULLA ei oo merkitystä ONKO tää ees mun unelmaa. Oon miettiny tässä moneen otteeseen monen monta vaihtoehtoa miten tästä selviäis sillai kunnialla. Ihan sama mitä päätänkään ni johonki sattuu, joko muhun itteeni tai sitte tuohon parisuhteen toiseen osapuoleen (jos sillä on enää tunteitakaan, jota vahvasti oon epäilly jo tovin) Mun kaverit on ns. hylänny mut siinä vaiheessa ku muutettii poikakaverin kans yhteen. Ne ei halua tulla kahville ku ollaan molemmat kotona, enkä toisaalta yhtään ihmettele miksi.. Toinen ku vaa istuu hiljaa eikä ees moikkaa näyttää vaan vittumaiselta tietokoneen ääressä. 

Minä joka ennen olin itseni herra ja tein  kaiken ajatellen vaan itteä ja sitä kuinka kaikki asiat oli hallinnassa. Olin oman elämäni kuningatar jolla oli valta toisessa kädessä ja toisessa oli itsetunto jota ilman en selvinny. Olin ulospäin fiksu, filmaattinen, flirttaileva miesten nielijä, KUNNES TULI AMOR JA VALTASI MUT.. Loppu tuloksena kaikki pari kk mitä kerettiin seurustella meni ku siivillä ja kaikki oli vaaleenpunasen väristä. Todellisuus ku aukes asuttaan samankaton alla jossa asun yksin 2vk kk ku ukko on reissuhommissa. Mitä mä tein väärin ku asiat meni siihe pisteesee ettei seksiä enää nää ku jouluna tai juhannuksena, Lämpö on peräisin patterista, nukutaan eri huoneissa, Muttei meillä oo koskaan riidelty tai tapeltu. 

Oon aatellu että muuttasin yksin enkä alkas millekkään parisuhteelle missään vaiheessa enää. Vaan tiiän itestäni että jossain vaiheessa sitä alkaa kaipaamaan semmosta kainaloa ja turvaa elämään, mutta sitten menee hetki ja oon taas tässä pisteessä. Tää ei nimittäin oo eka kerta ku mulle käy täysin samalla tavalla.  

Tai sit jään tähän parisuhteeseen ja elän nurkkaan ajettuna hiirenä loppuelämäni.. 

 

♥ Kommentteja odottelen muiltakin!