Selaat arkistoa kohteelle jutustelua.

Äänien kiehtova maailma

1.4.2014 Yleinen

Musiikki on minulle tärkeä osa elämää. En soita itse mitään instrumenttia, mutta kuuntelen sujuvasti ja melko laidasta laitaan. Välillä on aikoja, jolloin kuuntelen vähemmän, mutta aina se tuolla alitajunnassa soi. Musiikin avulla pystyn käsittelemään tunteitani ja olenkin ns. tunnekuuntelija -mieliala määrittää täysin sen, mitä milloinkin kuuntelen.

Olen hyvä kuuntelemaan myös luonnon ääniä, siellä soi itseasiassa mitä hienoimmat sävelet. Pitää vaan osata hiljentyä kuuntelemaan lintujen laulua, puiden huminaa, veden solinaa ja yhdistää nämä kokonaisuudeksi. En tiedä mitään niin rauhoittavaa kuin kuljeskella luonnossa ja nauttia kaikilla aisteilla sen ihanuudesta. Myös vesistön äänimaailma on todella rauhoittavaa.

Kuuntelen ajoittain netin kautta avaruuden ja merenalaisen äänien moninaisuutta. Olisi todella hienoa joskus kuulla ihan oikeasti luonnossa noita avaruuden ääniä, mutta ainakin kaupungissa on liikaa melusaastetta tähän. Haaveissani on päästä vaikkapa Lappiin tunturien juurelle hiljentymään ja kuuntelemaan niiden tarinaa.

Ajankulua

21.3.2014 Yleinen

Näin lomapäivän kunniaksi ajattelin aloittaa uuden blogin tällä sivustolla, toivottavasti myös muidenkin kuin itseni iloksi. Rakastan elämää ihan kaikkinensa ja olen oppinut olemaan kiitollinen pienistäkin asioista. Olen opetellut elämään niin, etten anna sellaisten asioiden häiritä kauheasti elämääni, mihin itse en pysty vaikuttamaan. Välillä se on hyvinkin hankalaa, mutta harjoittelu on alkanut tuottaa tulosta.

Elämässäni on viime aikoina tapahtunut suuria muutoksia – onnellisia sellaisia ja olen hyvin kiitollinen, että jaksoin uskoa näihin asioihin. Sitähän sanotaan, että ihminen vetää puoleensa niitä asioita, mitä ajattelee ihan alitajunnan tasolla. Kun ajattelee kaiken muuttuvan hyväksi, näin tapahtuu. Ainakin minun kohdallani  :)